Taivasvieraat
3.- 4.11.2024
Revontuliarvot olivat iltasella yllättävän hyvät ja tarkkailin sivusilmällä Porin Karhunvartijoiden Karhukameraa. Alle viidessä minuutissa tarkkailun aloittamisesta pohjoisen taivaalle muodostui varsin mallikelpoinen revontulikaari. Tässä kohtaa suoritin pukeutumisen ja ajattelin ottaa pikataipaleen lähipellolle. Pikataipale tosin jäi vähemmän pikaiseksi pintojen jäätymisen vuoksi ja rengasvalinnan ollessa tuolloin aavistuksen poskellaan eli alla oli kesärenkaat ja tulossa ensimmäinen pakkasyö. Jopa hiekkatien pinta oli aavistuksen jäässä, niinpä ajoin varovasti läheisen pellon kulmaan, yhtään kauemmas ei ollut asiaa.
Päästyäni kuvauspaikalle oli selvää, että pilvien kanssa tulee olemaan vääntöä ja kuvaajan kärsivällisyys olisi enemmän kuin koetuksella. Ensimmäiseksi pystytin jalustan. Laittaessani kameraa valmiiksi huomasin, että akku oli edelleen laturissa kotona. Onneksi kuvausrepussa on aina vara-akkuja. Toinen huomio oli se, että muistikortti oli edellisen komeetta-session jälkeen tyhjentämättä. Jälkeenpäin miettien oli ihme, että muistin ylipäänsä ottaa itseni mukaan. Liian pitkä kuvaustauko tuppaa kostautumaan sählingillä, kun pitää äkkiä lähteä jonnekin, joten muistakaa bongarit pitää kuvaustarvikkeet aina lähtökunnossa 🙂 Onneksi revontulet odottivat säätäjä-tätiä eikä setti alkanut ihan välittömästi. Ei ollut helppo keikka tällä kertaa, koska vähän väliä taivas tukkeutui ja satoi lumirakeita tai vettä niinpä kuvaaminen meni edestakaisin juoksenteluksi välillä peltoaukea-toinen peltoaukea-auto. Noh, tulipahan liikuntaa päivällä tehdyn lenkin lisäksi.
Kello 22.18 taivaalla näkyi melkoisen selkeä revontulikaari, jonka diffuusiin eli rauhalliseen vihreään osaan odotin dyynejä, koska kaari alkoi muistuttamaan ulkoiselta habitukseltaan etenkin idän puolelta nk. dyynihyllyä. Tässä kohtaa teippasin pikaisesti kädenlämmittimen objektiiviin kiinni, nyt jos koskaan ei kaivata huurtunutta linssiä. (Tosin teippiä piti etsiä pieni tovi, olin laittanut sen edellisellä kuvauskerralla kuvausrepussa väärään taskuun eli sähläys jatkui) Revontulikaari ei ollut kuitenkaan yläreunastaan venynyt kuten yleensä hieman ennen dyynirevontulia vaan kaari oli yleisilmeeltään tasainen, melko vahva ja kohtuu normaalin näköinen jäpittäen rauhallisena taivaalla-poikkeuksena tosiaan idän ilmansuunnalla ollut dyynihyllymäinen puoli. Ajattelin kävellä tässä välissä toiselle pellolle, jotta saisin kuvien etualan hieman muuttumaan. Kävellessä rauhallinen kaari muuttui vähemmän rauhalliseksi ja piti ottaa spurtti suunniteltuun kuvauspaikkaan. Kahta suurta peltoaukeaa halkoo muutamia ojia joista yksi (onneksi matalin) tuli ylitettyä revontulien kirkastuessa ”lailla peurain” ja rynnistin taaimmaiselle pellolle sommittelemaan kuviin puita ja nopeasti kirkastuvaa revontulikaarta. Päästyäni pinkoen virenmäisessä takakenossa niin paljon kuin jaloista lähti kuvauspaikkaan huomasin, että hansikkaat olivat jääneet autoon. Onneksi