Pelkokerroin
Tarina sijoittuu yölle 17.-18.8.2024
En olisi uskonut pääseväni osallistumaan tämän yön revontulijahtiin, sillä aamulla yllättänyt Hortonin päänsärky kohtaus pahoinvointeineen päivineen oli todella kovaa luokkaa, 1-10 asteikolla 11. Vielä kahden maissa iltapäivällä kumartelin vessanpöntön puoleen, mutta sen jälkeen alkoi paluu elävien kirjoihin ja samalla varovaisen optimistinen valmistautuminen yölle. Aurinkotuulen nopeudet olivat jälleen niin kovat, että mittarit loimottivat punaisella kuin joulupukin muorin kolttu tai Petteri-poron nenä. Siispä akut laturiin, muistikortit tyhjiksi ja sitä rataa. Allekirjoittaneella kiitokset tämän yön lähes päättömän vipeltämisen mahdollistamisesta menevät lääketeollisuudelle, joka on löytänyt,-jos ei nyt ihan ratkaisua niin helpotuksia ja ”katkaisuhoitoa” sarjoittaiseen päänsärkyyn eli Hortoniin. Kaikki kunnia neurologilleni, Imigranille ja Emgalitylle!
Pohdimme Rikun kanssa jälleen kotipihallamme olevalla laavulla kahvitaukoa viettäessämme tulevaa kuvauspaikkaa. Päivällä oli Laitilassa ollut lämmintä ja tyyntä, joka yleensä tietää meillepäin ongelmia sumun kanssa. Edessämme oli yhteispäätöksellä paluu Siperiaan, jossa sumujen mahdollisuus on melko pieni ja valosaasteen määrä matala. Paikkavalinta meni nappiin, nimittäin valosaaste olisi häirinnyt todella hennon Sar-kaaren tapaisen ilmestyksen näkymistä myöhemmin. Edelleenkään siitä ei ole täyttä varmuutta, mikä hän tai ennemmin se oli kaariaan.
Päästyämme perille Siperiaan sää oli selkeästi kuivempi kuin Laitilassa, ilmankosteutta oli, mutta näkyvyys oli yllättävän hyvä eivätkä taivaankannelle perä perää syttyneet tähdet tuikkineet kovin levottomasti, ilmakehä oli siis aika rauhallinen. Päätin jälleen käydä jalkaisin pyörähtämässä ylempänä Kokonkallioilla. Patikoin melko kiirettä kohti havaintopaikkaa ja kivisiä portaita, jotka vievät ylös kalliolle. Jotenkin oli hauska ajatus, että reilu sata vuotta sitten olisin kävelyn sijaan joutunut uimaan havaintopaikkaani. Niin se maailma ja maisema vaan muuttuu. Tutut, kiviset rappuset ylös harpottuani kallion päällä odottivat sommittelua muinaiset kivilatomukset sekä käkkärämännyt. Jos jotain paikkaa voi rakastaa yli kaiken, se on juuri tämä. Ainut miinus on se tosiseikka, että hirviä alueella piisaa, joten myös yökötykset nimeltä hirvikärpäset ottavat alueen syksyllä haltuun n.kuukaudeksi, jolloin paikkaan ei ole meikäläisen hermoilla mitään asiaa. Panikoin hirvikärpäsiä päiväsaikaankin, joten yön sylissä oleskellessa ne ovat hyvin epämieluisa yllätys, eli tämän öinen keikka olisi viimeinen hetkeen ja samalla aikamoinen pelkokerroin, ensimmäiset hirvikärpäshavainnot oli Läntisessä-Suomessa tehty.
