Taivas takapihalla

Kamera kesäkuntoon

2.6.2015 klo 22.03, kirjoittaja Emma Bruus
Kategoriat: Havaintovälineet , Tähtivalokuvaus

Myrskykausi alkaa. Oletko valmis?

Vaaleina kesäöinä ei avaruuden kohteita juurikaan kuvata. Taivaanilmiövalokuvaajan niskanikamaan on kuitenkin vuosien aikana kehittynyt kuluma, joka kääntää kasvot ylös vaikka kesken parhaan grillikauden.  Mutta onko kesällä mitään havaittavaa?

Aurinko ja Kuu tietysti. Mutta ilmakehäharrastajan havaintopalettiin avautuu paljon uusia mahdollisuuksia. Luvassa on siitepölykehiä, valaisevia yöpilviä ja myrskyjä. Myrskybongaus Suomessa on Yhdysvaltojen tornadovyöhykettä pienimuotoisempaa. Supersolut ja suppilot ovat täällä harvassa. Silti valokuvausrauta kannattaa nyt pakata käsilaukkuun. Ihan vain varmuuden vuoksi, ettei käy niinkuin minulle vuonna 2005.

Taivaanilmiövalokuvaajan painajainen ja myrskybongarin autuus

Vuonna 2005 istuin rauhallisesti työpisteelläni meditoimassa koodin päällä. Edessäni oli komea näkymä yli Tampereen kaupungin ja TAKO:n tehtaan tienoilla näkyi jotain tavallisesta poikkeavaa. Hieraisin silmiäni ja ajattelin ”Se on vain tehtaan piipun savuja”. Katsoin koodia. Katsoin pilviä. Katsoin koodia. Katsoin pilviä. Avasin suun. Hengitin syvään ja kiljaisin niin että joka iikka heräsi ”ONKO KELLÄÄN KAMERAA?! Tulkaa nyt kaikki katsomaan tätä!!!”.

Tuulisen päivän pilvimassasta roikkui valtava suppilo. Ei siis sellainen pieni kahden sekunnin pyörre, vaan ihan kunnon torttu. Olin tässä vaiheessa vielä täysi myrskybongarisiviili, mutta jo niukalla kokemuksella oli selvää, että tämä otus olisi oppikirjan kuvassa heti tekstin ’tältä näyttää tornado vauvana’ alla. Katselijan oli vaikea sanoa oliko se menossa ylös vai alas. Se oli juuri ylittänyt yhden maan suurimman kaupungin keskustan, joten suunnalla todellakin oli väliä.

Mutta koko firmasta ei löytynyt juuri tähän hetkeen kameraa. Elettiin aikaa, jolloin kännykkäkameroiden valokuvia käytettiin valokuvausharrastajien kidutukseen. Oma digikamerani oli kotona. Aivan väärässä paikassa. Tästä lähtien päätin kantaa aina mukanani sellaista laitetta, joka tuottaa kelvollista kuvaa harvinaisten tapausten varalle. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin kännykameratkin kelpaavat tarkoitukseen mainiosti.

Tapaus sattui onneksi keskellä suurta asutuskeskusta, joten kuvaamatta se ei jäänyt. Saku Pietilä nappasi tästä vesipatsaasta pathaimmat kuvat Näsinneulan huipulta. Toimistomme kohdalla suppilo oli jo nousemassa ylös.

Ensimmäiset ukkoset ilmestyvät lämpötilan kasvaessa. Tähän mennessä vaatimaton havaintosaldo on yksi vaivainen pilvisalama. Jos kesästä tulee lämmin, on silmänruokaa väistämättä luvassa. Ennen sitä kamera kannattaa valmistaa tulevaan kauteen.

Kennot kuntoon

Ukkosia on helppo kuva yöllä pitkää valotusaikaa käyttäen: ennemmin tai myöhemmin kuvaan osuu salama. Päiväukkoset ovat haastavampia, niiden tallentaminen onnistuu joko salamatriggerillä, erikoisohjelmistolle tai raa’alla voimalla. Jos satojen eurojen uhraaminen välähdyksestä kameran laukausevaan salamatriggeriin tuntuu paljolle, on puhdas valotusajan lisääminen ja kuvasarja suoraviivaisin vaihtoehto. Päivänvalossa lyhinkin valotusaika on väistämättä 1/100s luokkaa. Näillä valotusajoilla muistikortti on täynnä hetkessä. Niinpä valotusaikaa pyritään kaikin keinoin pidentämään.

Tähän on ISO-luvun pienentämisen lisäksi muutama vaihtoehto: harmaasuotimen käyttö tai aukon pienennys (aukkoluku kasvaa kun fyysinen aukko pienenee, esim. f/8 on monissa kameroissa pienin aukko). Liikaa ei kannata himmentää, ettei salama jää valjuksi.

Jos aukkoa pienennetään, kasvaa kameran syväterävyysalue samalla. Se ei ole ongelma, jos kenno kameran sisällä on puhdas. Järjestelmäkameroiden omistajilla on kuitenkin tapana vaihdella objektiiveja, jolloin laitteen sisälle luikertelee pölyä. Nämä pölynhiukkaset ja karvat näkyvät helposti mustina möltteinä ukkoskuvissa. Nyt on siis kameran kevätsiivouksen aika!

Pokkarin omistaja säästyy tältä vaivalta, mutta järkkärin käyttäjän on hyvä mulkaista laitteen ohjekirjasta puhdistusvinkit. Omassa laitteessani kameran peilin saa lukittua ylös valikon kautta. Peilin ollessa ylhäällä kameran sensori paljastuu ja roskia voi varovasti puhkua pois. Turvallisinta on käyttää pientä  valokuvausliikkeestä saatavaa käsipumppua. Operaatiolla saa yleensä pois enimmät pölyhiukkaset kennolta. Paineilmaa ei sovellu tähän puuhaan.

Jos hiiri on ehtinyt talven aikana pesiytyä kameraan, kannattaa laite viedä lähimpään huoltoon siivottavaksi. Kun kenno on puhdas, akut ladattu, muistikortti tyhjä ja harmaasuodin pakattu kameralaukkuun, olet valmis bongausretkelle. Hyvin ajoitetulla kennon kevätsiivouksella saatat välttää pitkähkön kuvankäsittelyrumban ja paljon hampaidenkiristelyä.

Netin karttojen avulla pääset tutustumaan lähiseutusi parhaimpiin myrskybongauspaikkoihin.

---

Tee paperitöitä satelliittisi eteen

2.5.2015 klo 21.03, kirjoittaja Emma Bruus
Kategoriat: Yleinen , Yleinen avaruushäröily

Sadepäivää viettämässä sisällä?  Lupailin aiemmin jatkoa askarteluteemaan. Kaiva kaapistasi purkki liimaa ja terävä veitsi, nyt on luvassa askartelua aikuisempaan makuun. Jos olet edes kerran elämässäsi rakentanut pienoismallin, tämä puuha on juuri sinulle. Verkko on pullollaan tekemistä näppäräsormisille. Muoviset pienoismallit ovat tuttuja kaikille, mutta aika näyttävän lopputuloksen saa aikaan pelkällä paperillakin.

Tulostettavia paperipienoismalleja löytyy monista vempeleistä, myös avaruusaluksista. Aivan tavallinen toimistopaperi ei heiveröisyytensä vuoksi puuhaan suoraan kelpaa, vaan tulostukseen olisi parasta käyttää kartonkia.  Kokenut pienoismalliguru Pekka Rautajoki mainitsee tekokuujaoston sivuilla myös hätävaihtoehdon liimata tavallinen A4-tulostuspaperi kiinni kartonkiin.

Verkosta ladattu tiedosto sisältää tulostettavat arkit. Kussakin arkissa on jokin pienoismallin osa, jotka yksitellen leikataan  veitsellä irti paperista merkattuja linjoja pitkin. Osia kannattaa irrottaa vain sitä mukaa, kun niitä liimataan osaksi lopputulosta. Paperiliima levitetään merkityille liitoslehdyköille mielellään jollain työvälineellä ja säästeliäästi.

Paperiavaruusaluksia on vaikeampia ja helpompia. Nopeasti alkuun pääsee valitsemalla mahdollisimman yksinkertaisen mallin. Jos kunnianhimoa riittää, on puuhassa mahdollista edetä aina sukkuloihin ja avaruusasemiin saakka. Osien irroitukseen on hyvä varata kunnolla aikaa, näin lopputuloksesta tulee parempi. Puuha ei sovellukaan aivan pienille lapsille, sillä keskittymiskykyä ja huolellisuutta todella tarvitaan. Pakko on vielä äitimäisesti todeta, että terävän leikkausveitsen kanssa pitää sitten olla varovainen, ettei osu sormeen.

Tarvitset

• Terävän askarteluveitsen
• Tukevaa paperia toimisto- tai askartelutarvikeliikkeestä
• Väritulostimen
• Leikkausalustan
• Liimaa ja levityspuikon
• Viivoittimen
• Aikaa

Tutustu paperimalleihin

• Planeetat
• Nasan arkistosta löytyy kattava joukko satelliitteja
• Jonathan Leslien sivuilla on laaja kokoelma raketteja ja avaruusaluksia
• Avaruussukkulat ja -asemat
• Babylon 5, Star Trek ja muu scifi

3D-tulostimet lähestyvät jo kuluttajien ja oppilaitoisten hintaluokkaa. Nasa on laittanut tarjolle joukon malleja myös 3D-tulostimille.

---

Osittaisen pimennyksen jälkimeiningit

12.4.2015 klo 21.59, kirjoittaja Emma Bruus
Kategoriat: Havainnot , Havaintovälineet , Tähtivalokuvaus

Pimennyksen superviikko

Tähtiharrastajien kaikkien aikojen superviikon jälkeen vei tovin toipua univelasta.  17.3. Total Balalaika Show-tason revontulet ulkoiluttivat kuvaajaa kukon lauluun saakka, 18.3. suurtulipallo valvotti Taivaanvahdin ylläpitotiimiä eeppisen 700 havainnon verran ja viimein kauan odotettu osittainen auringonpimennys kruunasi viikon. Ennätys-showta oli syytäkin juhlia Mikkelin Ursan järjestämillä tähtipäivillä 21.-22.3.

Viikon jälkeen kameroista löytyi yli 1000 kuvaa. Pahin suma on nyt jäsennelty, mutta tätä viikkoa tullaan vielä vanhainkodissa muistelemaan sukulaiset tainnoksiin.

Osittaista auringonpimennystä päästiin ihailemaan koko Suomessa. Paikoin Lappia ja Kainuuta pilviverho haittasi havainnointia. Myös pääkaupunkiseudulla oli jonkin verran yläpilveä, minkä vuoksi samaan aikaan pimennyksen kanssa näkyi myös 22-asteen rengashalo. Täydellisen pimennyksen linjalla Färsaarilla oli onnistumisen suhteen täysin arpapeliä: paikanpäälle reissanneista Marko Karkulehto onnistui näkemään pimennyksen, mutta Janne pyykön retkikunta ei.

Kameroiden virittelyä Rautalammilla

Päädyimme Marko Pekkolan kanssa seuraamaan pimennystä kesämökin portailta. Edellisen päivän sääennusteet eivät lupailleet Helsinkiin varmaa havaintosäätä, joten vaihdoimme tottuneesti paikkakuntaa.

Pääsin viimein testaamaan Panu Lahtisen kirjoittamaa CHDK -ohjelmaa, joka tallentaa kameran muistikortille myös kameran valoisuusanturin lukemat. Ohjelma oli asennettu edellisellä viikonlopulla kahteen vanhaan pokkariin, jotka nyt saivat jäädä alustoilleen kuvaamaan rauhassa.

CHDK:n asennus ei olisi voinut tapahtua paremmassa välissä, sillä aikasarjaa tallentavilla ohjelmilla saatoin revontulimyrskyn aikana jättää vähäpätöisemmän raudan kuvaamaan näytelmää automatiikalla.

Jälkikäteen analysoiden mittausten ero ja myöhempi kohtaaminen johtuvat siitä, että toinen laite tarkkaili pimennystä tukevalta saunankaiteelta, mutta hieman varjostavan koivun takaa. Tuuli siis aiheuttaa singnaaliin pienen virhelähteen verrattuna aitiopaikalle asetettuun kameraan. Pimennyksen lopulla puun varjo ei enää kosketa kameraa.

Kaikki pimennyshavainnot Taivaanvahdissa

Ikuisen opin tiellä

Ennen ja jälkeen pimennystä tuli opittua ja uudelleen muistettua yhtä jos toistakin:

1. Kun laitetaan kamera kuvaamaan seurannalla aikasarjaa, on hyvä etukäteen varmistaa, että jalustan kaikki koivet kameroineen ovat tismalleen suorassa.
2. Panun CHDK-skripti toimii oivasti ja vaivatta pimennyksen tallennusmenetelmänä.
   

   Kaikkien säälittävien aurinkosuodinräpellysten kuningas. (Emma Herranen)

3. Kun tuntien aikasarjaa lähtee ottamaan, kameran digitaalinäyttö kannattaa kytkeä pois päältä akkujen säästämiseksi.
4. Kaiken pimennysfiltteriaskartelurumban jälkeen totesin, että pokkariin saa helpoiten aurinkosuotimen puolen sentin palalla teippiä ja pikkurillin kokoisella palalla Astro Solar -kalvoa! Tällaisella high-tech virityksellä pystyy ottamaan osittaisesta vaiheesta kuvia, jossa on  maisema mukana au naturel. Aikaa virityksen tekemiseen kuluu minuutti ja hintaa suodatinkomeudelle kertyy nallekarkin verra. Parhaat ratkaisut ovat joskus yksinkertaisia.

Seuraava -hyvin pieni- osittainen auringonpimennys on vasta elokuussa 2018, joten vielä ei kannata ruveta kameraa teippaamaan.

---

Osittainen auringonpimennys valokuvaajan vinkkelistä: osa 2

9.3.2015 klo 22.19, kirjoittaja Emma Bruus
Kategoriat: Havainnot , Tähtivalokuvaus , Taivaanilmiöt

Kirjoitin jo edellisellä viikolla muutaman sanan osittaisten auringonpimennysten kuvaamisesta erilaisten suodinten läpi.

Olen ehtinyt bongaamaan säkillisen erilaisia pimennyksiä havaintohistoriani aikana. Puhtaasti havaintomielessä jokaisesta pimennyksestä kuuluu tallentaa syvimmän vaiheen sirppikuva mahdollisimman pitkällä polttovälillä ja aurinkosuotimin. Jokaisen pimennyksen kuvamateriaalista ovat kuitenkin poikkeuksetta jääneet mieleen ne kuvat, jotka näyttävät myös osan ympäristöä, ihmisiä ja kuvaushetkeä.

Miten onnistua tässä aurinkosuotimen peittäessä kaiken ympäristön? Tähän on monenlaisia strategioita. Vuonna 2002 kuvatessani täydellisen auringonpimennyksen osittaista vaihetta huomasin, että saan hitsaajanlasisuotimelle samaan kuvaan sekä sirpin että maaston. Hitsaajanlasin pinta toimii osittain läpäisevänä peilinä, joka oikealla tavalla asetettuna näyttää kaksi kuvaa: yhden kuvaajan edestä ja toisen takana olevasta maisemasta.

Voit myös viedä aurinkosuotimen varovasti kauemmas kameran linssistä. Tässä puuhassa kuvausapu on yleensä tarpeen. Asetukset ja kuvakulma on helpompi säätää kohdilleen kameran takaa kuin edestä. Voit siis ottaa vaikka itsestäsi kuvan osittain pimentyneen auringon kanssa. Aurinkosuodin asetetaan tietysti niin, että sen varjo peittää kameran objektiiviin. Apujoukkojen puuttuessa tarvitset puuhaan kaukolaukaisimen.

Yleensä tähtitaivaan kohteiden valokuvauksessa salaman voi heittää jorpakkoon, mutta tässä tapauksessa se kannattaa ottaa käyttöön. Valaiset etualan salamalla, muuten kuvaan jää vain maiseman musta profiili. Jotta lähellä kameraa olevat kohteet näkyisivät terävinä, pitää objektiivin aukkoa pienentää f/8 luokkaan. Tätäkin valokuvausstrategiaa pystyt harjoittelemaan edeltävien aurinkoisten päivien aikana.

Joskus harvoin luonto tarjoaa oman suotimensa auringon eteen. Pilviverho saattaa olla juuri niin ohut, että sirppi näkyy sen läpi. Silmiä on tällaisissakin tilanteissa parasta varjella aurinkofiltterillä, mutta kamerasi pärjää lyhyen hetken ilmankin. Pilvifiltterin sattuessa kuvaajan tulee muistaa, ettei kameran etsimeen saa silti missään nimessä katsoa: kamera suunnataan kohteeseen digitaalinäytön tai jalustan varjon terävyyden avulla.

Jos tämä on ensimmäinen pimennyksesi, eivätkä kamerasi asetukset ole tuttuja, valitse yksi strategia osittaisen pimennyksen tallennukseen. Voit myös piirtää pimennyksen sellaisena, kuin sen itse näet. Valokuvauksen ollessa selvää pässinlihaa voit kokeilla edellä mainittuja monimutkaisempia tapoja tallentaa osittaista auringonpimennystä.

Lopulta kaikki on kuitenkin kiinni siitä, näkyykö aurinko pilvien läpi. Jos haluat nähdä tämän pimennyksen, kalliita laitehankintoja ja kuvausharjoituksia tärkeämpää on liikkuvuuden takaaminen. Kun taivas on täysin pilvessä, peli on menetetty. On kuitenkin todennäköistä, että jossain päin maata on selkeää: sinne siis! Tilanne selviää vasta muutamana osittaista pimennystä edeltävänä päivänä.

Jos olet onnekas ja onnistut tallentamaan pimennyksen, kirjaa siitä havainto Taivaanvahdin pimennyslomakkeella. Vaikka tällä kertaa ei kävisikään tuuri, kirjaa silti havainto. Nämä ’negatiiviset havainnot’ kuvaavat vallitsevaa säätilaa ja ilmiön näkyvyyttä. Voit tehdä negatiivisen havainnon samalla lomakkeella valitsemalla havainnon otsikoksi ’Pimennyksen maksimi pilvien takana’.

---

Osittainen auringonpimennys valokuvaajan vinkkelistä: osa 1

2.3.2015 klo 22.44, kirjoittaja Emma Bruus
Kategoriat: Havainnot , Tähtivalokuvaus , Taivaanilmiöt , Taivas takapihalla

20.3. on mahdollisuus tarkkailla osittaista auringonpimennystä. Tästä ei vielä kannata lähteä heiluttamaan suomenlippuja Senaatintorille tai kaivamaan laatikosta vuosikertasikaria: kyseessä ei ole kaikkien pimennysten kuningatar, täydellinen auringonpimennys. Mutta tapahtuma on ehdottomasti bongaamisen arvoinen, sillä täydellistä auringonpimennystä ei Suomessa meidän elinaikanamme näy.

Valokuvaajan kannalta osittaisen auringonpimennyksen tallentaminen on täydellistä pimennystä hankalampaa: säkenöivää koronaa ei saa kuviin ja auringon sirppi ei meinaa suostua samaan otokseen maaston kanssa.

Miten niin ei meinaa suostua? Siksi että osittaisen pimennyksen tarkkailuun ja valokuvaamiseen tarvitaan aina aurinkosuodin. Se suodattaa kaiken muun valon pois. Muuta maisemaa ei näy lainkaan suotimen läpi. Tämä ei ole paha asia, sillä ilman suodinta kamerasi ei välttämättä selviäisi havaintosessiosta ilman paistettua kennoa. Osittaisen auringonpimennyksen katseluun ja valokuvaamiseen aurinkosuodin on pakollinen hankinta.

Auringon sirpin valokuvaamiseen on hyvä varata nimenomaan suodatinkalvoa. Voit askarrella kalvosta pokkariisi, objektiivisi tai kaukoputkeesi istuvan aurinkosuotimen. Tarvitset kalvon lisäksi vain pahvia, teippiä ja sakset. Suodatinkalvon pitäisi peittää koko etulinssi ja aurinkosuotimen istua tukevasti paikallaan objektiivin nokassa. Jos suodatin hölskyy, ankkuroi se paikalleen palalla teippiä.

Kuvausvaiheessa valotusaika pitää asettaa sellaiseksi, ettei auringon vaalea pinta pala suodattimen läpi puhki. Vaikka sirppi kuvassa näkyisikin, liian pitkä valotusaika polttaa helposti pohjaan auringon pinnan hennot pilkut. Auringonpilkut ovat osa harvoja vangittavissa olevia yksityiskohtia, joten älä grillaa niitä puhki.

Jos olet epävarma oikeista asetuksista, testaa kameraasi ja suodintasi hyvissä ajoin jonain aurinkoisena päivänä. Järjestelmäkameroissa ja pokkareissa tarkennus pitää tavalliseen tapaan kääntää manuaaliasetuksille ja asettaa äärettömään. ISO-lukua ei ole tarvetta nostaa yli 100:n tai kohinan määrä kasvaa turhaan.

Pilkkuja enempää yksityiskohtia ei auringon pinnalta saa irti ilman vety-alfa-kaukoputkea. Pekka Ruohomäen havainto auringonpilkuista on oiva esimerkki vety-alfa-suotimellisen kaukoputken ja tavallista aurinkokalvoa käyttävän kaukoputken näkymän eroista. Harva havaitsija on kuitenkaan valmis uhraamaan useita satoja euroja hankkiakseen näin arvokkaan erikoissuotimen vain pimennystä varten. Mutta jos idea auringon järjestelmällisestä tarkkailusta yhtään kutkuttaa, saatat vielä ehtiä tilaamaan sellaisen.

Ylivoimaisesti helpoin tapa tallentaa osittainen auringonpimennys on kuvata aivan jotain muuta: syvän osittaisen vaiheen aikana erilaiset kappaleet muodostavat neulanreikäobjektiiveja ja piirtävät pieniä sirppejä maastoon. Näin käy mm. puiden lehtien välistä maahan siivilöityneelle valolle. Tarkkasilmäinen katsoja näkee pimentyneitä aurinkoja myös metsän maaston varjoissa. Voit myös itse tehdä tällaisen sirpinkatselulaitteen: neulalla reikä keskelle pahvia ja se on siinä! Osittaisen pimennyksen aikaan reiän läpi tuleva valo heijastetaan sopivalle tasolle.

Lue myös osa 2 osittaisen auringonpimennyksen vinkeistä.

---

Planeettajahtiin tähtitornille

22.2.2015 klo 14.38, kirjoittaja Emma Bruus
Kategoriat: Taivas takapihalla , Yleinen , Yleinen avaruushäröily

Nyt on ehdottomasti paras aika käydä tutustumassa lähimpään tähtitorniin.

Ai miksikö? No siksi, että kevättaivaalla piisaa silmänruokaa ja on todennäköisintä ettei pilvipeite turmele näkymää.

Myöhäsyksy ja alkutalvi ovat Suomessa niin pilvistä, että vesimassa läpi näkee vain hyvällä tuurilla. Kevät sen sijaan on säiden puolesta otollisempaa aikaa tähtitaivaan bongailuun. Luvassa on vielä muutama pilvientäytteinen viikko, mutta maaliskuu on yleensä tarjonnut jo selkeämpiä iltoja. Huhtikuussa iltataivaat alkavat olla liian vaaleita tähtitaivaan kohteiden havainnointiin.

Nähtävääkin on: iltataivaalla loistaa kaunis setti planeettoja. Auringonlaskun suunnassa lännessä sädehtii kirkkaana Venus ja hieman sen yläpuolella Mars. Idässä puolestaan näkyy Jupiter.

Planeetat ovat tietysti havaittavissa ihan paljain silminkin, mutta suuremmalla kaukoputkella kohteista erottuu myös yksityiskohtia. Jos et satu omistamaan kaukoputkea, tällaiset planeettakelpoiset laitteet löytyvät helpoiten paikallisen tähtiharrastusyhdistyksesi tiloista.

Jos siis et ole koskaan nähnyt Venuksen vaiheita, ruostunutta planeettaa tai Jupiterin kuita, käy katsomassa itse. Mukaan voi ihan hyvin ottaa koko perheen…ehkä lemmikkejä lukuun ottamatta. Öisin on vielä hyytävän kylmää, joten retkelle tulee pukeutua lämpimästi. Kaiva siis kaapista tumput, pipa ja vielä ne mummun ompelemat villahousutkin. Pilkkihaalari on tähtitornilla täydellinen edustusasu ilman kravattiakin.

Taskuun on hyvä varata hieman käteistä, sillä tyypillinen tähtiyhdistys rahoittaa laitteiden ylläpitoa ja hankintoja yleisönäytöstuloilla. Pääsymaksut vaihtelevat vierailijan iästä ja paikkakunnasta riippuen yhden ja ja viiden euron välillä. Yhdistysten jäsenillä on tietysti vapaa pääsy tilaisuuksiin.

Yleisölle avoimia tähtitorneja:

• Helsinki: Ursa ry, Kaivopuiston tähtitorni auki ti-su klo 19-21. Säävaraus.
• Hämeenlinna: Hämeenlinnan Vega, observatorio on avoinna maanantaisin klo 19-21. Säävaraus
• Kirkkonummi: Kirkkonummen komeetta, Volsin torni avoinna yleisölle sunnuntai- ja maanantai-iltaisin maaliskuun loppuun saakka. Säävaraus.
• Joensuu: Joensuun seulaset, Jakokosken tähtitorni auki yleisölle tiistaisin klo 19-21 24.3. saakka
• Jyväskylä: Jyväskylän Sirus, torstaisin Nyrölässä, perjantaina Hankasalmen observatoriossa ja sunnuntaisin Rihlaperän tähtitornissa klo 19-20. Säävaraus
• Lahti: Lahden Ursa, Pirttiharjun vesitornilla järjestetään yleisönäytöksiä joka kuun 1. keskiviikko klo 19-21
• Oulu: Oulun Arktos, Puolivälinkankaan tähtitorni avoinna yleisölle torstaisin klo 20 alkaen. Säävaraus.
• Raahe: Raahen Phobos, Sunnuntai-iltaisin tähtinäytöksiä klo 18 alkaen. Säävaraus.
• Salo: UrSalo, tähtinäytöksiä Halikon vesitornilla sunnuntaina 1.3. ja 15.3. klo 19 alkaen. Säävaraus.
• Tampere: Tampereen Ursa, Kaupin tähtitorni auki aina sunnuntaisin klo 19-21 maaliskuun loppuun saakka
• Turku: Turun Ursa, Iso-Heikkilän tähtitorni auki perjantaisin klo 19-21 3. huhtikuuta asti
• Varkaus: Warkauden Kassiopeia, Härkämäen tähtitornilla yleisönäytökset torstaisin klo 18-21 (kesäajan puolella klo  20-22)

Monet yhdistykset pitävät tähtitorneja auki yleisölle vain selkeällä säällä. Säävarauksella tarkoitetaan, että tilaisuus peruuntuu pilvisellä säällä. Huimista teknologisista edistysaskeleista huolimatta kukaan ei ole vielä keksinyt sellaista laitetta, joka poistaisi pilvet kaukoputken edestä tai pystyisi uittamaan avaruuden fotonit vesisiivilän läpi.

---

Komeetta Lovejoy -päivitys

3.2.2015 klo 22.18, kirjoittaja Emma Bruus
Kategoriat: Havainnot , Taivaanilmiöt

Tammikuun alussa kirjoitin komeetta C/2014 Q2 (Lovejoy) nousevan Suomen yötaivaiden iloksi. Kuinkas sitten kävikään?

Ensimmäiset innokkaat kävivät bongaamassa kohdetta 5/6 tammikuuta yönä. Tuolloin kuutamo haittasi odotetusti näkyvyyttä ja kohde oli vaikea erottaa vaaleasta taustataivaasta.

Näkymä oli kiikareillakin vaatimaton ja kohteen löysi helpoiten kameralla. Kamera vangitsee yötaivaan yksityiskohdat paljon ihmissilmää paremmin.  Nyt se paljasti Orionin jalkojen juuresta jotain, mitä ei normaalisti siellä näkyisi: pienen vihertävän utuläikän. Se näytti, liikkui ja haisi harrastajan silmään täysin mukiinmenevältä komeetalle.

Monen muiden harrastajien tavoin komeettametsästykseni tyssäsi ensimmäisen tammikuun kuvauskeikan jälkeen: pilvet tulivat eteen. Ja ne pysyivät edessä. Monen viikon ajan.

Vasta 19-21 päivien välillä  pilviverho rakoili niukasti. Kynnelle kykenevät komeettabongarit ryntäsivät kameroineen ulos.

Olin palaamassa työmatkalta kohti kotia kun pilviverhoon ilmestyi aukkoja. Mitähän Lovejoylle kuuluu? Pysäytin auton mahdollisimman pimeään paikkaan ja katsoin ulos. Tilanne oli muuttunut tammikuun alusta selvästi: nyt uuden kuun aikaan sen ydin oli selvästi näkyvissä paljain silmin pienenä länttinä. Pyrstöstä ei ilman raskasta kuvauskalustoa ollut tietoakaan.

Taivaalla leijui yläpilvilauttoja. Sää oli kaikkea muuta kuin ideaalinen havaintosessiolle. Vilkaisu tulevien päivien ennusteisiin suorastaan potkaisi autosta ulos: jos komeettaa kuvitteli kuvaavansa uudestaan, se pitäisi tehdä nyt.  Hyppäsin jakkupuvussa suoraan pilkkihaalariin. Lähes 14 asteen pakkanen ja pirteä tuuli olisivat muuten opettaneet businesspukeutujan pohjolan tavoille parissa sekunnissa.

Olin hieman laiska seurantajalustan pystyyn heittämisen kanssa. Sen suuntaus oli yhtä onnistunut kuin sääkin. Yksi kunnollinen kuvasarja kuitenkin tarttui haaviin viiman järsiessä sormia. Tämän jälkeen pilvipeitto palasi taivaalle.

Tammikuun lopun täysikuu tekee taas hetkellisesti komeettabongauksesta haastavampaa. Nyt magnitudin neljä luokkaa oleva Lovejoy alkaa vähitellen himmetä. Sitä ehtii vielä kurkistaa iltataivaalla, ellei sada sammakoita.  Täysikuun valaistus vähenee 7. helmikuuta jälkeen ja pintahimmeä kohde on taas paremmin edukseen.

 

 

 

---

Bongaa talven kiikarikomeetta Lovejoy

3.1.2015 klo 22.59, kirjoittaja Emma Bruus
Kategoriat: Havainnot , Taivaanilmiöt

Harrastajatoverit ovat jo joulukuun ajan laulelleet Lemmenlaivan kertosäkeellä ”Lovejoy / soon will be making another run / oh Lovely / in its trip around the Sun…”. Kiinnostus komeetan ympärillä tiivistyy, sillä kohde on nyt havaittu ensikertaa myös Suomen taivaalla.

Tämän talven kuumin julkkis ei ole se sama C/2011 W3 (Lovejoy), joka ihastutti vuosien 2011-2012 vaihteessa eteläistä pallonpuoliskoa kasvattamalla aurinkotuulessa todella komean hännän. Talven 2015 tulokas on saman tähtiharrastajan uusin löydös C/2014 Q2 (Lovejoy). Kaikenkaikkiaan Terry Lovejoy on löytänyt viisi komeettaa, joista edellinen C/2013 R1 (Lovejoy) oli helposti havaittava kiikarikohde myös Suomessa. Kaksi muuta Lovejoyta pystyi näkemään vain kaukoputkella.

Suomalaisista tähtiharrastajista C/2014 Q2 (Lovejoy):ta ehti ensiksi valokuvaamaan Taivaanvahtiin Arto Oksanen. Arto käytti havaintovälineenään netin yli vuokrattavaa kaukoputkea Chilessä, sillä elokuussa 2014 himmeä kohde ei ollut vielä edes pilke pohjoisen pallonpuolen väen okulaarissa.

Suomen horisontista vielä himmeän Lovejoyn bongasivat kuvaajakonkarit Tapio Lahtinen ja Toni Veikkolainen.  Helppoa pienen utupallon edottaminen ei vielä 28. joulukuuta ollut, mutta tilanne on vähitellen muuttumassa.  Komeetan kirkkauden on arvioitu olevan tällä hetkellä magnitudin viisi luokkaa. Kyseessä on pintakohde, joten se ei näy yksittäisen viidennen magnitudin tähden tavoin selkeänä valopisteenä. Siksi tämän Lovejoyn utuläikän löytäminen on käytännössä vastaavan kirkkauksista tähteä vaikeampaa.

Ennusteet viittaavat siihen, että komeetta saattaisi tammikuun aikana kirkastua paljain silmin näkyväksi. Valokuvauskohde siitä ainakin tulee. Jos hyvin käy, siitä saattaa tulla samanlainen valokuvaajien iltaulkoiluttaja kuin komeetta C/2012 K1 (PANSTARRS):ista keväällä 2013.

Mitä pitäisi tehdä jos tämän komeetan haluaa nähdä? Kaiva kaapista esiin kiikarit ja pilkkihaalarit. Ihan suinpäin ei kannata lähteä Lovejoyta metsästämään, sillä tammikuun alussa täysikuu haittaa havainnointia. 10.1. alkaen kuutamon haitta on vähäisempi ja komeetta on noussut korkeammalle härän tähtikuvioon. Ennen hankeen juoksemista on hyvä varmistaa komeetan sijainti netistä vaikkapa Seiichi Yoshidan sivuilta.

Myös komeetan valokuvausta voi rohkeasti kokeilla. Sen saattaa saada haaviin ihan perhepokkarillakin, jos laitteesta vain löytyy manuaaliasetukset. Komeetan vangitsemiseen tarvitaan väistämättä usean sekunnin valotusaika ja vakaa jalusta. Sopivia asetuksia voi etukäteen tutkiskella vaikkapa Taivaanvahtiin lähetettyjen Panstarrs-havaintojen valokuvausasetusten tiedoista (klikkaa kuva auki ja paina EXIF-tekstiä).

Jos komeettaa aikoo kuvata pidemmällä polttovälillä, tarvitaan kameran alle todennäköisesti jokin seurantalaitteisto. Tähän kelpaavat oivasti kaukoputkien jalustat ja pienet seurantajalustat.  Komeetan kuvauksessa kaukoputki ei välttämättä ole pakollinen hankinta, sillä kuvaan halutaan tyypillisesti komeetan pyrstö mukaan. Yli metrin polttovälillä suurennosta tulee helposti jo liikaakin ja kuvaan mahtuu pelkkä ydin. Kaukoputken läpi kuvaava joutuukin todennäköisesti koostamaan komeettansa useasta eri otoksesta. Komeettojen ikuistamiseen soveltuvat oikein hyvin monen sunnuntaikuvaajan pöytälaatikosta löytyvät 200-400 mm teleobjektiivit.

Vintage-havaitsija saattaa ohittaa koko digikuvaushäröilyn ja tyytyä lintukiikareihin, paperiin ja lyijykynään. Kohteen tallennustyypistä riippumatta kaikki Lovejoy-havainnot ovat todella tervetullaita Taivaanvahtiin. Komeettahavainto tehdään Taivaanvahdissa aurinkokunta-lomakkeella, jossa kohteeksi valitaan komeetta. Kohteen nimikenttään kirjoitetaan tämän häntäveikon tapauksessa ”C/2014 Q2 (Lovejoy)”.

Komeettojen kirkkauden ennustaminen on jännempää kuin vakioveikkaus, eikä lopputuloksesta ole koskaan takeita. Voi olla että tämäkin tapaus jää pieneksi himmeäksi möykyksi taivaalla, tai sitten se kasvattaa silmiä hivelevän pyrstön aurinkotuulen irrottaessa vettä ja pölyä. Tulevaisuus näyttää kuinka tällä kertaa käy.

---

Paavi ja aikamatkustaja

8.12.2014 klo 23.07, kirjoittaja Emma Bruus
Kategoriat: Yleinen avaruushäröily

Kuljen konferenssin posteriviidakossa etsimässä jotain massasta poikkeavaa.

Yksi julisteista kiinnittää huomioni. Löydän sen juurelta Robert Nemiroffin ja Teresa Wilsonin.

Robert on tuttu kuuluisan Astronomy Picture of The Day -sivun toisena perustajana. Teresan kanssa olin juuri edellisenä päivänä keskustellut harrastajien kanssa yhteistyössä tehtävistä havaintohankkeista.

Posterin otsikko näytti lähes scifistiseltä. ”Olemme etsineet aikamatkustajia”, Nemiroff selitti. Etsineet aikamatkustajia!

Kuinka voidaan etsiä aikamatkustajia? Mielikuvituksessani viuhuivat jo avaruuden madonreiät ja siniset poliisikopit.

”Tämä etsintä perustui internet-sivujen tutkimukseen”, Wilson täydensi. ”Etsimme merkkejä henkilöistä, jotka olisivat etukäteen osuneet oikeaan nykyisen paavin valinnassa.”

Omasta arjestani paavius oli niin kaukana, että jäin pohtimaan kirkollisen johtajan valinnan merkitystä tulevaisuuden matkaajalle. Olettivatko he, että myös tulevaisuudessa on paaveja? Tai että uskonnolla yleensäkään olisi suurta roolia maailmassa, jossa matkustaminen tapahtuisi peräti neljässä ulottuvuudessa?

”Ajattelimme, että paavius on riittävän vanha instituutio, että myös aikamatkustaja saattaisi kiinnittää siihen huomiota”, selitti Robert.

Tutkimustiimillä oli selvästi sopiva pilke silmäkulmassa. No löytyikö merkkejä paavi-spoilaajista? Ei, ei löytynyt. Yhdestä nettikirjoituksesta ei kuulemma tosin  voinut olla ihan varma.

Mitä tämä sitten merkitsee? Eikö aikamatkustajia ole? Vai eikö tulevaisuuden reissumies kiinnitä huomiota uskonnollisiin johtajiin? Ehkei  Dr Who ehdi kertoa kuulumisiaan netissä? En tiedä.

Ehkä tulevaisuudessa osataan varoa internetin vaaroja meitä nettinoviiseja paremmin. Twitter-päivitys voi olla  yksi niistä asioista, joita Linnunradan käsikirja aikamatkustajille suorastaan kieltää tekemästä. Mikä on kerran internetissä, on aina internetissä: monien riesaksi jopa läpi aika-avaruuden.

Tämä on kuitenkin ominaisuus, johon Stephen Hawking luottaa omassa yrityksessään löytää aikamatkustajia. Millaisella syötillä kuuluisa fyysikkolegenda yrittää aikamatkustajia houkutella? No samppanjalla tietysti!

Hawkingin tutkimusstrategia oli yksinkertainen: pidetään bileet ja jaetaan kutsut jälkikäteen. Kutsu säilyy netissä kauas tulevaisuuteen. Harmi kyllä kukaan osallistujista ei myöntänyt tulleensa tapahtumaan toisesta ajasta.

Jos siis olet kotoisin tulevaisuudesta, 28.6.2009 klo 12 UT on jaossa ilmaista viinaa ja hyvää seuraa koordinaateissa 52 12′ 21″ N 0 7′ 4,7″ E. Olet taatusti tervetullut mukaan ja bileet ovat juuri sinua varten.

Homma hanskassa!

3.12.2014 klo 23.32, kirjoittaja Emma Bruus
Kategoriat: Havaintovälineet , Yleinen

Löysin kauppareissulla rakkauteni. ”Vaikka minä puhuisin Esko Valtaojan äänellä, mutta minulta puuttuisivat hansikkaat, olisin vain huurre kaukoputken pinnalla, jääpuikko filtteripyörässä” sanoi ääni pääni sisällä. Siinä ne nyt olivat, kauan kaipaamani kynsikkäät!

Talvella kunnolliset käsineet ovat tähtiharrastajalle optiikkaakin tärkeämpi apuväline.

Kuvittele, että edessäsi on vaikea tehtävä: kokoa kaukoputki, laita siihen kiinni kamera, säädä asetukset kohdalleen, tarkennus paikalleen. Ulkona on -15 astetta pakkasta. Kaukoputkesi ja okulaarisi ovat jääkylmää metallia. Kamerasi säädöt tapahtuvat painelemalla pieniä kylmiä nappeja mustalla pohjalla. Jottei ote lipeäisi, joudut ottamaan tumput pois. Sormenpäistä katoaa tunto hetkessä. Lopulta on pakko mennä sisälle lämmittelemään.

Olen kokenut monia tällaisia kuvausreissuja ja tähtinäytöksiä: näpit jäätyvät juuri kesken parhaimman meiningin. Tilanteesta turhautuneena lähdin tutkimaan, miten tähtivalokuvaajan sormet pysyvät parhaiten yössä lämpimänä.

Vaatetuksessa kalastaja on tähtiharrastajan paras kaveri. Löysin viimein etsimäni juuri kalastusvälineliikkeestä: Snow Foxin kynsikästumput. Nykyisin samaa mallia saa myös Motonetistä ja todella edullisesti Hong kong tavaratalosta. Thinsulate -vuorattu kynsikäsmalli mahdollistaa laitteiden operoinnin käsineet kädessä. Enää rukkasia ei tarvitse ottaa pois ja räpylä pysyy taatusti lämpimänä. Näistä M-koko sopii mainiosti siroon naisen käteen, mutta herrat tarvitsevat vähintään L-koon tumpun.

Kynsikästumppujen kanssa muuten lämpimästi pukeutunut havaitsija pärjää mainiosti n. -10 asteeseen saakka. Tämän jälkeenkään havaintopaikalta ei välttämättä tarvitse paeta etsimään lämpöpatteria: sen saa käsineiden mukana.  Paristolämmitteisiä hansikkaita on saatavana useita erilaisia hinnan vaihdellessa välillä 15-110 euroa. Olen kaksi talvea testannut halpismallia äärimmäisissä pakkasissa. Jos onnistuu saamaan elektroniikaltaan ehjän hansikasparin, tulee näpeille lisälämmitys päällä suorastaan hiki. Ilman patterilämmitystäkin hansikkaat suoriutuvat ongelmitta monen tunnin revontulisessiosta -15 asteen pakkasessa.

Jos mietit joululahjaa luontokuvaajalle tai tähtiharrastajatoverille, kannattaa kurkistaa myös hansikasosastolle.