Tähtivalokuvaajan avaruusauto

Kari Kalervo

Valokuvausvälineiden hankinnassa tärkeintä on tiedostaa oma kuvaustyyli, työskentelytapa ja mieluisimmat kuvauskohteet. Tämän jälkeen tarpeellisten välineiden hankinta on helppoa. Minun uusin ostokseni on ambulanssi.

Muistan erään kuvausreissun vuosien takaa, kun ajelin silloisella henkilöautollani pientä kylätietä ja huomasin heikot revontulet. Hiljaisella kylätiellä ei liikkunut ketään eikä häiritseviä katuvalojakaan ollut, joten parkkeerasin tien sivuun ja jäin seuraamaan tilannetta. Jonkin ajan päästä minua lähestyi auto, joka yllättäen pysähtyi viereeni. Kirkas valonheitin suunnattiin suoraan päin naamaani sillä seurauksella, että hyvin mukautunut hämäränäköni oli tipotiessään. ”Tämä on poliisi”, kuului ilmoitus. Konstaapelit tuntuivat pitävän yöllistä hämäräpuuhaani jotenkin outona ja epäilyttävänä. Kun selitin katselevani liki olemattomia revontulia, poliisit ottivat esiin alkometrin.

Seuraavina vuosina autoilin valokuvaamaan tähtitaivasta yhä syrjäisempiin paikkoihin, luonnon helmaan. Sain työskennellä rauhassa, mutta tärkein syy takamaiden suosimiseen oli kuitenkin luonnon tarjoama estetiikka. Kuvausmatkat myös muuttuivat rikkaiksi seikkailuiksi patikkaretkineen ja luontokokemuksineen. Tämän kaltaiseen elämäntapaan tavallinen henkilöauto ei enää ihan riittänyt. Oikeastaan oli vain ajan kysymys, kun havahtuisin liikkuvan ”observatorion” tarpeeseen.

Tarvitsin siis soveliaamman auton, jossa voisin ruokailla, lämmitellä ja tähtitaivaan kuvaamisen jälkeen myös yöpyä. Lisäksi menopeli toimisi seurantajalustan ja muiden välineiden säilytyspaikkana ja luotettavana virtalähteenä. Pidin ajatusta haihatteluna, varsinkin taloudellisessa mielessä, kunnes tutustuin vanhojen kärryjen hintoihin. Yhden tai kahden valovoimaisen objektiivin hinnalla saisin esimerkiksi ihan kelvollisen matkailuauton. Kun vielä liikennekäytöstä poiston ja liikennekäyttöön oton voi tehdä internetissä, vaikka keskellä yötä, pysyisivät myös vakuutusmaksut ja verot siedettävinä. Aloin selailla myynti-ilmoituksia, mutta yksi jos toinenkin menopeli karsiutui milloin mistäkin syystä, sillä olihan käyttötarkoitukseni varsin erikoinen. Tee se itse -miehille suunnatut ilmoitukset lepikossa makaavista peltilehmistä päätin myös unohtaa, koska en halunnut ryhtyä minkäänlaiseen rakennusprojektiin. Lopulta ratkaisu oli kuitenkin tehtävä, vilkaisin lompakkoani ja päädyin Pohjois-Savon Pelastuslaitoksen ambulanssiin.

Avaruusauto on laskeutunut kuvauspaikalle. Tämä on pieni matka Volkswagenille mutta suuri harppaus tähtivalokuvaukselle. Työvalojen loisteessa näkee pysäköidä ja pystytellä kamerajalustaa

En aio käydä läpi kaikkia autostani löytyviä erikoisuuksia, mutta tähtivalokuvaajan kannalta ambulanssissa on vakiovarusteena muutamia kivoja asioita. Ensinnäkin sisätiloissa on hämäränäön säilyttävä yövalaistus. Se on tunnelmallinen ja toimii käytännössä mainiosti. Myös ulkona sivuovessa on himmeä led-valo, jonka kajossa voi valokuvata tähtitaivasta. Lisäksi katolla sijaitsevista kirkkaista työvaloista on hyötyä yöllisillä reissuilla.

Otavan alla himmeässä yövalaistuksessa. Ambulanssi on jälkeenpäin maalattu metsänvihreäksi, joten se sulautuu hyvin ympäristöönsä.

Sähköjärjestelmäkin on monipuolinen. 12 voltin din-pistokkeita ja invertteriin kytkettyjä 220 voltin pistorasioita on useita. Näillä saan toimimaan seurantajalustan, tietokoneen, akkulaturin kuin myös mikroaaltouunin, kylmälaukun tai vaikka hiustenkuivaajan, jolla voin puhaltaa huuruun menneet objektiivit kuiviksi. Eikä virta lopu kesken, kun käytössä on kaksi akkua. Lisälaiteakku sijaitsee lämpimässä tilassa. Kätevä ominaisuus on valaistu näyttöpaneeli, joka kertoo akkujen varaustilan ja varoittaa, jos jännite uhkaa laskea liian matalaksi.

Ergonomisesti hyvin suunniteltua säilytystilaa kaappeineen ja hyllyineen ovat vähintäänkin riittävästi. Esimerkiksi hieman suuremmankin seurantajalustan voin kuljettaa pystyasennossa hoitajan penkin turvavyöhön kiinnitettynä. Sisätilat saa lämpimäksi Eberspächerillä, polttoainekäyttöisellä lämmityslaitteella. Neljäntähden majoituksen kruunaa potilasosastoon asennettu kokolattiamatto ja sohva, jonka voin levittää tilavaksi vuoteeksi.

Vasemmalla: Sairaankuljetusajoista on muistona kaksi valaistua näyttöpaneelia, joilla ohjataan ilmastointilaitteita ja valoja. Niistä näkee myös akkujen varaustilan. Oikealla: Thinkpad T61

Ensimmäisellä valokuvausretkellä linnunratajahdissa

Päätän lähteä avaruusautollani neitsytvalokuvausmatkalle Linnunradan äärelle. Teemahan on sikälikin oivallinen, kun Ursalla on Bongaa Linnunrata -kampanja meneillään.

Linnunradan eteläisemmät osat eivät koskaan näy kotipihaltani. Lähimmät jokseenkin valosaasteettomat ja hyvän näkyvyyden horisonttiin tarjoavat tienoot löytyvät vasta kymmenien kilometrien päästä merenrannalta. Etsin sopivia kuvauspaikkoja internetissä. Koitan arvioida pysäköintimahdollisuuksia ja näkyvyyttä horisonttiin ilmakuvien perusteella. Haen virkistysalueita ja luonnonsuojelualueita, jotka tarjoavat hienot puitteet ja joissa voin puuhailla yöllä huolta herättämättä. Valitsen pari kohdetta ja naputtelen niiden sijainnit navigaattoriin.

Merenrannalle saavun sopivasti pimeyden laskeutuessa. Heti autosta ulos astuttuani huomaan meren yllä hehkuvan Kilven tähtipilven. Sen alapuolella alkaa Jousimiehen  tähdistö, tähtitaivaan syvä etelä, jota en ole aiemmin juurikaan kuvannut.

Seurantajalustan pystytys, suuntaus ja sähköjärjestelmään kytkeminen sujuvat muutamassa minuutissa kiikaritähtäimen ja ambulanssin yövalojen avustamana. Otan valokuvia ja kuuntelen ulapalta kantautuvaa vesilintujen hiljaista kaakatusta.

Vaihdan paikkaa ja katoan pimeyteen. Keskiyön aikaan ohitseni liihottaa yön henkiolento, joku pöllö aavemaisin siiveniskuin. Olipa se rohkea, eikö se muka huomannut minua? Herättivätkö kameran sulkimen rapsahdukset pöllön kiinnostuksen ja toiveen helposta saaliista?

Kello on jo puoli kaksi. Yön viileä kosteus tiivistyy kameran linssiin ja hiipii puseron alle. Alan väsyä enkä enää tiedä, mitä kuvaisin ja miten kuvaisin. Palaan autooni ja sujahdan peiton alle. Ympärilläni levittäytyy sysipimeä metsä, hieman kauempana rakentamaton ranta ja tyyni meri. Nukahdan tyytyväisenä tai ehkä jopa onnellisena ja näen unta retkistä, joissa minulla on mukana ruhtinaalliset eväät.

Kaikki kuvat: Kari Kalervo