Vieraskynä: Vuosi Einsteinin jalanjäljissä
Heikki Oja
Sovin vuosi sitten Ursan kanssa, että kirjoittaisin kirjan Einsteinista. Työnimenä on Einsteinin perintö. Mitä Albert Einstein ennusti oikein – ja mitä väärin. Einsteinin suuhun on pantu niin monenlaisia asioita, että halusin katsoa hänen omista teksteistään, mitä hän todellisuudessa on sanonut ja ennustanut.
Niinpä olen penkonut esille ja lueskellut sekä Einsteinin että muiden 1900-luvun alun tutkijoiden omia tekstejä. Tuohon aikaan tutkimuksen painopiste oli Euroopassa ja artikkelit kirjoitettiin saksaksi. Kouluaikaisella pitkällä saksalla on nyt ollut käyttöä! Vasta maailmansotien jälkeen tutkimuksen painopiste on siirtynyt Yhdysvaltoihin ja valtakieli vaihtunut englanniksi.
On ollut kiintoisaa huomata, että lähes kaikki yleisen suhteellisuusteorian keskeiset käsitteet saivat alkunsa Euroopassa 1910- ja 1920-luvulla, vaikka ilmiöiden nykyiset nimet usein annettiin vasta myöhemmin: musta aukko, singulariteetti, madonreikä, gravitaatiolinssi, gravitaatioaallot, laajeneva maailmankaikkeus, pimeä energia…
Niissä ”suhteellisuusteorian sankareissa”, jotka aihetta tutkivat sata vuotta sitten, on mainioita tyyppejä. Tähtenä on tietysti Einstein itse. Vaikka hänen artikkeleissaan ja kaavojen johdoissa on paljon virheitä ja kömpelyyksiä, silti ajatus lentää kuin nuoli suoraan maaliin. Einsteinilla oli ilmiömäinen kyky arvata tai nähdä ilmiöiden todellinen luonne jo etukäteen. Parhaina luomisvuosinaan hän vain hyppi vaikeuksien yli ja käytti omituisia oikoteitä, mutta päätyi silti juuri oikeaan tulokseen. Myöhemmällä iällä hänen intuitionsa alkoi heiketä ja hänen arvauksensa saattoi yhtä hyvin olla oikein kuin väärin.
Yksityiselämässään Einstein oli aivan toista maata kuin tiedemiehenä. Välillä hänen käytöksensä oli aivan sikamaista. Hänen laatimansa sääntökokoelma ensimmäiselle vaimolleen Milevalle vähän ennen avioeroa on pöyristyttävää luettavaa. Onneksi minun ei tarvinnut kirjoittaa Einsteinin tästä puolesta.
Einsteinin ohella pari muuta tutkijaa sadan vuoden takaa ansaitsee tulla tässä mainituksi. En ollut ennen tämän Einstein-kirjan kirjoittamista tiennyt, että Karl Schwarzschild pohti avaruuden geometriaa jo viisitoista vuotta ennen kuin Einstein kehitti yleisen suhteellisuusteoriansa. Schwarzschild yritti tähtitieteellisillä havainnoilla selvittää jo vuonna 1900, onko avaruuden geometria pallomainen vai laakea. Silloin kysymys jäi ratkaisematta; asiahan selvisi vasta lähes sata vuotta myöhemmin.
Aleksander Friedmannin kirjoituksissa 1920-luvun alussa taas huokuu innostus, kun hän ensimmäisenä ihmisenä maailmassa löysi suhteellisuusteorian laajenevat mallit ja totesi, että maailmankaikkeus on menneisyydessä voinut saada alkunsa yhdestä pisteestä. Friedmann luonnehti alkupistettä luomisen hetkeksi.
Kirjaa tehdessäni ihastelin, miten monella eri alalla Einstein pystyi esittämään ratkaisevia ideoita: hän kehitti, paitsi suppean ja yleisen suhteellisuusteorian, myös kvanttimekaniikkaa ja aineen atomiteoriaa; hän keksi uudenlaisen säteilymuodon, joka johti myöhemmin laseriin; hän löysi yhtälöistään aineen uuden olomuodon, jota sanotaan nykyään Bosen–Einsteinin kondensaatiksi. Hänen yhtälönsä kertoivat etukäteen jopa antimaterian olemassaolon, jo pari vuotta ennen kuin Paul Dirac keksi saman asian. Einstein ei tosin uskonut omien yhtälöittensä ennustusta ja jäi siksi vaille antimaterian löytäjän mainetta.
