Mitä Ursa on?

14.5.2024 klo 12.52, kirjoittaja
Kategoriat: Otsikon takana , Ursa

Ursan Kaivopuiston tähtitorni on monille tuttu näky. Se on aktiivisesti käytössä ympäri vuoden, mutta toimistomme sijaitsee onneksi vähän isommissa tiloissa.

Ursa teki viime vuonna jäsenkyselyn* ja tänä keväänä lisäksi kyselyn naisille, jotka ovat kiinnostuneita tähtitaivaasta ja yleisemminkin näistä Ursan aiheista.

Vastausten perusteella alkoi tuntua hyvältä idealta avata hieman sitä, millainen yhdistys Ursa on, sekä mitä Ursan jäsenyys on, ja mitä se ei ole. Ursassa töitä yli 13 vuotta paiskineena näitä asioita pitää helposti itsestäänselvyyksinä, mutta eiväthän ne sitä tietenkään ole.

Tämän tekstin lisäksi on tulossa myöhemmin vielä kirjoitus siitä, millaista porukkaa ursalaiset tarkemmin tarkasteltuna ovat, sekä tervehdys uudelta puheenjohtajaltamme.

Tästä tulee pitkä teksti, vaikka kuinka yrittäisi keskittyä oleelliseen! Meillä on niin paljon toimintaa, että se yllättää aina itsenikin, kun alan sitä luetella. Kannattaa siis istua alas ja ottaa mukava asento.

Liian pitkä teksti! En ehdi lukea!

Tiivistettynä tämän tekstin sanoma on se, että Ursa on iso ja valtakunnallisesti toimiva tähtitieteen ystävien yhdistys. Emme kuitenkaan ole muiden suomalaisten tähtiyhdistysten kattojärjestö. Päätehtävämme on jakaa tietoa tähtitieteestä ja taivaanilmiöistä paitsi jäsenille, myös suurelle yleisölle. Jäseniltä ei edellytetä tietoja, taitoja tai osallistumista toimintaan. Pääasiallinen jäsenetu on Tähdet ja avaruus -lehti, mutta muitakin etuja on. Ursan jäsenenä tuet kaikkea Ursan toimintaa, sillä Ursa ei saa päivittäistoimintaansa avustuksia. Ursalla on hieman toimintaa pääkaupunkiseudulla ja Orimattilassa sijaitsevassa havaintokeskuksessa, mutta valtaosa toiminnasta tapahtuu verkossa ja on kaikkien jäsenten saavutettavissa. 

Ursa lyhyesti

Ursan toimisto ja myymälä sijaitsevat Helsingin observatoriolla.

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry on valtakunnallinen tähtiyhdistys. Meillä on tällä hetkellä noin 18 000 jäsentä ympäri maata, ja Ursa onkin yksi Suomen suurimmista tieteellisistä yhdistyksistä tai seuroista. Erittäin moni tunteekin Ursan nimeltä. Vuonna 2021 juhlittiin satavuotiasta Ursaa. Taivasasioista on siis ehditty levittää tietoa jo kotvanen!

Olemme kaikesta tästä huolimatta hyvin pieni putiikki: meillä on töissä vakituisesti viisi ihmistä toimistolla, neljä ihmistä lehden toimituksessa, sekä sivari. Lisäksi Ursalla tekee hommia kourallinen osa-aikaisia työntekijöitä. Lehden avustajia sekä erilaisia vapaaehtoisia sitten löytyykin jo kymmeniä.

Pidämme nykyään majaa vanhalla Helsingin observatoriolla. Rakennuksessa olevaa tähtitieteen yleisökeskusta ja sen näyttelyitä pyörittää Tiedemuseo Liekin observatorio. Talosta löytyy myös Yliopiston almanakkatoimisto.

Ursan tarkoituksena on tarjota jäsenilleen ja yleisölle selkeä ja nykyaikainen käsitys maailmankaikkeudesta, toimia tähtitieteen ja lähialojen harrastuksen edistämiseksi sekä edistää alansa kouluopetusta ja aikuiskasvatusta.

