Väläys neljän vuoden takaa: Sukkula ja ISS
Viesti twitterissä viime viikonloppuna hersytti muistoja. Sen mukaan legendaarinen kuva, missä avaruussukkula Endeavour on telakoituneena Kansainväliseen avaruusasemaan otettiin neljä vuotta sitten. Niin otettiinkin, 23. toukokuuta vuonna 2011. Sen otti Euroopan avaruusjärjestön italialainen astronautti Paolo Nespoli, kun häntä ja Dmitri Kondratieviä sekä Catherine Colemania kuljettanut Sojuz-alus lähti paluumatkalleen asemalta.
Itse osasin odottaa kuvia jo ennakkoon, sillä olin tuolloin ESAssa kirjoittamassa muun artikkeleita nettiin Paolon tekemisistä sekä lennon tapahtumista. Paolo oli ensimmäinen ESAn sosiaalisessa mediassa aktiivinen avaruuslentäjä ja hän otti lentonsa aikana paljon valokuvia; niitä voi katsella edelleen muun muassa hänen lentonsa Flickr-tilillä. Kuvat toivat jälleen mieleen puhelut avaruusasemalle ja Paolon hauskan italianenglannin, joka luurissa sekoittui avaruusaseman kohinaan.
Kuvien saaman suuren suosion jälkeen joku tuli ajatelleeksi lennon loppuvaiheissa, että kukaan ei ollut koskaan ottanut kuvaa, missä avaruussukkula on telakoituneena avaruusasemaan. Vastaavia on Mir-asemalta useitakin (klassikko tuossa hieman alempana), ja netissä on valtavasti kuvia ja videoita niin sukkulasta kuin avaruusasemastakin toiselta puolelta kuvattuna, mutta yhdessäkään ei ole sukkulaa ja asemaa yhdessä.
Kun keväällä 2011, Paolon miehistön lähtiessä takaisin kotiin, avaruussukkula oli toiseksi viimeisellä käynnillään avaruusasemalla, joku ymmärsi hetken tärkeyden. Tuolloin myös ESAn rahtialus ATV oli tekaloituneena asemaan. Nyt jos koskaan piti ottaa potretti – ja Paolo oli oikea henkilö tekemään niin.
Kuvien ottaminen vaati jonkin verran valmisteluja etukäteen, sillä kun kerran kuvia otettiin, piti varmistaa, että ne ovat mahdollisimman hyviä. Kaikki tiesivät, että tämä oli ainutkertainen mahdollisuus ottaa nämä kuvat, jotka jäävät historiaan.
Niinpä Sojuz-aluksen tuttua ja turvallista paluurataa piti muuttaa. Sen sijaan että alus olisi lipunut pois aseman luota, sen piti nyt pysähtyä noin 200 metrin päähän, ja samalla avaruusasemaa piti ohjata kääntymään 130°, jotta näkymä olisi juuri oikea.
Silloin Paolon piti punnertaa irti ahtaasta istuimestaan Sojuzin laskeutumismoduulissa ja siirtyä aluksen tavaraa täynnä olleen kiertorataosan sisälle ottamaan kuvia pienen ikkunan läpi. Kamerat oli jätetty sinne odottamaan, valmiina toiminkaan muistikortit sisällään.
“Se oli yllättävän hankalaa, ja jos olisin jäänyt jumiin kiertorataosaan, niin maahanpaluumme olisi vaarantunut”, kertoi Paolo jälkikäteen. Normaalisti avaruuslentäjät eivät poistu paikoiltaan Sojuzissa maahanpaluun aikana. “Meistä nämä kuvat olivat kuitenkin riskin ottamisen väärti.”
“Kun irtaannuimme avaruusasemasta, olimme kiinni istuimissamme turvavöissä avaruuspukuihimme pukeutuneina. Kiertorataosan sekä maahanpaluukapselin välisen luukun ilmatiiviys oli testattu, sanoin kuin pukujemme ilmansyöttöputkien toiminta. Koska Sojuzissa ei ole paljoa ylimääräistä happea mukana, emme haluaisi testata näitä uudelleen lähdön jälkeen.”
Niinpä Paolo joutui riisumaan avaruuspukunsa käsineet, irrottamaan sen letkut, paineistamaan kiertorataosan ja siirtymään pikavauhtia ikkunan luokse. Samalla Sojuzin komentajana toiminut Kondratiev tarkkaili, ettei paikaltaan pois kömpinyt Paolo osunut kojetaulun kytkimiin.
“Kuvien ottaminen oli hankalampaa kuin oletin, enkä ennättänyt ihailemaan näkymää lainkaan paljain silmin.”
Paolo otti kuvia ja nauhoitti videota sen minkä ehti, mutta vaihtoi jatkuvasti hieman asentoa ja kuvan sommittelua sen mukaan, missä ikkunasta tuli vähiten heijastumia ja missä maapallo näkyi parhaiten taustalla. Oli tärkeää pitää linssi mahdollisimman keskellä ikkunaa, mutta painottomuudessa paikallaan pysyminen – etenkin hieman kiihtyneenä – oli vaikeaa.
Aikaa kuvien ottamiseen oli vain kymmenisen minuuttia, minkä jälkeen Paolo otti muistikortit talteen ja jätti kamerat objektiiveineen kiertorataosan sisälle tuhoutumaan ilmakehän kitkakuumennuksessa. Sojuzin sisällä on niin vähän tilaa, että on kustannustehokkaampaa lähettää uusia laitteita asemalle ja antaa vanhojen tuhoutua, kuin tuoda käytettyjä laitteita Maahan.
“Tiesin kuvia ottaessani hyvin niiden merkityksen ja rukoilin, että ne onnistuivat. Mutta kun kuvat oli otettu, en enää ennättänyt ajatella niitä, sillä meidän piti testata luukun ja pukuni ilmatiiviys uudelleen ja valmistautua laskeutumiseen.”
Laskeutuminen olikin Paololle kenties lennon vaikein hetki, koska hän oli (kuten astronautit yleensä) tullut pari senttiä pitemmäksi painottomuudessa ja isokokoisena täytti ahtaan Sojuzin sisällä tilansa varmasti viimeistä millimetriä myöten. Kenties kuvien ottamisen vuoksi hänen asentonsa istuimessa ei ollut hyvä, joten hänellä oli vaikeuksia hengittää normaalisti, mikä erityisesti laskeutumisen myllerryksessä ja hidastuvuuksien aikaan oli tukalaa.
Ei ihme, että hän näytti aluksesta noustessaan siltä, kuin olisi joutunut käymään läpi linkouksen suuressa pesukoneessa.
Kuvia ei kuitenkaan julkistettu moneen päivään laskeutumisen jälkeen, emmekä saaneet niitä edes nähtäväksemme epävirallisesti ESAssa kuin vasta kesäkuun alussa. Miksikö? Koska muistikortit olivat hukassa. Ne olivat heittelehtineet laskeuduttaessa piiloon Sojuzin sisällä, ja ne löydettiin vasta koko aluksen sisustaa koluttaessa.
Ja hyvä kun löydettiin – kuvat jaksavat sykähdyttää edelleenkin, etenkin kun on ollut omalta pieneltä osaltaan niitä julkistamassa!
