Ilmiörumbaa
Havainnollisesti melko hiljainen toukokuu on takana ja 4.6 iltapäivä sekä auringonlasku kului lokoisesti auringon siitepölykehää bongaten. Siitepölykehän taustalla häärii mänty, ja sen näkee kehän selkeästä ovaalin muodosta. Iltapäivä sujui rauhaisasti kotitöiden, kirjoittamisen ja kuvaamisen ohella. Illan ollessa nätti ja melko vähäpilvinen, päätin jäädä jatkoille yöpilvi kytikseen. Olisi mahtavaa päästä vielä vähän liikekannalle ja saada valaisevien yöpilvien kausi käyntiin edes jollakin pienellä hahtuvalla. Valaisevat yöpilvet alias yököt eli vypit ovat siitä kiehtova ilmiö, ettei niistä tiedetä juuri mitään. Näytelmiä näkee laidasta laitaan ja kirkkaimmat näytökset lipsahtelevat silkan taikuuden puolelle. Niin tulee käymään taas tänäkin kesänä, mikäli normipilvet antavat tilaa yötaivaan näkymiseen.
Ennen puoltayötä kävimme kävellen tiedustelureissulla Rikun kanssa. Paluumatkalla kotiin epäröimme, idän-kaakon puolella oli jotain kirkastumaa, joka näytti yököille, mutta taivas oli aivan liian vaalea. Päätin tarkkailla hetken tilannetta, mutta ensin piti käydä kotona pukemassa lisää vaatetta. Kesäkuinen yö oli taipumassa koleaksi.
Pääsimme kotiin, kerrospukeuduin (syvä huokaus, saisi lämmetä) ja lähdin kävellen takaisin kylätielle, josta aukeni hyvät näköalat ympäristöön. Hetken tarkkailun ja naapurin pellolla edestakaisin kastelu-uraa pitkin juoksentelun jälkeen otin yhteyttä ystävääni Matiakseen, että vilkaisehan joutessasi kaakon puolelle taivasta. Siellä oli edelleen vaaleneva alue, joka näyttäisi ihan valaisevalta yöpilveltä. Otin dokumenttikuvat ja lähdin jälleen käymään kotona, mutta nyt hakemassa järkkärin sekä jalustan.
Juutuin hetkeksi sisätiloihin, oli pakko pukea alle vielä lisäksi pitkikset ja ottaa paksumpi villapaita mukaan, sen verran kylmä kesäkuinen yö oli tulossa. Juuri lähdön hetkellä kaappasin päähäni pipon, joka ei ollut loppuviimeeksi yhtään liikaa. Kun pääsin takaisin havispaikalle, oli taivas idästä länteen täynnään alkavaa, vielä vaalean taivaan yökkösnäytelmää ja allekirjoittanut näytti jälleen Michelin-ukolta kaikkine vaatteineen. Ihan zeniittiin pään yläpuolelle alkoi muodostumaan lainemaista kuviota. Taivaalla näkyi muotoina selvää harsoa, vöitä ja laineiden lisäksi pieniä pyörteitä. Ei muuta kuin reipasta ravia takaisin kotiin ja hakemaan Riku käymään pihalla, samalla viskoin hälyjä kävellessäni eetteriin. Kotona sieppasin auton avaimet ja pakkasin kuvaus tavarat autoon. Riku saapui pihalle ihmettelemään järeää kauden avausta. Tällä kertaa piti malttaa lähteä yksin maastoon, koska puolisolla olisi seuraavana aamuna herätys.
Olin sulkemassa auton takaluukkua kun näin jotain mielettömän suurta vastakkaisen pellon yläpuolella. Huuhkaja. Äänen olin kuulut useita kymmeniä kertoja vuosien saatossa, mutta itse linnun näkemiset olivat harvassa. Se lipui ilman halki hiljaisin siiveniskuin. Näky oli majesteetillinen ja tallentui verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi, niin vaikuttavan näköistä liitely oli. Jos jollain on iso siipien kärkiväli, niin tällä on, siis merikotkan lisäksi. Samalla yritin miettiä, minne kannattaisi suunnata kuvaaman. Kauden alussa yöpilvien määrää arvioidessa olisi hyvä oman sijainnin olla ainakin aluksi aukealla. Hirveässä paniikissa (miten ensimmäinen yö kerta toisensa jälkeen meneekin aina niin?) en keksinyt yhtään parempaa paikkaa, kuin jälleen kerran tien toisella puolella sijaitseva peltoaukea, jonne karautin autolla. Tuli hieman naureskeltua ääneen, juuri olin käynyt etsimässä uusia kuvauspaikkoja ja sitten löydän itseni kuitenkin harhailemasta naapurista…Tosin naapurissa ei ole mitään vikaa, siellä on paljon vanhoja rakennuksia, siilo, ei liikennettä ja lisäksi paikka on auki 360°. Eikä tullut pitkää kotimatkaa, nimittäin puoli kahden aikaan yöllä alkoi turnajaiskunto rapisemaan pellonpieleen ja väsymys löi kylään täydellä höökillä.
Mutta voihan nenä ja voihan yhden kerran, yöpilvet tekivät tosiaan tömäkän paluun! Ja tiedättekö minkä kokoinen hepuli seuraa kissasta, joka tulee puskemaan hämärässä kuvaajan jalkoja? Iso! Ihan luokkaa ”järjetön”!
Yhden aikaan yöllä oli melkoisen hämärää ja koko keskittyminen oli kameran säädöissä sekä taivaalla. Silloin jää helpolla maallisia asioita huomaamatta, kuten jalkoihin hiippaileva mustavalkea kissimirri. Ihan mukava yllätys, vaihdoimme pari sanaa kulkijan kanssa, kissa kehräten ja puskien jalkojani ja minä höpöttäen niitä näitä kissalle, joka selkeästi kuunteli samalla istuutuen omistajan elkein jalkani päälle ja siitä kattimatti paiskasi itsensä pötkölleen lenkkareiden päälle. Noni, siinä oli kisun kiva kölliä, mutta mites se sommittelu ja liikkuminen…? Siinä se olisi pötköttänyt varmaan auringonnousuun saakka, koska rapsutusautomaattikin oli paikalla. Lopulta kissa sai ilmeisesti vypeistä tai epätasaisesta ja väliin teputtavasta makuualustasta tarpeekseen ja lähti omille teilleen maukaisten vaimeasti hyvästit. Allekirjoittanut lähti tallaamaan vielä hetkeksi peltotiellä yökkösten perässä.
Kuun nousu metsän takaa keskeytti hetkeksi yökkösten tarkkailun. Kuu oli massiivisen oranssi ja se on aina yhtä pysäyttävä ja jotenkin lumoava näky hämärässä kesäyössä. Kuuta ympäröi bonuksena komea, punainen siitepölykehä, mutta Canonin nokalla oli vähän väärä optiikka Kuun siitepölykehän lähipotrettia ajatellen, joten näillä kuvilla mennään tällä kertaa. Pölymäärä, joka on ilmassa pelloilla ei innosta just nyt objektiivin vaihtoon. Jos muuten totta puhutaan niin luulin, että ekat kauden yököt otetaan zoomaten puolituurilla kuviin jostakin kaukaa taivaanrannasta kuten aina ennen. Ei puhettakaan, että kausi aukenisi puolen taivaan yökkösillä…Olipas varsin räväkkä alku, täytyy myöntää.
Olen tässä pohtinut jonkin aikaa, että kirkkaimmat yököt näkyisivät kesällä n. 4-7 vrk sykleissä ja että ne muodostuisivat eräänlaiseen ”ovaalin” muotoon joka sitten kääntyy yön aikana jonkun tietyn määrän taivaalla? Ja mitä esityksiin tulee, ensiksi näkyisi voimakas näytelmä, sen jälkeen miedompi näytelmä, ja siitä näytelmät kutistuisivat kuin pyy maailmanlopun edellä, kunnes koittaa negatiivinen yö jolloin yöpilviä ei näy ollenkaan, jonka jälkeen näytelmä saattaa räjähtää seuraavana yönä jälleen taivaalle. Edelläoleva perustuu omaan havainnointiin ja pohdintaan asian tiimoilta.
Voisipa ajatella niinkin, että valaisevat yöpilvet ovat eräänlainen etelän vastine sille, että meidän revontulikausi on yleensä aika lyhyt eli luontomutsi tasaisi tilannetta näin…noh, ihan hauska juttu ajatustasolla, ei kaiken tarvitse aina olla vakavaa 🙂
Kulunut yö oli taivaan vaaleudesta huolimatta kesäyön magiaa parhaimmillaan ja upein kauden avaus omalle kohdalle, yleensä alkukauden yököt esiintyvät pienellä alueella aika maltillisina, eli tämä yö oli todella erikoinen. Kesähatkaan aikoville suosittelen ainakin vielä kunnolla vaatetta ylle, öisin on uskomattoman kylmä.
Kesä ja yöpilvet ovat viimein täällä!
-Pike
*) Valaisevat yöpilvet ovat kesäinen ilmiö. Tuolloin hienojakoisen pölyn ympärille tiivistyy vesijääkiteitä. Pilvien aines on peräisin meteoreista ja tulivuorenpurkauksista ja kenties rakettilaukaisullakin on jotain tekemistä asian kanssa. Valaisevat yöpilvet ovat vaaleita kuitumaisia, väriltään valkeita, hopean hohtoisia tai sinertäviä pilviä. Ne muistuttavat untuvapilviä, mutta esiintyvät noin 82 kilometrin korkeudessa ylemmässä ilmakehässä mesopaussi-kerroksessa. Pilvet saavat yöllä valonsa Auringosta. Valaisevia yöpilviä näkyy vain kesällä, kun Aurinko on 4–16 astetta horisontin alapuolella. Kun Aurinko on alle 4–6 astetta horisontin alapuolella, taivas on niin vaalea, etteivät yöpilvet näy.
(lähde: wikipedia / Pike)
Kuluneen havispäivän- ja yön saldoa:
