Perseidien aikaan
Kenraaliharjoitus 11.-12.8.2023
Yön näyttäessä selkeälle aloimme valmistelemaan tarvikkeita kokoon. Kuvauspaikka oli vielä hieman auki, mutta aloimme kallistumaan yleensä sumuttomana pysyttelevään Pyhärantaan, jossa auton saisi parkkeerattua keskelle melkein 360° auki olevaa louhinta-aluetta. Tämä kerta olisi viides perseidijahti ko.alueella, se on osoittautunut oikein toimivaksi havaintoalueeksi. Ilmoittelin omistajalle viestillä, että tulisimme käymään alueella myöhemmin yöllä. Homma oli ok.
Aviomieheni Rikun selkä ei ole kunnolla parantunut rakennustelineiltä putoamisen jälkeen, joten makuualusta oli lähes pakollinen ottaa mukaan. Kaivoimme esille kovia kokeneen ilmapatjan, jos se kestäisi vielä yhden kyttäämisen louhoksella. Siksi toiseksi; mikään ei piekse pötköllään tehtyjä haviksia. Patja olikin ollut monta kertaa reissussa, tosin joka kerta sen kanssa on sattunut jotain ”hupsia” eli ilma ei oikein tahdo pysyä patjan sisällä ja vuotokohtia oli paikattu monasti. Vaikka patjan alustan suojaisi, pikkukivet ovat tehneet aikojen saatossa tihutöitään. Päätimme tällä kertaa olla kaukaa viisaita ja sijoittaa ilmapatja reilusti ylös maasta, koska siihen oli nyt mahdollisuus, kyttäysmobiilina kun sai toimia Rikun pakettiauto Transit joka näyttää allekirjoittaneen Mitsubishin katumaasturiin verrattuna valtamerialukselta. Valtamerialuksella on puolensa- takalaitanostin ja silta, jonka päälle viisain mielin päätimme patjan sijoittaa. Ilmapatjan täyttö ei ollut helppoa, se piti tehdä jo kotona, ilmeni näes että Transitin sulake oli palanut eikä tupakansyttimeen tuleva pumppu näin ollen toimi. Seuraavaksi laahasimme yhteistuumissa patjan allekirjoittaneen Mitsun viereen ja seurasi täyttöyritys numero 2. Yritys, joka päättyi arvattavaan suhinaan. Rikun lähtiessä kiltisti paikkaamaan patjaa verstaalleen allekirjoittanut säntäili muiden tarvikkeiden kanssa autolta toiselle. Hieman hirvitti tuleva ajomatka vieraalla autolla. Oma auto on pieni neliveto automaatti ja ylipäänsä viimeiset kolme autoani ovat olleet automaatteja, manuaalilla olin ajanut tässä välissä vaan pariin otteeseen. Nyt pitäisi siis ennenkaikkea muistaa, että autossa on kytkin. Kyydistä voi silti tulla pomppuista.
Loppuviimetteeksi oli kyllä komia yö ja mitä Transitiin tuli, se sulatti laivamaisella jämerällä olemuksellaan ja hyvällä ajettavuudellaan sydämen. Alkumatkasta Riku kylläkin joutui huutelemaan onnensa huumassa kurvailevalle vaimolle useampaan kertaan ”muista, että tää on 30cm leveämpi kuin sun auto!!” Tuli myös testattua laivan eikun auton jarrut, näes kesken menomatkan huomasin edessä tiellä jonkin nyytin. Lintu. Eikä se liiku. Onko se kuollut? Seuraavaksi tuli todistettua omin silmin jotain erikoista. Kehrääjä- niminen lintu istua nakotti hyvikin hengissä kököttäen tyynesti asfaltilla ajovalojen keiloissa. Mutta voi varjele, pakun jarrut olivat vähän jäykemmät, kun odotin. Kauhukseni autossa oli kunnon miespoljin, jota sai runtata voimalla lattiaan saakka. Juuri kun olin lähes varma, että pohjelihas menee kramppiin, kolaroin suurisilmäisen linnun kanssa ja harvennan entisestään harvaa kantaa vielä yhdellä yksilöllä, otti auto viimein ja pysähtyi. Silmänräpäyksessä lintukin nousi asfaltilta siivilleen ohittaen tuulilasin parin sentin päästä, jos edes sitäkään. Riku tuumasi hantin puolelta yllättävän rauhallisesti ”tällä muuten pitää jarruttaa aika reilusti ja näin tuon linnun silmämunat.” En voinut kuin vastata ”joo, niin näköjään pitää ja jos tuo on lajityypillistä käytöstä, niin en yhtään ihmettele enää tuon linnun harvinaisuutta ja silmämunat bongattu myös”. Okei, nyt tiedän, että tällä vehkeellä ajettaessa kuuluu oikeasti painaa jarrua ja on muuten harvinainen ja erikoisen näköinen lintu profiililtaan tuo loppukesällä juurikin kylätieiden pinnoilla viihtyvä Kehrääjä, googlatkaas. Kun syke oli kasassa, matka jatkui, lintuja näkyi vielä loppumatkan varrella vielä muutama.
Kuvausalueelle saapuessa taivaalla ei ollut pilvenhattaraakaan, sää oli mitä mainioin. Kosteus ja sumu olivat jääneet Laitilaan. Ajoin Transitin alas louhokseen, jossa laskimme perälaudan alas ja levitimme sille ilmapatjan, patjan päälle lampaantaljat ja yökukkujille varatut eväät fleece-peittoineen. Ja eikun kyttäämään. Samassa horisontista sukeltaa esiin hahmo,- ehkä viirupöllö, jokin pöllö kuitenkin selkeästi. Lentävän linnun siluetti tummuvaa taivasta vasten oli komea näky. Se laskeutui tyrmistykseksemme jonnekin edessämme avautuvaan lohkareikkoon, mutta pian sen jälkeen saapui myös loppukesän pimeys ja jäljelle jäi vain ääni, joka kuului googlen mukaan viirupöllölle.
Katseet haravoivat vielä vaaleaa taivasta, välillä syötiin eväitä ja rupateltiin niitä näitä. Sitten pohjoisen suunnilla näkyy ensimmäinen vilahdus, Perseidi, nyt se alkaa, silmät taivaalle!
Nyt tuli nähtyä ennätysmäärä nähtyjä Perseidejä, peräti 20kpl. Yön komein Perseidi-tulipallo vaan pahus meni ja putosi pois kuvista komeasti ruutujen väliin. Harmi, koska se oli kyllä värikäs, mennen top 3:n koko uran aikana nähdyissä. Komea vana jäi joksikin aikaa näkyville ruskehtavana söherönä yötaivaalle. Ja kylläpä niitä Perseidejä sitten viuhuikin taivaalla! Hyvä niin, reissu oli muutenkin mukavan tapahtumarikas. Lisäksi meillä oli oma lepakko joka teki hillittömiä syöksyjä meidän leirimme yllä pyydystäen päidemme yläpuolella lentäviä hyönteisiä ja välillä kuului (jopa Rikunkin suunnasta) sellanen varovainen, kevyt ”jaiks”-huuto lepakon lentäessä liian läheltä. Loppuyön tunteina ilmapatja odotetusti lopulta tyhjeni siten, että siitä tuli keinulauta ja alas piti istua varovasti, ettei vastapuoli patjan laidalla keikahda vahingossa alas tai kolauta häntäluutaan metalliseen takalautaan kaikkien toppauksien lävitse…ilmapatja- ei jatkoon enää.
Linnunrata näkyi äärettömän upeasti ja kirkkaasti, siitä tuli ihailtua ja sommiteltua monta kuvaa. Langaton laukaisin toimi kuten luvattiinkin pitkänkin matkan päästä, olen tosi tyytyväinen tähän sijoitukseen. Mahtavaa, vihdoinkin kuvaustarvikkeita täydentää kunnon laukaisija! (Hähnel Capture) Välillä heitin oikoseksi patjalle, otin samalla langattomalla kuvia ja vain katseltiin tähtiä puhumattomina ja keskityttiin tähdenlentoihin, joita vilahteli puolen yön jälkeen säännöllisesti joka puolella taivasta. Yllämme lepäsi kaikessa tummuudessaan suuri ääretön tähtineen ja Linnunradan sumut tuntuivat käsin kosketettavilta. Oli merkillisen pieni olo. Kuun sirppi hiipi idän suunnilla puiden yläosaan jääden hetkeksi sinnittelemään matalalle elokuiselle taivaalle. Oli tuuletonta, lämmintä ja yllättävän pimeää.
Sitten syntyi ajatus selfiestä Linnunradan kanssa ja eikun kipittämään kallion päälle. Kuvaan tuli vahingossa pieni ”Brasilia- vaikute” eräästä patsaasta…No ei tämä nyt ihan sama asia ole, mutta tosiaan tämän kuvan innoittajan juuret löytyvät Rio De Janeiroa hallitsevasta vaikuttavasta”Kristus-patsaasta”. Siis ihan oikeasti. En ole enempää uskonnollinen, se patsas sijaintineen vaan on komea ja vetoaa kai siihen uinuvaan, pimeämpään potrettipuoleeni.
Poseeratessani kameralle valotuksen aikana kädet sivuilla ja Linnunrata takanani, oli kuulemma vilahtanut pieni Perseidiksi tulkittava tähdenlento linnunradan sekaan. Riku ei uskaltanut hihkua aiheesta sen enempää, etten rupea tuulettamaan ja heilumaan, -hyvin ajateltu kun puolison sijainti oli tässä kohtaa yötä jyrkänteen reunalla. Heiluin vasta kotosalla työhuoneen tuolilla, kun näin kunnolla ruudun! Että voi niin sanotusti nasahtaa kohdalleen. Ja oli muuten ainoa perseidi tuolta yöltä joka jäi kennolle. (Yön teema oli seuraavanlainen ”tulipallo putoaa majesteetillisesti alas taivaalta jättäen pitkän savuvanan taakseen ja kamera ottaa kuvaa juuri eri ilmansuuntaan” tai ”juuri, kun valotus oli päättymässä, putoaa kaunis, pitkäkestoinen tulipallo alas taivaalta” ja perään vähän painokelvotonta tekstiä)
Takaisin illan tapahtumiin joita riitti. Samassa silmä poimii alhaalta horisontista jotain muutakin; kuin säteitä…revontulia?! Ei ole todellista, aivan minimaalisilla arvoilla näkyi hento, alhalla horisontissa pötköttelevä rauhallinen revontulikaari säteineen. Mahtavaa! Kauden toiset reposet näkyivät vain pienen, ohikiitävän hetken tallentuen pariin pystyruutuun, -huomattavasti huikeampi kuvausprosentti siis kuin viime kerralla jolloin ruutuja kertyi pyöreät nolla. Uskomattoman monta Perseidien tähdenlentoa näkyi, vaan mitättömästi niitä tallentui. Kotiuduimme lopulta aamulla puoli viiden maissa, vähän väsytti, mutta takana oli hauska ja ikimuistoinen ilta, taas kerran. Ilmapatja lukuisine reikineen päätyi kotona ilmapatjojen taivaaseen eli kierrätykseen ja haimme seuraavan päivänä tilalle taitettavat aurinkotuolit. Edessä olisi vielä hikoilu pääyön suhteen.
Perseidien aikaan, pääyö
Yötä vasten 12.-13.8.2023 aloimme näyttämään Rikun kanssa jo aavistuksen pandoilta ja päikkärit olivat enemmän kuin tarpeen. Eilisestä jäi tummien silmänalusten lisäksi kauhea revanssihalu Perseidien kennolle jäämisen nahkeuden vuoksi, mutta illalla pilvikartta näytti rannikolle todella huonolta. Idän suunnilla, Mynämäen kupeessa saattaisi taivas myöhemmin avautua, joten tartuimme ohueen tilaisuuteen, pakkasimme tavarat tällä kertaa Mitsuun, ristimme sormet ja lähdimme ajelemaan kohti Tarvaisten kirkonkylää. Tämä ilta oli kyllä oikea painajainen, meidät potkaistiin tylysti täysin vieraaseen kuvausympäristöön kylmiltään, käymättä paikan päällä, tutustumatta maastoon. No ollaan me tuosta lävitse ajettu kivireissuilla, siitä syystä Tarvainen ehkä valikoitui kohteeksi, se kun on lähes ainoita ”tuttuja” paikkoja Mynämäellä. Seurasi siis väkisinkin normia pidempi kynsiensyönti- reissu uudelle alueelle jossa oli tujaus valosaastetta enemmän, mitä meilläpäin. (En ikinä enää nillitä Pyhärannan valosaasteesta, ellei se pahene) Vaan kun vaihtoehtoja ei yöllä ollut. Pilviä piisasi Laitilassa naapurikunnille annettavaksi saakka.
