Taivaallinen moikkailu ei tuhoa
Venus, Jupiter ja Merkurius La Sillan observatorion yläpuolella kesäkuussa 2013. Kuva Y. Beletsky (LCO)/ESO (CC BY 4.0)
Aamutaivaalla erottuu nykyään pari huomiotaherättävän kirkasta pistettä, oletteko huomanneet? Mars, Venus ja Jupiterhan ne siellä hengailevat. Hehkuva trio nousee itäisestä horisontista ennen Aurinkoa kokonaisuudessaan noin viiden kieppeillä (Jupiter kuhnuroi vielä horisontin tasalla) ja kohoaa yhä korkeammalle, kunnes Auringon nousu kuuden, seitsemän maissa valaisee taivaan ja hämärtää planeetat näkyvistä.
Rykelmä tiivistyy entisestään lokakuun loppua kohti ja ennättää nousta yö yöltä korkeammalle ennen päivän valkenemista. Jupiter on taivaalla lähimpänä Marsia 18.10, minkä jälkeen se lipuu treffaamaan Venusta 26.10. Planeetat pysyttelevät aamutaivaalla tämänkin jälkeen hitaasti toisistaan loitoten ja etelämpään siirtyen oikeastaan vuoden loppuun saakka. (Miten sen nyt laskee — eivät ne yhtäkkiä sieltä minnekään ampaise.)
Aamunvirkkuja kolmikko varmasti ilahduttaa, mutta kun planeetat kohtaavat taivaalla, netissä herää aina villejä spekulaatioita siitä, josko nyt edes jotain katastrofaalista tapahtuisi. Voisiko planeettarykelmä aiheuttaa maanjäristyksiä tai tulvia tai ehkä kiskaista Maan radaltaan? Selvitetäänpä, onko huoleen aihetta.
Vuorovesiä ja vellontaa
Maanpäälliseen elämään vaikuttaa eniten kaksi taivaankappaletta: Kuu ja Aurinko. Kuu on meitä kirkkasti lähin melko massiivinen taivaankappale, ja Aurinko on kaukana, mutta jättimäinen (ja vaikuttaa tietysti Maahan muutenkin kuin gravitaationsa välityksellä).
Niiden massat — tai oikeastaan tuon massan aiheuttama gravitaatio — saavat Maassa aikaan vuorovesi-ilmiön. Tämä pullistaa paitsi planeettamme merenpintaa, myös jossain määrin sen kivikuorta. Kuun vaikutus vuorovesiin on näistä kahdesta hitusen voimakkaampi.
Suomessa ilmiö on suhteellisen huonosti tunnettu, sillä Itämeri on perin pieni eikä siihen synny kunnon vuorovesivellontaa. Ilmanpaineen vaihtelut ja tuulet saavat siellä aikaan vastaavan suuruisia muutoksia.
Vuorovesi-ilmiö on voimakkaimmillaan täyden- ja uudenkuun aikaan, kun Kuu, Maa ja Aurinko ovat samassa linjassa. Mikäli tämä sattuu syys- tai kevätpäiväntasauksen aikaan kun Kuu ja Aurinko ovat kumpikin päiväntasaajan yläpuolella, ilmiö voimistuu entisestään.
Todella jymyisä vuorovesi saadaan, jos Kuu on tällöin vielä radallaan lähellä sitä pistettä, jossa se on lähinnä Maata eli ns. perigeumissa. Meren pinta saattaa tällöin nousta joillain alueilla äärimmillään puoli metriä korkeammalle kuin normaalin nousuveden aikaan. Tällainen kombo toistuu 4,5 vuoden välein, mutta mitään silmitöntä hävityksen kauhistusta se ei aiheuta.
Ajatus siitä, että tällainen vatkaus voisi aiheuttaa myös maanjäristyksiä oli vakavassa fundeerauksessa jo 1700-luvulla, mutta tapahtuuko näin oikeasti? Loogisesti tuntuisi fiksulta että kyllä, juuri näin — jos maankuoressa on jännityksiä, vuorovesivoimat voisivat laukaista sen ja aiheuttaa järistyksen. Kunnollista näyttöä tästä ei kuitenkaan vielä ole. Jos maanjäristyksillä ja vuorovesillä on joku yhteys, se ei voi olla kovin suuri.
No hyvä — Kuu ja Aurinko vaikuttavat meihin, mutta eivät aiheuta massiivista tuhoa ja hävitystä. Entä ne planeetat?
Taivaallista köydenvetoa
Aurinkokunnan planeetat eivät ole milloinkaan tarkasti rivissä, sillä niiden kiertoajoille ei löydy yhteistä jaksoa. Joku niistä on aina eri puolella taivasta kuin muut planeetat. Tiukimmassakin planeettakimpussa ne ovat taivaalla vähintään 30 asteen levyisellä alueella, mikä vastaa noin 60 täysikuun halkaisijaa. (Seuraavan kerran tämä muuten tapahtuu 20 maaliskuuta vuonna 2673 ja äärimmäisimmän tiukka sumppu saadaan 2854. Kannattaa merkitä kalentereihin.)
Mutta vaikka ne joskus olisivatkin siistissä rivissä, mitään äkillistä gravitaatiorytäkkää ei tapahdu. Planeetoista suurin, Jupiter, vaikuttaa meihin korkeintaan yhden prosentin siitä mitä Kuu silloin, kun se on radallaan meitä lähinnä. Jos Jupiter ottaisi kaikki muutkin planeetat mukaan tähän taivaalliseen köydenvetoon, ne vaikuttavat yhteisvoimin gravitaatiollaan Maahan yhdessä alle 2 % siitä mitä Kuu.
Ihan kohtuullisen kiva kimppu saadaan itse asiassa jo syyskuun 4. vuonna 2040, kun planeetat Merkuriuksesta Saturnukseen ovat hauskasti rivissä taivaalla — joskin Suomesta katsottuna ne viistävät jo horisonttia Auringon laskiessa ja viihtyvät siis lähinnä päivätaivaalla. Päiväntasaajan tienoilla rivi sojottaa iltataivaalla suorempaan Auringosta ylös ja on varmasti aika huikea näky, vaikka pientä ja himmeää Merkuriusta onkin hankalaa nähdä.
Nautitaan siis aamutaivaan planeettakolmikosta hyvillä mielin!
3 kommenttia “Taivaallinen moikkailu ei tuhoa”
Vastaa
Keitä me olemme?
Miksi te olette täällä?
Miten te ajattelette?
Brittiläiselle pellolle on laskeutunut alus. Maapallolle on saapunut vierailija.
Kuka ottaa vieraan vastaan? Miten se tehdään? Mitä kerrotaan julkisuuteen – ja miten? Kuinka voimme edes yrittää ymmärtää mitään meille niin vierasta?
Vierailu (The Visit) on tanskalaisohjaaja Michael Madsenin tutkielma siitä, miten ihmiskunta saattaisi reagoida yllätysvierailuun ulkoavaruudesta. Elokuva on kaukana Hollywoodin jo niin moneen kertaan aiheen tiimoilta kartoittamasta räimeestä. Jo alkuteksteissä käy ilmi, että tekijöiden tavoitteena on ollut luoda eräänlainen simulaatio, fiktiivinen dokumentti.
Elokuvassa ei ole näyttelijöitä (lukuun ottamatta muutamia kuvitusmateriaalissa esiintyviä statisteja), vaan siinä kuullaan asiantuntijoita, joiden harteilla mahdolliseen vierailuun reagoiminen saattaisi olla. Näitä ovat muun muassa UNOOSAn (United Nations Office for Outer Space Affairs) entinen johtaja, astrofyysikko Mazlan Othman, Douglas Vakoch, yhteiskuntatieteilijä, joka työskentelee SETI-instituutissa tähtienvälisten viestinnän tutkimuksen parissa ja Kuninkaallisen laivaston amiraali Michael Boyce (virallisemmin varmaankin Lordi Boyce).
Vaikka ihmiskunnalla ei toistaiseksi ole mitään valmista suunnitelmaa siihen, miten moiseen vierailuun reagoitaisiin, asiantuntijoiden pohdintaa oli kiehtovaa seurata. Itseäni kutkutti aivan erityisesti, miten Iso-Britannian liikennelaitoksen entinen joukkotiedotuspäällikkö Vickie Sheriff suunnitteli tiedotetta muukalaisten saapumisesta yhdessä turvallisuuskonsultti Paul Beaverin kanssa. ”Olisiko David Attenborough paras henkilö rauhoittelemaan suurta yleisöä? Kaikki luottavat häneen, ja hän tuntee villieläimet hyvin!”
Vierailu ei ehkä tarjoa loputtomasti uutta tietoa niille, jotka ovat jo hyvin perehtyneet aiheeseen (vaikkapa lukemalla Paul Daviesin mainion kirjan Kolkko hiljaisuus), mutta jos elokuvalta ei odotakaan mitään muuta, se saattaa jäädä likilaskuiseksi. Itse nautin siitä, miten elokuva nosti ihmiskunnan eteen peilin. Miten me reagoisimme vierailuun – tai sen päättymiseen? Kokisimmeko sen uhkaavana, ja miksi? Näkisikö vierailija meissä jotain, mitä me emme näe itsessämme?
Koska elokuva ei tarjoile meille (onneksi) mitään kuvitteellista olentoa jonka ominaisuuksia voisimme ruotia, koko ajatusleikki pyörii väkisin oman napamme ympärillä. Mielestäni tämä on elokuvan suurin ansio. On helppoa latoa tiskiin faktoja siitä, miten vaikkapa YK:ssa on valmistauduttu tämäntyyppiseen kontaktiin, tai millaiseen biokemiaan vieras elämä saattaisi perustua. Vierailu saa parhaimmillaan katsojan astumaan hetkeksi itsensä ulkopuolelle ja tarkastelemaan ihmistä tuorein silmin. Se ei ole ihan vähän.
Tanskalais-suomalais-norjalais-irlantilais-itävaltalainen Vierailu esitettiin ennakkoon kymmenissä eri maissa ympäri maapalloa eilen 2.9. Seuraavaksi se näytetään ensin Rakkautta ja anarkiaa –festivaalilla (tätä kirjoittaessa näytösaikaa ei ollut vielä tiedossa, mutta ohjaaja Madsen kuulemma vierailee näytöksessä) minkä jälkeen se tulee Finnkinon ohjelmistoon 9.10. alkaen. (Hiukan hämäävästi tänä syksynä teattereihin tulee myös M. Night Shyamalanin kauhukomedia The Visit, jota ei tule tähän elokuvaan missään nimessä sekoittaman.)
Vierailu on hidastempoinen, visuaalinen, pohdiskeleva ja hiukan melankolinen katsaus täysin pysäyttävään tapahtumaan, jota ei ole koskaan tapahtunut. Elokuvassa ei ole ainoatakaan räjähdystä. Suosittelen sitä lämpimästi.
Osatuottajana toimineen suomalaisen Mouka Filmin sivu, jolta löytyy myös traileri
Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin sivut
Elokuvan näytöstiedot Finnkinon sivuilla
Paul Davies: Kolkko hiljaisuus (Ursa)
2 kommenttia “Keitä me olemme?”
-
Panssarivaunuin ja kranaatinheittimin tuo vieras alus piiritettäisiin ihan aluksi. Ihmiskunnan henkinen taso ei muunlaiseen lähestymistapaan taivu. Tästä syystä johtuen älykkäät, vieraat siviilisaatiot pysyvät visusti poissa täältä, vaikka niitä olisikin.