Odottaessani revontulien voimistumista ja setin alkamista haravoin otsavalolla ympärilleni. Alueen kallioissa on hauskoja, pystyjä pintoja ja lähes viivasuoria yksityiskohtia. Ilmiö nimeltä deformaatio on muokannut alueen kiviainesta niin, että lukuisia osioita kalliosta oli mennyt keskeltä halki ja kallion toinen puoli on jäänyt maan päälle koholleen ja sileät, paikoin yli metrin korkeat suorat kivipinnat erottuivat maisemasta selkeästi, mutta niiden vastapuolen kiviaines oli kadonnut kuin maan nielemänä ja jälkiä jättämättä. Ne löytyisivät ehkä jalkojeni alta muutaman metrin syvyydestä- tai sitten syvemmältä. Aikamoinen muljaus maaperässä on muinoin vallinnut, lieko asialla sitten ollut tulivuori, maanjäristys tai jopa meteoriitti? Jotain mullistuksia alueella joka tapauksessa on sattunut. Alueelta löytyneet pegmatiitti onkalot kallioissa muistuttavat hiidenkirnuja, mutta ne ovat sulaan ainekseen syntyneitä ilmakuplia, joiden seinämistä tapaa kiteytyneenä pieniä, omamuotoisia maasälpä- sekä kvartsikiteitä. Geologisesti alue on siis hurjan mielenkiintoinen. Ihmiskunnan asutus ei ole tänne saakka tullut alkeellista metsästysmajaa lukuunottamatta ja näkyvissä ei ollut yhden yhtä keinovaloa ja Rauman satamankin valot jäivät hienosti korkeimman puuston taakse.
Samassa ajatustulvani keskeytti aavistuksen ällöttävä asia. Kuulin liiankin tutun surahduksen ja samassa ohimolleni laskeutui jokin, joka lähti ryömimään. Voi himskatti, hirvikärpänen! Siinä kärpäsen kanssa painiessani tulin valottaneeksi otsavalolla vahingossa kuvan etualan, joka ei lopulta näyttänyt yhtään huonolta, joten hyödynsin valoa myös myöhemmin ”maalaamalla” otsavalon avulla etualan pittoreskejä mäntyjä paremmin näkyville. Kerrankin hirvikärpäsestä oli jotain hyötyä! Pääsin onneksi kärpäs-ällötyksestä eroon hetken räpiköityäni ja ohimon tukkaa nypittyäni. Hieman epämiellyttävä olotila täytti ajatukset, puusto tuntui olevan nyt liian lähellä ja hirvikärpäsen kehvelit pystyvät lentämään, koska ilma oli täysin tyyni. Ja kyllä-ne lentävät myös öisin! Kalliolle kiipustaessa oli tullut väkisinkin pieni hiki, joten nyt toimin magneettina noille lentäville hirvityksille. Niinpä otin jalustan sekä kameran kainaloon poistuin takavasemmalle kallion korkeimpaan kohtaan, jossa puustoa ei juuri ole ja sain olla siellä onneksi rauhassa. Kuvakulmat jäivät näin toimien hieman ahtaiksi, mutta pääasia oli saada kuvata ilman älytöntä pelkokerrointa. Kun hiki laskeutuisi, en ehkä houkuttelisi hirvikärpäsiä enempää kimppuuni. Riku jotui kallioiden alapuolella samaan tilanteeseen eli hirvikärpäsen kohteeksi. Ei kuulemma ollut mukava kohtaaminen pimeässä, vaikka Riku sietää huomattavasti paremmin noita lentäviä peijakkaita paremmin kuin meikäläinen. Ilmankos olin kuulevinani auton oven paukahduksen ylös kalliolle. Ei kestänyt pokka aviomiehelläkään. Reposet olivat sitten lopulta houkutelleet Rikun autosta pihalle.
Revontulet alkoivat näkymään kunnolla puoli kahdentoista maissa ja jälleen näytelmä alkoi idän ilmansuunnalta, melkoisen korkea revontulikaari tervehti kyttääjää edelleen todella valoisalta taivaalta. Tänä yönä saimme kokea sekä nähdä jänniä juttuja ja todella värikkäät reposet, punaista näkyi silmällekin hienosti. Lisäksi tuli bongattua oranssit revontulet, jotka ovat melko harvinainen näky. Tällä kertaa oranssia sävyä ei aiheuttanut edes vahingossa valosaaste, nimittäin oranssina hehkuvat taivaan tulet sijaitsivat lännessä, jossa on pelkkää pimeää merta ja vain muutama kesämökki.
