Operaatio eläinratavalo
20. pvä kuluvaa tammikuuta heräsin tahmeasti päikkäreiltä, mitähän kello on? Otin kännykän, napsautin virrat päälle ja totesin kellon olevan liikaa- jo kuusi illalla! Jestas, kauanko olin posottanut menemään, reilun tunnin? Rynnistin laittamaan kahvin tippumaan ja samalla vilkaisin ulos- ei kiirettä, pilviä näytti olevan edelleen. Odotin kahvin valumisen, kaadoin maagista nestettä kuppiin ja puin päälleni. Ensimmäinen mitä näin ovesta ulos astuessani, oli Jupiter. Sehän selkenee sittenkin! Tässä pääsee hyvässä lykyssä reissuun! Tarkkailin taivasta hetken ja kävin pienellä kävelyllä ympäristössä. Pilviä oli edelleen lounaan suunnassa (jossa ne sitten istuivatkin koko illan) sekä idän suunnilla.
Olin luvannut Annelle tulevaan Tarinoita taivasalta- blogiin juttua eläinratavalosta, ja tänä iltana olisi mahdollisuus avata Suomen eläinratavalo-kausi ja kuvata ilmiö eli niin sanotusti ”ottaa ilmiöstä koppi”. Seuraavaksi säntäilin ympäriinsä hakemassa kameran muistikorttia ja kunnon vaatetusta, ulkona oli hyytävän kylmää. Kahvit pakkasin kahteen termokseen. Pistin aviomiehelleni Rikulle pihamaan toisella puolelle olevalle puuverstaalle viestiä; hantin penkki autossa olisi vapaana, jos mielii lähteä tuijottamaan tähtiä, mutta matkaan pitää lähteä nopeasti, ajomatkoihin menee väkisinkin aikaa ja että allekirjoittanut nukkui melkein pommiin- illalla! Auton keula suunnattaisiin Laitilan rajamaille.
Illan kuvauskohde oli eräs kantapaikkani, joka on yksityisalueella sijaitseva louhos. Alueella on tullut metsästettyä kivisiä aarteita jokin vuosi sitten päiväsaikaan ja myöhemmin alue paljastui oikein kelvolliseksi oleskella myös yöaikaan, sillä kukaan ei tule häiritsemään, ainakaan normaalisti ja valosaastetta on maltillisesti. Tässä kohtaa lukija voi miettiä, että miten ihmeessä olen johkaantunut kuvaamaan louhoksilla? Valotan nopeasti asiaa; toinen harrastukseni on kivi- mineraalinäytteiden etsiminen maastosta ja me olemme kartoittaneet ja etsineet Lounais-Suomessa korukivi esiintymiä jo reilun kymmenen vuotta. Lähiseudun louhokset sekä niiden sympaattiset omistajat ovat tulleet osa jopa perhetutuiksi. Upeasti kivipuolen hommat on poikinut pimeitä ja syrjäisempiä kuvauspaikkoja. Ja hei, kenelle ei kelpaisi ilmainen vartiointi,-joka tosin on melko riippuvainen ilmoista. Tämä vartija liikkuu kyllä onneksi tähtitaivaan lisäksi myrskyissä ja Kuutamollakin.
Olin päivällä yhteydessä kesän kiviasioita- ja kuvioita koskien paikalliseen louhinta yrittäjään joten tiesin, että eläinratavalon sekä Linnunradan bongaus alueella olisi yötä kaivinkone. Kysyin puhelun lopussa, että passaako louhoksella poiketa yöaikaan sen ollessa nyt virallisesti toiminnassa, eli haluaako omistaja kaivurista ja linnunradasta kuvan, voisin käydä ottamassa. Vastaus oli ”jooooooo” niin monella ”o”lla, että nyt tuli lisää syytä lähteä katsomaan tähtiä, jos vaan keli antaisi myöden ja antoihan se. Näin ollen maanomistaja saisi komeat kuvat kaivurista, Ursan blogi kuvat ja kertomuksen ja me pienen irtioton arkeen. Ja samalla tuli sitten tehtyä kauden eka eläinratavalo-havis!
Löimme jonkinnäköiset ennätykset lähdössä ja pakkaamisessa, nimittäin kellon hiipiessä vähän yli puoli kahdeksaa seisoimme jo Pyhärannassa katsomassa tähtiä. Silmän totuttua pimeään alkoi eläinratavalon suunnalla lännessä näkymään kajoa. Pahus vie, ilmassa oli pakkasusvaa ja mereltä nousi kosteutta, mutta näyttäisi sille, että eläinratavalo näkyi, niinpä tarkkailimme ilmiötä kotvasen ja otin pari dokumenttikuvaa talteen. Eläinratavalohan se siellä lymyili, ollen vielä himmeä ja valokiila oli näkyvissä melko matalalla, mutta helmi-maaliskuun aikana se saattaa olla jo todella erottuva elementti yötaivaalla valokiilan noustessa pystympään ja ilmiön kirkastuessa entisestään. Jään kiinnostuksella seuraamaan, miten kirkas eläinratavalo on tänä vuonna.
