Tysonin luotsaama Cosmos seuraa Carl Saganin jalanjälkiä
Olen tottunut siihen, että tähtitieteilijöitä voi ongelmitta valokuvata pitkällä objektiivilla. Se vähän niin kuin kuuluu asiaan. Mutta Neil deGrasse Tysonin tapauksessa valinta oli selvästi väärä.
Kalastelin epätoivoisesti tähän blogikirjoitukseen kuvaa, mutta se oli haastavaa: en päässyt perääntymään riittävästi. Esiintyjäksi syntynyt Tyson oli juuri edessämme puhunut innokkaasti tähtitieteen popularisoinnista. Takanani oli laumoittain nuoria tutkijoita ja tähtitieteen opiskelijoita, enemmistö naisia. Tilanne olisi ollut ennakoitavissa, jos olisin etukäteen tiennyt People Magazinen jo nimenneen kaverin maailman seksikkäimmäksi elossa olevaksi astrofyysikoksi.
Neil deGrasse Tyson, kuva Emma Bruus
Tyson nähdään maaliskuussa televisiossa myös Suomessa. Hän ottaa Carl Saganin paikan juontajana vuoden 1980 kuuluisan Cosmos tv-sarjan jatko-osissa. Sarja näytetään FOXin tv-kanavilla. Häh, FOXin? Kyllä. Tysonin mukaan ajatus tuntui aluksi oudolta: kanava ei useimpien mielikuvissa ole tunnettu laadukkaasta tiedesisällöstä. Mutta toisaalta avaruussarja olisi todennäköisesti tyypilliselle FOX-yleisölle uusi tuttavuus. Tarjolla oli selkeästi mahdollisuus tuoda avaruuden ihmeet myös ei-tiedeaktivistien olohuoneisiin.
Toinen syy viedä uusi Cosmos FOXille oli kanavan tarjoama tiedesarjalle harvinaisen komea budjetti. Hulppealla rahoituksella esitystavaksi saadaan jotain paljon powerpointtia näyttävämpää. Sarjan tiimi pääsi kuvausprosessin aikana kokeilemaan uusinta tietokonegrafiikkaa, green screenejä ja vierailemaan monissa historiallisesti tärkeissä tapahtumapaikoissa. Luvassa on siis silmänruokaa niillekin, jotka jo tietävät kaiken.
Carl Saganin leski ja alkuperäisen Cosmoksen käsikirjoitukseen osallistunut Ann Druyan on myös uuden sarjan taustalla. Hänen lisäkseen tähtitieteen asiantuntijana toimii astrofyysikko Steven Soter. Tiimin tavoitteena oli luoda yhdessä uusi, moderni sarja alkuperäisen Cosmoksen hengessä.
Jäämme mielenkiinnolla odottamaan kuinka tässä on onnistuttu.
Kotimaasta katsottuna Neil deGrasse Tyson on suuren maailman Esko Valtaoja. Hän on tehnyt useita tähtitiedettä popularisoivia kirjoja ja on tunnettu tv-kasvo. Päivätyönään Tyson johtaa New Yorkin Hayden-planetaariota, mutta taustaltaan hän on supernoviin erikoistunut tähtitieteilijä. Tyson painottaa paljon sosiaalisen median merkitystä tiedeuutisoinnissa. Hän itse on ahkera twiittaaja, jolla on yli miljoona seuraajaa.
Tyson riemuitsee tieteellisen ajattelun ja siihen liittyvien ilmiöiden valumisesta osaksi populaarikulttuuria ja arkipäivää. Esimerkkejä tästä ovat Big Bang Theory (sarja Rillit huurussa) – ja muut tekniikkaa ja tutkimusta juonissaan hyödyntävät sarjat. Tysonin mielestä tiedevitsien päätyminen huumorisarjakuviin osoittaa, että niille löytyy jo laaja ymmärtävä lukijakunta kansan keskuudesta. Naureskelimme silmät valuen oivalle kokoelmalle tiedehuumorin mestariteoksia. Mieleeni tuli välittömästi Pertti Jarla ja hänen loistava Fingerpori-sarjakuvansa. Osataan tiede-ilmiöille kikatella sujuvasti kotimaassakin!
Cosmosksen ensimmäinen jakso näkyy FOXilla sunnuntai-iltana 16. maaliskuuta alkaen. Sarja jatkuu National Geographic -kanavalla. Katso sarjan traileri You Tubessa.
2017: Sarja nähtävissä myös Netflixistä
2 kommenttia “Tysonin luotsaama Cosmos seuraa Carl Saganin jalanjälkiä”
Vastaa
Mars Mars!
Sumuisen sääjakson keskellä on vaikea löytää mielekästä tekemistä: sekä tähdet että revontulet jäävät pilvien taakse, eikä maassa ole mitään minkä päällä hiihtää. Heurekaan voi aina lähteä päiväretkelle katsomaan avaruusaiheista näyttelyä [i]Määränpäänä Mars[/i]. Menossa on on näyttelyn viimeisin kuukausi, sillä Mars menee kiinni 23.3.
Näyttely keskittyy selvästi Marsin avaruustekniikkaan ja matkailuun. Ilokseni kukaan ei mainitse pieniä vihreitä miehiä eikä Marsin kanavia. Kuljemme tutkiskelemassa näyttelyä kahden hiihtolomailevan koululaisen kanssa. Löytääkö nuoriso näyttelystä mitään mielenkiintoista?
Lasten huomio kiinnittyy erityisesti mahdollisuuteen rakentaa, testata ja laukaista raketteja. Tämä ikuinen vetonaula voisi kuulua mihin tahansa avaruusnäyttelyyn, mutta nyt se on täällä. Emme oikein onnistuneet tasapainottamaan ja kiinnittämään kappaleita kunnolla tuulitunneliin, mutta rakettien laukaisu paineilmalla oli selvä hitti. Puuhaa oli vaikea lopettaa.
Koko perheen suurin hitti oli lentely Marsin maisemien yllä. Näkymiä katseltiin mahallaan makuuasennossa kraattereiden lipuessa alla. Tästä rentouttavasta tilanteesta ei puuttunut kuin kunnon selkähieronta!
Näyttelystä jäin kaipaamaan pientä Mars-kertausta perustähtitieteen kannalta. Nyt kokonaisuudessa mennään suoraan avaruuslentojen haasteisiin. Marsin monipuoliset pinnanmuodot vuorineen ja rotkoineen olisivat kaivanneet näyttävämpää visualisointia. Mutta kaipa väellä on perusfaktat hanskassa jo etukäteen.
Pelkästään tämän näyttelyn vuoksi ei paikan päälle kannata matkustaa kovin kaukaa. Jos edellisestä Heureka-visiitistä on ehtinyt vierähtää tovi, muodostaa Mars-kokonaisuus yhdessä vakionäyttelyn kanssa oivan kokonaisuuden.
Vierailija pääsee tutustumaan Marsin hiekkamyrskyihin työntämällä päänsä simulaattoriin ja pyörittämällä minihiekkapuhaltimia.
Vastaa
Tutkimusdatan hallinnan tuskaa
Pöyhin työkseni suuria määriä arkistoitua dataa. Siis sellaisia määriä, että keskivertokansalaisen musiikki- ja videokokoelmat kalpenevat prosessointia vaativien tietovirtojen rinnalla.
Suurten massojen hallinta ei ole helppoa. Tämä näkyy erityisesti avaruusmissioissa, joiden lopputuloksena syntyy satoja givatavuja dataa. Sen tallentamiseen tarvitaan jo valtava kasa tavalliselle tallaajalle myynnissäolevia kovalevyjä.
Tiedonhallinnan kokonaisvaikeus näkyy myös tieteellisissä julkaisuissa. Nykypäivänä tähtitieteen julkaisu saattaa sisältää itse tekstin lisäksi linkkejä tutkimuksessa käytettyihin tietomassoihin tai ohjelmistoihin. Liitteet voivat olla koodinpätkiä, asennuspaketteja, raakadataa tai laskentojen välituloksia.
Astrofyysikko August Muench kertoo tähtitieteellisen tutkimusmateriaalin kärsivän kadonneen datan ongelmasta. Monille nettisivuille tyypilliseen tapaan myös tieteellisten artikkelien linkit ovat usein rikki. Muenchin mukaan muutaman vuoden jälkeen noin 40% julkaisujen linkeistä ei enää toimi koska sisältö on ehtinyt kadota alkuperäisestä tallennuspaikastaan. Tästä syystä tutkijoiden tulisi kiinnittää enemmän huomiota siihen miten ja minne julkaisuissa viitattuja tietoja tallennetaan.
Tyypillisessä katoamistilanteessa tiedostot on saatettu siirtää tai tutkijan käyttäjätunnus on vanhentunut. Kaikkein pahimpia ovat Muenchin mukaan kokonaisten organisaatioiden verkkosivujen huolimattomat uudistukset: niissä suuri määrä sisältöä siirtyy kerralla toiseen paikkaan jättäen taakseen rikkinäisten linkkien kokoelman.
Miksei tutkimusdatan hallinta sitten ole järjestetty keskitetymmin? Miksi tiedot ovat niin hajallaan eri tavoin tallennettuna? Muenchin mukaan on ollut puhetta yhtenäisen tietovaraston tarpeesta, mutta toistaiseksi hanke on aina kaatunut rahoituksen puutteeseen. Toinen kehitystä jarruttava syy on se, että tutkimusorganisaatioissa ollaan keskimäärin aika tyytyväisiä organisaatioiden omiin, hajallaan oleviin tallennusjärjestelmiin. Muutoksen tekeminen on vaikeaa.
Silti ongelma säilyy: jos haluaisit käydä pöyhimässä kollegan tutkimustuloksia, et välttämättä enää löydä niitä. Yksi avoimen tieteen (open science) kulma-ajatuksista on tarjota dataa kaikille kiinnostuneille. Iso osa tähtitieteen tutkimuksesta tehdään julkisella rahoituksella. Monen mielestä verorahoilla maksetun tutkimustyön tulokset ja pohjadata pitäisi olla rahoittavan yhteisön saatavilla. Elleivät tutkimustiedon tallennus- ja jakomenetelmät ole kunnossa, avoimuusperiaate jää pakostakin osittain puheen asteelle.
Julkaisu tulossa? Kiehtooko tutkimusdatan pöyhintä? Haluatko jakaa tiedostoja kollegan kanssa? Vilkaise Zenodoa ja Figsharea. Moderni tutkijakin luottaa pilveen!
Yksi kommentti “Tutkimusdatan hallinnan tuskaa”
-
Lasse Reunanen sanoo:
Tutkimusdata tiivistetysti linkitettynä hyödyllistä, mutta usea verkkotaho pyrkii samalla keksimään keinoja rahastaa kansalaisilta tiedostoillaan. Yhteinen Yleisradiomme uudisti viimeksi runsas viikko sitten verkkosivunsa, joista samalla poistui runsas määrä entisiä hyödyllisiä linkkejä ja yhteystiedostoja (joitakin harvoja sivustojaan Yle vintti-sivuilleen arkistoinut sekalinkkeinä). Jokaisen lienee siis yhä tarpeellista ottaa omiakin kopioita ja tiedostojaan kerätä (vaikka laki toisaalta yhä myös kieltää tiedostoja keräämästä).
Vastaa
Hyvästit Ursa Minorille
”Mahtava rinkeli!” Kolme lukiolaistyttöä katsoi haltioituneena Kaupin tähtitornilta yli kaupungin etelään. Auringon ympäri kiersi säkenöivä rengas. Tiesimme, ettemme todennäköisesti nähneet harvinaisuuksia. Olimme silti niin vaikuttuneita, että päätimme täyttää paperilomakkeen ja lähettää sen postitse halojaostoon. Jos meillä olisi yhtään tuuria, havaintomme saattaisi päätyä jopa Ursa Minor -lehteen! Eletään vuotta 1995.
Seisoimme tietämättämme murroksen kynnyksellä. Vähitellen netti tulisi muuttamaan tavan, jolla tähtiharrastajat jakavat tietoa laitteista, ilmiöistä ja havainnoista. Aloittelimme tähtiharrastusta kulttuurissa, jossa aktiivihavaitsijan postiluukusta kolahti Tähdet ja avaruuden lisäksi ’pieni ursalainen’, Ursa Minor-lehti. Tai jos ei kolahtanut omasta postiluukusta, niin ainakin se löytyi lähimmän tähtitornin pöydältä. Tähtitornin kirjastossa oli jo ennestään lehden kaikki vuosikerrat aina perustamisvuodesta 1984 saakka.
Ursa Minor syntyi aikana, jolloin ainoa tapa välittää jäsennettyä tietoa harrastajien välillä oli paperiposti. Radiossa soi Dingo ja Duran Duran. Neuvostokauppa kävi vielä vilkkaana ja melkein jokaisen nörtin pöydällä seisoi Commodore 64. Ensimmäisen vuosikymmenensä aikana Ursa Minor sisälsi innostuneita yhteenvetoja havainnoista ja havaintovinkkejä. Uusi lehti toi ilmiötiedon suoraan kotiin ja sai monet aktiivisesti seuraamaa taivaan tapahtumia.
1990-luvun puolivälissä netti hiipi vähitellen arkielämään. Kommunikaatio nopeutui Ursan sähköpostilistojen myötä. Myös ”nyysseissä”, eli Usenet-uutisryhmissä käytiin keskustelua tähtiharrastuksesta ja valokuvauksesta. Suomalainen tähtiharrastuskeskustelu tapahtui pääasiassa ryhmässä sfnet.harrastus.astronomia ja sfnet.keskustelu.avaruus. 90-luvun loppu ja uuden vuosituhannen loppu olivat nyyssien kulta-aikaa. Sittemmin lukijoiden määrä on vähentynyt merkittävästi.
Nyyssien rinnalle syntyi myös uusi www-pohjainen keskustelukavana ilmajokelaisen Marko Myllyniemen perustaessa Astronetin vuonna 1999. Foorumi on edelleen olemassa Tähdet ja avaruus -lehden keskustelupalstana. Samoista aiheista kiinnostuneet ihmiset, helposti saavutettava muoto ja mahdollisuus nopeatempoiseen kommunikaatioon veti harrastajia puoleensa.
Vuonna 2011 julkaistu Taivaanvahti keskitti havaintojen keruun yhteen paikkaan. Samalla avautui uusi ikkuna siihen, mitä Suomen taivaalla juuri nyt tapahtuu. Iso osa palveluiden suosion kasvusta lienee myös aktiivisten ylläpitotiimien ansiota: järjestelmien sisältö pysyi asiassa ja häiriköt siivottiin pois spämmäämästä.
Tiedonsiirtoväylien monipuolistuessa Ursa Minorin tarve alkuperäisessä tarkoituksessaan havaintotiedon ja harrastusvinkkien välittäjänä väheni. Lehti lähetettiin edelleen noin 300 osoitteeseen, mutta suurin osa keskustelua oli jo siirtynyt muualle. Tässä vaiheessa havaittiin, että lehden julkaisu näin rajatulle kohderyhmälle maksoi kohtuuttoman paljon. Mutta raha yksin ei ollut syy, miksi jaostotoimikunta ehdotti lehden kuoppaamista: olimme edenneet kauas päivistä, jolloin ainoa keino kommunikaatioon oli harvoin ilmestyvä pienen piirin paperijulkaisu.
Monet jäivät kuitenkin kaipaamaan artikkelimuotoon jäsenneltyä harrastajalta harrastajalle tiedonsiirtoa. Tätä tarvetta kattamaan on suunniteltu uutta verkkojulkaisua, jonka avulla tietoa laitteista, havaitsemisesta ja kohteista voitaisiin jakaa Ursa Minoria nopeampaan tahtiin. Uutta harrastajan tietolähdettä luotsaamaan haetaan tämän kuun loppuun asti vastaavaa toimittajaa. Jos homma kiinnostaa, kannattaa laittaa hakemus!
Lehden viimeinen numero. Kannen kuvassa komeilee Jouni Raunion näkemys Orionin kaasusumusta.
Yksi kommentti “Hyvästit Ursa Minorille”
-
Markku Ruonala sanoo:
Omalle harrastukselleni Ursa Minor (UMi) oli varsinainen buustaaja. Olin aloittanut tähtiharrastuksen jo joitakin vuosia aikaisemmin, mutta UMin myötä se lähti lentoon. Uutta UMia odotettiin aikanaan kuin kuuta nousevaa, itselleni se oli paljon odotetumpi kun Tähdet ja Avaruus -lehti. UMin ansiosta tuli tehtyä havaintoja lähes kaikille Ursan jaostoille ja tuli lähdettyä mukaan aktiivisemminkin jaostotoimintaan. Muistan hyvin kun UMin alkuaikoina yhtenä havainto-ohjelmana oli sää (Kelikalenteri), siihen liittyen kaksi kertaa päivässä lyijykynällä väriteltiin ruutuun symboleja sen mukaan minkälainen sää oli, nice.
UMi oli aikansa tuote ja nyt sen aika on ohi, tämän vuosikymmenen buusti harrastukselleni on ollut Taivaanvahti. Mielenkiinnolla odotan mitä seuraavaksi, julkaisut vaihtuvat, tähtiharrastus pysyy ja voi hyvin.
R.I.P UMi!
Vastaa
Testissä liikkuvan kuvaajan seuranta – iOptron SkyTracker
Maapallo pyörii akselinsa ympäri. Tämä ei yleensä herätä närkästystä paatuneimmissakaan kukkahattutädeissä, mutta tähtivalokuvaajaa se saattaa joskus harmittaa. Jos valokuvauslaitteistosta puuttuu seuranta, ei tähtiä saa mitenkään pysymään kuvassa paikallaan.
Sama ongelma esiintyy tietysti kaukoputkillakin: jos kaukoputken alla ei ole moottoria joka hivuttaa sitä tähtitaivaan liikkeen suuntaisesti, katoaa kohde pian näkökentästä. Niinpä suuressa osassa moderneja harrastajalaitteita tulee seurantamoottori vakiovarusteena.
Nyt etsin kuitenkin jotain kevyempää ratkaisua. Sellaista, jonka voi ottaa mukaan ulkomaanmatkalle tai reppuretkelle pimeään metsään. Seurannan pitää pystyä kantamaan järeää järjestelmäkameraa ja teleobjektiivia. Koko kuvaussetin kameroineen, seurantoineen ja jalustoineen tulee olla luokkaa eukonkannettava. Eli kokonaisuus, jonka saa itse vietyä pellolle ilman bodarijoukon apua.
Seurannan vaikutus
En ollut tämän tarpeen kanssa yksin. Monet harrastajatoverini olivat jo ehtineet hankkia AstroTrack-seurantalaitteen matkakäyttöön. Epäröin kuitenkin samanlaisen laitteen hankintaa, sillä ratkaisu vaikutti kookkaalle. Lisäksi AstroTrack -paketin hinta yli 800 euroa tuntuu turhan kipeästi kukkarossa.
Talvella 2013 oli selvää, että loppuvuodesta tulee mielenkiintoinen komeettojen havainnoinnin kannalta. Pieni seurantajalusta ja teleobjektiivi ovat juuri oikeat välineet kiikarikomeettojen kalastukseen. Kompaktimman ja halvemman ratkaisun löytymiseksi tuli lisää paineita.
Tilannetta tähtitornilla tilitettyäni sain kaverilta vinkin, että sekä Vixen että iOptron ovat tuoneet markkinoille isompaan jalustakierteeseen sopivat seurantapäät. Kenelläkään ei vielä ollut kokemuksia laitteista, mutta luotin onneeni ja laitoin iOptronin Sky Trackerin empimättä tilaukseen.
Kaapista löytyi ennestään Manfroton tukevampi jalusta, jonka päälle SkyTracker sopii täydellisesti. Paketin mukana tulisi vielä säilytyspussi ja pieni napasuuntaukseen tarkoitettu kaukoputki. Valittavana oli kaksi värivaihtoehtoa: musta ja valkoinen. Valitsin valkoisen yksinkertaisesti siitä syystä, että pimeässä on kiva nähdä millaista laitetta räpeltää. Kameroiden pienet mustat napit mustalla pohjalla olivat jo pitkään aiheuttaneet syvää ärtymystä synkässä yössä. Köyhtyisin hankinnasta vain hieman yli 400 euroa.
Kun Telescop Expressin paketti saapui, oli sisältö juuri sitä mitä olin toivonutkin. Lähdin tähtitornille paketti ja kuvausvälineet kainalossa. Komeetta Panstarrs oli juuri nyt Andromedan galaksin vieressä ja pääsin testaamaan seurantapäätä heti tositoimissa.
SkyTracker on kiinnitetty suoraan jalustan kierteeseen. Seuranta pyörittää jalustan kuulapään kannattelemaa kameraa. Paketissa tuli mukana myös pieni napatähtäinkaukoputki.
Kun viisi patteria oli asetettu paikoilleen seurantapään sisään, oli laite valmis käytettäväksi. Nostaessani kamera+seuranta+jalusta yhdistelmää ylös tasanteelle huomasin ilokseni, että yhdistelmä oli paitsi riittävän kevyt myös sopivan kompakti selvitäkseen tähtitornin kapeista käytävistä ilman seinäkolhuja.
Ylhäällä näköalatasanteella puhalsi navakka pohjoistuuli. Se oli niin kipakka, että lierihattuja ja kevyempiä jalustoja olisi saanut etsiskellä Pirkkalasta saakka. Laitoin jalustan pystyyn ja suuntasin sen hätäisesti kohti pohjantähteä. Napsautin seurannan päälle. Skytracker surisi maltillisesti kuin pieni heinäsirkka yössä.
Otin sarjan kuvia 15-30 sekunnin valotusaikavälillä. Tuulenpuuskan kohdalle osuneissa kuvissa näkyi selvää huojuntaa ja satunnaisiin suuntiin viivoittuneita tähtiä. Tyvenen kohdalle sattuneissa kuvissa tähdet kuitenkin näyttivät yllättävän pallomaisille. Jippii! Se toimi paremmin kuin olin odottanut.
Seurannan lopputulos oli paljon tarkempi kuin aiemmin hankkimallani EQ1-pöytäjalustalla ja pienellä yhden akselin seurantamoottorilla. Vanhan virityksen moottori ei kestänyt 2012 auringonpimennysmatkaa. Nyt vanhan seurannan elektroniikkavika ei harmittanut enää lainkaan: Skytracker peittosi sen tarkkuudessa mennen tullen.
Jos olisin suunnannut jalustan tarkemmin pohjoiseen taivaannapaan, valotusaikoja olisi helposti saattanut venyttää 60 sekuntiin asti. Kuvasin kaikissa testitapauksissa melko pitkillä 300-400 mm polttovälin objektiiveilla. Laajakulmalinssillä seurantaa olisi voinut käyttää vielä pidemmilläkin valotusajoilla. Testikuvauspaikkani ovat kuitenkin olleet niin valosaasteisia, ettei 30 sekuntia pidemmistä valotusajoista tuntunut olevan toivottua lisähyötyä.
Seurantapää jaksoi vaivatta kantaa hieman yli kaksi kiloa painavan järeän järjestelmäkameran ja pitkän ammattilaisluokan telezoomin. Todennäköisesti se olisi käyttökelpoinen myös pienen, kevyen matkakaukoputken kanssa.
Ehdin vuoden 2013 aikana testata SkyTrackeriä kaikkiin kolmeen kiikarikomeettaan: Panstarrsiin, ISONiin ja Lovejoyhin. iOptronin uusi seurantapää soveltui täydellisesti tilapäisen komeettakuvaajan tarpeisiin. Seurannan tarkkuus antaa aavistaa, että laite on myös oiva maisemakuvaajan apu. Erityisesti maaseudun pimeydessä sillä voi saada ihmeitä aikaan.
Komeetta Panstarrs ja Andromedan galaksi
5 kommenttia “Testissä liikkuvan kuvaajan seuranta – iOptron SkyTracker”
-
Vesa Vauhkonen sanoo:
Mielenkiintoista! Mistä hankit laitteen?
-
Luin tarkemmin, eli tilattu kaupasta Telescop Express. Nyt hinta näyttäisi olevan 469€. Onko laitteessa pelkkä paristokotelo, vaiko myös liitäntämahdollisuus akkuun?
-
Emma Bruus sanoo:
Tässä näyttäisi olevan mahdollisuus myös ulkoiseen virtalähteeseen. Aparaatin takana lukee 9-12V DC.
Toistaiseksi olen käyttänyt sitä vain neljällä AA-patterilla. Ovat kestäneet nyt puoli vuotta ja kourallisen kuvauskeikkoja. Patterit ovat kotelossa kaksin puolin ja patterikiinnikkeen ulos kaivaminen laitteen sisuksista on vähän hankalaa. Tässä kohtaa harrastusta sveitsin armeijan rakennekynsistä olisi paljon iloa.
-
Paljonko tuo seurantalaite kestää painoa. minulla on 120-300 f.2.8 ja canon eos 1 Dx, mitäpä luulette. Kaluston paino noin viisi kiloa. Mistä tuommoisen seurantalaitteen saa hankittua, saako suomesta ?
-
Tilasin omani täältä. Härvelin hinta näyttää kivasti tipahtaneen alennusmyynneissä.
Kokeilin iOptronia kahden kilon painoisella paketilla ja viisi kiloa on jo minusta liian paljon. 300 mm f/2.8 kuulostaa kieltämättä komeettapuuhiin erittäin kiehtovalle lasille. Painossa f/2.8 maksaa aina ja noin raskas yhdistelmä kuulostaa siltä, että joku pieni kaukoputken jalusta voisi olla paikallaan. Tässä on tietysti se väistämätön huono puoli että koko paketin paino ja hinta kasvaa entisestään.
Jos asut maaseudulla, valovoimasta on hyötyä pitkillä valotusajoilla. Kaupungin valosaasteessa hyöty jää ehkä vähäisemmäksi ja samaan lopputulokseen saattaa päästä hitaammalla lasillakin (ja pienellä seurannalla). Kaikki riippuu siitä kuinka pimeässä paikassa kohdetta aikoo havaita. Mitä pimeämpi paikka, sitä enemmän valovoimasta on hyötyä. Kaupungissa pärjää aika pitkälle kuvia pinoamalla.
iOptronin hyvä puoli on se että vehkeestä saattaa muuten olla iloa maisematähtikuvauksessa.
-
Vastaa
”Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja”
[b] Joko olet nähnyt Orionin sumun sata kertaa? Näyttääkö Andromedan galaksi taas samalle kuin edellisenä iltana? Ei hätää: komeettabongaus ei ole koskaan tylsää!
[/b]
Eilinen myöhäinen yö meni kuin jalkapallo-ottelua seuratessa. ”Onko se maali? EIEIEIEIEEEEEI….mitä sanoo tuomari? Onko se siellä vai ei? JEEEE!!! Se meni läpi! Hurraa!” Kyse ei tietenkään ole urheilusta, vaan ISON-komeetan seurannasta.
Komeettojen mielenkiintoinen puoli on se, ettei niistä koskaan voi etukäteen tismalleen sanoa, mitä tulee tapahtumaan. Toisaalta tämä on myös niiden huono puoli. Useasta kuuluisasta komeetasta on etukäteen povattu kirkasta yötaivaan komistusta. Jotkut pyrstötähdet lunastavat odotukset, mutta muutamat ovat jääneet vaisuiksi tai hajonneet sen sileän tien.
Komeetta McNaught Kaupin Tähtitornilta katsottuna tammikuussa 2007Toisaalta on käynyt toisinkin. Vuonna 2007 laitoin Aamulehdelle viestiä: ”aamutaivaalla on nyt paljain silmin näkyvä komeetta, siitä olisi hyvä uutisoida”. Lehdestä vastattiin vihjeellä, että näistä komeetoista olisi kiva kuulla etukäteen. Kyse oli C/2006 P1 Mc Naughtista, joka yllätti kaikki positiivisesti.
Tuolloin oli joulu-tammikuun vaihde. Tampereen Kaupin tähtitornin puhelin pirisi jatkuvasti ihmisten kysellessä ”onko tuo kappale auringonlaskussa komeetta?” Tämä oli niitä harvinaisia kertoja elämässä, jolloin puhelimeen saattoi vastata ”Kyllä, se on komeetta. EI, se ei ole lentokoneen jättövana.”.
Auringonlaskussa kirkastuvat korkealla lentävien lentokoneiden jättövanat muistuttavat toisinaan kuin tulipalloa tai pyrstötähteä. Viime päivinäkin niistä on tullut Taivaanvahdin ylläpidolle useita ilmoituksia ja kyselyjä, vaikka ISON on aivan Auringon kyljessä ja poissa näkyvistä.
McNaught olisi ansainnut enemmänkin huomiota. Mutta juuri tämä on komeettatiedotuksen syvin ongelma. Ennalta paljon kohkattu pyrstötähti voi jäädä pieneksi, vaikeasti löydettäväksi tuhnuksi taivaalla ja kansalainen pettyy.
Mukavia komeettayllätyksiä löytyy kymmenen vuoden sisältä muitakin. Vuoden 2007 lopulla himmeäksi kaukoputkikohteeksi ennakoidussa komeetassa 17P/Holmes tapahtui purkaus ja se kirkastui upeaksi paljain silmin näkyväksi palloksi yötaivaalle.
Vuoden 2012 lopulta eteläisen pallonpuoliskon asukkaat muistavat myös komeetta C/2011 W3 (Lovejoyn), jonka ei arvioiden mukaan pitänyt selvitä auringon ohituksesta. Toisin kävi, ja komeetta nousi eteläisen tähtitaivaan kruunuksi. Aurinkotuuli venytti sen pyrstön pitkäksi, paljain silmin näkyväksi kaareksi, jota pohjolan asukkaat saattoivat ihmetellä vain valokuvista.
