Keitä me olemme?
Miksi te olette täällä?
Miten te ajattelette?
Brittiläiselle pellolle on laskeutunut alus. Maapallolle on saapunut vierailija.
Kuka ottaa vieraan vastaan? Miten se tehdään? Mitä kerrotaan julkisuuteen – ja miten? Kuinka voimme edes yrittää ymmärtää mitään meille niin vierasta?
Vierailu (The Visit) on tanskalaisohjaaja Michael Madsenin tutkielma siitä, miten ihmiskunta saattaisi reagoida yllätysvierailuun ulkoavaruudesta. Elokuva on kaukana Hollywoodin jo niin moneen kertaan aiheen tiimoilta kartoittamasta räimeestä. Jo alkuteksteissä käy ilmi, että tekijöiden tavoitteena on ollut luoda eräänlainen simulaatio, fiktiivinen dokumentti.
Elokuvassa ei ole näyttelijöitä (lukuun ottamatta muutamia kuvitusmateriaalissa esiintyviä statisteja), vaan siinä kuullaan asiantuntijoita, joiden harteilla mahdolliseen vierailuun reagoiminen saattaisi olla. Näitä ovat muun muassa UNOOSAn (United Nations Office for Outer Space Affairs) entinen johtaja, astrofyysikko Mazlan Othman, Douglas Vakoch, yhteiskuntatieteilijä, joka työskentelee SETI-instituutissa tähtienvälisten viestinnän tutkimuksen parissa ja Kuninkaallisen laivaston amiraali Michael Boyce (virallisemmin varmaankin Lordi Boyce).
Vaikka ihmiskunnalla ei toistaiseksi ole mitään valmista suunnitelmaa siihen, miten moiseen vierailuun reagoitaisiin, asiantuntijoiden pohdintaa oli kiehtovaa seurata. Itseäni kutkutti aivan erityisesti, miten Iso-Britannian liikennelaitoksen entinen joukkotiedotuspäällikkö Vickie Sheriff suunnitteli tiedotetta muukalaisten saapumisesta yhdessä turvallisuuskonsultti Paul Beaverin kanssa. ”Olisiko David Attenborough paras henkilö rauhoittelemaan suurta yleisöä? Kaikki luottavat häneen, ja hän tuntee villieläimet hyvin!”
Vierailu ei ehkä tarjoa loputtomasti uutta tietoa niille, jotka ovat jo hyvin perehtyneet aiheeseen (vaikkapa lukemalla Paul Daviesin mainion kirjan Kolkko hiljaisuus), mutta jos elokuvalta ei odotakaan mitään muuta, se saattaa jäädä likilaskuiseksi. Itse nautin siitä, miten elokuva nosti ihmiskunnan eteen peilin. Miten me reagoisimme vierailuun – tai sen päättymiseen? Kokisimmeko sen uhkaavana, ja miksi? Näkisikö vierailija meissä jotain, mitä me emme näe itsessämme?
Koska elokuva ei tarjoile meille (onneksi) mitään kuvitteellista olentoa jonka ominaisuuksia voisimme ruotia, koko ajatusleikki pyörii väkisin oman napamme ympärillä. Mielestäni tämä on elokuvan suurin ansio. On helppoa latoa tiskiin faktoja siitä, miten vaikkapa YK:ssa on valmistauduttu tämäntyyppiseen kontaktiin, tai millaiseen biokemiaan vieras elämä saattaisi perustua. Vierailu saa parhaimmillaan katsojan astumaan hetkeksi itsensä ulkopuolelle ja tarkastelemaan ihmistä tuorein silmin. Se ei ole ihan vähän.
Tanskalais-suomalais-norjalais-irlantilais-itävaltalainen Vierailu esitettiin ennakkoon kymmenissä eri maissa ympäri maapalloa eilen 2.9. Seuraavaksi se näytetään ensin Rakkautta ja anarkiaa –festivaalilla (tätä kirjoittaessa näytösaikaa ei ollut vielä tiedossa, mutta ohjaaja Madsen kuulemma vierailee näytöksessä) minkä jälkeen se tulee Finnkinon ohjelmistoon 9.10. alkaen. (Hiukan hämäävästi tänä syksynä teattereihin tulee myös M. Night Shyamalanin kauhukomedia The Visit, jota ei tule tähän elokuvaan missään nimessä sekoittaman.)
Vierailu on hidastempoinen, visuaalinen, pohdiskeleva ja hiukan melankolinen katsaus täysin pysäyttävään tapahtumaan, jota ei ole koskaan tapahtunut. Elokuvassa ei ole ainoatakaan räjähdystä. Suosittelen sitä lämpimästi.
Osatuottajana toimineen suomalaisen Mouka Filmin sivu, jolta löytyy myös traileri
Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin sivut
Elokuvan näytöstiedot Finnkinon sivuilla
Paul Davies: Kolkko hiljaisuus (Ursa)
Panssarivaunuin ja kranaatinheittimin tuo vieras alus piiritettäisiin ihan aluksi. Ihmiskunnan henkinen taso ei muunlaiseen lähestymistapaan taivu. Tästä syystä johtuen älykkäät, vieraat siviilisaatiot pysyvät visusti poissa täältä, vaikka niitä olisikin.
Eli ei siis huolta! Ne eivät tule 🙂
Täsmälleen. Paikalle kertyisi ohikulkijoita katsomaan pellolla olevaa outoa kohdetta, joku soittaisi hätäkeskukseen, poliisi saapuisi paikalle ja vähän aikaa neuvoteltuaan bobbyt evakuoisivat ihmiset näköetäisyyden ulkopuolelle. Sen jälkeen suuri yleisö ja tiedotusvälineet olisivat vain viranomaistiedon varassa. Huhut lähtisivät liikkeelle, viranomaiset pohtisivat miten paniikki vältetään ja keksisivät jonkin peitetarinan. Suljetun piirin sisällä viranomaisten ensimmäinen teoria olisi että kyseessä on pila tai julkisuustemppu, kakkosteoria olisi jonkin vieraan valtion sotilasoperaatio. Vasta näiden vaiheiden jälkeen, olettaen että joku riittävän korkea päällikkö ensin päätyy sille kannalle, viranomaisten piirissä saatettaisiin ruveta ajattelemaan että kohde ei ehkä ole tältä planeetalta. Tuohon mennessä aikaa olisi kulunut ehkä 2-3 vuorokautta. Jatko riippuisi siitä poistuuko kohde paikalta vai jääkö se asumaan.
Mutta jos kohde on osannut lentää tänne asti, se tuntee myös etologian perusteet ja osaa ennustaa reaktiomme. Silloin se haluaa poistua pellolta ennen kuin alkuasukkaat muodostavat ruuhkan ympärille. Niinhän teki jo apinain Tarzan kun seikkaili afrikoissa. Eli juuri mitä Metusalah sanoi. Tilannetta ei synny. Vain legendat jäävät kiertämään.