Jarno Malaprade
Minulla on unelmien harrastus. Kaikkea sitä, mitä tiedämme maailmankaikkeudesta, yhdistää yksi teema: ihmisen kyky ajatella, tutkia ja unelmoida. Ihminen ei ymmärtäisi paljoakaan ympäröivästä kosmoksesta ilman kykyä unelmoida, kuvitella senhetkistä enemmän ja puskea sitä kohti.
Viimeisimmän Zeniitin podcastia tehdessäni kysyin tähtiharrastuksen uranuurtaja Veikko Mäkelältä, mitä haaveita hänellä on tähtiharrastuksen parissa. Nelisenkymmentä vuotta tähtitaivasta ja ilmakehän ilmiöitä havainnoinut Mäkelä ei epäröinyt hetkeäkään vastatessaan. Haaveita on. Vielä pitää päästä päiväntasaajan eteläpuolelle havainnoimaan keskeisiä kohteita kuten Etelän risti ja Magellanin pilvet. Tähtiharrastus on määritelmällisesti elävää – sen tarjoamat haasteet ja sen ruokkimat unelmat eivät lopu.
Harrastan historiaa ja (tavallaan) tulevaisuustutkimusta: havainnoin avaruuden ilmiöitä ja seuraan sen tutkimusta. Kaikki, mitä taivaalla näen, on menneisyyttä. Jopa oma Aurinkomme lähetti aamuista työmatkaani valaisevat fotoninsa kahdeksisen minuuttia ennen kuin havaitsin ne. Minun näkemääni aurinkoa ei tuolloin enää oikeastaan ollut. Toisaalta auringon valon spektri antaa meille tietoa lähitähtemme koostumuksesta ja elinkaaresta. Voimme ennustaa sen tulevaa kehitystä hyvin tarkkasti.
Avaruusaikamme on ymmärryksen polkuna kaikkeuden historiassa vähemmän kuin silmänräpäys. Ihmiskunta on vasta oppimassa itsensä asettamista maailmankaikkeuden kartalle. Juuri siksi meidän tulee aktiivisesti kannustaa nuoria tieteiden pariin, jakaa haaveemme ja tietämyksemme yhä uusille polville – luoden uusia unelmia, jotka pakottavat meidät ottamaan yhä uusia askeleita polullamme eteenpäin.