Pidämme esillä yleisesti hyväksyttyjä tieteellisiä teorioita, emmekä lähde mukaan spekulaatioihin. Meillä onkin luotettava maine, josta olemme hyvin ylpeitä. Tarjoamme tietoa tähtitieteestä ja -taivaasta ensi sijalla Suomen kielellä ja Suomen oloihin sovitettuna. Netti on pullollaan tietoa esimerkiksi englanniksi, ja omalla äidinkielellä esitetyt asiat vain ovat ymmärrettävämpiä. Meiltä saa kuitenkin asiakaspalvelua myös ruotsiksi ja englanniksi.

Mistä Ursan rahat tulevat?

Ursan toiminta pyörii pääasiassa jäsenmaksujen varassa. Toisinaan saadaan kirjankustannukseen jokin apuraha esimerkiksi kääntäjän työskentelyyn, ja Ursan esitelmät ja kurssit saavat tukea Opintokeskus Sivikseltä, jonka jäsen olemme.

Muutoin Ursa ei saa päivittäiseen toimintaansa mitään tukia valtiolta tai kunnilta. Olemme kyllä saanneet yksityisiltä säätiöiltä kiitettävästi tukia erilaisiin hankkeisiin vuosien varrella.

Koska rahavirrat muualta ovat hyvin niukkoja tai olemattomia, olemalla Ursan jäsen tuet hyvin suoraan siis myös kaikkea Ursan toimintaa!

”Tähtitieteen tietotoimisto”

Ursa on profiloitunut levittämään tietoa tähtitieteestä ja -harrastuksesta. Käytännössä se merkitsee lehden ja kirjojen kustannustoimintaa, puhelin- ja sähköpostipäivystystä sekä aktiivista tiedotusta.

Ursa kustantaa jäsenlehtenään lukijoidensa parissa erittäin arvostettua Tähdet ja avaruus -lehteä sekä tähtitieteestä ja lähitieteistä kertovia tietokirjoja. Moni tuntee Esko Valtaojan ja on lukenut hänen kirjojaan, ja Ursa onkin kustantanut useimmat niistä. Kustannamme myös yliopistoissa käytettäviä oppikirjoja, suomennoksia ulkomailla julkaistuista tietokirjoista sekä oppaita tähtitaivaan havaitsemiseen. Iloksemme moni Ursan kirjoista on palkittu esim. Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi 26.9.2018 Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon professori Heikki Ojalle teoksesta Universumi.

Ursa palvelee jäseniään ja suurta yleisöä arkisin klo 10–16 puhelimella ja sähköpostilla. Tyypillisesti opastamme jäsenyyteen liittyvissä asioissa, lähetämme postituksessa kadonneita Tähdet ja avaruus -lehtiä uudelleen sekä selvitämme, mikä se valoilmiö mahtoi olla, jonka soittaja näki edellisenä yönä (tai joissain tapauksissa jopa vuosia tai vuosikymmeniä aiemmin).

Ursan muu tiedotus toimii ensisijaisesti verkkosivujen (ursa.fi) lisäksi sosiaalisessa mediassa (nykyisin Facebook, Bluesky, Instagram, X ja YouTube). Vuoden aikana lähetetään vaihteleva määrä lehdistötiedotteita, ja jeesaillaan tähtitieteestä tai -harrastuksesta juttuja kirjoittavia toimittajia, tehdään juttuihin faktatarkistusta ja etsitään haastateltavia. Tähtitaivas nyt -podcastiakin on ehditty tehdä jo reilun viiden vuoden ajan.

Mitä Ursan jäsenyyteen sisältyy?

Tähdet ja avaruus -lehdessä kirjoitetaan kiinnostavista, ajankohtaisista asioista. Vuonna 2019 lukijoita kiinnosti muun muassa tähtienvälinen kappale ’Oumuamua.

Sinäkin voit olla Ursan jäsen! Liittyminen onnistuu verkkokaupassamme.

