Syrjäseutujen seikkailijat
Iltapäivällä 1.1.2025 tärähtivät avaruussäätä valvovat mittarit tummanpunaiselle ja yllättäin illan sääbingo arpoi meille läntiseen Suomeen kohtalaista kuvaussäätä. Pohdimme aviomieheni Rikun kanssa kokonaista 1,5 sekuntia tulevaa kuvauspaikkaa. Laitilan pilvisyys näytti hieman huonommalta, joten kaikki menisi iltasella yhden kortin varaan ja suunta olisi puoli viiden maissa kohti tuttua erämaa-aluetta nimeltä Siperia. Meillä lunta ei ole vielä nimeksikään joten alueelle niin sanotusti vapaa pääsy — mitään talvikunnossapitoa metsätiellä ei ole. Riku ajoi joten matkan aikana tekstailin ystävämme Tapio Nylundin kanssa. Hänelläkin olivat illan suunnitelmat selvät, haussa olisi mukavaa seuraa ja jokin komea kuvauspaikka, niinpä lähetin Tapiolle kuvauspaikan koordinaatit ja kehotin pitämään kiirettä.
Päästyämme perille ennen kello viittä näkyi valoisalta tammikuiselta taivaalta punertava nauha (joka kulki poikki taivaan idästä länteen n. klo 17-18 välisenä aikana). Jätimme Hitsin parkkiin tien loppuun ja kerättyämme kuvaustavarat askelsimme ripeästi kohti tuttua muutaman sadan metrin päässä olevaa korkeampaa kallioaluetta. Täytyy sanoa, että loppumetrit suurinpiirtein juoksimme riti rinnan, kun punainen nauha alkoi kirkastumaan taivaankannella toimiessaan hyvänä kirittäjänä. Kahdet nastakengät ropisivat lumisella ja paikoin jäisellä pinnalla ja hengityksen huurut levisivät höyrynä talviseen purevan kylmään iltaan. Vielä pieni spurtti kalliolle vieviä tuttuja kivisiä luonnollisia askelmia ja lopulta entinen kallioinen merenranta käkkärämäntyineen levittyi eteemme koko kauneudessaan.
Ensin mielsin punaisen nauhamaisen ilmestyksen Sar-kaareksi (lyhenne sanoista Stable Aurora Red), joka ei ole siis revontuli itsessään, mutta tykkää esiintyä revontulien kanssa. Pidemmän päälle ilmiötä tarkkailtuani outo nauhamainen kaari ei kuitenkaan näyttänyt ihan täysin Sar-kaarelta, koska se oli etenkin idän puolelta paikoin säteinen, kun Sar on yleensä pelkkä nauha. Havaintoja oli aavistuksen vaikeaa tehdä, koska taustataivas oli vielä todella valoisa. Nauhamainen alue taivaalla alkoi katsellessa kirkastumaan kirkastumistaan, kunnes nauhan keskelle syttyi päidemme yläpuolelle eli zeniittiin niin infernaalisen värinen punainen revontulikorona, että oksat pois vanhasta joulukuusesta. Valkoinen hanki värjäytyi muutamassa hämmästyttävässä hetkessä punertavaksi. Punainen näkyi ihan varjeleen komeasti silmälle ehkä senkin vuoksi, että havaintopaikkamme oli todella pimeällä alueella, kaukana kaupunkien valosaasteesta. Punertava nauha näkyy muuten myös illan revontulikoronakuvissa ylimääräisenä punerruksena. Ehdimme kuvaamaan aktiivista revontulinäytelmää kahdestaan noin puoli tuntia kunnes metsätieltä alkoi kuulumaan auton ääniä ja Rauman ystävämme Tapio karautti rallivatasena paikalle.
Kannustimme ”hip huraa” -huudoin kalliota ylöspäin kilpaa revontulien kanssa säntäävää kuvaustoveria. Pikaiset tervehdykset ja kameroiden määrä alueella lisääntyi ja puheensorina alkoi vellomaan kilvan. Olimme niin innoissamme revontulista, että pulina oli valtaisaa ja kapelin noustessa samaa tahtia revontulien kanssa alueella esiintyvät nelijalkaiset todennäköisesti vaihtoivat majapaikkaa. Vartin kuluttua revontulinäytelmä hieman hiipui tuoden mukanaa lepohetken. Suunnitelmissa oli kuvata porukalla Venus-planeetta käkkärämäntyjen ja lyhdyn kanssa, mutta revontulien lävähtäminen uudestaan taivaalle ilman mitään etukäteisvaroitusta pisti suunnitelmat uusiksi, ja Venus kuvattiin lopulta ohimennen täysin lennossa. Koillisen puolelle taivasta muodostui klo 18 jälkeen vihreää jännää revontulimössöä, joka oli pääosin diffuusia eli liikkumatonta ja piirteetöntä revontulta, ja se alkoi pikku hiljaa kurottamaan kohti etelää. Jännän näköinen vihreä jättimäinen pötkylä levisi kulkemaan kaakosta luoteeseen ja sukelsi syvälle etelän ilmansuunnalle. Voimakas undulaatio eli poimuilu revontulen reunassa herätti ajatuksen revontulidyynien läsnäolosta, mutta ne ovat näkyneet tässä tapauksessa todella etelässä, eli ehkäpä jostain Arizonasta poukkaa myöhemmin dyynikuvia. Nämä revontulet näkyivät todella kaukana etelässä, koska arvot olivat niinkin hurjat kuin G2-G4.
Klo 19 aikoihin ajattelimme hieman vetää henkeä, koska reposille koitti palautumisvaihe, jonka aikana revontulikaari putosi alemmas horisontissa ja taivaalle jääneet repolaiset olivat himmeitä ja pääosin piirteettömiä. Ajatuksena oli nauttia mukaan varaamaamme kahvia ja pitää muutenkin pieni tauko, koska kamerat sekä kuvaajat alkoivat vetää jäähän. Lämpöpussit piti vaihtaa objektiiveihin, koska edelliset olivat jäähtyneet tiukassa pakkasessa. Sujautin uuden kamerahankintani eli Canonin 6 D Mark II lepäämään kuvausreppuun toviksi.
Ehdimme pitämään taukoa peräti muutaman minuutin, kun taivaalle syttyi jotain outoa, ja taas kamera kiskottiin repusta jalustalle. Länsilounaaseen taivaalle näes lävähti samantien mitään kyselemättä Steven tapainen tyyppi, jonka muoto oli outo ja kolmivärinen sisältäen punaista, valkoista ja vihreää ja lisäksi se kiemurteli taivaalla. Hämmästyneitä huudahduksia pääsi ilmoille. Mikä ihme tuo on, jos se ei ole Steve? (Steve on lyhenne nimestä Strong Thermal Emission Velocity Enhancement, ja se ei ole myöskään revontuli.)
Leirissämme seurasi hirveä sinkoilu joka ilmansuuntaan, ja kameroita ja asetuksia räplättiin nyt urakalla. Ilmiö oli myös oudon säteinen, korkkiruuviksi Tapio sitä kutsui ja se oli melkoisen kuvaava nimi ilmestykselle. Tämä kaveri oli selkeästi kolmivärinen, kun taas Steve on kaksivärinen. Kierteellä kulkeva nauhamainen erikoisen näköinen muoto kirkastui niin paljon, että sen luomassa valossa näkyi hyvin kulkea, hangen värjääntyessä punertavan vihreäksi. Kameran kanssa sai sinkoilla ja vaihtaa kuvakulmaa lännestä aina zeniitin eli pään yläpuolen lisäksi myös itään lennossa. Oli vaikeuksia miettiä, mihin suuntaan kuvaisi, joten päädyin pyörimään tutusti ympyrää. Nauhamainen korkkiruuvia imitoinut muoto oli lopussa silmiinpistävän kirkas. Etualat jäivät aavistuksen huonoiksi, mutta tässä kohtaa ilmiön tallentaminen kuviin on tärkeämpää kuin maiseman sommittelu.
Olen useasti neuvonut aikaisemmissa blogeissani hentojen ilmiöiden kohdalla nostamaan kamerasta ISO-lukemaa ja ottamaan kaiken objektiivin tarjoaman valovoiman käyttöön. Ei… se ei toiminut tällä kerralla, koska tämä ilmiö ei ollut hentoa nähnytkään. Unohtakaa aiemmat ohjeet ja toimikaa aina vallitsevan tilanteen ja ilmiön kirkkauden mukaan.
Lopuksi korkkiruuvimaiseen nauhaan ilmaantui zeniittiin todella kirkas ja hyvin teräväpiirteinen korona, jollaisen olemme edellisen kerran nähneet Utsjoella, eli tämä setti veti vertoja pohjoisen kamalle mennen tullen. Ilmankos kollegani Emma Bruus totesi hirtehiseen tyyliinsä kuvat nähtyään, että ’kappas vaan! Teittekö te pikamatkan Leville?’ En voi kuin yhtyä Emman sanoihin, ilta oli suorastaan epänormaali näin etelän mittakaavassa. Revontulikoronassa kameran asetukset olivat jopa aukko f4 ja 1,5 sekuntia, ISO 1250 ja silti se kehveli paloi puhki. Jopa kännykällä sai siitä käsivaralla aivan hyvän vertailukelpoisen kuvan, niin kirkas nähty korona oli. Kameran säätäminen vähän väliä oli tuskaa, koska pakkasta oli noin -6 °C sään ollessa silti kostea.
Oli hyvä olla liikkeellä suuremmalla porukalla. Valvovia silmäpareja todella tarvittiin, sillä joka ilmansuunnassa tapahtui ja isosti. 15 mm oli aivan liian ahdas illan taltiointiin, koska revontulien kuviot olivat todella suuria ja sijaitsivat laajoilla alueilla taivasta. Ja muuten illalla näkyi muitakin outouksia! Jälleen oranssi barbababa eli oranssi, outo utupulla tai oikeastaan utupullia monikossa seikkaili revontulien seassa alkuillalla sekä myöhemmin n. klo 23 jälkeen. Alueet sykkivät ja vaihtoivat paikkaa taivaalla. Parhaat kuvat utupullista otti Tapio ja nätisti ruikkaamalla sain kuvia lainaan tähän blogiin. Kiitokset Tapio!
Kuva: Tapio Nylund
Ryhmäkokomme paisui illan aikana, kun Raumalta saapuivat vielä vahvistukseksi Sanna Kinnunen tyttärineen ja vävyineen. Nuoriso ei ollut koskaan aiemmin nähnyt Linnunrataa tai revontulia, joten tämä ilta oli siis oivallinen aloittaa tutustumismatka taivasilmiöiden ja kotigalaksimme pariin. Lopussa kävi ihan hirveä puheen pulina reposia katsoessa ja erämaa kaikui “iiih miten hienoa, katsokaa noita värejä, voihan nenä, voiko tälläistä olla edes olemassa jne” -huudoista. Nuorien kännykät ikuistivat kilvan tanssivia repolaisia ja uudet taivaantarkkailijat olivat yhtä suurta hymyä, mutta niin olivat loputkin meistä vanhemmista harrastajista. Fiilis oli aivan kirjaimellisesti katossa tai oikeastaan jo läpi siitä. Taustalla kettu huuteli tervehdyksiään talvi-iltaan ja lehtopöllö aloitti konserttiaan, eli tervetuloa tammikuu ja sitä myötä myös tuleva kevättalvi sitten jossain vaiheessa.
Kuva: Tapio Nylund
Illan aikana olisi pitänyt omistaa 16 kättä ja kolme kameraa per kuvaaja, siis vähintään. Reposet olivat väliin niin liukkaita liikkeissään, että harvemmin näin etelässä joutuu riehumaan kameran kanssa kuin heikkopäinen. Tuli jopa tuskanhiki pyöriessä ympyrää ja kameran asetuksia plärätessä. Nämä reposet olivat myös vaikeat kuvata, koska niiden kirkkaudessa esiintyi laajoja vaihteluita hyvin nopeassa tempossa. Asetus, mikä toimi äsken kamerassa, ei toiminut enää hetken päästä. Täytyy sanoa, että allekirjoittaneen uusi kamera Mark II sai aikamoisen tulikasteen. Canonin runko eli tuttavallisemmin “Karkki Makkonen” selviytyi hyvin illasta, vähempikin tykitys olisi toki riittänyt, mutta tällä mentiin 😉
Valitettavasti Siperia lipui lopulta pilvien peittoon, kytistely-kuusikkomme hajosi aavistuksen haikein mielin ja me ajoimme Rikun kanssa tässä välissä kotiin Laitilaan. Pilveilyä kesti pari tuntia, kunnes n. klo 23 taivas hieman avautui, allekirjoittanut sinkosi kotosalla pihalle uudestaan ja juoksi naapuriin muinaispellolle kirmaten siellä lailla peurain. Taivaalla oli jäljellä edelleen hentoja pilareita ja sykkiviä hitaita, oransseja läiskiä sekä diffuusia vihreää revontulta. Illan taikuus ei ottanut loppuakseen. Parhaiten oranssit läiskät näkyivat suurimman revontuli aktiviteetin lopahdettua n. klo 23. Ja ei, noilla alueilla ei ole horisontissa valosaastetta, suurin osa oranssista läiskämäisestä kamasta esiintyi lännen ilmansuunnalla, jossa ei ole vastassa kuin pimeä meri. Muutamia tulipalloja tuli nähtyä illan aikana ja yksi erehtyi allekirjoittaneella jopa kuviin saakka, valitettavasti näyttävä lento tallentui vasta tulipallon vajotessa alemmas puiden latvusten sekaan.
Uskomattoman komea alku vuodelle! Olemme suunnitelleet vastaavaa reissua ja nähneet päiväunia porukalla, että saisimme yhdessä bongata hienot revontulet jossain komeassa paikassa ja nyt se viimein toteutui. Illalla ihmiset olivat yhtä leveää hymyä, naurua ja lapsenomaista ihmettelyä yhdessä, mitä arkimaailmassa tarvitaan. Sisäisen lapsen pitää välillä muistaa leikkiä ja pysyä aktiivisena, koska silloin ihminen voi kaikin puolin hyvin. Revontulireissuilla lapsen saa vapauttaa huoletta leikkimään taivasalle muiden samanhenkisten kanssa. Nykypäivän uusi musta eli suuren suosion saanut ryppyotsailu on taas vahingollista terveydelle ja muutenkin varsin tylsämielistä touhua, niinpä päätimme porukalla tehdä uudenvuodenlupauksen ja olla rullaamatta otsanahkaa mitättömistä asioista. Alueena Siperia muuten oli paras mahdollinen paikka bongata nämä reposet, jo pelkästään syrjäisyyden, hiljaisuuden (tästä toki voidaan olla jälkikäteen montaa mieltä :D) ja tietenkin valosaasteen vähäisyyden vuoksi. Nyt revontulien värit hahmottuivat silmälle hienosti, kiitos pimeälle taivaalle. Illan parasta antia oli kuitenkin saada havainnoida ja harrastaa yhdessä.
Loppuun pieni, kaino pyyntö kanssakuvaajille.
”Olitko kuvaamassa 1.1.2025 revontulia? Illalla näkyi jotain hieman normaalista poikkeavaa.
Mikäli löydät kuvistasi aikavälillä klo 19.04-19.20 länteen, zeniittiin tai itään kuvattuja kuvia, ilmoitathan havaintosi kuvineen Taivaanvahtiin. Kyseessä saattaa olla uusi revontulimuoto / tai muuta kiintoisaa ja lataamalla kuvasi Vahtiin autat revontulitutkimusta, koska mitä enemmän kuvia tuolta ajalta kertyy, sitä helpompaa esimerkiksi ko.revontulen korkeuden laskeminen on. Lisäsin kuvateksteihin sanan #etsintäkuulutus mitä revontulimuotoa nyt peräänkuulutetaan.
Ohessa on suora linkki lomakkeelle, jonka kautta saat lähetettyä havaintosi. Ei tarvitse osata täyttää kaikkia kohtia, koska Taivaanvahdin asiantuntijat ovat apunasi. Kiitoksia havainnoista jo etukäteen!” https://www.taivaanvahti.fi/observations/report/cat/revontuli
-Iloisin terveisin Pike
Speksejä:
Piken kamera: Canon EOS 6D Mark II & Irix Blackstone 2.4 15mm. Asetukset illan aikana aika laajat, f2.8-f4, ISOt 1250-3200, 1,5-8s
Rikun timelapse Go pro 10
Tapion kuvat Nikon D750 & Samyang 2.8 14mm
Kuvia ja videokatrasta runsaudensarvi- näytelmästä
Porin Karhunvartijat video illasta: https://www.youtube.com/watch?v=xalW_ZiiCwk&list=PLxfEw6TSLc8HzNvpwscGgQcCQZexc2gjR&index=1
Porin Karhunvartijat lännen puolen kummajainen: https://www.youtube.com/watch?v=kVltV3FUU_c&list=PLxfEw6TSLc8HzNvpwscGgQcCQZexc2gjR&index=2
Rikun timelapse: https://youtu.be/4Z8WP-_bKp0
