Värimyrsky
10. – 11.5.2024
Revontuliarvot olivat infernaaliset 10.5 iltapäivällä. Tarkkailin lävitse päivän avaruussäätä ja mitä enemmän iltaa ja yötä kohti mentiin, sitä kovemmiksi arvot kävivät. Päiväunille oli vaikea rauhoittua, koska jännitti niin turkaleesti näkyisikö yöllä mitään ja riittäisikö osaaminen säätää kameraa hyvin vaalean taivaan vuoksi. Ja selviäisimmekö yöstä ilman pilviä? Onneksi sammuimme ruuan jälkeen molemmat, minä sekä aviomieheni Riku ja tunnin päiväunilla jaksoimme tolskata aamuun asti, koska tämä reissu venahti pikkutunneille.
Pakkasimme kuvaustavarat illalla yhdeksän maissa autoon ja varmistimme kymmeniä kertoja, että kaikki tarvittava on varmasti mukana. Kuvauspaikka valikoitui kaakon puolelle Laitilaa osin sen vuoksi, että luoteesta puhallellut tuuli oli kolmoishermolle melkoisesti liian kylmä ja napakka. Kaariaisissa tuulen saisi kadotettua puuston ja autiotilan rakennusten taakse. Toinen vaikuttava tekijä oli ihan suoraan suomeksi sanottuna lähipelloilta kantautuva jäätävä kakan haju. Laitilan lännen puolen pelloille oli levitetty lajitelma ihan sitä ihtiään eli sian, lehmän ja kananlantaa ja haju oli melkoisen tyrmäävä cocktail. Entuudestaan tiesin, että hajussa oleilusta saisi kunnon migreenin tai pahimmillaan sarjoittaisen päänsäryn eli Hortonin ja sitä riskiä en nykyään enää ota mikäli asian voi välttää. No, maaseudulla eläminen on tälläistä, joskus haisee ja ei sille mitään mahda. Osin tämänkin vuoksi kuvauspaikkoja kannattaa olla enemmän kuin yksi.
Lähdimme ajamaan kohti Tähdenlennon tilaa klo 22. Emme yhtään tienneet, mitä olisi edessä. Keskustelu autossa polveili ja spekuloimme kilvan, mitä yö toisi tullessaan, jos toisi! Päästyämme viimein perille Kaariaisiin oli suuri huojennus se, että siellä ei onneksi haissut yhtään. Ja melkein heti alkoivat erilaiset ilmiö- sekä luontoelämykset. Alkuyöstä lännen puolelle taivasta ilmaantui auringon laskettua näyttävät hämäränsäteet. Laskeva Kuu sai komean maatamon, jota ihailimme kilvan. Kuun ohitse lentävät, varmasti satapäiset, pitkät hanhiaurat olivat vaikuttavia. Myös lehtopöllö teki ohilennon tilalla ja sen siluetti näkyi pariinkin otteeseen vaaleaa taivaanrantaa vasten. Pöllön lento oli kaunista seurattavaa ja se lipui tilan kattojen yllä ääneti, kuin aave alkukesän vaaleassa yössä. Luonto osaa olla takamailla myös armoton, Riku löysi peuran etujalan tilan pihalta ja allekirjoittanut kompuroi toiseen jalkaan viidenkymmen metrin päässä pellolla (mikä pahuksen kalikka yritti kampittaa, kas vaan, peuran jalka se siinä lepäsi). Suuria, harmaita karvatuppoja lojui ympäriinsä. Jossain oli varmasti loppukin ruumiista ja mietimme, kumpi eläimen on kaatanut, susi vai ilves? Jostain syystä luonto lähialueilla tuntui olevan täysin hereillä. Vähän matkan päässä sijaitsevalla lammella joutsenet olivat todella villillä tuulella ja toitotusta mahtui vaaleaan kevätyöhön. Kurkien villit äänet leikkasivat keväistä yötä kilvan joutsenien kanssa. Jopa lammen vieressä pesivä tuulihaukka äänteli, mikä oli aavistuksen outoa. Ilveksen käheät huudahdukset leikkasivat ilmaa kauempana. Aistivatko ne yössä olevan jotain poikkeavaa?
Mitä enemmän hämärtyi, sitä enemmän jännitti ja vatsassani lepatti lauma perhosia. Hämärän laskeuduttua alkoi liikettä näkymään edelleen tuskaisen vaalealla taivaalla ja Riku bongasi illan ensimmäiset, punaiset revontulet klo 23.16 luoteen ilmansuunnalta. Alkuyön revontulet olivat todella vaaleita ja hailukoita, lähinnä korkeita säteitä ja vöitä, mutta silminnähden punaisia. Niiden kuvaaminen vieläkin vaaleana pysyttelevää taivasta vasten oli hankalaa. Mietimme hieman puolenyön jälkeen, että mahtaako meno taivaalla yhtään voimistua vai onko tämä yö täynnä vain korkeita leijailevia revontulipilareita ja yksittäisiä vihertäviä, punertavia vöitä sekä kaaria lähestulkoon sinisellä taustataivaalla, kunnes vähän ennen 01 tärähti sellainen värimyrsky käyntiin, että oksat pois.