talvitakin hihat olivat hieman liian pitkät ja suojasivat käsiä jäätävältä säältä. Kaikki sujui taivaalla oikein mallikelpoisesti, kunnes kello 22.22 lupaavan näköinen dyynihylly hajosi lupaavan alun jälkeen ja sen tilalle ilmaantui kaaren joukkoon vaaleanpunertavan-oranssin hehkuinen “utu” josta muodostui muutaman minuutin päästä kaareen selkeä säteinen alue, joka puolestaan liikkui pitkin tavallista kaarta ja se tavallaan näytti pyyhkivän dyynien alut kaaren diffuusista osasta pois. Punertavan oranssit säteet kuitenkin jumittuivat puoleen väliin revontulikaarta eivätkä jatkaneet matkaansa länteen kuten olisi odottanut. Tässä kohtaa piti tarkistaa onko kuvaaja varmasti hereillä, sen verran oudolta meno taivaalla näytti. Nipistys sormesta kertoi sen, että kuvaaja on kuin onkin hereillä ja sormet ovat kohta kuin lauma jäätyneitä nakkeja. Seuraavaksi saapuivat pilvet ja jouduin odottamaan kirkasta taivasta tovin. Kävelin pitkin peltoa pysyäkseni lämpimänä ja vilkuilin kännykästäni Porin Karhukameraa hermostuneena. Vaikutti, että pilvisessä välissä revontulikaarelle tapahtui jotain, revontulien aktiviteetti jotenkin lässähti ja kaari putosi taivaskameroissa hetkeksi alemmas horisonttiin.
Olin ajatuksissani onnistunut taapertamaan melko kauas varusteista. Klo 22.35 taivas taas selkeni ja revontulikaari alkoi nousemaan uudestaan. Siinä kohtaa kuvaajaa vietiin ja lujaa pitkin peltoa takaisin jalustan ja kameran luo. Kaareen muodostui melkein heti uudestaan dyynihylly klo 22.39 jälleen idän puolelle. Tässä kohtaa olin valmiina laukomaan sarjaa, mutta klo 22.41 dyynihylly hajosi ja tilalle ilmaantui tuttua punertavan oranssia utua, josta muodostui säteitä ja jälleen toistui sama liike, säteet kulkivat pitkin kaarta jumittuen kaaren puoleenväliin ja ikäänkuin ”pyyhkivät” dyynit pois. Mitä kehveliä taivaalla tapahtui? Havainnoiminen paikanpäällä kuitenkin keskeytyi jälleen meren puolelta taivaalle lyllertäneisiin alapilviin. Talsin tässä välissä janoisena takaisin autolle huomatakseni, että juomapullo sisältöinen jäi kotiin eteisen pöydälle. Allekirjoittaneella on välillä niin huono muisti, että unohtaisin varmaan pääni kotiin jos se ei olisi kiinni hartioissa 😉 Ei siinä auttanut muu, kuin seisoa janoisena ja tuijottaa hypnoosissa taivasta. Tässä kohtaa muistin muuten ottaa autosta hansikkaat käteen eli sinällään asioihin tuli edistystä.
Kului vartti ja toinenkin vartti, kunnes pilviin alkoi tulemaan jälleen rakoa. Kello 23.20 sitten lopulta tärppäsi ja taivas avautui hetkeksi. Vastassa oli oikein mallikelpoinen dyynihylly johon muodostui jälleen idän puolelle selkeä dyynirakenne muutamaksi minuutiksi, kunnes…taivas meni taas tukkoon ja siirryin jälleen Karhukameran välittämän kuvan varaan. Dyynit näkyivät Karhukamerassa hieman huonosti ja olivat venyneemmät ja ennemmin upoksissa kaaren sisällä eikä niiden rakenne ollut kovin selvä. Dyynien aiheuttajat mesosfäärin boret eli vuoksiaallot eivät jostain syystä olleet suosiollisella tuulella.
