Sähköä ilmassa
Oli synkkä ja myrskyinen ilta myrskyisän päivän jatkoksi ja olimme aviomieheni kanssa ukkoskytiksessä jo toista vuorokautta putkeen, heikolla menestyksellä tosin. Jotenkin ukkoset olivat hyytyneet heti päästyään lähelle Laitilan avaria peltoaukeita. Alkuyöllä oli tarkoitus kytätä merellä tapahtuvaa salamointia, mutta taivas täyttyi nopeasti sataiden kuuropilvien jämistä, vanhoista alasinpilvistä ja muusta ylimääräisestä töhkästä, mitä nyt taivaalle kuvitella saattaa.
Loppujen lopuksi taivas oli melko laminaattia aivan lännen puolta lukuunottamatta. Lännen puolen pilviaukossa kaukaiset salamat välkyttelivät menemään, mutta kuvauksellisesti hommassa ei ollut mitään järkeä, eikä pilviaukko tarjonnut visuaalisesti yhtään enempää. Vuorokausi oli ollut pitkä, joten palasimme kotiin ja Riku meni pitkälleen. (Viime kesäisen rakennustelineiltä putoamisen yhteydessä puolisolleni selkärankaan syntynyt murtuma rajoittaa edelleen meidän yhteisiä kytiksiä, mutta ainakin ukko kävelee, se on pääasia)
Ilman ollessa varsin tyyni ja muutenkin mukava, jäin ulos laavulle kirjoittamaan uutta blogia. Kun sain blogin tekstin talteen, huomasin, että taivas on myös vähän kirkastunut. Pikainen tilannearvio oli se, että lännen puolella välkkyi edelleen, niinpä otin retkijakkaran, lasin vissyä ja siirryin pihatiemme liittymään nollaamaan kirjoittamisen kuormittamia aivoja ja seuraamaan välkyntää. Taivasta katsoessa totesin, että näyttää konvektiollakin olevan konvektio ja pilvien huiput nousivat kilvan kuplimaan.
Katsellessa välkettä pilviraosta kului parikymmentä minuuttia. Yhtäkkiä myös pohjoisen puolella jollain maagisella tavalla pilvipeite rakosi, taivas kirkastui ja valaisevat yöpilvet lipuivat näkyville. Meidän pihalle yöpilvet eivät tuolla korkeudella ollessaan oikein hahmotu, joten kokosin jakkaran, vaihdoin crocsien sijaan kunnon jalkineet alle ja kipaisin hiljaiselle kylätielle, josta aukeaa lyhyen kävelyn jälkeen avarampi näkymä. Kävellessä huomasin, että välke merellä näkyy nyt lähempänä ja avasin myrskybongarien tutkan. Ei samperi, salamoiva alue onkin levistynyt mukavasti. Valaistunut pilvihuippu ja yököt samaan kuvaan kelpaisi pitkästä aikaa! Kipaisin niiltä jalansijoiltani takaisin kotiin ja kysyin aviomieheltä, tuukko nää mukaan vai jäätkö kotio. Mies päätti jäädä selän edelleen kiukutellessa kotiin, joten pakkasin pikaisesti kuvaustarvikkeet ja hyppäsin autoon. Kohteena oli vähän matkan päässä oleva peltoaukea suon laidalla.
Kaukainen välke tervehti öistä tallaajaa, kun parkkeerasin auton naapurikylään Suotielle. Ennustetun suuremman myrskyn demoversio oli selkeästi merellä! Katsoin tutkaa. Voi höh. Kuvauksellisesti salamat löivät vieläkin liian kaukana, mutta lounaasta alkoi yhtenäinen pilvinauha, joka kulki Uudenkaupungin rannikkoaluetta pitkin päätyen Poriin, jonka suunnassa oli salamoinut jo jonkin aikaa. Oikein hyvällä tuurilla tämä lähin osa nauhaa voisi alkaa satamaan ja salamoimaan. Seurasin sivusilmällä Uudenkaupungin puolta, sommittelin yöpilvet kuviin ja napsin blogiin talteen kuvat ainakin niistä. Aika kului, yöpilvien alue pieneni ja laski alemmas horisonttiin. Päivällä aika kovana käynyt Hortonin päänsärky tuikkasi uudelleen silmän takana. Hitsi, ei olisi tarvinnut. Alkoi jopa pitkästä aikaa harmittamaan, koska kerrankin olisi upeaa salamointia mutta miehellä on selkä siinä kunnossa ettei hän pääse tänään enää ollenkaan mukaan ja allekirjoittaneella pukkaa vielä päänsärkyä joka estää tehokkaasti ajamista ja siirtyilyä. Nyt ei hommat sujuneet.
Päätin nauttia ainakin valaisevien yöpilvien rippeistä. Vilkaisin sadetutkaa. No niin, nyt näyttää hyvälle. Nauha Uudenkaupungin edustalla satoi tutkassa sopuisasti hiljaksiin vihreänä muuttuen katsellessa oranssiksi. Mitä punaisempi satava alue kartalla on, sitä parempi. Pistin sormet ristiin salamoinnin suhteen, tässä fiaskossa ei yrittänyttä laiteta. Vai oliko tämä fiasko? Pääsin kuitenkin katsomaan salamointia, kuvaamaan vypit ja siinä katsellessa Kuu iski silmää idän puolelta, Jupiter kurkki taivaalla ja aavistus Linnunrataa hahmottui Kuun valaisemalta taivaalta. En olisi mistään hinnasta ollut juuri tällä hetkellä missään muualla. Nyt just oli hyvä. Ei ole reissu fiaskoa nähnytkään.
Mereltä kuului taustalla hiljakseen etäistä, tauotonta jylinää, kuin tykkejä ja välke kiihtyi. Samassa Uudenkaupungin suunnalla salama halkaisi pimeän. Yes! Pilvinauha aktivoitui salamoimaan! Kohta muuten salamoisi lisää, ihan taatusti! Tutkan näytöllä sadealue muuttui punaisesta tumman punaiseksi ja sitä seurasi ihan hirveä sählinki. Siirsin äkkiä kameran osoittamaan päin salamoivaa aluetta, yritin hapuillen sommitella jotain pilkkopimeässä ja mietin kameran säätöjä, takaraivossa takoi ”pian nyt!!” Kuin ihmeen kaupalla sain kaiken kohdalleen ja samassa alue salamoi uudestaan! Nyt jäi salama kennolle asti ja tuuletin villisti, kun kameran takanäytölle ilmaantui kuva punaisena hohkaavasta, salaman valaisemasta ukkospilvestä. Ai jestas minkä näköistä, wau!
Ei sattunut yrityksestä huolimatta tällä kertaa salamaa ja yöpilviä samaan kuvaan, mutta pahus vie, että olin tyytyväinen yön tuomaan saldoon. Pienestä päänsärystä huolimatta jaksoin kytätä, vaikka vähän pilvisyys hanttasi vastaan. Puoli kolmelta luovutin ja lähdin kotiin taivaanrannan välkkyessä edelleen Rauman suunnalla. Heitin toiveen maailmankaikkeudelle, toivottavasti mahdollisimman moni saisi kuvattua tämän saman. Kun pääsin kotiin ja sain kannettua tavarat pois autosta, totesin selän menneen kameran kanssa etukumarassa hyöriessä onnellisesti jumiin. Paras kikka avata kuvausjumi-selkä on heittäytyä heti pötkölleen lattialle ja nostaa jalat tuolille ja päätin tehdä sen ennen nukkumaan menoa, muuten aamu olisi karsea.
Luulempa, että arvasitte miten kävi. Jep. Heräsin about neljän maissa siihen, että nyt vetää kylmästi jostain ja patja on aivan liian kova. Tajusin samalla sekunnilla sammuneeni väsyneenä keittiön lattialle ja keräilin siitä naureskellen itseni sänkyyn. Moniko ottaa unet keittiön lattialla selvinpäin vai onko tämä Ursalaisen bloggaajan arkea? Ja kiitos kysymästä,- selkä oli aamulla oikein hyvä, että voi sanoa olleen ihan kannattavaa ottaa välikuolemat keittiön lattialla.
Kaiken kaikkiaan jännä ilta, pääsin fyysisesti näkemään, miten nopeasti ja melkein tyhjältä, alapilvien riepomalta taivaalta rannikolla nousee tyhjästä kuuropilvinauha, joka aktivoituu myöhemmin salamoimaan. Yökköset saattoivat olla kauden viimeiset meille, eli nyt katse kohti revontulia.
Kyttäillään,
Pike
Yön saldoa:
