Revontulia ja ihmisiä
Kaikessa kuvauskikkailussa nälkä kasvaa syödessä. Tämä pätee myös revontulivalokuvaukseen. Vaikeinta on saada ihmiset ja revontulet samaan kuvaan. Liikkuvana.
Ensimmäinen animaatiokokeiluni ihmisnäkökulmalla 17.3.2015. Otoksen koostaminen kesti n. 15 minuuttia ja se koostuu 80 kuvasta.
Kokonaisen animaation koostaminen saattaa viedä tunteja aikaa, joten kuvaaja kärsii pahimmillaan tekemisen puutteesta. Ratkaisin asian astumalle itse mukaan kuviin kameran raksuttaessa sarjaa metsän siimeksessä.
Ihmiset ovat digiajan alusta lähtien ottaneet itsestään kuvia revontulten kanssa. Yleensä salaman käyttö taivaanilmiöiden kanssa näyttää pöljälle, mutta kaverikuvassa se on lähes välttämättömyys. Vuosien aikana olen oppinut, että havaitsijan lisääminen mihin tahansa yö-otokseen tekee siitä kiinnostavamman. Katsojan on helpompi mieltää itsensä havaitsijan paikalle.
Yleisesti ihmisten ja revontulten samanaikaisessa kuvaamisessa on yksi perustavan luokan ongelma: havaitsijan pitäisi pysyä liikkumatta paikallaan koko otoksen ajan. Ja revontulten tapauksessa kyse voi olla mistä tahansa ajasta 2-20s välillä. Pakkasen nipistellessä varpaita harva pystyy olemaan tönkkönä kuin norjalainen kuivaturska. Jos ihmisiä on mukana kuvassa, valotusaika pitää optimoida mahdollisimman lyhyeksi.
11.9.2015 30 minuutin aikana tallentamaani animaatioon on tiivistynyt revontulet, kuvaaja, lossi ja pari pientä rantakalaa. Animaatio on koostettu 142:n kuvan sarjasta.
Kirjoitin aiemmin esimerkissä, että 20s revontulimateriaalin koostaminen voi vaatia tunnin hillumista puskissa ja yli 200 kuvaa. Jos animaatioon lisätään vielä ihminen, tarvitaan puuhaan rauhallinen luonne, päättäväisyyttä ja jäykkä selkäranka. Koska lopullinen animaatio on tyypillisesti nopeutettu, animaatiokävelijän täytyy liikkua t-o-d-e-l-l-a h-i-t-a-a-s-t-i. Liikkua voi vain valotusten väliin jäävän muutaman sekunnin aikana ja kokonaisen askeleen kuvaaminen vie helposti minuutin.
Nyt ymmärrätte, miksi leukani jumittui ammolleen nähdessäni ensikertaa Ronn Murray:n videota. Otosten takana täytyi olla melkoinen valosanko. Tästä piti ottaa välittömästi selvää.
Ronn selvensi asiaa sähköpostitse. Hänellä oli takanaan hyvin tutun kuuloinen historia animaatioiden ja Canonin runkojen kanssa. Muutama vuosi sitten kalusto oli vaihtunut Sony:n a7S –sarjaan, josta nyt oli käytössä koko mallihistoria. Kameran tallentama korkean tason 4K video vaati hieman enemmän tilaa kuin mihin järjestelmäkamerakuvaaja on tottunut. Siksi otokset päätyivät talteen Atomos Shogun-laitteen syövereihin.
Kokenut revontulikuvaaja Ronnin Murray. Fokus on etualalla ja havaitsija valaistaan erillisellä valonlähteellä.
Sonyn peilittömässä järjestelmäkamerassa Ronnilla oli kiinni revontulivalokuvaajan vakiovaruste, 24mm f/1.4 –objektiivi. Tällä kertaan Samyang/Rokinon –merkkisenä. Valovoimainen objektiivi yhdessä pienehkön rungon kanssa oli jo monikäyttöisempi laite kuin punttisali-luokan ammattilaisvideokamerat.
4K –tarkkuuden kuvan yleistyminen ja kameroiden kehittynyt kohinansieto tekevät tulevien vuosien aikana mahdolliseksi laadukkaan revontulimateriaalin kuvaamisen yhä suuremmalla määrällä laitteita. Revontulten tapauksessa animoinnin tarve vähenee, sillä laitteet kykenevät pian tallentamaan näkymän reaaliaikaisena. Ja lopputulos häikäisee laadullaan.
Keskusteluni Ronnin kanssa kävi kalliiksi. Taloon saapui kaksi uutta objektiivia, tuore kamerarunko ja tietokoneen sisäelimet päätyivät vaihtoon. No kannattiko? Alustavasti kyllä, kerron kokemuksista lisää seuraavalla kerralla.
Aiemmin kirjoitettua aiheesta:
- Revontulia videokameralla?
- Animoijan työkalut
- Liikkuvalla kuvalla eloa havaintoihin
- Kännykällä revontulten kimppuun