Komeetta 17P/Holmes pienellä kaukoputkella nähtynäNyt aamukahvia hörppiessäni komeetta C/2012 S1 (ISON) näkyy vielä Nasan SOHO Lasco 3 –luotaimen kuvissa. Sillä on kaksi selvää pyrstöä. Komeetta näyttäisi ilkkuvan ”[i]Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja[/i]”. Saa nähdä miten käy. Tuurilla siitä voisi saada vielä edes kaukoputkikohteen.
Vaikkei ISONista tulisikaan alkutalven kuuminta havaintokohdetta, ei komeettabongari voi aloittaa joululomaa. Pohjoisella yötaivaalla on vielä pieni kiikarikomeetta C/2013 R1 (Lovejoy), jota voisi melkein luonnehtia sanoin söpö tai elegantti. Kipin kapin kiikarit käteen ja ulos!
”Hähää, selvisinpäs!”, sanoi komeetta ISON kun Auringon ohitti (pohjakuva Nasa)
Vastaa
Herää! Komeetta on täällä!
”Herää Emma! Kello on kuusi. Jos halusit etsiä sitä komeettaa, niin nyt olisi aika”, kuuluu syvän unen läpi. Pehmeällä tyynyllä ja lämpimällä peitolla on valtava vetovoima. Lempeä käsi ravistaa olkapäätäni. Ei auta muu kuin nousta.
Elämme hetkiä, jolloin komeetta C/2012 S1 (ISON) lähestyy helpon havaintokohteen rajaa. Helppo on tosin avaruuden kappaleiden tapauksessa aina suhteellinen käsite. Omasta mielestäni kohde on helppo, jos sen saa napattua valokuvaan kantamalla kameran ulos. Voin elää ilman välivaihetta, jossa lähdetään muuraamaan tähtitornin perustuksia.
Pidän siis kovasti kiikarikomeetoista. Joulukuussa Auringon ohituksen jälkeen pyrstötähti ISON olisi todennäköisesti triviaalitason kohde. Ehkä siitä jopa tulisi komeetta Hyakutaken (1996) tai Hale-Bopp:in (1997) kaltainen häntäveikko, jonka havaitakseen täytyi lähinnä kääntää pää sopivaan suuntaan taivasta.
Kiikarikomeettoja ei ilmesty joka vuosi. Niinpä siinä välissä ehtii unohtua miten näitä veijareita kuvataan. Pysähdyn unenpöpperössä miettimään. Ensin tarvitaan kamera. Kaivan vaatekaappia, jonka pohjalta näitä löytyy kaksi laitetta: pikkupokkari ja järkkäri. Molemmilla olen kuvannut komeettoja onnistuneesti. Valitsen järjestelmäkameran ja kahmaisen syliin muutaman sopivan objektiivikandidaatin. Jalustan nappaan matkan varrelta kainaloon.
Kaikki välineet ovat mukana ja kiikarit odottavat valmiina parvekkeen vieressä. Tässä vaiheessa huomaan, että tieto komeetan sijainnista olisi hyväksi. Nykykäsitykseni ’se on idässä Auringon nousun suunnalla’ ei ihan vielä riittäisi paikannustehtävään. Ei hätää: tietokoneelta löytyy Stellarium, joka näyttää pyrstötähden tämänhetkisen paikan taivaalla. (Jos ette ole jo Stellariumia asentaneet, kannattaa ehdottomasti kokeilla. Kerrassaan loistava planetaariosofta!)
Kun suunta, tähtikuvio ja lähin kirkas tähti ovat selvillä, on havaitsija valmis kenttäseikkailuun. Komeettaa kannattaa ensin koettaa kalastaa taivaalta kiikareilla.Jos se ei tunnu onnistuvan, voi kameran koettaa suunnata myös suoraan sopivalle suunnalle lähimmästä tähdestä. Olen monet pyrstötähteni löytänyt taivaalta juuri kameran kuvien avustamana.
Ennen valokuvausvaihetta kameran asetukset pitää laittaa kohdalleen: tarkennus äärettömään ja aukkoluku (esim. f/2,8) mahdollisimman pieneksi. Valotusaika asetetaan sellaiseksi, ettei vaaleakaan taivas pala mistään pohjaan. Oikeaa valotusaikaa joutuu käytännössä aina kokeilemaan ja liikkeelle kannattaa lähteä vaikka parista sekunnista. Kameran kennoherkkyyttä voi pimeällä koittaa kasvattaa esim. ISO 800–3200 välille. Sopiva arvo riippuu valotusajasta, kuvauslaitteen kohinaominaisuuksista ja käytetystä polttovälistä.
Komeetta aamulla 18.11. klo 6.15. Tällainen näkymä voisi olla kiikareillakin. Parvekkeella hapuilen kiikareilla vaalenevaa taivasta. Aamupuhuri pyörii sandaalieni ympärillä.
Tällaisten komeettojen kuvaamiseen ei useinkaan tarvitse käyttää kaukoputkea. Pidempi polttoväli ja sitä myöten isompi suurennos saattavat tuoda komeetan ytimen paremmin esille, mutta mielenkiintoinen pyrstö jää helposti kuvakentän ulkopuolelle. Siirryn takaisin sisälle arpomaan kameraan sopivaa teleobjektiivia. Komeettakuvaukseen valitsen objektiivin polttovälillä 100–400mm. Näin kuvakenttään mahtuu varmasti koko komeus häntineen kaikkineen. Pokkarilla kuvattaessa sopivaa objektiivia ei tietysti tarvitse murehtia, vaan käytetään sitä zoomia mitä kamerasta itsestään löytyy.
Komeettakuvauksessa ei ole koskaan haittaa seurantajalustasta. Se ei ole pakollinen hankinta, mutta auttaa saavuttamaan pidempiä valotusaikoja ilman, että tähdet maapallon pyöriessä venyvät viiruiksi. Jos omistat jo kaukoputkijalustan seurannalla, kannattaa tutkia mahdollisuutta asettaa kamera kaukoputken päälle reppuselkään. Pienempiä, suoraan kamerajalustaan kiinnitettäviä seurantalaitteitakin tarkoitukseen löytyy. Näistä kannattaa haeskella lisätietoa mm. sanoilla Astro Track tai iOptron SkyTracker.
En vielä toisellakaan yrityksellä löydä komeettaa omin silmin, mutta kamera paljastaa sijainnin. Ensimmäisissä C/2012 S1 (ISON) -kuvissani näkyy lähinnä pieni ututuhnu haalealla hännällä. Siellä se on! Kirkkaus tulee kuitenkin paranemaan, joten oli selvästi paikallaan käydä testaamassa kalustoa ja kuvaajaa.
Verkkoselailu aamukahvikupin äärellä paljastaa, että komeetasta on Taivaanvahdissa jo useita havaintoja. Kohde on herättänyt monet muutkin aamuvirkut valokuvaamaan. Jos kamerakikkailu komeetan kanssa ei kiinnosta, voit myös piirtää näkemäsi komeetan ja liittää hahmotelman Taivaanvahdin havaintoon.
Tamperelaisen tähtiharrastajakonkarin Tapio Lahtisen vaikuttava havaintokuva pyrstötähdestä 17.11.2013 aamulla kaukoputken läpi kuvattuna.
2 kommenttia “Herää! Komeetta on täällä!”
-
Eero Rantalaiho sanoo:
Kiitos vinkistä Emma!
Ensi kokemus Stellariumista tuntuu todella mukavalta.
ISON-komeetan esiintuloa odotellessa, kokeilin Stellariumia
toiseen, nyt näkyvään kiikarikomeettaan: C/2013 R1.
Tosin elementit tälle piti erikseen noutaa, mutta
sen jälkeen ohjelma toimii nöyrästi -
Hyvä pointti Eero! C/2013 R1 (Lovejoy) on tällä hetkellä aika kiva alkuillan ja yön kiikarikohde pohjoisessa Otavan tienoilla. Kävin eilen katsastamassa otuksen ja sieltä se löytyi pienessä valosaasteessakin todella kivuttomasti. Lähiöinä Lovejoy lienee siinä Otavan ’kahvan’ alla Ajokoirien tähtikuviossa. Jos ei kiikareilla tahdo löytyä niin tämä komeetta on kameran kuvassa selvästi vihertävä ja erottuu tähdistä värinsä ansiosta.
25.11. havaintokuva pitkällä teleobjektiivilla: http://www.taivaanvahti.fi/observations/show/20276
Karkea etsintäkartta: http://in-the-sky.org/comets/ck13r010_2.png
Tätä varten ei edes tarvitse vääntäytyä hereille epäinhimillisiin kellonaikoihin. :}
Vastaa
Mitä tähtiharrastajalle joululahjaksi?
Tiedän, monien mielestä on aivan liian aikaista puhua joulusta vielä marraskuussa. Mutta samaa ongelmaa miettivät monet myös syntymäpäivien lähestyessä ympäri vuoden. Talven lähestyessä joku esittää aina peruskysymyksen: ”Näin marketissa kaukoputken. Hintakaan ei ollut paha. Olisiko tuollainen hyvä lahja avaruudesta kiinnostuneelle?” Jos kyseessä on alle 100 euron kaukoputki, se soveltuu oikein hyvin moniin tarkoituksiin, esim. vaatteiden kuivatustelineeksi tai kalaverkon painoksi. Tähtitaivaan katselua tuollaisella huteralla laitteella voi sen sijaan verrata itsekidutukseen. 
Tyypilliselle harrastajalle kannattaa miettiä jotain arjessa käyttökelpoisempaa. Iästä riippumatta paras ensimmäinen laitehankinta on kiikarit. Luonnontarkkailijalle tästä mukana kulkevasta havaintovälineestä voi olla iloa läpi elämän. Jollei oikeasti tiedä mitä ystävä kaipaa, on parempi jättää laitehankinnat harrastajan itsensä hoidettavaksi. Jos toverin tarpeesta on riittävä mielikuva, kannattaa asiassa kääntyä jonkun luotettavan myyjätahon, kuten Ursan kaukoputkikaupan tai Telescope Servicen puoleen. Toisaalta jos perheenjäsen on innokkaasti kuvannut pokkarilla taivaanilmiöitä, hän ei todennäköisesti pahastu saadessaan lahjaksi järjestelmäkameran.
Lapselle?
Jos etsit avaruushenkistä lahjaa alle kouluikäiselle lapselle, voi Mauri Kunnaksen oiva Avaruuskirja olla nappihankinta. Vielä parempi tietysti jos pääset itsekin lukemaan sitä iltasaduksi. Monet lapset pitävät askartelusta. Hieman askartelutiimin iästä riippuen voi Alnilamin tähtipuodin koottavista vehkeistä löytyä mukavaa yhteispuuhan aihetta. Galilein pienen putken kokoaa valvonnan alla jo esikouluikäinen, mutta muut härvelit vaativat hieman kehittyneempää keskittymiskykyä.
Aikuiselle?
Alnilamin valikoimassa on myös paljon aikuisille lahjaksi sopivaa. Olen ollut oikein tyytyväinen tähtitaivassateenvarjoon, jonka alla ropinakin harmittaa tavanomaista vähemmän. Mikä parasta, ei haittaa jos lahjan saajalla on tällainen jo ennestään: useammallekin kappalelle löytyy todennäköisesti käyttöä.
Aikuiselle sopiva vakiolahja on tietysti jokin maailmankaikkeutta käsittelevä kirja. Sellaisia saattaa innokkaan harrastajan hyllystä jo muutama löytyä, joten päällekkäisyyksien välttämiseksi voi olla hyvä valita jokin suhteellisen tuore julkaisu. Ursan kirjavalikoimasta löytyy varmasti luettavaa jokaiseen lähtöön. Mikäli netin kuvausten perusteella on vaikea löytää sopivaa kirjaa, poikkea lähimmässä kirjakaupassa, Alnilamissa tai paikallisessa tähtiharrastusyhdistyksessä kysymässä tarkempia suosituksia.
Jos kotiin ei jo tule Tähdet ja avaruus –lehteä, voi sellaisen tilata myös lahjaksi koko perheelle. Vaikka kielialueemme on pieni, on lehti noussut laatunsa ansiosta euroopan neljänneksi suurimmaksi tähtitiedejulkaisuksi.
Jotain taiteellista ja uniikkia?
Suomalaisten tähtiharrastajien valokuvista löytyy monia huikeita otoksia galakseista, yötaivaasta, myrskyistä ja revontulista. Ottamalla yhteyttä valokuvaajaan voit järjestää itsellesi vedoksen kuvasta tai ostaa oikeudet tulostaa se itse tauluksi. Näyttäviä otoksia löytyy esim. Taivaanvahdin kautta selaamalla kattavaa havaintohistoriaa. Medialle tarkoitettua lomaketta käyttäen voit lähettää viestin suoraan havaitsijalle ja kertoa lahjaideastasi.
Yök, materialistista!
Muitakin mahdollisia lähestymistapoja on: kun vuosi takaperin vielä hoidin Tampereen Ursan tähtinäytösvarauksia, sain puhelun luovalta rouvalta. Hän halusi lahjoittaa koko lähisuvulle yhteisen tähtitornivierailun. Loistava idea toteutettiin ja varmasti jokainen vieras sai lahjaksi ainutlaatuisen muiston. Jos tämä ajatus jää kutkuttamaan, kannattaa soittaa lähimpään paikallisyhdistykseen ja tiedustella mahdollisuutta järjestää yhdistyksen tornilla yksityistilaisuus tai vierailu.
Hoi! Mitä sinä haluat joululahjaksi?
5 kommenttia “Mitä tähtiharrastajalle joululahjaksi?”
-
Muuantauros sanoo:
Täällä Ylöjärven 7 alueella näkyi outoja valopalloja liikkumassa viime viikolla, et sattunu saamaan haaviin? Ois varmaa oleellista saada tietoa miten ne kuvataan ja mistä paremmat kaukoputket satasella ostetaan. Liikkumisuunta jotai muuta kuin laarista. Ilmansuunnilla, kun ei kuulemma ole väliä.
-
Satakunnan lennostolla oli viime viikolla pimeälentoharjoitukset päällä. Pimeälentely jatkuu vielä lähiviikkojen aikanakin. Tällä asialla saattaa olla yhteyttä Pirkanmaan valopalloiluun.
-
Lahjatoiveita moni kartoittaa jouluksi, nimi- tai syntymäpäiväksi jne.
Itse katson muutenkin ”lahjana” edullisia tarjouksia ym. ale-myyntejä…Tähtitieteen harrastukseen olisi hyvä saada tähdistöjen palapelit…
Kovat palapelit valmistuskustannuksilta hintavia, mutta niitä voisi edullisestikin tehdä askarteluoppimisen käyttöön;
Tehtäisiin esim. helposti irroitettaville sivuille tähdistöjen kartat leveillä rajauksilla, jotka sitten voisi muotoonsa leikata (rajausväriä jäisi näkyviin ja kääntöpuolella olisi tähdistön perustietoa). Taivaanpallon keskitason tähdistöt voisi olla tuplana, joista sitten voisi leiketähdistöt koota palapelinä muotoonsa ympyrään pohjois- ja etelätaivaalle. Tähdistöissä voisi olla mukana – esim. rajauksissa – tunnusvärit, esim.; keltainen / pohjoinen tähdistöjen alue, oranssi / keskitason tähdistöt ja punainen / eteläinen tähdistöjen alue.Palapelien mahdollisuuksia olisi enemminkin, esim. tähdistöihin suurennettuina sumukuvia, jotka voisi tähdistöpaloina koota laajemmaksi kokonaisuudeksi…
Tähdistöistä (88 kpl) voisi myös tehdä pelikorttien tavoin tietopaketteja em. tavalla – tähdistökartta toisella puolella ja toisella puolella tähdistötiedot. Sellaisen voisi tehdä valmiina korttipakkana tai sitten kirjan lehtisivuille tehtynä (esim. 4-8 / sivu), jotka em. tavalla voisi itse korteiksi leikata.
Ehdotusta voivat Ursa ym. edelleen suunnitella ja toteuttaa…
-
Nyt täytyy kyllä sanoa että todella hyvä idea Lasse!
Samanlaisia ajatuksia on ollut myös Eeva-Kaisa Ahlamolla, joka teki Turun Tähtipäiville 2011 lattiapalapelin: (http://mellon.kuvat.fi/kuvat/Events/Amateur+astronomy/2011/110319-114531_EmmaHerranen.jpg)
Kieltämättä ajatus vähän pienemmästä ja lisäinformaatiolla höystetystä myyntiversiosta kiehtoo. Tuo olisi oiva lahjaidea monelle harrastajalle iästä riippumatta.
-
Valmista tuli.
Tein itselleni em. tähdistöjen kortit viikonloppuna kopioimalla Markus Hotakaisen kirjasta; Pohjoinen tähtitaivas / Moreeni 2011, jossa pienet kuvat 53 tähdistöstä (etelä tähtitaivaan 35 tähdistöä rajattuna pois).
Kirjamessuilla oli ale-myynnissä, joten ostin itselleni tuplana, joista tähdistösivut irrotin helposti ja taitoin kartat esiin ja kopioin 9 sivua (1 x 5 + 8 x6 karttaa / sivu).
Kirjoista saa omaan käyttöön noin 20 sivua kopioida, mutta julkinen levittäminen vaatii luvan.
Otin varoiksi kopiot kolmesti ja leikkasin irrallisiksi. Sitten taitoin yhdet nimet taakse, toisiin jätin nimet esiin ja kolmansiin leikkasin tähdistöt muotoonsa ja nimet liimasin taakse – sekä taitoin liimattuna myös vierustähdistöt (vei hieman enempi aikaa). Aiemmin olen tähdistöistä liimaamalla tehnyt myös kopioimalla kuutiopalloja kaksi, joissa tähdistöt käänteisinä pallona – kuten taivaalla näkyvät. Samanlaista voisi esim. muovisena rantapallona teettää, joissa täyttö sopisi tähdistöjen etelänapaan missä ei peittokohdetta. Kaupalliseen em. kortteja voisi myös muovista jokasäälle tehdä kuten esim. Karttakeskus nyt myy tähdistöjen karttastoina (Suomalainen Kirjakauppa)…
Vastaa
Myrskybongarin kesämuistot 2013 – raejuustoa ja salamia
Kun tähtiharrastajat heräävät tummeneviin talvi-iltoihin, siirtyvät myrskybongarit talviunille. Ukkoskausi on ohi ja on aika siirtyä lataamaan akkuja. Mutta millainen oli myrskykesä 2013 harrastajan näkökulmasta?
Ukkosvuodesta 2013 jäi mieleen hyvät muistot. Oma havaintokauteni alkoi yllättäen jo 18.5. kesken Ursan ilmakehätapaamisen Artjärven havaintokeskuksessa. Olimme toki varautuneet käsittelemään ilmakehää, mutta kukaan ei odottanut sen konkreettisesti vyöryvän syliin. Tähtikallion korkea mäki tarjosi läsnäoleville myrskybongareille kameroineen aitiopaikan seurata kohti rymisevää mustaa mörköä.
Kesäkuun alussa saatiin monin paikoin Länsi- ja Keski-Suomea ikimuistoisia raekuuroja. Näistä yhtään ei sattunut omalle kohdalle, mutta onneksi bongaritoverit tarjosivat silmäniloa ja aitoa chase-tunnelmaa Taivaanvahdin havaintojen välityksellä. Erityisesti mieleen jäivät aktiivibongari Jari Rinta-Möykyn huolellisesti ikuistamat suurrakeet Kurikassa 6.6 ja Mikko Blomqvistin kesäterassin 10.6. täyttänyt kylmä riisipuuro. Kesän kauneimman vyörypilven titteli kuuluu Toni Voutilaisen 16.6. kuvaamalle muotovaliolle rullalle. Näyttäviä vyörypilviä nähtiin runsain mitoin läpi kesän.
Kauden kovimmaksi ukkospäiväksi jo etukäteen kuulutettu 27.6. toi räminäsään etelästä aina Ouluun sakka. Salamointi jatkui aamusta yöhön saakka. Ajoin tuona päivänä etelästä Keski-Suomeen lomalle. Matkan varrelle mahtui useita ukkossoluja, muutama vyörypilvenpoikanen, mammatuspilviä ja kaksi hirveä. Pilvimassan mössöisyydestä johtuen sarvipäät veivät kuitenkin päivän mielenkiintoisimman näyn tittelin.
Heinäkuussa ukkosti satunnaisen tasaisesti. Kesän toinen suuri ukkossesonki ajoittui kuitenkin elokuun lämpimiin kausiin 7.-13.8. Samalle viikolle sattui myös perseidien tähdenlentoparven aktiivisin vaihe. Perseidien maksimin aikaan yöllä Etelä-Suomen läpi purjehti alasimia, jotka tarjosivat yllättävää lisäviihdettä tähdenlentojen katselijoille. Välähdykset yössä kantoivat laajalle sinnekin, missä itse ukkospilviä ei näkynyt. Yksi illan komeimmista otoksista on Sampsa Sulosen otos ukkospilvestä yöllä 12/13.8. yli Espoon kaupunkimaiseman.
Jokainen myrskybongari toivoisi näkevänsä tornadon tai suomalaisittain trombin edes kerran elämässään. Tällä havaintokaudella onni potkaisi Joni Vastamäkeä, joka tallensi vesipatsaan merellä Porin edustalla syyskuussa. Aiemmin keväällä Anni Pihlaja-Kuhnan huomio kiinnittyi kesken automatkan poikkeuksellisen komeaan pölypyörteeseen. Tällaisiakaan ei tule joka kesä vastaan. Muuten trombikausi oli satunnaisia suppilopilviä lukuunottamatta hiljainen. Pyörteinen pilvisuppilo lasketaan trombiksi, vasta jos sen pää yltää maanpintaan.
Myrskybongarikonkarit Timo Kantola, Sami Jumppanen, Panu Lahtinen ja Aki Taavitsainen jatkoivat kaudella onnistuneesti yläilmakehän salamoiden metsästystä. Herrojen haaviin jäi kolme iltaa kuvina ja yksi visuaalihavainto. Ukkospilvestä ylös kohoavat salamat ovat harvinaisuuksia, joiden olemassaoloon on havahduttu vasta 1980-luvun lopun jälkeen. Timo Kantola bongasi Suomen ensimmäiset yläilmakehän salamat vuonna 2009. Tämän jälkeen Taavitsaisen ja Lahtisen meteorikameroiden kuviin on tarttunut useita kaukaisten ukkospilvien ylös ampumia salamoita.
Myrskybongarit kokoontuvat onnistuneen havaintokauden jälkeen Ursan Artjärven havaintokeskuksessa 25-27.10. Myrskyharrastuksesta kiinnostuneiden kannattaa poiketa paikan päällä keräämässä vinkkejä tulevaan kesään: tapahtuman ohjelma ja ilmoittautuminen.
