Lukijoiden kuvia -linnunrataa ja revontulia

Matti Helin:

Syksy meni tutun pilvisissä merkeissä. Onneksi ahkerat lukijamme osasivat ottaa täyden hyödyn kaikista vähäisistäkin raoista pilvipeitteessä! Monilla kuvaajilla oli syksyn teemana linnunrata. Tämä sopikin hyvin yhteen Bongaa linnunrata -kampanjan kanssa. Loppusyksystä saimme kokea myös harvinaisen voimakkaan revontulimyrskyn, kun koronan aukon nopea aurinkotuuli törmäsi Maahan 7-8.11.2017.

Aamulla odotti komea kastekaari + sivukastekaari Yli-Juumajärven vastarannalla, joka oli noin 400 metrinä päässä havaintopaikastani. Alkuyöstä järvelle hiipi kova sumu joka oli aamulla pikku hiljaa häviämässä. Järvellä näkyi edellisenä päivänä reippaasti kuusensuopursuruostetta. 

Kastekaari, Markku Ruonala

Markku Mähönen otti syyskuussa kuvauskopterillaan hienon kuvan usvaisesta maisemasta:

Markku Mähönen, Kuu kaakon yllä. Sonkajärvi

Antti J. Lind kuvasi mahtavan mammatuspilvimuodostelman Porissa 17.10.2017:

Aamuhämärässä Tahkoluodon rannassa katselemassa merelle. Näkyvyys huippuluokkaa, tosin länsiluoteesta tuulta vähän turhan paljon. Onneksi löytyi suojainen paikka merikatselulle. Merelle muodostuneet pilvet veivät kuitenkin suuren osan merikatselutehosta. Aluksi näytti sille, että luoteen suunnasta tulisi ehkä ukkospilvi, mutta lähestyessään se muuttuikin mammatukseksi. Samoja muodostelmia saapui aamun ainana ainakin neljä, ehkä poistumisen jälkeenkin lisää. Yleensä mammatuksia syntyy ukkopilvien yhteydessä ja kesäaikaan. Nyt ei ukkosta, eikä edes sadettakaan. Hienot olivat muodostelmat.

Mammatuspilvimuodostelma Porissa 17.10.2017. Antti J. Lind

 

 

Lokakuun lopulla Marko Haapala nappasi mukavan auringon halon:

Lokakuun 30. päivä oli halo auringolla ja ilmeisesti ollut jopa todella näyttäväkin.

Yökuvaajan kun on myös ehdittävä nukkumaankin välillä niin aamut tahtoo venyä unten mailla pitkälle päivään. No, viimeistään viereisen päiväkodin lapset herättävät ulos tullessaan ja ääntä riittää kun 70 lasta huutaa yhtä aikaa.

Facebookia avatessa viestitulvaa oli ja mainintaa auringon haloista.

Kahvikuppi kourassa ulos mutta eihän tämän kämpän ympärillä taivasta näe, motitettu täysin rakennuksilla ja puustolla.

No, kahvin juominen ja jos nyt ulos lähtisi.

Jälleen sama ongelma, mistä tästä ympäristöstä miellyttävän perspektiivin löytäisi. No, mutta se tuttu mänty tuolla lähes keskellä peltoa ja siellä pian oltiin ja ihan kohtuullinen perspektiivi vaikka ei ihan täydellinen ja väsyneenä ei sen enempää viitsinyt keskittyä. Tulipahan kuitenkin 22° halo taltioitua kellon ollessa 12:52.

22 asteen rengas 30.10.2017 12.52.14, Marko Haapala

 

 

 

 

 

 

 

Marraskuun alussa oli muutama pilvetön päivä. Erään tällaisen päivän iltana Pirjo Koski bongasi melko harvinaisen vihreän reunan kuulla:

3.11.2017 kävin kuvaamassa kuun nousun.
Suureksi yllätykseksi huomasin kotona kuulla vihreän sekä punaisen reunan.
Kuun nousu oli upea, tosin tarkentaminen kuuhun erittäin vaikeaa, ilma
ilmeisesti väreili.
Kuun näyttää melko skrodelta kuvissa.
Ensimmäinen bongaukseni tätä lajia.

Vihreä reuna näkyy kuun yläreunassa. Pirjo Koski

Pilvistä oli sentään jotakin iloa. Kuulle muodostui aika ajoin kauniita kehiä:

2.11.2017  huomasin jopa keittiön ikkunankin läpi, että kuulla on näyttävät
kehät. Eipä siinä auttanut kuin vermettä päälle ja kuvauskamat kantoon kohti
ulko-ovea.
Kannatti kyllä todella, kehät olivat komean väriset.

Kuun kehä 2.11.2017, Pirjo Koski

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joulukuun alussa kuu sai  jälleen Pirjo Kosken ampaisemaan ulos:

1.12.2017 Näkyi pitkästä aikaa jälleen kuu.
Ilmiö rupeaa olemaan harvinaista herkkua näillä säillä.

Poltteli päästä kokeilemaan viikolla saapunutta Siruin kuulapäätä, niinpä
kuutamon näkyminen aiheutti rynnistyksen ulos-mahdollisimman nopeasti
viime aikojen laminaatti-yleisteemasta johtuen.

Olipas komeaa katsottavaa pitkästä aikaa. Kuun näkyessä ekan kerran illalla oli ilmassa kosolti sumua, sen koetin saada jäämään kuviin.

Ehdin ja onnistuin!

Kuun kehä, 1.12.2017, Pirjo Koski

 

Pirjo Koski oli tämän syyskauden todellinen kuuekspertti, hän lähetti toimitukselle kuuhavaintoja lähemmäs kymmeneltä yöltä. Kiitos paljon!

 

Linnunrata

Linnunradasta toimituksemme sai todella paljon kuvia, kiitos siitä! Erityismaininnan saa Jenna Lindquistin maalaus:

Tässä on linnunrata öljymaalaukseni. Tein sen muutaman illan aikana. Pohjan tehtyäni asetin jokaisen tähden yksitellen haluamalleni paikalle neulalla. Tämä on toinen koskaan tekemäni maalaus.

Inspiraation sain pitkästä tähtiharrastus taustastani. Kihlattuni pohti, että miksi ei ole (ainakaan paljoa) maalauksia linnunradasta samalla tavalla kuin pitkän valotusajan kuvia on.

Linnunratamaalaus, Jenna Lindquist

Toinen erityismaininta kuuluu Pirjo Koskelle, joka ahkeroi todella mahtavasti linnunradan parissa! Ohessa muutamia Pirjon otoksia. Kannattaa perehtyä hänen projektiinsa “Linnunrata kaikissa Laitilan kunnissa” taivaanvahdissa.

Johanna Helenius kuvasi linnunrataa Varsinais-Suomessa:

Tässä kuva linnunradasta mikä on kuvattu  Marttilan palaisilla,

sinä yönä oli otollista kuvata kun oli erittäin kirkas tähtitaivas.

Linnunrata 24.9.2017, Johanna Helenius

Kari Kalervo kuvasi linnunradan hohdetta Inkoossa syyskuun lopulla:

Marko Haapala koki monenlaista kuvausretkellään lokakuun lopulla:

Pilvistä, pilvistä ja pilvistä. Siinä on ollut useiden viikkojen teema ja jos ei pilvistä niin sankka sumu. Olihan tuossa yksi yö jolloin pääsi revontuleja kuvaamaan mutta sijainti linnunradan kuvaamiseen ei ollut paras mahdollinen.

Nyt 20.10.2017 ilta näytti lupaavalta eli selkeältä. Pilvet väistyivät ja samalla 16:15 alkoi pyöräilymatka Limingan Liminganlahden rantaan Temmesjokisuun lintutornille.
 Pitkospuita oli juostava eikä aamulla ilmaantunut lumipeite suinkaan helpottanut juoksemista. Ehdin perille juuri sopivasti eli aurinko oli näkyvissä ennenkuin se meni horisontissa pilven taakse. Kello oli vasta 17:30.

Auringonlaskun ikuistamisen jälkeen alkoi sitten sinnikäs odottelu. Ilta hämärtyi tuskastuttavan hitaasti. Lämpöhaalariin pukeutuneena ei kuitenkaan kylmä tullut.

Kello oli 20:24 kun vihdoin pääsi linnunrataa kuvaamaan. Lintutornilla kuitenkin välkkyy oranssi valo, kalastajaseura sen siihen asentanut joten linnunrataa kuvattiin alemmalta tasolta. Muistin että matkassa oli toinenkin pipo joten takaisin ylemmälle tasolle ja toinen pipo myssyksi vilkkuvan valon päälle.

Sitten taas kulutettiin aikaa jos vaikka ne revontulet näyttäytyisivät. Odotellessa ehti kamera raksuttaa yhden tähtiviirukuvasarjan mutta ei häävi lopputulos johtuen lentoliikenteestä ja Oulun ympäristön valosaasteen heijastuksista usvaiseen yöhön.

22:40 revontulet aloittivat vähän aktiivisemman näytelmän. Tulokset eivät vain tietokoneelta katsoen hääviltä näyttäneet, kiitos taas ilmakehän utuisuuden.

23:30 alkoi lintutornilta kotimatka, pitkospuilta vielä taakseen katsominen ja taivaalla vilahti Orionideihin kuuluva “tähdenlento”. Niin, siis oliko maksimi jo tänä yönä vai vasta ensiyönä, no aivan sama kun vasta vain yhden onnistui näkemään. Ursan sivukin toisinaan ilmoittaa vasta puolen yön jälkeen että mitä aamuyöllä nähtävissä. Toisinsanoen pitäsi aina puolen yön jälkeen sivustolla käydä katsomassa mutta ei siitäkään mitään hyötyä jos ei muista päivittää sivua tai ladata uudestaan koska viimeisimmät päivitykset eivät tule esille kuin lataamalla sivu uudestaan.

Polkupyörälle päästyä, lukko vielä avautui mutta pyörä muutoin olikin sitten aika jäässä. Polkimet eivät tahtoneet pyöriä lainkaan joten matka kohti kotia jatkui kävelemällä. Kyllästyin kävellyttämään pyörää ja pienen “huollon” jälkeen pyörällä ajo alkoi onnistumaan.

Vielä sai matkan aikana pysähtyä kuvaamaan linnunrataa ja revontulia. Sitten oltiinkin kunnon usvassa eli näkyvyys oli olematon mutta vielä muisti mihin suuntaan ja milloin kääntyä jotta kotia löysi ja kotona oltiin 1:40.

Aikaisemmin en ole linnunrataa Temmesjokisuun lintutornilla kuvannut ja hyvin näytti sijainti toimivan, tosin usvaa ei seutuun kaipaisi.

Marko oli asialla myös muutaman yön kuluttua:

Lokakuun 23. ilta lähestyi ja sääennusteiden perusteella oli tiedossa kauden viimeinen mustan maan kuvausyö.

Vieläkö jaksaisi Temmesjoen lintutornille ja tovin kuluttua, pyörämatkan jälkeen, siellä taas oltiin.

Tällä kertaa matkassa oli kaksi kameraa ja jalustaa, toki kevyesti ne mukana kulkivat. Paremman kameran objektiivin ympärille laitettiin akkukäyttöinen lämmitin, kaksi niitä on mutta vain yksi akku. Tehosteeksi vielä yksi kemiallinen lämmitin sinne väliin, halvempaa versiota joka toisinaan lämpenee ja toisinaan ei. Vanhan kameran objektiivin ympärille ei mitään.

Tavoitteena oli nyt edes yhden Orionidin taltioiminen kuvaan. Orionidien maksimin aikaan taivas oli luonnollisesti pilvessä ja edeltävänä yönäkään niitä ei pahemmin näkynyt.

Yö eteni ja monta kertaa sai jättää kameran ottamaan kuvia ja lähteä kävelemään pitkospuille jotta keho taas lämpeni. Vanha kamera se raksutti ja raksutti, linnunradan suuntaan ja onneksi kohtuu tukeva lintutorni eli ei heilu ja lankut eivät jousta. Lopulta totesin että eiköhän se riitä ja samalla sai todeta että jopa on linssi jäässä. Sai siinä kuuraa ihan tosissaan raaputtaa ja siihen sillä kameralla kuvaaminen loppui.

Canon 6D kameran linssiä tarkastaessa ei ongelmia ollut ja samalla vilahti taas ehkä Orionidi jo illan viides, syvä huokaus, kuvaan olisi tarttunut. Aikaisemmatkin aina kuva-alan ulkopuolella.

Oltiin jo lähellä puolta yötä ja jos nyt vielä tuota linnunrataa kuvaisi ja samaan kuvaan vähän revontuleja. Kamera siis valotti vähän pitempään ja sitten vilahti. Epätodellinen tunne, tarttuiko vai eikä tarttunut, jäikö kuva-alan ulkopuolelle. Valotuksen jälkeen kuvan tarkastelua mutta mitään ei nähnyt. Antaahan olla mutta yö jatkui edelleen kaikkea kuvaten.

Kauan siellä vierähti kun ei muistanut edes sitä että koska sinne lähti.

Kotona kuvien “kehittäminen” ja nyt jo käytössä Lightroom ja Photoshop. Kyllä siitä linnunradan ja revontulten kuvasta joku pitkä viiru nähtävissä ja samassa kuvassa joku satelliittiviiru.

Startrail kuvasarjan pinoaminen lopputuloksen osalta näytti myös hyvältä vaikka se linssi jäässä olikin. Lentoliikennettä luonnollisesti tarttui kuvaan, onneksi vain yksi.
Aamulla herätessä taisi sitten maa olla valkoinen jos oikein enää muistan.

Sami Multasuo lähetti meille tunnelmallisen sarjan linnunratakuvia. Kaikki kuvat otettu Porkkalassa kuluneen syksyn aikana.

Revontulet

Syksyllä nähtiin muutamia nättejä näytöksiä. Mukana oli myös todennäköinen SAR-kaari.

Pirjo Koski käväisi Utsjoella syyskuun alussa:

Utsjon kuvia edelleen, mielettömän vinkeitä revontuli muotoja
saatiin ihastella porukalla.
Nämä pohjoisen tulet kyllä menevät kategoriaan “vinhaakin vinhemmat
kokemukset”
Pään yläpuolella liehunut corona oli aivan järjettömän nopea ja kirkas.
Kameraa roplattiin vauhdissa, jatkuvasti sai säätää aukkoa tai kontrastia-
tuppasi etelän asetuksilla jälleen palamaan puhki…
Hurmioitunut joukkomme hymisi ja vuoroin hihkui tyytyväisyydestä
näiden repojen telmiessä taivaankannella.

Utsjoella korille tarttui myös sumukaari.

Timo Oksanen kuvasi hienoja revontulia sekä Suomen että Norjan lapissa sekä Turussa:

Pirjo Koski kertoo lokakuisesta kuvausretkestään seuraavaa:

11.10.2017 Länsi-Suomessa näyttäytyi ilmeisesti Sar-kaari.
Olin tulossa avannosta ja pysähdyin Laitilassa peltoaukealle (yllättäin
tähdet näkyivät).
Samassa huomasin leveän, vihreän vyön auton yläpuolella.
Voitte arvata millä vauhdilla haettiin kamera ja toppahaalarit…

Ihan täyttä varmuutta en ole havainnosta vielä saanut. (Taivaanvahti)

Pari yötä myöhemmin Pirjo pääsi taas revontulien kimppuun:

13.10.2017 näkyi ehkä erikoisin revontuli ovaali koskaan.
Ovaali ei ollut alussa ihan sellainen, mitä olen tottunut näkemään.
Tämä kaveri pullahteli puolelta toiselle.

Mahdollinen SAR -kaari ilmestyi jälleen taivaalle lokakuussa:

24.10.2017 Sar-kaari näyttäytyi jälleen Laitilassa.
Kuvatessani revontulia kohti pohjoista, näin liikettä silmäkulmassani. Kun käännyin, punainen kaari nousi melko määrätietoisesti kohti zeniittiä,
ja siitä se jatkoi matkaansa. Hämmästyttävän näköistä. Kaari ei liikkunut käytännössä ollenkaan, vaan venyi kuin kuminauha pitkin taivaankantta.

Koko vekkuli olisi jäänyt huomaamatta, ellen olisi huomannut pientä liikettä etelätaivaalla. Linnunrata oli nätisti Sar-kaaren pauloissa.

Pirjo Koski pääsi näkemään marraskuun suuren revontulimyrskyn pihapiirissään:

7.11.2017 tärähti sellaiset revontulet, että oksat pois.
Ihan alkua ei Laitilassa saanut tallennettua, pilvisyyden vuoksi.

Myöhemmin sumu rienasi koko ilmeisesti koko Suomea.

Itsekin jouduin tyytymään kotipeltoon, jossa on ikävät sähköpylväät.

Tällä kertaa se on muotoseikka lähinnä-
ymmärsin kesken kuvausten, miten hienossa paikassa saammekaan asua.
Meillä on sentään mahdollisuus vain kävellä ovelta ulos
ja kaksikymmentä metriä tien yli niin pääsee helpolla ensimmäiseen melko
pimeään kuvauspaikkaan.

Joskus pitää matkustaa kauas nähdäkseen lähelle.

Revontulien muodot hämmästyttivät tällä kertaa.
Ne liehuivat, lepattivat, loimusivat ja sykkivät.
Isoja, vihreitä sykkiviä alueita pitkin taivaankantta. Kuin jättiläismäiset
palkeet olisivat puhaltaneet repoja taivaalle.
Hämmästyttävää ja ennenkaikkea kaunista!
Korona kruunasi tulisetin.

Lari Similän kuvassa Oulunsalon lauttarannan myllyt jauhavat reposia pimeitten syysiltojemme
iloksi.

Revontulet 7.11.2017, Jari Similä

Markku Mähönen kuvasi repoja 8.11. Sonkajärvellä:

Marraskuun 8:nen päivän illalla otettu kuva nopeasta reposesta. ”Ilotulitus” ei kestänyt kun reilu 10 minuuttia mutta oli sitäkin näyttävämpi. Sanoin vaimolle että laita lapset nukkumaan niin käyn hetken katsastamassa jos kävis flaksi…ja kävihän se:)

Revontulet 8.11.2017, Markku Mähönen. Canon 6D, SIgma 14mm, f1,8, 1,3s, iso 2500

Kaiken kaikkiaan, olosuhteista huolimatta, saimme mahtavan määrän kuvia teiltä arvoisat lukijamme! Koskaan aiemmin Zeniitin historiassa ei ole tainnut tällaista kuvatulvaa olla. Hienoa! Kiitos todella paljon kaikille. Toivottavasti uusi vuosi on havaintorintamalla antelias!