Valitsin kirjan tekstiä elävöittämään myös toistakymmentä valokuvaa Einsteinista. Hänestähän on olemassa tuhansittain valokuvia, ja häntä voi hyvin sanoa oman aikansa suurimmaksi linssiluteeksi.
Ja lopuksi: Kun lähetin kirjan ensimmäisen luonnoksen Ursalle luettavaksi, kysyi Markku Sarimaa, oliko sattumaa, että kirjassa on 42 lukua. Minulla pyöri hetken aikaa aivan tyhjää, ennen kuin sytytti. Totta kai, onhan minulla ollut vuosikausia lompakossani Suomalaisen kirjakaupan kanta-asiakaskortti, jossa isolla komeilee tuo maaginen luku 42. Tiedättehän: vastaus kysymykseen elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta muusta sellaisesta.
Kyllä kyseessä oli puhdas sattuma. Einsteinin artikkeleista tai hänen teoriansa yhtälöistä nyt kerta kaikkiaan vain löytyy noin 42 erilaista ilmiötä, jotka halusin kirjassani esitellä. Mutta täytyy myöntää, että vaikka kirjan sisältöä hieman justeerattiin, pidettiin lukujen määrä ennallaan. Einstein jos kuka ansaitsee kirjan jossa on juuri 42 lukua!
Kirjoittaja on tähtitieteilijä ja mm. Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla palkittu tietokirjailija. Einsteinin perintö – Mitä Albert Einstein ennusti oikein ja mitä väärin ilmestyy Ursan kustantamana elokuussa (korjattu 23.8.2021: tässä luki aiemmin ”lokakuussa”).
Olen kirjojasi ostanut, lainannut ja yrittänyt muistiini lukea.
Einstein kirjaasi jossain vaiheessa myös tavoitteenani.
Dan Hooper / Kaiken alku kirjan palautin tänään,
josta joitakin kopioita numerotiedoista otin.
Ostamistani kirjoista myös osakopioita ottanut –
niin lukemaansa helpompi kerrata ja ymmärtää.
Saman Suomalaisen Kirjakaupan kortin itsekin valitsin, 2012;
Suomalainen kirjakauppa ”Elämän tarkoitus on 42”
Douglas Adams, Linnunradan käsikirja liftareille.
Korttia en nyttemmin yleensä enää käyttänyt kun hyötyale siitä
vähäinen ja kertymälistaus epämääräisenä vuoden kuluttua ollut.
Kerroit Einsteinin intuitiosta:
— ”ilmiömäinen kyky arvata tai nähdä ilmiöiden todellinen luonne jo etukäteen.” —
Mietin ”maaginen luku 42” – elämän tarkoitukseen ymmärrystä;
Käänteisesti 42 on kaksi ensimmäistä parillista lukua, 2 ja 4,
jotka kertomalla = 8. Kiinalaisilla tuhansia vuosia vanha perinnekirja;
I Ching – Muutosten kirja, jossa 8 x 8 ruudukoissa 64 eri elämän osa-aluetta.
Niistä löytyy elämän kaikkiin muutoksiin tarkoitus…
Parillisuus – siis vuorovaikutus löytyy elämästä – maailmankaikkeuteen.
Ventti, 21, käänteisluvut 1 ja 2 ei sekään liene sattumaa –
ensimmäisin luvuin, pariton ja parillinen – joista maailma koostuu.
Tulevaisuus = 0 käänteisesti, luvuista muodostuva nykyhetki –
jatkuva liike menneisyydestä.
EIköhän se vastaus 42 – ole salaviisas ja kuvaa pikemminkin itse kysymyksen triviaalia,-”mikä on elämän tarkoitus” – luonnetta, eli sen mielettömyyttä. Richard Feynman kuului vastanneen sotaaikana, kutsunnoissa värvärin haastattelussa, kysymykseen, ”Kuinka paljon arvostat elämää”? -”64” – kuului Feynmanin vastaus. Värväri-psykiatri kysyi, miksi juuri 64, eikä esim. 73 ? No, jos olsin sanonut 73 , olisit kysynyt minulta täsmälleen saman kysymyksen! Vastaustensa perusteella hänet hylättiin, vaikkakin hän vastikään oli loistanut Manhattanprojektissa atomipommin kehittelyssä nuorimpana tuohon projektiin osallistuneista fyysikoista. Lisättäköön ettei Feynmanilla ollut itsellään kovin mairittelevaa kuvaa psykiatriasta tieteenä .