Starshipin koelento avaruuteen lähestyy
SpaceX:n uuden, suuren, kokonaan uudelleenkäytettävän raketin koelento avaruuteen tapahtuu lopultakin helmikuun lopussa tai maaliskuun alussa – jos kaikki testit sitä ennen sujuvat hyvin. Tammikuun loppuun suunniteltua raketin ensimmäisen vaiheen kaikkien moottorien koekäyttöä on lykätty ensi viikkoon, ja vaikka tämän on taas yksi pieni viivästys lisää, etenevät raketin laukaisuvalmistelut kuitenkin hurjalla nopeudella.
Olen ollut tällä viikolla paikan päällä Boca Chicassa, Teksasin aivan eteläosassa, minne SpaceX on rakentanut massiivisen avaruuskeskuksen uutta rakettiaan varten. Uuden raketin ensimmäinen vaihe, Super Heavy, on laukaisualustalla ja kaksi sen kaikkiaan 33 moottorista on vaihdettu viikon kuluessa. Työtä sen parissa tehdään lähes yötä päivää.
Pelkästään nettijuttuja lukemalla ja videoita katsomalla ei ymmärrä raketin kokoa. Se on noin 70 metriä korkea ja 9 metriä paksu teräsputkilo, ja sen moottoripaketti alaosassa on vaikuttava: 33 moottoria on asetettu renkaiksi siten, että keskellä olevaa yhdeksän moottorin pakettia voidaan liikuttaa sivusuunnissa. Uloimmat moottorit tuottavat vain raakaa voimaa ja keskimmäisillä moottoreilla lisäksi ohjataan rakettia.
Itse Starship, ensimmäisen vaiheen päällä avaruuteen nouseva avaruusalus, näyttää ylväältä ja futuristiselta. Se on noin 50 metriä korkea ja myös yhdeksän metriä paksu laite, jonka ala- ja yläosassa ovat siivekkeet maahanpaluun aikana ohjaamista varten.
Starshipejä on laukaisukeskuksessa useita. Sisään tullessa tien vasemmalla puolella on niin sanottu Rakettipuisto, Rocket Garden, missä on kokeissa käytetty Super Heavy (Booster 5) sekä kolme Starshipiä. Näistä yksi, S15, teki viimeisimmän koelennon toukokuussa 2021 (sen jälkeen koelentoja ei ole ollut!) ja toista on käytetty Starshipien testaamiseen. Kolmas, sarjanumeroltaan S24, on todennäköisesti tulevalla avaruuslennolla käytettävä alus. Se oli jo asennettuna laukaisualustalla olevan rakettivaiheen päälle tammikuussa olleessa tankkien täyttötestissä.
Laukaisualustan luona on myös neljäs Starship, S25, ja rakettien tuotantoalueella näkyy osia useista tulevista aluksista. Työt etenevät tosiaan hengästyttävällä nopeudella.
Tein Starbasesta pienen videon:
Tulevalla koelennolla tarkoituksena on tehdä Super Heavyn ja Starshipin avulla avaruuslento siten, että aluksia ei käytetä enää uudelleen. Ne putoavat mereen: Super Heavy Meksikonlahteen ja Starship Tyyneen valtamereen käytyään avaruudessa. Todennäköisesti kumpikin yrittää tehdä laskeutumisensa aivan kuten kiinteälle maalle myöhemmin, mutta uppoavat sen päätteeksi veteen.
Elon Muskin mukaan koelento on onnistunut, jos raketti pääsee lentoon ilman että se räjähtää laukaisualustalla – mikäli Starship pystyy nousemaan lisäksi avaruuteen ja tulemaan sieltä hallitusti alas, on se erinomaista.
Siinä missä aikaisemmin SpaceX on ottanut riskejä ja kehittänyt Starship-alusta epäonnistumisista saatujen kokemusten perusteella, suhtaudutaan nyt koelentoon hieman vakavammin. Työ on toki ollut vakavaa aikaisemminkin, mutta riskejä ei ole samaan tapaan minimoitu kuin nyt: syynä on yksikertaisesti se, että jos Super Heavy esimerkiksi räjähtää laukaisualustalla, tulee se erittäin kalliiksi ja viivyttää olennaisesti hankkeen edistymistä.
Laukaisualustahan ei ole vain lavetti ja torni, vaan monimutkainen laitteisto, jonka avulla raketti kasataan, valmistellaan lentoon, tankataan, laukaistaan, ja otetaan lopulta lennon jälkeen kiinni. Falcon 9:n ensimmäisten vaiheiden laskeutumiset ovat olleet niin tarkkoja, että samaan tapaan laskeutuva Super Heavy tähtää suoraan tornissa olevien ”syömäpuikkojen”, kahden metallituen muodostamaan haarukkan väliin, jolloin laukaisualusta voi siirtää raketin saman tien paikalleen odottamaan uutta laukaisua.
Raketin alla oleva, muun muassa polttoaineen ja nestehapen syöttämisestä vastaava laitteisto on itse asiassa saanut nimen Vaihe 0, koska se on niin olennainen osa rakettia.
Mullistaa avaruusliikenteen
Starship ja Super Heavy ovat siis kumpikin kokonaan uudelleenkäytettäviä ja pystyvät periaatteessa lentämään uudelleen lähes saman tien. Siis vähän kuten lentokoneet, jotka tankataan ja otetaan matkustajat ja rahti sisään, ja lähdetään taas matkaan.
Ne ovat myös suuria: kerralla voidaan lähettää avaruuteen 150 tonnia massaltaan oleva rahti, ja jos uudelleenkäytettävyydestä tingitään – eli palaamiseen varatu polttoaine käytetään avaruuteen menemiseen ja osien annetaan tuhoutua lennon jälkeen – on rahtikapasiteetti peräti 250 tonnia.
Nämä yhdessä saavat aikaan sen, että avaruuteen lentämisen hinta putoaa olennaisesti. Satelliittien laukaisuun vaadittava hinta romahtaa.
Lisäksi Starship voi lennättää myös ihmisiä. Sillä voi lentää Kuuhun ja jopa Marsiin, ja näitä lentoja varten Starshipistä tehdään myös tankkeriversio, jonka avulla kiertoradalla olevaan alukseen voidaan vielä lisää ajoainetta kuumatkaa tai Marsiin menoa varten.
Juuri Marsiin lentäminen ja sen asuttaminen ovat Elon Muskin haaveissa ja sen vuoksi hän on puskenut tämän raketin tekemistä. Itse suhtaudun hieman epäillen siihen, että tällä lähdettäisiin ihan lähiaikoina Marsiin ja voi olla, että tämä ei ole siihen paras laitekaan, mutta joka tapauksessa jo se, että tämä saataisiin liikenteeseen tässä Maan lähellä, olisi vallankumous avaruuslentojen historiassa.
Vastaa
Hyvää joulua ja Kuuta
Kuu on kovasti ajankohtainen juuri nyt, paitsi juuri päättyneen Artemis 1 -lennon ja matkaan lähteneen Hakuto-R -kuulaskeutujan vuoksi, niin myös joulukuussa julkistetun, SpaceX:n ja miljardööri Yusaku Maezawan suunnitteleman Kuun kiertämiseen tähtäävän dearMoon -lennon osanottajalistan vuoksi.
Joulun aika ja Kuu sopivat yhteen myös ammoisen Apollo-ohjelman kahden tärkeän lennon vuoksi.
Apollo 8 -kuulento muistetaan paitsi siitä, että se oli ensimmäinen avaruuslento, jolla ihmiset lähtivät pois maapallon välittömästä läheisyydestä toisen taivaankappaleen luokse, niin myös lennon aikana otetusta kuuluisasta valokuvasta. Kuvassa sinivalkoinen, hauraalta lasipallolta näyttävä Maa nousee harmaan ja kuolleen Kuun horisontin päälle.
Lisäksi astronauttikolmikko Jim Lovell, Bill Anders ja Frank Borman muistetaan siitä, kuinka he herkistelivät jouluviestissään. Ajan hengen mukaisesti se oli hyvin uskonnollissävytteinen: he lukivat jopa radiossa Raamattua ääneen sen verran paatoksellisesti, että Nasan tiedotusosasto pyysi astronautteja vähentämään tunnustuksellisuutta myöhemmillä lennoillaan.
Astronauttien jouluviestin loppu on kuitenkin niin kaunis, että se kannattaa kerrata nytkin.
”…ja lopuksi täältä Apollo 8 miehistöltä, hyvää yötä, paljon onnea, hyvää joulua ja Jumalan siunausta kaikille – teille kaikille hyvän maapallon pinnalla.”
Siunaukset sikseen, mutta joka joulunaika, kun kuuntelen etenkin tuota loppua ”Earthrise” -kuvaa katsoen, niin se saa lähes kyyneleet silmiin.
Myös lennoista viimeinen, Apollo 17, tehtiin jouluhengessä, sillä se päättyi juuri ennen joulua vuonna 1972. Gene Cernan ja Harrison Schmitt nousivat Taurus-Littrowin laaksosta 15. joulukuuta juuri puolenyön jälkeen klo 0.54 Suomen aikaa.
He saapuivat vain noin seitsemän minuutin päästä kiertoradalle Kuun ympärillä Apollo-huoltomoduulissa heitä odottaneen Ron Evansin luokse.
Viimeiset Kuun pinnalla lausutut sanat ovat komentaja Cernanin lähtölaskenta ja ”Iginition!” (sytytys!) juuri ennen kuin kuumoduuli rynnisti ylös pinnalta, mutta yleensä muistellaan enemmän Cernanin viimeisiä sanoja Kuun pinnalla viimeisen kuukävelyn päätteeksi. Hän piti pitkähkön puheen, joka päätteeksi hän toivoi ihmiskunnan palaavan Kuuhun vielä joskus.
Orionin lento 50 vuotta myöhemmin
Apollo 17 -lento päättyi 19. joulukuuta 1972, ja siitä voi puolestaan vetää suoran yhteyden tämän vuoden 2022 marraskuuhun, kun Artemis 1 -lento teki onnistuneen koelennon Orion-aluksella.
Vaikka tällä kerralla Orion-alus lensi – eurooppalaistekoisen huoltomoduulin erinomaisesti avaruuden läpi sompaanana – ilman astronautteja, on seuraavalla kerralla aluksessa mukana ihmisiä.
Artemis 1:n lento oli periaatteessa samanlainen kuin Artemis 2 tulee olemaan näillä näkymin vuonna 2024.
Kun Artemis 1 rynnisti avaruuteen marraskuun 16. päivänä, oli kyseessä uuden SLS-kantoraketin ensimmäinen lento. Apollojen Saturn V:n ja avaruussukkulan risteytykseltä näyttänyt raketti toimi moitteetta ja sinkosi Orionin eurooppalaisen huoltomoduulinsa kanssa kohti Kuuta vievälle radalle.
Ensimmäistä kertaa sitten Apollo-lentojen kuultiin lennonjohdossa maagiset kirjaimet TLI, Trans-Lunar injection, kohti Kuuta vievälle radalle aluksen sysännyt rakettimottorin poltto.
Lento oli periaatteeltaan kuin automaattisesti tehty Apollo 8 -lento, paitsi että alus ohjattiin kiertämään Kuuta radalla, minne aiotaan myöhemmin sijoittaa Kuuta kiertävä avaruusasema, Lunar Gateway. Kyseessä on vähän kuin pienikokoinen nyt Maata kiertävä Kansainvälinen avaruusasema, mistä on helppo tutkia Kuuta ja mikä sopii hyvin tukikohdaksi Kuun pinnalle tehtäville lennoille.
Artemis 1 oli nyt kuusi vuorokautta (25.–30. marraskuuta) varsin erikoisella radalla, ”kaukaisella retrogradisella kiertoradalla”, mille tuo asema tullaan rakentamaan. Kyseessä on rata, jolla alus kiertää Kuuta toiseen suuntaan kuin Kuu pyörii ja jonka etäisyys Kuun pinnasta on noin 64 300 km.
Sinne mennäkseen ja sieltä tullessaan Orion lensi Kuun ohitse Maasta katsottuna sen takapuolelta hyvin läheltä, lähimmillään vain noin 128 kilometrin päässä Kuun pinnasta. Kun alus oli Kuun kiertoradalla ja kauemmillaan maapallosta, sen etäisyys Maasta oli 432 210 km.
Takaisin Maahan alus palasi joulukuun 11. päivän, kun se molskahti laskuvarjojen hidastamana onnistuneesti Tyyneen valtamereen Meksikoon kuuluvan Kalifornian niemimaan edustalla.
Lennolla oli luonnollisesti pieniä teknisiä ongelmia, olihan kyseessä koelento, mutta sen mukana olisi oikein hyvin voinut olla kolmen astronautteja matkineen, sensoreilla täytetyn nuken sijaan ihmisastronautteja. Lennolla tulee olemaan nelihenkinen miehistö, jonka jäsenistä yksi on kanadalainen Yhdysvaltain ja Kanadan vuonna 2020 tekemän sopimuksen mukaisesti. Myöhemmillä lennoilla tulee olemaan mukana myös eurooppalaisia.
Turistit katsovat vierestä, kun ammattiastronautit tulevat Kuuhun?
Tämänhetkisen suunnitelman mukaan Artemis 2 -lento tehdään vuoden 2024 lopussa, mutta voi olla, että SpaceX:n Starship-alus tekee kiertomatkan turistien kanssa Kuun ympäri jo sitä ennen.
Japanilaisen miljardöörin Yusaku Maezawan ja SpaceX -yhtiön syksyllä 2018 julkistaman dearMoon-hankeen tarkoituksena oli lennättää Maezawa ja kahdeksanhenkinen taiteilijajoukko sekä yksi tai kaksi SpaceX:n ammattiastronauttia Kuuta katsomaan vuonna 2023, mutta koska aluksena toimiva Starship ei ole vielä tehnyt ensimmäistä koelentoaan kiertoradalle, ei kuulento jo ensi vuonna ole käytännössä mahdollinen.
Vuosi 2024 tuntuu myös todella toiveikkaalta, sillä siinä tapauksessa Starshipin lentojen pitää sujua kaikkien hyvin ja ihmisten kuljettamiseen soveltuvan version tekemisen pitää olla jo varsin pitkällä. Siitä ei ole vielä merkkejä, mutta SpaceX on tunnettu salamyhkäisyydestään.
Periaatteessa kuitenkin voi olla mahdollista, että turistit ennättävät kuumatkalle ennen ammattiastronautteja.
Maezawa valitsi lentonsa osanottajat julkisten hakemusten perusteella. He ovat yhdysvaltalainen DJ Steve Aoki, eteläkorealainen muusikko Choi Seung Hyun, tšekkiläis-nigerialainen monialataiteilija Yemi A.D., intialainen valokuvaaja Rhiannon Adam, yhdysvaltalainen somevaikuttaja Tim Dodd, brittivalokuvaaja Karim Iliya, yhdysvaltalainen elokuvaaja Brendan Hall ja intialainen näyttelijä Dev Joshi.
Tim Dodd saataa olla monille blogin lukijoille tuttu YouTuben Everyday Astronaut.
Se, milloin lento lopulta tapahtuu ja miten lentoa varten valmistaudutaan, jää nähtäväksi. SpaceX:n hankkeista puhuttaessa kannattaa kuitenkin muistaa, että vaikka heillä aikataulut ovat venyneet ja paukkuneet, yhtiö on lopulta tehnyt tähän mennessä kaikki kunnianhimoiset hankkeet, mistä se (ja Elon Musk) on puhunut.
Ja lisäksi SpaceX on suunnittelemassa (kenties jo myös tekemässä) Nasalle Starshipistä versiota, jonka avulla astronautit voivat laskeutua Kuun pinnalle. Aluksesta on siis joka tapauksessa tulossa jo ihmisten lennättämiseen ja Kuun ympäristössä toimimiseen soveltuva versio, joten lento ”vain” Kuun ympäri pitäisi olla helppo.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Starshipin sisällä on tilavuudeltaan noin tuhat kuutiometriä oleva paineistettu tila, jonka sisällä on yhteisiä tiloja, pieniä hyttejä, keittiö, varastotilaa sekä säteilysuoja aurinkomyrskyjen varalta.
Valkoinen jänis
Jos Maezawan kimppakyyti Kuun ympäri on vielä tulevaisuudessa, on japanilaisen ispace-yhtiön Hakuto-R -laskeutuja parhaillaan matkalla kohti Kuuta.
Hakito on japanilaisessa mytologiassa esiintyvä valkoinen jänis.
Yhtiön tarkoituksena on kuljettaa tulevaisuudessa täysin kaupallisesti rahtia Kuun pinnalle, ja tämä ensimmäinen laskeutuja testaa heidän tekniikkaansa. Mukana on nyt muun muassa arabiemiraattien tekemä pieni Rashid-kulkija.
Hakuto-R laukaistiin matkaan Falcon 9 -raketilla 11. joulukuuta ja se matkaa kohti Kuuta hitaasti varsin vähän energiaa vaativalla radalla. Näillä näkymin laskeutuja saapuu perille Atlaskraatterin luokse Kuun pohjoiselle, Maahan näkyvälle puolelle maaliskuussa 2023.
Tästä on nähtävästi alkamassa varsin kiihkeä aika Kuun tutkimuksessa ja sen monenmoisessa kaupallisessa hyödyntämisessä: viiden seuraavan vuoden aikana on Kuuhun lähdössä yli 30 luotainta ja laskeutujaa.
2 kommenttia “Hyvää joulua ja Kuuta”
Vastaa
Suomalainen ei vielä pääse kiertoradalle, mutta Suomi menee mukaan astronauttihommiin
Euroopan avaruusjärjestön ministerikokous Pariisissa päättyi keskiviikkona 23. marraskuuta 2022.
Kokouksen tulosta voi pitää menestyksenä eurooppalaiselle avaruustoiminnalle, vaikkakaan tavoitteena olleeseen 25 prosentin kasvuun ESA:n budjetissa ei päästykään. Tähtäimessä olleen 18,5 miljardin euron sijaan jäsenmaat venyivät 16,9 miljardiin euroon. Nykyisessä sodan, inflaation ja epävarmuuden sävyttämässä maailmantilanteessa tätä täytyy pitää hyvänä saavutuksena.
Suomikin hilaa ESA-osallistumistaan hieman ylöspäin, ja lisäksi – lopultakin – ilmoitti tulevansa mukaan ESA:n miehitettyjen avaruuslentojen ohjelmaan. Ilmoitus tästä oli Työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa vain yhtenä lauseena, vaikka kyse on aika suuresta käännöksestä suomalaisessa avaruuspolitiikassa.
Jotenkin tuntuu siltä, että asiaa haluttiin hieman piilotella, koska kysymys suomalaisista avaruuslentäjistä ja osallistumisesta miehittyjen avaruulentojen ohjelmaan on ollut jatkuvan kiertelyn ja selittelyn kohteena.
Kyse on todennäköisesti vähän samanlaisesta henkisestä murroksesta kuin oli NATO-jäsenyyden hakemisessa: vaikka taustalla on eri asioita, ovat molemmat asiat olleet eräänlaisessa lukkotilassa kylmän sodan vuosilta. Niitä ei ole voinut käsitellä objektiivisesti ilman historian painolastia.
Kasarihenki kummittelee
Vaikka toimittajan pitäisi olla neutraali, olen varsin selvästi puhunut ohjelmissani ja artikkeleissani 1990-luvulta alkaen miehitettyjen avaruuslentojen puolesta. Olen kysellyt useaan kertaan Suomen avaruusasioista päättäviltä syitä siihen, miksi emme ole menneet mukaan ESA:n miehitettyjen avaruuslentojen ohjelmaan, ja vastaus on ollut aina sama: se maksaa liikaa suhteessa hyötyihin ja (hieman kauniimmin sanoin) koko astronauttijuttu on tyhjänpäiväistä hömpötystä.
En ole varma siitä kuinka hyvin hyötyjä on selvitetty aikanaan ja mitä kaikkea hyötyihin on laskettu mukaan, mutta on selvää, että taustalla on ollut vahvasti traumoja ammoisesta ”kosmonautintorjunnasta”.
1980-luvun alusta alkaen Neuvostoliitto ehdotti Suomelle tuloa mukaan Interkosmos-ohjelmaan, missä Neuvostoliiton liittolais- ja ystävämaista koulutettiin henkilöitä kosmonauteiksi. Monet itä-blokin maat osallistuivatkin mielellään tähän, ja useista maista lähti yleensä hävittäjälentäjiä kosmonauttikouluun ja lentämään Saljut- ja Mir-avaruusasemille.
Suomessakin oli jo sopiva koelentäjä katsottu. Jyrki Laukkasesta olisi tullut suomalaiskosmonautti 1980-luvun alussa, ellei hanketta olisi torpattu alkuunsa Ilmavoimissa ja poliittisissa piireissä. Idän ja lännen välissä tasapainoilevalle Suomelle meno mukaan Interkosmokseen olisikin ollut kyseenalaista, joten Suomi ehdotti kosmonautin lähettämisen sijaan osallistumista tieteellisiin hankkeisiin.
Ja niin kävikin. Suomalaislaitteet pääsivät mukaan Mars-lennolle ja muitakin yhteishankkeita laitettiin käyntiin.
Lopulta Interkosmos-yhteistyön puitteissa avaruuteen pääsivät ranskalaiset, britti, japanilainen ja itävaltalainen, mutta suomalaisen osallistuminen etenkin heti 80-luvun alussa ei varmastikaan olisi ollut järkevää. Osallistuminen kosmonauttiohjelmaan olisi varmasti vienyt resursseja tiedehankkeilta, koska Suomen mahdollisuudet rahoittaa avaruustoimintaa olivat hyvin rajalliset.
Neuvostoliiton romahdettua ajat muuttuivat.
Suomi kiirehti mukaan Euroopan unioniin ja liittyi myös pikavauhtia Euroopan avaruusjärjestöön. Kun Suomesta tuli täysjäsen vuoden 1995 alusta, olimme järjestön 14. jäsenmaa. Sittemmin muut, Neuvostoliiton liittolaisina tai miehittäminä olleet itäisen Euroopan maat ovat tulleet mukaan ja nyt jäsenmaita on 22.
Tähän saakka vain Viro ja Suomi ESA:n jäsenmaista eivät ole halunneet olla mukana miehitettyjen avaruuslentojen ohjelmassa. Kyseessä on kantorakettikehityksen ja tietoliikenteen tapaan valinnainen ohjelma, joihin jokainen jäsenmaa voi osallistua tai ei. Maksaa siihen osallistumisesta tai ei.
Tärkeä osa ESA:n toimintaa on maapalaute, eli osuus jäsenmaksusta, joka palautuu maksajamaalle tutkimustilausten, palvelujen ja teollisuuden toimitusten muodossa. Koska Suomi ei ole ollut mukana miehitettyjen avaruuslentojen ohjelmassa, virallisesti E3P-ohjelmassa, ei näihin liittyvistä hankkeista ole tullut Suomeen tilauksia – vaikka Suomessa olisi ollut ja on miehitettyjen avaruuslentojen kannalta kiinnostaaa tutkimusta ja tekniikkaa.
StarTiger2 on esimerkki hankkeesta, joka sakkasi suurelta osin sen vuoksi, että Suomi ei osallistunut miehitettyihin avaruuslentoihin. Astronauttien älyvaatteet jäivät suunnitelmaksi.
Kyse ei siis ole oman astronautin saamisesta avaruuteen. Vielä nyt ESA-maista vain Saksalla, Italialla, Ranskalla, Isolla-Britannialla ja Tanskalla on oma astronautti. Muillakin on ollut (Alankomaat, Belgia, Sveitsi, Espanja ja Ruotsi), ja nyt eilen julkistetuissa uusissa astronauteissa on mukana myös edustajat Puolasta ja Tsekistä. Yli puolella maista ei ole.
Viimein asiaa tutkittiin kunnolla
Suomen työ- ja elinkeinoministeriö käynnisti viimein vuonna 2021 kunnollisen tutkimuksen siitä, mitä hyötyä ja haittaa miehitettyihin avaruuslentoihin osallistumisesta tulisi nykytilanteessa. Helmikuussa 2022 julkaistu loppuraportti päätyikin ehdottamaan osallistumista ESAn miehitettyjen avaruuslentojen ja avaruuden tutkimuksen E3P-ohjelmaan.
Raportin mukaan osallistuminen tekisi mahdolliseksi Suomelle pääsyn Kansainvälistä avaruusasemaa, kuulentoja ja Kuun kiertoradalle pian tehtävää avaruusasemaa sekä Mars-tutkimusta koskeviin hankkeisiin (muutenkin kuin kiertoteitä).
Tärkeämpää kuin oman astronautin saaminen mukaan onkin osallistuminen miehitettyjen avaruuslentojen ohjelmaan, koska se voi tuoda tilauksia suomalaisille tutkimuslaitoksille ja yhtiöille. Ihmisen avaruuteen lähettämisen lisäksi ohjelmassa on paljon robotiikkaa ja luotaimia, joita käytetään tukemaan astronauttien toimintaa avaruudessa tai Kuun pinnalla.
Suomalaiselle tietoliikenneosaamiselle olisi varmasti myös käyttöä tulevaisuuden kuulennoilla, koska ESA suunnittelee Kuuta kiertämään ja sen pinnalle tietoliikenneverkkoa tulevaisuuden tutkimusmatkoja sekä kaupallisia toimijoita varten.
Nokian mobiiliverkkotukiasema on pian lähdössä Kuuhun, tosin Nasan kyydillä.
Juuri päättyneen ESA-ministerikokouksen johtava teema oli ”Ambition”, kunnianhimo, ja sitä kaivattaisiin Suomessakin vielä lisää. Sen puutteesta viestii osaltaan se, että miehitettyihin avaruuslentoihin mukaan menemisestä ja yleensäkin suomalaisten lisääntyneestä panostuksesta avaruustoimintaan tiedotettiin hyvin vaisusti.
Tai oikeastaan ei tiedotettu käytännössä lainkaan.
Toivottavasti ministeriön ja Business Finlandin avaruustiimeillä on suunnitelmissa vielä asian suhteen erityisiä tiedotustoimia – ja ennen kaikkea kunnianhimon ja itsearvostuksen kohottamista kansallisella tasolla. Olisi hyvä saada koko Suomi innostumaan asiasta.
4 kommenttia “Suomalainen ei vielä pääse kiertoradalle, mutta Suomi menee mukaan astronauttihommiin”
-
Erinomainen kirjoitus jälleen ja oikea päätös Suomelta! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kun Suomessa vielä tutkittiin planeettageologiaa, tuo astronauttiohjelmaan kuulumattomuus oli ihan todellinen este perustutkimuksen tekemiselle. Jossain ESAn ohjelmassa mainittiin suunnilleen sivuhuomautuksena, että perimmäisenä tavoitteena sitten vuosikymmenten päästä on saada ihminen Marsiin. Tämä riitti siihen, että suomalaiset eivät voineet osallistua / hakea rahaa (en jaksa muistaa yksityiskohtia). Vaikka kokolailla skeptinen (joku voisi kyyniseksikin kutsua) olen edelleen, on kuitenkin oikein mukavaa nähdä, että tässä muutaman viime vuoden aikana Suomessakin on pikku hiljaa havahduttu siihen, että avaruustoiminta voi tarkoittaa jotain muutakin kuin ainaista metsien kasvun ja Itämeren jäätilanteen tarkkailua (jotka tuiki tarpeellisia ja hyödyllisiä asioita tietenkin edelleen ovat, mutta joihin juuttuminen vuosikymmeniksi ei välttämättä ole erityisen kunnianhimoista).
Tiedä sitten, onko kyseessä sukupolvenvaihdos ministeriössä vai ovatko ekonomit alkaneet laskea asioita toisin, mutta joka tapauksessa erinomainen askel eteenpäin. Tiedotustyyli tosin ei tässä vuosikymmenten varrella ole muuttunut miksikään.
-
Jari Mäkinen sanoo:
Vähän tonnepäin: aikanaan Aurora-ohjelmassa otettiin tutkimuksen lisäksi mukaan kokonaisvaltaisesti robotit ja astronautit, jotka voisivat aikanaan tehdä yhdessä tutkimusta Marsissa, ja tämä lisäys teki ohjelmasta kahdessa mielessä vaikean Suomelle: astronautteihin suhtauduttiin täällä skeptisesti, ja toisaalta ESAn puolelta osaan ihan tutkimuspohjaisista hankkeista otettiin mukaan vain niitä maita, jotka osalistuivat miehitettyihin avaruuslentoihin. Tämä hankaluus on osaltaan takana tässä tuoreessa päätöksessä mennä mukaan miehitettyjen lentojen ohjelmaan – nyt ovet eivät ole kiinni meille. Lisäksi sitten ajattelutavan muutos New Spacen myötä.
-
-
Kari sanoo:
Millainen oli Suomen edustus kokouksessa?
Yhtään ministeriä siellä ei ainakaan ollut mutta oliko edustajaa yleensäkään?-
Anteeksi taas hidas vastaaminen (ja vastausviestien hyväksyminen). Suomen edustus kokouksessa oli ns. delegaatiotasolla (Business Finland ja TEM) plus ministeriä korvannut TEMin osastopääklikkö Ilona Lundstrom.
-
Vastaa
Varokaa putoavaa kiinalaista rakettiromua!
Suuri kiinalaisraketin osa putosi Maahan tänään 4.11.2022 iltapäivällä klo 12.01 Suomen aikaa. Osa oli sellaisella kiertoradalla, että Suomea se ei uhannut lainkaan. Lopulta se putosi Tyyneen valtamereen.
