Eläintarha taivaalla
Illat ja etenkin yöt alkavat jo olla melkoisen pimeitä ja tähtiharrastajien on korkea aika puhallella pölyt ja hämähäkinseitit havaintolaitteista. Tähtien ilmestyessä taivaalle ne tervehtivät meitä tuttuina hahmoina: tuolla on Joutsen ja tuolla Kotka. Tuolla Pieni hevonen, Pegasus, Kalat, Oinas…
Eläinten lisäksi tähtitaivaalle on sijoitettu ihmisiä, joko kuolevaisia tai jumalten kaltaisia, jopa jumalia. Onpa siellä kokonainen kuningashuonekin. Kassiopeia, Kefeus, Andromeda, Perseus, Herkules… Iso osa tähdistöistä on kuitenkin eläimiä, onhan taivaalla eläinratakin – vaikka kaikki sen tähdistöt eivät kuulukaan eläinkuntaan.
Vanha totuus lienee, että entisaikain ihmisillä on varsin vilkas mielikuvitus, sillä useimmat tähdistöt eivät muistuta esikuvaansa alkuunkaan. Leijonan voi mieltää savannien kuninkaaksi ja Delfiinin vedessä viihtyväksi nisäkkääksi, mutta esimerkiksi Kalat on jo hankalampi ja vaikkapa Oinas aivan toivoton tapaus.
Mieltymyksemme sijoittaa eläinystäviämme tai -vihollisiamme taivaalle ei rajoitu ainoastaan tähdistöihin ja tähtikuvioihin. Muinaisten kansojen öinen harrastus on säilynyt vireänä myös kaukoputkien aikakaudella. Monet tähtienväliset kaasu- ja pölypilvet sekä galaksit ovat saaneet eläimistöön viittaavan nimen – itse asiassa useissa tapauksissa jo ennen kuin niiden todellisesta luonteesta tiedettiin oikeastaan mitään.
Mielenkiintoista on se, että näiden syvän taivaan kohteiden nimet vastaavat melkeinpä poikkeuksetta aika osuvasti niiden ulkomuotoa. Syynä on epäilemättä se, että etenkään nykyisemmin annetut nimet eivät ottaisi vakiintuakseen, elleivät kohteet todella muistuttaisi esikuviaan. Tuskinpa Rapusumuakaan sanottaisi Rapusumuksi, ellei Rossen jaarli olisi antanut nimeä jo 1800-luvulla.
Kuvassa on pieni valikoima tähtienvälisen eläinmaailman edustajia. Puolet niistä on eteläisellä taivaalla (Rauskusumu Alttarin sekä Perhossumu ja Kissantassusumu Skorpionin tähdistössä), puolet pohjoisella (Hevosenpää Orionin, Kilpikonna Herkuleen ja Norsunkärsä Kefeuksen tähdistössä).
Sumujen viehätystä ei vähennä tieto niiden todellisesta luonteesta. Ne ovat kaasua ja pölyä, joka on levinnyt avaruuteen kuolevasta tähdestä tai josta on syntymässä uusia tähtiä. Rausku, Kilpikonna ja Perhonen ovat planetaarisia sumuja, jollaiseksi Aurinkokin aikanaan päiviensä päätteeksi puhaltuu. Hevosenpää ja Norsunkärsä ovat tiheitä pölypilviä, Kissantassu puolestaan emissiosumu, jossa kaasu loistaa omaa valoaan. Kaikissa niissä on kuitenkin sekä kaasua että pölyä.
Harmi vain, että useimpien näkemiseen tarvitaan iso kaukoputki. Eikä eläimen hahmo silloinkaan välttämättä erotu kovin hyvin. Onneksi maailman suurimmat teleskoopit ja avaruuteen sijoitetut havaintolaitteet tarjoavat meille tieteellisen tiedon lisäksi myös tällaisia esteettisiä elämyksiä.
Markus Hotakainen
(Teksti on julkaistu myös Tiedetuubissa.)