Taivas takapihalla

Animoijan työkalut

2.12.2015 klo 22.01, kirjoittaja Emma Bruus
Kategoriat: Havaintovälineet , Tähtivalokuvaus

Jos haluat luoda animaation öisestä tähtitaivaasta, käytännön työkaluvaihtoehtoja on muutamia. Jokaisessa niistä on hyvät ja huonot puolensa.

Tarvitset tietysti kameran jalustalla. Pokkari, järkkäri, melkein mikä tahansa manuaaliasetuksilla varustettu kuvausvekotin käy. Järjestelmäkamera tarjoaa hyvän resoluution ja mahdollisuuden kasvattaa ISO –lukua ilman että kuvaaja pyörtyy kohinan määrän nähdessään.

Modernit järjestelmäkamerat tuuppaavat ulos aika suuria kuvia, joten tietokoneelta ja muistikortilta pitää löytyä reilusti tallennustilaa. Toisaalta kuvien korkea resoluutio mahdollistaa helposti HD-tasoisten animaatioiden teon ja jopa huimemmat 4K kuvantarkkuudetkin. Yksittäisinä ruutuina otetut järjestelmäkameran kuvat ovat edelleen käyttökelpoisia vaikka videomaailma siirtyisi nykyistä suurempiin resoluutioihin.

Moni järjestelmäkamerakuvaaja alkaa tässä nikotella: suljinhan kuluu, jos sillä ottaa satoja valokuvia. Tämän on täysin totta, mutta ei kai sitä kameraa hyllykoristeeksi ole hankittu?

Mitä ikinä kuvataankin, tavoitteena on saada mahdollisimman paljon yksittäisiä ruutuja tiheimpään mahdolliseen tahtiin. Järjestelmäkameran kanssa tämä onnistuu helposti lankalaukaisijan tai käsikäyttöisen ohjaimen avulla. Omassa lankalaukaisimessani on kätevä mahdollisuus lukita valotus pohjaan. Toisaalta itse kamerasta löytyy sarjakuvaustoiminto, jolla laukaisinta painettaessa kamera jatkaa kuvien ottamista kuin konekivääri. Kun lankalaukaisija lukitaan kuvaamaan sarjaa, voi kameran jättää itsenäisesti rouskuttamaan animaatiota pellon nurkkaan.

Jos lankalaukaisinta tai muuta vastaavaa työkalua ei ole, eikä kamera tarjoa mitään asetusapuja animointiin, saattaa kuvaaja joutua itse seisomaan kameran vieressä laukaisunappia painellen. Operaation aikana kannattaa muistaa varoa kompastelemasta jalustan koipiin: pienikin tärähdys voi pilata hyvän animaatiosarjan heilauttamalla horisonttia.

Urbaanissa ympäristössä tuntuu vaikealle jättää kameraa yksin yöhön. Mistä tahansa puskasta voi tulla peura syömään sen. Toisaalta yllättävä yösadekaan ei tee laitteelle hyvää. Tässä vaiheessa voi olla hyvä hetki harkita pienen action-kameran hankintaa. Ainakin GoPro Hero-sarjan uusista laitteista löytyy automatiikkaa kuvasarjan tekoon ja pienen laitteen voi muutamalla kiinnityspalalla laittaa sääsuojakotelossa vaikka puun oksaan kiinni.

Kun kameran etuvalon kytkee pois, ei satunnainen ohikulkija sitä yössä löydä. Action-kameroiden selkeä huono puoli on kohinan vielä suurehko määrä: kuvanlaatu ei vastaa järjestelmäkameroiden tuotoksia, vaikka se moniin tarkoituksiin kelpaakin.

Yksittäisten kuvien ottajalla on edessään vielä pitkä tie kuvaustilanteen jälkeen. Kuvasarjasta pitää vielä koostaa animaatio. Animointiin ja kuvanopeuksien säätelyyn saa uppoamaan paljon aikaa. Helpoimmalla pääseekin, jos kamera osaa koostaa animaation automaattisesti suoraan laitteessa.

Nikonin uudella D810A-kameralla on kyky koostaa animaatiot kuvaajalle HD-laadulla valmiiksi (katso Sami Reinikaisen revontulianimaatio). Vastaava ominaisuus löytyy myös Canonin uudesta EOS 5DS R -megapikselihirviöstä. Toiminto säästä paljon aikaa ja kuvankäsittelyn tuskaa. Varjopuolena on, ettei alkuperäisiä kameran kuvia saa operaatiossa talteen. Mahdollisuudet kasvattaa animaatioiden resoluutiota tulevien tarpeiden myötä ovat automatiikkaa käytettäessä menneet ikuisiksi ajoiksi.

Olen riittävän nörtähtävä viihtyäkseni kuvankäsittelyn parissa pidemmän tovin ja tunnuslause ’lisää rautaa rajalle’ on tuttu myös kotitietokoneista puhuttaessa. Olen toistaiseksi valinnut revontulianimaatioiden tekomenetelmäksi perinteisen järjestelmäkameran sulkimenrääkkäyksen. Ken suljinta säästää, se valokuvausta pelkää.