Sami Jumppanen, Mikkelin Ursa
Kesälläkin voi olla kohteita taivaalla! Jupiteria saimme seurata pitkin
talvea, ja edelleen keskikesällä se oli näkyvissä puolen yön paremmalle
puolelle. Jotenkin sattuivat niin sanotusti planeetat kohdalleen, että
intouduin katselemaan keskikesän yönä kaukoputkella taivasta. Kiinnosti
tietää, mitä oikein voi nähdä edullisilla välineillä. Jupiterin olin nähnyt
paljain silmin jo aiemmin, Kuu oli myös hyvässä vaiheessa puolikkaana. Oli
myös mukavan lämmintä syys- ja talvi-iltoihin verrattuna, okulaarikaan ei
huurtunut.
Päivä: 30.6.2017. Kello: 23.15. Tavoite: nähdä Jupiterin pilvivyöhykkeitä ja
Saturnuksen renkaat.Välineet:
– Kiikarit (10×50)
– Bresser 700 / 70 mm linssiputki ekvatoriaalisella jalustalla ilman
moottoria
– Samsung J5 (2016), kuvaaminen ja tähtikartasto (maksullinen Stellarium
Mobile)
Yleiskuva: kaukoputki suunnattu Jupiteriin, Kuu lähellä
Epäonnistuminen…
Ensin se epäonnistuminen. Saturnus oli nipin napin mahdollisuuksien
rajoissa tähtikarttojen mukaan, hyvin matalalla valoisalla taivaalla.
Talomme parveke on etelän puolella ja pieni mäki auttaa nousemaan melkein
metsän puiden latvojen tasalle. Pitkään yritin paikantaa Saturnusta, ja
arvioin sen näkyvän muutamien korkeimpien puiden välistä. Tähtikartoissa ei
tietenkään ollut niitä puita, eikä yhtään tähteä näkynyt, joten tarkka
suuntaus oli mahdoton.
Haravoin putkella aluetta, jolta Saturnuksen pitäisi
löytyä, mutta mitään ei näkynyt. Yritin sitten hyödyntää kaukoputken
jalustan asteikkoa, kalibroimalla sen ensin Kuun (tai Jupiterin) avulla
Stellariumin ilmoittamaan tuntilukemaan ja käänsin sitten putken lukeman
ilmoittamaan Saturnuksen sijaintiin. Saturnus alkoi olla etelässä, joten
siinä mielessä apuvälineitä ei oikeastaan tarvittu. Tarkka korkeus olisi
ollut tärkeämpi tieto. Horisontissa näytti olevan vähän pilviä, se saattoi
olla lopullinen este näkymiselle. Jossain vaiheessa oli pakko julistaa
yritys epäonnistuneeksi.
…ja onnistuminen
Sitten ne onnistuneet havainnot. Vaikka Jupiter oli hankala nähdä paljain
silmin taivaalta kunnes oppi katsomaan oikeaan kohtaan oikealla tavalla,
niin havaintojen onnistumista ei tarvinnut veikkailla etukäteen, totta kai
jotain näkyisi. Kaukoputkella erotti juuri ja juuri tummimmat
pilvivyöhykkeet, kaksi raitaa. Himmeästi välkkyi myös kolme Jupiterin
kuuta, sain ne varmistettua Mobile Stellariumin näkymän avulla.
Jupiter kuineen Stellariumissa
Valokuvausvälineistöä minulla ei kuiden kuvaamiseen ollut, mutta itse
Jupiterin kiekon sai puhelimen kennolle tarttumaan. Ylivalottuneesta
kuvasta ei vyöhykkeitä voi erottaa.
Jupiter okulaarissa
Kuu on aina hyvä testi kaukoputkelle, eikä valoisa taivaskaan haittaa
havainnointia. Jonkinlaisen sähläämisen ja epäonnistuneiden otosten jälkeen
sain lopulta kapea-alaisen kuvan napattua.
Kuu kuvattuna digiscoping -menetelmällä
Mitä opin, mitä olisi hyvä olla toisin jatkoa ajatellen?
- Kaukoputken asteikkoja voisi oikeasti opetella käyttämään.
- Tutun havaintopaikan ympärillä olevien maamerkkien tarkat suunnat ja korkeudet olisi hyvä tietää.
- Stellariumiin tehtyjä omia maisemia voi hyödyntää havainnoinnin apuna tai vaikkapa kuvaamisen suunnittelussa. Panoraamakuvaus ja kuvan läpinäkyväksi muokkaaminen pitää sujua, samoin kuin maiseman korkeuden kalibrointi. Maiseman tekeminen on jokseenkin työlästä – tosin se on tehtävä vain kerran havaintopaikalle. Mobiilisovellukseen ei valitettavasti omia maisemia saa.
- Puhelimella kuvattaessa pitäisi olla sovitin, jolla puhelimen saa pysymään okulaarin edessä. Käsin kohdistaminen voi olla todella työlästä – ja sitten pitäisi vielä saada kuva otettua. Jos kaikki onnistuu muuten, niin valotus ainakin menee pieleen. Puhelimen etuna on kuitenkin pieni objektiivi, parempi optinen yhteensopivuus kuin esimerkiksi järjestelmäkameran optiikalla. P.S: Laadukas okulaari riittävällä lähtöpupillilla!
- Jalustassa saisi olla seurantamoottori. Sen avulla saadaan enemmän häiriötöntä visuaalihavaintoaikaa, sekä helpotetaan kuvaamista.
