Sähköisiä tunnelmia
[Tässä tekstissä kerrotaan kokeneen myrskyilmiöiden havaitsijan kuvausreissusta. Jos myrskybongaus kiinnostaa, mutta olet aloittelija, kannattaa muistaa, että myrskyjen havaitseminen läheltä on oikeasti vaarallista, ja on tiedettävä, mitä on tekemässä. Ensi alkuun kannattaa tutustua Ursan myrskybongareiden harrastusryhmän turvallisuusohjeisiin täällä sekä lukea Ilmatieteen laitoksen ohjeet ukkospuuskien varalle täällä.]
10.-11.8.2024 iltapäivä meni hermostuneesti jännittäen, syntyisikö meillepäin paljon povattua yösalamointia. Jännitys osoittautui melko turhaksi, koska Länsi-sekä Etelä-Suomi saivat niin järeän salamaryöpytyksen, etten muista ihan vastaavaa kokeneeni hetkeen. Pitkästä aikaa tuleva ukkosjahti jopa vähän arvelutti, nimittäin vain muutama vuorokausi ennen yön näytelmää sain päiväsaikaan muistutuksen siitä, miten vaarallista äkillisesti syntyvä salamointi voi olla. Lukijalle huomautus, että minulla ei ollut mukani kameraa tai jalustaa, joka voisi selittää helpommin sen, mitä seuraavaksi tapahtui. Aina edes se, että tiedät, mitä olet tekemässä, ei riitä. Vahinkoja voi sattua.
Kylätiemme on tuhdisti puuston ympäröimää ja lähin aukkopaikka puustossa sijaitsee noin sata metriä talostamme ja siksi olin lähdössä kävellen katsomaan miltä taivas tuona päivänä näyttää. Rankemmin satavia alueita oli kartalla kaksi, toinen Pyhärannan edustalla ulottuen meren yläpuolelle ja toinen pidempi nauhamainen alue Laitilan itäpuolella. Pyhärannassa syntyi satavaan alueeseen täysin yllättäen ukkostava alue joka salamoi melkein välittömästi. Pyhärannan edustalla lyönyt salama kulkeutui aina Laitilan Salonkylään asti, osuen portinpielessämme kasvavaan koivuun ja hypäten siitä allekirjoittaneen takaraivoon. Näin vain kirkkaan väläyksen ja samassa hahmotin miten koivun latvus heilahti ja yht’äkkiä ilma oli rätinää ja otsonin käryä täynnä. Hiukset nousivat kirjaimellisesti pystyyn ja seuraava asia, mitä tunsin oli takaraivossa tuntunut hetkellinen kunnon nipistys, eli sain kovan ja kivuliaan sähköiskun- jopa viidentoista metrin päässä oleva sähkömuuntaja räsähti. Tämä kaikki tapahtui muutaman sekunnin sisällä. Polvet menivät tapahtumassa veteliksi ja pysyin hädintuskin pystyssä. Kun havahtuin kylätieltä kyyryasennossa, niin ensimmäinen ajatus oli ”siis mitä ihmettä äsken tapahtui”?
Saamani terävä ja tuima, hiukan kivulias sähköisku oli salaman tuottama nk. sivuisku joka tuntui lähinnä siltä, kun takaraivoni olisi osunut sähköiseen paimenpoikaan. Mikäli isku olisi ollut suora, niin en kirjoittelisi tätä Tarinoita taivasalta blogia. Jonkin aikaa olotila oli myös vähän normaalia huterampi. Onneksi neurologisia oireita ei ilmaantunut jälkikäteen lisää,-salama vaan tyytyi tönäisemään allekirjoittanutta kuin muistuttaakseen miten tappava voima sillä halutessaan voi olla. Sähköiskun jälkeen suussani maistui joka tapauksessa viisi vuorokautta metalli ja takaraivo tykytteli. Suoranaista pelkoa ukkosiin tai salamointiin ei lähikontaktissa muodostunut, vaan tilalla oli uudenlainen kunnioitus. Tapahtunut oli aivan puhdas sattuma. Muistakaa aina olla varovaisia ukkosella ulkona liikkuessanne.
Mutta nyt takaisin itse myskyisän ja salamarikkaan illan tapahtumiin. Iltamme käynnistyi tuolloin joka tapauksessa hermoillen, sillä kutsumattomia vieraita eli alapilviä vaelsi taivaalla aivan liikaa. Taannoin tapahtunut sähköisku muistui myös mieleen vähän liiankin elävästi ja täytyy sanoa, että tuleva ukkoskytis jopa vähän hermostutti. Jännitysmomenttina ylimääräisien pilvien kanssa oli se, että näkisimmekö mitään muuta kuin mahdollista välkettä? Kävimme katsomassa Rikun kanssa myös kuvauspaikan sekä tulevan parkkipaikan maan kantavuuden valmiiksi, koska olimme lähdössä liikkeelle Rikun todella painavalla etuvetoisella pakettiautolla. Edellinen uppoaminen peltoliittymään 700kg kevyemmällä autolla joskus vuonna nakki oli aivan liian hyvin hyvin molempien muistissa. Nyt koeponnistimme vuoronperään jalkaisin tulevan parkkipaikan eli pellolle vievän liittymän. Se oli päivän sateista huolimatta kuin kivikovaa betonia ja pysyisi myös sellaisena, mikäli ei yöllä sataisi yhtään enempää. Sormet ristiin sen asian vuoksi, ajatus yöllä peltoon uppoamisesta uusintana ei ole kiva skenaario! Seuraavaksi kävimme vielä kotona syömässä, vaikka tuleva yö jännitti niin paljon, etten tahtonut saada palaakaan voileivistä nieltyä ja kaiken lisäksi herkullinen kinkkuvoileipä maistui edelleen hieman metalliselle…Syötyä oli aika vilkaista ukkostutkaa ja sitten vaan ristiä sormet, hengittää syvään, hypätä uudestaan autoon ja suunnistaa rohkeasti tulevaan kytispaikkaan. Rohkeudesta voidaan olla tässä kohtaa pariakin eri mieltä, mutta kentälle oli päästävä, rannikon yöukkonen on aina näkemisen ja kuvaamisen arvoista.
Emme ehtineet olemaan kauaakaan asemissa, kun etelän puolella merellä näkyneet alasinpilvet kävivät välkkymään, -mitään ääntä ei siis kuulunut, eli näkemämme välkehdintä oli kalevantulia sekä elosalamoita, ukkostavat alueet olivat todella kaukana. Lopulta kauan odotettu hämärä laskeutui ja etelän puolella olevat ukkospilvet välkkyivät jo parinkymmenen sekunnin välein, tahti vain kiihtyi mitä enemmän yötä kohden kuljettiin. Se ei kuitenkaan ollut vielä mitään verrattuna tulevaan.
Olin kuvaamassa etelän suuntaan ja Riku oli seuraamassa pohjoisen puolen taivasta toisella puolella tietä. Selkäni takaa kuului ”hei, täällä taitaa tapahtua kohta enemmän kuin etelän puolella, tutka väittää, että etelä on hyytymässä, mutta Porin puoli taitaa aktivoitua”. Ja toden totta näin kävi. Siirryin itsekin kytikseen kuvaamaan kohti pohjoista. Hieman myöhemmin Porin suunta pohjoisessa sekä Eurajoen suunta koillisessa alkoivat vilkkumaan kilvan. Elosalamoita, kalevantulia ja tavallisia salamoita välkytellyt pitkä pilvinauha ulottui Porista pitkälti Pyhäjärven eteläpuolelle ja yllättäen koko hässäkkä aktivoitui salamoimaan. Salamointi oli tiuhaa ja parhaimmillaan taivas valaistui peräti kymmenen sekunnin välein, väliin ukkonen murahteli ja jyrisi ollen lähimmillään viiden kilometrin päässä. Parasta illassa oli se, ettemme saaneet kuin kaksi vaivaista tippaa sadetta eli kuvauspaikan valinta meni kerrankin oikein! Puolen yön jälkeen tähdet tulivat näkyville, kun taivaalla sinnitelleet yläpilvet antoivat hetkellisesti periksi. Tähtitaivas ja kauas näkyvät vähän väliä valaistuvat korkeat pilvihuiput sekä alasinpilvet olivat uskomattoman komea näky elokuisessa tummuvassa yössä. Oli lähes taianomaista seurata non-stop salamointia, tähtiä ja samalla katsella Perseidien tähdenlentoja, joita vilahteli tummuneella yötaivaalla ihan kohtalaisesti tähdenlentojen maksimin eli pääyön lähestyessä.
Yön saldo oli lopulta yli 200 nähtyä salamaa, kalevantulta tai elosalamaa. Salamointi kesti yhteensä hulppeat viisi ja puoli tuntia ja kotiuduimme aamulla neljältä. Yöllä otetutut kuvat näyttivät jälkikäteen katsottuina melkoisen apokalyptisiltä. Öinen luontomutsin järkkäämä disco oli eräs parhaista yöukkosista, joita on elämäni ajalle mahtunut. Alkuyön kuviin oli tarrannut myös kaukaista salamointia, joka näkyy kuvissa pilvien valottumisena, kun lopulta sain värisäädöt kohdalleen. Tässä muuten yksi opetus-yrittäkääpä saada jo kuvaustilanteessa värilämpötila oikeaksi eli täsmäämään kuvattuun maisemaan! Ei tarvitse sitten jälkikäteen säätää kuvien lämpötilaa tietokoneella niin hirveästi…ja kun kehitin kuvia, niin yllätyin. Kuvista paljastui kehittäessä hyytävän näköinen ja todella pelottavan näköinen vyörypilvi, jota ei pimeässä mitenkään hahmottanut taivaalta. Onneksi näin tuon pilvihirviön vasta seuraavana päivänä. Aikamoinen yö kaiken kaikkiaan ja kuvasaldoon saa olla todella tyytyväinen.
Ja vastaisuudessa samankaltaisessa tilanteessa käyn katsomassa tilanteen kylätiellä autolla, en jalkaisin.
Illan kuvissa kamerana Canon EOS 6D ja linssinä Canon 24-105mm. Asetukset ISO 400-1600, f.3.5-7 5-15 sekuntia
-Pike
Kuvia hurjaakin hurjemmalta illalta sekä yöltä:
Hienot on hetket ja uskallusta tarvitaan. Upeat kuvat.