Ukrainan tilanne säteilee avaruuteen
Samaan aikaan kun Ukrainan tapahtumat ovat kiristäneet Venäjän ja länsimaiden välejä ennätykselliselle tasolle, valmistellaan Euroopan avaruuslaukaisukeskuksessa Kouroussa ensimmäisen ESAn ja EU:n yhteisen tiedustelusatelliitin lähettämistä. Kiinnostavasti tämä Sentinel-1A tullaan laukaisemaan venäläisellä Sojuz -kantoraketilla.
Sojuz-rakettien tuominen Etelä-Amerikassa sijaitsevaan Ranskan merentakaiseen maakuntaan oli pitkällisen poliittisen väännön tulos ja ensimmäinen Sojuz laukaistiin Kourousta lokakuussa 2011. Kyydissä sillä oli silloin eurooppalaisen Galileo -satelliittipaikannusjärjestelmän kaksi satelliittia. Sen jälkeen Sojuzeilla on laukaistu Kourousta muiden muassa myös kaksi muuta puolustusmielessä kiinnostavaa satellititia, kaksi ranskalaista Pleiades 1 -vakoilusatelliittia.
Ja nyt vuorossa on siis Sentinel-1, uuden sukupolven tutkasatelliitti, jota hienotunteisesti kutsutaan kaukokartoitussatelliitiksi. Sitä se toki onkin: kyseessä on ensimmäinen Euroopan avaruusjärjestön ja Euroopan unionin yhteisen Copernicus -ohjelman satelliitti, jonka tehtävänä on tarkkailla avaruudesta hyvin tarkasti merijäätä ja jäätiköitä, merien pinnalla olevia saasteita, maansiirtymiä, metsätuhoja, maankäyttöä ja avustaa yksityiskohtaisilla maanpinnasta ottamilla tutkakuvillaan esimerkiksi pelastustöitä luonnononnettomuuksien jälkeen.
Tarkalleen ottaen kyseessä on satelliittikaksikko, sillä nyt laukaistavan Sentinel 1A:n seuraksi avaruuteen laukaistaan ensi vuonna toinen samanlainen satelliitti, Sentinel 1B.
Mutta samaan tapaan sotilaat ja puolustusviranomaiset voivat käyttää kuvia omiin tarkoituksiinsa. Copernicus -ohjelma tunnettiinkin aluksi nimellä GMES, Global Monitoring for Environment and Security, eli aikomus on tarkkailla Maan pintaa ja sen tapahtumia sekä ilmiöitä maailmanlaajuisesti paitsi tutkijoiden tarpeiksi, niin myös turvallisuusmielessä. Kun aikaisemmin ESA piti tiukasti näppinsä irti militaarishenkisistä hankkeista, on Copernicus ensimmäinen tapaus, missä myös sotilaiden intressit on otettu huomioon. EU:lle kyse on myös askeleesta kohti yhteistä avaruustiedustelua, ja siinä se käyttää apunaan ESAa – mistä EU haluaisi kehittää oman avaruusjärjestönsä (mutta ESA ei ole halukas niin suoraan yhteyteen).
Virallisesti Sentinel-1:n tarkoitus on tarkkailla ennen kaikkea Eurooppaa ja Kanadaa sekä tärkeimpiä laivareittejä. Se pystyy kartoittamaan kuitenkin koko maapallon pinnan kolmessa vuorokaudessa ja sen kuvat ovat käytössä noin tunnin kuluttua sen jälkeen kun satelliitti on kulkenut tietyn maapallon pinnan paikan päältä. Kahden satelliitin voimin mistä tahansa maapalloa saadaan tarkkoja kuvia noin vuorokauden kuluessa siitä kun tarve ilmenee.
Juuri tällaisilla satelliiteilla esimerkiksi Ukrainaa havaitaan näinä päivinä erittäin tarkasti. Niin Yhdysvalloilla, Venäjällä, Kiinalla kuin Euroopan mailla on satelliitteja, jotka pystyvät kuvaamaan joukkojen liikkeitä ja käytämiä varusteita senttimetrien tarkkuudella öin ja päivin. Sentinelin kaltaisille tutkasatelliiteille eivät pilvetkään ole esteenä. Verrattuna nyt jo avaruudessa oleviin parhaimpiin satelliitteihin on eurooppalaiset Sentinelit todennäköisesti pikkutekijöitä.
Yhdysvalloilla on käytössään myös huippusalainen koekone X-37, minisukkula, joka pystyy muuttamaan helposti rataansa avaruudessa. Se on virallisesti nyt kolmannella koelennollaan ja on viettänyt avaruudessa jo yli 400 vuorokautta. Huhujen mukaan sen rahtiruumassa on kokeiluluontoisia vaikoiluvälineitä, joilla se pystyy kuvaamaan tarkasti paitsi kohteita kiertoradalla, niin myös alhaalla Maan pinnalla.