Kello 23.33 pilviin tuli kuin taivaan lahjana lännen puolelle taivasta rako ja siellä puolella alkoikin heti tapahtumaan. Taivaalle nousi punaisia säteitä sekä punainen alue joka näkyi kameran takanäytöllä todella hyvin. Punainen alue alkoi kuvatessa venymään ylöspäin. Sen hetkinen kuvakulma oli kuitenkin hieman huono, horisontissa oli liikaa puustoa ja koko hässäkkä oli aavistuksen ahdas. Nyt juosten äkkiä keskemmälle peltoa, koska länteen on ehkä muodostumassa Sar-kaari (Stable Aurora Red) Taas tuli otettua jalat alle ja jalusta kainalossa sinkoilin keskemmälle peltoa. Panin merkille siinä kiitäessäni, että alusta alkoi käymään pakkasesta huolimatta veteläksi. Pilviä tuli ja meni jälleen, mutta muutaman minuutin jälkeen taivaalle nousi lounaan puolelle selkeä Sar-kaari. Alkuun se näkyi vain kameran kuvissa, mutta taivaan selkiinnyttyä hetkeksi jopa silmä näki kaaren vaaleanpunertavana alueena ja heikosti, mutta näki kuitenkin. Ilman kameran takanäytön tarjoamaa apua Sar-kaaren löytäminen taivaalta ei olisi ollut helppoa. Auttoi myös se, kun muisti katsoa reilusti ilmiön ohitse. Sar-kaaren huuma kesti kymmenisen minuuttia ja innoissani kaaren bongaamisesta ja sommitteluun keskittyneenä liikehdin pimeässä ilman otsavaloa ja tulin uponneeksi peltoon. Pellon pinta oli vain hieman jäässä ja se ei kantanut painoa. Kävi vanhanaikaiset ja kenkä jäi hetkeksi kiinni savikkoon…Onneksi kädessä oli langaton laukaisin, niin pystyin kuvaamaan samalla, kun yritin päästä vetisestä kohdasta kunnialla pois. Kiskottuani itseni kuivalle maalle taivas meni jälleen tukkoon ja alkoi ripsimään alijäähtynyttä vettä. Pakkasin kameran reppuun ja otin jalustasta kiinni lähteäkseni autolle, mutta sepä ei irronnutkaan maasta. Se kehveli oli jäätynyt jaloistaan alustaan kiinni. Hetki meni irroittaessa jalustan jalkoja varoen yksi kerrallaan, pelto piti saaliistaan kiinni yllättävän kovin.
Päästyäni auton luokse seisahduin hetkeksi. Muutama tunti oli kulunut kuin siivillä veuhtoessani ympäriinsä aluetta. Tihkusade loppui ja jäin hetkeksi hiljaisuuteen seisomaan toviksi. Pilvet ehkä antaisivat jossain vaiheessa periksi, mutta muutaman tunnin sinkoilu raittiissa ulkoilmassa kävi väsyttämään todenteolla. Seuraavaksi oli aika liukastella takaisin kotiin uudestaan alkaneessa alijäähtyneessä vesisateessa etsimään unijukkaa. Reissu oli oikein hyvä ja pieni piristys arkeen sisältäen jälleen aitoa sähellystä. Onneksi mitään ei sen enempää sattunut, mutta tuppasi hieman jälkikäteen naurattamaan. Luulin vastaavan sohlaamisen jo jääneen kauaksi taa, mutta kissinvillat, osaan näköjään edelleenkin upota peltoon tyylikkäästi ja unohtaa kuvaustarvikkeita matkasta. Onneksi kukaan ulkopuolinen ei ollut todistamassa tapahtumaa. Ainakaan tiettävästi?
ps. Illan kuvista löytyi jälkikäteen pieni yllätys lännen puolelta taivasta, meillä oli mahdollisesti taivaalla myös Ragda ennen Sar-kaarta. Kuvia ei kuitenkaan täältä päin löydy enempää, koska pilvisyys esti kuvaamisen tuossa kohtaa. Nyt olisi todella tärkeää, että tänä yönä otetut kuvat ympäri Suomea saataisiin Taivaanvahtiin. Oma havaintoni: https://www.taivaanvahti.fi/observations/show/129072
Kuvat Canon EOS 6D, Irix Blackstone 15mm. ISO 1600-2500, f2.8, 10-15s (SAR-kaaren kuvat ISO 3200, f2.8, 25s)
-Pike
