Meteoroidi, meteori ja meteoriitti – mitä ne ihan oikeasti tarkoittavatkaan?
Aina joskus, kuten vaikkapa näin vappuna, on hyvä hiljentyä pohtimaan peruskysymyksiä. Esimerkiksi sitä, mitä ovat meteoroidit, meteoriitit ja niihin läheisesti liittyvät meteorit. Moni voi tietysti ihmetellä, tarvitseeko tuollaisesta perusasiasta ihan blogitekstiä alkaa kirjoittaa. Melkeinpä jokainen vähänkään tähtitieteeseen jollain lailla sekaantunuthan kun on ainakin joskus joutunut selittämään ystäville ja kylänmiehille, että meteoroidi on kivi avaruudessa, ja jos se kivi on päätynyt maanpinnalle meteoriitiksi, se on ilmakehässä näkynyt kirkkaana meteorina eli tähdenlentona.
Näinhän asia tietenkin pääpiirteissään onkin, mutta tieteen näkökulmasta tilanne on huomattavasti monisyisempi. Erilaisten sanojen määritelmien pähkäily voi tuntua turhalta hiusten halkomiselta, mutta sanojen merkityksillä on oikesti, no, merkitystä. Asialla on vaikutuksensa jokapäiväiseen tiedeviestintään, joten periaatteessa se koskettaa jokaista (lähi)avaruuden kiinteistä kappaleista vähänkään kiinnostunutta. Tutkijoiden keskuudessakaan meteorisanojen merkityksistä ei useinkaan olla täysin perillä, tai ainakaan niistä ei syystä tai toisesta välitetä. Jo ihan vain viestin perille menon vuoksi olisikin suotavaa, että terminologia olisi yksikäsitteistä. Sitä se ei valitettavasti ole, eikä tilannetta yhtään helpota se, että ns. virallisia totuuksiakin on ainakin kaksi.
Olisi tavattoman houkuttelevaa aloittaa meteorisen ongelmavyyhden purkaminen jo muinaisista kreikkalaisista. Koska useimpien blogien – ja ainakin tällaisten, joiden kirjoittamisesta saa vähän vaivanpalkkaakin – perimmäisenä tavoitteena kaiketi on, että kirjoittajan itsensä lisäksi joku muukin jaksaa jutun lukea, jätetään ne kreikkalaiset kuitenkin tänä vappuna jatkamaan toogabileitään ihan keskenään.
IAU ja MetSoc
Tähtitieteellisten kohteiden nimeäminen ja joskus myös luokittelu ovat yksi vuonna 1919 perustetun kansainvälisen tähtitieteellisen unionin (International Astronomical Union, IAU) tehtäviä. Nimeämis- ja luokittelutyötään IAU hoitaa vaihtelevalla menestyksellä. IAU on tähtitieteen ammattilaisten järjestö, jonka jäseneksi pääsevät vain astrofysiikan tohtorit. Astrofysiikka tosin on kaikesta päätellen onneksi hyvin laveasti määritelty. Planeettageologeista vain harvat ovat katsoneet tarpeelliseksi liittyä siihen.1
IAU:n työrukkasia ovat erilaiset komissiot. Komissio F1:n vastuulla ovat meteorit, meteoriitit ja planeettainvälinen pöly. Komission käsialaa ovat meteoritähtitieteen termien määritelmät, joiden viimeisin päivitys on vuodelta 2017.
The Meteoritical Society (MetSoc) puolestaan perustettiin vuonna 1933. Se oli ja on yhä edelleen jäsenistöltään huomattavasti IAU:ta kirjavampi porukka, sillä vaikka valtaosa jäsenistöstä tutkijoita onkin, ovat alusta alkaen myös meteoriittien keräilijät ja harrastajat olleet tervetulleita joukkoon, koulutustaustasta riippumatta.2 MetSoc on myös se tieteellinen seura, johon kraatteritutkijat ovat perinteisesti luontaisimmin solahtaneet.
Yksi MetSocin keskeisimpiä tehtäviä on ylläpitää luetteloa hyväksytyistä meteoriiteista ja niiden nimistä. Niinpä MetSocin ja sen meteoriittinimistä päättävän nimistökomitean näkökulmasta on erittäin oleellista, kuinka meteoriitit ja näin ollen myös meteoroidit määritellään.
Meteoroidit, mikrometeoroidit ja pölyhiukkaset
Meteorien ja meteoriittien synnyn edellytys on meteoroidi, joten tarkastellaan sitä ensin.3 IAU:n mukaan meteoroidi on
- kiinteä luonnollinen kappale, jonka läpimitta on suunnilleen 30 µm–1 m ja joka tulee planeettainvälisestä avaruudesta tai liikkuu siellä.
Kokorajat ovat IAU:n määritelmässä likimääräiset, koska rajojen taustalla ei varsinaisesti ole luonto vaan ihminen. Metriä suuremmat kappaleet ovat pääsääntöisesti asteroideja, paitsi silloin harvoin kun ne ovat komeettoja. Koon alarajassa luonnollakin on osittain tekemistä, sillä tullessaan (Maan) ilmakehään 30 µm:ä pienemmät kappaleet eivät yleensä sula, koska ne säteilevät lämmön erittäin tehokkaasti pois. IAU:n meteoroidimääritelmää tekee vielä epämääräisemmäksi lisäksi se, että puhuttaessa meteorihavainnoista, mikä tahansa meteorin aihettava kappale on koostaan tai alkuperästään huolimatta IAU:n mukaan meteoroidi.
Termiä ”mikrometeoroidi” IAU suosittaa vältettäväksi. Sen sijaan 30 µm:ä pienemmät kappaleet ovat avaruudessa kiertäessään pelkkiä pölyhiukkasia. Jos ne on kerätty (Maan) ilmakehästä, niiden nimi muuttuu IAU:n terminologiassa planeettainvälisiksi pölyhiukkasiksi.
MetSocin tällä hetkellä voimassa olevat meteoroidin ja meteoriitin määritelmät ovat peräisin Alan E. Rubinin ja Jeffrey N. Grossmanin mainiosta artikkelista Meteorite and meteoroid: New comprehensive definitions vuodelta 2010.4 Vaikka artikkelin otsikko saattaa kuulostaa hieman kuivakkaalta, juttu on pääosin hyvin selkeä ja jopa hauska, joten meteoriiteista kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti lukea se.
Rubinin ja Grossmanin eli jatkossa MetSocin mukaan meteoroidi on
- kiinteä luonnollinen kappale, jonka läpimitta on 10 µm–1 m ja joka liikkuu planeettainvälisessä avaruudessa.
Koon yläraja on siis MetSocilla ja IAU:lla sama, mutta MetSoc hyväksyy meteoroideiksi hieman pienempiä kappaleita. Meteoroidit voivat MetSocille olla primäärikappaleita tai kaikenlaisten suurempien luonnollista alkuperää olevien kappaleiden rikkoutuessa syntyneitä. Avaruusaluksiin törmää MetSocin mukaan meteoroideja, mutta mikäli tällainen meteoroidien pommittama avaruualus tai sen osa palaa Maahan, meteoroidit muuttuvat meteoriiteiksi.
Toisin kuin IAU, MetSoc myös suosittelee edelleen sanan mikrometeoroidi käyttöä. Mikrometeoroidi on MetSocin mukaan
- meteoroidi, jonka läpimitta on 10 µm–2 mm.
Pienemmät avaruudessa liikkuvat kappaleet ovat MetSocin määritelmien mukaan planeettainvälisiä pölyhiukkasia. Ne myös pysyvät planeettainvälisinä pölyhiukkasina, vaikka ne kasaantuisivatkin suuremmille luonnollisille tai keinotekoisille kappaleille.
Meteorit
Meteorien suhteen viralliset määritelmät ovat hieman meteoroideja helpompia, sillä Meteoritical Society ei niihin juuri ota kantaa. Yllä mainitussa Rubinin ja Grossmanin jutun alaviitteessä meteorin todetaan vain olevan valoilmiö, joka syntyy kun kappale kaasukehän läpi lentäessään kuumentaa sitä ympäröivän kaasun hehkuvaksi.5
IAU:n määritelmä meteorille on seuraavanlainen:
- valo ja siihen liittyvät fysikaaliset ilmiöt (lämpö, šokki, ionisaatio) jotka syntyvät, kun kiinteä avaruudesta peräisin oleva kappale syöksyy kaasukehään
Tässä on hyvä huomata, että meteori on siis muutakin kuin valoa. Mielenkiintoista lisäksi on, ettei IAU mainitse ääntä laisinkaan, vaikka yhtä lailla se on samasta syystä syntyvä fysikaalinen ilmiö. Toki voi olla, että IAU määrittelee äänen osaksi šokkia asiaa kuitenkaan erikseen auki kirjoittamatta. IAU:n meteorimääritelmä kattaa myös kaikki kiinteät kappaleet, eli meteoroidit, asteroidit ja komeetat, ja koska määritelmässä ei oteta kantaa kiinteän kappaleen luonnollisuuten, meteorin voi synnyttää myös ihmisten tai avaruusolentojen rakentama avaruusalus. Meteorien ei myöskään tarvitse syntyä vain maapallon ilmakehässä.
IAU antaa myös omat määritelmänsä kirkkaille meteoreille. Jos meteorin absoluuttinen visuaalinen magnitudi6 on kirkkaampi kuin -4, sitä voi kutsua bolidiksi tai tulipalloksi. Tämä on hyvin linjassa sen perinteisen ja laajalti tunnetun nyrkkisäännön kanssa, että tulipalloja ovat Venusta kirkkaammat meteorit. Kannattaa myös panna merkille, että IAU rinnastaa bolidit ja tulipallot eikä tee eroa sen perusteella, tapahtuuko meteorille lopussa räjähdystä tai kirkastumista vai ei. Kun absoluuttinen visuaalinen magnitudi on vähintään -17, voi meteoria kutsua superbolidiksi.
Meteoriitit
Meteoriittien kohdalla erot IAU:n ja MetSocin määritelmien välillä käyvät ilmeisiksi. Tämä on tietysti ymmärrettävääkin, sillä meteoriitit ovat koko Meteoritical Societyn olemassaolon perusta, joten MetSocissa ollaan pohdittu asiaa perusteellisemmin kuin IAU:ssa.
IAU:n mukaan meteoriitti on
- kiinteä luonnollinen kappale, joka on selviytynyt syöksystään kaasukehän läpi (eli meteorivaiheesta) höyrystymättä kokonaan.
Lisäksi IAU määrittelee, että kaasukehässä ollessaan meteoroidi muuttuu meteoriitiksi siinä vaiheessa, kun kitka ei sitä enää höyrystä eikä kaasu sen ulkopuolella hehku, eli silloin kun sen pimeälento alkaa. Keskeistä IAU:n määritelmälle on, että meteoriittia ei voi olla ilman meteoria. Kaasukehättömien kappaleiden pinnoilla sijaitsevat muualta peräisin olevat (oletettavasti kiinteät ja luonnolliset) kappaleet ovat IAU:n mukaan törmäysjäänteitä (impact debris). Ja vaikkei IAU mikrometeoroidi-sanasta pitänytkään, heidän näkökulmastaan alle 1 mm:n läpimittaiset meteoriitit ovat mikrometeoriitteja.
MetSocin määritelmä meteoriitille on sen verran monisyinen, että se on parasta Rubinin ja Grossmanin juttua seuraillen käydä läpi useammassa vaiheessa. Ensinnäkin MetSocin mukaan meteoriitit
- voivat esiintyä minkä tahansa taivaankappaleen pinnalla, eivät pelkästään Maassa.
Tästä saatiin esimerkkejä jo Apollo-lentojen alkuvuosina. Apollo 12:n tuomista näytteistä löydettiin Bench Crater -nimellä tunnettu hyvin harvinaista tyyppiä oleva hiilikondriitti. Apollo 15:n kivistä puolestaan löytyi Hadley Rille -nimen saanut enstatiittikondriitti. Nämä kaksi parin millin kokoista kappaletta ovat edelleen ainoat virallisesti hyväksytyt Kuusta löydetyt meteoriitit.
NASAn Mars-mönkijöiden ansiosta Marsin pinnalta löydettyjä erilaisia virallisen hyväksynnän saaneita rauta- ja kivirautameteoriitteja on tätä kirjoittaessani jo 15. Niitä ovat toistaiseksi löytäneet Spirit (meteoriitit nimiltään Gusev Crater 001–002), Curiosity (Aeolis Mons 001–002 ja Aeolis Palus 001–003) ja erityisesti Opportunity, jonka reitille Meridiani Planumilla osui peräti yhdeksän meteoriittia.
Muilta taivaankappaleilta voidaan periaatteessa aivan hyvin löytää Maasta peräisin olevia meteoriitteja. Tällaisen meteoriitin mahdollinen löytyminen Apollo 14:n kuunäytteestä sai aikaan aika isoja otsikoita nelisen vuotta sitten. Tulkintaa ei kuitenkaan ole saatu varmistettua, joten virallisesti ensimmäistä maameteoriittia ei ole vielä löydetty.
Meteoriitiksi voitaisiin Rubinin ja Grossmanin mukaan laskea myös Maasta peräisin oleva luonnollinen kappale, joka kiertää jonkin aikaa Aurinkoa tai jotain muuta taivaankappaletta, mutta lopulta päätyy takaisin Maahan. Tällaisia kiviä ei myöskään ole onnistuttu vielä löytämään. Määritelmä pitää myös huolen siitä, että eräiden Maan törmäyskraattereiden heitteleestä muodostuneet lasiset tektiitit ja mikrotektiitit eivät ole meteoriitteja, sillä vaikka törmäykset sinkosivatkin ne hetkellisesti avaruuteen, ne eivät kuitenkaan koskaan poistuneet Maan kiertoradalta, vaan palasivat nopeasti takaisin. Samalla periaatteella vaikkapa NASAn suunnittelema Dragonfly-helikopteri voisi löytää Titanin pinnalta Titanista itsestään peräisin olevan meteoriitin, joka vain on välillä käynyt kiertämässä Saturnusta. Sellaisen varma tunnistaminen olisi sitten tietenkin ihan oma ongelmansa.
Vaikka MetSocin määritelmissä meteoroidilla on maksimikoko (1 m), meteoriitilla sitä ei ole. Pienessä päässä raja sen sijaan on määritelty. Läpimitaltaan 10 µm–2 mm olevat meteoriitit ovat MetSocin luokittelussa mikrometeoriitteja. Näin ollen MetSocin mukaan meteoriitti on
- läpimitaltaan vähintään 10 µm.
Täten esimerkiksi muutaman metrin läpimittainen Hoban rautameteoriitti oli avaruudessa ollessaan asteroidi, ei meteoroidi. Almahata Sittan harvinaislaatuiset ureiliitti-meteoriitit pudottanut kappale oli sikäli erikoinen, että se sai asteroidinimen 2008 TC3 jo ennen kuin se törmäsi Maahan ja synnytti meteoriitit. Samalla logiikalla Morokwengin 70-kilometrisen törmäyskraatterin synnyttäneestä kilometrien kokoluokkaa olleesta kappaleesta jäljelle jäänyt 25-senttinen tavallinen kondriittimeteoriitti oli avaruudessa osa asteroidia, mutta Maassa siis meteoriitti.
Kuten edellä sanottiin, Rubinin ja Grossmanin määritelmän mukaan avaruusalukseen omia aikojaan osunut meteoroidi muuttuu meteoriitiksi, kun se palautetaan Maahan. Muunlainen avustettu kuljetus ei ole sallittua, eli meteoriittien pitää avaruudessa ollessaan kulkeutua luontaisesti. Jos Kuusta ammutaan Maahan kivenjärkäleitä, ne eivät siis Maahan osuttuaan ole meteoriitteja. Samoin jos astronautit kuljettavat esimerkiksi Marsista tai asteroidivyöhykkeeltä kappaleen Maan kiertoradalle ja sitten sysäävät sen putoamaan Maahan, kyseessä ei ole meteoriitti. Luontaista alkuperää pitää tietysti olla itse kappaleenkin, eli MetSocille ei meteoriitiksi kelpaa muukalaisten avaruusalus.
Vaikka MetSocin hyväksymät Rubinin ja Grossmanin määritelmät ovat pääsääntöisesti kiitettävän selkeitä, eräitä ongelmallisiakin kohtia artikkelissa on. Siinä esimerkiksi ensin todetaan, että meteoriittien edeltäjät ovat voineet olla alkujaankin pieniä primäärikappaleita, jotka eivät koskaan kasaantuneet suuremmiksi, tai että niitä on voinut päätyä suuremmilta kappaleilta avaruuteen törmäysten tai vaikka vain pienen asteroidin vinhan pyörimisen seurauksena. Myöhemmin jutussa kuitenkin sanotaan, että meteoriitit syntyvät meteoroidien tai suurempien luonnollisten kappaleiden törmäyksistä. Ehkäpä pääviestin voi tulkita niin, että niiden kappaleiden, joista tulee meteoriitteja, tulee päätyä planeettainväliseen avaruuteen luonnollisesten prosessien seurauksena.
Tiivistettynä Rubinin & Grossmanin ja siis MetSocin määritelmä meteoriitille voidaan esittää vapaasti suomennettuna ja alkuperäisen kankeutta mukaillen esimerkiksi tähän tapaan:
- Meteoriitti on vähintään 10 µm:n läpimittainen luonnollinen kiinteä kappale, joka on alkujaan peräisin taivaankappaleelta, jolta se luonnollisten prosessien myötä kulkeutui kyseisen kappaleen vetovoiman hallitseman alueen ulkopuolelle ja sittemmin törmäsi itseään suurempaan luonnolliseen tai keinotekoiseen kappaleeseen (joka voi olla sama kuin se, jolta kappale päätyi avaruuteen). Rapautuminen ei vaikuta kappaleen asemaan meteoriittina niin kauan kun sen mineraaleista tai rakenteesta on jäljellä ainakin jotain tunnistettavaa. Meteoriitti lakkaa olemasta meteoriitti, jos päätyy osaksi itseään suurempaa kappaletta, josta tulee meteoriitti (eli meteoriitin sisällä ei voi olla meteoriittia).
Meteoriittien nimeäminen
Nimien hyväksyminen uusille meteoriiteille on MetSocin nimistökomitean tärkein tehtävä. Vaikka mikrometeoriititkin ovat meteoriitteja, niitä ei MetSoc kuitenkaan nimeä. Rajan vetäminen mikrometeoriitteihin on täysin ymmärrettävää, sillä jokunen päivä sitten uutisoitiin nimistökomitean tehneen viime vuonna uuden ennätyksen: vuonna 2022 virallisen nimen sai peräti 3094 meteoriittia.
Meteoriittien nimeäminen on tarkkaa puuhaa, eikä sen yksityiskohtiin ole tässä yhteydessä oikeastaan järkeä puuttua. Se, mikä nimi meteoriitilla virallisesti on kun ei kuitenkaan millään tavalla vaikuta siihen, onko kyseessä meteoriitti vai ei. Oleellista sen sijaan on, millaista kappaletta saa missäkin yhteydessä kutsua oman nimensä saaneeksi meteoriitiksi. Tästä MetSocilla on selkeät ohjeet, eli käytännössä lyhyt Philipp R. Heckin johtaman meteoriittitutkijoiden ja -kuraattorien joukon vuonna 2019 kirjoittama artikkeli Best practices for the use of meteorite names in publications. Otsikkonsa mukaisesti se antaa ohjeet meteoriittinimien käytölle julkaisuissa.
Heckin ja kollegoiden ensimmäinen ja tärkein suositus on hyvin selkeä: tutkimusartikkeleissa, kokousabstrakteissa, monografioissa (eli käytännössä akateemisissa tieto- tai väitöskirjoissa) ja erilaisissa kansantajuisissa artikkeleissa saa käyttää vain meteoriittien virallisia nimiä, toisin sanoen niitä nimiä, jotka MetSocin nimistökomitea on hyväksynyt ja jotka on julkaistu MetSocin virallisessa meteoriittien tietokannassa. Muiden kuin meteoriittien virallisten nimien käyttö ei alan tärkeimmissä lehdissä ja kokouksissa ole edes mahdollista.
Aivan yhtä selkeä on toinen suositus: tilapäisnimiä ei julkaisuissa sovi käyttää. Tilapäisnimet ovat tyypillisiä esimerkiksi hiekka-aavikoilta tarkemmin tuntemattomista paikoista löydettyjen meteoriittien kohdalla, tai kun joltain pieneltä alueelta löydetään runsaasti meteoriitteja. Tilapäisnimiä tarvitaan kun meteoriittikandidaatti on käymässä läpi luokittelu- ja nimeämisprosessia, mutta missään muussa tilanteessa niitä ei MetSocin ohjeiden mukaan tulisi käyttää.
Mutta entäpä jos kuitenkin haluaa kirjoittaa jotain möykystä, jota epäilee meteoriitiksi? Lähtökohta MetSocilla tällöinkin on, että jospa nyt kuitenkin hankittaisiin se virallinen nimi ensin. Jos sitä ei silti kuitenkaan ole ja tarve julkaista aiheesta jotain yhä polttelee, pitäisi julkaisussa mainita, mistä nimen puute kiikastaa, käyttää nimeä joka ei ole ristiriidassa jo olemassa olevien nimien kanssa, ja todeta selkeästi, että kyseessä on epävirallinen nimi.
Käytännössä tämä kaikki tarkoittaa, että jollei meteoriittikandidaatilla ole virallista nimeä, se ei oikeastaan edes ole ”meteoriitti”, eikä sitä näin ollen sellaiseksi tulisi kutsua. Aivan näin suoraan tätä ei tosin nähdäkseni missään MetSocin ohjeissa sanota. Tosiasia kuitenkin on, että jollei meteoriittiehdokkaalla ole virallista nimeä, asiassa on alan huippuasiantuntijoiden mielestä jotain epäselvää tai keskeneräistä. Virallisen, toisten tutkijoiden hyväksymän nimen ja luokittelun sijasta hyväksyttyä nimeä vailla olevasta kappaleesta on siis vain jonkin tutkijan tai tutkijoiden mielipide. Onneksi nimien epävirallinen status vaikuttaa alentavasti myös niiden kauppahintaan, minkä vuoksi meteoriittikauppiaillakin on motiivi tehdä yhteistyötä tutkijoiden kanssa ja täten saattaa uudet meteoriittilöydöt tieteellisen tutkimuksen piiriin.
MetSocin nimistökomitean periaatteet käyvät järkeen. Niiden perusteet ovat helposti ymmärrettäviä ja ohjeistus on äkkiä Internetistä kenen tahansa englantia osaavan ja nettiselaimen käytön hallitsevan löydettävissä. Mielenkiintoista onkin, että niiden noudattamatta jättäminen on silti valitettavan yleistä niin meteoriittikauppiaiden, -harrastajien kuin -tutkijoidenkin parissa. Alan yleisen maineen ja uskottavuuden kannalta toivottavaa olisikin, että itse kukanenkin uusien meteoriittikandidaattien kanssa mitä hyvänsä töitä tekevä – on sitten kyse tutkimuksesta tai vaikka yleistajuisten artikkelien kirjoittamisesta – käyttäisi hetken korrektien termien ja menettelytapojen selvittämiseen.
1Tämä tietysti aiheuttaa ongelmia silloin, kun pitäisi tehdä planeettoja koskevia päätöksiä. Tunnetuin esimerkki on Pluton ”alentaminen” kääpiöplaneetaksi vuonna 2006 ja siihen liittyvä hyvin epämääräinen kääpiöplaneetan määritelmä. Päätökset ja määritelmät tehtiin ilman, että itse planeettoja (eikä niiden ratoja – geotieteilijät ja ratalaskijat ovat kaksi ihan eri tutkijaporukkaa, jotka yleensä eivät valitettavasti ymmärrä toistensa puheista tai tutkimuksista juuri mitään) tutkivilta ihmisiltä kysyttiin mitään. Päätös oli myös IAU:n omien sääntöjen ja tapojen vastainen.
2MetSocin jäsenhakemusprosessi on, toisin kuin IAU:n, niin yksinkertainen, että myös muut kuin astrofysiikan tohtorit kykenevät ymmärtämään sen.
3Mistään näistä teksteistä tai termeistä ei ole olemassa suositeltuja tai puolivirallisia suomennoksia. Kehotankin kaikkia asiaan vakavammin suhtautuvia lukemaan itse alkuperäisest viralliset englanninkieliset määritelmät. Linkit löytyvät blogista. Alkuperäislähteissä annetaan määritelmiä tai suosituksia myös muille aiheeseen läheisesti liittyville termeille.
4Tarkkaan ottaen MetSoc viittaa Rubinin ja Grossmanin artikkeliin vain muiden taivaankappaleiden pinnalta löytyneitä meteoriitteja koskevassa kohdassa. Tämän voi tietysti tulkita niinkin, että maapallolta löytyvien meteoriitten kohdalla voimassa onkin jokin toinen määritelmä. Blogin lopulla vastaan tulevassa Philipp Heckin ja kollegoiden Best Practises -artikkelissa tosin annetaan ymmärtää, että Rubinin ja Grossmanin määritelmä meteoriitille on myös MetSocin määritelmä, joten tätä voinee pitää kohtalaisen varmana tulkintana.
5Voi olla hyvä muistuttaa, että on olemassa myöskin erinomaista työtä tekevä niin harrastajia kuin ammattitutkijoitakin jäsenistöönsä huoliva International Meteor Organization (IMO). Se keskittyy lähinnä meteorihavaintojen tekoon, koordinointiin ja kokoamiseen, eikä sen ristiksi ole sälytetty ”virallisten” määritelmien tekoa. IMOn omaan sanastoon on koottu heidän käyttämänsä terminologia, joka tietenkin poikkeaa niin IAU:n kuin MetSocinkin käyttämästä.
6Absoluuttisessa visuaalisessa magnitudissa oletetaan, että kappale on suoraan havaitsijan yläpuolella 100 km:n korkeudessa. Jos siis ollaan aivan tarkkoja, vaikkapa horisontin tuntumassa näkyvä hieman Venusta himmeämmältä näyttävä meteori voi silti olla luokiteltavissa tulipalloksi. Kaikkein pedanteimmat voivat lisäksi huvikseen miettiä, miten tällainen tilanne pitäisi skaalata vaikkapa Venukseen tai Titaniin, joilla ei ole koskaan selkeää 100 km:n korkeuteen saakka ja joiden kaasukehien koostumukset ovat täysin erilaiset kuin Maassa.
Tässä mainittiin että muiden taivaankappaleiden pinnalta voisi periaatteessa löytyä Maasta peräisin olevia meteoriitteja.
Ajattelen että Mars on todennäköisesti siinä mielessä ainutlaatuinen paikka, että sieltä voisi löytyä miljardeja vuosia vanhoja Maasta peräisin olevia meteoriitteja, joiden sisällä voisi olla suhteellisen hyvin säilyneitä Maan elämän fossiileja. Esimerkiksi syanobakteereita ajalta jolloin ne olivat vasta kehittymässä.
Kuuhun tai muuhun ilmakehättömään kappaleeseen osuessaan maameteoriitti pirstoutuu, minkä jälkeen avaruussäteily pääsee pienen sirpaleen sisään tuhoten siellä mahdollisesti olleet orgaaniset molekyylit. Mutta Marsin pinnalle metrin suuruusluokkaa oleva kivi kuten Littleton voi päätyä ehjänä. Metrinkään kivikerros ei tosin vielä ihan suojaa galaktiselta kosmiselta säteilyltä, mutta muut säteilylajit kuten auringon protonit se jo vaimentaa. Lisäksi Mars on kuiva ja kylmä, mikä on omiaan säilömään orgaanisia molekyylejä.
Marsiin verrattuna geologisesti ja biologisesti aktiivinen Maa on huono säilyttämään meteoriitteja, mutta silti täältäkin on löytynyt jo 175 Marsista peräisin olevaa meteoriittia. Toki on toisaalta niin että Maahan on tarvittu isompi asteroidipaukku kuin Marsiin, jotta pakonopeuteen asti yltäviä heitteleitä on syntynyt.
Vaikka Marsissa ei olisikaan omaa elämää, ajattelen että se voi olla hyvin arvokas kohde (Maan) elämän historian tutkimisen kannalta. Varovaisuusperiaatetta noudattaen Marsin ilmastoa ei minusta kannattaisi lähteä maankaltaistamaan (jos joku sellaista ehdottaa) ennenkuin sen meteoriittiaarteet on inventoitu.
Allekirjoitan tämän täysin. On tietysti tästä näkökulmasta harmillista, että Mars ei ole Kuun paikalla, jolloin Maasta peräisin olevaa kiveä olisi tarjolla enemmän ja helpommin. Joka tapauksessa on varmasti niin, että lähivuosikymmenten aikana uusista kuunäytteistä – ja tietysti myös jo olemassa olevista Apollo-, Luna-, Chang’e- ja kuumeteoriittinäytteistä – etsitään merkkejä Maan varhaisesta geologiasta ja elämästä. Osa biomarkkereista kestää heitteleen kokeman shokin varsin hyvin, joten sitten kyse on tosiaan lähinnä vain siitä, kuinka ne säilyvät vuosimiljlardeja.
Marsin tapauksessa voisi ainakin näin lonkalta ajatella, että suht nopeaa reittiä Marsiin päätyneen maameteoriitin biomarkkereilla voisi olla varsin hyvät mahdollisuudet säilyä, jos meteoriitti olisi hautautunut sedimentteihin pian Marsiin päätymisensä jälkeen. Geokemialliset prosessit Marsissa ovat kuitenkin sen verran hitaita, että toisin kuin Maan fossiilisten meteoriittien tapauksessa, Marsissa fossiiliset meteoriitit voisivat säilyä kohtalaisen hyvin. Tiedä sitten minkä verran esim. perkloraatit tekevät tuhojaan biomarkkereille. Luulisi, että joku olisi tuotakin jo tutkinut. No, joka tapauksessa aikaa siihen menee, ennen kuin Marsin maameteoriitteja voidaan toivoa löydettävän tai saatavan analysoitaviksi. Nythän kaikki Marsista löydetyt meteoriitit ovat kestäviä ja helposti tunnistettavia rauta- tai kivirautameteoriitteja.