Alatasanteella seisova kaivunkone kiinnosti, se sopisi etualalle täydellisesti, niinpä kävelimme alas louhokseen. Linnunrata kaartui kauniisti koneen puomin taakse, vasara oli tiiviisti maassa ja kaivinkone oli parkissa juuri oikein päin louhokseen nähden. Hieroin käsiäni yhteen, -tästä tulee ihan mahtavaa ja sommittelin innosta soikeana pari ruutua. Istutin aviomiehen välillä kuviin kaivurin kanssa ja juoksin itsekin muutamaan ruutuun mukaan. Aviomiehellä on niin järeän loistava sommittelu silmä, että otan hänet välillä ihan riemulla mukaan maastoon,- samalla tulee uusia ideoita ja erilaisia lähestymistapoja vanhoihin, minulle tuttuihin elementteihin ja samalla tulee vietettyä sitä paljon puhuttua laatu-aikaa.
Riku ilmoitti erään kaivinkone-poseerauksen päätteeksi, että ”nyt on hirveä hätä, juu nou”, on pakko poiketa sivummalla. ”Joo, ei mitään, mene vaan”-vastasin. En yhtään muistanut varoittaa miten kovaa ääntä louhoksen monttujen jäät pitävät talvisin, joten vastapuoli ei tiennyt yhtään, mitä seuraavaksi tapahtui. Samassa rysähti aviomiehen suunnassa pimeässä niin kovin, että koko tanner tärähti. Oli hetken hiljaista, vain kaiku kuoli pikkuhiljaa pois, kun pimeydestä kuului ”ei mun tarviikkaan käydä enää hädällä” ja perään ihan hillitön nauru. Hekotettiin hetken pimeässä, mutta täytyy sanoa, että oli kyllä aika karmivan kova paukaus. Ja kun tuota ääntä ei odota kuulevansa kuivalla maalla…! Hymähdellen jatkoin kuvaamista kaivurin ympärillä. Sitten meidän vieressä olevassa montussa paukahti jälleen ja ääni triplaantui kulkiessaan eteenpäin aluetta ympäröivissä, kivisissä seinämissä. Riku tuumasi, että “miten ihmeessä sä olet tottunut näihin ääniin”? Ei niihin totu, pitää vaan yrittää sietää, joka kerta säpsähtää vähän vähemmän. Kun tietää pimeässä, mistä ääni lähtee, ei ole mitään hämminkiä.
Ihan lopussa kuulimme tuttuja äännähdyksiä. Ilves! Se on edelleen alueella! Tuli väkisinkin mieleen edellinen kohtaaminen. Illan äänisaldoissa olivat mukana myös sudet, mutta niiden ulvonta kuului todella kaukaa. Summa summaarum: ihan mukava, hetkellisesti melkein selkeä ilta.
Mitä komeettaan tulee-miten ironisesti juuri se ilmansuunta ja alue pysyi koko illan melkein tukossa? Vihreä utupulla (ZTF) taitaa näkyä peräti yhdessä kuvassa. Kuvaussuunnassa oli ”liian liki” Rauman alue jonka valosaaste on kasvanut huomattavasti ja söi todella reilusti näkyvyyttä. Itse asiassa alueen valaistuminen jopa hieman pelottaa, mutta murehditaan sitä myöhemmin jos tulee tarve.
Mikä on eläinratavalo?
Eläinratavalo on himmeä kiilamainen valonhohde, joka näkyy lännessä tiettynä aikoina (kevättalvella tai syksyllä) tunti-puolitoista auringonlaskun jälkeen tai idässä vastaavasti ennen auringonnousua. Nettilehti Zeniitissä on valotettu ilmiötä enemmän.
Eläinratavalo aiheutuu auringonvalon siroamisesta planeettojen välisessä pölyssä. Pölystä siroava valo aiheuttaa myös eläinratavaloon liitettävät ilmiöt eli vastavalon sekä zodiakaalin nauhan, joita harvemmin pääsee bongaamaan, meillä on niitä ajatellen liikaa hukkavaloa. Eläinratavalon näkee parhaiten päiväntasaajan lähistöllä, jossa valokiila kohoaa taivaalle paljon jyrkemmässä kulmassa kuin meillä.
Bongausohjeita
Kuvasin elämäni ekan eläinratavalon 2017 maaliskuussa, sen jälkeen se on ollut perinteinen bongattava joka kevättalvi mukaanlukien pari syksyistä, eeppistä epäonnistumista.
Eläinratavalon erottaa muista horisontin kajastuksista värinsä (sininen, sinertävä) ja muotonsa (kiilamainen) puolesta. Ilmiö on vaikea alussa löytää taivaalta ja sen näkee parhaiten katsomalla ilmiön ”ohi” jolloin silmä ja aivot hahmottavat kiilamaisen valon helpommin. Pimeällä alueella havainnoitaessa myös eläinratavalon väri tulee paremmin näkyville.
Eläinratavalo kevättalvella on Vakka-Suomessa huomattavasti helpompi saalistaa kennolle kuin syksyinen sisarensa, koska eläinratavalo näkyy kevätkaudella pimeän meren yläpuolella lännen suunnalla. Eläinravalon syksyinen sijainti idän suunnilla on haastava sijaintini säätilan puolesta (aamuisin on todella useasti sumua, joka syntyy öisin haihtumalla valtaisilta pelto-alueilta, idän hukkavalon kasvun ja osittain allekirjoittaneen eeppisen aamu-unisuuden vuoksi, ilmiö esiintyy infernaalisen aikaisin. (n. klo 03-05)
Valosaaste-apit ja pilvitutkat auki
Kun suunnittelet eläinratavalon havainnointia tai kuvaamista, kiinnitä huomiota pariin asiaan. Valosaaste kartoista kannattaa suosia vihreän/sinisen värisiä alueita. Eläinratavalo on allerginen valosaasteelle ja sumulle, se vaatii näkyäkseen kohtalaista pimeyttä ja selkeää, mielellään kuutonta säätä. Havaintoalueen olisi hyvä olla auki horisonttiin ja saisi olla talvella havainnoitaessa auki länteen ja keväällä idän suuntaan.
Vaikuttaisi sille, että ilmiö olisi vuosien saatossa kirkastunut ja on alkanut jäämään kennolle vuosi vuodelta aina vain aiemmin, kuin sen ”pitäisi ”meillä Suomessa näkyä. Kuvausalueeni valosaastetilanne on vuosien aikana pahentunut, mutta silti ilmiö näkyy hyvin vielä niinkin aikaisin kuin tammikuussa. Maaliskuussa eläinratavalo on meillä Suomessa päräyttävimmillään.
Pari kuvausvinkkiä
Kameran säädöt värilämpötiloineen on suotavaa saada mahdollisimman kohdalleen jo maastossa, ettei kuvaa tarvitsisi käsitellä paljon jälkikäteen, koska eläinratavalo kärsii helposti kuvaa kehittäessä. Kannattaa kokeilla säätää kamerasta kuvan värilämpötilaksi n. 3300K punertavan valosaasteen eliminoimiseksi ja eläinratavalon esiin tuomiseksi. Jostain syystä ilmiö on säilynyt kuvissa paremmin, mitä kylmempi kuvan värimaailma on.
Kameran rungosta voi nostaa pykälällä-parilla kontrastia, se voi edesauttaa ilmiön tallentumista. Huomioithan kuitenkin, että kontrastin lisäys voi kostautua horisontin ylivalotuksena eli valotusaikaa säädetään lyhyemmäksi sen mukaan, onko kontrastia lisätty. Ilmiö on aavistuksen haastava tallentumaan etenkin alkukaudella tammikuussa.
Herkkyys eli isot saavat olla 1600-3200 ja valovoima linssissä on ylivoimaa, f-lukema saisi olla mielellään 2.4-2.8, valotusajan vaihdellessa välillä 20-30s. Takanäyttö kamerasta kannattaa säätää himmeälle kuten aina yöllä kuvattaessa ja etsin kannattaa peittää kuvan oton ajaksi. Kennolle pääsevä ylimääräinen valo vaikuttaa ilmiöön heti sitä hävittävästi. Ilmiötä kannattaa katsoa ”ohi” kun sitä etsii silmin taivaalta.
Kamerat ja objektiivit ovat erilaisia, joten kannattaa hakea omalle laitteelle sopivat asetukset kaikessa rauhassa. Runkona kuvissa on Canon EOS 6D ja objektiivina on Irix Blackstone 2,4 15mm. (paitsi vuoden 2017 ruutu, siinä oli Tokina 16-28mm 2,8.
Mukavia ja ikimuistoisia eläinratavalon bongaushetkiä, sillä sesonki on vasta edessä!
ps. jos seikkailu ilveksen kanssa kiehtoo, se löytyy omasta Taivaantulien tytön blogista eli täältä
-Pike
Hieno hetki taivaan valoilmiöstä