Valonkantaja
7.11.2024 illalla oli suunnitelmissa käydä aviomieheni Rikun kanssa Siperiassa ottamassa muutamat maisematähtikuvat ja mahdollisesti kytätä hieman revontulia sekä viettää vähiin jäänyttä yhteistä aikaa alla tähtien. Illaksi sekä yöksi oli luvattu…
Irtiotto
25.10.2024 Kulunut viikko oli ollut painajaismaisen huono, sisältäen epäonnistumisia erilaisissa asioissa kerta toisensa perään huonon sään lisäksi, niinpä teki mieli lähteä tuulettamaan ajatuksia ja nollaamaan syntynyt tilanne. Stalkkasin iltapäivällä keliolosuhteita…
Eläinratavaloa etsimässä
Tammikuu meni parannellessa piikitettyä lonkkaa ja neuvotellessa ortopedin kanssa tulevasta liikunnasta- jalan lävitse meno hangesta ei ole enää tästä eteenpäin suotavaa ja piste. Ortopedi suositteli hankkimaan lumikengät loppukauden hankitaaperruksiin, joten…
Ruuduksi muuttunut unelma
Tammikuun toisen päivän ilta koitti selkeänä, mutta edelleen hyvin tiukkana pakkasen suhteen, eiliseen Ragda-iltaan verrattuna miinuksia oli nyt hurjat -21°c eli asteen enemmän. Vajaa vuosi sitten ostamani maasturi on pelannut pakkasilla…
Revontulisateessa
Suomen säät olivat mitä olivat, ja marraskuinen harmaus tappiomielialoineen vallitsi vähän joka puolella. Kaiken lisäksi olimme aviomieheni Rikun kanssa kumpikin korona karanteenissa ja seinät alkoivat kaatua päälle. Illalle oli luvassa…
Kuurupiilosilla
Otin illansuussa suunnan Tähdenlennon tilalle, jossa kuvaajaa vastassa oli pittoreski vanhan ajan umpipiha ja melkein heti, hauskaa kyllä, tähdenlento pohjoisen puolen taivaalla, tila on siis edelleen nimensä arvoinen. Illan ongelman…
Yllätyksien yö
Sään haltija on heitellyt meitä täällä rannikolla lähinnä tulvivalla sateella tai myrskylukemissa peuhaavalla tuulella, joten deadlinen lähestyessä uhkaavasti sukelsin suosiolla menneeseen ja pöytälaatikon kätköihin. Tämänkertainen tarina sijoittuu, -yllättävää kyllä säiden…
Perseidien aikaan
Kenraaliharjoitus 11.-12.8.2023 Yön näyttäessä selkeälle aloimme valmistelemaan tarvikkeita kokoon. Kuvauspaikka oli vielä hieman auki, mutta aloimme kallistumaan yleensä sumuttomana pysyttelevään Pyhärantaan, jossa auton saisi parkkeerattua keskelle melkein 360° auki olevaa…
Värisuora
Huhtikuun lopulla repomittarien näyttäessa kohtuu kivoja lukemia päätin suunnistaa ”Tähdenlennon tilalle” Kaariaisiin,- autiotilan tanhuvilla sijaitseva pieni lampi kävisi hienosti vesiheijastuskuviin. En kyllä tiennyt yhtään lähtiessäni, mikä määrä tapahtumia ja eläimiä…
Ilta Vehmaalla
Eipä olisi etukäteen uskonut, miten vaiherikas ja ennenkaikkea ilmiörikas seuraava vuorokausi tulisi olemaan, jo illasta muodostui ihan hullu. Ensin tulivat helmiäiset. Sitten tuli lisää helmiäisiä. Linnunrataa pääsi kuvaamaan helmiäisillä ja…