Valonkantaja
7.11.2024 illalla oli suunnitelmissa käydä aviomieheni Rikun kanssa Siperiassa ottamassa muutamat maisematähtikuvat ja mahdollisesti kytätä hieman revontulia sekä viettää vähiin jäänyttä yhteistä aikaa alla tähtien. Illaksi sekä yöksi oli luvattu selkeää, mutta lämpimän ja sateisen päivän päätteeksi alkoi muodostumaan joka puolelle sumua. Lähtiessämme Rikun kanssa Laitilasta kohti Pyhärantaa lepäsi etenkin peltojen yläpuolella raskas harmaa peitto. Matkalla alkoi hieman alkoi myös arveluttamaan miten illan näkyvyyden mahtaisi käydä? Pyhärannan saavutettuamme sää näytti epätoivoisen tukkoiselta. Tähtiä oli kuitenkin selvästi näkyvissä joten päätimme silti ajaa perille kuvauspaikkaan katsomaan miltä metsän keskellä tilanne näyttäisi. Sumu toivottavasti jäisi alavammille peltoaukeille.
Siperian kuvauspaikkaan päästyämme taivas oli kirkas, mutta sumua työntyi kuvauspaikkaa sitä ympäröiviltä avonaisilta suoalueilta kiitettävään tahtiin. Näkyvyys oli silti vielä melkoisen komea. Kovin kauaa aikaa ei olisi kuvia kuitenkaan toteuttaa ja kävelimme ripeästi aloittamaan kuvaussessiota kallioiden päälle. Kuvat piti ottaa melkoisen rapsakkaan tahtiin ja yritin muistella sommittelu suunnitelmia, joita olin kotona miettinyt valmiiksi. Lopulta kuitenkin loikimme kallioilla iloissamme tähtimäärästä huumaantuneina sinne sun tänne fiiliksien mukaan. Oli varsin mukava juttu, että Riku pääsi osallistumaan pitkästä aikaa kuvausreissulle. Ja haa,-nyt villiä tuuletusta! Sain vihdoin ja viimein eräästä alueen suuremmista, puolikkaasta kivikehästä hieman erilaisen maisematähtikuvan. Kuka tai mikä nuo mystiset kivikehät onkaan rakentanut on jäänyt hieman epäselväksi ja niistä on olemassa muutama teoria. Joko ne ovat isovihan aikaisia rakennelmia tai sitten jäätikön vetäytyminen on onnistunut sirottelemaan suuriakin pääosin rapakivisiä murkuloita melkoisen säännöllisiin ympyröihin. Jäätikön matkasta kertovia sirppimurroksia löytyy myös paikoin kallioista. Alue on joka tapauksessa historiallista muinaista meren rantaa ja ollut saari vielä 1800-luvulla joten kumpikin teoria on mahdollinen. Joka tapauksessa niin tai näin, lohkareet ovat mukavia elementtejä kuviin.
Alueen petomäärän huomioiden kahdestaan alueella pimeässä liikkuminen oli huomattavasti mukavampaa. Riku ei ole aiemmin vieraillut alueella alkutalvella, joten nähty tähtimäärä kuulemma yllätti. Siperia sijaitsee valosaastekartoilla kapealla vihreän sinertävällä alueella ”pimeyden kainalossa” jonka molemmin puolin keltaiset eli valosaasteiset alueet valitettavasti leviävät vuosi vuodelta, mutta vielä toistaiseksi tähtijahtilaisille löytyy pimeä kuvausalue. Linnunrata näkyi uskomattoman hienosti huolimatta siitä, että ilma oli melkoisen täynnä kosteutta. Rikulla oli taskunpohjalla tukku huiman hyviä poseeraus ideoita, joita toteutetimme kuviin. Ihan kaikkea emme ehtineet toteuttamaan, mutta ehdin ottamaan muutaman nätin kuvan joissa poseerattiin lyhdyn kanssa yhdessä ja erikseen. Revontulikaari oli läsnä pohjoisen puolella taivasta koko ajan. Viimeisiä maisematähtikuvia ottaessa hintelä revontulikaari ryhdistäytyi ja hetken aikaa taivaalla näkyi tuplakaaren retale.
Viimeistä ruutua ottaessa oli selvää, että myös Siperia lipui pikku hiljaa tuhtiin sumuun sekä tähdet katosivat taivaalta yksi toisensa jälkeen ja mahdolliset revontulikuvauksien jatkot olisivat suunnitelmista poiketen Laitilassa. Myös alapilviä alkoi kertymään meren puolelle läntiselle taivaalle. Odotimme hetken pakittaisiko sumu pois kuten yleensä käy, mutta tällä kertaa sumu päätti ottaa vallan ja kiipesi äänekkäistä vastalauseista huolimatta kallioiden päälle. Tienoon mentyä tukkoon ajoin kotimme kautta ja tiputin Rikun matkasta, hänellä olisi seuraavana aamuna sovittua menoa joten valonkantajani lähti suosiolla nukkumaan. Itse en ajatellut luovuttaa ihan vielä vaikka maisema näytti todella pahaenteiselle, koska yllättäen näes revontuliarvot paranivat huimasti. Päätin yrittää saalistaa blogiin lukijoiden riemuksi edes vähän reposia muuten kivasti onnistuneen illan loppuun. Mietin lävitse kaikki mahdolliset ja mahdottomat kuvauspaikat ja ajattelin kokeilla onneani n.40 m korkean mäennyppylän huipulla. Uusi kuvausalue nimeltä Isomäki pitää pintansa sumua vastaan yleensä melkoisen hyvin. Niinpä ajoin alueelle vievän kuoppaisen tien jännittyneenä loppuun. Hiukan yllättäen mäen päältä aukeni tähtikirkas taivas ja näkyvissä oli muhkea revontulikaari. ”Aivan mahtavaa”- hihkaisu karkasi ilmoille ja suloinen, pieni jännitys valtasi vatsanpohjan. Sulloin Hitsin parkkiin ja otin kuvaustarvikkeet ulos. Pyhärannassa objektiiviin teippaamani kädenlämmitin oli jäähtynyt, joten vaihdoin sen tilalle uuden lämmittimen pitämään linssiä kirkkaana. Kieputin teippiä muutaman kierroksen objektiivin ympäri, että viritelmä varmasti pysyisi paikoillaan. Pienoismalleihin tarkoitettu teippi on muuten loistava näissä hommissa, se pitää lämmittimen hyvin paikoillaan objektiivissa ja toisista teipeistä poiketen liimajälkiä ei tarvitse pelätä ollenkaan, tämä kun on suunniteltu niin ettei liima jää kiinni alustaan vaan pysyy teipissä. Suosittelen, mikäli budjetti ei salli lämmityspantaa!
