Taivas takapihalla

Kamera kesäkuntoon

2.6.2015 klo 22.03, kirjoittaja Emma Bruus
Kategoriat: Havaintovälineet , Tähtivalokuvaus

Myrskykausi alkaa. Oletko valmis?

Vaaleina kesäöinä ei avaruuden kohteita juurikaan kuvata. Taivaanilmiövalokuvaajan niskanikamaan on kuitenkin vuosien aikana kehittynyt kuluma, joka kääntää kasvot ylös vaikka kesken parhaan grillikauden.  Mutta onko kesällä mitään havaittavaa?

Aurinko ja Kuu tietysti. Mutta ilmakehäharrastajan havaintopalettiin avautuu paljon uusia mahdollisuuksia. Luvassa on siitepölykehiä, valaisevia yöpilviä ja myrskyjä. Myrskybongaus Suomessa on Yhdysvaltojen tornadovyöhykettä pienimuotoisempaa. Supersolut ja suppilot ovat täällä harvassa. Silti valokuvausrauta kannattaa nyt pakata käsilaukkuun. Ihan vain varmuuden vuoksi, ettei käy niinkuin minulle vuonna 2005.

Taivaanilmiövalokuvaajan painajainen ja myrskybongarin autuus

Vuonna 2005 istuin rauhallisesti työpisteelläni meditoimassa koodin päällä. Edessäni oli komea näkymä yli Tampereen kaupungin ja TAKO:n tehtaan tienoilla näkyi jotain tavallisesta poikkeavaa. Hieraisin silmiäni ja ajattelin ”Se on vain tehtaan piipun savuja”. Katsoin koodia. Katsoin pilviä. Katsoin koodia. Katsoin pilviä. Avasin suun. Hengitin syvään ja kiljaisin niin että joka iikka heräsi ”ONKO KELLÄÄN KAMERAA?! Tulkaa nyt kaikki katsomaan tätä!!!”.

Tuulisen päivän pilvimassasta roikkui valtava suppilo. Ei siis sellainen pieni kahden sekunnin pyörre, vaan ihan kunnon torttu. Olin tässä vaiheessa vielä täysi myrskybongarisiviili, mutta jo niukalla kokemuksella oli selvää, että tämä otus olisi oppikirjan kuvassa heti tekstin ’tältä näyttää tornado vauvana’ alla. Katselijan oli vaikea sanoa oliko se menossa ylös vai alas. Se oli juuri ylittänyt yhden maan suurimman kaupungin keskustan, joten suunnalla todellakin oli väliä.

Mutta koko firmasta ei löytynyt juuri tähän hetkeen kameraa. Elettiin aikaa, jolloin kännykkäkameroiden valokuvia käytettiin valokuvausharrastajien kidutukseen. Oma digikamerani oli kotona. Aivan väärässä paikassa. Tästä lähtien päätin kantaa aina mukanani sellaista laitetta, joka tuottaa kelvollista kuvaa harvinaisten tapausten varalle. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin kännykameratkin kelpaavat tarkoitukseen mainiosti.

Tapaus sattui onneksi keskellä suurta asutuskeskusta, joten kuvaamatta se ei jäänyt. Saku Pietilä nappasi tästä vesipatsaasta pathaimmat kuvat Näsinneulan huipulta. Toimistomme kohdalla suppilo oli jo nousemassa ylös.

Ensimmäiset ukkoset ilmestyvät lämpötilan kasvaessa. Tähän mennessä vaatimaton havaintosaldo on yksi vaivainen pilvisalama. Jos kesästä tulee lämmin, on silmänruokaa väistämättä luvassa. Ennen sitä kamera kannattaa valmistaa tulevaan kauteen.

Kennot kuntoon

Ukkosia on helppo kuva yöllä pitkää valotusaikaa käyttäen: ennemmin tai myöhemmin kuvaan osuu salama. Päiväukkoset ovat haastavampia, niiden tallentaminen onnistuu joko salamatriggerillä, erikoisohjelmistolle tai raa’alla voimalla. Jos satojen eurojen uhraaminen välähdyksestä kameran laukausevaan salamatriggeriin tuntuu paljolle, on puhdas valotusajan lisääminen ja kuvasarja suoraviivaisin vaihtoehto. Päivänvalossa lyhinkin valotusaika on väistämättä 1/100s luokkaa. Näillä valotusajoilla muistikortti on täynnä hetkessä. Niinpä valotusaikaa pyritään kaikin keinoin pidentämään.

Tähän on ISO-luvun pienentämisen lisäksi muutama vaihtoehto: harmaasuotimen käyttö tai aukon pienennys (aukkoluku kasvaa kun fyysinen aukko pienenee, esim. f/8 on monissa kameroissa pienin aukko). Liikaa ei kannata himmentää, ettei salama jää valjuksi.

Jos aukkoa pienennetään, kasvaa kameran syväterävyysalue samalla. Se ei ole ongelma, jos kenno kameran sisällä on puhdas. Järjestelmäkameroiden omistajilla on kuitenkin tapana vaihdella objektiiveja, jolloin laitteen sisälle luikertelee pölyä. Nämä pölynhiukkaset ja karvat näkyvät helposti mustina möltteinä ukkoskuvissa. Nyt on siis kameran kevätsiivouksen aika!

Pokkarin omistaja säästyy tältä vaivalta, mutta järkkärin käyttäjän on hyvä mulkaista laitteen ohjekirjasta puhdistusvinkit. Omassa laitteessani kameran peilin saa lukittua ylös valikon kautta. Peilin ollessa ylhäällä kameran sensori paljastuu ja roskia voi varovasti puhkua pois. Turvallisinta on käyttää pientä  valokuvausliikkeestä saatavaa käsipumppua. Operaatiolla saa yleensä pois enimmät pölyhiukkaset kennolta. Paineilmaa ei sovellu tähän puuhaan.

Jos hiiri on ehtinyt talven aikana pesiytyä kameraan, kannattaa laite viedä lähimpään huoltoon siivottavaksi. Kun kenno on puhdas, akut ladattu, muistikortti tyhjä ja harmaasuodin pakattu kameralaukkuun, olet valmis bongausretkelle. Hyvin ajoitetulla kennon kevätsiivouksella saatat välttää pitkähkön kuvankäsittelyrumban ja paljon hampaidenkiristelyä.

Netin karttojen avulla pääset tutustumaan lähiseutusi parhaimpiin myrskybongauspaikkoihin.