Eli ei siis huolta! Ne eivät tule 🙂-
Täsmälleen. Paikalle kertyisi ohikulkijoita katsomaan pellolla olevaa outoa kohdetta, joku soittaisi hätäkeskukseen, poliisi saapuisi paikalle ja vähän aikaa neuvoteltuaan bobbyt evakuoisivat ihmiset näköetäisyyden ulkopuolelle. Sen jälkeen suuri yleisö ja tiedotusvälineet olisivat vain viranomaistiedon varassa. Huhut lähtisivät liikkeelle, viranomaiset pohtisivat miten paniikki vältetään ja keksisivät jonkin peitetarinan. Suljetun piirin sisällä viranomaisten ensimmäinen teoria olisi että kyseessä on pila tai julkisuustemppu, kakkosteoria olisi jonkin vieraan valtion sotilasoperaatio. Vasta näiden vaiheiden jälkeen, olettaen että joku riittävän korkea päällikkö ensin päätyy sille kannalle, viranomaisten piirissä saatettaisiin ruveta ajattelemaan että kohde ei ehkä ole tältä planeetalta. Tuohon mennessä aikaa olisi kulunut ehkä 2-3 vuorokautta. Jatko riippuisi siitä poistuuko kohde paikalta vai jääkö se asumaan.
Mutta jos kohde on osannut lentää tänne asti, se tuntee myös etologian perusteet ja osaa ennustaa reaktiomme. Silloin se haluaa poistua pellolta ennen kuin alkuasukkaat muodostavat ruuhkan ympärille. Niinhän teki jo apinain Tarzan kun seikkaili afrikoissa. Eli juuri mitä Metusalah sanoi. Tilannetta ei synny. Vain legendat jäävät kiertämään.
-
Vastaa
Kuulemiin, sanoi muukalainen
Frank Draken suunnittelema Arecibon viesti graafisessa muodossa. Viesti sisältää valtavat määrät tietoa sille, joka sen osaa tulkita. Kuva Arne Nordmann (CC BY-SA 3.0)
Maapallon ulkopuolisen älyn etsintä sai uutta potkua pari viikkoa sitten, kun yrittäjä-sijoittaja Juri Milner ilmoitti perustaneensa Breakthrough Initiatives -hankkeen. Hankkeen yhtenä ideana on tehdä havaitsevaa SETI-tutkimusta (Search for Extraterrestrial Intelligence), ja tähän on osoitettu seuraavien 10 vuoden ajaksi vähintään sadan miljoonan dollarin määräraha. Se ei ole avaruushankkeiden puitteissa missään tapauksessa mikään tolkuton summa, mutta toimii varmasti (toivottavasti) pontimena muille sijoittajille ja innostaa tutkijoita mukaan. Mistään hönöstä hankkeesta ei ole kyse, sillä hanketta ovat johtamassa muun muassa Astronomer Royal Martin Rees, eksoplaneettakonkari Geoffrey Marcy, koko SETI-hankkeen isä Frank Drake sekä NASA Ames Research Laboratoryn entinen johtaja Peter Worden. Hankkeen julkisiin tukijoihin kuuluu muun muassa kosmologi Stephen Hawking.
Breakthrough Initiatives on jaettu kahteen osaan: Breakthrough Listen kuulostelee taivaalta tulevia signaaleja Green Bankin ja Parkesin radioteleskoopeilla. Se on kaikkien aikojen mittavin tämän tyyppinen hanke ja 50 kertaa aiempia herkempi. Sen tarkoituksena on kuunnella lähimmät miljoona tähteä ja tuhannesta lähimmästä tähdestä (tai no, niitä kiertäviltä planeetoilta) voitaisiin havaita signaali, jonka voimakkuus vastaisi tavallista lentokonetutkaa. Melkoista.
No, tarkoituksenani ei oikeastaan ollut selittää hankkeen yksityiskohtia, vaan pohtia Listen-ohjelman sisarta, Breakthrough Messagea. Se on (myöhemmin avattava) kansainvälinen kilpailu, jonka tavoitteena on tuottaa tähtiin lähetettävä, ihmiskuntaa ja maapalloa edustava digitaalinen viesti. Breakthrough Initiatives korostaa, ettei kyseessä ole sitoumus siihen, että viesti todella lähetettäisiin. Tarkoituksena on pikemminkin tutkiskella eri tapoja kommunikoida avaruuteen sekä avata keskustelua siitä, miten Maan ulkopuolisen elämän kanssa kannattaisi viestiä.
Ja että kannattaisiko?
Miten fiksua on huudella ulos suureen tuntemattomaan että ”täällä ollaan, tulkaa leikkimään” (tai nykyisellä ilmastomeiningillä ehkäpä pikemminkin ”tulkaa pyyhkimään”)? Seuraisiko siitä jonkinlainen Maailmojen sota, jossa muukalaisten alukset sitten pimentäisivät taivaan (ja Valkoinen talo saisi ensimmäisenä plasmatykistä kupoliinsa) ja meidän hölmöläisten taru olisikin sitten kuta kuinkin siinä?
Se tietysti edellyttäisi sitä että näillä muukalaisilla olisi paitsi sotaisa mielenlaatu (sekä halu viedä meiltä naiset ja työpaikat), myös sellaiset alukset, että niillä kipaistaisiin tänne valovuosien takaa näitä taipumuksia toteuttamaan. Jotain muutakin hyötyä kuin liipasinsormen treeniä tästä luulisi heille koituvan. Vettä ja happea (joita me kovasti täällä arvostamme) löytyy kaikkialta avaruudesta viljalti. Biomassaa — kuten ihmisiä, eläimiä, kasveja ja pöpöjä — täällä tietysti on runsaasti, jos he sitä nyt sattuisivat jostain syystä kaipaamaan. Mutta jos näillä avaruuden valloittajilla on käytössään ultranopeat alukset, ehkä heiltä luonnistuu myös soluviljely tankeissa. Öljykin meiltä alkaa olla jo loppumassa (katso kohta ”nykyinen ilmastomeininki”).
Tällaista kärjistettyä ja huumorilla höystettyä pohdintaa voisi tietysti jatkaa rivikaupalla, mutta asian tärkeyttä — ja ainutlaatuisuutta — ei sovi unohtaa. Mitäs, jos joku kuuleekin? Saati vastaa meille?
Pioneer 10 ja 11 sekä Voyager 1 ja 2 -luotaimet kantavat mukanaan fyysisiä viestejä ihmiskunnalta, mutta on hyvin epätodennäköistä, että kukaan koskaan niitä löytää. Avaruuteen on kuitenkin lähetetty jo useita digitaalisia, eli valon nopeudella kulkevia viestejä. Niistä ehkä kuuluisin on Arecibon teleskoopilla vuonna 1974 lähetetty viesti, joka suunnattiin kohti 25 000 valovuoden päässä olevaa pallomaista tähtijoukkoa M13 (vastausta tai vierailijoita ei ole odotettavissa aivan heti). Sen sijaan japanilaisten tähtitieteilijöiden Hisashi Hirabayashin ja Masaki Morimoton Altair-tähteä kohti suunnattu viesti olisi ehditty vastaanottaa ja vastaustakin voitaisiin odottaa varhaisimmillaan jo tänä vuonna. Altair on kuitenkin iältään alle miljardi vuotta, joten on vallan mahdollista, että systeemin mahdollisilla planeetoilla ei olisi vielä ainakaan kovin edistynyttä elämää ennättänyt kehittyä — jos maapallo on mikään malliesimerkki tässä suhteessa.
Onko tällaisen kosmisen huhuilun jatkaminen vastuullista puuhaa? Pitäisikö vain olla hiljaa ja kuunnella, josko joku muu olisi päättänyt ottaa riskin ja julistaa olemassaoloaan koko galaksille? Jospa vallitseva kolkko hiljaisuus johtuukin siitä, että kaikki ovat päättäneet pelata varman päälle?
Asia koskee koko ihmiskuntaa. Millaisen kuvan haluamme antaa itsestämme, ja haluammeko? Tämän keskustelun aika näyttää nyt koittaneen. Toivottavasti sitä myös käydään.
Breakthrough Initiatives -hankkeen kotisivu
Lista avaruuteen toistaiseksi lähetetyistä viesteistä (englanniksi)
12 kommenttia “Kuulemiin, sanoi muukalainen”
-
Aki Jaatinen sanoo:
Joskus tämä tieteen nimissä touhuili jonkun vieraan älyn parissa tuntuu tosiaan täysin älyvapaalta.Mutta rikkaat ja vaikutusvaltaiset ihmiset päättävät sen, mikä on viisasta ja mikä hyväksyttävää noin yleisesti maailmassa ja se on myös heidän määrättävissä mikä on lapsellista, naurettavaaa ja typerää.Minusta esim.rukoileminen, sen kautta Jumalaan yhteydesssä oleminen ei ole typerää ja ei uskottavaa, vai juuri päinvastoin.Ihminen kyllä laittaa toivonsa löytääkseen ”älyllistä” elämää avaruudesta, mutta nöyryyttää lähimmäisiään, jotka uskaltavat uskoa Raamattuun Jumalan Sanana.Ja mielestäni ei tiede ja Raamattu edes ole ristiriidassa keskenään.Jos uskaltaa nähdä asioita ja tulkita niitä hieman laajemmin.Millän ihmeen perusteella siis kristillisyys ja kristinusko on huuhaa juttuja, mutta Alienien metsästys ei.Olen saanut satoja rukousvastauksia Jeesukselta Kristukselta, lähes 30 vuodena aikana.Alienit taas eivät ole vastanneet kertaakaan, eivätkä välittäneet asiostani! Niin, kumpi se näistä nyt sitten typerää olikaan? Kannatan normaalia tieteellistä työtä ja tutkimusta, mutta en sanoisi SETI ohjelmaa sellaiseksi, kovin helposti.Maailmankaikkeudessa on kaikenalaista elämää, se on itsestäänselvää, mutta kaikki alienit ja muuut jotka ehkä joskus vastaavat ihmiskunnalle, eivät ole muuta, kuin ihmisen ja Jumalan vihollisina tunnettuja pahoja henkivoimia.Ne mielellään jatkavat tuollaisten SETI ohjelmien ja muiden huuhaa tiede hankkeiden pyörittämistä, ettei ihminen vaan, kääntyisi sen puoleen josta apu oikeasti jopa tulsi.Olen lienee tehnyt kantani selväksi.
-
jari n sanoo:
Kyllä alkaa vähän tuntua siltä, että porukat vouhottaa vaan liikaa.
Fysiikan ja kemian puolella alkaa olla aikalailla selvillä, mikä on mahdollista ja mikä ei. Ja sen perusteella saadaan kyllä lähetellä tuonne ihan mitä vaan, koska jos sieltä jotain kuuluu, niin kuuluu, mutta ketään sieltä ei kyllä fyysisesti tule ilmestymään paikalle.
Uskovaisillahan (kyllä, on yleistys ja joka ei pärjää, ei pärjää) näyttää olevan aina jotain sanomista joka asiaan ja vaikka ollaan elämänä ryömitty melkein kolme miljardia vuotta merestä maan päälle, ei vieläkään oikein mene jakeluun, että kuvitellut todellisuudet on olemassa vain sen aikaa, kun niitä kauvitelmia jaksaa pyöritellä päässään.
