Eräs tarina kivikkoisesta tiestä hyvän aurinkokuvan ottamiseksi

Kaj Wikstedt:

Kaikki alkoi, kun ostin lapsilleni hienon RET-45 -kaukoputken. Paketin mukana tuli jopa okulaariin kiinnitettävä ”aurinkosuodatin”. Tulihan sillä katseltua auringonpilkkuja kunnes, raks! Mokoma onneton suodatin halkesi ja seurauksena oli pysyvä vamma vasemman silmäni pohjassa. Pitihän se oppia silmänpohjan kautta, että ei pidä tehdä mitään, ennenkuin ottaa selvää mitä tekee.

Ohjeena kaikille jotka tömäävät moiseen suotimeen seuraavaa menettelyä: otetaan suodin, asetetaa se alasimen päälle ja lyödään sitä keskikokoisella moskalla.

Pienen vastoinkäymisen jälkeen kiinnostus ei kuitenkaan sammunut, vaan lähdin ottamaan selvää, kuinka aurinkoa voi havaita turvallisesti. Siispä läksin hankkimaan Baaderin Astrosolar -kalvoa. Rakentelin kalvolle kehyksen ja pääsin lopulta katselemaan päivätähteä.

Aikaa kului varmaan vuosikymmen. Yhteensattumien summana pihalla nökötti 200 mm Newton-tyyppinen peilikaukoputki Dobson-jalustalla. Tässä vaiheessa olin hankkinut myös isomman aurinkokalvon kaupasta ja tehnyt sille isomman kehyksen. Sitten pääsin katselemaan Aurinkoa! Oi sitä ihmetystä!

Kun aikani katselin auringonpilkkujen tulemisia ja menemisiä tuli mieleeni, että niitähän voisi vaikka kuvata. Oli aika laittaa mietintämyssy päähän. Kaikenlaisia virityksiä tuli tehtyä, mutta vuonna 2003 osittaisesta auringonpimennyksestä jäi myös jotain filmille! Käytössäni oli jo silloin filmiskanneri. Puuhastelun tuloksena oli se, että iltapäivällä pimennyskuvat olivat jo esillä. Tämä kokoonpano kävi retkeilemässä Viron tähtitapaamisessakin elokuussa 2002, missä se sai ”ansaittua” huomiota osakseen. Kotimatkalla tosin tulli ihmetteli pitkään matkatavaroitamme. Hiacessa oli oman putkeni lisäksi Mikko Olkkosen Skywatcher Skyliner 200 -teleskooppi.

Vuonna 2010 tuli hankittua ensimmäinen varsinainen Aurinkoputki, Lunt LS 60T Hα. Silloin räjähti tajunnassa, mitä kaikkea sillä voikaan nähdä! Kirkkonummen Komeetalla oli toki ollut jo jonkun aikaa Coronadon hieman pienenpi aurinkoteleskooppi, mutta oma on aina oma. Pari vuotta meni katsellen okulaareihin ja ihastellen Auringon toimintaa. Samaan aikaan Auringonpilkkuja tuli katseltua tietenkin myös valkoisessa valossa aurinkokalvolla varustetun Skywatcher 120 ED -kaukoputken läpi.

Mutta miksi maailmalla oli nähtävillä vieläkin yksityiskohtaisempia kuvia? Pian minulle selvisi, että kunnon kuvia saadakseen täytyy kuvata video, pinota ja jälkikäsitellä se. Siispä tästä viisastuneena ostin tätä tarkoitusta varten QHY5-merkkisen kameran. Nyt pääsin jo käsiksi kuvaamiseen, mutta en vielä tiennyt, miten niitä videoita käsitellään oikein. Onneksi tuttavapiiriini kuuluu avulias Samuli Vuorinen, joka auliisti opasti minut kuvankäsittelyn alkeisiin.

Seuraava älynväläys oli ostaa Luntin LS 60T CaK -aurinkoteleskooppi. Oli pieni pettymys kun en nähnytkään sillä mitään. Tämä oli kyllä odotettavissakin, koska CaK-spektriviiva on juuri silmän näkökyvyn alarajalla.

Ainoat kelvolliset kuvat tällä teleskoopilla sain Cygnus 2012 -tapahtumassa, ja taas kerran Samuli Vuorisen opastuksella.
Aikaisemmat omat yritykseni olivat menneet metsään huonon kuvauspaikan takia. Kuuma peltikatto havaitsijan ja auringon välissä ei ole paras mahdollinen yhdistelmä etenkään lyhytaaltoisella alueella. CaK:n aallonpituus on 393,4 nm kun Hα on huomattavasti mukavammalla aallonpituudella 656,28 nm.

Viimeisin hankinta laitteistooni oli Baaderin valmistama Herschel-kiila jonka asensin Skywatcher 120 ED -teleskooppiini.
Poiketen muista valkoisen valon suotimista se ei tule putken eteen vaan perään. Omassa kokoonpanossani kiilan sisällä on myös Baader-Continuum suodatin, joka toimii 540 nanometrin aallonpituusalueella, eli kellanvihrellä valolla.

Kun minulla kerran oli olemassa kolmella värillä toimivia kaukoputkia, niin sain idean laittaa ne nätisti vierekkäin jalustalle ja ottaa vaikka värikuvia Auringosta. Putket ovat kyllä nyt nätisti nipussa, mutta kuvaaminen on vielä jäänyt haaveeksi laiskuuden vuoksi.

Seuraava vaihe olisi rakentaa kuvaustietokoneelle ”teltta” jalustan viereen, koska tietokoneen näyttö on melko vaikeasti luettavissa kirkkaassa päivänvalossa. Sopiva varjostuskangas on jo löytynyt, mutta kehikko puuttuu vielä.

Kaukoputkien tarkentimet on toki moottoroitu matkan varrella. Vanhana ja laiskana haluan mieluiten istua tuolilla ja hoitaa hommat tietokoneen näyttöä katsellen ja nappeja painellen. Lunt-teleskoopeissa on moottoreina RoboFocus-askelmoottorit ohjaimineen ja Sky-Watcher 120 ED:ssä Orion Accu-Focus DC -moottori. Mainittakoon, että Luntilta ei löytynyt mitään apua tarkentimen moottorointiin, joten moottori piti tehdä ihan itse.

Pääasiallisena jalustana käytän Sky-Watcher EQ 6 Pro Mod -jalustaa. Satunnaisesti käytössäni on ollut kevyempi EQ 3-2 GOTO -jalusta tai tavallinen Manfrotton kamerajalusta.

Kuvauskoneena toimii vanha sotaratsu, Lenovo T61. Kamera toimii muuten loistavasti, mutta näytön kirkkaus ei aivan riitä ulkokäyttöön keskikesän auringossa, siksi tuo edellämainittu ”teltta” pitää saada kuntoon seuraavaan havaintokauteen mennessä.

Tarina jatkuu myöhemmin.