Toinen jännä huomio oli omituiset äänet, joita kuului illan ja yön aikana. Revontulien taustalla esiintyi outoa sirinää etenkin revontulien sykintä -sekä läiskien havainnointi vaiheessa, ikään kuin meidän sekä revontulien välissä taivaalla olisi taivaalla käynyt sähkömoottori tai osa äänistä olisi ollut voimakkaita heinäsirkkojen ääniä. Heinäsirkkoja (ja puhumattakaan sähkömoottoreista!) ei alueella ole ollut aiemmin, joten ainut mahdollisuus äänien aiheuttajiksi olivat revontulet! Kartalta tarkasteltuna sähkölinjoihin oli matkaa kilometri ja lähijärvelle saman verran, lisäksi sirinä, surina sekä paukahdukset kantautuivat eri ilmansuunnista missä sähkölinjat tai järvi ovat, eivätkä voineet olla mitenkään ihmisen tuottamaa, ne kun tuntuivat tulevan nimittäin suoraan pään yläpuolelta sekä pohjoiselta puolelta taivasta. Myös muutama kovempi pamahdus (kuin taas tykillä olisi ammuttu) kantautui höystämään yötä. Ihmettelimme aavistuksen näitä ääniä yöllä, mutta sen enempää ne eivät puheeksi tulleet. Muistin koko homman vasta seuraavana päivänä, kun ystäväni f-book sivuilla pohdittiin yöllä vallinnutta vekkulia äänimaailmaa. Mitä yöhön tulee, lopulta tumppasin pelkoni hirvikärpäsiä kohtaan, enempää niitä ei harhaantunut tukkaan kuin se yksi onneton joka rangaistuksena revontulikuvaajan häiriköinnistä menetti siipensä ja tipahti kalliolle.
Loppuyön kuljin onnesta soikeana sommittelemassa historiallisen alueen käkkärämäntyjä revontulien hulmutessa verkkaisesti taustalla sekä ihmettelin öistä äänimaailmaa. Ääniä oli tarjolla todella paljon laidasta laitaan. Edes susien ulvonta ei häätänyt tällä kertaa allekirjoittanutta autolle. Äänet kuuluivat läheiseltä suoalueelta jääden onneksi sinne, ilmeisesti sudenpennut harjoittelivat ulvontaa äänenmurroksineen. Lisäksi äänessä oli kilvan lehtopöllön poikasia. Lehtopöllö vanhemmat yrittivät näyttää huhuilu mallia ilmeisen epätoivoisesti ja jälkikasvu seurasi parhaimman mukaan perässä, välillä kuului ”huuuun” lisäksi selkeää nikottelua-mitenkäs se lajille ominainen kutsuääni nyt menikään? Lepakoita lenteli ympärillä ihan kiitettävästi ja välillä se suhahtivat vähän turhankin liki, tukka miltein heilahti paitsi ettei Rikulla ole tukkaa, joten lippis heilahti. Lähijärven joutsenet olivat levottomia ja niiden siipien pauke sekä kutsuhuudot kuuluivat todella hyvin korkealle kalliolle. Oli tyyntä ja äänet kuuluivat paikoin niin hyvin, että olisi ajatellut järven sijaitsevan lähempänä, kuin se todellisuudessa oli. Välillä kuului, kun joutsenet lähtivät jostain tuntemattomasta syystä lentoon (revontulien äänet, voisivatko ne osaltaan selittää joutsenten levottomuutta?) Äänimaailma oli joka tapauksessa jotain mielettömän komeaa ja vähän paikoin jännittävääkin kuunneltavaa. Lehtopöllön poikasien äänitreeni etenkin sai hymyn leviämään kasvoille, ne kuulostivat hupaisilta.
Tällä kertaa Siperian kallioilla pääsi liikkumaan todella hyvin, sammal oli kuivunut edellisen käyntimme jälkeen eikä välitöntä liukastumisvaaraa ollut,- toki varovainen sai olla ja otsavalo oli jälleen pakollinen. Mutta voi varjele, kyllä nyt reposkyttääjiä taas hemmoteltiin! Ja mahtavinta oli se, ettei pilviä ollut lähimainkaan! Ilmankosteus nousi kovemmaksi vasta puoli kahden aikaan yöllä haitaten hennoimpia reposia. Etelän puolella killitellyt uskomattoman kirkas Kuu hävitti taivaalta vielä matalallakin ollessaan himmeimpiä tulia ja vaikeuttaen aavistuksen samalla suunnalla näkyneiden repojen havaitsemista.
Öisessä näytelmässä taivaalla oli myös jotain vekkulia. Jänniä revontulisäteitä näkyi 23.36 ensin idän-koillisen puolella aktiivisen revontulivyön laidalla / joukossa sekä klo 01.05 lounaan puolella pääkaaren alapuolella. Oikeastaan niitä voisi luonnehtia ulkonäöltään kampaviinereiksi. Järin tieteellistä artikkelia ei tästä saisi nivottua eli meillä oli siis leijuvia kampaviinereitä taivaalla? Todennäköisesti ne olivat revontulisäteitä, mutta aavistuksen merkillisen näköisiä ja hieman oudossa paikkaa revontulivyötä.
Kun aktiivisin revontulien tanssi oli ohitse, alkoi nk. palautumisvaihe ja reposet vetäytyivät vauhdilla pohjoiselle taivaalle. Ennen poistumistaan takavasemmalle revontulet kertoivat, että katsojalle saattaa olla tulossa eteen jotain oudohkoa ja aktiivisen revontulikaaren alapuolelle ilmaantui sykkivä läiskä. Siinä kohtaa olin skarppina ja katseeni haravoi lännen, etelän sekä idän ilmansuuntia. Arvot olivat niin kovat, että niiden yhteyteen saattaisi syntya taivaalle jotain harvinaista muotoa. Aikani taivasta silmättyäni alkoi näkymään lännen puolella lisää sykkiviä läiskiä ja suuntasin kamerani visusti niiden suuntaan. Säädin ISO-arvoja aina niinkin hurjaan lukemaan kuin 6400, aukko sai olla 2.8 ja valotusaikaa muutin pidemmäksi-aina 15-20 s asti. Ja se kannatti. Etelän puolelle taivasta kurkotti vaalea kaari, jonka kamera näki punaisena, eli paikan päällä tuomitsin sen ensin väärin perustein Ragdaksi, jota se ei ollut. Se ei myöskään täyttänyt SAR-kaaren kriteereitä. Näin ollen taivaalle syntynyt kaaren tapainen oli jokin muu, ehkäpä jotain uutta ja tunnistamatonta kenties? Hailakan kaaren seuralaisena oli pitkänomaisia venyneitä, vihreitä läiskiä, jotka imitoivat tavallista revontulivyötä muuten hyvin, paitsi että nämä läiskät syttyivät sekä sammuivat perä perään taivaalla jääden kuviin revontulivyön tapaisena. Kerrankin pystyin nostamaan ISOt ilman, että koko helahoito ylivalottuu, kiitos kuvauspaikan pimeyden. Harvinaisuudet Sar, Steve, Ragda tai tänä iltana näkynyt kysymysmerkki-muoto tarvitsevat ehdottomasti suuremmat ISOt tallentuakseen taivaalta. Ja taas pitää muistaa, että Steve tai Sar eivät ole revontulimuotoja, vaan hengaavat itse pääosan näyttelijöiden eli repojen kanssa, ne ovat siis eräänlaisia groupieita eli bändäreitä 😉
Lukija ehkä huudahtaa tähän väliin huolestuneena ”entäs kuvien kohina noin korkeilla Isoilla?!” Näissä kuvissa kyseessä on mahdollinen tutkimusmateriaali, ei kannata stressata kuvaan syntyvää kohinaa, -sillä ei ole mitään merkitystä. Suurilla Isoilla on vain ja ainoastaan tarkoitus saada esille hennomman ilmiön rakennetta, mahdollista liikkumista sekä väriä. Näillä kuvilla ei ole tarkoitus kilpailla, ne ovat tarkoitettu puhtaasti mahdolliseen tutkimuskäyttöön. Jos taivaalla on jotain outoa tai poikkeavaa, unohtakaa revontuli kuvien normaalit asetukset. Nämä ilmiöt vaativat ennemmin yli- kuin alivalotusta.
Punertava kaari syntyi mielestäni selvästi sykkivästä läiskästä, joka puolestaan sai alkunsa irtoamalla normaalista revontulikaaresta klo 23.49 luoteen ilmansuunnalla. Klo 00.18 hahmottui taivaalle ikäänkuin kaksi vierekkäistä kaarta, toinen vihreä ja toinen hennomman punertava, ilmankos mielessä kävi ensimmäisenä Ragda. Kuin kirsikkana kakun päällä lännen puolella taivasta möllötti toinenkin aavistuksen poikkeava revontulimuoto-vaaleanpunertava, emittoitunut ja välillä säteisenä käynyt läiskä, joka näkyy kuvissa ylikirkkaana alueena, jos sitä pitäisi kuvailla tarkemmin niin voisi sanoa että taivaalla oli eräänlainen sykkivä ”utupulla” (Mainiota. Illan ja yön saldona olivat siis leijuvat vihreät kampaviinerit, jokin punainen nauha ja vaaleanpunertava-oranssinkukertava utupulla…)
Välillä emittoitunut utumainen alue näytti sykkivältä läiskältä, mutta värit olivat jotain aivan muuta kuin vihreää, mikä siis olisi normaalia. Silmin läiskä oli myös nähtävissä. Välillä se kirkastui-sammui-kirkastui-kävi säteisenä-sammui jälleen. Myös oranssit revontulet selkeästi viihtyivät utumaisen alueen lähettyvillä tai jopa ehkä syntyivät siitä? Olen nähnyt vastaavia utupullasia pari kertaa aiemmin kovemmilla tiheyksillä, mutta niistä yksikään ei ole ollut näin suuri tai kirkas kooltaan. Läiskä pysyi habitukseltaan läiskämäisenä utuna, n. 45 minuutin ajan käyden välillä säteisenä. Kun utu hävisi lopulta, niin sen jälkeen samaisen tilan taivaalla ottivat haltuun punaiset revontulisäteet sekä revontuliverho, jotka ovat ihan normaalia kamaa taivaalla. Suoraan pään yläpuolella kamera ei nähnyt kuin hennon koronan ja aavistuksen punaista. Ihan niin räväkät nämä repolaiset eivät olleet, mitä edelliset, mutta siitä huolimatta taivaalle riitti värejä sekä muotoja toinen toisensa perään. Nyt huomasi myös käytännössä, miten paljon bz-nimisen arvon nousu plussalle vaikuttaa, mutta muiden lukemien ollessa kovia, tämänkertainen bz- arvon huononeminen aiheutti lähinnä sen, että taivaan tulet olivat maltillisemmat ja rauhallisemmat eikä ihan hullua korona tykitystä päässyt keskitaivaalle syntymään. Luulisin, että nämä nähdyt varsin reippaat revontulet mahdollisti ihan pahkeisen kovat tiheydet, jotka olivat reilusti yli 20, jopa paikoin 60, kun normaalit tiheydet ihan hyvässäkin revontulisetissä saattavat olla pikkuisen alle tai yli 10. Nopeudet olivat muistaakseni 600km/s luokkaa. Punaista oli joka tapauksessa tällä kertaa paljon ja silmä erotti sen upeasti, kamerasta puhumattakaan! Sykkiviä läiskiä sekä sykkiviä revontulia näkyi eniten yhden maissa yöllä muun aktiivisuuden lopahdettua hieman ja niitä olikin sitten joka puolella.
Täytyy sanoa, että olipa aivan unohtumaton yö jälleen kerran. Ja erityisen tyytyväinen olen siihen asiaan, että pystyin ajamaan meno- ja paluumatkat ihan itse, Riku sai tyytyä apukuskiksi. Yön kuviin olenkin sitten enemmän kuin tyytyväinen, olen todella onnellinen, että pääsin kuvaamaan nämä reposet jälleen lempipaikkaani Laitilan ja Pyhärannan väliin jäävälle erämaa-alueelle, joka tosin ei ole suuren suuri, mutta ansaitsee erityisen paikan sydämessämme. Parhaiten illalta jäi mieleen utupullamainen revontuliläiskä, se oli todella hauska tapaus. Rikun illasta koostama video löytyy täältä. Pahoittelut kohinasta, timeläpsykät ovat opetteluvaiheessa Rikulla vielä 🙂 Ja muistakaa lisätä haviksenne kuvineen Taivaanvahtiin!
ps. pidin taannoin pienimuotoisen ”minustako revontulibongari”-nimisen luennon Laitilan Kirjastossa 20.8.2024. Luennon voi käydä jälkikäteen katsomassa täällä. Luento on suunnattu etupäässä aloittelevalle bongarille, mutta konkarit ovat yhtä lailla tervetulleita katsomaan sitä. Tervetuloa samalla Youtube-kanavalleni.
Kamerana yön riennoissa Canon EOS 6D ja Irix Blackstone 15mm. Asetukset: ISO 1600-6400, f2.8 ja 8-20s
Elämä ja ilmiöt, täältä tullaan viimeinkin!! Whhhiii 🙂
-Pike
Kuvia hurjan hienosta paikasta