Odottaessani revontulien aktivoitumista kuljin pitkin kallioista aluetta ja sommittelin lätäköitä ja matalia mäntyjä etualoille. Kymmenen maissa revontulikaaressa hahmottui lännen puolelle kaarta dyynimuotoja, jotka olivat selkeästi irti itse pääkaaresta, mutta ne eivät siis sijainneet kaaren diffuusissa vihreässä osassa kuten normaalit dyynirevontulet vaan olivat selkeästi siitä erillään.
Ihan selkeää dyynihyllyä ei tällä kertaa muodostunut ja dyynihyllymäinen osio hahmottui lähinnä idän puolelle revontulikaarta n.klo 22.24 aikoihin eli selkeästi dyynien näkymisen jälkeen, mikä on aavistuksen takaperoista. Tulkitsin dyyneiltä näyttävät raidat osin vielä seuraavanakin päivänä ilmahehkuksi, koska en ole aikaisemmin koskaan nähnyt niitä noin paljon irti pääkaaresta. Dyynejä ne nyt kuitenkin olivat! Tämän näytelmän nähtyäni on varmaa, että jostain syystä viime aikoina nähdyt dyynimuodot reposissa ovat olleet selkeästi erilaisia mitä on totuttu näkemään. Voikohan auringon maksimi muuttaa ennestään olevia ja tuttuja revontulimuotoja hieman erilaisiksi tai mahdollisesti synnyttää kokonaan uusia revontulimuotoja? (viisaampien vastaus kuului, että hyvin mahdollista) Revontulet ovat siitä niin metkoja, että jatkuvasti tulee eteen jotain uutta eikä koskaan kuvaamaan lähtiessään voi tietää, mitä kaikkea taivaalla tulee lopulta näkymään ja mitä kuviin lopulta tallentuu, koska kamera pieksee ihmissilmän sata-nolla.
Bt niminen arvo oli positiivisella sekä olematon nopeus (alle 400) olivat ilmeisesti osin syypäitä revontulien rauhallisuuteen. Tiheys sen sijaan oli hyvä, päälle 10 ja bz oli tymäkästi miinuksella. Itse näytelmä alkoi vasta klo 23 aikoihin, dyynirevontulien näkymisen jälkeen. Revontulinäytelmä oli hetkittäin yllättävän kirkas ja omasi silmälle hyvin näkynyttä punaista väriä, mutta kirkkain väri-ilottelu taivaalla ei kestänyt kuin noin vartin. Revontulinäytelmä ei koko illan aikana ikäänkuin startannut kunnolla, joten voin vain kuvitella mitä taivaalla olisi näkynyt mikäli kaikki olisi natsannut niin sanotusti kohdalleen. Sumu oli koko ajan läsnä enemmän tai vähemmän ja lopulta myös Isomäen huippu verhoutui tihtiin harmaaseen peittoon. Kotiin ajaessa näkyvyyttä eteenpäin oli muhkea kymmenisen metriä eikä tuttuja maamerkkejä näkynyt enää ollenkaan. Pitkät ajovalot sai suosiolla sammuttaa, jotta kotiin navigoiminen ylipäänsä tiellä pysyen oli mahdollista. Marraskuu on tilastollisesti yksi pahimmista kuukausista pilvisyyden suhteen ja länsirannikolla esiintyvä sumu on eräs eniten kuvauksia pilaava elementti. Kulunut kuukausi on kaikesta huolimatta tuottanut mukavasti revontulinäytelmiä sekä ihmeen monia tähtikirkkaita retkiä ja unohtumattomia hetkiä. Kerran näinkin päin, koska takavuosina on ollut jopa 3kk jaksoja, jolloin kameraa ei ole tullut kaivettua esille käytännössä ollenkaan. Kuvallisesti oli siis mainio ilta, harvemmin näihin aikoihin saa vastaavaa saalista joten nyt saa olla oikein tyytyväinen 🙂 Ei vaan pidä luovuttaa heti ensi kättelyssä, vaikka ilma vähän huonommalle vaikuttaisi sillä joskus tapahtuu pieniä arjen ihmeitä.
-Pike
Kalustona Canon EOS 6D ja Irix Blackstone 15mm. Linnunrata kuvat Siperiasta ISO 3200, f2.8 ja 20s. Revontulikuvat Isomäestä ISO 1600-2500, f2.8-3.5, 5-10s.
Illan kuvallista saalista:
