Vuoden 2017 Stella Arcti -palkitut. Vasemmalla Arto Murtovaara ja Juha Ojanperä, oikealla Matias Takala. Kuvat Emma Bruus ja Jukka Lariola / Ursa
Veikko Mäkelä ja Mikko Suominen:
Vuotuiset Stella Arcti -palkinnot jaettiin Saarijärven Tähtipäivillä 18.3.2017. Julkaisemme nyt palkittujen mietteitä tähtiharrastuksesta .
Vuoden 2017 Stella Arcti -palkinnot myönnettiin ansiokkaasta harrastustoiminnasta Juha Ojanperälle ja Matias Takalalle sekä ansiokkaasta havaintotoiminnasta Arto Murtovaaralle.
Juha Ojanperän palkitsemisen pääperusteena oli laaja vastuunkantaminen niin valtakunnallisella kuin paikallisellakin harrastustasollakin. Matias Takala on puolestaan tehnyt merkittävän työn Taivaanvahdin moderointitoiminnassa, mutta myös Ursan myrskybongaus- ja revontuliryhmissä. Arto ’Murtsi’ Murtovaara on puolestaan kulkenut pitkän tien tähtivalokuvauksen alalla ja kehittänyt osaamisensa huipputasolle.
Juhaa ja Artoa haastattelimme jo Tähtipäivillä videolle. Matias ei päässyt Saarijärvelle, joten häneltä saimme mietteitä kirjallisena.
Juha Ojanperä
Kun pääsee ulos havaintopaikalle, sielu lepää ja rauhoittuu. On vain mies, maailmankaikkeus ja kaukoputki
Arto Murtovaara
Kyllä se silti silmää vaatii, ei voi nappia painamalla tehdä. Kokemuksen avulla tietää, mitä voi saada kuvattua.
Matias Takala
Mikä sinulla sytytti aikoinaan kipinän alkaa tähtitieteen harrastajaksi?
Erittäin iso ja merkittävä tekijä oli isäni, jonka kanssa kävin lapsena Kuopiossa Huuhanmäen tähtitornilla näytöksiä katsomassa. Niistä kokemuksista on kipinä syttynyt ehdottomasti. Kun tiedän, miten helposti isää paleli, arvostan sitäkin enemmän hänen aktiivisuuttaan. Olen ollut Ursan jäsen vuosikymmeniä ja kyllähän Tähdet ja avaruus -lehden avaruusjutuilla on myös ollut iso rooli harrastuksen kehittymisessä ja myös ammatinvalinnassa.
Kertoisitko, mikä myrskybongauksessa kiehtoo eniten
Myrskybongauksessakin muutamalla lapsuuden ja nuoruuden kokemuksella on ollut iso roolinsa. Lapsena olin vanhempien kanssa käymässä Puijon tornissa, kun ehkä hieman yllättäen nousi ukonilma. Salama iski linkkitorniin ja muistan hirmuisen tärähdyksen ja miten kipinät löivät tornin ikkunoissa. Tornista menivät sähköt, joten alas piti mennä portaita pitkin. Tämä olisi varsin jännittävä kokemus nykyään aikuisenakin, saati sitten lapsena.
Muistan erittäin hyvin myös 31.7.1994 Kuopiossa raivonneen ukkosen. Tuntui, että salamoinnin valossa olisi voinut vaikka lukea! Tapio Tuomen kirjassa Ukkonen ja salamat kerrotaan, että salamointitiheys Siilinjärvellä oli tuolloin ennätysluokkaa.
Itse opin sen, että Suomessakin ukkonen voi olla ilmiönä todella hurja. Se onkin se varsinainen myrskybongauksen suola, ennakoimattomuus ja luonnon kesyttämätön raivo ja voima. Ilma sähköistyy sekä kirjaimellisesti että vertauskuvallisesti.
Kertoisitko mitä revontulikuvaaminen vaatii harrastajalta
Revontulien kuvaaminen ei ole erityisen vaikeaa, mutta vaatii jonkin verran paneutumista asiaan. Teknisessä mielessä on syytä yleensä kuvata jalustaa käyttäen, koska valovoimaisista objektiiveista ja suurista kennon herkkyyksistä huolimatta valotusajat ovat suhteellisen pitkiä. Usein aloittelevan revontulikuvaajan kuvissa on ongelmia lähinnä tarkennuksessa ja alivalotuksessa. Nämä tosin koskevat myös yleisemminkin yötaivaan kuvaamista.
Varsin nopeasti tekninen osaaminen on riittävällä tasolla, kun hieman harjoittelee. Järjestelmäkamera on edelleen paras vaihtoehto revontulikuvaamiseen, mutta olen kyllä nähnyt loistavia otoksia pokkareilla tai jopa kännykkäkameroilla otettuina. Nykyään myös videointi alkaa olla mahdollista.
Iso painoarvo on myös avaruussää- ja sääennusteiden seuraamisella. Sopivan havaintopaikan, revontulien esiintymisen ja otollisen sään pitää kohdata juuri oikeaan aikaan. Tämä voi olla melkoista kyttäämistä ja valvomista välillä, mutta ihmeen usein juuri sitkeys on palkittu omalla kohdalla.
Millaisia vaikutuksia mielestäsi Taivaanvahdilla on ollut suomalaiselle harrastukselle?
Sanoisin, että suomalaiset ovat etuoikeutettuja voidessaan käyttää tällaista mielestäni maailmankin mittakaavassa ainutlaatuista palvelua. Pelkästään jo kansalaistieteen ja havaintojen keräämisen kannalta Taivaanvahti on mullistanut tähtiharrastuskentän. On aina ilo nähdä, kun yhä uudet ja uudet harrastajat jättävät havaintojaan ja miten henkilökohtainen havainto- ja harrastustoiminta kehittyy. Taivaanvahdin oma erityispiirre on toki myös se, teknisten ratkaisujen lisäksi myös asiantuntijat ovat aktiivisesti mukana moderoimassa ja seuraamassa havaintoja. Taivaanvahti on siis paitsi havaintojärjestelmä, myös harrastajien ja asiantuntijoiden yhteisö. Näkisin myös, että Taivaanvahdin varsin suuri havaintomassa sekä teknologia mahdollistavat tulevaisuudessa todella hienoja asioita, joita ei ehkä nyt vielä edes täysin hahmoteta.
Haluaisitko sanoa jotain muuta suomalaisharrastajille tai tähtitieteestä kiinnostuneille?
Minusta taivaan tarkkailu on monella tavalla hauska ja avartava harrastus ja täällä Suomessa on siihen aivan loistavat mahdollisuudet oli sitten aloittelija tai pitkälle edennyt harrastelija. Mukaan on helppo lähteä ja harrastajayhteisön kautta saa aina hyviä vinkkejä. Toivottavasti nähdään harrastuksen parissa!
Linkkejä
Ursan lehdistötiedote Stella Arcti –palkituista
Avaruus.fi-verkkouutinen
