Ilmiövuoden avaus
Tykkylumi puustossa on ollut meillä tuttu näky jo pari kuukautta, mutta säät eivät ole olleet parhaat niiden tallentamiseen ja etenkin pimeän aikaan pilvet ovat peittäneet taivasta luvattoman usein. Takana oli siis ihan eeppinen pilviputki. Vuoden ensimmäinen päivä valkeni kuulaana ja selkeänä, mutta melko kylmänä (-20°) ja hyvin lumen täyteisenä. Lumityöt olivat olleet viime päivien hyötyliikuntaa ja työvälineitä oli arvottu puolisoni Rikun kanssa Kummelin tv-sarjan tapaan urakalla. Illalla jatkui selkeä sää, joka sai meikäisen innostumaan ihan täysillä, tästähän tulisi täydellinen kuvausilta! (Ainut mikä illassa pelotti oli kasvojen alueen kolmoishermon reagointi kylmään viimaan. Ja sitä tottavie piisasi.) Vallitseva sää ja maisemat olivat kuitenkin sen mukaisia, että nyt tuulesta viis ja liikkeelle. Kaukaa viisaana pakkasin matkaan mukaan kaksi kasvomaskia, villaisen ratsastajille suunnitellun sekä goren tuulenpitävän maskin. Puimme lämmintä ylle kerroksittain ja sitten seurasi sukellus ovesta ulos hyytävään keliin.
Päätimme ensiksi lähteä käymään vakio kuvauspaikalla eli Pyhärannan louhoksella. Revontulet tuntuivat antavan odotuttaa itseään, niinpä olisi aikaa tehdä jotain todella hyödyllistä eli lapioida autolle parkkipaikka louhoksen liittymään. Pääteiden aurauksen jälkeen alueen liittymässä on pahimmillaan puoli metriä-metrin korkea lumivalli ja jos ja kun se jäätyy, niin parkkipaikan tekoon myöhemmin tarvittaisiin rautalapio tai panssarivaunu, joista vain rautalapio löytyy nurkista. Mahdollisen tulevan vallin eliminoimiseksi allekirjoittaneen menopeli Mitsu sai takapaksiin illan varustukseen kameralaukun- ja jalustan lisäksi kaksi lumilapiota. Bonuksena oli intoa piukassa olevat ihmiset niitä käyttämään. Kotona oli lumityöt hoidettu niinpä parkkipaikan teko paikanpäällä Varhokylässä herätti kuplivaa naurua. Miltäköhän meidän toimintamme mahtaa ulkopuoliselle näyttää? Nämä kaksi eivät vaan saa lapioimisesta tarpeekseen? Ei parane miettiä, antaa lapion heilua ja annetaan ihmisille ihmeteltävää. Hulluilla on halvat huvit, hyvin hulluilla puoli-ilmaiset vai miten se meni, mutta me tähtiharrastajat olemme ihan oma lajinsa.
Lunta oli satanut muutaman vuorokauden aikana parisenkymmentä senttiä- se ei normaalisti haittaisi, mutta kertynyt lumi oli ultrakevyttä isokiteistä pakkaslunta, just sitä joka tukkii renkaan kuvion, jonka johdosta neliveto jää kauhomaan maastossa. Tiedän sen, koska kokeilin sellaista semi-juuttumista menneellä viikolla. Juu, ei maastoon näillä renkailla. Kahdelta ihmiseltä ei homma kauaa vienyt ja hetken huhkittuamme oli varsin kelvollinen parkkipaikka valmis. Lapiointi-urakan päätteeksi vilkaisin revontuli arvoja. Porin Karhukamerassa oli edelleen matala revontulikaari ja mittarit olivat melko punaisena. Koillisen puolen tuuli oli viriämässä eikä aavalla louhoksella oleskelu tuntunut enää hyvältä idealta, ei sitä oikein tohdi ottaa itseään kipeäksi ilmiön vuoksi. Mietimme hetken, mitä tehdä. Paikanpäällä Varhokylässä pohjoisen suuntaan kuvattaessa myös Rauman jouluvalot (toivottavasti niistä osa ei jää kausivaloiksi) aiheuttivat jälleen sen, että taivaanranta paloi kuvissa puhki ja nouseva revontulikaari hävisi valaistuksen alle. Hyi olkoon, miten olis ilmastotalkoot jeesimään meitä luonnonilmiökuvaajia tai se tosiasian ymmärrys, että joulu meni jo?
Päätimme kiltisti palata häntä koipien välissä Laitilan suuntaan ja käydä eräässä uudessa kuvaus paikassa, jonka maisemat olivat todella näyttäviä ja ennen kaikkea alueelle pääsi perille autolla, tie oli tänään aurattu. Sen lisäksi Laitilan alueen valosaaste oli matalampi eikä metsän keskellä tuulisi ihan niin paljoa? Ei muuta, kuin ottamaan selvää, auto ympäri ja taas matkaan. Ajoimme takaisin Laitilaan ja suunnistimme Särkijärven etelärannan maastoon. Kun saavuimme alueelle vievälle metsätielle, piti hidastaa auton vauhti kävelytahtiin, koska alueella liikkuu paljon hirviä. Tällä kertaa metsän kuninkaita ei kuitenkaan näkynyt, vain tuoreet jäljet kertoivat hirvilauman olleen läsnä hieman ennen meidän paikan päälle saapumistamme.
Riku käänsi Mitsun metsätiellä ympäri ja allekirjoittanut loikkasi autosta ulos lumiseen maastoon ketterästi kuin kirjahylly. Vaatetusta oli monta kerrosta ja toppahousut lämpökerrastoineen tekevät pienestä ihmisestä mallin “michelin-ukko”. Hyvin pyörii hei! Otin kameran ja jalustan ja lyllersin riemuissani edessäni levittäytyvään maastoon tykkypuiden ja tähtien alle. Oli kaunista ja hyvin hiljaista, vain sulkimen raksahtelu rikkoi alkuyön rauhaa ja tuulen sai vältettyä kävelemällä metsässä olevan aukean laidalle, mutta suojasin kävellessäni pään alueen silti tuplamaskilla.
Samassa silmä hahmotti lännen puolen taivaalta kaaren tapaisen, joka näkyi harmaan-punaisena omaan silmään. Mietin paikanpäällä, että onko kuvassa näkynyt punainen alue revontulien punaista yläosaa aina siihen saakka, kunnes kahlasin keskelle aukeaa ja sain vaakakuvan repolaisista. Olipa kaari sitten mikä tahansa niin nyt se jäi niin sanotusti kennolle! Myönnetään, tuli taas päästeltyä ilon tanssia sen mitä hangessa ja kylmyydessä liikettä enää irtosi 🙂
Mutta kumpi harvinaisimmista ilmiöistä on kyseessä? RAGDA vai SAR? Missä ovat miltein turkoosit, vihreät läiskät joita RAGDA tarvitsee seuralaisekseen? Sain vastauksen kysymykseeni seuraavan sommittelun valotuksen valmistuttua, samalla kun revontulikaaren päälle hahmottui irtonaiselta näyttänyt pitkänomainen, turkoosinvihreä diffuusi alue, kuin kaarella olisi “hattu” joka liikkui hitaasti kaaren yläosaa mukaillen idästä länteen. Jess, eli tämän täytyy olla RAGDA. Näitä hassuja, diffuuseja läiskiä revontulimuotoja harrastajat kutsuvat lempinimellä `blob`, joka kuvaa puolestaan todella hyvin näiden läiskien ilmaantumista taivaankannelle. Ne vaan ikäänkuin plopsahtavat paikalle. RAGDA, kuten SAR– ja STEVE-kaaret erottaa etenkin siitä, että ne ovat irrallaan muusta revontuli tapahtumasta, eli niistä näkee, että ne ovat selkeästi erillisiä ilmiötä. Tämäniltainen meidän kuvaamamme kaari oli lopulta RAGDA. (myös SAR-kaari on näkynyt hieman pohjoisemmassa samana yönä) Tässä kohtaa blogia pitää kertoa tästä puna-vihreästä yötaivaan kurkkijasta eli Ragdasta hieman lisää. Okei, mikä ihme siis on RAGDA?
Siinä missä tavanomaiset revontulet syntyvät aurinkotuulen elektroneista, nyt löytynyt ilmiö saa alkunsa paljon raskaammista hiukkasista, protoneista. Uusi ilmiö syntyy ketjureaktiossa, jossa ilmakehän atomiin törmännyt protoni irrottaa siitä elektronin. Elektroni puolestaan törmää ilmakehän molekyyliin, ja sen saama lisäenergia vapautuu revontulivalona jonka nykyään tunnemme nimellä ‘RAGDA’(* Koko häkellyttävän pitkä, mutta ilmiötä hyvin kuvaava nimi on ‘Red Arc with Green Diffuse Aurora’ eli suomeksi ‘punainen kaari vihreällä udulla’. Juu, yrittäkääpä muistaa koko litania ulkomuistista lunttamatta kertaakaan. Ragda todennettiin vuonna 2022 ja ilmiön taustalta löytyy muun muassa etenkin Suomalaisille tähtiharrastajille tuttu ihminen eli Emma Bruus, joka mielestäni on oikeutetusti tämän ilmiön äiti. Tiimityötä se tämänkin ilmiön todentaminen oli, eli harrastajia oli mukana valtavasti.
RAGDA pysyi paikoillaan maastossa seurattuna vajaan kymmenen minuuttia. Sinällään meidän ajastuksemme toimi ihan täydellisesti! Olimme paikanpäällä juuri, kun taivaalla oli tutkimuksellisesti jotain tärkeää. Syntynyt tilanne repolaisine ja tykkylumi puineen hymyilytti väkisinkin, tätä asetelmaa olin toivonut jo monta vuotta, mutta aina suunnitelma oli jotenkin vesittynyt, joko tuuleen, joka on ravistellut puut puhtaaksi kuorrutteesta tai sitten vanhanaikaisiin floppeihin eli vesisateeseen, pilviin, aurinkotuulen pettämiseen, kuvaajan sairastumiseen tai kaikkea edellä mainittua yhtäaikaa.
Onnistumisen ilo jaettiin heti paikanpäällä ja tuli paiskattua nasevat yläfemmat! Toppahanskat tömähtivät yhteen tähtitaivaan alla aukion laidalla, revontulien loisteessa Ragdan kurkkiessa lännen suunnalta meitä retkeilijöitä. Otin vielä muutamia kuvia, mutta lopulta kylmyys oli sen verran kovaa luokkaa, että ajattelin luovuttaa repostelun tältä erää. Kun kameran suljin alkoi kuulostamaan bajamajan ovelta, pakkasin tavarat. Me lähtisimme nyt onnellisina kotiin päin. Mitsu starttasi iloisesti liikkeelle, kuin palmun alta. (seuraavana päivänä muuten Mitsun akku kuoli, onneksi kotipihalla, että se siitä ‘palmuilusta’ sitten)
Paluumatkalla tuli juteltua miten piristävää ja innostavaa vaihtelua ilta toi tullessaan vaikka tapahtumia oli vähäisesti. Liikuntaa tuli lapioidessa parkkipaikkaa ja mönkiessä pitkin lumista metsää. Kotiin päästyä Riku jäi lämmittämään takkaa lisää joten kävin itsekseni vielä poikkeamassa naapurikylässä, josta on hyvä näkyvyys pohjoiseen. Ajomatkan aikana kamera oli sulanut, suljin pelasi taas moitteetta ja ilman bajamajan ovi-ääniefektiä. Jälleen kaaren yläpuolella vaelsi ‘blob’-revontuli eli outo diffuusi läiskä liikkuen lännestä itään. Revontulikaari alkoi olemaan matalalla, häviten melkein horisontin matalan puuston taakse. Havainnoin vielä muutaman minuutin, jonka jälkeen koillisesta seurakseni ilmaantuneet voimakkaat kylmät puuskat pakottivat luovuttamaan ja jätin matalat reposet telmimään koillistuulen kainaloon. Kannatti lähteä käymään ulkona joka tapauksessa!
Uusi vuosi on virallisesti avattu revontulilla ja kotigalaksilla eli Linnunradalla! Mitä kaikkea tässä onkaan vielä edessä ja paljonko tulee nähtävää, kuvattavaa ja opiskeltavaa? Sen näkee myöhemmin, toivotaan kirkkaita taivaita! ps. lapiointi-urakka ei ollut yhtään turha, mutta palataan siihen myöhemmin!
-Pike
*) revontulien teoria-osuus Ursa
Kiitos, paljon tietoa ja hyviä kuvia. Hieno blogi
Kiitos. Erittäin mielenkiintoinen ja opettavainen