Juttu on julkaistu myös Tiedetuubin blogissa.
| Sukkula, ATV ja kansainvälinen avaruusasema muodostivat yhdessä raskaimman avaruudessa olleen, ihmisen tekemän rakennelman: niiden yhteismassa oli yli 520 tonnia. Aiempi ennätys oli ammoisen venäläisen avaruusasema Mirin ja sukkulan yhdistlemä: kun sukkula, Sojuz-alus ja Progress olivat kaikki telakoituneena Mir-asemaan, oli kokonaisuuden massa yli 220 tonnia. Kuvana kuvassa on Mirin ja Endeavourin potretti heinäkuun 4. päivältä vuonna 1995. Kummassakin kuvassa on siis sama avaruussukkula! |
Yksi kommentti “Väläys neljän vuoden takaa: Sukkula ja ISS”
Vastaa
Jokainen päivä on maapallopäivä
Tänään 22.4. on vietetty Maapallopäivää. Earth Day on vuonna 1970 ensimmäistä kertaa vietetty merkkipäivä, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota maapalloon sekä erityisesti ympäristönsuojeluun. Idean siitä heitti ilmoille John McConell UNESCOn vuonna 1969 San Franciscossa pitämässä kokouksessa, ja vaikka sittemmin päivää on pyritty saamaan laajemmin kansainväliseen tietoisuuteen, on se pysynyt hyvin amerikkalaisena tapahtumana. Erityisen innostunut siitä on jälleen kerran ollut NASAn kaukokartoitusohjelma ja sen sosiaalisen median toimijat.
Joka tapauksessa virallisesti päivää vietettiin tänäänkin ympäri maailmaa ja monet vaikuttajat sekä kuuluisuudet ovat kertoneet tuestaan ympäristönsuojelulle. Otsikkokuvana olevan kuvan maapallosta laajakulmaobjektiivin läpi kuvattuna avaruusaseman kupolista lähetti asemalla oleva italialainen astronautti Samantha Christoforetti asianmukaisin Earth Day -toivotuksin.
On tietysti hyvä, että erilaisia merkkipäiviä vietetään ja niiden avulla huomiota kiinnitetään moniin tärkeisiin asioihin. Päiviä on kuitenkin nykyisin niin paljon, että yksittäiset teemat jäävät pimentoon.
Lisäksi maapallo on aihe, mitä meidän jokaisen kannattaisi ajatella joka päivä – olemmehan täysin riippuvaisia oman kotiplaneettamme toiminnasta ja tarjoamasta suojasta, ravinnosta ja ilmasta.
Itselläni Maa on tietokoneen työpöydän taustakuvana ja katson useaan kertaan päivässä kuvia maapallosta. Tärkein syy on esteettinen, sillä Maa on kaunis. Se on sinivalkoinen pallo mustan avaruuden keskellä, yksityiskohdissaan upea ja kokonaisuudessaan majesteettinen. Sitä voisi ihailla tuntikaupalla. Sitä katsoessa tulevat mieleen myös auringonlaskut ja -nousut, jotka etenkin mannertenvälisillä lennoilla lentokoneesta katsottuna ovat syöpyneet parhaimpien muistojeni joukkoon.
Toinen syy on se, että kuvassa näkyy kaksi asiaa, joita rakastan: Maa ja avaruus.
Kun katson kotiplaneettaamme, kuulen tuulen ja valtamerten aallot. Näen pilvet taivaalla, autiomaiden hiekkalakeudet ja sademetsien yllättäen tulvivat pikkupurot. Tunnen olevani Lapissa revontulten alla ja juttelemassa ystävieni kanssa. Koko elämäni on tämän kosmisesti pienen pallon pinnalla, ja sen kuvaa katsoessani olen tyytyväinen. Koen olevani velvollinen myös pitämään siitä huolta omilla pienillä teoillani.
Avaruudesta otettua kuvaa katsoessa en voi olla ajattelematta myös sitä, että aikanaan monien haaveena ollut matka avaruuteen ei ole enää mahdottomuus. Se ei ole vielä arkista, mutta jo rutiinia. Tälläkin hetkellä avaruudessa on kuusi ihmistä. jotka voivat parilla käsiliikkeellä lipua avaruusasemalla ikkunan ääreen ja katsoa alas maapalloon. Taivaalla on satoja satelliitteja, jotka tekevät jatkuvasti havaintoja Maasta. Voit katsoa lähes suoraa kuvaa kotiplaneetastamme esimerkiksi suoraan avaruusasemalta tai (hieman käsiteltynä) yksittäisinä kuvina Eumetsatin sivuilta.
Suosittelen lämpimästi uhraamaan jokaisesta pienen hetken maapallolle ja sen ajattelulle, ja katsomaan sen aikana vaikkapa näitä kauniita kuvia ainutlaatuisesta kotiplaneetastamme. Näin jokaisesta päivästä tulee Earth Day.
Teksti on julkaistu myös Tiedetuubin blogeissa.
Vastaa
Tähtikuvaajat! Nyt katse Maahan ja väriä kuviin!
Euroopan avaruusjärjestö kutsuu kaikkia osallistumaan valokuvauskilpailuun, joka liittyy uuden, maapalloa eri aallonpituuksilla kuvaavan Sentinel-2A -satelliitin laukaisuun. Satelliitti laukaistaan Maata kiertämään kesäkuun 12. päivänä, mutta kilpailu tapahtuu jo sitä ennen, sillä voittaja pääsee seuraamaan laukaisua ESAn avaruusoperaatiokeskuksessa.
Kilpailun teema on ”värinäkö” eli ”colour vision” englanniksi, koska Sentinel-2 -satelliitit kuvaavat maapalloa 13 eri kanavalla, jotta sen kuvista saataisiin paljon erilaista tietoa maapallon pinnan sekä merien ominaisuuksista ja kasvillisuudesta.
Sentinelit ovat olennainen osa Euroopan komission Kopernikus-ohjelmaa, jonka tarkoituksena on lähettää Maata kiertämään erilaisista satelliiteista koostuva lauma, joka tutkii sekä kuvaa maapalloa eri tavoilla sekä tuottaa runsaasti tarkkaa tietoa tutkijoille ja viranomaisille. Nämä tiedot auttavat hallitsemaan ympäristöämme, ymmärtämään esimerkiksi ilmastonmuutoksen seurauksia sekä tekemään arkipäiväisestä elämästämme turvallisempaa.
Avaruudessa jo oleva Sentinel-1 havaitsee Maata tutkalla, kun taas Sentinel-2:n tärkein mittalaite on uudenlainen korkearesoluutioinen monikanavakamera. Kumpiakin satelliitteja on tarkoitus lähettää ainakin kaksi, ja ensimmäinen Sentinel-2, nimeltään Sentinel-2A, laukaistaan nyt olevan aikataulun mukaan 12. kesäkuuta 2015.
Juhlistaakseen tätä tapahtumaa ESA kutsuu siis valokuvaajia tutkimaan kuvissaan väriä ja sen käyttöä. Tuomarit eivät kiinnitä huomiota vain värin käyttöön tai niiden määrään, vaan myös siihen, miten tämä liittyy satelliitin toimintaan (alla on muutamia ohjeita).
Voittaja kutsutaan Saksan Darmstadtissa sijaitsevassa Euroopan avaruusoperaatiokeskuksessa ESOCissa pidettävään kutsuvierastapahtumaan, missä seurataan reaaliaikaisesti Kouroun avaruuskeskuksesta tapahtuvaa laukaisua. Neljälle seuraavalle palkittavalle lähetetään erityinen Sentinel-2 -aiheinen lahjapakkaus postitse.
Ja nyt kuvaamaan!
Kilpailuun lähetettävien valokuvien tulee heijastaa sinun omaa näkemystäsi värien havaitsemisesta, mieluiten yhdistettynä yhteen tai useampaan Sentinel-2:n tärkeimpiin sovellusalueisiin. Näitä ovat mm. kasvillisuus (tai sen puute), maatalous, muutokset maankäytössä sekä järvet ja merien rannikkoalueet.
Eräitä mahdollisia kuva-aiheita ovat siten peltojen värittämät maaseutumaisemat, lähikuvat kasvien lehdistä, Aurinko paistamassa puun läpi, vastahakattu metsäalue, rannalla olevat sinisen ja vihreän sävyt ja auringonlaskun värit heijastumassa veden pinnalla. Tai mitä tahansa muuta. Värien ja valojen leikkiä on varmasti jokaisen lähellä, kunhan vain osaa katsoa oikein. Samoin Sentinel-2:n kamerat voivat nähdä värejä kaikkialla, jopa harmaissa kaupungeissa. Ole luova! Mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon!
Kuinka osallistua?
Kuvat voi lähettää kilpailuun ESAn Maata tarkkailevista satelliiteista ja niiden käytöstä kertovalla blogisivulla. Siellä seurataan myös aktiivisesti Sentinel-2A:n laukaisuvalmisteluja.
Kilpailuun voi osallistua 18. toukokuuta 2015 klo 10 Suomen aikaa (klo 9:00 Keski-Euroopan kesäaikaa) sakka. Kuviin siis ehtii saamaan Suomen kevätmaisemia kauneimmillaan.
Lue ensin kilpailun ohjeet ja säännöt (vain englanniksi). Tarkkojen osallistumisohjeiden lisäksi niissä on mm. tietoa tekijänoikeuksista ja palkinnoista.
Jos haluat jakaa kuvia myös esimerkiksi Twitterissä, liitä niihin avainsana #colourvision. ESAn Kaukokartoitusohjelman Twitter-tiliä @ESA_EO kannattaa pitää silmällä, koska myös siellä on tietoja kilpailusta ja siellä myös julkistetaan aikanaan voittaja ja muut palkittavat sekä kunniamainintojen saajat.
Tärkeimmät nettisivut vielä kerran:
Osallistuminen
http://blogs.esa.int/eolaunches/2015/04/13/competition-application-form/
Tarkemmat ohjeet
http://www.esa.int/Our_Activities/Observing_the_Earth/Copernicus/Colour_Vision_photo_competition_rules
Säännöt ja ehdot
http://www.esa.int/Our_Activities/Observing_the_Earth/Copernicus/Colour_Vision_photo_competition_rules#terms
—
Tämä juttu on julkaistu myös Tiedetuubin blogeissa.
Vastaa
Astronautti Thomas kaipaa nimiehdotuksia lennolleen
Euroopan avaruusjärjestön vuonna 2009 valitsemista kuudesta nuoresta astronautista kolme on jo päässyt lentämään avaruuteen ja loput kolme laskevat jo päiviä lentojensa alkuun.
Parhaillaan italialainen Samantha Christoforetti on avaruusasemalla puolivuotisen lentonsa loppusuoralla, sillä hän palaa takaisin Maahan toukokuussa. Syyskuussa asemalle lähtee hänen tanskalainen kollegansa Andreas Mogensen ja heidän jalanjäljissään kiertoradalle nousee britti Tim Peake ensi marraskuussa. Luca Parmitano ja Alexander Gerst ovat jo ensilentonsa tehneet.
Viimeisenä kuusikosta sysimustan avaruuden keskellä olevaa maapalloa pääsee ihailemaan ranskalainen Thomas Pesquet, jonka puolivuotinen lento alkaa joulukuussa 2016. Aikaa hänen matkansa alkuun on siis puolisentoista vuotta, ja aivan kuten edeltävien ESAn avaruuslentojen kohdalla, on nyt aika keksiä hänen lennolleen sopiva nimi.
Astronautin lennon nimellä voi olla monta innoittajaa, mutta kaikilla viimeaikaisilla eurooppalaisten astronauttien lennoilla nimi on saatu yleisökilpailun avulla; Samanthan lennolle Futura, Andreasille Iriss ja Timille Principia. Nimissä on yleensä viittaus astronautin lennon aikana tekemään tutkimukseen, hänen kiinnostuksen kohteisiinsa tai hänen kotimaahansa. Nimeä täydennetään myöhemmin lennon logolla, mutta nyt kyse on siis vain nimestä.
“Eurooppalaiset astronautit lentävät avaruuteen tekemään tutkimusta ja tieteellistä työtä, joka hyödyttää kaikkia maapallolla”, selittää Thomas.
“Haluan siksi jakaa tulevan huiman kokemukseni kaikkien eurooppalaisten kanssa, ja siksi toivon nyt ehdotuksia lentoni nimeksi.”
Thomas lähtee matkaan avaruusasemalle joulukuussa 2016 osana aseman 50. pysyvää miehistöä. Hänen kanssaan miehistöön kuuluvat Nasan kokenut astronautti Peggy Whitson ja Sojuz-aluksen komentajana toimiva Oleg Novitski.
Tällä haavaa Thomas paitsi kouluttautuu jo omaa lentoaan varten, niin myös toimii Andreasin lennon varamiehenä.
Viikinkien sukua?
Thomas on syntynyt Rouenissa, Ranskan Normandiassa, ja hänestä tulee kymmenes ranskalainen avaruudessa. Edellinen oli Léopold Eyharts, joka työskenteli avaruusasemalla vuonna 2008 ja muun muassa auttoi asentamaan paikoilleen asemaan eurooppalaisen Columbus-laboratoriomoduulin.
Kuten monet muutkin astronautit, on Thomas ollut kiinnostunut ilmailusta ja avaruudesta koko ikänsä. Siinä missä useat muut avaruuslentäjät ovat koelentäjiä tai hävittäjäpilotteja, on Thomas siviili – ja myös ensimmäinen liikennelentäjä, josta on tullut avaruuslentäjä.
Ehdotukset 15. huhtikuuta mennessä!
ESA ja Thomas pyytävät nyt ehdotuksia lennon nimeksi, joka tullaan paitsi kirjoittamaan lennon logoon, niin myös ottamaan käyttöön yleisemmin lennosta puhuttaessa ja kirjoitettaessa.
Nimen tulee olla lyhyt ja iskevä, ja sen pitää olla helppo lausua englanniksi, ranskaksi ja muillakin kielillä. Tarkat ohjeet nimestä on (englanniksi) täällä ja sivulla voi myös lähettää ehdotuksen.
Ehdotuksilla on jo kiire: niiden pitää olla perillä viimeistään 15. huhtikuuta tämän osallistumissivunkautta lähetettyinä!
Lisätietoa Thomasin lennosta on netissä osoitteessa thomaspesquet.esa.int ja siellä voi myös seurata hänen lentoon valmistautumistaan.
Juttu on julkaistu myös Tiedetuubin ESA-blogissa.
Vastaa
Perjantain pimennys avaruudesta
Viime perjantainen auringonpimennys näkyi Suomessa osittaisena, mutta upeana sellaisena. Komeimmillaan tapaus oli luonnollisesti täydellisyysvyöhykkeellä, missä Kuu peitti Auringon kokonaan ja aavemaisesti tummentuneella taivaalla loimotti vain komea korona.
Tällainen paikka oli esimerkiksi Huippuvuoret, mistä on myös otsikkokuvamme; kuva on otettu Longyearbyenin, saarten pääkaupungin, lähellä olevalta vuorenrinteeltä ja kaupungin valot näkyvät kuvassa etualalla. ESAn satelliittiasemalla Huippuvuorilla pimennystä seurattiin ja kuvattiin aktiivisesti.
Pimennystä havaittiin myös avaruudesta. Esimerkiksi ESAn Proba-2 -satelliitti kuvasi pimennyksen radaltaan osittaisena samaan aikaan kun sen sisarsatelliitti Proba-V suuntasi kameransa alaspäin ja nappasi Maan pinnalla kulkevan Kuun varjon.
Kansainvälisellä avaruusasemalla olevan ESAn astronautti Samantha Cristoforetti keskeytti myös normaalit työnsä pimennyksen ajaksi (muiden asemalla olevien avaruuslentäjien tapaan) ja kiinnitti huomionsa ennen kaikkea varjoon Maan pinnalla. Samantha on julkaissut kuviaan Flickr-tilillään.
Harvinaislaatuinen pimennys
Pimennyksen aikaan Kuu liikkuu radallaan tarkasti Maan ja Auringon väliin, jolloin Kuun varjo osuu Maan pinnalle ja liikkuu siinä sen aikaa kun pimennys kestää. Koska pieni Kuu ja valtavan suuri Aurinko ovat Maasta katsottuna jotakuinkin saman kokoisia eri etäisyyksiensä johdosta, ovat täydelliset auringonpimennykset hyvin kauniita – Kuun kiekko näyttää peittävän samankokoisen Auringon. Koska Kuu on kuitenkin hieman suurempi kuin Aurinko Maasta katsottuna, kestää pimennyksen täydellinen vaihe minuutteja.
Tällä kertaa pimennys oli pisimmillään kaksi minuuttia ja 47 sekuntia Färsaarilla (missä pilvet peittivät näkymän kokonaan).
Koska täydellisyysvyöhyke ei ollut kaukana Euroopan mantereesta, näkyi pimennys hyvin suurena osittaisena pimennyksenä joka puolella Eurooppaa. Esimerkiksi Skotlannissa pimennys oli 97%, Lapissa 94%, Lontoossa 84%, Helsingissä 82%, Amsterdamissa 81%, Pariisissa 75%, Madridissa 65% ja Roomassa 56%. Euroopassa näkyi vuonna 1999 täydellinen auringonpimennys, minkä jälkeen tämä oli syvin osittainen pimennys tällä kolkalla maailmaa. Seuraava näin hyvä osittainen auringonpimennys Euroopassa näkyy 25. lokakuuta vuonna 2022 – täydellistä pimennystä saadaan odottaa vuoteen 2026, jolloin elokuun 12. päivänä näkyvä pimennys on havaittavissa Espanjasta ja Portugalista.
Erityisen hyvin pimennyksen varjon liikkuminen Maan pinnalla näkyi sääsatelliittien kuvissa. Meteosat-satelliitista katsottuna tapaus näytti tältä:
Pimennyssatelliitti
ESAn pieni teknologiantestaussatelliitti Proba-2 on kuvannut varsin paljon Aurinkoa ja sen ilmiöitä, mutta sen seuraaja, Proba-3 tulee olemaan aurinkohavainnoissa vieläkin parempi.
Vuonna 2009 avaruuteen laukaistu Proba-2 on kooltaan alle kuutiometrin kokoinen, ja sen päätehtävänä on tutkia Aurinkoa ja avaruussäätä. Se kuvaa Aurinkoa ja sitä ympäröivää kuuman kaasun kehää, koronaa, eri instrumentein ja mittaa jatkuvasti Auringosta tulevaa säteilyä.
Sen sisarsatelliitti Proba-V, joka laukaistiin avaruuteen vuonna 2013, havaitsee puolestaan Maata ja erityisesti kasvillisuutta. Nimessä oleva V ei tarkoitakaan numeroa viisi, vaan tulee sanasta “vegetation”, eli kasvillisuus. Se kartoittaa koko maapallon kasvillisuuden kahden päivän välein.
Myös ensimmäinen Proba on edelleen toiminnassa. Proba-1 laukaistiin vuonna 2001 ja sen tärkein instrumentti on Maata havaitseva hyperspektrikamera.
Seuraava Proba-satelliitti keskittyy jälleen Aurinkoon. Se tulee havaitsemaan erityisesti juuri auringonpimennyksiä, ja koska niitä on hyvin harvoin luonnollisesti, se tekee itse pimennyksiä. Siksi yhden satelliitin sijaan Proba-3 koostuu kahdesta satelliitista, jotka toimivat itse kuin Kuu ja Maa auringonpimennyksissä: nyt satelliitti tulee toisen satelliitin väliin, ja saa näin aikaan pimennyksen.
Tällä tekniikalla Proba-3 pystyy tutkimaan tarkasti Auringon koronaa ja Auringon pinnalta ulos avaruuteen nousevia purkauksia.
Jotta pimennysten synnyttäminen onnistuisi, pitää satelliittien olla toisistaan 150 metrin etäisyydellä ja niiden tulee pystyä säilyttämään asentonsa tarkalleen oikeana millimetrien ja asteen murto-osan tarkkuudella. Tuloksena on lähes täydellisiä, pitkään kestäviä pimennyksiä, joista Maan pinnalla voidaan vain haaveilla.
Näitä keinotekoisia pimennyksiä päästään ihailemaan vuoden 2018 lopussa, kun Proba-3 laukaistaan Maan kiertoradalle.
Otsikkokuva: Flickr / haraldhobbit (CC-lisenssillä)
Juttu on julkaistu myös Tiedetuubin blogeissa
Vastaa
Clusterit lentävät nyt lähes kylki kyljessä
Cluster on englanninkielisen nimensä mukaisesti neljän pienen satelliitin parvi, jonka Euroopan avaruusjärjestö laukaisi vuonna 2000 tutkimaan Maan magnetosfääriä.
Ne ovat siis mitanneet ja tunnustelleet liki 15 vuoden ajan Maata avaruudessa Auringon hiukkassäteilyltä suojaavaa magneettista kuplaa ja keränneet samalla paljon kiinnostavaa tietoa niin lähiavarudestamme kuin myös siitä, miten Aurinko vaikuttaa elämäämme täällä maapallolla.
Alun perin Clusterien toivottiin toimivan vain kahden vuoden ajan, mutta koska nelikko on toiminut erinomaisesti, on niiden lentoa pidennetty koko ajan. Ensin vuoteen 2005, sitten vuoteen 2009, sitten vuoteen 2012 ja nyt rahoitus on turvattu vuoden 2016 loppuun saakka. Vaikka satelliitit toimisivat hyvin, koituu kustannuksia lennonjohdosta, yhteydenpidosta sekä tieteellisten mittaustietojen keräämisestä, jakamisesta ja arkistoinnista. Mutta nämä kustannukset ovat varsin pieniä verrattuna siihen, kuinka kiinnostavia tietoja satelliiteilla saadaan.
Nyt, kun Clusterien toiminta ja käyttäytyminen tunnetaan hyvin, ja ne ovat toimineet jo hyvin pitkään, uskalletaan niillä tehdä myös temppuja, joihin ei aiemmin ole rohjettu.
Normaalisti neljä identtistä satelliittia ovat olleet hyvin soikeilla kiertoradoillaan Maan ympärillä toisistaan 600 – 20 000 kilometrin etäisyydellä toisistaan, mutta nyt tammikuussa satelliitit numero 3 ja 4 (nimiltään Samba ja Tango) ohjattiin vain kuuden kilometrin päähän toisistaan. Avaruuden mittakaavassa tämä on hyvin lähekkäin.
Tempun tarkoituksena on mitata paremmin Maan edessä olevan shokkirintaman aivan ulointa osaa, missä Auringosta virtaavien hiukkasten vuo, aurinkotuuli, alkaa hidastua ja kääntyä kohti maapalloa.
“Tieteellinen päämäärämme on saada satelliitit vain muutaman kilometrin päähän toisistaan, jotta voimme tehdä mittauksia hyvin pienessä mittakaavassa”, kertoo Detlef Sieg, Euroopan avaruusjärjestön avaruusoperaatiokeskuksessa ESOC:issa, Darmstadtissa, työskentelevä lentodynamiikka-asiantuntija.
Kun esimerkiksi toinen satelliiteista on jo rintaman ulkopuolella vapaassa aurinkotuulessa ja toinen on edelleen rintaman alueella, voidaan rintaman uloimman osan sijainti määrittää hyvin tarkasti. Tiedämme jo, että sijainti muuttuu koko ajan Auringon aktiivisuuden mukaan, mutta mittauksilla saadaan tietoa rintaman rakenteesta sekä toivottavasti myös siitä, miten rintama elää.
Satelliittien saaminen lähituntumaan vaati tarkkaa etukäteissuunnittelua ja laskemista, sekä rakettimoottorien polttoja siten, että kaksi satelliittia saatiin käytännössä samalle kiertoradalle vain hieman peräkkäin. Näin ne eivät törmää toisiinsa, vaikka ovatkin lähekkäin.
Koska satelliitit eivät ole yhteydessä toisiinsa ja koska niiden sijaintia avaruudessa ei tiedetä kuin parin sadan metrin tarkkuudella, niiden ratamuutokset täytyy tehdä huolella.
“Jokaisella kierroksellaan Maan ympärillä ne ovat kaksi kertaa vain noin kolmen sekunnin lentoajan päässä toisistaan. Juuri tuolloin ne ovat rinnakkain ja toinen satelliitti ohittaa toisen.”
Samba ja Tango saatiin ohjattua onnistuneesti turvallisen lähelle toisiaan 7. tammikuuta ja ne pysyvät näillä paikoillaan ainakin maaliskuun puoliväliin saakka. Kaksi muuta saatelliittia (Rumba ja Salsa) ovat noin 5000 kilometrin päässä ja tekevät siellä omia mittauksiaan.
“Joka kerta kun muutamme muodostelmaamme, pitää sitä suunnitella hyvin”, selittää Clusterin operaatiojohtaja Bruno Sousa.
“Se teettää työtä ja vaatii koordinaatiota niin täällä Darmstadtissa kuin myös tutkimuslaitteiden ohjauskeskuksessa Iso-Britanniassa sekä jokaisen tutkimuslaitteen tutkijaryhmässä.”
“Me myös koitamme koko ajan säästää satelliiteissa olevaa polttoainetta. Samalla varmistamme sen, että törmäyksen riski on mahdollisimman pieni, mutta tämä tulee olennaiseksi asiaksi vasta kun satelliittien välinen etäisyys on vain 1-2 kilometriä.”
Se, että kaksi satelliittia on hyvin lähellä toisiaan, tuo mukanaan myös muutoksia yhteydenpidossa.
Satelliitit ovat nyt niin lähellä toisiaan, että ne osuvat maa-aseman antennin näkökenttään samanaikaisesti. Siksi satelliittien täytyy käyttää eri aallonpituutta radioliikenteessään. Käytännössä kuitenkin vain yhteen satelliittiin ollaan yhteydessä kerrallaan.
Kuva: Detlef Sieg (vas) ja Bruno Sousa Clusterien ohjauskeskuksessa.
Ennätys, mutta ei kuitenkaan ennätys
Kaikkein lähimmillään kaksi Cluster-satelliittia olivat toisistaan vuonna 2013, jolloin etäisyys oli pienimmillään vain neljä kilometriä.
Siinä oli kuitenkin suuri ero tähän tilanteeseen, koska tuolloin välimatka oli pienimmillään hyvin soikean radan maapalloa lähimmässä osassa.
Tämän vuoksi radan säätäminen on erittäin tarkkaa, koska ratanopeus ja riskit ovat suurimpia lähellä maapalloa; mitä lähempänä satelliitit ovat ratansa kaukaisimmissa osissa, sitä lähemmäksi toisiaan ne pyrkivät lähellä ollessaan.
Nyt välimatka on pienin silloin, kun satelliitit ovat 90 000 kilometrin päässä Maasta – siis alueella, missä shokkirintama sijaitsee.
“Tämä auttaa meitä mittaamaan tarkasti alueen fysikaalisia ilmiöitä, kuten esimerkiksi sitä miten varatut hiukkaset kuumentavat rintamaa ja miten niiden nopeus kasvaa”, selittää Philippe Escoubet, Clusterien tieteellinen johtaja.
“Tätä ennen tunsimme rintaman elektronien käyttäytymisen vain noin 16 kilometrin tarkkuudella, mutta nyt pääsemme käsiksi paljon yksityiskohtaisempiin ilmiöihin.”
Kussakin satelliitissa on 11 identtistä tieteellistä mittalaitetta, jotka mittaavat muun muassa varautuneita hiukkasia sekä sähkö- ja magneettikenttää. Oulun yliopisto oli mukana EWF- ja RAPID-nimisten mittalaitteiden tekemisessä. EWF mittaa sähkökenttää ja RAPID hahmottaa suurenergisten elektronien ja ionienjakautumista kolmiulotteisesti.
Teksti on julkaistu myös Tiedetuubin ESA-blogissa.
Vastaa
Gaia taivaalla ja taskussasi
Vuosi sitten avaruuteen laukaistu ESAn Gaia-teleskoopi on laite, joka kartoittaa taivasta huiman tarkasti. Tarkoituksena on muun muassa koota Linnunradasta ainutlaatuinen kolmiulotteinen kartta, mutta lisäksi Gaia havaitsee paljon muuta, kuten muita tähtiä kiertäviä planeettoja, ruskeita kääpiöitä, oman galaksimme ulkopuolella olevia kohteita sekä lähellä, aurinkokunnassa olevia pienkappaleita.
Gaian työtä ja sen havaintomaailmaa voi seurata kätevästi älypuhelimille tehdyllä sovelluksella. Barcelonan yliopiston tekemä sovellusohjelma näyttää paitsi kauniita kuvia ja interaktiivisia diagrammeja, niin myös kertoo Gaiasta, sen matkasta havaintopaikalleen ja siitä miten sen tekee työtään.
Sovellus kertoo myös ajantasaista tietoa siitä mitä Gaia on tekemässä ja kuinka paljon tietoa se on kerännyt. Myös kaikki uudet löydöt tulevat näkyviin puhelimeesi.
Sovellus katsoo lisäksi menneeseen: se kertoo Hipparcos-satelliitista, Gaian edeltäjästä, joka keräsi havaintoja 120 000 tähdestä ja muusta taivaalla olevasta kohteesta. Näistä on koottu suuri, tähtitieteilijöiden aktiivisesti käyttämä taivaan kartasto. Gaian havainnoista tullaan tekemään uusi, moninkertaisesti parempi ja laajempi kartasto, jonka ensimmäinen osa on tarkoitus julkistaa kesällä 2016.
Gaia havaitsee arvion mukaan viisi vuotta kestämään suunnitellun havaintorupeamansa aikana noin miljardia kohdetta – tämä vastaa noin petatavua tietoa (miljoona gigatavua). Tiedot käy läpi Gaian eri maissa ja eri tutkimuslaitoksissa oleva tietojenkäsittely ja -analyysiyhteistö, johon kuuluu myös Helsingin yliopiston tähtitieteilijäryhmä. Suomalaisten vastuualueena ovat havainnoista löytyvät aurinkokunnan pienkappaleet, eli uudet asteroidit ja komeetat.
Toistaiseksi ilmainen Gaia-app on saatavissa vain iOS- ja Android-käyttöjärjestelmille. Lähiaikoina sovellukseen ollaan vielä lisäämässä materiaalia. Sovelluksen tekemisen rahoittivat yhdessä Espanjan tieteellistekninen säätiö sekä Espanjan talous- ja kilpailukykyministeriö. Niinpä englannin lisäksi sovelluksen kielet ovat espanja ja katalaani.
Gaia-app on ladattavissa iTunesista ja Google Playsta.
Jäätä ja hajavaloa
Gaia laukaistiin avaruuteen tasan vuosi sitten, 19. joulukuuta 2013, ja se aloitti tieteellisen työnsä 25. heinäkuuta, eli hieman myöhemmin kuin oli tarkoitus. Syynä viivästymiseen oli satelliitin sisällä ollut vesihöyry; normaalisti kaikissa avaruuslaitteissa on sisällä ilmaa, joka laukaisun aikana ja avaruudessa pihisee siitä ulos tätä varten tehtyjä tiehyeitä pitkin. Tähtitieteellisissä havaintolaitteissa, joissa on herkkää optiikkaa, tähän on kiinnitetty erityistä huomiota, koska ilmassa oleva vesihöyry tiivistyy jääksi muun muassa peileihin. Siksi Gaiankin peileissä on sähkövastukset, joilla niitä voidaan lämmittää ja siten jäästä voidaan päästä vähitellen eroon.
Gaiassa vesihöyryä oli jostain syystä enemmän kuin oletettiin, joten vesihöyryn härmistyminen jääksi peilien päälle oli ongelma. Tämä saatiin hallintaan ajan myötä ja erityisillä kikoilla, joilla satelliitin sisälle jäänyttä ylimääräistä ilmaa puolipakotettiin ulos avaruuteen.
Lisäksi Gaialla oli – ja on edelleen – toinen ongelma: sen optiikkaan pääsee ylimääräistä valoa. Valoa ei tule paljon, ja sen määrä vaihtelee Gaian asennosta ja Auringon suunnasta riippuen.
Hajavalo ei haittaa havaintojen määrää, mutta vaikuttaa sen tekemien havaintojen laatuun. Kirkkaiden kohteiden tutkimista hajavalo ei haittaa paljoakaan, mutta himmeämpien tähtien kohdalla ero on merkittävä. Eniten tästä kärsivät spektrometriset havainnot, joiden avulla määritetään tähtien liikkumisnopeutta. Mikäli Gaia pystyy jatkamaan havaintojaan suunniteltua pitempään, saadaan silloin enemmän havaintoja erilaisissa hajavalotilanteissa, ja siten tulokset ovat parempia.
Joka tapauksessa Gaian mittaukset ovat nytkin paljon aiempia parempia, joten vaikka Gaia-lentoon osallistuvat tähtitieteilijät ovat hieman pettyneitä, saavat he käsiinsä päivittäin ainutlaatuista havaintomateriaalia.
Gaiassa on kaksikerroksisesta, paksusta hiilikuituvahvisteisesta kankaasta tehty aurinkosuoja, jonka kaksoiskappaletta on testattu ESTECissä hajavalo-ongelman tultua ilmi. Esimerkiksi reunasta pilkistävät kuidut loistavat varsin kirkkaasti auringonvalossa – kuten kuva osoittaa, kyse on hyvin pienistä hajavalomääristä, mutta Gaian huipputarkkoihin havaintoihin sillä on vaikutusta.
Juttu on julkaistu myös Tiedetuubin ESA-blogissa.
Vastaa
Raakaöljyä avaruuteen kiinalaisaluksella
ESA on saanut juuri valmiiksi jännittävän, uudenlaisen tieteellisen koelaitteen: pieniä raakaöljysäiliöitä laukaistaan avaruuteen kiinalaisella avaruusaluksella tutkimaan kilometrien syvyydessä Maan pinnan alla olevien öljyvarantojen periaatteita.
Laite, jonka sisällä säiliöt ovat, on päättänyt juuri testaamisensa ESTECissä, ESAn Hollannissa sijaitsevassa teknisessä keskuksessa. Kokeissa laitteistoa lämmitettiin ja viilennettiin vastaamaan avaruuden olosuhteita, sekä täristettiin samalla tavoin kuin kantoraketti ravistaa sitä laukaisun aikaan. Myös paluu Maahan on varsin raju kokemus koelaitteelle, joten sitäkin jäljiteltiin testikampanjan aikana.
Koelaitteistossa on kuusi tukevaa sylinteriä, joiden sisällä on millilitran verran raakaöljyä. Öljy on paineistettu 400-kertaiseen Maan ilmakehän normaalipaineeseen, mikä on itse asiassa eräs suurimmista kostaan avaruuslaitteissa käytetyistä paineista. Sylinterien lisäksi laitteistoon kuuluu mittareita ja elektroniikkaa, sekä liitokset avaruusalukseen.
Alus on kiinalainen mikropainovoimatutkimusalus SJ-10, joka laukaistaan avaruuteen Kiinan Juiquanin avaruuskeskuksesta Gobin autiomaasta vuoden 2015 lopussa. Sen mukana on 19 muuta tutkimuslaitetta, jotka palaavat kaksi viikkoa kestävän avaruuslennon jälkeen takaisin Maahan.
Öljytutkimuslaite on ESAn, Kiinan kansallisen avaruustutkimuskeskuksen sekä ranskalaisen Total- ja kiinalaisen PetroChina -öljy-yhtiöiden yhteistyötä.
Monimutkainen, mutta suoraviivainen ongelma
Koelaitteen nimi on kaikessa karuudessaan “Raakaöljyn Soret-vaikutuskertoin”. Taustalla tutkimuksessa on se, että öljyssä, kuten muissakin sen kaltaisissa nesteissä, kevyet molekyylit ja suuremmat, ja siten raskaammat molekyylit erottautuvat toisistaan lämpötilan mukaan ja diffuusion avulla. Kun lämpötila eri puolilla nestettä on erilainen, järjestäytyvät siis nesteessä olevat molekyylit lämpötilan mukaan. Samalla nesteessä vaikuttaa myös diffuusio, eli molekyylit pyrkivät siirtymään väkevämmästä pitoisuudesta laimeampaan, jolloin lopulta pitoisuus on jotakuinkin sama eri puolilla nestettä; tästä hyvä esimerkkion sokerin sekoittuminen kahviin.
Svetisiläisen kemistin Charles Soretin mukaan nimetty Soret-kerroin on tarkaan ottaen nesteen lämpötilaeroista johtuvaa erottumista kertova luku jaettuna diffuusiota määrittelevällä arvolla.
