24.6.2014 näkyi lähes koko Suomen alueella historiallinen halonäytelmä, josta puhutaan vieläkin! Alla Arja Siikströmin kuvia Saarijärveltä tästä historiallisesta halonäytelmästä. Kuvissa näkyvät hyvin 22 asteen sivuavat kaaret, 22 asteen rengas, sivuaurinko, horisonttirengas sekä Wegenerin vasta-aurinkokaari.
Kesäisin voi ympärillään nähdä kaikenlaisia valoilmiöitä, kunhan vain pitää silmänsä auki! Arja Siikström havaitsi tämän järven pinnalle muodostuneen kastekaaren Saarijärvellä 19.7.2014. Kastekaaren aiheuttajana toimi järven pinnalle laskeutuneen siitepölyn muodostama kalvo, jonka päälle oli muodostunut kastetta.
Järven pinnalle muodostunut kastekaari. Kuva: Arja Siikström.
Vuonna 2015 Kuu peittää Hyadien tähtijoukon tähtiä sekä Aldebaranin useita kertoja. Yksi peittymisistä tapahtui 21./22.4.2015. Tämän peittymisen onnistui havaitsemaan ainakin Kari Kalervo Vihdissä. Alla Karin havaintokertomus Aldebaranin peittymisestä:
Kuu peitti Aldebaranin
En paljoa elätellyt toivoa huhtikuisen Aldebaranin peittymisen ja esiintulon valokuvaamisen suhteen. Sen verran kirkkaalla taivaalla auringonlaskun aikoihin tähdenpeitto tapahtui, että homma vaikutti haastavalta.
Kotipihallani Vihdissä varustauduin kuvausyritykseen Olympus E-M5 -kameralla ja melkeinpä taskuun mahtuvalla 70-300 mm zoomilla. Peittymisen aikaan katselin Kuuta kameran sähköisestä etsimestä, mutta Aldebaranista ei näkynyt vilaustakaan. Minulle jäi epäselväksi, oliko tähti jo peittynyt vai eikö se vain erottunut.
Esiintulon kuvaamista varten suuntasin kamerani uudestaan kohti Kuuta. Odottelin jännittyneenä. Sitten kameran etsimessä kirkas tähti pilkahti Kuun reunan takaa esiin. Olin yllättynyt, kuinka hyvin Aldebaran lopulta näkyi, ja aloin kuvata. Kamera tallensi ensimmäisen valotuksen ja esiintulon kellonajaksi 21.03.58.
Kuu peittää Aldebaranin 21.4.2015. Kuva: Kari Kalervo.
Vuoden 2015 aikana on tapahtunut useita taivaankappaleiden kohtaamisia. Toukokuun alussa 3.5.2015 Aurinkokuntamme sisin planeetta kohtasi Seulasten tähtijoukon hämärätaivaalla. Tämän kohtaamisen ikuisti Kari Kalervo Vihdissä. Kari kertoo havainnostaan seuraavasti:
Merkurius kohtasi Seulaset kevätyössä
Merkurius ja Seulaset olivat lähekkäin huhti-toukokuun vaihteessa. Lähimmillään ne olivat 30.4., jolloin planeetan ja tähtijoukon välinen etäisyys oli puolitoista astetta. Kuvausmaisemissani Vihdissä ilta oli kuitenkin pilvinen.
Vihdoin 3.5. kiikaroin Hiidenveden rannalla auringonlaskun punaamaa horisonttia. Sisin planeettamme löytyi selkeältä taivaalta helposti, minkä jälkeen se näkyi myös paljain silmin. Mutta Seulasia en huomannut edes kiikarilla. Ehkä en vain tullut katsoneeksi oikeaa paikkaa taivaalla, tai ehkä kiikarin kuva tärisi liikaa.
Ikuistin kohtaamisen kevätyön järvimaisemassa valovoimaisella 70–200 mm zoomilla. Kuvassa Merkurius erottuu kirkkaimpana valopisteenä vasemmalla ja Seulaset näkyy oikealla. Kuvausyönä niiden välinen etäisyys oli reilut kolme astetta.
Merkurius kohtaa Seulaset 3.5.2015. Kuva: Kari Kalervo.
Valoisalla kesätaivaalla ei montaa kohdetta ole havaittavissa. Kuitenkin rengasplaneetta Saturnus roikkuu matalalla etelätaivaalla Skorpionin tähdistössä. Eräänä yönä Saturnus sai hetkeksi aikaa rinnalleen jopa itseäänkin kirkkaamman taivaallisen kulkijan, kun avaruusasema ISS ohitti planeetan! Tätä taivaan kiertolaisten kohtaamista pääsi todistamaan ja kuvaamaan Tapio Lahtinen Tampereella 7./8.6.2015 klo 00.42.
Tapio kertoo havainnostaan seuraavasti Ursan Taivaanvahti -havaintopalvelussa:
Calsky.comista tuli harvinainen häly jota ei koskaan omalle sijainnille niinä kolmena vuotena jolloin tilaajana olen ollut.
Eli ilmoitus kuului että “(ISS) May cross the disk of Saturn”.