Ajomatkalla Mynämäelle näimme pilvilautan reunan,-se oli kuin viivottimella vedetty, mutta suuntamme oli selkeästi kohti selkeämpää taivasta. Pysähdyimme huoltiksella katsomaan pilvitilannetta, joka oli hieman parempi kuin Laitilassa, täällä taivasta oli näkyvissä puolet. Suuntasimme yli kasitien idän suuntaan kohti Tarvaisten kirkonkylää. Päästyämme parkkiin peltomaisemaan, aviomies tuumasi autosta ulos tultuaan, että ”oot sinä vaan aika velho noiden sääkarttojen tulkinnoissa”. Ja kas, todellakin, oli selkenevää. Pirjo ”Velho” Koski ja tie 2015 kiittää ja kuittaa 🙂
Kiitoksen päälle tuntui vimpan päälle kivalta, kun taivas otti ja kirkastui vielä enemmän, mitä odotin. Illan saldo oli uskomaton 28 perseidiä, ilmahehku ja näe sekä koe Mynämäen Tarvainen kuvauspaikkana. Ilmahehku näkyi Linnunradan suunnalla vihertävänä mössönä, jossa oli aaltomaisia kuvioita-kuin gravitaatioaaltoja pilvissä. Kuvausasetuksien muuttamista ja isojen nostoa suositeltuun ilmahehkun kuvausasetuksiin (ISO 6400, f 2,4, 20s) ei voinut kuvitellakaan taivaanrannan palaessa puhki pienemmilläkin lukemilla. Niinpä kuvasin kiltisti ISO 3200, f2.8 ja 20 sekunnin asetuksilla tämän ilmahehkun, joten kuva jää väkisin vähän suttuiseksi ja ilmahehkun lainemaiset piirteet häviävät hieman kuvaa kehittäessä.
Alkuillasta suihkukoneiden jättämät pitkät vanat olivat ihmettelyn kohteena, ne pysyivät todella kauan muutumattomina. Välillä niiden sekaan tipahti taivaalta alas hentoja tähdenlentoja ja välillä satelliitti ilmaantui pistemäisenä valona näkyville. Vaikutti hieman myös sille, että ihan alhaalla pohjoisessa horisontissa muiden pilvien (kyllä, pilvilautta jäi sittemmin paikoilleen) takana olisi olleet valaisevat yöpilvet ja horisontti pysyi jotenkin liian kirkkaana läpi yön, toki ilmahehku voi aiheuttaa vastaavaa efektiä.
Komeassa elokuisessa yössä kuuntelimme korvat höröllään mäyrän äänekästä etenemistä jossain pain peltoja. Ei sitä turhaan kutsuta ”metsäsiaksi”. Lystikäs murahtelu, öhinä ja röhkinä kuului avoimella paikalla hyvin. Siellä se itsekseen tuhisten metsästi kesäyössä. Välillä Riku kävi pötköllään autossa, tuli vahingossa näin ollen huomattua, että Mitsun älyttömiin kapasiteetteihin kuuluvat oikein kunnolla taaksepäin taittuvat istuimet joissa voi helposti nukkua. Rikun kölliessä viiletin ristiin rastiin pitkin pelto- ja päätietä tulipallojen toivossa ja jälleen tuli käveltyä se pari kilometriä 😉
Perseidien tähdenlentoja alkoi näkymään enemmissä määrin jälleen puoli yhden maissa, ensin pohjoisessa Otavan suunnilla, painottuen siitä itään, etelään ja länteen ja lopulta niitä näytti satavan randomina sieltä sun täältä. Lennot olivat edelleen mahdottomia ennustettavia ja ilmansuunnallista kuvaus strategiaa ei kyennyt tekemään joten yön aikana kertyi muutama ylimääräinen ruutu, mutta myös onneksi pari Perseidiä. Ihan yön lopuksi näkyi kirkkaampi tähdenlento eli tulipalloksi luokiteltava tapaus etelän suunnilla taivasta. Ei ihan niin pöyhkeä lento kuin eilen nähdyllä, mutta nätti, savuvanat ja kaikki. Ja kamera, no sehän luonnollisesti kuvasi toiseen suuntaan.
Kuvauspaikkana Tarvainen menetteli, valosaastetta olisi päässyt karkuun ajamalla enemmän kohti Pöytyää, mutta tällä kertaa se ei ollut pilvien vuoksi mahdollista. Hätinä tuolla voisi ajatella kuvaavansa myös kuvata revontulet, jos on pakko. Pahin huomio oli valosaasteen äkäinen kasvu, kun vertasi kuvauskohteina Pyhärantaa vs. Mynämäki.
Tämä oli myös eläinrikas reissu jälleen, kotimatkalla näimme kauriin hieman liian läheltä, eläin pääsi vähän yllättämään jäämällä tuulilasin palkin taakse piiloon. Syntyi pienimuotoinen ”läheltä piti” tilanne. Mutta, -me teimme sen sen, saimme kokea perseidien edeltävän sekä pääyön ensimmäistä kertaa yhdessä sitten kahteen vuoteen ja autokin on ehjä ja kauris hengissä. Pari kovaa yötä oli takana kunniakkaasti selvitettyinä. Jestakset, että voi olla ihminen väsynyt, tyytyväinen ja onnellinen yhtä aikaa.
Näillä puheilla oikein ihanaa pian alkavaa viikonloppua lukijoille ja toivotaan viikonlopuksi kirkkaita taivaita!
-Pike
Perseidi öiden saldoa:
