Jääputous
Parinkymmenen minuutin ulkoilupätkistä viime viikoilta ei väännetä kovin pitkää juttua, joten nyt pääsette lukemaan vanhan seikkailun vuodelta 2021. Tuolloin vallitsivat ihanteelliset olosuhteet kuvata paikassa jota ei olisi kovin kauaa olemassa…
Kuurupiilosilla
Otin illansuussa suunnan Tähdenlennon tilalle, jossa kuvaajaa vastassa oli pittoreski vanhan ajan umpipiha ja melkein heti, hauskaa kyllä, tähdenlento pohjoisen puolen taivaalla, tila on siis edelleen nimensä arvoinen. Illan ongelman…
Kuvauspellon kuokkavieraat
Viime päivinä oli ollut mukavasti aktiviteetteja ystävien seurassa, mutta kroppa huuteli hiljaisuutta ja kevyttä, pientä palautumista kaiken ilonpidon jälkeen. Illan sääennuste oli 50-50 pilvisyyttä povaileva, joten ajattelin ottaa riskin, pilvikartta…
Merestä syntynyt
Olimme aviomieheni Rikun kanssa sopineet "Porin vahvistuksen" eli Juhan kanssa yhteisestä tähtikuvaus reissusta erääseen maailman kauneimmista paikoista eli Pyhämaan Pamprinniemeen. Sääkarttojen näyttäessä kohtuulliselta, Juha hyppäsi tahollaan autoon, ajeli meille, jonka…
Perseidien aikaan
Kenraaliharjoitus 11.-12.8.2023 Yön näyttäessä selkeälle aloimme valmistelemaan tarvikkeita kokoon. Kuvauspaikka oli vielä hieman auki, mutta aloimme kallistumaan yleensä sumuttomana pysyttelevään Pyhärantaan, jossa auton saisi parkkeerattua keskelle melkein 360° auki olevaa…
Sähköä ilmassa
Oli synkkä ja myrskyinen ilta myrskyisän päivän jatkoksi ja olimme aviomieheni kanssa ukkoskytiksessä jo toista vuorokautta putkeen, heikolla menestyksellä tosin. Jotenkin ukkoset olivat hyytyneet heti päästyään lähelle Laitilan avaria peltoaukeita.…
Värisuora
Huhtikuun lopulla repomittarien näyttäessa kohtuu kivoja lukemia päätin suunnistaa ”Tähdenlennon tilalle” Kaariaisiin,- autiotilan tanhuvilla sijaitseva pieni lampi kävisi hienosti vesiheijastuskuviin. En kyllä tiennyt yhtään lähtiessäni, mikä määrä tapahtumia ja eläimiä…
Tähdenlennon tiluksilla
Yhteinen ystävämme saapui kylään ja suunnitelmissa oli lähteä katsomaan Lyridien tulipalloja sekä päättää Linnunradan kuvauskausi porukalla eli Lyridi-Linnunratailuun osallistuisi aviomieheni Riku, allekirjoittanut ja Ulvilan vahvistus Juha. Mietimme grillimakkaraa mutustaessa sopivaa…
Ilta Vehmaalla
Eipä olisi etukäteen uskonut, miten vaiherikas ja ennenkaikkea ilmiörikas seuraava vuorokausi tulisi olemaan, jo illasta muodostui ihan hullu. Ensin tulivat helmiäiset. Sitten tuli lisää helmiäisiä. Linnunrataa pääsi kuvaamaan helmiäisillä ja…
Joululahjaa kerrakseen
Elettiin aatonaattoa 23.12.2022, joka sisälsi karseasti töitä ja lisää hommia laskeutui taivaalta jatkuvasti lisää valkeiden naapurin kissan kokoisten hiutaleiden muodossa. Päivä sujui hyvinkin pitkälti tehden lumitöitä ja kokaten. Ihan kuin…