Ukkostava vyörypilvi ilahdutti iltaa Ruokolahdella 16.6.2013
Blogin kuvat: Emma Herranen
4 kommenttia “Myrskybongarin kesämuistot 2013 – raejuustoa ja salamia”
-
Taivaanvahtiin pärähti uusi komea trombihavainto juuri kun sain kesän yhteenvedon pakettiin. Kannattaa siis vilkaista myös tämä Juha Tuomaalan bongaama merihirviö: http://www.taivaanvahti.fi/observations/show/19114
-
Veikko Mäkelä sanoo:
On syytä muistuttaa, että pölypyörteet ovat ihan eri ilmiö kuin trombit. Ilmiöt syntyvät ihan eri sääilmiöissä. Pölypyörteet ovat maanpintatason pyörteitä, joita näkyy ihan selkeälläkin ilmalla. Ne liittyvät nouseviin ilmavirtauksiin ja sopiviin tuuliolosuhteisiin. Sen sijaan trombit liittyvät ukkospilviin ja ne tulevat ylhäältä alaspäin.
Maallikot aika monesti sotkevat trombin ja pölypyörteen.
Ei silti, pölypyörteet voivat olla nekin näyttäviä ilmiöitä.
-
Oli kyllä oikein antoisa myrskybongarimiitti. Kun myrskybongausjaoston www-sivut kohtapuoliin uudistuvat, sinne saadaan mukavanoloiset sade- ja salamakartat harrastajien käyttöön. Hienoa että jaostonvetäjä Matias Takala on löytänyt aikaa näiden kehittelyyn.
Jari Ylioja piti huippujännittävän esityksen kertoen uusimmasta bongausmatkastaan ’tornadokujalle’ Yhdysvaltain keskilänteen. Varsinkin Mooren kuvat ja kertomus olivat huikeaa kuultavaa.
-
Juu Veikolla hyvä pointti tuosta että pölypyörteitä voi olla myös keskellä kirkasta päivää. Toisaalta kaikkiin trombeihinkaan ei liity suoranaista myrskyä. Se 2005 vesipatsastapaus josta näin jämät tapahtui ihan suhteellisen normaalin näköisenä pilvisenä ja tuulisena päivänä.
Suunnan puolesta lumipyörteet olisivat enemmän pölypyörteiden kanssa sukua. Niistä ei muistaakseni edelliseltä kaudelta ollut mitään vaikuttavia havaintokuvia.
Vastaa
Kivi, penkki, jalusta
”Revontulisäteitä pohjoistaivaalla!” kuului vierestäni auton etupenkiltä. Painoin kaasun pohjaan ja kiisimme kohti Rautalammin keskustaa. Järveltä olisi suora näkymä pohjoiseen.
Oli kiire. Auto piti saada mahdollisimman nopeasti parkkiin ja valokuvausvälineet valmiiksi. Vihreät lieskat voivat kadota minä hetkenä hyvänsä.
Nostin kameraa jalustalle. Mutta mitä ihmettä? Jalustan kiinnityspalaa ei näkynyt. Haravoin nurmikkoa taskulampulla. Pähkäilin, että kiinnityspalan oli saattanut pudota eteisen matolle pakkausvaiheessa. Jos, niin tärkeä osa oli nyt satojen kilometrien päässä. Ilman sitä jalusta kädessäni oli hyödytön.
Yötaivaan kuvaukseen tarvitaan pyhä kolminaisuus: asetusten vapaan säädön mahdollistava kamera, jalusta ja lankalaukaisija. Jalusta on välttämätön, sillä yötaivaan tallentaminen vaatii pitkiä valotusaikoja. Kameran täytyy pysyä paikallaan monien sekuntien ajan kuvan piirtyessä kennolle. Vain manuaaliasetuksin varustetun kameran voi komentaa riittävän pitkiin valotuksiin.
Tilanne poikkeaa täysin arkikuvauksesta, jossa vain sekunnin murto-osan aika riittää kissan tai lapsen tallentamiseen käsivaralla. Lankalaukaisija puolestaan tarvitaan, sillä laukaisunapin painallus sormella helposti pilaa kuvan aiheuttamalla tärähdyksen.
Suurin osa digikameran omistajista ei kanna käsilaukussaan tähtivalokuvaukseen tarvittavaa jalustaa ja lankalaukaisijaa. Olin nyt tahtomattani heidän kanssaan samassa tilanteessa. Pärjääkö kuvaaja ilman näitä oleellisia välineitä?
Oikeastaan jalustaksi kelpaa mikä tahansa vakaa esine, minkä päälle kameran voi turvallisesti asettaa. Luova kuvaaja löytää suhteellisen nopeasti maastosta jotain tarkoitukseen kelpaavaa: kantoja, kiviä tai auton katon.
Hapuilin katseellani omakotialueen tienpientaretta etsien jotain jalustaksi kelpaavaa. Katulampun alla remonttijätteiden joukossa kiilui valkoinen möhkäle. Siinä se oli, suuri tyhjä maalipurkki!
Toki satunnaisesti löydetyt korvikkeet eivät tarjoa aivan yhtä hyviä säätömahdollisuuksia kuin kaupalliset tuotteet. Hätäjalustaa voi kuitenkin melko helposti täydentää lisävarusteella: rukkasella. Pörheä tumppu kameran ja kannon tai tässä tapauksessa kameran ja maalipurkin välissä moninkertaistaa mahdollisuudet säätää horisontti suoraan ja ottaa pystykuvia.
Mutta kuinka päästä eroon laukaisunapin tärähdyksestä?
Tähänkin on kiertoteitä. Suurin osa kameroista sisältää laukaisuviive-toiminnon. Laukaisuviiveen tyypillinen käyttötarkoitus on, että kuvaaja ehtii juosta mukaan perhejuhlan sukupotrettiin. Samaa ominaisuutta voi kuitenkin käyttää myös lankalaukaisijan korvikkeena. Kun kuva otetaan vasta muutama sekunti laukaisunapin painalluksen jälkeen, ei kamera enää huoju.
Luovuuden, kameraan tutustumisen ja sinnikkyyden avulla digikuvaaja pystyy helposti tallentamaan yötaivaan komeuden. Joko olet kokeillut?
Revontulet 31.8.2013 Rautalammilta kuvattuna. Kameran alla on tällä kertaa puutarhapenkki ja kasa litteitä kiviä.
Sivun kuvat: Emma Herranen
2 kommenttia “Kivi, penkki, jalusta”
-
Juhani Harjunharja sanoo:
Oivallinen pienopas valokuvaukseen… 😉
-
JM sanoo:
Niin tuttu tunne. Kesällä kapusin Alpeilla noin kahteen kilometriin yötä vasten ja perillä huomasin saman osan jääneen matkasta. Hyviä otoksia kuitenkin tuli klassisella kivikasajalustalla ja juurikin tuolla laukaisuviiveellä. 🙂
Mielenkiintoista kerrontaa – vaikka henkilö itselleni tuntematon enkä ilman digi-yhteyksiäni voi tv:stä katsoa.
Lisään samalla viitekommenttinani, että lauantaina 01.03.2014 noin 15:00 lähetin Syksy Räsäsen blogiin kommenttini, jonka poisti; ”ei ole paikka omien teorioiden esittelemiseen” – ja tekonsa luettuani poistin bloginsa lukemistostani.
Ensimmäinen jakso Cosmosta on nyt nähty Yhdysvaltain esitystahdissa. On kyllä todella visuallisesti näyttävä ja aivonystyröitä rapsuttava purjehdus ajassa ja avaruudessa.