Ei siinä mitään, jos se auttaa ihmistä sietämään yksinäisyyttään, mutta pitäisi ne omat hörhötyksensä itsellään eikä varsinkaan yrittäisi kammeta vastaan. Se on kuitenkin niin, että ennen vanhaan lääketieteen edesottamukset olivat hirvittävästi ukko ylimmäistä vastaan, mutta kyllä se myös on niin, että uskovaisille kelpaa se ihan sama lääktetieteen hoito silloin kun, rukous ei korjaakaan umpisuolta tai muuta vaivaa. Niin että älkää jaksako. Te ette kuulosta kovin jodonmukaisesti miltään muulta kuin johdonmukaisen epäjohdonmukaisilta.Nythän on trendikästä pelätä myös keinoälyä ja sitä kuinka robotit valtaavat maailman ja syöksevät ihmiset tuhoon. Siellä missä uskonnoilta alkaa höyry loppua julistamaan tuomiota ja turmiota on keksitty uusi porukka vouhottamaan uutta, teknisempää maailmanloppua.
Olisikohan se nyt vaan niin, että annetaan niiden maailmanloppujen olla, koska jos sellainen tulee, ihan mistä tahansa syystä, niin se nyt tulee sitten joka tapauksessa. Sen jauhaminen ei vie roskia roskikseen eikä imuroi eikä löydä uusia energialähteitä, ei ulkoiluta koiraa eikä tee mitään muutakaan sellaista, mikä arkielämässä oikeasti painaa päälle.
Mutta olisihan se nyt aivan hillittömän siistiä, jos löytyisi joku toinen porukka tuolta galakseista. Mielenkiintoista olisi verrata kehityskulkua. Onko niilläkin korvat ja silmät ja nenä? Jos meillä on saaliita ja petoja, melkovarmasti sama syömisen oikopolku on niilläkin ollut joten ruoka on pitänyt haistaa ja nähdä ja uhka/saalis on piitänyt kuulla/nähdä. Ja kun pitää löytää ruokaa, sitä ei tipu siihen eteen, onko niilläkin ja minkälaiset raajat etsiä sitä. Meillä on tämä oma luurakenne, joka on kestänyt uskomattoman hyvin evoluutiossa. Onko niillä jokin vastaava ja millä lailla erilainen/samanlainen. Tällaista pohdintaa voisi jatkaa myös sivukaupalla. Terve järki sanoisi, että vaikka kuinka omituisilta näyttäisivät, samat ruumiintoiminnot pitäisi silti löytyä jossakin muodossaan.
Teillä uskovaisilla kun on se jyrkkä vaatimus, että teidän jumalanne on se ainoa oikea ja joka porukalla on se juuri oikea, niin olisihan tuo hauska kysyä niiltä alienelita, että onko se sitten teilläkin se ainoa oikea.
Kun niitä ainoita oikeita rupeaa olemaan joka porukalla omansa, niin siellä pilvenreunoilla rupeaa olemaan ruuhkaa. Kuka niistä on se oikea ja ketkä on väärässä. Siellä on siis paljon lupauksia taivaista ja taivaalliset mainosmiehet ovat siis vuosituhansia valehdelleet ja houkutelleet ihmisiä tuhoon.
Ei kertakaikkiaan mitään logiikaa! Missään uskonnossa ei ole mitään järkeä. Se on hyvää, että älkää tehkö toisillenne pahaa, mutta siihen tulokseen saattaisi voida päätyä muutakin kautta. Vai mitä?
-
-
SpaceBiy sanoo:
Breakthrough Messagessa on niiden kotisivujen mukaan kysymys siita, etta mietitaan vastausta vieraan alyn viestintaan, eika siita, etta huudeltaisiin itsestamme satunnaisesti ympari avaruutta.
Tassa koko projektissa mielenkiintoisinta on tarkastella koko valintaprosessia: minkalaisia ehdotuksia Viestiksi tulee ja oikeasti: miten voimme viestia itsestamme ymmarrettavasti? Ja viestin pitaa edustaa koko ihmiskuntaa, joten ketka paasevat valitsemaan Messagen?
Mutta: koko homma on lopulta puhdas ajatusleikki. Silla se vieraalta alylta saamamme viesti, johon lahetaan vastaamaan jotain, maarittaa mita ja miten vastataan: optimitapauksessa Ne lahettaa meille tietoa ohjelmointikielistaan, jonka pohjalta pystytaan lahettamaan niiden jarjestelmaan troijalainen virus keyloggereineen… ;0P
-
Joo, sinne kannattaisi lähettää elämän yhteisenä tekijänä heti kärkeen meidän ihmisten DNA.
Jos voi tehdä täydellisen täsmäaseen, sen parempaa troijalaista ei keksi edes Elop.
🙂
-
-
mikko siitonen sanoo:
No joo,
Jos on rahaa ja tuo tuntuu kivalta, niin mikas siina. Itse en oikein jaksa innostua. Jos joku joskus tuhansien vuosien paasta vastaa, niin entas sitten?
t. Mikko
-
Anne Liljestrom sanoo:
Meinaatko Mikko ettei yhtään säväyttäisi, jos saisit tietää että emme niin sanotusti ole yksin? 🙂
-
-
Jos omassa Linnunradassamme sattuisi löytymään kommunikointiin kykenevä siviilisaatio, pelkän ”mitäpä kuuluu/kiitos hyvää”-viestien vaihtamiseen kuluisi vähintäänkin tuhansia vuosia, kuten Mikko tuossa edellä totesi.
Lähimpään galaksinaapuriimme viesti kulkee yhteen suuntaan 2,2 miljoonaa vuotta. Eli eiköhän jätetä nämä vieraiden siviilisaatioiden etsimisleikit ökyrikkaiden ”pikkupoikien” harrastukseksi.
Älyllisiä siviilisaatioita mitä todennäköisimmin vilisee Universumissa, mutta niillä kaikilla on kommunikoinnin kannalta samat ylipääsemättömät pulmat kuin meilläkin, eli lohduttomat etäisyydet.
-
Jukka Nieminen sanoo:
Aki Jaatiselle sanoisin ettäjos seti-osallistujat vaan uskoisi,että vastaua tulisi kun uskovaisillekin riittää,että uskoo rukousvastauksiin.Minä uskon että jaksan nostaa tämän talon,mutta tiedän etten jaksa.Siinä uskon ja tiedon ero.
-
isompi veli sanoo:
Jos kysyttäisiin Pentagonilta mihin kaikkeen he valmistautuvat niin aivan varmasti listalta löytyisi alienien hyökkäys ja aivan varmasti heillä on toimisto, joka suunnittelee vastatoimia alienien hyökkäystä vastaan laatien suunnitelmia tätä varten joka sitten voidaan tarvittaessa ottaa hyllyltä ja soveltaa.
Maailmankaikkeus on ollut olemassa 12,5 miljardia vuotta. Aurinko on viiden miljardin vuoden ikäinen. Maapallo 4,5 miljardin vuoden ikäinen. Maailmankaikkeus on siis vain kolme kertaa maapallon ikäinen. Me voimme olla maailmankaikkeuden ensimmäinen kehittyneempi elämänmuoto.
Uskon kyllä, että maailmankaikkeus on täynnä elämää, mutta varmaankin miltei kaikki ovat niin alkeellisia jotka eivät pysty noteeraamaan maapallolta tulevia viestejä.
Meidän pitäisi teknologisella tasolla kehittyä nopeilla loikilla korkeammaksi sivilisaatioksi saadaksemme paremman aseman siinä vaiheessa, kun kohtaamme muita elämänmuotoja.
Pystyisimme jo tällä hetkellä rakentamaan Star Trekistä tutun Enterprisen. Enterprisen moottorin teoria hallussa ja näin edelleen olennaiset tekniikat on jo laboratorioissa.
Villinä ennustuksena voisi sanoa, että rakennamme Enterprisen 2100-luvun aikana.
-
Matti sanoo:
Ei ne tiede ja uskonto toisistaan niin kauhean erilaisia ole. Molemmat ovat ihmisen tapa yrittää hahmottaa tätä ympärillä havainnoitua todellisuutta. Toki tiede on siinä erikoisasemassa että siinä uskomuksia eli teorioita pyritään toistojen kautta todistamaan todeksi. Voihan olla että tämän päivän uskom. *kröhm* teoriat hymyilyttää tulevaisuuden Ursalaisiakin.
Minun mielestä nämä hankkeet osoittavat kiitettävää ennakkoluulottomutta, meillä on teoria että avaruudessa on/ei ole älylli *kröhm* kommunikointiin kykyenevää elämää ja se pyritään tutkimaan/todistamaan kokeellisesti? Mahdollisen vastauksen pohtiminen taas on, jos ei muuta, niin mielenkiintoinen ”pehmeiden tieteiden” koe miten me hahmotamme itseämme ihmiskuntana, miltä me haluaisimme naapurille ”näyttää”. Mitähän ne siellä Vegan takanakin meistä ajattelee?
-
Heikki sanoo:
Yks hailee, jos yritetään huhuilla jonnekin. Jos toisia sivilisaatioita on olemassa, ne eivät kuitenkaan pääse tänne matkustamaan. Siellä jossain ne viettävät rantabileitä seksikkäiden mustekalojen kanssa, eikä niitä kiinnosta Maan elämä, koska tähtien välinen matkustaminen edellyttäisi kymmenien tuhansien vuosien pituista elämää avaruuslaivassa sekä matkustajilta, että avaruuslaivan tekniikalta.
Henkilöautoille täällä Maan päällä taidetaan nykyään antaa jopa viiden vuoden käyttötakuita.Oikeastaan: Miten ihmeessä esimerkiksi 30 000 valovuoden päästä Maahan lähtevä tähtialus löytäisi perille galaksin pyöriessä? Emmehän edes tiedä, pysyvätkö spiraalihaarat semmoisinaan jonkin seisovan aallon johdosta vai muusta syystä?
Jo 40% valonnopeudella matkaavan aluksen keulassa sähkövarauksettomat alkeishiukkaset aiheuttaisivat törmäyksillään aluksen matkustajat grillaavan röntgensäteilyn. Ei tuu mitään.
Vielä hauskempaa on Star Trekin poimuajo. Ursan sivuilla oli kerran uutinen spekulaatiosta, että jos joku insinööri keksisi miten saataisiin aika-avaruutta väännettyä aalloille, siinä voisi ihan oikeasti surffailla ylivalonnopeuksilla. Pikkuinen ongelma tulisi perillä. Surffailu työntäisi edellään suurta määrää alkeishiukkasia, mitkä tuhoaisivat päätepysäkin.
Me olemme Maan vankeja. Eivät muutkaan mahdolliset teknistieteelliset siviilisaatiot planeetoiltaan minnekään pääse. Se usein lainattu Konstantin Tsiolkovski oli haaveileva kansakoulun opettaja.
-
Olli huikuri sanoo:
Outellaan, outellaan, saattaapiipata tulla yllätyksiä!
Emme vielä tiedä yhtään mitään mahdollisista muista elämänmuodoista, niitten olemassaolosta tai kehittyneisyydestä!
Taivaalle kannattaa tähyillä kaikin mahdollisin keinoin, tämä tähyili saattaa jopa pelastaa tämän elämänmuodon!
Vastaa
Kuumottavat kuuvierailut
Buzz Aldrinin jalanjälki Kuun pinnan pehmeässä tomussa.
Kuva Nasa / Buzz Aldrin
Reilut 45 vuotta sitten otettiin pieni askel ihmiselle, suuri harppaus ihmiskunnalle. Vai otettiinko? Laskeutuiko ihminen todella Kuun kamaralle, vai oliko kyseessä sittenkin katala PR-kikka ja poliittinen silmänkääntötemppu, jonka amerikkalaiset tekivät osoittaakseen ylivaltansa avaruudessa ja näyttääkseen Neuvostoliitolle pitkää nenää? Feikattiinko laskeutumiset Kuuhun kokonaan, vai vain osa niistä?