Hyvissä ajoin olin asemissa putken kanssa ja digijärkkärissä vastaladattu akku ja näkökenttää sen verran että ISS varmasti mahtuu vaikka ohi menisikin.
No niinhän siinä sitten kävi että hieman ohi meni ja onnettomuustutkijalautakuntaa ei tarvittu.
ISS ohittaa Saturnuksen 7./8.6.2015. Kuva ja animaatio: Tapio Lahtinen.
Mitäpä olisi kesä ilman yöukkosia? Tämän Zeniitin numeron ilmestyessä illat ovat jo hämärtymässä ainakin Etelä-Suomessa, mikä tietää erinomaisia mahdollisuuksia yöukkosten havaitsemiseen ja kuvaamiseen! Yöukkosten tunnelmaan meidät johdattaa Kari Kalervo, joka kuvasi yöukkosia 11./12.8.2007. Kari kertoo tästä salamakuvastaan seuraavasti:
Porkkalan yöukkonen
Helteisenä elokuun 11. päivänä vuonna 2007 olin lähdössä Porkkalaan. Pakkasin autoon viisi litraa vettä, teltan tykötarpeineen, ja koska elettiin Perseidien aikaa, otin mukaan myös kameran ja laajakulmaobjektiivin tähdenlentoja varten. Varmuuden vuoksi kameralaukkuun sujahti vielä 135 mm objektiivi.
Porkkalanniemellä aika kului leppoisasti telttaa pystytellessä ja makkaraa paistellessa. Lopulta selkeä loppukesän päivä hämärtyi pilviseksi illaksi.
Keskiyöllä vallitsi jo syksyä ennakoiva pimeys. Rantakalliolla istuskellessani huomioni kiinnittyi horisontin pilviin, jotka välähtelivät äänettömästi. Kalevantulet olivat kaukana, ehkä Viron puolella.
Oli unettavan hiljaista. Pilvipeitteen raossa vilahti tähdenlento, välillä yli viiletti lepakko. Sitten välähti, viivasalama! Hetken päästä näkyi lisää välähdyksiä suoraan etelässä, ja aivan kuin tahti olisi kiihtymässä.
Kameraa toimintakuntoon viritellessäni pulssi nousi vain hieman, minkä tulkitsin osoittavan ammattimaista otetta kuvauspuuhaan. Mutta kesän jäljiltä rutiinit olivat aivan hukassa. Ensimmäinen puolen minuutin valotus tuotti alivalottuneen kuvan. Sitten kahden minuutin aikavalotuksen sijaan tuloksena oli kahden minuutin vitkalaukaisu. No, eihän tämän näin vaikeaa pitäisi olla. Lopulta keksin kääntää kameran valotuksen B-asentoon ja suuntasin ajatukseni kuvan sisältöön.
Sattuman oikusta olin vastaanottamassa tätä yöllistä ukkosrintamaa valtakunnan parhaalla aitiopaikalla. Merellä raivonneen myräkän sihtailuun sopi täydellisesti puolivahingossa mukaan lähtenyt 135 mm teleobjektiivi. Heti ensimmäisistä otoksista lähtien tulosta syntyi valtavalla prosentilla. Useimpiin kameran näytölle ilmestyneisiin kuviin tallentui jonkinlainen salama. Puolen tunnin uurastuksen jälkeen uskoin ylittäneeni aikaisemmat salamasaaliini yhteensä.
Lopulta aamu alkoi valjeta ja alun parin minuutin valotusajat lyhenivät viiteentoista sekuntiin. Koko yönä ei kuulunut jyrinää eikä satanut vettä. Sitten yhtäkkiä neljän jälkeen ukkonen hävisi kuin lähestyvää päivänvaloa paeten.
Kaikesta räiskeestä huolimatta näin vain yhden salaman kerrallaan tai hyvällä onnella salamaparin. Kamera tietenkin tallensi kaikki valotuksen aikana kuva-alaan osuneet välähdykset. Mitä pidempään valotusaikaa käytti, sitä todennäköisemmin ja sitä useampia salamoita kuvaan tallentui. Ja valotusaikaa voi tavallaan pidentää yhdistämällä useita otoksia. Pitäisikö lopullisessa kuvassa näkyä yksi, kaksi vai kaksikymmentä salamaa?
Yhdistin panoraamakuvaan viisi peräkkäistä puolentoista minuutin valotusta, jotka on otettu klo 3.43–3.50. Yksi seitsemän minuutin valotusaika olisi periaatteessa tuottanut yhtä salamarikkaan lopputuloksen. Valotuksien yhdisteleminenkään ei kuitenkaan pysty kertomaan mitään niistä lukuisista välähdyksistä, jotka leimahtivat kuva-alan ulkopuolella.
Salamat välähtelivät Porkkalanniemellä 12.8.2007.
Lopuksi vielä tyylinäyte Heikki Mahlamäeltä öisestä salamakuvasta:
Yöukkoset 26./27.7.2010. Heikki Mahlamäki.
Lukijoiden kuvia -palstan koostaminen ja toteutus: Juha Ojanperä
