Varokaa putoavaa kiinalaista rakettiromua!
Suuri kiinalaisraketin osa putosi Maahan tänään 4.11.2022 iltapäivällä klo 12.01 Suomen aikaa. Osa oli sellaisella kiertoradalla, että Suomea se ei uhannut lainkaan. Lopulta se putosi Tyyneen valtamereen.
Kyseessä oli lokakuun viimeisenä päivänä avaruuteen laukaistun Pitkä Marssi 5B -raketin ylin vaihe, joka ennätti kiertämään Maata tämän viikon ajan koko ajan alemmaksi pudoten.
Kappale oli massaltaan noin 21 tonnia, eli se oli niin suuri ja massiivinen, ettei se tuhoutunut kokonaan ilmakehässä, vaan siitä putosi osia pinnalle saakka. Arvoiden mukaan putoavaa tavaraa saattoi olla yhdeksänkin tonnia. Sen vuoksi jo nyt ympäri maailman putoamiseen varauduttin alueilla, joiden ylitse rakettivaiheen rata kulki viimeisten kierrosten aikana. Muun muassa Espanjassa ilmatila suljettiin pariksi tunniksi perjantaina, jotta mahdollisesti putoavat osat eivät osuisi ilmassa oleviin lentokoneisiin.
Tämä raketti vei avaruuteen Kiinan Tiangong -avaruusaseman uusimman osan, Mengtian-laboratoriomoduulin, ja myös aiemmilla neljällä Pitkä Marssi 5B -laukaisulla on kuskattu taivaalle Tiangongin osia. Asema onkin nyt suuri ja komea.
Avaruusasemasta iloitsemista vaikeuttaa kuitenkin Kiinan häikäilemätön tapa hylätä rakettiensa ylimmät vaiheet käytön jälkeen ja antaa niiden pudota hallitsemattomasti. Yleensä rakettivaiheet ohjataan putoamaan Maahan turvallisesti ja ennalta määritettyihin paikkoihin, jolloin niistä ei ole vaaraa.
Nyt raketti laukaistiin taas kerran matkaan täysin tietoisena siitä, että se ylin vaihe putoaa alas täysin ilman hallintaa.
Kiinalaisraketin kappale tosin ei tosin voinut pudota minne vain, vaan ainoastaan lentoratansa alueelle. Rakettivaihe kiersi Maata radalla, jonka inklinaatio päiväntasaajan suhteen oli 41,5°. Kartalla se kattoi siis alueen, joka ylettyi Espanjan pohjoisosista Etelä-Afrikkaan saakka.
Radan alle osuivat mm. Madrid, Washington DC, San Diego ja Melbourne.
Tarkan putoamispaikan määrittäminen on hankalaa, koska avaruudesta putoavan kappaleen rataan vaikuttaa etenkin viime vaiheissa niin monia tekijöitä.
Yleisesti ottaen mitä alemmas kappale tulee, sitä enemmän ilmakehän yläosien kaasu sen vauhtia hidastaa. Viimein, noin sadan kilometrin korkeudesta alkaen hidastus on jo sen verran merkittävää, että putoaminen tapahtuu varsin nopeasti. Kuinka nopeasti radan alentuminen tapahtuu, riippuu mm. Auringon aktiivisuudesta, koska se vaikuttaa yläilmakehän tiheyteen.
Noin 80 kilometrin korkeudessa kappale alkaa hajota ilman kitkakuumennuksen vuoksi, ja vaikka suurin osa törmääjistä höyrystyy maahanpaluun tulipätsissä jo korkealla, putosi tämän rakettivaiheen tapauksessa lopulta tonnikaupalla romua pitkälle lentoradan suuntaiselle alueelle, joka on noin 70 km leveä ja 2000 km pitkä.
Osien joukossa on myös painavia metallikappaleita, jotka saavat pudotessaan aikaan tuhoa. Jos sellainen osuu päähän, on tuloksena todennäköisesti kuolema. Lentokoneeseen osuessaan ne saisivat aikaan hyvin todennäköisesti koneen ja sen matkustajien tuhoutumisen.
Suurin osa maapallosta on kuitenkin merta, ja kiinteälläkin maalla asutusta on sen verran harvassa, että todennäköisyys putoavan avaruusromun alle osumisesta on lottovoiton luokkaa.
Ei siis kannatata olla peloissaan.
Mutta samalla pitää olla huolissaan siitä, että isot avaruusmaat tekevät mitä lystäävät. Kiinan piittaamattomuus on omaa luokkaansa, ja sen tekee vakavammaksi se, että he eivät edes itse seuraa aktiivisesti osan putoamista – tai ainakaan tiedota siitä. Varoitukset vaara-alueista tulevatkin läntisiltä viranomaisilta, avaruusharrastajilta ja nykyisin myös avaruusliikennettä seuraavilta yhtiöiltä (kuten Aerospace Corporationilta, jonka ratalaskelmakuva on yllä).
Tämäkin tapaus korostaa taas kerran sitä, että avaruuteen olisi tärkeää saada kansainvälinen järjestelmä avaruusliikenteen valvomiseksi, eli ikään kuin lennonjohto avaruuteen. Nykyisessä kansainvälisessä ilmapiirissä sellaisen saaminen tuntuu vaikealta.
Se ei kuitenkaan estä meitä täällä lännessä ottamasta pieniä askelia kohti vastuullisempaa avaruustoimintaa. Satelliittien radioliikennettä Yhdysvalloissa hallinnoiva Liittovaltion kommunikaatiokomissio (Federal Communications Commission) ehdottaakin, että satelliittioperaattoreiden täytyisi poistaa satelliittinsa turvallisesti kiertoradalta viiden vuoden kuluessa satelliitin tehtävän päätyttyä.
Nyt aika on 25 vuotta, mikä riittää suurimmassa osassa matalalla kiertoradalla olevista satelliiteissa luonnolliseen poistumaan. Ne siis putoavat ”itsekseen” alas tuossa ajassa, koska kauempanakin Maasta on ilmakehästä sen verran rippeitä, että kaasu jarruttaa vähän ratanopeutta.
Vaikka FCC:n suurin huoli onkin radiotaajuuksien saaminen hyötykäyttöön, olisi tämä viiden vuoden määräys hyvä askel eteenpäin avaruusromun määrän hillinnässä.
Tälle kiinalaisraketin osalle tietenkään tällä ei ole merkitystä, koska se poistui luonnollisesti kiertoradalta nyt noin viiden päivän lennon jälkeen. Mutta huonolla onnella sen putoamisella saattaa olla suuriakin seurauksia ja olisi aivan erinomaista, jos myös Kiina käyttäytyisi vastaisuudessa mallikkaasti myös näiden suurten rakettiensa laukaisuiden kanssa.
(Juttua on muokattu rakettivaiheen putoamisen jälkeen)