Helmiäisralli
27.1.2023 aamun sää näytti kirkkaalle ja päätin lähteä helmiäispilvi jahtiin,-kun ollaan päästy sillä saralla kerrankin vauhtiin, niin asetin kellon soimaan. Ohjelmanumerossa olisi pitkästä aikaa ”ikuinen aamun torkku helmiäisjahdissa”.
Herätyskello soi minulle kukonpieremän aikaan eli ennen kuutta. Edellisyön juoksentelut helmiäisten perässä Vehmaalla tuntui kropassa, mutta päätin ponnistaa ylös sängystä, helmiäispilviä on niin harvoin, samoin näin kirkkaita aamuja. Ja helmiäisiä saattaisi tulla nytkin, suurella todennäköisyydellä vielä. Yläilmakehässä oli otolliset pakkaslukemat,-82°C.
Laitoin kahvin valumaan, avasin Karhukameran apin ja keittiöstä idän suunnan ikkunan sälekaihtimet. Kahvia juodessa alkoi kamerassa punertamaan lupaavasti auringonnousun suunnalla. Hetken kuluttua taivaanranta hehkui livenäkin vaaleanpunaista helmiäisruskon valoa, joten ei muuta kuin mars matkaan, puin lämpimästi ylleni, pakkasin kimpsut ja kampsut ja kävelin naapuriin. Lopulta piti laittaa juoksuksi, taivaan värit syvenivät, aurinko nousi aika vauhtia ja ajattelemalleni kuvauspaikalle oli vielä matkaa. Kiitäessäni pellolla naputtelin hälyä ystävälleni ja toivoin, että Rauman päässä ollaan jo hereillä. Pingoin tutussa takakenossa pitkin naapurin peltoa kohti kuvauspaikkaa ja sitten vaan kamera laulamaan.
Taivas oli ihan älyttömän vaaleanpunainen ja tyypin 1 helmiäiset hohtivat tuttua, sinertävää valoa. Ja uskomatonta, mutta aamun torkku oli näitä vastaanottamassa tällä kertaa! Hihii!
Illalla helmiäisputki jatkui-pilvien takana kylläkin, eikä illasta käytännössä jäänyt mitään kerrottavaa jälkipolville. Säästin illalta dokumenttikuvan.
Seuraavana päivänä illansuussa 28.1.2023 vilkaisin ikkunasta ulos. Taivas oli lonkeron harmaa, niinpä menin takaisin tietokoneelle käsittelemään edellisen reissun kuvia. En yhtään tiedä mikä sai nousemaan kesken kaiken ylös, mutta onneksi nousin. Etiäinen kuljetti jalkani keittiöön ja kurkatessani ikkunasta näin horisontissa vilauksen infernaalisen kirkkaasta helmiäispilvestä joka sijaitsi lännessä. Koko taivaanranta kylpi pilviaukoissa loputtomissa sateenkaaren väreissä.
Kului sekunti seistessä tumput suorina ja hoomoilasena. Ei yhden tähden, huomasin ajattelevani- eihän tuollaisia olekaan. Tavallisten alapilvien tehdessä taivaalla tilaa värikkäitä ilmestyksiä näkyi aukkopaikoissa lisää! Nuohan ovat vesijääpilviä!
Sitten repesin toimintaan. Nyt on skandaalin paikka meillä etelässä! Missä on toppavaatteet, ota kamera, sieppaa jalusta ja nyt ulos! Seuraavaksi laukkasin kevyessä takakenossa pihalle ja kipitin tien yli lännen puolen naapuriin. Naputtelin matkalla viestiä aviomiehelle ja nettiin, nyt pitää saada ihmiset näkemään harvinainen ilmiö ja äkkiä.
Pystytettyäni kameran jalustoineen ei kulunut minuuttiakaan, kun kuulin juoksuaskeleet ja näin lähestyvällä hahmolla tutun takakenon, kun aviomies spurttasi lailla Vireenin paikan päälle. Alkaa mies muuten tulemaan vuosi vuodelta enemmän meikäläiseen, sujuvasti hänkin ryntäilee ympäriinsä, kun tulee ilmiöitä.
Lounaan puolen helmiäispilvi oli yhtä kirkas kuin kesän kirkkain valaisevien yöpilven näytelmä ja lisäksi helmiäisissä oli uskomattoman paljon muodollisesti samaa, ne sisälsivät laineita ja pyörteitä. Taivaalla oli myös värejä joita ei edes unelmoinut näkevänsä, kirkkaita pastelleja laidasta laitaan, vihreää, sinistä, vaaleanpunaista, punaista ja bonuksena joka puolelle levittäytyi hopeanvärinen hohde ja taivaalta siroontui ympäristöön ruusunpunaista valoa. Tämän illan valaistus oli kuin toisesta maailmasta ja olo oli kuvatessa ihan epätodellinen.
Ja eikä tässä ollut kaikki tällä erää, vaan reilua tuntia myöhemmin sain ikuistaa vielä helmiäiset Kuun valossa. Harvinaista potenssiin kymmenen vai oliko peräti vähän enemmän?
Illan havissää oli hieman vastaan- tuuli oli lievästi sanoen karsea, mutta ennen saunaa päätin ottaa riskin ja käydä katsomassa, olisiko Kuulla helmiäispilviä. Heti ulos päästessäni näin Kuun suunnalla oli punertavaa pilveä, joka ei liikkunut minnekään. Silmälle oli näkyvissä pastellinsävyisiä pilviä, jotka olivat tuttuja illalta. Tarkastin lähimmät all-sky kamerat ja kaikissa oli vastassa sama näky. Voisiko taivaalla näkyvä tavara olla edelleen helmiäispilveä, mutta auringon sijasta Kuun valaisemina?
Samassa tuulenpuuska pohjoisesta ravisteli mäkeä ja kaikkea sen päällä mukaanlukien kuvaaja, niinpä suojauduin puhurilta viljasiilon taakse. Maiseman tarjoama perspektiivi ei ole järin räjäyttävä, mutta ainakin tämä viritelmä antoi aikaa tarkkailla ilmiötä ja kuvata sitä ilman välitöntä jäätymiskuolemaa. Tarkentaminen oli vaikeaa ja sormet jäätyivät sekunnissa ilman hanskoja. Sinnittelin reilun vartin ja sitten syöksyin saunaan sulamaan.
Seuraavana päivänä kirjasin havaintoni Taivaanvahdin palveluun, jossa se vahvistettiin. Uskomatonta, mutta totta, siinä se sitten lepäsi-uusi havis ”helmiäispilvet kuun valossa”. Voi autuutta ja onnea!
Voikaa hyvin ja kirkkaita taivaita!
ps. henkilökohtaisessa blogissani Taivaantulien Tytön sivustolla on lisää helmiäis-aiheesta!
-Pike
