Ilta Vehmaalla
Eipä olisi etukäteen uskonut, miten vaiherikas ja ennenkaikkea ilmiörikas seuraava vuorokausi tulisi olemaan, jo illasta muodostui ihan hullu. Ensin tulivat helmiäiset. Sitten tuli lisää helmiäisiä. Linnunrataa pääsi kuvaamaan helmiäisillä ja ilman. Seuraavaksi vihreä utupulla eli komeetta. Sen perään ilmahehku, rauhalliset repolaiset ja se uskomaton Kuun sirppi. Ja seuraavana päivänä sama helmiäisralli alusta uudelleen. Tästä tuli ihan pahuksen hieno kokemus rypäs, sisältäen onnistumisen iloa! Lähdetäämpä katsomaan miltä tämän illan kattaus näytti.
Alun suunnitelmissa oli käydä yhdessä aviomiehen Rikun kanssa yöllä Uhlun louhoksella kuvaamassa maisematähtikuvia ja koppaamassa vihreää komeettaa nimeltä ZTF. Uhlussa on valosaastetta vähemmän komeetan suunnassa kuin Laitilassa ja aviomies navigoi tähtitaivaalla paljon paremmin kuin allekirjoittanut, joten toiveita pienestä kuvallisesta onnistumisestakin olisi. Sain vierailuluvan louhokselle päivällä ja sen jälkeen aloitin ihan fiiliksissä pakkaamisen, tavaraa piti ottaa mukaan jonkin verran. Haalin kokoon kiikarit, kameran, jalustan, vaatteita, kenkiä ja voileipiä matkaan. Eväsleipien leivänpäällys oli määrä noutaa vauhdissa Vehmaalta, suoraan tilalta.
Vilkaisin tavaroita pakatessa keittiön ikkunasta ulos ja rupesin miettimään, että ei himputti, mahtaako auringonlaskun aikaan tulla helmiäisiä. Etelän ja lännen puolella taivasta pilvet suorastaan hehkuivat ylimaallista, sinertävää valoa. Tilanne jäi mietityttämään, niinpä päätin käydä katsomassa tilanteen kävellen, sillä välin Riku jatkoi pakkaamista ja eväiden tekoa.
Ihmettelin kävellessä ruskeaa aluetta taivaalla sekä vastapuolen taivaan värejä ja syvää maan varjon kontrastia. Pelkäsimme ensin ruskean alueen olevan alapilveä tai sumua, mutta ilmeisesti se sittenkin liittyi helmiäisiin jollain tavalla. (siis että se olisi ollut eräänlainen helmiäispilvi?) Harmittavasti en huomannut / tajunnut sitä tällä kertaa taltioida. (Onneksi tilaisuus paikkoon tuli muutama viikko myöhemmin) Tarkkailin taivasta muutaman kuvan ajan, jonka jälkeen lähdin jatkamaan pakkaamista.
Juuri ennen lähtöä näytti, että taivas niin sanotusti lyö tulta ja helmiäisruskoa pukkaa isolla kädellä. Otin kahvin mukaan-kuinkas muutenkaan, huikkasin miehelle käyväni ottamassa pari kännykkä kuvaa ja syöksähdin takaisin naapuriin. Ihmettelin kävellessä, että minkä ihmeen vuoksi jalkaterissä tuntuu vähän kylmälle eikä pitokaan oikein riitä. Katsoin jalkoihini ja repesin nauruun. Hyvä minä! Olin lähtenyt matkaan pelkissä crocseissa! Tuli hetkellisesti sellainen “been there, done that-fiilis”, mutta sillä erotuksella, että tällä kertaa crocsit olivat onneksi oikein päin jaloissa toisin kuin vuonna 2017 kun pinkaisin repokytikseen naapuripellolle…no se oli pikalähtö silloinkin!
Taivas oli sanalla sanoen uskomaton. Kuun sirppi, Jupiter ja helmiäisrusko sekä tyypin I-helmiäispilvet tallentuivat nätisti kännykällä ja crocseissa. Tietenkin järkkärillä olisi tehnyt paremman tilin, mutta se oli pakattuna alimmaisena autossa. Niinpä otin kännykällä muutaman dokumenttikuvan talteen ja liukastelin niiden jälkeen takaisin kotiin, seuraavaksi olisi lähtö Vehmaalle.
Hypättyäni kuskin puolelle huomasin, että helmiäiset hehkuivat taivaalla edelleen. Siitä syntyi idea ja ajatuksena oli yrittää ehtiä Uhluun siten, että helmiäisruskoa näkyisi vielä taivaanrannassa. Ajomatkalla sitten näin ne matalalla. Uudenkaupungin tieltä oli pienen hetken näkyvyys suoraan koilliseen,- siellä niitä oli, tyypin II – helmiäisiä vihdoinkin, monen vuoden tauon jälkeen vesijäätä, väreistä ei voinut erehtyä. Toivottavasti joku saisi nuo vesselit kuviin!
Uskomatonta mutta totta, toiveeni kuultiin ja kun pääsimme perille, helmiäisten tuottama pinkki rusko näkyi yhä vaaleanpunaisena kajastuksena horisontissa ja kuvissa toistui kauniisti linnunrata, helmiäisrusko sekä matalalla pohjoisen puolella alkava ilmahehku. Tosin tuohon aikaan ilmahehku ei vielä näkynyt silmälle. Kuvailimme hetken louhoksen eteläpuolella, jonka jälkeen ajoimme pääportille ja oli kahvitauon aika. Kahvin kanssa oli pikapikaa Vehmaalta suoraan tuottajalta noudettua makoisaa savupalvikinkkua ja leipää, on hurjan hyvä yhdistelmä kytisreissulla!
Tauon jälkeen Riku avasi tähtikartan ja minä vaihdoin toisen linssin kameraan- koitti komeetta jahdin aika. Miehen navigoidessa kiikareiden tukemana tähtitaivaalla säädin kameran asetuksia. Lievä yllätys oli, että vihreä utupulla löytyi tosi kivuitta. Kuuntelin kameraa suunnatessa hyviä ohjeita “vasemmalle, ei noin paljoa, vähän takaisin, nyt hiukan ylös, otaha kuva” ja tadaa-siinä se lepäsi, vihreä utupulla eli komeetta. Yes! Huikeaa tiimityötä! Vehmaalla komeetta näkyi paljaalle silmälle, hennosti tosin. Onneksi teimme bongaukset tässä järjestyksessä, nimittäin alas louhokseen kävellessä taivaalle levittäytyi ihan kohtalaisen kattava ilmahehku ja perään pohjoisen taivaalle punnersi matala revontulikaari. Ohoh.
Alkuun emme olleet varmoja, mikä on homman nimi. Reposkaari sijaitsi matalalla, mutta ilma tosiaan näytti hehkuvan kaaren yläpuolella sekä taivaalle ja kameran takanäytölle piirtyi aaltomaista kamaa. Nyt pitäisi saada näkyvyyttä ympäristöön ja otettua pari kuvaa, eli pitäisi päästä ylemmäksi, joten kiipesimme jyrkkää ja rikkinäistä tietä jätekivikasoille, jotka ovat n.60 m korkeudella. Kivikasan päällystä oli pieneksi pettymykseksi metsittynyt melkein umpeen edellisen käyntimme jälkeen, eikä oikein kelvollista näkyvyyttä pohjoiseen enää ollut, mutta revontulikaari ja ilmahehku tallentuivat nätisti, kun ei piittaa etualan tuulessa huojuvista puskista. Ylhäällä tuuli hyvin kylmästi, joten muutaman kuvan jälkeen oli aika hipsiä kasalta alas. Jäimme vielä alas louhokseen ottamaan kuvan Rikusta ja ilmahehkusta. Oli kyllä uskomattoman tapahtumarikas viisi tuntia, voihan pojat. Lopulta tähdet hävisivät kun pilvet saapuivat, tuuli yltyi merellisen purevaksi ja oli aika lähteä ajamaan kotiin tyytyväisenä.
Kotona bongasin vielä komeettaa, meillä oli hetken näkyvyyttä yöllä kotiin palatessa. Tässä kohtaa ei auttanut kuin todeta, että Vehmaalla komeetta näkyi paljon paremmin silmälle, eli valosaasteen määrällä havispaikassa on komeettaa bongattaessa todellakin väliä ja ilman kiikareita sen löytäminen on melko mahdoton tehtävä, vaikka lehdistö väittäisi mitä.
Mikä ihme siinä muuten on, että ensin ei tapahdu ilmiöiden puolella pitkiin aikoihin mitään ja keli on pitkän aikaa ihan hirveä ja sitten kun alkaa tapahtumaan ja jotain näkyy, mennään aina pari vuorokautta ihan täysillä? Tämän iltainen reissu nimittäin käynnisti sellaisen havaintoryppään teon joka vain jatkui, että heikkoa teki. En edes jaksanut monta viikkoa kestänyttä pilvisyyttäkään kirota, nyt tuli balsamia haavoille!
Palataan seuraavassa blogissa takaisin taivasalle ja tätä iltaa seuranneeseen mielettömään putkeen helmiäisiä.
Tähtikirkkaita taivaita!
-Pike