Tuorein netistä nyt löytyvä ratatieto on helmikuun puolivälistä, mutta omituisesti silminnäkijähavaintoja ei ole enää saatavilla samaan tapaan kuin aiemmin: kenties tämän sotilassatelliittikoodilla USA-240 olevan minisukkulan liikkeistä ei haluta juuri nyt kertoa tämän enempää ja ainakin hakukoneista uudet tiedot on pystytty häivyttämään.
On todennäköistä, että kiertoradalla on parhaillaan käymässä ennen näkemätön kuhina, koska milloinkaan sitten kylmän sodan päättymisen jälkeen avaruuden suurvallat eivät ole olleet näin tiukasti toisiaan vastaan, eikä koskaan aikaisemmin ole ollut avaruudessa yhtä tehokasta tiedusteluarsenaalia. Varsinaisia aseita siellä ei kuitenkaan liene.
Yhteistyö Venäjän kanssa
Paitsi että tilanne on saanut aikaan paljon inhimillistä hätää ja kärsimystä, voi tällä suurvaltapoliittisella tilanteella olla suuriakin vaikutuksia avaruustoiminnalle.
Tämän yhteistyön suurin ja merkittävin hedelmä on Kansainvälinen avaruusasema, missä tällä hetkellä on kuusi avaruuslentäjää: venäläiset Mihail Tjurin, Sergei Riazanski ja nyt komentajana toimiva Oleg Kotov; amerikkalaiset Rick Mastracchio ja Mike Hopkins; sekä lisäksi japanilainen Koichi Wakata.
Kotov, Riazanski ja Hopkins palaavat Maahan 10. maaliskuuta, siis ensi viikolla, ja seuraava asemalle nouseva kolmikko nousee asemalle tämänhetkisen suunnitelman mukaan 25. maaliskuuta. Ainakaan toistaiseksi tilanne ei ole vaikuttanut Aleksander Skvortsovin, Oleg Artemievin ja Steve Swansonin lähtövalmisteluihin.
Vaikka kyseessä on yhteistyö, on perinteisesti aseman venäläisosasta ja läntisestä puolesta ollut myös suoria yhteyksiä omiin maihinsa, ja toisinaan kansainväliset jännitteet ovat heijastuneet myös toimintaan asemalla. Tämäkin kriisi näkyy varmasti miehistön toiminnassa, vaikka henkilökohtaisesti siellä tuskin vihollisuuksia ilmeneekään – pitkä yhteinen koulutus on tehnyt avaruuslentäjistä tuttavia. Mutta toisaalta monilla heistä on sotilastausta, mikä taas voi vaikuttaa toiseen suuntaan.
Kynnys sille, että konflikti saisi aikaan avaruusaseman yhteistyön loppumisen, on hyvin suuri. Silti ei ole mitenkään mahdotonta kuvitella, että Venäjä päättäisi keskeyttää ulkomaalaisten kuljettamisen aluksillaan asemalle. Ja samaan tapaan on valitettavasti mahdollista, että läntiset maat eivät myöskään halua lähettää astronauttejaan Sojuzilla avaruuteen, kun suhteiden jatkokehityksestä ei ole varmuutta.
Olisi todella sääli, jos yhteistyö hiipuisi poliittisen riitelyn ja uhoamisen vuoksi. Sen saaminen takaisin nykytasolle kestäisi hyvin kauan.
Toisaalta se, että amerikkalaiset eivät pääsisi lentämään avaruuteen lainkaan, saisi varmasti vauhtia sikäläisiin avaruusalussuunnitelmiin.
Erityisen hankala on eurooppalaisten osa tässä välissä. Tällä haavaa viisi ESAn astronauttia on koulutuksessa Venäjällä ja neljä valmistautumassa matkalleen avaruusasemalle.
ESAn ja venäläisten välinen yhteistyö menee paljon astronauttien lennättämistä syvemmälle, mistä Sojuzien laukaiseminen Kourousta on vain yksi esimerkki. Myös ESAn tuleva Mars-luotain ExoMars riippuu pitkälti venäläisten osallistumisesta siihen; ilman tätä yhteistyötä se todennäköisesti peruuntuu.
Eurooppalaisten runsas Sojuz-raketin käyttö voisi muodostua myös ongelmalliseksi, sillä useat tulossa olevat ESAn satelliitit on suunniteltu nousemaan Sojuzin kyydillä avaruuteen. Jo pelkästään uhka siitä, että Sojuz ei olisi käytössä, on hyvä osoitus siitä, että Euroopan kannalta on erittäin tärkeää kehittää omia kantorakettejaan, joilla voidaan laukaista satelliitteja myös silloin, kun kansainvälinen politiikka saa mutkia matkaan. Tämä heijastuu varmasti siihen, kun Ariane 5:n seuraajan, Ariane 6:n tekemisestä tehdään päätös tämän vuoden lopussa.
No, on liian aikaista maalata vielä piruja seinälle, mutta paitsi Maan päällä, niin myös avaruudessa on pelissä nyt isot panokset.
Toivottavasti järki voittaa.
Tämä teksti on julkaistu myös Tiedetuubin puolella.