Paineistetun öljyn tapauksessa tilanne näytekapseleiden sisällä on hieman samanlainen kuin maanalaisissa öljyesiintymissä 7-8 kilometrin syvyydessä.
“Suuren paineen ja lämpötilan yhdistelmä on merkittävä tekijä öljyesiintymissä, sillä raakaöljy kerrostuu esiintymien sisällä lämpötilan mukaan ja näyttää siis toimivan vastoin painovoimaa”, selittää ESAssa koelaitteen tekemistä valvova Antonio Verga.
“Vähitellen, geologisten aikakausien kuluessa, raskaammat aineet siis nousevat ylemmäs ja kevyemmät painuvat alas.”
“Tarkoituksemme on tutkia siis tätä asiaa mikropainovoimassa, koska silloin painovoima ei vaikuta mittauksiimme. Toivomme, että tulosten avulla voidaan parantaa kykyämme löytää lisää öljyä.”
Vastaavanlaisia koelaitteita on lennätetty avaruudessa aikaisemmin, esimerkiksi venäläisillä Foton-aluksilla, mutta tässä laitteistossa käytetään paljon aikaisempia korkeampaa painetta.
Suuren sylintereissä olevan paineen vuoksi ne on tehty erittäin tukeviksi ja valmistettu kestämään 2,5 kertaa vieläkin suurempaa painetta.
“Paine on niin suuri, että raakaöljy on sylinterien sisällä hyperkriittisessä tilassa”, kertoo Verga. “Sylinterit on tehty titaanista ja niissä on ruostumattomasta teräksestä tehdyt venttiilit.”
“Kokeessa sylinterin toista päätä lämmitetään ja toista jäähdytetään. Lennon päätteeksi sylenterien puolivälissä oleva jakaja suljetaan, minkä ansiosta eri puolilla sylinteriä olevat öljynäytteet eivät sekoitu toisiinsa laskeutumisen aikana.”
Sylinterit on tehnyt ranskalainen Sanchez Technology ja 8,5 kilogrammaa painavan, noin neljä litraa tilavuudeltaan olevan metallilaatikon suojaaman koelaitteen pääurakoitsija on belgialainen QinetiQ Space.
Laitteita on itse asiassa kaksi: näistä toinen, aikaisempi versio, on jo nyt Pekingissä sähkömagneettisessa testauksessa ja sovitettavana avaruusaluksen kanssa. Nyt ESTECissä testattu lentokappale viedään Kiinaan ensi vuonna ja kahta viikkoa ennen laukaisua, se asennetaan koemallin tilalle avaruusalukseen ja sen kuusi öljynäytettä laitetaan paikoilleen. Näytteet valmistaa PetroChinan laboratorio Pekigissä.
“Tämä mahdollisuus lennättää koelaitteemme kiinalaisaluksella juontuu vuoteen 2006, jolloin ESAn pääjohtaja Jean-Jacques Dordain allekirjoitti yhteistyösopimuksen Kiinan kansantasavallan kanssa”, toteaa Antonio Verga.
Juttu on julkaistu myös Tiedetuubin ESA-blogissa.
Vastaa
“Ihmeellistä olla avaruudessa!”
ESAn italialaisastronautti Samantha Christoforetti on ollut nyt liki kaksi viikkoa avaruudessa ja hän on aloittanut kanssaan avaruusasemalle saapuneiden Terry Virtsin ja Anton Shkaplerovin kanssa nyt normaalin työnteon. Ensimmäisen viikon ajan uusien asukkaiden aikataulu on hieman löysempi, koska he eivät ole vielä tottuneet toimimaan painottomuudessa kunnolla.
Tämän ensimmäisen viikon ajan Samanthan lähettämät viestit avaruudesta ovat olleet intoa täynnä: ensimmäiset auringonlaskut ja -nousut avaruudesta nähtynä, Tyynen valtamerten kuuluisat atollit (jotka ovat erinomaisen kauniita kaukaa ylhäältä katsottuna) omin silmin ja lentäminen vapaana avaruusaseman sisällä ovat olleet huikeita kokemuksia.
“Ihmeellistä olla avaruudessa, paljon parempaa kuin edes osasin kuvitella!”, kirjoitti Samantha ensimmäisessä avaruusasemalta lähettämässään twiitissä. Sen ohessa oli myös otsikkokuvana oleva kuva, missä Samantha on aseman kupolissa katselemassa ulos avaruuteen – tai siis käytännössä alas Maahan.
Vartioasema 42
Samanthan lennon nimi on Futura ja sen tarkoituksena on normaalien avaruusasemalle suuntautuvien lentojen tapaan paitsi ylläpitää tätä ihmiskunnan ainoaa pysyvästi miehitettyä tukikohtaa oman planeettamme ulkopuolella, niin myös tehdä tieteellisiä ja teknisiä kokeita sekä tutkimuksia mikropainovoimassa.
Samanthan, Virtsin ja Shkaplerovin matka avaruuteen Sojuz TMA-15M -avaruusaluksella sujui täysin suunnitelman mukaan. He lähtivät matkaan 23. marraskuuta klo 23:01 ja olivat avaruudessa vain yhdeksän minuutin matkanteon jälkeen.
Alus saavutti avaruusaseman vain viiden tunnin ja 48 minuutin kuluttua laukaisusta kierrettyään maapallon neljä kertaa. Myös telakoituminen asemaan kävi ongelmitta ja kolmikko siirtyi aluksestaan avaruusaseman puolelle aamulla klo 7:00 Suomen aikaa marraskuun 24. päivänä. Siellä heitä odottivat asemalla jo kolmisen kuukautta olleet Barry Wilmore, Jelena Serova ja Aleksander Samokutjaev.
Samantha lähettää usein viestejä ja kuvia avaruudesta twitterissä (www.twitter.com/astrosamantha), mutta hän kirjoittaa myös usein erityiseen lentoa varten perustettuun blogiin Outpost 42, eli Vartioasema 42 (http://outpost42.esa.int). Blogissa lennon etenemisestä ja tapahtumista kertovat myös lennonjohtajat ja muut läheisesti lennon kanssa tekemisessä olevat ESAn ja Italian avaruustoimisto ASI:n henkilöt.
Tämä teksti on julkaistu myös Tiedetuubin ESA-blogissa.
Vastaa
Haluan afrikkalaisten mukana Kuuhun!
Viime viikolla julkistettiin kaksi joukkorahoitukseen nojaavaa kuulentohanketta: brittivetoinen Lunar Mission One ja afrikkalainen Africa2moon. Molemmat ovat erittäin kiinnostavia hankkeita ja erilaisilla tavoilla erittäin suositeltavia, mutta näistä jälkimmäinen liikuttaa minua enemmän.
Olen matkustellut aika paljon, mutta astuin ensimmäisen kerran Afrikan mantereelle vuonna 2011. Kävin silloin Kapkaupungissa, kun siellä järjestettiin Kansainvälinen astronauttinen kongressi, vuoden suurin avaruusalan kokous. Sinne lentäessäni oli mielessäni vielä kaikki Etelä-Afrikasta kerrotut stereotypiat komeista maisemista tiukasti rajattuihin rikkaampien aluiesiin sekä niitä ympäröiviin alueisiin, missä riski tulla saman tien ryöstetyksi on suuri.
Ensimmäinen yllätys oli Johannesburgin lentoasemalla, missä erääseen kentällä seisoneeseen koneeseen oli kirjoitettu suurilla kirjaimilla “We’re ready for SKA” (Olemme valmiit SKA:lle). Kyseessä oli Square Kilometre Array, suuri radioteleskooppi, jonka sijoituspaikasta kisasivat tuolloin Australia ja Etelä-Afrikka. Maa, missä tähtitiede pääsee lentokoneenkin kylkeen, ei voi olla paha!
Sen jälkeen sitten seurasi mukavien kokemusten jatkumo: hymyileviä ihmisiä, mukava lento SAA:n Airbus A340-600:lla Kapkaupunkiin ja siellä hauskasti vitsaileva taksikuski. Kiva hotelli mukavalla alueella, ja kuvankaunis kaupunki aivan kuten matkailumainoksissa luvataan.
Kokous sinällään oli myös erinomainen, ja lopulta huomasin hieman ihastuneeni kaupunkiin ja sen tunnelmaan. Niinpä palasin sinne kuudeksi viikoksi vuonna 2012, kun sain mahdollisuuden majailla Kapkaupungin observatorion vierasmajassa SALT-teleskoopille työtä tehden ja Planeettaluotainten ABC -kirjaani kirjoittaen. Tapasin silloin paitsi tähtitieteilijöitä, niin myös muita observatoriolla toimivia – toimistotyäntekijöitä, kirjastonhoitajia, portinvartijoita, siivoojia ja teleskooppien ohjaajia – sekä luonnollisesti väkeä aidalla tiukasti ympäröidyn obsevatorioalueen ulkopuolella.
Sain mielestäni aika hyvän kuvan eteläafrikkalaisesta yhteiskunnasta, sekä Afrikasta (etenkin sen eteläisestä osasta) yleisesti. Ylipositiiviset mielikuvani ja pahimmat ennakkoluuloni karisivat, yhden totuuden sijaan oli useita totuuksia, ja ne olivat yleensä siinä puolivälissä.
Kaikista jännittävin kokemus oli kuitenkin se, kun Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin Afrikan kesäkoulu saapui observatoriolle. Mukana oli pääasiassa nuoria afrikkalaisia osanottajia Angolasta, Namibiasta, Etelä-Afrikasta, Nigeriasta ja muista maista. He olivat luonnollisesti hyvin kiinnostuneita avaruudesta, mutta myös kertoivat miten Afrikka voi mennä eteenpäin oikeastaan vain tieteen avulla.
Tieteen tekeminen sekä uuden tekniikan kehittäminen on luonnollisesti tärkeää, mutta yhtä tärkeää on se, että koulutus muuttaa yhteiskuntaa laajemmin. Ja yksilötasolla kesäkoululaisten tapauksessa se oli muuttanut heidän ja heidän perheidensä elämää olennaisesti. Jos vain muutkin nuoret keskittyisivät johonkin muuhun kuin maleskelemiseen ja tappelemiseen, elämä Afrikan maissa voisi muuttua kokonaan. Nuoret kaipaavat ulnelmia, jotka ovat haastavia, mutta samalla mahdollisia saavuttaa.
Africa2moon on aivan erinomainen unelma. Voimme kaikki nähdä Kuun taivaalla, ja monet meistä haluaisivat katsoa sitä tarkemmin, kiertää sen ympärillä ja kurkkia sieltä alas sen kummalliseen kraatterien täyttämään pintaan. Ja ihailla sinistä maapalloa, joka nousee Kuun harmaan horisontin takaa sysimustalle taivaalle.
Tällaiset maisemat, tähtitiede ja avaruuslennot voivat innostaa nuoria opiskelemaan tiedettä ja tekniikkaa, aivan kuten tapahtuu täällä Euroopassa.
Kun kuulin ensimmäistä kertaa Africa2moon -hankkeesta, näinkin mielessäni saman tien kaksi erimaista muistikuvaa Kapkaupungista: yhtäältä kesäkoulun nuoret afrikkalaistutkijat, ja toisaalta esimerkiksi Woodstockin korttelissa toimettomina hengaavat nuoret. Siinä oli kaksi täysin vastakkaista maailmaa, joista toisilla oli unelma, ja toisilla ei. Africa2moon voisi tarjota myös ilman tulevaisuudenkuvaa oleville nuorille unelman ja samalla syyn keskittyä edes vähän opiskeluun. Se olisi hyväksi heille ja veisi yhteiskuntaa laajemmin eteenpäin.
Aivan kuten Observatorion pääosin mustien asuttamissa, maineeltaan kyseenalaisissa townshipeissä asuvat työntekijät kertoivat kerta toisensa jälkeen, miten juuri koulutus voi muuttaa Etelä-Afrikkaa – ja kuinka se on jo muuttamassa sitä.
Kapkaupunki on luonnollisesti vain osa Etelä-Afrikkaa ja Etelä-Afrikka itsessäänkin on vain pieni osa Afrikkaa, mutta ne ovat hyvä lähtökohta. Sieltä löytyvät parhaat avut Africa2moon -hankkeen vetämiseen, mutta hanke on koko Afrikkaa varten.
Kannattaa muistaa, että noin puolet kaikista afrikkalaisista on 19-vuotiaita tai nuorempia. He tarvitsevat tulevaisuuden. Afrikka sinällään on iso, rikas ja nuori maanosa, missä on paljon optimistisia ja hymyileviä ihmisiä, mutta se on myös manner, missä on kurjuutta, köyhyyttä, sotia ja tauteja sekä ainakin osittain ulkopuolisten johdosta tuskaisa historia. Afrikka kaipaa nyt näkemystä ja innostusta.
Mielestäni Africa2moon on eräs parhaimmista tavoista tukea nyt Afrikkaa – se on kehitysapua, joka auttaa afrikkalaisia auttamaan itseään ja joka pohjustaa parempaa tulevaisuutta.
Hanke sinällään on myös hyvin realistinen. Pienen luotaimen lähettäminen Kuuta kiertämään on vaativa temppu, mutta ei lainkaan ylivoimainen. Luotaimen tärkein tehtävä on ottaa kuvia ja tehdä yksinkertaisia tieteellisiä mittauksia, mikä tekee siitä suuren yleisön ja tutkijoiden kannalta kiinnostavan. Kun lisäksi ajattelee Afrikan avaruustieteen yleistä tasoa, on parasta tehdä jotain yksinkertaista, sillä silloin sen voi tehdä oikeasti itse.
Mikäli lento onnistuu hyvin, niin sen jälkeen voidaan tehdä uusia, kunnianhimoisempia avaruusaluksia. Ja jos Africa2moon ei pääse matkaan, niin jo hankkeen olemassaolo on tärkeää, sillä jo lennon suunnittelu ja siitä haaveileminen on haastavaa sekä kiinnostavaa.
Siis: jos haluat auttaa, niin lue lisää hankkeesta täältä ja lahjoita sille rahaa täällä!
Suorat linkit:
http://africa2moon.developspacesa.org
http://fund.africa2moon.developspacesa.org
Tämä juttu on julkaistu englanniksi Tiedetuubin blogeissa.
2 kommenttia “Haluan afrikkalaisten mukana Kuuhun!”
-
Emma Herranen sanoo:
Olipas mielenkiintoinen juttu, kiitos Jari!
-
Jari Mäkinen sanoo:
Kaikin mokomin!
-
Hienoja kuvia ovat nämä kuvat.