Kyseessä oli lokakuun viimeisenä päivänä avaruuteen laukaistun Pitkä Marssi 5B -raketin ylin vaihe, joka ennätti kiertämään Maata tämän viikon ajan koko ajan alemmaksi pudoten.
Kappale oli massaltaan noin 21 tonnia, eli se oli niin suuri ja massiivinen, ettei se tuhoutunut kokonaan ilmakehässä, vaan siitä putosi osia pinnalle saakka. Arvoiden mukaan putoavaa tavaraa saattoi olla yhdeksänkin tonnia. Sen vuoksi jo nyt ympäri maailman putoamiseen varauduttin alueilla, joiden ylitse rakettivaiheen rata kulki viimeisten kierrosten aikana. Muun muassa Espanjassa ilmatila suljettiin pariksi tunniksi perjantaina, jotta mahdollisesti putoavat osat eivät osuisi ilmassa oleviin lentokoneisiin.
Tämä raketti vei avaruuteen Kiinan Tiangong -avaruusaseman uusimman osan, Mengtian-laboratoriomoduulin, ja myös aiemmilla neljällä Pitkä Marssi 5B -laukaisulla on kuskattu taivaalle Tiangongin osia. Asema onkin nyt suuri ja komea.
Avaruusasemasta iloitsemista vaikeuttaa kuitenkin Kiinan häikäilemätön tapa hylätä rakettiensa ylimmät vaiheet käytön jälkeen ja antaa niiden pudota hallitsemattomasti. Yleensä rakettivaiheet ohjataan putoamaan Maahan turvallisesti ja ennalta määritettyihin paikkoihin, jolloin niistä ei ole vaaraa.
Nyt raketti laukaistiin taas kerran matkaan täysin tietoisena siitä, että se ylin vaihe putoaa alas täysin ilman hallintaa.
Kiinalaisraketin kappale tosin ei tosin voinut pudota minne vain, vaan ainoastaan lentoratansa alueelle. Rakettivaihe kiersi Maata radalla, jonka inklinaatio päiväntasaajan suhteen oli 41,5°. Kartalla se kattoi siis alueen, joka ylettyi Espanjan pohjoisosista Etelä-Afrikkaan saakka.
Radan alle osuivat mm. Madrid, Washington DC, San Diego ja Melbourne.
Tarkan putoamispaikan määrittäminen on hankalaa, koska avaruudesta putoavan kappaleen rataan vaikuttaa etenkin viime vaiheissa niin monia tekijöitä.
Yleisesti ottaen mitä alemmas kappale tulee, sitä enemmän ilmakehän yläosien kaasu sen vauhtia hidastaa. Viimein, noin sadan kilometrin korkeudesta alkaen hidastus on jo sen verran merkittävää, että putoaminen tapahtuu varsin nopeasti. Kuinka nopeasti radan alentuminen tapahtuu, riippuu mm. Auringon aktiivisuudesta, koska se vaikuttaa yläilmakehän tiheyteen.
Noin 80 kilometrin korkeudessa kappale alkaa hajota ilman kitkakuumennuksen vuoksi, ja vaikka suurin osa törmääjistä höyrystyy maahanpaluun tulipätsissä jo korkealla, putosi tämän rakettivaiheen tapauksessa lopulta tonnikaupalla romua pitkälle lentoradan suuntaiselle alueelle, joka on noin 70 km leveä ja 2000 km pitkä.
Osien joukossa on myös painavia metallikappaleita, jotka saavat pudotessaan aikaan tuhoa. Jos sellainen osuu päähän, on tuloksena todennäköisesti kuolema. Lentokoneeseen osuessaan ne saisivat aikaan hyvin todennäköisesti koneen ja sen matkustajien tuhoutumisen.
Suurin osa maapallosta on kuitenkin merta, ja kiinteälläkin maalla asutusta on sen verran harvassa, että todennäköisyys putoavan avaruusromun alle osumisesta on lottovoiton luokkaa.
Ei siis kannatata olla peloissaan.
Mutta samalla pitää olla huolissaan siitä, että isot avaruusmaat tekevät mitä lystäävät. Kiinan piittaamattomuus on omaa luokkaansa, ja sen tekee vakavammaksi se, että he eivät edes itse seuraa aktiivisesti osan putoamista – tai ainakaan tiedota siitä. Varoitukset vaara-alueista tulevatkin läntisiltä viranomaisilta, avaruusharrastajilta ja nykyisin myös avaruusliikennettä seuraavilta yhtiöiltä (kuten Aerospace Corporationilta, jonka ratalaskelmakuva on yllä).
Tämäkin tapaus korostaa taas kerran sitä, että avaruuteen olisi tärkeää saada kansainvälinen järjestelmä avaruusliikenteen valvomiseksi, eli ikään kuin lennonjohto avaruuteen. Nykyisessä kansainvälisessä ilmapiirissä sellaisen saaminen tuntuu vaikealta.
Se ei kuitenkaan estä meitä täällä lännessä ottamasta pieniä askelia kohti vastuullisempaa avaruustoimintaa. Satelliittien radioliikennettä Yhdysvalloissa hallinnoiva Liittovaltion kommunikaatiokomissio (Federal Communications Commission) ehdottaakin, että satelliittioperaattoreiden täytyisi poistaa satelliittinsa turvallisesti kiertoradalta viiden vuoden kuluessa satelliitin tehtävän päätyttyä.
Nyt aika on 25 vuotta, mikä riittää suurimmassa osassa matalalla kiertoradalla olevista satelliiteissa luonnolliseen poistumaan. Ne siis putoavat ”itsekseen” alas tuossa ajassa, koska kauempanakin Maasta on ilmakehästä sen verran rippeitä, että kaasu jarruttaa vähän ratanopeutta.
Vaikka FCC:n suurin huoli onkin radiotaajuuksien saaminen hyötykäyttöön, olisi tämä viiden vuoden määräys hyvä askel eteenpäin avaruusromun määrän hillinnässä.
Tälle kiinalaisraketin osalle tietenkään tällä ei ole merkitystä, koska se poistui luonnollisesti kiertoradalta nyt noin viiden päivän lennon jälkeen. Mutta huonolla onnella sen putoamisella saattaa olla suuriakin seurauksia ja olisi aivan erinomaista, jos myös Kiina käyttäytyisi vastaisuudessa mallikkaasti myös näiden suurten rakettiensa laukaisuiden kanssa.
(Juttua on muokattu rakettivaiheen putoamisen jälkeen)
Vastaa
Katoavatko kauniit taivasmaisemat?
Sää on ollut tässä syksyn aikana kotipaikallani Ranskassa erinomainen mainio taivaanilmiöiden seuraamiseen. Täältä näkyvät oikein hyvin myös avaruusasemat ISS ja Tiangong, kuten myös Starlink-satelliittien kauniit ”helminauhat” laukaisua seuraavina päivinä.
Kameraani tarttui myös Starlink-satelliitit avaruuteen vieneen Falcon 9 -raketin toisen vaiheen rakettimoottorilla tehty poltto, jonka seurauksena vaihe putosi alas kiertoradalta ja tuhoutui ilmakehässä.
Poltto tapahtui juuri Bordeaux’n päällä, kun raketti kulki jotakuinkin zeniitin kautta, ja oli erinomaisen kaunis: kirkkaasta pisteestä irtaantui yllättäen vaalea, juuri vähän aikaa sitten horisontin taakse laskeneen Auringon valaisema pakokaasupilvi, joka laajeni ja laajeni, kunnes se hiipui pimeyteen.
Kyseessä oli jo toinen kerta, kun onnistuin näkemään kiertoradalla tapahtuneen rakettimoottorin polton juuri samaan aikaan kun se tapahtui.
Näky on upea, mutta saa myös ajattelemaan tulevaisuutta. Jos liikenne avaruuteen lisääntyy siinä määrin, mitä nyt ennustetaan, ei kyseessä olisi pian enää vain yksittäinen, kaunis tapahtuma taivaalla, vaan yhtenään tähtitaivaalla näkyvä tapahtuma. Kenties kuten lentokoneiden jättövanat nyt, paitsi että sinitaivaalla olevat vaaleat vanat eivät häiritse tähtitaivaan kohteiden katselua, mutta rakettimoottorien hohtavat kaasupilvet häiritsevät.
Euroconsultin tekemän ennusteen mukaan vuoteen 2030 mennessä satelliitteja tullaan laukaisemaan 1700 vuodessa, mutta oletan, että ennuste on varsin alakanttiin. Jo pelkästään Starlink-satelliitteja on tänä vuonna laukaistu lähes 1500 ja tulossa on ainakin neljä laukaisua lisää.
Myös muut yhtiöt kuin SpaceX ovat rakentamassa satelliittikonstellaatioita, ja kun kaikki uudet, suunnitteilla, tekeillä ja testattavana olevat kantoraketit tulevat käyttöön lähivuosina, muutkin kuin nyt konstellaatioita tekevät yhtiöt tulevat varmasti mukaan avaruustoimintaan. Se tietää lisää satelliitteja ja lisää laukaisuita.
Ja lisäksi vielä kaikki muu: kaikenkarvaisia kirkkaita satelliitteja, uusia avaruusasemia, uusia mahdollisuuksia tutkimuslentoihin ja avaruusturismilentoihin, ja myös esimerkiksi avaruusvoimalaitoksia – suuria aurinkopaneelikeskittymiä, joiden keräämä sähkö välitetään Maahan mikroaaltolinkeillä. Näitä kaikkia jo suunnitellaan, joitain ollaan jo tekemässä konkreettisesti.
Vuoteen 2030 mennessä tuskin kaikkea tätä saadaan aikaan, mutta vähitellen sen jälkeen niin, että parin vuosikymmenen päästä nykyisen kaltainen yötaivas saattaa olla vain muistoissamme.
Tällä on sekä käytännöllisiä että enemmän henkisiä seurauksia. Jälkimmäisellä tarkoitan sitä, kun nyt voimme ihailla tähtitaivasta kaukana kaupunkien valoista ollessamme muutamia satelliitteja lukuun ottamatta hyvin luonnollisena, niin tulevaisuudessa se ei ole enää mahdollista. Kiertoradalla tapahtuu koko ajan ja siellä on kaikenlaisia kappaleita, jotka loistavat kirkkaasti etenkin aamuisin ja iltaisin hämärän aikaan.
Suurin osa ihmisistä ei erityisemmin katsele taivaalle, joten heitä tämä ei haittaa. Kaupunkien valojen keskeltä taivaan tarkkailu muutenkin olisi hankalampaa. Sen sijaan sellaisia taivassentimentaalikkoja kuin kirjoittaja tämä häiritsee; menetämme luonnollisen tähtitaivaan.
Käytännölliset seuraukset koskevat myös ennen kaikkea tähtiharrastajia ja tähtitieteilijöitä. Tähtitaivaan kohteiden kuvaaminen ja tutkiminen tulee vaikeaksi, kun kuviin tunkeutuu koko ajan jotain ylimääräistä. Suuri osa näistä tapahtumista voidaan ennustaa tarkasti, ja havaintoja voidaan ajastaa sekä suunnitella niiden mukaisesti, mutta vähitellen pitkien, yhtäjaksoisten valotusten tekeminen tulee käytännössä mahdottomaksi.
Jotkut tähtitieteelliset havaintolaitteet kärsivät tästä enemmän kuin toiset. Esimerkiksi pian käyttöön otettava Vera Rubin -teleskooppi kuvaa taivasta hyvin laajakulmaisella kamerallaan ja sen tehtävänä on etsiä taivaalta pieniä muutoksia, jotka voivat olla vaikkapa kohti Maata porhaltavia asteroideja tai kaukaisten tähtien kirkkausmuutoksia. Vilkkuvat ja vipeltävät satelliitit sekä erilaiset tapahtumat Maan kiertoradalla tulevat häiritsemään näitä havaintoja paljon. Jo pelkästään Starlink-satelliittien arvellaan sotkevan noin 30 % havainnoista ennen auringonnousua ja auringonlaskun jälkeen (ks. ESO:n tutkimus satelliittikonstellaatioiden vaikutuksesta tähtitieteelle).
Kuva: Jacqueline Ramseyer Orrell/SLAC National Accelerator Laboratory
Se, että Starlink-satelliitit on saatu varsin vähän Auringon valoa heijastaviksi, tekee tilanteesta hieman paremman, mutta ei poista ongelmaa.
Ja siinä missä suurin osa satelliittioperaattoreista ymmärtää tähtitieteilijöiden huolet ja pyrkii tekemään satelliiteistaan mahdollisimman näkymättömiä, on suunnitteilla myös esimerkiksi avaruusmainoksia ja keinotekoisia tähdenlentoja. Mainossatelliitit nimensä mukaisesti olisivat taivaalla näkyviä mainoksia. Keinotekoisia tähdenlentoja voi pian tilata vaikkapa ilotulistusta täydentämään: avaruuteen lähetetään silloin satelliitteja, joiden tehtävänä on vain ja ainoastaan tuhoutua ilmakehän kitkakuumennuksessa juuri tarkalleen haluttuun aikaan määrätyn paikan päällä. Suurempaa turhuutta ja tyhmyyttä on vaikea keksiä.
Suurin osa tulevista avaruustoimista on kuitenkin sellaisia, jotka auttavat ihmiskuntaa suuresti. Starlinkien ja vastaavien satelliittien avulla voimme pian soittaa kännykällä ja ottaa nettiyhteyden mistä vain minne vain maanpäällisistä mobiiliverkoista välittämättä. Se on vain askel eteenpäin siitä, kun hylkäsimme lankapuhelimet sekä niiden kuparikaapelit. Avaruusliikenteen avulla voimme siirtää maapalloa kuormittavaa teollisuutta avaruuteen, missä energiaakin on helpommin saatavissa. Metalleja ja mineraaleja on saatavissa pian helpommin ja paremmin pikkuplaneetoilta kuin Maan uumenista.
Kenties asiaa voi verrata kaupunkien valosaasteeseen. Sitä voi vähentää paljon nykyisestä, mutta siitä ei pääse millään eroon. Valoja tarvitaan. Samoin avaruusliikennettä tarvitaan. Hyödyt ovat paljon suurempia kuin haitat.
Toivottavasti eri puolilla maapalloa jo olevien pimeän taivaan rauhoitusalueiden luona kirkkaita avaruustoimia rajoitetaan, mutta satelliittien kulkua näiden alueiden päältä ei voi estää.
Tähtitieteilijöille ja taivaan ihailijoille tämä tarkoittaa sitä, että jos haluaa havaita taivasta ilman häiriöitä, pitää nousta avaruuteen. Maan päälle tuskin kannattaa rakentaa enää nyt tekeillä olevia teleskooppeja suurempia havaintolaitteita, ja niiden työnjatkajille pitää etsiä paikkoja jo avaruudesta.
Esimerkiksi Kuun Maahan näkymätön puoli voitaisiin julistaa pimeän taivaan reservaatiksi – se olisi täydellinen paikka havaintolaitteille, koska siellä on hieman painovoimaa, sopivia pinnanmuotoja isojenkin teleskooppien tekemiseen ja taivas olisi aina pimeä, eikä maapallo loisteineen ja ihmisten tekeminen vilkkuvaloineen häiritsisi.
Huomaan samanaikaisesti toivovani, että tuohon kuluisi mahdollisimman kauan aikaa, ja myös että ei menisi.
Joka tapauksessa tässä kuussa on lähdössä matkaan vielä kaksi Starlinkejä kuljettavaa rakettia. Kummassakin on viitisenkymmentä uutta satelliittia, joiden näkymistä kauniina helminauhamaisena näkynä odotan ihastuneena ja kaunistuneena.
2 kommenttia “Katoavatko kauniit taivasmaisemat?”
-
Jotkut asiat vähentävät ongelmaa. Yksi on että kiertorataromun välttämiseksi monet satelliitit (mm. tulevaisuuden Starlinkit) tullaan lennättämään varsin matalalla radalla, jonka ylläpito vaatii jatkuvaa propulsiota. Tällöin satellitit menevät Maan varjoon auringonlaskun jälkeen nopeammin kuin nykysatelliitit tyypillisesti. Toinen on että avaruusturismi tullee käyttämään pääasiassa päiväntasaajarataa, koska siellä on vähiten säteilyä. Silloin turismi näkyy vain lähellä päiväntasaajaa, ja vain lyhyehkön ajan auringolaskun jälkeen koska päiväntasaajalla aurinko laskee jyrkässä kulmassa.
-
Juuri näin – onneksi. Ja onneksi myös sydänyöllä satelliitit eivät näy oikeastaan lainkaan, kun Aurinko ei loista niihin.
-
Vastaa
Late Lammas lähtee kuumatkalle ensi viikolla
No nyt on jännää! Olen jo parina vuotena vuoden ensimmäisessä blogitekstissä ennustanut Nasan uuden kuuraketin lentoa ja jännittänyt, milloin SpaceX -yhtiön Starship pääsee tositoimiin. Nyt molempien laukaisut ovat tulossa ihan pian ja ilmassa on historian siipien havinaa.
*
Nasan uusi SLS, Space Launch System, on viimeinkin laukaisualustallaan Floridassa, Cape Kennedyn avaruuskeskuksessa odottamassa aikaisintaan 29. elokuuta tapahtuvaa laukaisuaan.
Tätä onkin jo odotettu, sillä SLS on periaatteessa sama raketti, jonka tekemisestä ilmoitti Yhdysvaltain silloinen presidentti George W. Bush tammikuussa 2004 päättäessään avaruussukkuloiden siirtämisestä eläkkeelle ja Nasan suunnan ottamisesta kohti Kuuta.
Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Silloinen Constellation-nimen saanut suunnitelma lopetettiin, tavoitteita muutettiin ja jo työn alla ollut jättiraketti sai vuonna 2011 nimen SLS. Silloin tavoitteena oli tehdä ensilento vuonna 2017, mutta viivytykset seurasivat toisiaan.
Pitkään ensilentoa pyrittiin saamaan vuodelle 2020, mutta taas tuloksena oli viivytysten rypäs. Mutta nyt lento on viimein tapahtumassa. ”WE ARE GOING”, kuten laukaisualustaan kiinnitetty banneri sanoo.
Työtä on tehty vanhaan, kankeaan Nasa-tyyliin yhdessä Boeing-yhtiön kanssa, joka vastaa raketin suunnittelusta ja valmistamisesta yhdessä alihankkijoiden sekä Nasan kanssa. Lähtökohdat olivat periaatteessa hyvin yksinkertaiset, ja olisi voinut kuvitella, että vanhoista osista kasaan laitetun raketin tekeminen olisi käynyt varsin pikaisesti.
Päinvastoin.
Raketti käyttää paljon avaruussukkuloita varten kehitettyä tekniikkaa ja jopa siltä ajalta peräisin olevia osia. Esimerkiksi raketin ensimmäisen vaiheen viisi päämoottoria ovat kunnostettuja avaruussukkulan rakettimoottoreita. Nämä Aerojet Rocketdyne RS-25 -moottorit jäivät varastoon sukkulalentojen loputtua, ja on tietysti hyvä, että hyviä moottoreita ei heitetty roskakoriin, mutta ne ovat jo aika vanhoja.
SLS:n ensimmäinen vaihe onkin periaatteessa avaruussukkulan polttoainetankki, jonka pohjaan on laitettu viisi RS-25 -moottoria. Sivuilla sukkulatyyliin olevat apuraketit ovat hieman pidennettyjä sukkulan apuraketteja. Toinen vaihe on muokattu Delta IV -raketin toinen vaihe, jonka moottoreina ovat 1960-luvun alussa käyttöön tulleet RL10 -rakettimoottorit.
Lisää kierrätystä on raketin nokassa, sillä kyyditettävänä oleva kuualus Orion on periaatteeltaan hyvin pitkälti samanlainen kuin Apollo-kuuohjelmassa käytetyt avaruusalukset. Siltä ajalta olevia osia ei sentään käyttetä. Orion on Apollo-kapseleita suurempi, sen lämpökilpi on parempi ja sen rakenteet sekä systeemit ovat luonnollisesti nykyaikaisia. Esimerkiksi kojelaudassa aluksen sisällä käytetään Boeingin 787 -lentokoneesta otettuja kuvaruutuja.
Kapseli on kiinnitettynä europpalaistekoiseen huoltomoduuliin, joka vastaa ratamuutoksista, ohjaamisesta ja sähkönsaannista avaruudessa. Tässäkin käytetään tuttua ja turvallista tekniikkaa, sillä huoltomoduuli perustuu ATV-avaruusrahtariin, jotka kuljettivat kymmenisen vuotta sitten tavaraa Kansainväliselle avaruusasemalle. ATV kehitettiin aikanaan myöhempi käyttö mielessä, mikä on auttanut työssä. Eurooppalainen osa on ollut kenties nopeiten, parhaiten ja edullisimmin tehty osa koko kuulentokokonaisuutta.
Nyt tällä ensilennolla ei ole mukana astronautteja, vaan ihmisiä matkiva nukke, nimeltään kapteeni Moonikin Campos (nimi on kunnianosoitus Arturo Camposille, insinöörille, joka auttoi Apollo 13 -astronautteja pääsemään takaksin Maahan), ihmistä imitoivia mittalaitteita sekä Late Lammas.
Late, eli Shaun, on Wallace ja Gromit -animaatiosta omaan sarjaansa hypännyt nukke, josta on tullut vähän kuin ESAn avaruusmaskotti. Se on ennättänyt jo tekemään myös Euroopan avaruusjärjestön kutsumana painottomuuslennon, miltä yllä oleva kuva on peräisin.
Nyt lammas pääsee mukaan kuulennolle (luonnollisesti siis PR-mielessä). Seuranaan hänellä on Tenavista tuttu Ressu, jonka Nasa on puolestaan tuonut mukaan lennolle.
42 vuorokautta kestävä lento
Ensilento on Nasan nykyisen kuututkimusohjelma Artemiksen ensimmäinen lento. Artemis-1 ohjataan laukaisun jälkeen kohti Kuuta ja se asettuu kiertämään sitä. Kuuta kiertäessään alus on vähän aikaa myös kiinnostavalla radalla, joka etääntyy noin 64 300 kilometrin päähän Kuun pinnasta.
Kyseessä on niin sanottu kaukainen retrogradinen kiertorata. Se on erittäin vakaa, Kuun pyörimissuuntaan nähden vastakkainen rata, joka kulkee Kuun Lagrangen pisteiden luota. Tarkoituksena on sijoittaa aikanaan Kuuta kiertävä tutkimusasema, Lunar Gateway, juuri tällaiselle radalle.
Artemis-1 tuo kiinnostavia mittauksia muun muassa säteilystä tuolla radalla. Mukana olevan mallinuken päällä on liivi, joka on täynnä erilaisia säteilyilmaisimia. Mittareita on paljon muitakin.
Retrogradiselle kiertoradalle asettuminen ja siltä poistuminen vaatii neljä suurta ratamuutosta. Niistä vastaa aluksen eurooppalainen huoltomoduuli ja sen rakettimoottorit. Paitsi että radalla alus etääntyy kauas Kuusta, käy se myös hyvin lähellä, vain noin 96 kilometrin päässä Kuun pinnasta.
Se, kuinka kauan alus on tällä radalla, riippuu laukaisuajankohdasta, koska se vaikuttaa koko lennon ratabalettikokonaisuuteen. Esimerkiksi aluksen ei haluta olevan missään lennon vaiheessa yli puolentoista tunnin ajan Kuun tai Maan varjossa, ja maahanpaluun halutaan tapahtuvan päivänvalon aikaan Tyyneen valtamereen. Lentoaika tuolla jännällä radalla tulee olemaan välillä 6-19 vuorokautta.
Koko lento tulee kestämään 42 vuorokautta, eli Artemis 1 pysyy uutisissa lokakuulle saakka.
Starshipillä Kuun kamaralle?
Mikäli tämä automaattinen koelento sujuu hyvin, pääsevät astronautit kyytiin seuraavalla SLS:n lennolla. Artemis 2 on kaavailtu kevääksi 2024 – eli yli puolentoista vuoden päähän.
Sitä seuraavalla lennolla, Artemis 3:lla on tarkoitus sitten laskeutua Kuun pinnallekin. Lentoa kaavaillaan nyt vuodelle 2025, mutta toistaiseksi ei ole tietoa, millä aluksella astronautit laskeutuvat Orion-aluksesta Kuun kamaralle. Yksi vaihtoehto on SpaceX:n Starship, mistä ollaan tekemässä kuuversiota.
Nasa ilmoittanee laskeutumisaluksen tekijästä ihan lähiaikoina, kenties Artemis 1 -lennon yhteydessä.
SpaceX:llä on siis jännää, mutta Starshipin suhteen sillä on muutenkin edessä kiinnostavat ajat, koska alus on suuntaamassa kiertoradalle. Tätä ennen Starshipit ovat tehneet vain lyhyitä hyppäyksiä noin 10 kilometrin korkeuteen, ja niistä suurin osa on tuhoutunut lennon lopuksi.
Uudelleenkäytettäväksi suunniteltu alus laskeutuu alaspäin varsin vaakasuuntaisessa asennossa, ikään kuin maha alaspäin. Juuri ennen laskeutumista se vempauttaa asentonsa siten, että se on pystysuorassa rakettimoottorit alaspäin. Moottorit paitsi tekevät tuon heilautusliikkeen, niin myös jarruttavat alaspäin putoamista ja tuovat lopulta aluksen pehmeästi alas.
Lennot sujuivat muutoin hyvin, paitsi että lopun kanssa oli vaikeuksia – eikä ihme, sillä temppu on vaikea ja vaarallinen. Tuloksena oli usein ns. RUD, eli Rapid Unplanned Disassembly, kuten SpaceX:n lentokommentaattorit sanoivat.
Uusien avaruusalusten, Starshipin ja sen avaruuteen laukaisevan Super Heavy -raketin, tekeminen on sujunut paljon nopeammin kuin SLS:n copypaste sukkula-ajoilta.
Elon Musk puhui julkisesti ensimmäisen kerran tästä raketista vuonna 2012, mutta meni yksityiskohtiin syyskuussa 2016, jolloin kertoi yhtiönsä uudesta Raptor-moottorista ja esitteli niitä käyttävän raketin nimeltä Interplanetary Transport System. Seuraavana vuonna hän paljasti hankkeesta enemmän, nyt se oli nimeltään BFR (Big Falcon Rocket).
Kyseessä oli kahdesta osasta koostuva, kokonaisuudessaan uudelleenkäytettävä laite. Suuri Falcon 9:n tapaan laukaisun jälkeen takaisin palaava raketti (joka nyt tunnetaan nimellä Super Heavy) nostaisi korkeuksiin avaruusaluksen (Starshipin), joka pystyisi palaamaan takaisin Maahan ja laskeutumaan alas pystysuoraan rakettimoottoriensa avulla.
Sen jälkeen yksityiskohdat ovat eläneet, mutta työ edistyi konkreettisesti. Pystysuoraan laskeutumista Raptor-moottorin avulla testaava Starhopper lensi keväällä 2019. Ensimmäinen versio Starshipistä teki ensimmäisen, lyhyen lentonsa keväällä 2020.
Pian Starshipit tekivät koelentoja noin 10 kilometrin korkeuteen ja yrittivät laskeutumista pehmeästi alas. Se onnistui viimein toukokuussa 2021 usean epäonnistumisen jälkeen.
Sen jälkeen useita uusia versioita Starshipistä on nähty SpaceX:n laukaisupaikalla Texasissa, ja näillä näkymin alus numero 24 tulee tekemään ensimmäisen koelennon avaruuteen.
Super Heavy ei ole tehnyt vielä koelentoja erikseen, eikä nähtävästi teekään ennen kuin koko rakettikokonaisuus nousee ensimmäiselle lennolleen ihan lähiaikoina, kun se nousee Starship päällään kohti avaruutta. Super Heavy nostaa sen korkeuksiin, mistä Starship jatkaa omin moottorein kohti avaruutta, aivan kuten Falcon 9:n toiset vaiheet nyt.
Ensilennolla käytettävä Super Heavy molskahtaa Meksikonlahteen, mutta myöhemmin ne palaavat takaisin laukaisupaikalle ja laskeutuvat alas hieman samaan tapaan kuin Falcon 9:n ensimmäiset vaiheet nyt. Super Heavyt eivät tosin laskeudu lavetille tai isolle aukiolle laukaisupaikan luona, vaan ne koittavat osua suoraan lähtöpaikkaansa, laukaisualustalle, missä olevat tuet nappaavat siitä kiinni.
Super Heavyn siis täytyy palata erittäin tarkasti lähtöpaikkaansa ja lisäksi laukaisualustan tornissa olevien ”puikkojen” pitää saada siitä kiinni. Kuulostaa hullulta ja mahdottomalta, mutta niin Falcon 9:n ensimmäisten vaiheiden laskeutumiset merellä olevien lavettien päälle ja Starshipin laskeutumismänöveeri kuulostivat utopialta aikanaan.
Myöhemmin myös Starshipit palaavat takaisin alas ja ovat pian valmiita uusiin lentoihin, mutta tällä tulevalla ensimmäisellä avaruuslennollaan se tähtää Tyyneen valtamereen ja uppoaa sinne. Alus kuitenkin koittaa tehdä ilmakehään saapumisensa, mahalentonsa ilmassa, vempautuksensa ja pehmeän laskeutumisensa samaan tapaan kuin se tekisi kuivalle maalle laskeutuessaan. Riski epäonnistumisesta on suuri, ja siksi tätä on parasta harjoitella avoimen valtameren päällä.
Periaatteessa Starship ja Super Heavy ovat valmiina lentoon jo nyt, mutta se, milloin lento tapahtuu, on vielä epäselvää. Kenties SpaceX:llekin toistaiseksi.
Joka tapauksessa 2. elokuuta Elon Musk twiittasi, että ”Onnistunut lento kiertoradalle tapahtuu todennäköisesti 1 ja 12 kuukauden välillä tästä eteenpäin”. Tässä paino on sanalla ”onnistunut”, sillä on mahdollista ja todennäköistä, että sitä edeltää epäonnistuneita lentoja.
Kesäkuun 14. päivänä Musk kirjoitti Twitteriin, että ”Starship on valmis lentoon ensi kuussa”. Myöhemmin hän täsmensi, että ”Toinen Starship-kokonaisuus voi lentää elokuussa ja uudet siitä eteenpäin kuukausittain.”
SpaceX:n tekemiset eivät ole yhtä julkisia kuin Nasan valmistautuminen SLS:n lentoon, joten merkkejä pitää tulkita.
Koska SpaceX koekäytti Super Heavyn seitsemännen tuotantoversion yhtä moottoria 9. elokuuta, ja samana päivänä se myös sytytti ensilennon tekevän Starshipin (tuotantonumero 24) yhden moottorin, on selvää, että ensilentoa jo valmistellaan vakavasti.
Kumpikin alus käyttää SpaceX:n uusia Raptor-moottoreita, joista osa on optimoitu ilmakehän alaosassa lentämiseen ja osa ylhäällä tai avaruudessa käyttämiseen. Ne ovat nykyisin Falcon-raketeissa käytettäviä Merlin-moottoreita tehokkaampia ja yksinkertaisempia, ja ne käyttävät kerosiinin sijaan nestemäistä metaania polttoaineena.
Starshipissä on kuusi Raptoria ja Super Heavyssä peräri 33. Kun Super Heavy sytyttää ensi kerran kaikki moottorinsa, on tuloksena ennätyksellinen määrä ärjyntää ja liekkien loimua!
Tuo saattaa tapahtua nyt milloin vain ja ensilento kiertoradalle voi tapahtua hyvinkin pian sen jälkeen.
SpaceX ei lennätä rakettiaan tyhjänä, vaan sillä on mukanaan koko Starshipin nokallinen Starlink-satelliitteja. Ne singotaan raketista avaruuteen Pez-karkkilaitetta matkivalla mekanismilla, eli yksi kerrallaan hieman yhtä satelliittia suuremmasta luukusta. Systeemi näkyy hyvin tässä videossa, jonka Musk jakoi Twitterissä.
Vaikka kuuraketti SLS:n lento sujuisi täydellisesti, on hyvin todennäköistä, että ne eivät tee kovin montaa lentoa. Kenties vain viisi nyt suunnitteilla olevaa Artemis-lentoa. Sitten ne hylätään vanhanaikaisina.
Sen sijaan Super Heavy ja Starship näyttävät millainen on nykyaikainen ja edullinen raskas raketti. Niistä tulee merkkipaalu avaruuslentojen historiassa – vaikka systeemiä jouduttaisiin vielä muuttamaan olennaisestikin.
Vastaa
Missä pääsee lomamatkalla avaruudelliseen tunnelmaan?
Kesä on taas tullut, vaikka Suomen viimeaikaisesta säätilasta asiaa ei ihan äkkiseltään huomaakaan. Siksi tällä kertaa kiertoradallisten asioiden sijaan pohditaan kesälomaa – ja sitä, minne mahdollisen Keski-Eurooppaan suuntautuvan lomamatkan aikana kannattaisi mennä käymään, jos avaruudelliset asiat kiinnostavat.
Planetaarioita, tiedekeskuksia ja yleisölle enemmän tai vähemmän avoimia observatorioita on paljon ympäri Eurooppaa, ja niistä on varsin kattava listaus muun muassa TripAdvisorissa.
Keskitynkin tässä blogitekstissä enemmän avaruustekniikkaan ja paikkoihin, missä pääsee katsomaan ja koputtelemaan avaruuslaitteita sekä tutustumaan muutenkin avaruuslentämiseen. Näitä paikkoja ei ole täällä vanhan mantereen puolella montaa, joten käyn tässä läpi ne keskittyen ensin parhaimpaan, Ranskan Toulousessa sijaitsevaan Cité de l’Espaceen.
1. Cité de l’Espace, Toulouse, Ranska
Cité de l’Espace täyttää nyt lauantaina 25 vuotta. Aluksi se oli ”vain” yksi rakennus pihallaan Ariane 5:n mallikappale (jota piti hieman lyhentää lähellä olevan lentokentän vuoksi), mutta nyt se on neljä hehtaaria kooltaan oleva avaruusteemainen puuhamaa.
Ariane 5 on edelleen kunniapaikalla pihalla, mutta se on saanut ympärilleen liudan muita avaruuslaitteita. Kaikki ovat ulkoilmaa kestäviä mallikappaleita, paitsi yksi: ammoisen neuvostoliiton avaruusasema Mir, jonka oikea ja siten täysikokoinen harjoitusmalli on päätynyt museon pihalle.
Päärakennuksessa esitellään useammassa kerroksessa perusasioita avaruudesta ja avaruuslentämisestä. Tällä hetkellä vaihtuvien näyttelyiden tilassa on aivan erinomainen katsaus Kuuhun, kuututkimukseen ja suunniteltuihin kuulentoihin. Näyttely on kauniisti tehty ja siellä järjestetään myös päivittäin esittelyjä.
Pohjakerroksessa kuunäyttelyn sisäänkäynnin luona on aivan uusi osasto, missä kerrotaan Kansainvälisestä avaruusasemasta ja siellä on Dragon-avaruusaluksen mallikappalekin. Ranskalaisten ylpeys, astronautti Thomas Pesquet kertoo asemasta ja Dragonista luonnollisesti useilla videoilla.
Toinen suuri rakennus on planetaario ja IMAX-teatteri. Lisäksi alueella on mm. tähtitorni ja maapalloa esitellyt Terr@dome, joka on nyt suljettu, koska sitä ollaan muuntamassa joksikin ihan toiseksi.
Kaikkein uusin nähtävyys on Marsia esittelevä pieni ulkoilma-auditorio. Sen maasto on tehty hyvin marsmaiseksi, ja päivittäin siellä esitellään kahta kulkevaa ja toimivaa, täysikokoista ja hyvin autenttisen näköistä kulkijaa: Nasan Perseverancea ja Kiinan Zhurongia. Esillä on myös pieni helikopteri Ingenuity, mutta turvamääräysten vuoksi se ei saa lentää näytöksissä. Korvaavana lentäjänä on samaan tapaan käyttäytyvä kaupallinen nelikopteri.
Cité de l’Espace on sinällään jo hyvä syy käydä Toulousessa, mutta kaupungissa on paljon muutakin kiinnostavaa. Toulouse on monessa mielessä Euroopan ”ilmailu- ja avaruuspääkaupunki”, koska siellä sijaitsee useita näiden alojen tutkimuslaitoksia ja yhtiöitä, suurimpana Airbus.
Airbus paitsi valmistaa ja testaa satelliitteja sekä avaruusalusten osia, niin myös tuottaa liikennelentokoneita Toulousessa. Yhtiön avaruuspuolesta kerrotaan Cité de l’Espacen näyttelyissä, ja lentokoneenrakennukseen pääsee tutustumaan joka paikan päällä tehtaille järjestettävillä kiertokäynneillä. Niiden lähtöpaikka on upea ilmailumuseo Aeroscopia lentoaseman lähellä.
Lentämisestä kiinnostuneiden kannattaa suunnata myös L’Envol des Pionniers -museoon, joka on samaa organisaatiota Cité de l’Espacen kanssa ja sijaitsee sen kanssa kaupungin kaakkoispuolella.
L’Envol des Pionniers sijaitsee samassa rakennuksessa, missä oli sata vuotta sitten Latecoere-lentokonetehdas ja missä toimi legendaarinen Aeropostale-lentoyhtiö. Eräs heidän lentäjistään oli kirjailija-lentäjä Antoine de Saint-Exupery, joten Pikku Prinssin henki leijuu vahvasti museon päällä – etenkin kun siellä on esillä vielä näyttely Pikku Prinssistä. Se avatiin juuri ennen koronapandemian alkua, ja koska museo oli pitkään suljettuna sen vuoksi, on näyttelyaikaa nyt jatkettu.
Tosi friikit valitsevat majoituksensakin Pikku Prinssin mukaan: Le Grand Balcon -hotellin huone 32 oli aikanaan de Saint-Exuperyn vakihuone Toulousessa ollessaan, ja nyt se on muutettu samaan henkeen sisustetuksi. 1930-luvun tyylin lisäksi huone tarjoaa hienon näkymän Toulousen keskeiselle Capitol-aukiolle.
Liikenneyhteydet Toulouseen ovat erinomaiset, sillä sinne pääsee niin junalla kuin lentokoneellakin. Suoraa lentoa Helsingistä ei ole, mutta Pariisin lisäksi hyviä yhteyksiä on ainakin Amsterdamin ja Frankfurtin kautta.
Mihinkään mainituista museoista ei pääse ihan viereen julkisilla kulkuneuvoilla, mutta pienen kävelymatkan päähän pääsee.
Bonuskohde Toulouseen matkaajalle: Pic du Midin observatorio
Pyreneiden vuoristo sijaitsee vain noin tunnin ajomatkan päässä Toulousesta. Siellä on maailman ensimmäinen vuoristo-observatorio Pic du Midin huipulla. Observatoriolla tehdään edelleen havaintoja, mutta se on myös avoin yleisölle ja siellä on mainio pieni museo sekä planetaario. Observatoriolla voi olla myös yötä, tosin paikkoja on vähän ja ne on varattu pitkälle etukäteen.
Julkisin kulkivälinein paikalle on hankalaa päästä, mutta suunnaksi kannattaa ottaa La Mongien kylä. Sieltä obsevatoriolle pääsee kaksivaiheisella köysiradalla; ensin isompi hissi vie läheisen vuoren huipulle ja sitten pienempi hissi observatoriolle upeiden vuoristomaisemien keskellä.
2. Space Expo, Noordwijk, Alankomaat
Amsterdamin ja Haagin puolimatkassa (hieman lähempänä Haagia) sijaitseva Space Expo on listalla heti toisena, vaikka voisi olla ykkösenäkin: sen vieressä on Euroopan avaruusjärjestön suurin avaruuskeskus ESTEC, ja sinne pääsee Space Exposta käymään. Lisäksi näyttely on erittäin kiinnostava ja siinä on paljon satelliittien ja avaruuslaitteiden insinöörimalleja, eli käytännössä kuin oikeita, avaruuteen lähteneitä laitteita, mutta niiden testiversioita. Niitä on testattu ESTECissä ja kärrätty sieltä Space Expoon näytteille.
Kätevin tapa päästä paikalle on oma auto, mutta myös bussi Leidenin rautatieasemalta ajaa aivan oven eteen. Leideniin puolestaan pääsee monta kertaa tunnissa Amsterdamista lähevillä junilla.
Samalla kannattaa tutustua myös Leideniin ja sen moniin museoihin. Avaruudesta kiinnostuneille paras paikka lienee häkellyttävän hieno Leidenin vanha observatorio, mutta luonnosta ja luonnontieteistä kiinnostuneille käynnin arvoisia paikkoja ovat myös esimerkiksi Naturalis, Leidenin yliopiston puutarha Hortus ja Boerhaave, missä on esillä mm. Cassinin kaukoputkia.
3. Technik Museum Speyer, Speyer, Saksa
Haluatko nähdä Neuvostoliiton Buran-avaruussukkulan? Speyerin tekniikkamuseossa esillä oleva laite ei käynyt avaruudessa, mutta teki 25 koelentoa ilmakehässä perässään olevien suihkumoottorien avustamana. 36 metriä pitkä laite on todella kiinnostava ja ainutlaatuinen, sillä vastaavaa ei ole muualla länsimaissa esillä.
Sen ohella museossa on mainio avaruustekniikkanäyttely, missä on muun muassa pitkältä saksalaistekoinen Spacelab-avaruuslaboratorio (tai sen testikappale) ja Kuu-teemainen osasto, missä on hyvin yksityiskohtainen mallo Apollo 11 -lennon laskeutumisaluksesta.
Lisäksi Speyerissä on Boeing 747 -lentokone, laivoja ja sukellusveneitä, jos jos intoa ja kiinnostusta riittää enemmän lentokoneiden, autojen, junien ja kaikenlaisten teknisten härpäkkeiden suuntaan, kannattaa Speyrin lisäksi suunnata lähellä olevaa Sinsheimin tekniikkamuseoon. Se on samaa ihanankummallista friikeille ja friikkejä kummasteleville sopivaa museokompleksia.
Näihin pääsee ehdottomasti parhaiten autolla. Ne sijaitsevat Frankfurtin eteläpuolella vajaan tunnin ajomatkan päässä.
4. Deutches Museum, München, Saksa
Jos kaipaat avaruusmuseota, minne on helppo päästä julkisillakin kulkuneuvoilla, niin Münchenissä sijaitseva Deutsches Museum on sellainen. Müncheniin voi matkata kätevästi niin junalla, lentokoneella, bussilla kuin myös autolla autobaanaa pitkin.
Maailman vanhimmatksi tekniikkamuseoksi ja/tai tiedekeskukseksi usein mainittu rakennus on aivan kaupungin ydinkestustan vieressä omalla saarellaan, ja on ehdottomasti käynnin väärti kaikille tekniikasta ja tieteestä kiinnostuneille. Esillä on raketteja, satelliitteja, moottoreita ja muun muassa aito V-2 -ohjus.
Lentokoneista kiinnostuneille museon lentokonekokoelma Schleißheimin lentokentän luona on ehdoton must, tosin sinne ei pääse helposti julkisin liikennevälinein. Sen sijaan BMW-museoon Olympiapuiston luota pääsee vaikka metrolla; se ei kuulu Deutsches museumiin mitenkään, mutta on käynnin väärti.
5. Euro Space Centre, Transinne, Belgia
Mitä tulee hyviin liikenneyhteyksiin, niin Belgian eteläosissa lähellä Luxemburgin rajaa sijaitseva Euro Space Centre on erinomainen – jos olet matkassa autolla. Muutoin paikalle on todella hankalaa päästä. Ellei muusta museota äkkää ohi ajaessaan, niin selvästi esillä olevasta Europa-kantoraketista.
Europa oli Ariane-kantorakettien epäonninen edeltäjä, ja yksi käyttämättä jääneistä raketeista on museossa esillä. Sen vieressä on muitakin raketteja, ja sisältä museosta löytyy paljon muutakin avaruustavaraa.
Avaruudellisesti kiinnostavan paikasta tekee myös vieressä oleva Galileo-satelliittipaikannussysteemin eräs kontrollikeskuksista ja Euroopan avaruusjärjestön opiskelijatoimiin erikoistunut Galaxia-keskus, kuten myös pienen ajomatkan päässä oleva Redun satelliittiyhteysasema. Niihin ei tosin ulkopuolisilla ole asiaa, mutta Euro Space Centressä kannattaa käydä – jos sattuu noille kulmille. Varsinaisen matkan väärti se ei ole.
6. Musée de l’Air et de l’Espace, Le Bourget, Ranska
Le Bourget’n lentokenttä Pariisin luona on legendaarinen vähintään siksi, että Charles Lindbergh laskeutui sinne aikoinaan Atlantin ylilentonsa päätteeksi. Nyt siellä on eräs Euroopan suurimmista ilmailumuseoista, Musée de l’Air et de l’Espace, mutta nimensä mukaisesti siellä on myös avaruutta: yksi sen suurista näyttelyhalleista on täynnä harvinaista avaruuskamaa. Näkökulma on ranskalainen ja hieman sotilaallinen, mutta se ei haittaa, sillä esimerkiksi esillä oleva ydinasetta kantava ohjus on kiinnostava (ja käyttää siis avaruustekniikkaa).
Pihalla on myös kaksi kantorakettia: alkuperäinen Ariane sekä Ariane 5 täysikokoisina mallikappaleina.
Avaruudellisesti kiinnostava on myös toinen museon Concorde-yliäänimatkustajakoneista, joka on aivan ensimmäinen Concorde. Se oli prototyyppi, jolla käytiin kuvaamassa täydellistä auringonpimennystä Afrikassa kesäkuussa 1973; kone lensi Auringon varjon mukana kaksinkertaisella äänen nopeudella ja pystyi pysymään varjossa ennätykselliset 74 minuutttia. Pimennyksen kuvaamista varten koneen kattoon laitettiin optisesta lasista tehty ikkuna.
Tässä yhteydessä en malta olla mainitsematta, että Concorden alla on pieni kuvanäyttely ranskalaisesta auringonpimennyslennosta Suomeen vuonna 1990. Suomi mainittu!
Le Bourget’n lentoasemalle pääsee Pariisin keskustasta kätevimmin RER-B junalla Le Bourget’n asemalle ja sieltä tai sen luota bussilla (esim. 152, 148 tai 620). Toisaalta bussiin 152 voi hypätä myös La Courneuven metroasemalta, minne vie linja 7.
7. Science Museum, Lontoo, Iso-Britannia
Lontoon Kensingtoninssa Exhibition Roadilla on tiedemuseoiden esikuva, Science Museum. Sen alakerrassa heti höyrykoneiden jälkeen on mainio avaruusosasto, minne kävijät toivottaa tervetulleeksi brittien ylpeys, Black Arrow -kantoraketti katonrajassa. Sen vieressä on Apollo -kuuhunlaskeutumisaluksen malli ja ainoa Euroopassa esillä oleva oikea, avaruudessa käynyt Apollo-komentomoduli. Se kävi Apollo 10 -lennolla Kuuta kiertämässä toukokuussa 1969 ja tasoitti tien ensimmäiselle kuuhunlaskeutumiselle saman vuoden heinäkuussa.
Näiden ympärille on rakennettu mainio näyttely, ja sitä tukee museon IMAX-teatteri, joka sijaitsee vanhojen rakennusten ”taakse” tehdyssä uudisrakennuksessa. Museota kannattaa kiertää ehdottomasti muuallakin kuin avaruusosastolla!
Liikenneyhteydet eivät ole ongelma, sillä aivan Lontoon keskustassa sijaitsevaan Science Museumiin voi tulla metrolla, bussilla – tai vaikka ihan kävellen. Sen vieressä on myös Luonnonhistoriallinen museo, missä on eräs maailman hienoimmista geologisten näytteiden ja meteoriittien näyttelyistä.
8. UK National Space Centre, Leicester, Iso-Britannia
Täällä en ole vielä ennättänyt käymään, mutta pikkulintujen mukaan Leicesterissä sijaitseva Iso-Britannian kansallisen avaruuskeskuksen yleisönäyttely on varsin hyvä. Leicester on vajaan parin tunnin junamatkan päässä Lontoon St Pancras -asemalta, ja avaruuskeskus on noin 20 minuutin kävely- ja bussimatkan päässä rautatieasemalta.
Paikalla on pari kantorakettia, iso planetaario ja erittäin hyvin toteutettuja näyttelyitä sekä vempeleitä, joilla avaruuslentoa pääsee kokemaan siten kuten se onnistuu täällä Maan pinnalla.
Vastaa
Vipinää avaruusasemilla
Päivä, jolloin tämä teksti alun perin julkaistiin, 9. toukokuuta 2022, oli tärkeä päivä, ja takana on pari tärkeää kuukautta, kun kyse on avaruusasemista: illalla Kiina laukaisee avaruusasemallensa uuden rahtialuksen ja nyt huhtikuussa tehtiin Kansainväliselle avaruusasemalle ensimmäinen täysin kaupallinen avaruuslento. Näistä molemmista tässä (taas kerran aika pitkäksi venyneessä) tekstissä.
Tiangong laajenee
Hieman maailman huomiolta sivussa, kolme kiinalaista avaruuslentäjää vietti 182 vuorokautta Kiinan Tiangong-avaruusasemalla viime syksystä huhtikuun puoliväliin saakka. Kyseessä oli pisin kiinalaisten tekemä avaruuslento ja on pituudeltaan samaa luokkaa kuin avaruuslentäjien puolivuotiset pestit Kansainvälisellä avaruusasemalla.
Shenzhou 13 -taikonautit palasivat Maahan huhtikuun 16. päivänä ja siitä alkaen asema on ollut tyhjänä. Maanantaina 9. toukokuuta asemalle laukaistiin lentoa jo pohjustamaan rahtialus, joka vei ylös tarvikkeita seuraavaa pitkää avaruuslentoa varten.
Näillä näkymin Shenzhou 14 lähtee matkaan kolme taikonauttia mukanaan kesäkuussa. Heidän puolivuotisen lentonsa aikana tapahtuu paljon: ensin heinäkuussa asemalle laukaistaan uusi, isokokoinen moduuli Wentian ja sitten lokakuussa vuorossa on kolmas suuri moduuli Mengtian. Nyt aseman muodostaa vielä sen ydinosa Tianhe, missä olevaan liitososaa uudet moduulit liittyvät.
Vuoden lopussa Tiangong on siis kooltaan samaa luokkaa kuin oli ammoinen Neuvostoliiton / Venäjän Mir-avaruusasema.
Kiinan tarkoituksena on lisätä ensi vuoden lopussa asemaan vielä Xuntian -niminen avaruusteleskooppi, mikä on varsin eriskummallinen laite: se telakoituu aina silloin tällöin asemaan huoltoa varten, ja havaintojaan se tekee asemasta irrallaan. Näin iso avaruusasema ei häiritse havaintohommia.
Kiinnostavaa on myös se, että tämän vuoden lopussa asemalla tehdään myös miehistönvaihto samaan tapaan kuin nyt Kansainvälisellä avaruusasemalla. Shenzhou 15:n kolmikko saapuu asemalle ennen kuin Shenzhou 14:n taikonautit palaavat Maahan. Näin asema ei jää tyhjilleen siinä välissä. Nyt tätä olisi ollut hankalaa tehdä, koska asemalla ei ole vielä tarpeeksi tilaa kuuden avaruuslentäjän samanaikaiseen oleskeluun.
Suunnitelmien mukaan Tiangongia ylläpidetään ja käytetään samaan tapaan kuin läntistä avaruusasemaa, mutta vain hieman pienemmässä skaalassa. Miehistönvaihto tehdään kaksi kertaa vuodessa ja heille viedään tarvikkeita, ruokaa, happea ja polttoainetta noin kuuden kuukauden välein.
Kiinan pitkäaikainen tavoite oman pysyvän avaruusaseman saamiseksi on siis lähes saavutettu. Tässäkin suhteessa maa on nyt oikeasti avaruuden suurvalta.
Muskin trampoliini toimii
Viime viikon lopussa neljä astronauttia palasi takaisin avaruusasemalta maapallolle. Dragon-alus irtaantui asemasta torstaina aamulla ja molskahti mereen Floridan luona perjantaina aamulla Suomen aikaa.
Aluksen kyydissä oli Crew-3, eli ”Miehistö-3”, mukanaan Euroopan avaruusjärjestön saksalaisastronautti Matthias Maurer. Kyseessä oli jo kolmas SpaceX-yhtiön Dragonillaan hoitama rutiininomainen avaruusaseman amerikkalaislento ja kaikkiaan kuudes Dragonin ihmisten kuljettamiseen kykenevän version lento.
Seuraava miehistö, Crew-4, lähetettiin hieman ennen kolmosmiehistön laskeutumista asemalle. Tässä nelikossa oli mukana Euroopan avaruusjärjestön italialaisastronautti Samantha Christoforetti (jonka TikTok-tiliä muuten kannattaa seurata).
SpaceX on jo nyt siis osoittanut, että se pystyy hoitamaan hyvin amerikkalaisastronauttien ja muiden läntisten avaruuslentäjien lennot asemalle ja takaisin. Vielä joku vuosi sitten Venäjän avaruusohjelman Roskosmosin päällikkö Dmitri Rogozin kyseli, miten Nasa aikoo lentää avaruusasemalle, jos he eivät osta enää paikkoja Sojuz-aluksin. ”Trampoliinillako?”, Rogozin kysyi, ja nyt tietysti etenkin netissä tätä muistellaan irvaillen.
Paitsi että SpaceX nappasi jo ennen Venäjän aloittamaa sotaa Ukrainassa suuren osan venäläisrakettien markkinoista, jäi Roskosmosin kassaan iso aukko siitä, kun läntisten astronauttien ja rahdin kuljettamiseen ei enää tarvita venäläisiä.
Toistaiseksi sota ei ole näkynyt juuri lainkaan avaruusaseman toiminnassa, sillä niin venäläiset, Nasa kuin muut avaruusasemayhteistyöhön osallistuvat kumppanit ovat jatkaneet toimia normaalisti. Yhteydenpito on asiallista, vaikka samaa ei voi sanoa Rozoginistä tai venäläismediasta.
Rozogin uhkailee koko ajan Venäjän lähtevän pois avaruusasemalta, mutta näin tuskin tulee tapahtumaan. Ensiksikin myös Rozogin on todennut, että Venäjä kertoo aikeistaan vuotta etukäteen, ja toiseksi nykyisten sopimusten mukaisesti Venäjä on vetäytymässä yhteistyöstä vuoden 2024 lopussa. Periaatteessa avaruusaseman käyttö päättyy silloin, joskin kaikki muut kuin Venäjä ovat ilmoittaneet halustaan jatkaa aseman toimintaa. Ja siitä kohta lisää.
Kolmas syy siihen, että venäläiskosmonautit jatkavat toistaiseksi avaruusasemalla on yksinkertaisesti se, että ilman avaruusasemaa Venäjän avaruusohjelmalta putoaa pohja. Rozogin tuskin haluaa tulla muistetuksi johtajana, joka suurten puheiden lisäksi käytännössä heitti roskakoriin Gagarinin perinnön ja Venäjän aseman avaruuslentojen suurvaltana.
Axiom ottaa Nasan hommia hoitaakseen
Avaruusaseman ns. läntisellä puolella tapahtuu lähiaikoina paljon, ja uusi aika avaruusaseman historiassa alkoi itse asiassa nyt viime kuussa, kun kolme avaruusturistia vieraili asemalla.
Kyseessä oli Axiom-yhtiön SpaceX:ltä ostama ja täysin kaupallisesti tehty lento, jonka aikana raharikkaat Larry Connor, Eytan Stibbe ja Mark Pathy viettivät puolitoista viikkoa Kansainvälisellä avaruusasemalla. Aluksena heillä oli Dragon-kapseli ja aluksen komentajana toimi Axiomin leivissä nykyisin oleva astronautti Michael López-Alegría.
Samanlainen lento on luvassa myös ensi vuonna, jolloin kyydittäjänä toimii kokenut astronautti Peggy Whitson ja matkustajina ovat kilpa-ajaja John Shoffner sekä kaksi muuta, toistaiseksi vielä nimeämätöntä henkilöä.
Axiom on sopinut myös siitä, että se liittää asemaan oman moduulinsa. Silloin yhtiön asiakkaat voivat olla siellä, eivätkä vie tilaa muualta asemalta. Yhtiö aikoo käyttää omaa moduuliaan paitsi avaruushotellina, niin myös tutkimus- ja tuotantotoimintaan. Tarkoituksena on kuljettaa täysin kaupallisesti asemalle paitsi turisteja, niin myös ihmisiä enemmän tai vähemmän työkeikoille.
Axiom on solminut ensimmäisen tällaisen sopimuksen Arabiemiraattien kanssa: heidän seuraavat avaruuslentäjänsä ovat asemalla virallisesti Axiomin asiakkaina.
Tällä avaruustoiminnalla on myös yhteys Suomeen: Axiom julkisti suureelliset avaruuslentohaaveensa vuonna 2016 Slush-tapahtumassa Helsingissä, kun eräs heidän ensimmäisistä asiakkaistaan oli suomalainen Cohu Experience Oy, joka tunnettiin paremmin nimellä Space Nation.
Heidän Space Nation Astronaut Program pyrki löytämään astronautteja tulevalle avaruusasemalle lähetettäväksi pelillisen mobiilisovelluksen avulla. Kännyllä olisi siis pystynyt tekemään testejä ja haasteita, joilla saattoi kerätä pisteitä (ja maksaa koko ajan pikkusummia rahaa yhtiölle). Lopulta parhaat olisi kustuttu televisioitavaan loppukilpailuun astronauttien harjoitusleirille ja voittaja olisi päässyt Axiomin järjestämälle matkalle avaruuteen.
Space Nation kuopattiin jo pari vuotta sitten, mutta Axiom voi nyt paremmin kuin koskaan. Sen suunnitelmat ovat viivästyneet, kuten melkein kaikki avaruuslentoihin liittyvät hankkeet, mutta tavoite on edelleen sama, mistä Axiomin Mike Suffredini kertoi Slushissa vieraillessaan.
Suffredini on Nasan entinen avaruusasemajohtaja ja hänen tukenaan on koko joukko astronautteja sekä Nasalta kaupalliselle puolelle hypänneitä konkareita. Sillä on siis tietoa ja taitoa aivan yhtä lailla kuin Nasassa.
Suuri osa Nasan astronauttikoulutuksesta ja avaruusaseman operoinnista on nykyisin jo ulkoistettu SGT-nimiselle yhtiölle, joka on eräs Axiomin osakkaista.
“Ensin liitämme vuonna 2019 oman moduulimme kansainväliseen avaruusasemaan ja sen jälkeen, kun vuonna 2024 avaruusaseman toiminta ajetaan alas, tämä moduuli tulee olemaan oman avaruusasemamme ydin”, kertoi Suffredini tuolloin, kun tapasimme Slushissa. Nyt tavoitteena on liittää moduuli ensi vuonna, eikä avaruusaseman toimintaa ajeta alas vuonna 2024, mutta Axiom pystyy toimimaan siellä varsin laajasti.
Axiomin oma moduuli on jo tekeillä, joten se ei ole vain puhetta. Samoin omaan asemaan tulevia muita osia, liitosmoduulia, ilmalukkoa, asuinmoduulia, tuotantomoduulia ja huoltomoduuleita, aurinkopaneeleita ja niin edelleen ollaan joko tekemässä tai suunnittelemassa.
Yhtiön visio oli Suffredinin mukaan tuolloin jo selvä: turisteja, tutkijoita ja teollisuutta. Kun hintataso laskee, monet uudetkin maat pystyvät tekemään asemalla omien astronauttiensa kanssa julkisesti rahoitettua tutkimusta. Lisäksi kaupalliset yritykset ovat kiinnostuneita tuotekehitystoiminnasta avaruudessa.
“Painottomuudessa voidaan tehdä joitain asioita paremmin kuin täällä maapallolla, mutta meillä ei ole ollut kapasiteettia kaupalliseen toteuttamiseen. Asemassamme olevassa tuotantomoduulissa voidaan tehdä esimerkiksi laadultaan ylivoimaista valokuitua, lääkemolekyylejä ja metalliseoksia, jotka ovat mahdottomia valmistaa painovoiman alaisuudessa.”
“Ja tämä on vasta alkua – opimme kunnolla painottomuuden mahdollisuuksia vasta sitten, kun alamme oikeasti tekemään siellä tuotteita.”
Massatuotannosta ei luonnollisestikaan voi vielä puhua, sillä yhdessä pienessä moduulissa ei paljoa ennätä tekemään. Niinpä ensimmäisenä avaruustehtaassa tehdään sellaisia tuotteita, joissa avaruustuotannon edut ovat suurimpia, tuotantomäärät suhteellisen pieniä ja niistä voi pyytää hyvää hintaa. Erikoislääkkeet ja suihkumoottorien pienet osat voisivat olla juuri tuollaisia.
Vuonna 2016 Suffredini oletti, että ensimmäiset yhtiön lennättämät turistit pääsevät matkaan vuonna 2019, mutta pääasiassa amerikkalaisten avaruusalusten viivytysten vuoksi tämä ei ollut mahdollista. Nyt, kun SpaceX:n Dragon on rutiinikäytössä, onnistui myös turistilennon tekeminen.
“Myymme asemalle kahdenlaisia matkapaketteja. 60-90 vuorokautta kestävät lennot on tarkoitettu ammattiastronauteille, jotka voivat keskittyä tutkimustyöhön. Lisäksi myymme noin viikon kestäviä turistilentoja.”
Axiom ei suinkaan ole enää yksin. Viime vuoden lokakuussa julkistettiin Orbital Reef -niminen hanke kaupallisen avaruusaseman rakentamiseksi. Mukana siinä ovat muun muassa Blue Origin ja Boeing. Tarkoituksena on tehdä vuoteen 2030 mennessä asema, missä voisi olla 10 henkilöä. Axiomin aseman tapaan Orbital Reef toimisi hotellina, tutkimuslaitoksena ja tuotantotilana.
Starlab on puolestaan samankaltainen, mutta hieman pienempi asema, joka voisi olla valmis vuonna 2027. Tässä hankkeessa ovat mukana muun muassa avaruusasemalla nyt tutkimustoimintaa harjoittava Nanoracks ja Lockheed Martin -yhtiö.
Niin, ja onhan Kiinakin maininnut, että heidän asemansa on avoin kaupalliselle toiminnalle. Heidän etunsa on se, että asema on jo Maata kiertämässä ja ihan kohta varsin suurikin.
Pari päivitystä 10.5.: Laukaisu onnistui hyvin ja tämä lisättiin juttuun. Lisäksi jostain syystä olin kirjoittanyt Peggy Whitsonin nimen Wilsoniksi ja Tiangong-aseman Tiankongiksi. Nämäkin on korjattu. Kiitos Teemu!
Vastaa
Kansainvälinen avaruusasema on viimeinen yhteistyöhanke Venäjän ja lännen välillä
Juuri tätä kirjoittaessani on kolme avaruuslentäjää palaamassa takaisin Maahan Kansainväliseltä avaruusasemalta. Venäläiset Anton Shkaplerov ja Pjotr Dubrov sekä Nasan astronautti Mark Vande Hei ovat Sojuz-aluksessa ja laskeutuvat pian Kazakstanin arolle – jos kaikki menee hyvin, ja miksei menisi, sillä näin miehistöt ovat laskeutuneet monen monta kertaa aikaisemminkin.
Venäjän Ukrainassa aloittama hyökkäyssota ja sen aiheuttama jännittynyt maailmanpoliittinen tilanne tekevät tästä laskeutumisesta kuitenkin erilaisen.
Käytännössä kaikki yhteiset tieteeseen ja tutkimukseen liittyvät hankkeet on keskeytetty tai lopetettu kokonaan Venäjän ja länsimaiden välillä, eikä avaruus ole poikkeus: Euroopan avaruusjärjestön ja Venäjän yhteishanke ExoMars ei lähde matkaan tänä vuonna, Sojuz-rakettien laukaisu Kouroun avaruuskeskuksesta on ohi todennäköisesti kokonaan ja läntisten satelliitien lähettäminen avaruuteen Venäjältä on päättynyt.
Jos jotain hyvää tästä on, niin tämä tulee nopeuttamaan uusien eurooppalaisten rakettien kehittämistä ja käyttämistä.
Ainakin toistaiseksi avaruusasemayhteistyö on pysynyt pakotteiden ulkopuolella. Syynä on yksikertaisesti se, että asema tavitsee toimiakseen kaikkia. Asema jakautuu selvästi läntiseen ja venäläiseen osaan, jotka kuitenkin on yhdistetty toisiinsa parillakymmenellä kaapelilla, putkella ja johdolla. Venäläinen puoli hoitaa aseman asennonsäätöä ja ratahallintaa, läntinen puoli tuottaa suurimman osan sähköstä.
Periaatteessa kumpikin osa voisi tulla toimeen yksinään ja ne voitaisiin joko kytkeä irti toisistaan tai jopa irrottaa kokonaan lentämään avaruudessa itsenäisesti. Mutta se olisi paitsi hankalaa, niin vaikeuttaisi olennaisesti kummankin osan toimintaa.
Lisäksi Kansainvälinen avaruusasema, eli International Space Station (ISS), on jo nyt kansainvälisen yhteistyön ikoni, joka on kestänyt monia kupruja maailmanpolitiikassa kylmän sodan päättymisestä alkaen. Hanke alkoi jo 1990-luvulla Neuvostoliiton hajottua, kun amerikkalaiset astronautit aloittivat vierailut Mir-avaruusasemalla.
Samalla uutta asemaa jo suunniteltiin, ja sen ensimmäinen osa – nyt Venäjän puolen ytimenä toimiva Zarya – lähetettiin avaruuteen marraskuussa 1998. Ensimmäinen amerikkalainen osa – liitosmoduuli Unity – kiinnitettiin siihen avaruussukkulan avulla joulukuussa 1998.
Ensimmäinen miehistö nousi asemalle lokakuussa 2000, kun asemaa oli hieman laajennettu. Sen jälkeen asema on ollut koko ajan asuttu avaruussukkulalle, Sojuz-alukselle ja rahtialuksille tapahtuneista onnettomuuksista sekä maailmanpolitiikasta huolimatta. Asemalla on käynyt jo yli 250 henkilöä 19 eri maasta, pääosin luonnollisesti yhteistyöhön osallistuvista Yhdysvalloista, Venäjältä, Euroopasta ja Kanadasta.
Paluu Kazakstaniin, ei Venäjälle
Kun Sojuz-alus palaa takaisin Maahan, se kopsahtaa Kazakstanin arolle. Vaikka alusta ja sen miehistöä auttamaan meneekin Venäjän armeijan erikoisjoukko, tekee tässä tapauksessa tilanteesta poliittisesti helpomman se, että Venäjän sijaan paluumaa on Kazakstan.
Nasan lentokone on jo perinteiseen tapaan suunnitellun laskeutumispaikan luona Karagandassa, valmiina kuljettamaan Mark Vande Hein ensin Kölniin ja sieltä Houstoniin Yhdysvalloissa. Todennäköisesti nyt yleensä laskeutumiseen kuuluvat seremoniat jätetään väliin ja kone lähtee kohti länttä mahdollisimman pian.
Tämä on järkevää myös siksi, että Vande Hei tekee amerikkalaisastronauttien ennätyksen avaruuslennon pituudessa. Hän lähti matkaan viime vuoden huhtikuun 9. päivänä ja tulee olleeksi avaruudessa 355 vuorokautta. Kyseessä on jo toinen hänen pitkäaikainen lentonsa avaruudessa, ja näistä yhteensä tulee 523 vuorokautta. Siis puolisentoista vuotta.
Keltaiset haalarit
Nyt palaavan kolmikon tilalle avaruusasemalle lensi viime viikolla kolme uutta kosmonauttia, jotka nyt olivat ainoastaan venäläisiä. Oleg Artemjeville kyseessä on jo kolmas lento, mutta Denis Matveev ja Sergei Korsakov ovat ensimmäistä kertaa avaruudessa.
Heidän saapumisensa asemalle sai aikaan pienen kohun, koska he ilmestyivät Sojuz-aluksestaan avaruusasemalle suorassa TV-lähetyksessä pukeutuneina selvästi Ukrainan sinikeltaisiin haalareihin. Tämä tulkittiin heti kannanotoksi sotaa vastaan ja Ukrainan puolesta, mitä se varmasti olikin, mutta taustalla on myös toinen tarina.
Kosmonauttien haalarit ovat perinteisesti värikkäitä ja miehistöt valitsevat itse värit pukuihinsa. Värivalinta ja pukujen valmistus tapahtuvat kuukausia ennen lentoa, joten nämäkin puvut oli tehty jo hyvissä ajoin ennen sodan alkamista.
Oleg Artemjev on käyttänyt keltaista pukua aikaisemminkin, sillä väri on hänen opinahjonsa Bauman-yliopiston tunnusväri. Bauman on Venäjän johtava teknillinen yliopisto, ja nyt kun kaksi muutakin miehistön kosmonauttia olivat tästä oppilaitoksesta, oli keltainen väri luonteva.
Se, että miehistö päätti käyttää pukujaan ilmiselvästä yhteydestä Ukrainaan huolimatta, ei varmastikaan ollut sattumaa.
Sama yhteistyötä ja rauhaa korostava henki vallitsi nyt tiistaina, kun Maahan nyt palaava kosmonautti Anton Shkaplerov luovutti symbolisen avaimen avaruusaseman komentajaksi alkaneelle Nasan Thomas Marshburnille.
Keltaisia pukuja ei nyt näkynyt, mutta Shkaplerov sanoi englanniksi, että ”maapallolla eri kansoilla on ongelmia, mutta täällä kiertoradalla me olemme yksi miehistö. ISS on ystävyyden ja yhteistyön symboli.”
Ruuhkaa luvassa
Avaruusasemalla on nyt seitsemän henkilöä, juuri saapuneiden Artemjevin, Matveevin ja Korsakovin lisäksi amerikkalaiset Raja Chari, Kayla Barron ja aseman komentajana toimiva Thomas Marshburn, sekä ESAn Matthias Maurer.
Chari, Barron, Marshburn ja Maurer palaavat Maahan huhtikuun lopussa SpaceX:n Dragon-aluksella, kunhan seuraava Yhdysvalloista matkaan lähtevä nelihenkinen astronauttijoukko saapuu asemalle. Nykyisen suunnitelman mukaan Kjell Lindgren, Robert Hines, Jessica Watkins ja Samantha Cristoforetti nousevat avaruuteen Dragonilla 19. huhtikuuta. ESAn italialaisastronautti Cristoforettille tämä on toinen lento.
Tässä välissä asemalla käy myös kaupallinen turistilento. Axiom-yhtiön ensimmäinen lento Axiom-1 (joka käyttää Dragon-alusta) noussee matkaan 6. huhtikuuta ja palaa takaisin kymmenen päivää kestäneen lennon jälkeen. Lentoa johtaa konkari, jo viisi kertaa avaruudessa ollut Michael López-Alegría, ja hänen mukanaan ovat turistit Larry Connor, Mark Pathy ja Eytan Stibbe.
Näillä näkymin sitä seuraavalla Dragonin normaalilla avaruusasemalennolla syyskuussa (juuri ennen kun Kjell Lindgren, Hines, Watkins ja Cristoforetti palaavat takaisin) on mukana myös Houstonissa parhaillaan koulutettavana oleva venäläinen Anna Kikina. Ainakin toistaiseksi avaruusasemayhteistyö jatkuu normaalisti ja siten myös Kikina pysyy Houstonissa.
Saa nähdä, kuinka kauan tämä kosminen yhteys idän ja lännen välillä säilyy. Parasta tietysti olisi se, että jännitys myös Maan päällä laukeaisi, Ukrainaan saataisiin rauha ja yhteistyö täällä alhaallakin voisi taas alkaa uudelleen.
Vastaa
Miten Ukrainan sota näkyy avaruudessa?
Huom: Tekstiä on päivitetty tiistaina 1.3. Vanhentuneet tiedot on muutettu (muun muassa ExoMarsin laukaisu tänä vuonna on erittäin epätodennäköistä), mutta muutoin teksiin ei ole tehty olennaisia muutoksia. Loppuun on lisätty uusia tietoja.
Torstai 24. helmikuuta 2022 oli masentava: Venäjä käynnisti aamulla selvästi jo jonkin aikaa suunnitellun ja määrätietoisesti toteutetun hyökkäyksen Ukrainaan, ja tätä edeltäneet diplomaattiset ponnistelut olivat nähtävästi vain silmänlumetta.
Tuntuu mitättömältä ajatella avaruuslentoja, kun ihmiset kärsivät ja kuolevat globaalisti katsottuna ihan tuossa naapurissa, mutta silti tapahtumilla on selviä vaikutuksia myös avaruuteen.
Ensiksikin siksi, että avaruus on osa tätä konfliktia monessa mielessä. Juuri nyt parhaillaankin monet satelliitit kuvaavat sotatoimialuetta ja kuuntelevat sieltä tulevia radiosignaaleita, minkä lisäksi ohjukset lentävät kohteisiinsa ja joukot suunnistavat eteenpäin satelliittinavigoinnin avustamina.
Tietoa välitetään paitsi sotilaiden kesken, niin myös pelastustoimien puitteissa satelliittien kautta, ja varmasti satelliitit myös tarkkailevat toisiaan. Osana voimiensa osoittamista etukäteen koko muulle maailmalle Venäjä tuhosi avaruuden roskaamisesta piittaamatta oman satelliittinsa viime joulukuussa. Sitä voi pitää myös ennakkovaroituksena tulevasta: kiinalaiset, venäläiset ja yhdysvaltalaiset sotilassatelliitit ovat viime vuosina leikkineet usein kissaa ja hiirtä avaruudessa, toinen toisiaan seuraten ja väistellen. Vastustajan satelliittien tuhoaminen tai häirintä onnistuu ohjusten lisäksi myös paikan päällä avaruudessa.
Torstaina julkistettujen Venäjän painostustoimien joukossa on myös monia suoraan avaruustoimintaan liittyviä tuotteita sekä palveluita. Venäjälle ei ole saanut virallisesti viedä Krimin valtauksen jälkeen säteilysuojattua läntistä elektroniikkaa, mutta sitä on sinne kuitenkin päätynyt epäsuorasti – tämän jälkeen tuskin enää. Se tuskin haittaa kuitenkaan olennaisesti venäläisiä, joilla on pitkä kokemus avaruuslaitteiden tekemisestä.
Saksalaiset ovat toimittaneet Sojuz-aluksien ohjausrakettimoottoreissa käytettäväksi polttoaineita, mutta niitäkin Venäjällä pystytään varmasti tekemään itse.
Venäjän avaruusteollisuus ei tarvitse läntisiä osia, mutta satelliittien, rakettien ja muiden laitteiden modernisointia on tehty tuontiosien avulla, eikä näiden parannusten käyttö onnistu jatkossa helposti. Maan tieteellistekninen kehitys on viimeisen vuosikymmenen aikana hidastunut ja jopa pysähtynyt (joitain sotilasprojekteja lukuun ottamatta), joten korvaavien tuotteiden saaminen nopeasti on vaikeaa.
Eniten huolta aiheuttavatkin kansainväliset hankkeet, joissa Venäjä on mukana – etenkin Kansainvälinen avaruusasema ja ExoMars-luotain.
Avaruusasema
Kansainvälisen avaruusaseman normaali ylläpito ja toiminta vaatii sähköä läntisen puolen aurinkopaneeleista ja rakettimoottoreita, jotka ovat aseman venäläisosassa. Selvästi kahdesta osasta, läntisestä ja venäläisestä osasta koostuva asema tarvitsee näitä molempia, ja vaikka luukku osien välillä voitaisiinkin laittaa kiinni, ei asema nykyisellään pysty toimimaan ilman yhteistyötä.
Tähän saakka yhteistyö on toiminut maailmanpoliittisista tapahtumista huolimatta, tosin Krimin valtauksen jälkeen esimerkiksi kosmonautteja on näkynyt vähemmän yhteiskuvissa ja muutenkin yhteiset toimet ovat ainakin julkisesti vähentyneet.
Kaikki asemalle lähtevät avaruuslentäjät kouluttautuvat yhdessä ja tuntevat hyvin toisensa, joten he varmasti katsovat tilannetta suruissaan ja pelkäävät lennonjohdoista tulevia mahdollisesti yhteistoimintaa rajaavia ukaaseja.
Ääritilanteessa he todennäköisesti kieltäytyisivät noudattamasta selvästi tyhmiä poliittisia käskyjä Maasta. Mutta silti jännitettä ei voine välttää, etenkin kun suurimmalla osalla astronauteista ja kosmonauteista on sotilastausta.
Venäjän valtiollisen avaruusjärjestön Roskosmoksen johtaja Dimitri Rogozin on ollut jo pitkään Yhdysvaltain pakotelistalla ministeritaustansa vuoksi ja hän on ollut etenkin viime aikoina hyvin kansallishenkinen.
Nyt torstaina hän kävi jopa ylikierroksilla ja käytti varsin asiatonta kieltä pitkissä viesteissään twitterissä. Syynä hankaluuksiin ovat luonnollisesti hänen mielestään yhdysvaltalaiset ja heidän asettamansa pakotteet. Lopulta hän kuitenkin totesi, että ”diplomaatit ovat kuulleet Venäjän huolet” ja että ainakin Roskosmos jatkaa yhteistyötä Nasan kanssa ”ammatillisessa hengessä”. Saa nähdä, mitä tämä tarkoittaa ja kuinka kauan sana pitää.
Konkreettisesti konflikti koskee neljää avaruuslentäjää. Kolme kosmonauttia on parhaillaan kouluttautumassa Teksasissa lentämään Dragon-aluksella asemalle aiemman yhteissopimuksen mukaisesti, ja nyt avaruusasemalla oleva astronautti Mark Vande Hei tulee suunnitelmien mukaisesti takaisin Maahan maaliskuun lopussa Sojuz MS-19 -aluksella.
Helmikuun lopussa Nasa vahvisti, että suunnitelmissa on edelleen tuoda Vande Hei takaisin Maahan Sojuzilla. Nasan henkilökunnan ja lentokoneen pitäisi olla siten maaliskuussa Venäjällä ottamassa häntä vastaan ja noutamassa Yhdysvaltoihin.
Lisäksi kolmen astronautin on tarkoitus mennä koulutukseen Tähtikaupunkiin Moskovan luona maaliskuussa.
Avaruusasemalla oleva eurooppalaisastronautti Matthias Maurer lensi asemalle amerikkalaisella Dragon-aluksella ja tulee sillä myös takaisin. Kriisillä ei ole siten häneen suoria vaikutuksia.
Kriittisintä aseman toiminnan kannalta on se, että asennonsäätöjä, radan nostamista korkeammalle ja mahdollisia avaruusromujen väistöliikkeitä tehdään venäläisellä Progress-aluksella ja venäläisosassa olevilla rakettimoottoreilla.
Hurjissa viesteissään eilen Rogozin maalaili kuvaa ilman venäläisapua alaspäin syöksyvästä avaruusasemasta. Yllättäen hän myös väitti, että syöksyvästä avaruusasemasta ei olisi vaaraa venäläisille, koska asema ei muka kulje Venäjän päältä – hän tietää varmasti, että se kulkee, etenkin kun Venäjän lennonjohto voi olla yhteydessä asemaan vain sen ollessa Venäjän päällä.
Yhdysvalloilla ei ole mahdollisuuksia hoitaa aseman ratakorjauksia saman tien, mutta on kuviteltavissa, että SpaceX:n Dragon-aluksia tai pian käyttöön (toivottavasti) tulevia Boeingin Starliner-aluksia modifioitaisiin nopeasti siten, että ne pystyisivät suorittamaan myös kiertoratahallintaa venäläisten Progressien tapaan. Tämä ei onnistu kuitenkaan käden käänteessä.
SpaceX:n johtajaperustaja Elon Musk ehätti jo vihjaamaan, että yhtiö voisi ottaa aseman asennonsäädön hoitaakseen. Nasa tilasi myös lisää Dragon-lentoja yhtiöltä, jotta Starlinerin mahdollisesti myöhästyessä edelleen liikenne Maan ja aseman välillä jatkuisi.
Toistaiseksi yhteistyö siis jatkuu ”ammatillisesti”, koska itä ja länsi ovat riippuvaisia toisistaan. Venäläisosa kun kaipaa sähkön lisäksi usein happea läntisestä osasta, koska heidän hapentuottolaitteensa ovat yskineet varsin usein.
Isossa kuvassa avaruusasemaa voisikin pitää kuin maapallona: jaamme tämän pienen paikan keskellä avaruutta ja kaikkien kannalta olisi parasta toimia yhdessä.
Eurooppalaistekoinen Exomars-kulkija ajaa pois venäläisvalmisteisen laskeutumisalustan päältä.
ExoMars
Euroopan kannalta kaikkein olennaisin yhteisyöhanke on tänä vuonna Marsiin lähtevä ExoMars-kulkija. Se nimittäin on tarkoitus laukaista matkaan venäläisellä raketilla ja se laskeutuu aikanaan Marsiin venäläistekoisella laskeutumisaluksella.
Maanantaina 28.2. ESAn julkaisemassa tiedotteessa todettiin, että lennon laukaiseminen suunnitellusti on hyvin epätodennäköistä. Muutama laukaisutoimia Venäjällä valmistelemassa ollut henkilö on kotiutettu.
ESAn ja Roskosmosin pääjohtajien Josef Aschbacherin ja Dimitri Rogozinin videoneuvottelu aiheesta peruttiin viikonloppuna. Rogozinin kärjekkään lausunnon mukaan Eurooppa ei halunnut keskustella hänen kanssaan, ESAn mukaan kyse oli siitä, että järjestö tarvitsi lisäaikaa jäsenmaidensa kanssa neuvotteluun. Tilanne viikonloppuna poliittisesti muuttui koko ajan, että jälkimmäinen on täysin mahdollista ja jopa todennäköistä.
Hankkeen venäläisosuus on suuri, eikä sitä voida toteuttaa ilman Venäjää ilman suuria lisäkustannuksia ja aikalisää. Teknisesti mikään ei estäisi Eurooppaa tekemästä (yhdessä Nasan kanssa?) laskeutujaa ja käyttämästä vaikkapa Ariane 6 -rakettia laukaisuun.
Nykysuunnitelman mukaan laukaisu olisi tapahtunut syyskuussa Proton-raketilla Baikonurista. Puolivuotisen laukaisuvalmistelukampanjan oli tarkoitus alkaa maaliskuussa, jolloin eurooppalaishenkilökunnan piti saapua Baikonuriin avustamaan laskeutujan ja kulkijan liittämistä yhteen.
ExoMars on viivästynyt jo pitkään ja viimeksi vuonna 2020 sen laukaisua jouduttiin siirtämään tähän vuoteen suurelta osin koronapandemian vuoksi.
Viivästyminen edelleen on erittäin surullista, ja saattaa myös merkitä ExoMars-kulkijan päätymistä Marsin sijaan museoon; sen juuret kun ovat jo parin vuosikymmenen takana ja melkeinpä olisi parempi niin teknisesti, tieteellisesti kuin taloudellisestikin tehdä jo uusi kulkija. Yhteistyön jatkaminen Venäjän kanssa nyt, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut, on kuitenkin mahdotonta.
Galileo, röntgenteleskooppi, Antares…
Avaruusaseman ylläpito on jäämässä ainoaksi konkreettiseksi yhteistyöksi Venäjän ja länsimaiden välillä, sillä lähes kaikki muut aktiviteetit ovat hiipumassa.
Toinen edelleen nähtävästi toteutuva yhteishanke on brittiläisen OneWeb-yhtiön satelliittien laukaisu Kazakstanista venäläisellä Sojuz-raketilla. 36 tietoliikennesatelliittia on jo Baikonurissa ja rakettia oltiin valmistelemassa lentoon konfliktin alkaessa. Laukaisu on tarkoitus tehdä 4. maaliskuuta. Ainakin toistaiseksi se näyttää tapahtuvan, mutta OneWebin seuraavien Sojuzilla tapahtuviksi suunniteltujen (ja jo maksettujen) lentojen tekeminen on erittäin epävarmaa.
Sojuzien laukaisu Euroopan avaruuskeskuksesta Kourousta on näillä näkymin päättymässä. Seuraava laukaisu oli suunniteltu huhtikuun alkuun, jolloin venäläisraketin piti viedä avaruuteen kaksi eurooppalaisen Galileo-satelliittipaikannusjärjestelmän satelliittia. Roskosmos on kutsunut työntekijänsä pois Kourousta, joten tuon laukaisun valmistelut on keskeytetty.
Onkin erittäin vaikeaa kuvitella sitä, että nykytilanteessa venäläisraketin annettaisiin kyytiä Euroopan puolustuksen kannalta tärkeitä satelliitteja – etenkin kun Krimin valtauksen kuumentamassa tilanteessa vuonna 2014 normaalisti hyvin luotettava Sojuz epäonnistui varsin kummallisesti viemään kaksi Galileo-satelliittia oikeille radoilleen.
Jopa pienet, täysin tieteelliset hankkeet, ovat pysähtyneet. Esimerkiksi venäläisessä Spektr-RG -röntgenteleskoopissa oleva saksalaistekoinen päähavaintolaite eROSITA on kytketty pois päältä. Se on valmiustilassa, eli edelleen käyttökunnossa, mutta se ei tee havaintoja.
Ukrainan sota on aiheuttanut – kaikkien inhimillisten ja muiden materiaalisten tuhojen lisäksi – suuria vaurioita ukrainalaiselle avaruusteollisuudelle. Esimerkiksi amerikkalaiseen Antares-rakettiin ensimmäise vaiheen toimittavan Yuzhmash-yhtiän tuotantolaitokset on tuhottu, ja siksi raketin tulevaisuus on nyt hyvin epävarma. Antares-raketeilla on laukaistu avaruusasemalle rahtia kuljettavia Cygnus-aluksia. Ne voidaan tosin laukaista myös Atlas-raketeilla.
Atlaksen ensimmäisessä vaiheessa käytetään venäläisen Energomashin RD-180 -rakettimoottoreita, joiden käytöstä tosin on päätetty luopua jo aikaisemmin.
Jospa kaiken sotimiseen ja vastatoimiin käytettävän ajan, rahan ja energian voisi käyttää yhteistyön kehittämiseen ja uusien avaruuslaitteiden sekä kiinnostavien tutkimuslentojen tekemiseen!
4 kommenttia “Miten Ukrainan sota näkyy avaruudessa?”
-
Mikko sanoo:
Vai että oikein ”jännittävin”. Voi sen noinkin ajatella.
-
”Jännittävin” ei ollut kenties paras sanavalinta. Koko maailmantilanne on nyt aika jännittävä.
-
-
Minä tein aika rauhallisen arvion. Se sitten nollattiin. Surullista ja masentavaa.
-
Blogin kommentteja ei moderoida reaaliaikaisesti, eli viestiäsi ei ollut nollattu. Sitä ei oltu käyty vain hyväksymässä. Nyt on.
-
Kiinalaisten etäpuolelle laskeutuneesta luotaimesta ei puhuta missään. MIten sillä menee ?
Chang’e 4 laskeutui Kuun tänne Maahan näkymättömälle puolelle (etäpuoli on hyvä sana!) jo tammikuussa 2019 ja Chang’e 5 toi näytteitä Kuusta vuonna 2020. Chang’e 4:n laskeutuja ja pieni kulkija ovat toiminnassa edelleen, kuten myös Chang’e 5:n kiertolaisen, mutta koska kiinalaiset kertovat niiden toiminnasta nyt varsin vähän, en tiedä kuinka aktiivisia ne ovat. Kiina on tänä vuonna keskittynyt enemmän avaruusasemaansa, ja seuraavat kuulennot sieltä ovat lähdössä parin vuoden päästä.