Kävin joitain viikkoja sitten kouluvierailulla kertomassa viidesluokkalaisille aurinkokunnasta. Eturivissä viittasi eräs tenava ja esitti hyvin hämmentyneen oloisena kysymyksen: ”Miksi ihmeessä jotkut kuvittelevat, että Kuussa EI olisi käyty?”
Se oli pysäyttävä kysymys. Jo siksikin, että kuudesta Kuussa vierailusta (1969-1972) on tosiaan kymmeniä vuosia. On varsin todennäköistä, etteivät tämän viidesluokkalaisen vanhemmatkaan olleet vielä syntyneet, kun ensimmäiset ihmiset Kuussa, Neil Armstrong ja Buzz Aldrin, töpsöttelivät ympäriinsä Rauhallisuuden merellä.
On ihan tervettä suhtautua epäilevästi vähän kaikkeen, erityisesti sotaa käyvän maan päättäjien puheisiin. Huhut siitä, että kuulaskeutumiset olivatkin puhdasta silmänlumetta ovat kuitenkin eläneet jo aivan riittävän pitkään – etenkin, kun laskeutumisten todenperäisyys on todennettu jo useita kertoja, myös riippumattomien osapuolten toimesta. (Englanninkielisessä Wikipediassa on salaliittoväitteille ja ne kumoaville todisteille omistettu kokonainen perusteellinen ja seikkaperäinen sivu, johon voi syvän epäuskon hetkellä käydä tutustumassa, kts. alla. En aio listata niitä uudelleen tässä.)
Oma suosikkini näiden teorioiden kumoamisessa on aeronautiikan ja astronautiikan professori James Longuskin väite siitä, että Kuuhun laskeutuminen oli helpompaa kuin laskeutumisen lavastaminen ja satojen tuhansien (siis satojen tuhansien) Apollo-ohjelman työntekijöiden suostuttelu mukaan juoneen. Toistaiseksi kukaan Apollo-ohjelman tiimoilla toimineista henkilöistä ei ole möläyttänyt sivu suunsa, edes baarissa pikkutunneilla.
Myytti on kuitenkin elänyt sitkeästi vuosikymmenten ajan. Oman osansa varmasti teki Fox-televisiokanava näyttämällä Yhdysvalloissa vuonna 2001 hyvin salaliittomyönteisen dokumentin Conspiracy Theory: Did We Land on the Moon?, joka pöyhi mahdollisesti jo unholaan jäämässä olevia epäilyjä uudelleen pintaan.
Ehkä jo yksin myytin pitkäikäisyys tekee ihmiset epäileväisiksi? Kenties joku ajattelee, että pakkohan moisessa huhussa on jotain perää olla, jos siitä edelleen puhutaan. Varmastikaan syytteitä ei ole saanut pitävästi kumottua, jos niitä edelleen esitetään?
Vaikka onhan ne kumottu. Tämän kirjoituksen loppuun on kerätty läjä hyviä lähteitä, joiden lukemisen jälkeen ei pitäisi olla enää epäselvää, käytiinkö Kuussa vai ei.
(Kaikkia ihmisiä ei tietysti voi vakuuttaa edes faktoilla. Tähän ei minulla ole ratkaisua.)
Paljon huijaamista tutkinut psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri ja THL:n tutkimusprofessori Hannu Lauerma sanoi hiljattain Turun Sanomissa, että ihmiset ovat hyvin taipuvaisia uskomaan disinformaatiota (eli tarkoituksellista harhaanjohtavaa tietoa tai tiedotusta), mikäli se myötäilee omia ennakkoluuloja ja maailmankatsomusta. Lauerma kommentoi jutussa erityisesti valeuutissivustoja, mutta sama logiikka pätee pitkälti myös salaliittoteorioihin.
Erityisesti vanhempi väestö on tottunut siihen, että painetun sanan täytyy olla kutakuinkin totta, sanoo Lauerma jutussa. ”Ongelmaksi riittää se, että yksi kymmenestä uskoo”, hän toteaa.
Wikipedia: Moon landing conspiracy theories
Wikipedia: Third-party evidence for Apollo Moon landings
Turun Sanomat: Asiantuntija valejutuista: Vietävissä olevia löytyy suuri joukko (TS 30.3.2015)
Nasa: The Great Moon Hoax
Tähtitieteilijä Phil Plaitin blogi Bad Astronomy: Apollo Hoax
Ja lopuksi vielä palanen avaruushistoriaa: tallenne Apollo 11- lennon 2,5 -tuntisesta kuukävelystä 20.-21.7.1969.
2 kommenttia “Kuumottavat kuuvierailut”
-
Juhani Harjunharja sanoo:
Olin noihin ”Kuu-aikoihin” opiskeluikäinen ja kiinnostunut myös tähtitieteestä. Kovasti sitä koetettiin kavereiden kanssa tuijottaa tv-ruudustakin, mitä kaikkea Apollo-ohjelma Ylen kautta tarjosi katsottavaksi ja kuunneltavaksi. Ei siinä tullut mieleenkään, jotta homma olisi olut jotenkin lavastettua.
Kun ensimmäinen sputnik kiersi maapalloa vuonna 1957, me tenavat katselimme innolla tuon pienen valopisteen liikettä korkealla ”tähtien joukossa”. Ei siinäkään tullut mieleen, että se olisi ollut vain lavastettua touhua.
Jotenkin tuntuu siltä, että edelleenkin kovin monet ihmiset ovat pudonneet kärryiltä avaruusasioissa yleensäkin. Vaikka itse asiassa me seilaamme Maa-nimiselä avaruusaluksella aurinkokunnan muiden kappaleiden tavoin keskustähdemme ympäri ja sen ohjastamina Galaksissamme kosmoksen kaikkeudessa. Paljon olisi ihmispololla opittavaa… 😉
-
Kairolaisessa yliopistossa opetettiin vielä noin 50 v. sitten, että Maa on kaikkeuden keskus jota Aurinko ja tähdet kiertävät.
Meillä Suomessa yli puolet väestöstä uskoo, että Jeesuksen ruumis on noussut Taivaaseen ja että hän istuu siellä kaikkivoipan Jumalan oikealla puolella,ja tulee sieltä ”viimeisenä päivänä” tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
Me elämme erilaisten myyttien keskellä. Valheellisen näkeminen valheellisena on suurinta viisautta.
Vastaa
Kello käy epänormaalia aikaa
Salvador Dalín kuuluisa valuva kello La persistencia de la memoria -maalauksesta Lontoon Kew Gardens -puistossa. Kuva Stephen Dawson (CC BY-SA 2.0)
Tänä sunnuntaina kelloja siirretään taas, kun niin kutsuttu normaaliaika päättyy. Mihin suuntaan se nyt olikaan…? (Seinältä lattialle, ranteesta toiseen?)
Hyvä nyrkkisääntö on se, että kellon viisareita siirretään kohti kesää (niissä kelloissa, joissa vielä on viisarit). Kevätväsymyksen uuvuttama nurisee tuntia lyhyemmästä vapaapäivästä, kun taas syksyisin saadaan yksi tuntia pidempi sunnuntai. Aamulla saa kääntää vielä hetkeksi kylkeä hyvällä omallatunnolla. Talvella eletään niin kutsuttua normaaliaikaa.
Kesäaika on verrattain uusi keksintö. Saksassa ja Iso-Britanniassa se otettiin käyttöön vuonna 1916, Yhdysvalloissa vuonna 1918, mutta käytännöstä luovuttiin siellä pian (toistaiseksi) kesäaikakäytännön epäsuosion vuoksi. Suomessa kokeiltiin kesäaikaa vuoden verran toisen maailmansodan aikana 1942. Euroopassa kesäaika otettiin laajalti käyttöön vasta 1980, ja Suomi taipui viisarivenkslaukseen lopullisesti vuonna 1981. Nykyään EU-maat ovat tehneet yhteisen sopimuksen kesäajasta, ja koko unioni siirtyy kesäaikaan maaliskuun viimeisenä sunnuntaina ja palaa normaaliaikaan lokakuun viimeisenä sunnuntaina. (Tämä tekee 31-päiväisestä lokakuusta ihan oikeasti vuoden pisimmän kuukauden — se ei siis vain tunnu siltä.)
Ajatus käytännön taustalla on se, että keinovalon käytön yleistyttyä ihmiset eivät enää keskitä töitään vuorokauden valoisalle ajalle. Kesäajan ansiosta kevät- ja syysillat muuttuvat valoisammiksi (jos kellonaikaa katsotaan) ja näin säästetään valaistuskuluissa.
Mutta säästetäänkö kesäajan ansiosta oikeasti sähköä? Tutkimustulokset ovat olleet puolesta ja vastaan — sähköä joko säästetään hitusen tai sitten käytetään hitusen enemmän kuin normaaliajan aikana. Mitään merkittäviä säästöjä tällä ei näytetä saavuttavan. Suomessa ja muualla napapiirien läheisyydessä kesäajalla on muutenkin merkitystä pääasiassa juuri kellojen siirtämisen kieppeillä: kesällä meillä on perin riittoisasti valoa aamusta iltaan, siirrettiin kelloja eli ei.
Aivan yhdentekevästä asiasta ei kuitenkaan ole kyse. Viisarien kääntely voi tutkimusten mukaan lisätä unihäiriöitä, ja sopeutuminen uuteen kellonaikaan voi viedä yli viikon. Unihäiriöistä kärsivillä tilanne on vieläkin pahempi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL toivookin, että kesäajasta luovuttaisiin EU:ssa. ”En oikein näe hyviä perusteluita kellonviisareiden siirtelylle kahteen kertaan vuodessa. Minun mielestäni kesäajan käytön perusteet olisi hyvä arvioida uudelleen”, sanoo laitoksen pääjohtaja Pekka Puska THL:n lehdistötiedotteessa (3.4.2012).
Laitoksen ylilääkäri Timo Partosen ryhmä on tutkinut laitoksella kesäajan aiheuttamia vuorokausirytmin häiriöitä vuodesta 2004 lähtien. ”Koska valon ja pimeän vaihtelu on tärkeä meitä tahdittava aikasignaali, äkillinen muutos ympäristön valaistusolosuhteissa vaikuttaa esimerkiksi aineenvaihduntaan. Siitä seurauksena on usein ruokahalun kasvu, makeannälkä ja painon nousu”, Partonen listaa.
Partosen mukaan kesäaikaan siirtyminen on elimistölle taas yksi lisärasite. ”Unen määrä vähenee ja sen laatu heikkenee, kun uni muuttuu katkonaisemmaksi. Tämä rasittaa varsinkin iltavirkkuja. Niinpä syksyllä normaaliaikaan siirryttäessä infarktien määrä ei siirtymistä seuraavan viikon aikana lisäänny, vaan päinvastoin vähenee hieman.”
”Kesäaikaan ja normaaliaikaan siirtymisten aiheuttamat oireet ovat hyvin yksilöllisiä”, huomauttaa THL:n erikoistutkija Tuuli Lahti. ”Toiset meistä eivät oireile lainkaan, toiset kärsivät muun muassa väsymyksestä ja univaikeuksista vielä viikkoja siirtymän jälkeen.”
Tähtiharrastajaakin kellojen siirtely potuttaa, etenkin keväisin, kun pimeä aika alkaa muutenkin olla kortilla. Illat valaistuvat roimasti kertaheitolla. Mutta ainakin vielä toistaiseksi tällä mennään. Kelloja siirretään siis tunnilla eteenpäin sunnuntaiaamuna kello 03.
Lähteitä (alkuperäiset THL:n tiedotteet näyttävät kadonneen netin syövereihin):
YLE: Pekka Puska luopuisi kesäajasta (3.4.2012)
Uusi Suomi: Sunnuntaina ihminen menee taas sekaisin – THL tyrmää kellojen siirtelyn (25.10.2012)
4 kommenttia “Kello käy epänormaalia aikaa”
-
Koivunen Heikki sanoo:
Olen hyvin paljon samaa mieltä kesä-aikaan siirtymisen johdosta. Venäjähän on jo luopunut kesä-ajasta, samoin Viro.
-
EU:n ja siinä sitten Suomenkin on syytä luopua tästä ”ihmiskokeesta”, joka on selvästi ongelmia tuottava. Itsekin koen tämän kevään kellopelin häritsevän pitkään untani: ”illanvirkku” kun olen. Toisaalta voisimme siirtyä ihan hyvin vaikka Ruotsin ja Norjan aikavyöhykkeelle eli tunti lisää aamun uneen! Tuossa Teno-joen toisella puolen kuljetaan mainitsemaani aikaa, mikä tuntuu ja näkyy arjen ”kelloissa”. Kaikkeen hupatukseen se tämä ihmisotus on lähtenytkin…
-
Lasse Reunanen sanoo:
Itse en kellonajan siirtelystä univaikeuksia koe – vaan nukun ajallani yleensä hyvin (ilman ulkoisia häiriötekijöitä). Rytmitykseeni asia kuitenkin vaikuttaa kun sisäinen kellokoneistoni uudelleen ajoittuu, jollainen kaikilla ihmisillä – kasveilla ja eläimilläkin omanlaisenaan.
Virittäytymistä uuteen aikarytmiin toteutan tarkoituksellisesti hitaasti – laiskotellen. Otan siis tietoisesti löysemmin erilaiset aikavaraukseni ja annan joutenolon mahdollisuuksien mukaan ottaa osansa aikatauluissani. Kellotkin siirtelen vähitellen uudelle ajalleen (ei pakonomaisesti heti kaikki ja nyt). -
Kesäaikaan siirtymisen haittoja on jo niin paljon tutkittu, että edellä esitetyt harmit pitävät varmasti paikkansa. Sen sijaan kesäajasta luopuminen toisi paljon muita lisäharmeja siinä tapauksessa, että Suomi yksin jättäisi normaaliajan käyttöön, muiden maiden siirtyessä kesäaikaan.
Tässä globaalisoituneessa maailmassa on tärkeää, että kansainväliset aikataulut lentoliikenteessä, kaupankäynnissä ym. kansainvälisessä kanssakäymisessä pitävät täsmällisesti kutinsa. Nykyisessä käytännössä selvitään ”vain” kelloja siirtämällä yhdellä tunnilla, mutta jos näin ei tehtäisi, kaikki aikataulut, kansainväliset tapaamiset yms. jouduttaisiin laatimaan uusiksi kaksi kertaa vuodessa. Tämä jos mikä aiheuttaisi suuret kustannukset ja vaivannäön niin firmoille kuin yksityisille kansalaisillekin. Jos kesäaikakäytännöstä luovutaan, sen tulee tapahtua valtioiden yhteisellä päätöksellä.
Venäjä on yksipuolisesti luopunut kesäajasta, mutta se valtio on pudonnut kelkasta jo muutenkin. Eli suo siellä, vetelä täällä.
Vastaa
Ei aina niin täydellistä
Osittainen pimennys lokakuussa 2005 Kaivopuiston tähtitornilta kuvattuna. Kuva Ursa
Perjantaina 20.3. tapahtuu auringonpimennys, joka on — ainakin periaatteessa — mahdollista nähdä osittaisena koko Suomen alueella. Täydellisenä pimennys näkyy kapealla kaistaleella, joka pyyhkäisee Pohjois-Atlantin ja Pohjoisen jäämeren yli ja päättyy pohjoisnavalle. Kiinteää maata täydellisyysvyöhykkeen alla ovat lähinnä Huippuvuoret. Suomesta katsottuna Auringon pinnasta pimenee kuitenkin vähintään 81 % (Kaakkois-Suomessa) ja enimmillään peräti 94 % (Kilpisjärvellä). Ei hassummin. Mutta entä pimennykset yleensä?
Täydellinen auringonpimennys ei osu kohdalle useinkaan. Täydellinen pimennys tapahtuu jossain päin maapalloa noin 18 kuukauden välein, mutta samalle paikkakunnalle pimennys ei osu kuin noin 400 vuoden välein. Suomestakin löytyy pieniä kaistaleita, joilla ei ole nähty täydellistä auringonpimennystä ainakaan tuhanteen vuoteen — yksi näistä epäonnisista paikoista on Vaasa. Osittaiset auringonpimennykset näkyvät kuitenkin laajemmilla alueilla.
Kolmen valssi
Sekä auringon- että kuunpimennyksissä kyseessä on kolmen pallon keskinäinen tanssi. Näytöksen valaistuksen hoitaa päivätähtemme Aurinko. Sitä kiertää maapallo, jota kiertää reippaasti pienikokoisempi Kuu.
Auringonpimennyksissä Kuu kulkee Maan ja Auringon välistä ja näin peittää Maasta katsottuna päivätähtemme loisteen taakseen. Tästä syystä auringonpimennys ei tapahdu koskaan esimerkiksi täysikuun aikaan, vaan aina uudenkuun aikaan. (Ellei tämä kuulosta heti itsestään selvältä, kannattaa pitää paussi ja pureksia ajatusta hetken aikaa — se auttaa oivaltamaan jotakin merkittävää Kuun vaiheista ylipäätään.)
Kuu sattuu samalle linjalle Maan ja Auringon kanssa suunnilleen 29,5 vuorokauden välein. Se ei kuitenkaan tuota auringonpimennystä joka kerralla. Kuun rata on nimittäin hiukan kallellaan Maan ratatasoon nähden. Radan kaltevuuden vuoksi Kuun varjo voi langeta kokonaan maapallon ohi tai osua planeettaamme vain osittain, jolloin täydellistä auringonpimennystä ei voi nähdä kuin avaruudesta käsin.
Maan ja Kuun koot ja etäisyys toisistaan ovat kuvassa oikeassa mittakaavassa. Kuun ratataso on kallistunut Maan ratatasoon nähden noin 5 asteen verran. Jos Kuu on Maan ja Auringon välissä ollessaan ratansa korkeimmassa tai matalimmassa pisteessä, sen heittämä varjo (kuvassa vaaleansinisellä) ohittaa maapallon, eikä pimennystä voi nähdä maapallolta.
Auringonpimennys voidaan nähdä maapallolla vain silloin, kun Kuu on radallaan lähellä sitä pistettä, jossa se kulkee Maan ratatason läpi. Näitä pisteitä on Kuun radalla kaksi, ja niitä kutsutaan solmupisteiksi. Solmupisteen on oltava lisäksi vielä Maan ja Auringon välissä. Solmupisteet vaeltavat ympäri Kuun rataa, ja ne ovatkin tyypillisesti jossain aivan muulla suunnalla. Onko mikään ihmekään, että auringonpimennykset ovat niin harvinaisia!
Maan, Kuun ja Auringon etäisyydet ja koot eivät ole kuvassa oikeassa mittakaavassa (ne eivät mahtuisi samaan kuvaan). Kohdat, joissa Kuun rata leikkaa Maan ratatason, kutsutaan solmupisteiksi (kuvassa punaisella). Auringonpimennys voidaan nähdä Maasta vain, jos Kuu on lähellä solmupistettä ollessaan Maan ja Auringon välissä. Solmupisteiden paikka kiertyy vähitellen — Kuun radan kaltevuus ikään kuin pyörii — joten pimennykset eivät ole mahdollisia jokaisella Kuun kierroksella.
Kun pimennys sitten tapahtuu, tilannetta voidaan tarkastella sekä Kuun, sen varjon, että Maan pinnalla pimennystä odottelevien olentojen näkökulmasta.
Maaliskuun pimennyksen eteneminen maapallon pinnalla. Laajan, haalean varjon alueella nähdään osittainen auringonpimennys. Pimennys nähdään sitä täydellisempänä, mitä lähempänä varjon keskustaa ollaan. Täydellinen pimennys nähdään vain pienen tumman pisteen alueella, joka on puolivarjoalueen keskipisteessä. Oikeassa yläkulmassa juokseva kellonaika on nk. Greenwichin aikaa. Suomen aika on kaksi tuntia enemmän. Kuva A. T. Sinclair
Kuun näkökulmasta mitään kummaa ei tapahdu. Siinäpähän se etenee radallaan noin kilometrin sekuntinopeudella solmupisteensä ympäristössä. Sen yöpuolella näkyy kirkas maapallo (täysikuuta vastaava täysimaa), päiväpuolella loimottaa Aurinko kuten aina. Jos Kuun pinnalla istuskelisi satunnainen matkailija katselemassa tapahtumaa, hän huomaisi, miten Maan pinnalle ensin alkaisi levitä pyöreä, suurikokoinen, hailakka varjo eli puolivarjon alue. Tuolla alueella nähtäisiin osittainen auringonpimennys. Ehkä noin tunnin kuluttua jo laajalle levinneen varjon keskelle, Maan yö- ja päiväpuolen reunalle, ilmestyisi hyvin pieni, tumma varjo, täysvarjon alue. Tuolla alueella näkyisi täydellinen auringonpimennys. Yhdessä varjot lipuisivat maapallon poikki lännestä itään, kunnes ne katoaisivat takaisin Maan yöpuolen hämäriin planeetan toisella puolella.
Maan pinnalla tuo pieni täysvarjon alue, umbra, on halkaisijaltaan suurimmillaankin vain noin 270 kilometriä ja se porhaltaa planeettamme pinnalla vähintään 34 kilometrin minuuttinopeudella. Sitä ympäröivä penumbra levittäytyy laajimmillaan tuhansien kilometrien päähän (ja liikkuu toki samalla nopeudella).
Onnekas, pian täydellisen auringonpimennyksen näkevä havaitsija näkee ensin, miten Kuun hahmo alkaa lipua Auringon eteen. (Hän tarkkailee pimennystä tietenkin kunnollisilla varusteilla, jolloin se on turvallista — lisätietoa tästä kirjoituksen lopussa.) Täydellinenkin pimennys alkaa (ja loppuu) siis aina osittaisella pimennyksellä. Paikallaan kököttävä havaitsija voi ihastella täydellistä pimennystä korkeintaan 7 minuutin, 32 sekunnin ajan — sen jälkeen Aurinko alkaa jälleen kurkkia Kuun takaa. Täysvarjon etenemissuunnassa olevilla paikkakunnilla voitaisiin edelleen nautiskella täydellisestä pimennyksestä, tosin he olisivat nähneet sen myös alkavan myöhemmin.
Eikä aina sittenkään
Ja vaikka Kuu sujahtaisikin sopivasti juuri Auringon ja Maan välistä, täydellistä pimennystä ei aina nähdä. Kuu nimittäin kiertää meitä radalla joka on paitsi kallistunut, myös soikea. Kuun etäisyys Maasta siis vaihtelee hiukan. Jos Kuu sattuu olemaan pimennyksen aikaan ratansa kauimmaisessa pisteessä, se näyttää taivaalla hitusen pienemmältä, eikä kykene peittämään Aurinkoa täysin. Tällöin voidaan nähdä parhaimmillaankin vain rengasmainen auringonpimennys.
Se, että me näemme Auringon ja Kuun taivaalla saman kokoisina onkin hauska ajallinen yhteensattuma. Aurinko on noin 400 kertaa Kuuta suurempi, mutta se sijaitsee vastaavasti noin 400 kertaa kauempana. Kuu kuitenkin loittonee meistä jatkuvasti, noin 3,8 senttiä vuodessa, ja oli siis muinoin paljon meitä lähempänä. Täydellisiä pimennyksiä sattui useammin. Kaukana tulevaisuudessa, satojen miljoonien vuosien kuluttua, täydellisiä auringonpimennyksiä ei enää tapahdu.
Kuunpimennys taas tapahtuu silloin, kun Kuu sattuu kulkemaan Maan avaruuteen heittämän varjon läpi. Ja koska Kuu on paitsi paljon Aurinkoa lähempänä, myös reippaasti Maata pienempi, osittaiset ja täydelliset kuunpimennykset ovat auringonpimennyksiä yleisempiä. Maan heittämä varjo on ruhtinaallisemman kokoinen ja pimentynyt Kuu näkyy kaikkialle, missä on yö. Ja kuunpimennyksethän tapahtuvat aina täysikuun aikaan. Miksi? Miettikääpä.
Auringon- ja kuunpimennykset toistuvat samanlaisina Saros-jakson määräämällä tahdilla. Auringonpimennyksen aikana on aivan turvallista mennä ulos eikä Auringon säteily ole sen vaarallisempaa kuin muulloinkaan, mutta pimentyvää Aurinkoa ei tule koskaan katsoa ilman asianmukaisia varusteita. 20.3. tapahtuvasta pimennyksestä tiedotetaan vielä tarkemmin lähempänä tapahtumaa.
5 kommenttia “Ei aina niin täydellistä”
-
Matti Suhonen sanoo:
Tämä auringonpimennys näkyy kuivalla maalla Huippuvuorten lisäksi Färsaarilla. Tästä on kerrottu mm. Tähdet 2015 -vuosikirjassa.
-
Toivottavasti pilvetöntä silloin pe 20.3. Suomessa. Ursan Tähdet ja avaruus -lehteen voisi kirjoittaja koostaa myös laajan päivityksen tunnetuista auringonpimennyksistä, joita havaittu / ollut (päivämäärät, kellon ajankohdat ja alueet).
Hannu-Pekka Björkman, näyttelijä ja näyttelijätyön professori kirjassaan: Kadonneet askeleet; matkoja aikaan ja taiteeseen, 2011 / Kirjapaja – kirjoittanut alkuun hienosti auringonpimennyksestä 1500-luvun Euroopassa tarkalla päiväyksellään (kenties vielä juliaanisen kalenterin mukaisesti). -
Hyvä pimennyskertomus!
Utsjoen pimennys- ja pilkkitapahtuma sattuu onnellisesti samaan aikaan kuin tuo auringonpimennyskin! Kuinkas ollakaan…
Mutta hän, joka on halukas näkemään pimennyksen noin 92%:na, tervetuloa vain Utsjoelle. Ilmoittautua voi s-postitse: Utsjoen.ursa@pp.inet.fi Muutakin ohjelmaa meillä on tarjolla. 🙂
Vastaa
Kosmisessa karkkikaupassa kuohuu
Yhdysvaltain tähtitieteellisen yhdistyksen, AAS:in (American Astronomical Society) 225. kokous on pyörinyt Seattlessa kohta kaksi vuorokautta, ja nyt ollaan suunnilleen tapahtuman puolivälissä. Suomen – tai Euroopan – mittakaavalla varsin massiivisessa kokouksessa on yhteensä noin 2 600 tähtitieteilijää, median edustajaa ja kaikenkarvaista tieteen yleistajuistajaa.
Tähdet ja avaruus –lehti on tavannut lähettää näihin kokouksiin jonkun edustajan ja niinpä minäkin hiihtelen täällä toimittajan ja jonkinasteisen ulkomaankirjeenvaihtajan ominaisuudessa. (Suuret kiitokset Suomen Tiedetoimittajain liitolle matkan rahoituksesta!)
Kokouksen tieteellinen anti on valtava, eikä jokaiseen esitelmäsessioon voi mitenkään revetä (ellei opi jotenkin jakautumaan, ja tämän opiskelu on minulla vielä vähän kesken). Kokouksen ohjelmaa tutkiessa olo on kuin keskimääräisellä tenavalla karkkikaupassa: mielenkiintoisia esityksiä järjestetään samaan aikaan 15 eri salissa.
Miten kukaan kykenee tekemään valintoja tällaisessa runsaudenpulassa? Menisinkö kuulemaan esityksiä eksoplaneettojen kaasukehien tutkimuksesta, vai Linnunradan keskustan supermassiivisen mustan aukon viimeaikaisista ennätyksellisistä ärjähtelyistä? Ruskeiden kääpiöiden pilvistä? Pyrkimyksistä viimeinkin havaita universumin ensimmäisiä tähtiä?
Onnekseni kaikki (mahdollisesti) kiintoisimmat esitykset on kerätty lehdistötilaisuuksiin, joita järjestetään kahdesti päivässä, ja puhujia on kerralla neljästä viiteen. Bonuksena näissä esityksissä näytetään vähemmän hankalia koordinaatistokuvaajia ja käppyröitä ja viljellään enemmän yksinkertaisia ilmaisuja ja hilpeitä kielikuvia. (Kiinnostavuudestaan huolimatta puhtaan tieteelliset esitykset alkavat ryydyttää ja puuduttaa pahasti viimeistään jossain viidennen tunnin kohdalla.)
Vaikka suuri osa kokouksen annista menee väkisinkin sivu suun, on ilmeistä, että nykyään tehdään typerryttävän paljon kiinnostavaa tähtitieteellistä tutkimusta. Tämän (varsin kookkaan) katon alle on kokoontunut nyt lähinnä yhdysvaltalaisia tutkijoita, mutta tutkimusta tehdään enemmän tai vähemmän samalla tohinalla ympäri maapalloa. Palava innostus avaruuden tutkimukseen on täällä käsin kosketeltavaa. Se on erittäin tarttuvaa.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Avaruusuutiset eivät tule ihan heti loppumaan, kuulkaa.
Yksi kommentti “Kosmisessa karkkikaupassa kuohuu”
-
Valokuvat Tähdet ja avaruus -lehteen lienee parasta antia sinulle sieltä Tyynen valtameren seutuvilta. Esitteisiin ja muuhun tarjontaan ehtinet sitten Suomeen palattuasi tarkemmin perehtyä – vietä myös vapaa-aikaasi.
Vastaa
Avaruus laskeutuu kämmenelle
Kävin kertomassa joitain viikkoja sitten Ursan toiminnasta eräässä tapahtumassa. Etukäteen oli pyydetty, että kertoisin jotain myös siitä, mikä ihmisiä avaruudessa oikein kiinnostaa.
Kerroin, että pilvetön yötaivas on oikeastaan ikkuna maailmankaikkeuteen, joka avautuu öisin, kun Auringon valo ei enää kimpoile ilmakehässä ja tee taivaasta lähes läpitunkemattoman sinistä. Missään ei näe niin kauas kuin yötaivaan alla. Meillä on arkielämämme täällä katutasossa, mutta tuolla ylhäällä on aivan kaikki loput tästä typerryttävän monimuotoisesta ja ihmeellisestä maailmankaikkeudestamme.
Aloin kaivella taskuani. ”Joitain vuosia sitten Pohjois-Afrikkaan putosi avaruudesta pieni kivi. Kun sitä tutkittiin tarkemmin, huomattiin, että se oli samanlaista materiaalia kuin astronauttien Kuusta tuomat näytteet. Se pieni kivi oli peräisin Kuusta. Se oli sinkoutunut avaruuteen kun Kuuhun oli osunut meteoriitti, ja nyt se oli päätynyt maapallolle.”
Vedin esiin pienen muovirasian. ”Tässä on pieni pala siitä kivestä. Tässä on palanen Kuuta.” Näytin rasiaa yleisölle, jossa silmät olivat jo alkaneet pyöristyä lupaavasti. ”Te saatte kohta pitää tätä kädessä.” Katsoin yleisön ilmeitä, alkoi hymyilyttää. ”Ja se, mitä te tunnette nyt, on se syy miksi avaruus kiinnostaa ihmisiä.”
—
Kappale Allendeen pudonnutta meteoriittia. Sen vaaleat jyväset sisältävät runsaasti kalsiumia ja alumiinia, ja niiden uskotaan tiivistyneen ensimmäisinä valtavasta kaasu- ja pölykiekosta nuoren Auringon ympärillä 4,5673 miljardia vuotta sitten. Maapallo muodostui samasta kiekosta noin 30 miljoonaa vuotta myöhemmin.
Vähän aiemmin, ennen kuin meteoriittikokoelmastamme löytyi Kuuta, vierailin eräällä alakoululla pitämässä työpajoja Maan ja Auringon välisestä etäisyydestä. Otin varmuuden vuoksi mukaan vielä palan erästä toista meteoriittia, jos keskustelu tyrehtyisi ennen aikojaan.
No, näinhän välillä kävikin. Laitoin kiven kiertämään luokkaan ja vastailin lasten kysymyksiin.
Se mitä en ollut odottanut oli se, että lähes poikkeuksetta tenavat hieroivat kilvan kiveä neniinsä ja nuuskivat sitä niin että tuhisi. Meteoriitti oli selvästi menestys (joskin sain aivan kosmisen flunssan* käsiteltyäni sitä myöhemmin).
Koululaisten nenissä kiertänyt meteoriitti oli osa Allenden kylän lähelle Meksikoon vuonna 1969 pudonnutta hiilikondriittia. Jotkut tämän tyypin meteoriiteista – kuten tämäkin – sisältävät erittäin muinaista, muuttumatonta materiaalia ajalta, jolloin planeettoja ei vielä ollut. Allenden meteoriitti on pullopostia ajalta ennen maapalloa.
—
Maastoon pudonnut meteoriitti on saatava äkkiä talteen, ennen kuin sen sisältämä kemia turmeltuu Maan biosfäärissä. Se on arvokasta ja tärkeää työtä, ja siitä poikii mahdottoman mielenkiintoista tutkimusta.
Mutta luvan kanssa näpelöitävien meteoriittien taika on aivan uskomaton. Avaruus laskeutuu kädelle, saavuttamaton saavutetaan. Sanat loppuvat ja tajunta räjähtää.
Veikkaan, että monet aikuisetkin mielellään haistelisivat niitä ja hieroisivat neniinsä – jos kehtaisivat – saadakseen yhden aistin lisää kontaktissa tähän ihmeelliseen kimpaleeseen kokonaista vierasta maailmaa.
Toivotan omasta puolestani rauhallisia ja antoisia vuodenvaihteen juhlia kaikille!
* Meteoriitit ovat sinänsä turvallisia niin koululaisten kuin tiedottajien käsiteltäviksi – kaikki meteoriiteista toistaiseksi löydetyt mikrobit ovat peräisin maanpäällisistä lähteistä.
9 kommenttia “Avaruus laskeutuu kämmenelle”
-
Näyttää kuvasta kuin olisi kokonaan ympäriltä mustunutta – siis meteoriitin ulkopintaa. Siten kappale pituussuunnassa ollut kenties samaa kokoa kuin näkyvä leveyspintakin – mikäli ei ole isomman kappaleen lohkeamasta.
Siitä (tai jostain vähempiarvoisesta meteoriitista) saisi vielä enempi tietoa esille mikäli sahauttaisi esim. neljään osaan ja sahaussivut hioisi. Työstövaiheista tulisi myös kuvattuna opetusmateriaalia ja kertynyt pölykin kelpaisi uudelleen tarkemmin tutkittavaksi.-
Allenden meteoriitti räjähti ilmassa ja tuhansissa sen kappaleissa on sulamiskuori. Allende on yksi maailman parhaiten tutkituista meteoriiteista (ja tutkittavaa materiaalia on ollut tonneittain), ja sitä on tutkittu aina sen putoamisesta lähtien. En ole varma miten monella eri tavalla Allendea on tutkittu, mutta eiköhän myös sen pölyä ole analysoitu. Opetusvideoista en tiedä.
-
Ehdotukseni olikin suomalaisten tutkittavaksi, josta ei mainintoja ollut. Eikä Suomesta löydettyjen meteoriittienkaan tarkempia tutkimuksia kenties viime vuosina ollut. Alkaa käytännön kokemus jäädä oppikirjatasolle ja harrastajien kokoelmien kartuttamiseen mikäli ei uusia näkökulmia avata.
-
-
-
Rami sanoo:
Disclaimeri lopussa oli loistava:)
Hyvää saturnaliaa!
-
Ihmettelijä sanoo:
Mitä tekemistä avaruudella on meteoriitin kanssa?
Muuta kuin se että meteoriitti liikkuu avaruudessa?
Meteoriitin voi antaa pudota kämmenelle koska se liikkuu avaruudessa jossa myös käsi liikkuu.
Avaruus ei liiku mistään minnekään, eikä se siksi voi laskeutua kämmenelle.
Käsi ja kämmen liikkuvat avaruudessa ja se avaruus, jossa kaikki konkreettisesti olemassa oleva liikkuu, ei itse liiku, eikä muutenkaan muutu millään tavalla.
Joku ehkä ajattelee että saivartelen turhaan otsikosta, mutta miksi ihmeessä sotkea käsitteitä yhtään enempää, kun aikaisemmat sukupolvet ovat jo ennättäneet sotkea avaruuden aineelliseen muutokseen kykeneväksi?
Ja mitä se sellainen avaruus ylipäätään edes on, joka kykenee samalla tavalla muutokseen kuin aine?
Anataisitte sen avaruuden olla vain se tila jossa kaikki konkreettisesti olemassa oleva liikkuu, niin ettei se avaruus moiseen itse kykene!
-
Suomen kielessä sanalla avaruus on useita merkityksiä. Monissa kielissä näitä on eroteltu, esimerkiksi virossa ruum on avaruus, tila, huone ja kosmos on avaruus, maailmankaikkeus. Selvästikin Anne puhui tässä kosmosest.
-
-
Ihmettelijä: Itse ajattelin kirjoittaessani avaruutta käsitteenä, joka muuttuu konkreettisemmaksi kun saa käteensä jotakin, mikä normaalisti liikkuu vain maapallon ilmakehän ulkopuolella ja jota ei normaalisti voi koskettaa. Avaruudella ei tässä tekstissä tarkoiteta kolmiulotteista tilaa yleensä. Blogissani käsitellään tiedettä, mutta luovan kirjoittamisen keinoin, jolloin toisinaan käytän taitelijan vapautta tällaisella tavalla, tyypillisesti otsikossa.
-
Ok, taiteilijan vapaus rules!
Kiitos että annoit viestini työntyä esiin muidenkin luettavaksi.
Halusin itsekin yrittää käyttää sananvapauttani ja työntää esiin oman ajatukseni siitä ettei se avaruus ehkä sittenkään laajene, kaareudu tai omaa ylimääräisi tilaulottuvuuksia, vaan että se ehkä sittenkin on vain ikuinen ja ääretön tila joka on ei yhtään mitään!
Olen näet täysin vakuuttunut että kaikki ilmiöt voidaan selittää ilman laajenevaa ja kaareutuvaa avaruutta!
-
Hei Ihmettelijä,
kommenttisi on ok, mutta jätetään keskustelu asiasta tähän, jooko? Omien vaihtoehtoisten teorioiden esittämiselle on monia hyviä foorumeita, mutta Ursan blogit eivät ole yksi niistä. Ursan tehtävä on tuoda julki tiedeyhteisön hyväksymiä teorioita. Me emme tee itse tämäntyyppistä tutkimusta emmekä siis voi ottaa kantaa yksityishenkilöiden omiin teorioihin.
-
-
Vastaa
Elämän merkit avaruudessa
67P/Churyumov-Gerasimenko Rosetta-luotaimen kuvaamana 32 kilometrin korkeudelta. Kuva Euroopan avaruusjärjestö ESA
Viime viikolla Euroopan avaruusjärjestön pikkuinen Philae-laskeutuja piti meitä jännityksessä taistellessaan auringonvalosta komeetan pinnan pimennossa. Philaen akut eivät lopulta saaneet ladattua itseään riittävästi, ja laskeutuja asettui lepotilaan. Ennen tätä se kuitenkin ennätti tehdä koko liudan kokeita ja lähettää tutkimukset Maahan analysoitaviksi Rosetta-emoluotaimen välityksellä.
Nyt ensimmäisiä alustavia tuloksia on ennätetty saada. Kansainvälistä huomiota on herättänyt erityisesti tieto siitä, että COSAC-instrumentti nuuskutteli komeetan harvaa kaasukehää laskeutumisen jälkeen, ja löysi pinnan läheisyydestä orgaanisia molekyylejä.
Asian uutisoinnissa on monin paikoin lähtenyt mopo hiukan käsistä, ja asia on esitetty jopa siten, että komeetan pinnalta olisi löydetty merkkejä elämästä. Osa kotimaisista uutislähteistä on tyytynyt puhumaan ”eloperäisistä” molekyyleistä tai yhdisteistä.
Eloperäisyys viittaa harhaanjohtavasti johonkin, mikä on peräisin elollisista olennoista. Pikemminkin asia on toisin päin: elolliset olennot ovat peräisin orgaanisista molekyyleistä.
Orgaaniset yhdisteet ovat molekyylejä, jotka sisältävät sidoksia hiiliatomien välillä. Hiukan (turhankin paljon) yksinkertaistaen voisi sanoa, että ne ovat ihan vaan yhdisteitä, joissa on hiiltä.
On totta, että kaikki elämä mitä tunnemme perustuu näihin yhdisteisiin. Orgaanisia yhdisteitä tuotetaan kuitenkin myös monissa ei-elollisissa prosesseissa. Niitä löytyy vaikkapa tähtienvälisistä pilvistä. Kaikkein yksinkertaisimpia orgaanisia molekyylejä ovat hiilivedyt kuten etaani ja metaani, joita esiintyy suurina järvinä esimerkiksi Saturnuksen Titan-kuun pinnalla. Muovit on tehty orgaanisista yhdisteistä, samaten vaikkapa vaatteissa käytetyt keinokuidut akryyli ja polyesteri.
Suuri osa Maan vedestä näyttää tulleen planeetallemme komeettatörmäyksissä, ja jos komeettojen mukana olisi tullut vielä orgaanisia molekyylejäkin, Maan elämä olisi voinut ehkä käynnistyä ripeämmin. Yksi Rosettan ja Philaen tavoitteista onkin tutkia juuri tätä asiaa. On mahtavaa, että orgaanisia molekyylejä nyt löytyi, mutta suuresta yllätyksestä ei ole kyse — ainakaan ennen kuin tiedämme, millaisia orgaanisia molekyylejä komeetta tarkalleen ottaen kantaa. Aminohapot olisivat esimerkiksi hyvin kiinnostavia. Siitä huolimatta, että niitäkin on jo löydetty komeetalta. Nasan Stardust-luotain bongasi glysiiniä komeetta Wild 2:n ympärilleen syytämästä materiaalista ohittaessaan sen vuonna 2003.
Tulosten analysointi on vasta alussa, on kiinnostavaa ja palkitsevaa kuulla, mitä Philaen ja Rosettan tutkimukset vielä paljastavatkaan. Elämää ne silti tuskin löytävät.
5 kommenttia “Elämän merkit avaruudessa”
-
Erkki Ruppa sanoo:
Toivottavasti jo seuraavaan Tähdet ja avaruus-lehden numeroon saadaan alustavia tietoja Philean löydöksistä tiedemies/nainen-tasoisen kommentaattorin kynästä!
-
EK sanoo:
Julkaiseeko ESA keräämänsä raakadatan riippumattomien tutkimusryhmien analysoitavaksi?
Muuten, 67p näyttää varsin kiviseltä ja kuivalta. Myös mainitsemasi Wild 2 näytti kuvien perusteella olevan kivinen kappale. Vaikuttaa kuitenkin siltä että ”likainen lumipallo”-teoria (vai pitäisikö sanoa hypoteesi) on vielä varsin suosittu.
-
EK: 67P on pinnaltaan pölyinen, ja pölykerroksen on päätelty olevan Philaen laskeutumispaikalla 10 – 20 cm paksu. Tätä syvemmällä on kovemman jään kerros, ja sen alla taas huokoisampaa jäätä — toki sekoittuneena pölyyn. Vesijäätä komeetoissa tiedetään olevan runsaasti jo siksikin, että aktivoituessaan Auringon lähellä ne hönkivät avaruuteen runsaasti vesihöyryä.
Ei ole ehkä yllättävää, että etenkään lyhytperiodisten komeettojen (kuten 67P ja Wild 2) pinnat ovat pölyisiä — ne ovat aktivoituneet jo useita kertoja ja menettäneet jo runsaasti pintaa lähinnä olevista kerroksistaan vesijäätä (ja muista aineista muodostunutta jäätä).
-
Erkki Ruppa voisi määritellä vähän tarkemmin, millaisen tiedemies/nainen-tason hän toivoisi Philean (ei Philean) löydyksistä kirjoittavalla olevan. Näin diletantit ymmärtäisivät jättää tämän aiheen kommentoinnin väliin.
-
Tarkennuksena, että diletanteilla tarkoitin lähinnä itseni kaltaisia, jotka eivät osaa kirjoittaa edes Philaen nimeä oikein. 😉
Vastaa
Ravintola ei vastaa narikkaan jätetyistä aivoista
Eletään syvää syksyä. Itselläni tähän vuodenaikaan kuuluu vierailu Helsingin yliopistolle luennoimaan matemaattis-luonnontieteellisille jatko-opiskelijoille siitä, miten omasta tutkimuksesta voisi kirjoittaa yleistajuisesti – ja miksi se on niin tavattoman tärkeää. Tällä kerralla kuulijakunnasta irtosi niin hyvä ja tärkeä kysymys, että huomaan pohtivani sitä edelleen.
Olin juuri esitellyt Euroopan parlamentin vuonna 2013 teettämän tutkimuksen tuloksia. Siinä kartoitettiin kaikkien jäsenmaiden kansalaisten suhtautumista tieteeseen, teknologiaan ja tutkimuksen eettisyyteen. Tieteen tiedotus teettää Suomessa vähän vastaavaa kyselyä nimeltä Tiedebarometri, mutta koska kuulijat olivat pitkälti ulkomaalaisia, päätin ottaa kansainvälisemmän lähestymistavan.
Kyselyn tulokset olivat mielenkiintoisia. Eurooppalaiset keskimäärin eivät koe olevansa kovinkaan hyvin perillä tieteen ja teknologian kehityksestä. Asenne tutkimusta kohtaan on kuitenkin positiivinen. Enemmistö tutkimukseen osallistuneista myös ilmoitti olevansa kiinnostuneita tieteen ja teknologian kehityksestä. Parhaaksi tietolähteeksi eurooppalaiset nimesivät tutkijat niin yliopistoissa kuin yksityisissä firmoissa. Esimerkiksi toimittajat hävisivät tämän kisan kevyesti.
Heiluttelin nuorille tutkijoille kulmakarvojani merkitsevästi – katsokaa nyt, Eurooppa haluaa kuulla tutkimuksestanne. Yksi kuulijoista huomautti tähän, että kovin usein silti tuntuu siltä, etteivät ihmiset halua kuunnella tutkijoita. Ja sitten eturivissä nousi käsi:
”Mitä mieltä itse olet, kenen vastuulla on se, että ihmiset sitten kiinnostuisivat tutkimuksesta ja sen vaikutuksesta arkielämään? Onko se tutkijan, median vai suuren yleisön tehtävä?”
Taisin vastata hädissäni kutakuinkin, että se on kaikkien vastuulla. Olen edelleen samaa mieltä, mutta kysymys kaipaa lisää pureskelua.
Suuri yleisö – kansa – sinä, minä, naapuri – olemme niitä tyyppejä, jotka teemme päivittäin valintoja siitä miten elää, rokotammeko lapsemme, syömmekö lihaa, hommaammeko sähköauton vai katumaasturin, äänestämmekö ehdokasta joka ei pidä ilmastonmuutosta todellisena ongelmana. Me ja viimeistään lapsemme joutuvat elämään näiden valintojen kanssa. Isoista, yhteisistä asioista päätettäessä ei nyt kerta kaikkiaan pitäisi edetä puhtaalla fiilispohjalla. Jos tietoa on saatavilla, olisi vastuutonta olla tutustumatta siihen.
Siitä, että tietoa on todella tarjolla, on pitkälti vastuussa media. Tiedeuutisia ja taustaa selvittäviä pidempiä juttuja on tehtävä, ja niiden olisi syytä olla laadukkaita ja helppotajuisia.
Kinkkisempi kysymys liittyy siihen, miten tiedeuutiset erottuvat positiivisella tavalla nykyisestä, usein viihteellisestä uutismassasta. Toimittajat tietävät, että hyviä tarinoita luetaan mielellään, ja innostavat otsikot houkuttavat syventymään aiheeseen. Toisaalta tutkimuksista ei tulisi kaivaa uutiseksi pelkästään sitä yhtä kummallista sivujuonnetta, eikä tiedettä ja niin kutsuttuja pseudotieteitä tulisi sekoittaa keskenään. Eikä valtavirrasta poikkeavista tutkimustuloksista ihan oikeasti tarvitse uutisoida tasapuolisesti niiden tulosten kanssa, joiden takana seisoo 95 % tutkijoista.
Monia tieteellisiä artikkeleita kykeni seuraamaan ilman alan yliopistokoulutusta vielä satakunta vuotta sitten. Nyt moni tieteenala on edennyt niin pitkälle, että tajutakseen niiden viimeisimpiä käänteitä tulisi tuntea hulvattomat määrät aiempaa tutkimusta. Suuret linjat ovat jo selvillä, nyt ihmetellään yksityiskohtia. Tieteellisestä tekstistä on tullut pirullisen vaikeaselkoista.
Tutkija on oman älyllisen kirstunsa avaimenhaltija. Toimittaja tai perusjampat ja -jampattaret eivät kerta kaikkiaan voi ymmärtää vaikean asian oleellista pointtia omin voimin. On tärkeää, että tutkija on motivoitunut kertomaan tutkimuksestaan kansantajuisesti. On myös oleellista, että tutkija osaa kertoa siitä kansantajuisesti.
Hyväksi kirjoittajaksi ei opita yhdellä luennolla, ihan samalla tavoin kuin hyväksi tutkijaksi ei opita lukaisemalla pari tiedeartikkelia. Harvoja taitoja voi oppia nopeasti, vaan ne vaativat pitkää harjoittelua, perehtymistä ja erehtymistä. Ennen luentoani opiskelijat palauttivat harjoitustyönä omasta tutkimuksestaan kirjoittamansa tiedeuutisen. Olen melkoisen varma siitä, että sujuvimmin tehtävästä suoriutuneet eivät suinkaan kirjoittaneet yleistajuista tekstiä ensimmäistä kertaa elämässään.
Kaikista tutkijoista ei tietenkään tule uusia eskovaltaojia ja syksyräsäsiä.
Olisi kuitenkin aivan ensisijaisen tärkeää, että ne muutamat kyvykkäät ja halukkaat tutkijat saisivat myös tutkimuslaitoksen puolesta tukea ja mahdollisuuksia tehdä kansantajuistustyötä.
Sillä kuten Carl Sagan kirjoitti teoksessaan The Demon-Haunted World: Science As a Candle in the Dark —
”We have arranged a global civilization in which most crucial elements profoundly depend on science and technology.
We have also arranged things so that almost no one understands science and technology. This is a prescription for disaster.
We might get away with it for a while, but sooner or later this combustible mixture of ignorance and power is going to blow up in our faces.”
Otetaan selvää.
Euroopan parlamentin selvitys jäsenmaiden asenteista: Responsible Research and Innovation (RRI), Science and Technology (ref. 401), pelkkä Suomen osuus (pdf)
Yksi kommentti “Ravintola ei vastaa narikkaan jätetyistä aivoista”
-
Kysymykseen – ”kenen vastuulla — tehtävä”… Olisi oleellisempaa pohtia kenen valinnassa, sillä tieteen ja tutkimuksen kysymyksenasettelu pitkälti suuntaa kiinnostusta ja ihmisten mahdollisuuksia…
”Me ja viimeistään lapsemme”… tekstissä yleinen kärjistys, jossa lapset ymmärretään normina. Ihmisten sukupuussa kuitenkin runsaasti katkenneita sukuja ja sukuhaaroja joissa jälkikasvu estynyt tai kuollut pois. ”Lapsemme” ovatkin usein sen tavoitteensa jo saavuttaneiden toteamus – eikä siinä ole mukana koko yhteisön yhtäläinen perimä. Tutkijat siis vähemmän ovat tuoneet esille näitä ”lastemme” jakaumia…
Planeettojen tiivistymien (Maasta katsoen) vuosiluvut mielenkiintoisia, mutta hieman laajempi otos menneistä vuosista alkaen ja astevaihteluineen sekä arvion tekijän merkinnällä (lähdenimi ja/tai ohjelmisto-osoite) olisi luotettavampi (pelkät vuosiluvut sisältää virhetulkinnan mahdollisuuksia).
Tulkitsen kuitenkin antamiasi vuosilukuja;
20.3.2673 ja 2854 kalenterihakemistostani:
Gregoriaaninen kalenteri toistuu 400 vuoden välein, joten vuodet;
1873, 2273 ja 2673 ovat samoin, sekä vuodet;
1654, 2054 ja 2454 ovat samoin.
Kalenterikierrossa vuodet viikonpäivissä kiertää 28 vuoden jaksoilla, joista (3) rinnakkaishakuni vuodelta 2001 alkaen jne.
Vuodelle 2673 hakuni ovat; 25. Z 3, eli vuosi alkaa ja päättyy keskiviikkona (ke-ke).
Samoin kalenterit ovat vuosina; 2003, 2014 ja 2025 (20.3.2014 oli torstai).
Vuodelle 2854 hakuni ovat; 26. Å 4, eli vuosi alkaa ja päättyy torstaina (to-to).
Samoin kalenterit ovat vuosina 2009, 2015 ja 2026 (tämäkin vuosi viikonpäivin samoin kuin vuosi 2854).
Hei Lasse,
perusteellisempaa lisätietoa löytyy vaikkapa sivulta https://web.archive.org/web/20051214013307/http://www.sunspot.noao.edu/PR/alignment.html
Hei Anne
Täysikuu pimennyksenään lähinnä Maata oli aamulla…
Salossa Kuu näkyi klo 0:30 pilvien välistä, mutta aamuyölle tultaessa olivat pilvet peittäneet koko tähtitaivaan – en kuunpimennystä lähtenyt tarkkailemaan.
Kuulin haastatteluasi aamulla klo 11:05- / Yle Puhe, jossa sanoit onnistuneesi ”näkemään unta kuunpimennyksestä”…
Vaikka täydenkuun aiheuttamia maanjäristyksiä ei varmuudella yhdistetty niin tapaninpäivän aamulle su 26.12.2004 tsunamijäristyksen täydenkuun päivälle muistamme.
Katsoin linkkisivusi, mutta en tarkkaa käännösselkoa tehnyt. Sisälsi jatkolinkkinä kalentereistakin, joten täsmennän vielä edellistä tekstiäni:
Vuodelle 2854 olin merkinnyt 400 vuoden välein samoin myös vuoden 1654, jotka siis gregoriaanisen kalenterin mukaisesti.
Suomalaiset Ruotsiin liittyen elivät vuonna 1654 vielä juliaanisen kalenterin merkinnöin (vuosina 1700-1753 erillisten kalenterimuokkaustensa merkinnöin) ja juliaaninen kalenterihakuni vuodelle 1654 on;
6. F 7, eli juliaanisesti vuosi alkoi ja päättyi sunnuntaina (su-su).
Kolme erillistä hakuani auttaa muistamaan hakujärjestelmän (keksin sen ”unessa” vuoden 2000 kesällä – luettuani lähdekirjoja).
Kalenterihaut helppo tehdä itselle laskentasivustolla, laittamalla vierekkäisiin ruutuihin allekkain 1.-28. / A-Ö (W poistettuna) / ja kolmantena numerot viikonpäiville (1-7) jossa W selvyydeksi väliin (vuoden ensimmäisen-viimeisen päivän numeroilla) karkausvuosille.
Gregoriaaninen haku alkaa vuodesta 2001; 1. A 1 (ma-ma), josta taaksepäinkin vuoden 1582 alkupoikkeamalle, jatkuen vuodesta 1583 hakumerkinnöin;
11. K 6 (la-la) jne. – huomioiden vuosisatamuutokset (jättämällä hakuriveille niille sopivasti merkintäväliä).
Kalenterihakujen 28 vuotinen kierto viikonpäivin menee (vuodesta 2001 jne.);
ma-ma, ti-ti, ke-ke, to-pe, la-la, su-su, ma-ma, ti-ke, to-to, pe-pe, la-la, su-ma, ti-ti, ke-ke, to-to, pe-la, su-su, ma-ma, ti-ti, ke-to, pe-pe, la-la, su-su, ma-ti, ke-ke, to-to, pe-pe, la-su jne. uudelleen
(viikonpäivän numeroilla hakumerkintä tiivistää samat päivät pystyriville).
Juliaanisen kalenterikierron vastaava alku 2000-luvulta on vuodesta 2013 hakumerkinnällä;
1. A 1 jne. (ma-ma), joka vuonna 2100 yhdistyy samoin gregoriaaniseen kalenteriin (2 vk / 14 vrk erolla) ja taaksepäin 28 vuoden sarjaa voi yhtenäisesti jatkaa ajanlaskumme alkuun (ymmärtääkseni vuoden 8 jaa. / jKr. edeltävissä kalentereissa jälleen poikkeamia ollut).
Vuosiluvut laskentasivulla tekee helposti ”maalaamalla” hiiren painalluksella kaksi ensimmäistä pystyruutua (kirjoitettuna niihin vuodet 2001 ja 2002) ja sitten ruutujen oikeaan alakulmaan tarttumalla hiirellä / vetämällä alas loput vuosiluvut (2001-2028) jne. viereiset jaksot 28 vuoden välein pystyruuduille (tulostaen aina täysi sivullinen muistiin)…