Olin juuri tuona ajankohtana sommittelemassa vanhaa kärrynpyörää kuviin tilan yläpihalla. Edelleen selän murtumasta toipuva Riku oli tauolla autossa, kännykän loisto sivuikkunasta kertoi, että revontuli ennusteet olivat parhaillaan syynin alla. Yht’äkkiä luoteen ilmansuunnalle matalan, vihreän revontulikaaren yläpuolelle syttyi punaista väriä, värin levitessä nopeasti viuhkamaisena koko taivaalle. Koputin Mitsuhitsin etulasiin ohi juostessani, hihkaisin ”alkaa” ja spurttasin rakennusten välistä otsavalon valokeilassa tilan takana olevalle avaralle pellolle ja yritin olla kompastumatta maassa retkottavaan yksinäiseen jalkaan. Riku spurttasi perässä kuin Vireeni selästä huolimatta ja saavutimme pellon keskikohdan lähes yhtä aikaa.
Nyt äkkiä jalustat pystyyn ja kamerat hollille. Ja herranjestas, taivas meni siinä katsellessa punaiseksi. Suurin osa illan revontulista oli punaisia tai pinkkejä, sinisillä yläreunoilla. Oli jotenkin outoa, kun revontulikaari nousi etelän ilmansuunnalle eikä pohjoiseen kuten normaalisti. Täytyy sanoa, että G5 -revontulet olivat aivan pahuksen hulppea kokemus. Illan aikana tuli nähtyä useaan otteeseen suuri, mutta rauhallisesti liikehtivä, harvinaisen värikäs revontulikorona. Revontulet olivat yöllä muutenkin melko hitaita liikkeissään, ne jäivät ikäänkuin odottamaan nyt jo aavistuksen kesäterässä olevaa kuvaajaa (ainahan näin sopii ajatella, vaikkei se varmasti ollut totuus). Koronan sykkiessä hitaasti keskitaivaalla päidemme yläpuolella eli zeniitissä levisi samalla kaunis ja värikäs revontuliviuhka poikki taivaankannen ja sen eriväriset säteet laskeutuivat kohti etelää. (Kuvia kehittäessä piti muuten ruuvailla suosiolla saturaatioita alas, koska illan setti oli todella karkkimainen jopa paljaalle silmälle)
Kun punaiset revontulet kirkastuivat taivaalla, muutama ruutu ylivalottui kameran asetusten ollessa hieman pielessä. Ähräsin hetken ja säädin kameraa uudestaan ja sitten taas uudestaan. Olisi myös tarvittu vielä hieman laajempaa kuvakulmaa kuin 15 mm tarjoama. Eduksi olisi ollut myös kaksi kameran runkoa, tosin nytkin yhden kameran säätämiseen olisi pitänyt omistaa sata kättä ja koska vain kaksi löytyi niin asetuksien säätäminen ja sommittelu oli hidasta. Sohin välissä kännykän kanssa, yllättävän hyvin Oneplus Pro 10 poimi tulet taivaalta. Illan aikana sai oikeasti keskittyä, aina kun liikutin kameraa, piti muistaa säätää valotusaikaa, aukkoa ja isoja, vaalealla taivaalla huvitelleet reposet olivat vaikeita tallentaa. Lopulta joka puolella leiskui ja tapahtui, ollen aivan satumaisen näköistä, paitsi aivan pohjoisessa horisontissa, joka tuppasi edelleen kuvissa palamaan puhki, niinpä en uhrannut tällä kertaa edes ajatusta sen puolen taivaan kuvaamiselle. Sain yön aikana onnistumaan muutaman pitkään havittelemani ruudun autiotilalta. Aivan mahtava juttu! Erityisen komeaa onnistumisesta teki se tosiasia, että nämä repolaiset olivat veikeät monella tapaa, niin värit kuin muodotkin.
Bz-niminen arvo heilui todella paljon illan aikana ja aina, kun se meni plussalle, reposet palasivat meidän silmäniloksemme, ja kun Bz painui miinukselle, taivas tyhjeni tulista lähes kokonaan. (tosin saattaa myös olla, etteivät apit tai mittarit pysyneet kartalla, koska lukemat olivat todella kovat-en tiedä. Joka tapauksessa tämä asetelma toistui muutamaan otteeseen) Tyhjän välin hyödynsimme evästaukona ja autolla vissy teki kauppansa nääntyneiden kuvaajien siemaillessa sitä kilvan. Puhua pälpätimme toisiemme päälle ja fiilis oli riemuisa. Tämä oli todella erikoinen kokemus ja ehdottomasti kaikkein upeimpia näytöksiä, mitä olen koko urani aikana etelässä kuvannut. Ja mikä parasta, me kumpikin onnistuimme. Riku sai taltioitua tajunnan räjäyttävän timelapsen. Ensimmäistä iltaa Rikulla oli Go pro 10 käytössä ja heti tuli tulosta. Ihme, ettei lähitalosta soitettu poliisia, sen verran kovaa meteliä onnistuimme välillä pitämään, välillä peltoaukea täyttyi riemunkiljahduksista. Ja se revontulikorona, voihan nenä mitä värejä paljain silminkin, puhumattakaan siitä, mitä tallentui kameran muistikortille. Saa olla todella tyytyväinen illan saldoon, vaikka muutama ruutu epäonnistui. Tämä oli jotenkin niin erilainen kokemus, vaikka revontulia olemme nähneet kumpikin todella paljon niin jokin, ehkä se oli taustavalon määrä ympäristössä ja se tosiasia, että puissa oli hiirenkorvat olivat hieman normaalista poikkeavaa? Tässä yössä vaan oli silkkaa taikuutta. Seuraavaksi saikin taas juosta pitkin autiotilan suurta takapihaa, sen peltoja ja sommitella uusia ruutuja. Värijuhlat eivät ottaneet loppuakseen.
Toisella tauolla Riku havaitsi autiotilalle johtavalla tiellä liikettä. Hämärässä verkkaisesti liikkunutta suurehkoa eläintä Riku epäili ilvekseksi tai sudeksi. Sillä hetkellä mitään varmaa ei kyennyt sanomaan, joten jatkoimme rauhassa revontulien havainnointia ja kuvaamista. Metsän reuna oli aivan vieressämme ja tuntui, että jokin piti meitä silmällä. Jokin oli peurankin kaatanut välipalaksi. Lopullinen varmistus eläimestä saatiin, kun kuvatessani kamerasta loppui akku ja lähdin autolle vaihtamaan täyttä tilalle. Sytytin otsavalon osin polun kuoppien vuoksi ja hups, nostaessani katsettani viidenkymmen metrin päässä kiilui kaksi silmää harmaanruskehtavan otuksen päässä, silmien sijaitessa reilun metrin korkeudella maan pinnasta. Tämä oli toinen näköhavainto itselleni sudesta parin viikon sisällä. Ennenkuin ehdin sanoa ”oho, susi” se jo hävisi metsän varjoihin jättäen meidät hämmentyineinä seisomaan tilan pihalle. Jostain ihmeen syystä se oli uskaltanut lähestyä meitä yön hämärinä tunteina. Ehkä sekin katseli revontulia? Luultavammin syypää ympäristössä pyörimiseen oli oikeasti peuran haaska jossain tilan maastossa. Saattaa nimittäin olla, että me seisoimme suden ja sen ruokapöydän välissä. Arkoja otuksia nuo kuitenkin ovat, syytä pelkoon ei ollut, pikemminkin hämmästys oli varmasti molemmilla suuri.
Teimme muuten erikoisen huomion, kun Bz räimähti plussalle, niin etelässä näkyneet reposet peruuttivat taivaalla takaisin meidän silmäniloksemme. Kun Bz puolestaan miinusti, koko setti siirtyi kohti etelää ja meillä kirjaimellisesti tyhjeni taivas… (tosin saattaa olla, että apit tai mittarit eivät pysyneet tykityksen tahdissa) Arvot olivat todella rajut koko ajan, laidasta laitaan hypellyt Bz oli ovelin. Aamu kolmen jälkeen alkoi valoa olemaan taivaalla niin paljon, että tuolloin jo hailakat revontulet hiipuivat pikku hiljaa. Katsoimme Mitsuhitsiin nojaten viimeisten repolaisten hiipumista hiljaksiin ja todistimme voimistuvan valon voittamassa hämärää hetkeä. Hailakka revontulikorona pysyi keskitaivaalla loppuun asti. Lopulta pakkasimme kimpsut ja kampsut ja suunnistimme kotiin.
Kotiin päästyä oli pakko hehkuttaa vielä hetki kaikkea koettua ja nähtyä ja unille pääsy hieman viivästyi. Meillä menee hyvin yhteen, joskus jopa aamu neljään. Mahtavan upea kokemus jälleen kerran, nyt todellakin kannatti valvoa!
Speksejä kuvista: kamera Canon EOS 6D, Irix Blackstone 15mm
ISOt: 400-2000, f2.8-f4, 2,5-6s (ISO 2000 on ollut käytössä vain osassa revontulikorona-kuvia, jolloin taustataivas alkoi olemaan riittävän tumma, jotta koronan värit ja muodot sai hyvin esille)
Video: Go pro 10 / asetus kamerasta/ nightlapse, ISO 800, 4s, kuvaaja Riku Poskiparta
-Pike
Kuvia yöltä 10.-11.5.2024 (lopussa Rikun makea timelapse)
