Yö revontulituristina
Vuoden 2016 ensimmäinen Tähdet ja avaruus -lehden numero uppoutui erityisen monipuolisesti revontuliin. Käsittelyyn pääsi myös revontuliturismi, joka on ilmiönä aika kaukainen asia tällaiselle maan etelänurkan asukille. Tämän talven Tähtipäivät-tapahtuma järjestettiin Rovaniemellä, joten mahdollisuudet värikkäiden liekkien näkemiseen oli tavallista parempi. Samalla tietysti pääsin tutustumaan kaupunkiin, jolle arktinen eksotiikka oli merkittävä tulonlähde.
Syväksi epäonnekseni tapahtuman ajaksi ennustettiin yksimielisesti pelkkää pilvistä. Ennuste oli niin vakaa, että karsin kamera-arsenaalin minimiin ja jätin jalustan kotiin. Lentokone laskeutui kuitenkin aurinkoiselle, valkoisten tykkylumipuiden ympäröimälle kentälle.
Paikallista ilmanalaa saattoi kuvata sanoilla virkistävä, kirpeä ja rapsakka. No mutta niinhän ne sääennusteet aina väittävät että Lapissa tuppaa kylmä olemaan.
Suomi ei ole mikään Teksas, joten paikallinen tähtiharrastaja on periaatteessa sopeutunut vilpoiseen ilmanalaan. Niinpä kaikkein kiireellisin hankinta ennen kaukoputkea on pilkkihaalarit. Oli lämpötila mikä tahansa, on turha kuvitella helsinkiläisen pukeutuvan ostosreissulle pilkkihaalariin. Rovaniemen keskustassa kuitenkin tuntui lampsivan pilkkihaalarijengiä varsin tiheään ja ohikulkijoiden kielivalikoima oli värikäs.
Iltasella Sodankylän revontulikameran näkymä ajoi minut säätilasta huolimatta ulos. Koska jalusta oli satojen kilometrien päässä kotona, nappasin yöpöydältä kameran alle iltalukemiseksi tarkoitetun Wallanderin. Mikä tahansa veden olomuodosta poikkeava kappale kelpasi jalustan korvikkeeksi.
Pilvien välissä sentään vihersi. Kuva Emma Herranen
Anonyymit Auroraistit
Kohti Kemijoen ja Ounasjoen haaraa kävellessä vierelleni ilmestyi risteäviltä kaduilta yhä enemmän väkeä. Ja kaikilla oli pilkkihaalarit päällä. Tuntuivat vielä olevan matkalla juuri sinne minne minäkin: kohtaa jossa pohjoishorisontti oli avoinna.
Jäisen joen rantaan saapuessani kävelytiellä oli tungosta. Aivan kuin olisin laskeutunut keskelle Anonyymien Aurora-Aktivistien herätyskokousta. Pohjoisessa oli pilveä, mutta välissä häilyi se Sodankylässä näkynyt vihreä revontulivyö.
Lätkäsin penkkaan repun, Wallanderin, sekä kamera ja rupesin kuvaamaan. Herätin lievästi huomiota, sillä päälläni oli pitkä musta villakangastakki pilkkihaalareiden sijaan ja kuvausmenetelmäni oli muutaman japanilaisen mielestä lievästi eksoottinen. Eivät ole ilmeisesti ennen nähneet dekkarin päällä järkkäriä lumihangessa.
Koitin välillä löytää yhteistä kieltä englannista, mutta osasin sanoa venäjäksi vain ’Kädet ylös’ ja muutama harva japanin fraasi oli joko piirrossarjasta tai ei kestänyt edes yönvaloa. Heiluteltiin siis käsiä.
Paikallisia asukkaita rannalta oli turha kuvitella löytävänsä, sillä natiivi rovaniemeläinen ei lotkauttaisi silmäluomeaankaan pienestä viherryksestä pohjoishorisontissa.
Humppabongausta
Suurin retkikunta oli noussut joen penkalle, jossa tuntui olevan enemmän vapaata tilaa. Mikä hämmentävintä, porukka lauloi railakkaasti ja oli ilmeisesti aika hyvissä fiiliksissä. Väellä näytti olevan sen verran hauskaa, että lähdin etsimään sieltä juttuseuraa.
Seurue oli saapunut Israelista asti tutustumaan Suomeen ensimmäisenä pysäkkinään Lappi ja revontulet. Viikon reissu jatkuisi myöhemmin Helsinkiin. Seurue oli kuulemma onnellisen tyytyväinen, sillä revontulivyö oli hetkeä aiemmin näkynyt pilvien lomasta paremmin ja osa matkan tavoitteesta oli nyt saavutettu. Jo monta kertaa ryhmää Suomeen tuonut kokenut opas oli myös huomannut pakata bongausretkelle tavallista terävämmät reissujuomat.
Kun kaikki oli puettu matkanjärjestäjän toimesta lämpimästi, oli kentällä helppo viihtyä. Siinä saattoi vaikka revontulia odotellessa viettää aikaa laulaen ja tanssien. No näissä merkeissä se ilta sitten jatkuikin. Ei sillä kielellä nyt niin väliä ollut, kunhan sävel oli sama. Tuumasin, että tällaisen seurueen kanssa revontulibongailu voisi helposti muodostua tavaksi. Mielipide näytti kovasti ilahduttavan porukkaa, varsinkin näin melkein paikallisen sanomana.
Jossain vaiheessa pilviverho alkoi viimein tihentyä niin, ettei välistä enää näkynyt minkäänlaista kukerrusta. Lompsiessani takaisin kohti petiä tuumin, että kumpikohan se mahtaa olla maalle suurempi matkailuvaltti: revontulet vai Guggenheim?
Revontulibongarit Israelista. Kuva Emma Herranen