Moni liittyy Ursaan ihan vain saadakseen Tähdet ja avaruus -lehden. Tämä tuhti ja värikäs lukupaketti ilmestyy kahdeksan kertaa vuodessa. Jopa ammattitähtitieteilijät lukevat lehteä kiinnostuksella! Jäsenet pääsevät lukemaan lehteä halutessaan myös digitaalisessa muodossa. Valtaosa jäsenmaksuistamme kuluukin lehden toimittamiseen. 

Voit tutustua lehteen verkosta löytyvän kokonaisen näytelehden avulla.

Jäsenyys oikeuttaa myös etuihin Ursan tuotteissa ja palveluissa. Kirjojen kohdalla jäsenetu on noin 25 %, ja havaintovälineissä noin 10 %. Kurssimme ja nuorisotoimintamme ovat aina jäsenille edullisempia.

Jäsenkyselyn perusteella moni nykyisistä Ursan jäsenistä kokee tärkeäksi myös sen, että he ovat tukemassa hyvää asiaa. Yksinomaan jäsenmaksujen avulla tehdään tiedotusta sen eri muodoissa, kehitetään Ursan palveluita kuten havaintopalvelu Taivaanvahtia, mobiilitähtikarttaa ja uusia verkkopalveluita, pidetään verkkosivut ajan tasalla, järjestetään esitelmiä, tähtiretkiä, podcastia ja kursseja sekä nuorisotoimintaa, tuetaan suomalaista tähtiharrastustoimintaa sekä tuetaan peruskoulujen opettajia tähtitieteen opetuksessa.

Mitä Ursan jäseneltä vaaditaan?

Jäsenyyteen ei ole mitään vaatimuksia. (Tai no, jäsenmaksu olisi syytä mielellään maksaa.) Sen suuruus on aikuisille tänä vuonna 54 €.

Leikillisesti olemme sanoneet, ettei täällä edellytetä tutkintoa tai omaa avaruusrakettia! Mutta vakavissaan puhuen, Ursan jäseneksi liittyvän ei tarvitse tietää yhtikäs mitään avaruudesta tai tunnistaa ainoatakaan tähtikuviota. Joistain näistä asioista kannattaa tietysti olla kiinnostunut, jotta jäsenyys tuntuisi mielekkäältä. Tutustuessa Tähdet ja avaruus -lehteen oppii väkisinkin asioita yötaivaasta ja kohteista, joita se kätkee sisäänsä. Tähtiharrastajia on todella erilaisia, ja Ursa sopii todennäköisesti heistä aivan kaikille.

Jäsenkyselyiden perusteella tiedämme, että 60 % jäsenistämme seuraa tähtitiedettä netin, lehtien ja kirjojen välityksellä ja katselee tähtitaivasta vain satunnaisesti. Reilu 36 % seuraa tähtitaivaan tapahtumia lukemalla sekä havaitsee taivasta useita kertoja vuodessa. Vajaa 4 % käyttää runsaasti aikaa havainnoimalla tai valokuvaamalla taivaanilmiöitä ja/tai osallistuu aktiivisesti jonkin Ursan harrastusryhmän tai paikallisen tähtiyhdistyksen toimintaan.

Osa tästä sekalaisesta joukosta on kyllä myös ammattitähtitieteilijöitä, mutta kuten edeltä käy ilmi, Ursa on ehdottomasti hyvin matalan kynnyksen yhdistys.

Voi olla, että jäsenyys näkyy sinulle vain siinä, että Tähdet ja avaruus -lehti toimitetaan kotiin sen kahdeksan kertaa vuodessa. Ei siis ole pakko osallistua mihinkään tapahtumiin, edes etänä. Jos joskus päätät hankkia lisää luettavaa tai jonkun havaintovälineen, vaikka sen kiikarit (vaikka tavalliset lintukiikarit käyvät mainiosti taivaan tarkkailuun), tai osallistua jollekin kursseistamme, niin saat ne sitten jäsenenä edullisemmin.

Esimerkiksi koulut, kirjastot tai yritykset voivat olla Ursan yhteisöjäseniä.

Tähtiharrastuksen tukena

Ursan myymälässä havaintovälineiden ja kirjojen ostajia auttaa Jonna.

Välitämme myymälämme ja verkkokauppamme kautta myös havaintovälineitä, ja annamme opastusta niiden käyttöön maksutta. Tapaammekin sanoa, että me emme myy kaukoputkia ja kiikareita, vaan tähtiharrastusta. Emme tuputa ensimmäisen havaintovälineen ostajalle isointa ja kalleinta kaukoputkea, vaan kannustamme aloittamaan mieluummin maltillisen kokoisilla kiikareilla. Eikä niitäkään välttämättä tarvita! Ensin kannattaa aloittaa taivaaseen tutustuminen ihan paljain silmin.

Yksi Ursan palveluista on kaikille avoin Taivaanvahti. Se on Ursan havaintojärjestelmä, jonka tietokantaan kerätään tähtitieteellisten ja ilmakehän ilmiöiden havaintoja. Taivaanvahtiin ladatuista kuvista on löydetty muun muassa uusia revontuli- ja halomuotoja, mutta se on myös loistava tapa seurata, millaisia ilmiöitä Suomen taivaalla on tapahtunut. Samalla voi tarkistaa esimerkiksi, että näkikö joku toinenkin sen kirkkaan tähdenlennon, jonka itse juuri onnistui näkemään.

Ursa ei ole kattojärjestö

Valtakunnallisesti toimivan Tähtitieteellinen yhdistys Ursan lisäksi Suomessa toimii enemmän tai vähemmän aktiivisesti noin 40 muuta tähtiyhdistystä, joiden toiminta on keskittynyttä jollekin alueelle paikkakunnalle. Monien nimessä on osin historiallisista syistä osana ”Ursa”.

Nämä yhdistykset ovat kuitenkin täysin itsenäisiä, emmekä me ole näille kattojärjestö. Paikallisesti toimivilla yhdistyksillä on omat jäsenmaksunsa ja -etunsa. Toki teemme näiden yhdistysten kanssa yhteistyötä aina kun mahdollista!

Tapahtuuko Ursan toiminta pääkaupunkiseudulla?

Kaivarin tornilla oli jonoa Merkuriuksen ylikulun aikaan 2016.

Koska pääkaupunkiseudulla ei ole omaa paikallisesti toimivaa tähtiyhdistystä, Ursa järjestää täällä pienimuotoista toimintaa. Meillä on täällä toimiston ja myymälän lisäksi tähtitorni, jonka kuva löytyy ihan logostammekin. Tornilla järjestetään säännöllisesti kaikille avoimia tähti- ja aurinkonäytöksiä.

Pandemian aikana suuri osa toiminnasta saatiin siirrettyä verkkoon, missä se on kaikkien jäsentemme saatavilla. Kaikki esitelmät siirtyivät verkkoon. Valtaosa kursseistamme tapahtuu myös verkossa.

Osa nuorisotoiminnastamme tapahtuu nyt verkossa. Kesä- ja talvileirit järjestetään Orimattilassa, Ursan havaintokeskus Tähtikallion tiloissa. Samoissa tiloissa kokoontuvat myös harrastajat erilaisiin tapaamisiin, mutta kaikki harrastustapahtumat järjestetään nykyään hybridimuotoisina, joten osallistua voi etänäkin. Myös Helsingissä kokoontuvat jäsenillat ovat hybridimuotoisia. Tähtiharrastajien kesätapahtuma Cygnus järjestetään vaihtuvilla paikoilla ympäri Suomea, ja Cygnuksenkin esityksiä voi nykyään seurata verkossa.

Ursa siis järjestää hieman toimintaa pääkaupunkiseudulla, mutta pyrkii järjestämään valtaosan toiminnastaan verkossa siten, että se tavoittaisi mahdollisimman monet. Moni toki toivoisi, että Ursa tulisi järjestämään toimintaa juuri omaan kaupunkiin, mutta tätä ei voi mitenkään tehdä, ihan jo resurssien vähyyden vuoksi. Neuvomme, että kaikki paikallisesta toiminnasta kiinnostuneet tutustuisivat paikallisesti toimivien tähtiyhdistysten toimintaan. Ehkä jollakin niistä on esimerkiksi tähtinäytöksiä lähellä asuinpaikkaasi.


*) Moni jäsen on ihmetellyt, ettei ole saanut mitään kyselyä. Sitä ei lähetettykään kaikille, vaan tilastollisesti riittävälle otokselle Ursan valtavasta jäsenistöstä. Meillä ei ole tiedossa sähköpostiosoitetta läheskään kaikille jäsenille, vaan osalle kutsu kyselyyn jouduttiin lähettämään kirjeenä. Yksilöidyn kirjeen lähettäminen paperipostina tuhansille jäsenille olisi tullut kalliiksi.

Korjaus 15.5.2024 klo 9.45: korjattu jäsenmäärä 18 000, aiemmin tekstissä luki 17 000.
Korjaus 15.5.2024 klo 10.47: lisätty maininta Orimattilassa sijaitsevasta havaintokeskuksesta.

6 kommenttia “Mitä Ursa on?”

  1. Päivi Maunu sanoo:

    Jep, ei tullut kyselyä. Tässä siis spostiosoite 😉
    Ps. Syksy Räsäsen lyhyt kurssi kosmologiasta oli vaikuttava! Kiitos siitä ja Ursan toiminnasta.

  2. Lasse Reunanen sanoo:

    Tähdet ja avaruus lehti hyvä tietolähde suomalaisille tähtitaivaan kohteista.
    Kirjat ja tv-dokumentit sekä netti, Ursan sivut jne. täydentää tietoa.
    Valitut Palat lehti täytti 100 vuotta myös vuonna 2022 ja huomasin
    Valitut Palat 1/2022 lehden artikkelin: Tulkoon valo,
    jossa Linnunradan kuva Australiasta kuvattuna oli – keskusalue kaaren keskellä.
    Suomesta Linnunradan keskusta ei näy – joten siitä vähemmin kuvia ollut.
    Valitut Palan kuvaa katsoessa keskiosan muodostelmat oli melko
    symmetrisesti muotoutuneena- Linnunradan kokonaisuudesta olisikin
    mielenkiintoista nähdä yhteinäisempiä kaarikoosteita lisää – Ursaltakin.

  3. Henri Söderlund sanoo:

    Hienoa että meillä on URSA vaikka resurssit ovatkin rajalliset, mutta valitettavasti se mikä siirretään verkkoon pandemian aikana on hankala palauttaa, kuten etätyöhön siirtyminen työelämässä. Poikkeudet muuttuvat normaaliksi.

    1. Anne Liljeström sanoo:

      Tuleeko sinulle mieleen, mitä pandemian aikana muuttuneita käytäntöjä Ursan pitäisi muuttaa entiselleen?

  4. janne karjalainen sanoo:

    Moi

    Paperinen lehti näyttää olevan tärkeä. Luen sen kuitenkin mieluummin rihvelitaulultani, kuten muutkin lehdet. Olisi mielekästä tarjota jäsenyys ilman paperilehteä. Ursalta säästyisi paino- ja postikuluja ja minulta kiiltävän paperin vienti kierrätyslaatikolle (laiskana katkaisin jäsenyytenikin vuosia sitten).
    Jäsenmaksun pitäisi mielestäni olla silti sama.

    1. Anne Liljeström sanoo:

      Jäsenmaksun pitäisikin olla käytännössä sama ilman paperilehteä, sillä postituskulujen osuus on lopulta lehden teon kustannuksista erittäin pieni.

      Paperinen lehti tuntuu olevan hyvin suosittu jäsenistömme parissa, vaikka muutamat sen mieluiten lukevatkin sähköisenä. Verkkokauppaan jäsentunnuksin kirjautumalla voi jättäytyä pois lehden fyysisen kappaleen jakelusta. Näin säästyy kierrätykseltä. Paperisesta versiosta voi kieltäytyä myös olemalla yhteydessä suoraan Ursan toimistoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *