Ei nimi kraatteria pahenna – mutta voi kyllä johtaa harhaan
Ajattelepa hetki elämää ilman karttoja. Arkipäiväiset asiat, kuten kaupassa tai töissä käynti tai vaikka junamatka Tampereelle sujuvat kyllä hyvin ilmankin. Myös reissu Helvetinkolulle varmasti lopulta onnistuisi, koska se on Suomessa hyvin tunnettuna paikannimenä varsin yksiselitteinen. Vähän se kiertelyä saattaisi vaatia, mutta kyllä lopulta oikeaan paikkaan päätyisi ihan vain vastaantulijoilta kyselemällä.
Jos kuitenkin mieli tekisikin pyrkiä Pierumäkeen, tulisi eteen jo ongelmia. Koska Suomessa ei ole yhtään todella maineikasta Pierumäkeä, pitäisi ensiksi tietää, onko menossa Haapavedelle, Haminaan vai johonkin kuudesta muusta kunnasta, joissa Paikkatietoikkunan mukaan on Pierumäki. Nimisampo-palvelu puolestaan tarjoaa 33 Pierumäkeä, yhden näköjään täältä kotiseudultani Äänekoskeltakin. Kaikkea sitä oppiikin kun blogia kirjoittaa.
Jos on vaikkapa menossa Isojoen Pierumäkeen, pitäisi Isojoelta osata lähteä ensin Ohrikylän suuntaan, mutta hoksata hieman Kärjen talon jälkeen hilpaista vajaa kilometri metsässä itäkoilliseen. Onneksi kuitenkin nimen loppuosa kertoo, että jonkinlaista topografista kohoumaa ollaan etsimässä, joten ehkä se löytyisi. Vaikeaksi homma kuitenkin ilman karttaa menisi.
Kartat ja paikkatieto ovat siis välttämätön osa nykyistä elämänmenoamme. Kartat eivät tietenkään rajoitu vain omalle planeetallemme. Kuun pinnanmuotoja on nimetty jo 400 vuotta ja käytäntö levisi kaukoputkien kehittymisen ja sittemmin avaruusluotainten myötä Marsiin ja muille planeetoille. Samalla maapallolta tuttu kaksiosaisten nimien logiikka paikkojen nimeämisessä – suomeksikin monen järven nimi päättyy sanaan järvi ja monen mäen nimi sanaan mäki – on vaihtelevalla menestyksellä pyritty siirtämään myös muiden taivaankappaleiden pinnoille.
Avaruuden nimistöstä vastaava Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (IAU) on luonut periaatteessa selkeät säännöt muiden taivaankappaleiden pinnanmuotojen nimeämiseksi. Nimistössä on kuitenkin hämmentävän paljon omituisuuksia. Lisäksi käytäntö on monesti suoranaisessa ristiriidassa sääntöjen kirjaimen ja/tai hengen kanssa.
Kuun pinnanmuotojen nimeämishistoria on luonnollisesti pisin ja siksi myös sekavin. Siksipä onkin valaisevaa vilkaista hieman tarkemmin joitakuita esimerkkejä Kuun omituisesti valituista paikannimistä. En tee tätä ilkeilläkseni, vaan nostaakseni esiin ongelman, jota syystä tai toisesta ei ole vuosikymmenien saatossa haluttu korjata. Kohteiden epäideaalinen nimeäminen ja luokittelu nimittäin on omiaan ”piilottamaan” lukuisia mielenkiintoisia kohteita ja täten pahimmillaan johtamaan tutkimusta harhateille.
Kuten Maassakin monissa kielissä, myös Kuussa ja muilla planeetoilla pinnanmuotojen nimet koostuvat yleensä kahdesta osasta. Kutsutaan niitä nyt vaikka Nimisampon tapaan määriteosaksi ja perusosaksi. Määriteosa yksilöi kantajansa, perusosa puolestaan kertoo, minkälaiseen porukkaan kyseinen yksilö kuuluu. Nämä voi rinnastaa ihmisten etu- ja sukunimiin tai eliöiden tieteellisiin nimiin, joissa on sukunimi (esimerkiksi Homo) ja lajimäärite (esimerkiksi sapiens). Kuten eri kulttuureja edustavilla ihmisilläkin, joskus etunimi (määriteosa) tulee ensin, mutta monissa tapauksissa sukunimi (perusosa) mainitaan ensimmäisenä. Poikkeuksen planeettojen paikannimien kaksiosaisuuteen tekevät kraatterit, jotka tunnetaan aina vain yhdellä nimellä.
”Kraatteri”
Maapallolla törmäyskraatterit ovat hyvin monimuotoisia. Kraatteritutkija saa kohteestaan hyvin erilaisen käsityksen riippuen siitä, onko hän Arizonan puoliaavikolla, baijerilaisessa kirkossa vai polviaan myöten taivalkoskelaisessa suossa. Sama toki koskee myös tuliperäisiä kraattereita. Maapallolla tilanne on kuitenkin tutkijan, harrastajan tai toimittajan näkökulmasta sikäli helppo, että todistetut törmäyskraatterit löytyvät omista luetteloistaan, tulivuoret omistaan (joskaan missään ei liene tietokantaa, joka listaisi joka ikisen nuoren ja vanhan tulivuoren kraatterin, koska niitä vain on ihan liikaa). Eli ainakin siinä tapauksessa, että haluaa perehtyä jo ennestään tunnettuun kraatteriin, jo kohdetta valitessaan tietää, miten se on pääpiirteissään syntynyt, koska kraatterit on luokiteltu syntytapansa mukaan.
Muilla taivaankappaleilla kysymys ”kraatterien” olemuksesta ei ole alkuunkaan näin yksiselitteinen. Kun uusia kohteita nimetään, ne nimeämisen yhteydessä luokitellaan vain ulkomuotonsa mukaan. Toisin sanoen nimi ei millään lailla ota kantaa kohteen syntytapaan tai geologiaan ylipäätään, vaan ainoastaan muoto ja topografia ratkaisevat. Tämä on sikäli täysin perusteltua, että tulkinnat ja syntyteoriat muuttuvat aikojen kuluessa, mutta ulkomuoto pääsääntöisesti pysyy samanlaisena. Ongelmia tosin syntyy nimettäessä kohteita, jotka ovat kuvan erotuskyvyn rajalla.
Muiden taivaankappaleiden pinnanmuotojen nimistä vastaavan Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin (IAU) nimistötoimikunnan (Working Group for Planetary System Nomenclature; WGPSN) ensimmäisen ja tärkeimmän säännön mukaan nimistö on työkalu. Nimistön tulisi olla yksinkertaista, selkeää ja yksiselitteistä (”simple, clear and unambiguous”). Pyrkimys on jalo ja tietenkin valtaosin siinä onnistutaan hyvin. Poikkeuksia on kuitenkin paljon, ja ne ovat todella silmiinpistäviä.
Sääntöjen yhdennentoista pykälän mukaan tapauksissa, joissa nimestä on olemassa useampia kirjoitusmuotoja, tulisi käyttää sitä muotoa, jota ihminen itse nimestään käytti, tai jota arvovaltaisessa lähteessä käytetään. Esimerkiksi näin: Bellinsgauzen (Bellingshausen), Engel’gardt (Engelhardt) ja Fridman (Friedmann)? Suluissa olevat nimet ovat siis osa virallista nimeä, eivät lisäämiäni tarkennuksia. Jotenkin veikkaisin, ettei vaikkapa Saarenmaalla saksalaissukuun syntynyt tutkimusmatkailija Fabian Gottlieb von Bellingshausen (1778–1852) esitellyt kasinolla itseään muodossa ”Bellingsgauzen, suluissa Bellingshausen, Fabian Bellingsgauzen, suluissa Bellingshausen”.
Sulkujen käyttö ei rajoitu kraattereihin. Orientalen törmäysaltaan luoteispuolella on lukuisia Orientalen heitteleen synnyttämiä kraatteriketjuja eli catenoita. Niistä kolmelle annettiin vuonna 1979 viralliset nimet: Catena Leuschner (GDL), Catena Lucretius (RNII) ja Catena Michelson (GIRD). Leuschner, Lucretius ja Michelson ovat kraattereita, joiden lähistöllä mainitut kraatteriketjut ovat, joten näiltä osin nimet ovat järkeviä ja IAU:n sääntöjen mukaisia. GDL, RNII ja GIRD sen sijaan ovat neuvostoliittolaisten rakettitutkimuslaboratorioiden nimien lyhenteitä. Kylmän sodan nimeämispoliittisen tasapainottelun vuoksi ne edelleen kiusaavat tai näkökulmasta riippuen viehättävät Kuun ystäviä. Perustellusti voinee kuitenkin kysyä, onko kraatterien ja kraatteriketjujen nimien sulkusekoilu todellakin ”yksinkertaista, selkeää ja yksiselitteistä”.
Myös ihan perinteinen oikeinkirjoitus herättää silloin tällöin kummastusta. Sääntöjen yhdennentoista pykälän mukaan kirjainten diakriittiset merkit, siis esimerkiksi ääkköset, ovat välttämätön (”necessary”) osa nimeä, joten niitä käytetään myös pinnanmuotojen nimissä. Ilmeisesti kuitenkin toiset diakriittiset merkit ovat välttämättömämpiä kuin toiset: ruotsalaisen fyysikon Anders Ångströmin (1814–1874) mukaan nimetty Mare Imbriumin länsiosassa sijaitseva kaunis maljakraatteri ei ole nimeltään Ångström eikä edes Angstrom, vaan ihmeellinen sekametelisoppa Angström.
Niille joilla jo on, annetaan vielä lisää
Sääntöjen vitospykälän mukaan samaa nimeä ei suositella käytettäväksi kuin yhdellä taivaankappaleella. Suosituksia on tietysti helpompi rikkoa kuin sääntöjä. Pahin esimerkki tämän pykälän huomioimatta jättämistä on Kuiper. Gerard Kuiperin (1905–1973) mukaan nimetyt kraatterit löytyvät Kuusta, Marsista ja Merkuriuksesta. Ne kaikki vieläpä saivat virallisen hyväksyntänsä vuonna 1976, joten minkäänlainen vahinko tai unohdus ei kelpaa meriselitykseksi. Lisäksi Merkuriuksen Kuiper on antanut nimen sisimmän planeetan nuorimmalle geologiselle ajanjaksolle eli kuiperiselle kaudelle.
Myös vuonna 1960 löydetty asteroidi kantaa nimeä (1776) Kuiper. Asteroidien nimeämistä tosin määrittelevät aivan eri säännöt kuin pinnanmuotojen nimeämistä, joten tätä ei kovin suurena syntinä voida pitää.
Tunnetuin Kuiper on kuitenkin ihan eri osassa aurinkokuntaa. Neptunuksen takainen jäisiä asteroideja ja kääpiöplaneettoja sisältävä alue tunnetaan yleisesti epävirallisella nimellä Kuiperin (tai harvemmin Edgeworthin–Kuiperin) vyöhyke. Toisin kuin yleensä kuvitellaan, sen paremmin Kenneth Edgeworth (1880–1972) kuin vallankaan Gerard Kuiper eivät kuitenkaan ennustaneet Kuiperin vyöhykkeen olemassaoloa.
Kolme kraatteria, yksi geologinen kausi, asteroidi ja valtavan suuri kaistale aurinkokuntaa on ihan hyvä saalis yhdelle tutkijalle. Kuiper oli toki erittäin ansioitunut paitsi tutkijana myös lobbarina, joten esimerkiksi Yhdysvaltain 1960-luvun kuuohjelma olisi luultavasti ollut huomattavasti vähäpätöisempi ilman Kuiperin vaikutusvaltaa. Silmiinpistävää kuitenkin on, että kun Kuiperilla on kuusi nimeä (joista viisi virallista) eri puolilla aurinkokuntaa, 1900-luvun kuututkimuksen keskeisimmän pioneerin Ralph Baldwinin (1912–2010) nimi löytyy vain asteroidilta (4831) Baldwin. Merkittävä kunnianosoitus tämäkin tietysti on, mutta Baldwinin seurassa asteroidivyöhykkeellä pyörivät esimerkiksi elähtäneet rock-tähdet ja näyttelijät, levytuottaja ja murhaaja Phil Spector, Sherlock Holmes ja tohtori Watson, James Bond, Mr. Spock (kissa, ei suinkaan Star Trekin hahmo) ja Monty Python. Mielenkiintoista seuraa tietysti, mutta sopisi Baldwin tähti- ja geotieteilijöiden ja tutkimusmatkailijoiden joukkoon Kuun pinnallekin.
Etenkin Kuun nimistötyöryhmä korostaa nykyisin, ettei kraattereita nimetä ainoastaan tutkijan kunnioittamiseksi, vaan kaikilla uusilla nimillä tulee olla jokin tutkimukseen liittyvä peruste. Tämä on toki täysin järkevää. Hieman erikoiselta vain tuntuu, ettei tieteellisesti kiinnostavaa kraatteria, jonka nimeksi Baldwin sopisi, olisi mukamas Kuusta toistaiseksi onnistuttu löytämään. Puuttuu Kuusta lukemattomia muitakin ilmeisiä tutkijanimiä, joita soisi muistettavan.
Kaksinaismoralisti on paras moralisti
Nimeämissääntöjen yhdeksännen pykälän mukaan poliittisesti, sotilaallisesti tai uskonnollisesti merkittäviä nimiä ei sovi käyttää, paitsi ennen 1800-lukua vaikuttaneiden poliitikkojen tapauksessa. Tämä pykälä aiheuttaa ainakin itselläni usein melkoisesti kyynistä silmienpyörittelyä ja sarkastista hymähtelyä. Vanhaa perua olevia ja nykysilmin täysin vastenmielisiä uskonnollisia massamurhaajia ja murhaan yllyttäjiä kun Kuusta ei ole saatu poistetuksi. Nimien poistaminen tai vaihtaminen ei kuitenkaan ole periaatteellinen ongelma, sillä kuunatseja sieltä kaikessa hiljaisuudessa muutama vuosi sitten hävitettiin. Toinen näistä oli päässyt Kuuhun vasta 2008, joten melkoisen poukkoilevaa ja kaksinaismoralistista nimistötoimikunnan touhu todellakin on.
Toinen tuoreehko esimerkki kaksinaismoralismista on Hildegard Bingeniläinen (1098–1179). Hänellä on kiistattomat maalliset tieteelliset ansionsa, vaikka hänen lääketieteelliset ja fysiologiset käsityksensä tietysti tämän päivän näkökulmasta enimmäkseen hengenvaarallista puoskarointia olivatkin. Hildegard on kuitenkin pyhimys niin katolisille kuin anglikaaneillekin. Myös new age -hörhöt ovat nostaneet Hildegardin jalustalle. En ole uskontojen asiantuntija, mutta ymmärtääkseni pyhimykset ovat uskonnollisesti merkittäviä hahmoja. Hildegardin ongelmallisuutta lisää, että hän tuki ristiretkiksi kutsuttuja juutalaisten ja islamilaisten sotilaallisesti organisoituja massamurhia. Tästä huolimatta Hildegard katsottiin kraatterin (tai itse asiassa kahden – mikä sekin oli omalta osaltaan järjetöntä ja hyväksyttyjen käytäntöjen vastaista) arvoiseksi vuonna 2016.
Eri pinnanmuotojen nimet eivät sääntöjen puitteissa voi olla aivan mitä sattuu, vaan aihepiirit, joista nimiä ammennetaan, on selkeästi rajattu. Esimerkiksi Kuun kraattereiden nimet tulevat luonnontieteilijöiltä, insinööreiltä tai tutkimusmatkailijoilta, jotka ovat merkittävästi edistäneet planeetta- tai avaruustutkimusta tai tähtitiedettä. Lisäksi avaruuslennolla menehtyneet astro- tai kosmonautit saavat nimensä myös Kuuhun. Pienille kraattereille, joita kohtaan on syystä tai toisesta jonkinlaista erityistä kiinnostusta, voidaan antaa nimiksi ihmisten etunimiä. Usein tällaiset kraatterit sijaitsevat jonkin laskeutumispaikan lähistöllä.
Nykyisellään uusia nimiä kirjoitetaan Kuun karttoihin niin harvakseltaan, että huomio kiinnittyy niihin väkisinkin. Kiinan Chang’e-3:n laskeutumisalueen lähistön kraatterit saivat vuonna 2015 nimikseen Tai Wei, Tian Shi ja Zi Wei. Nämä eivät suinkaan ole tutkijoita, insinöörejä tai etunimiä, vaan jonkinlaisia tähtitarhoja tai -aitauksia muinaisessa kiinalaisessa tähtikartassa. Vastaavasti Chang’e-4:n laskeutumisalueen lähellä etäpuolen Von Kármán -kraatterin sisällä on vuodesta 2019 alkaen ollut kraatterit Hegu, Tianjin ja Zhinyu. Ne ovat tähdistöjen nimiä vanhassa kiinalaisessa tähtikartassa.
Viime aikojen erikoisimmat Kuun kraatterinimet liittyvät viiden vuoden takaisiin Apollo 8:n 50-vuotisjuhliin. Jostain syystä, jota ei koskaan julkisesti avattu, pari astronautti Bill Andersin ottamassa maineikkaassa Earthrise-valokuvassa näkyvää kraatteria päätettiin nimetä uudelleen. Niinpä entisestä Pasteur T:stä tuli Anders’ Earthrise, ja ennestäänkin aivan kamalasta Ganskiy (Hansky) M:stä tuli viimeisten vuosikymmenten räikein sääntörikkomus, 8 Homeward. Kun säännöistä, ohjeista ja suosituksista ei haluta pitää kiinni, eikö silloin olisi parempi muuttaa niitä kuin jatkuvasti toimia niitä vastaan?
Ei vain humanistien ongelma
Planeettojen pinnanmuotojen nimien valinnat ja omia sääntöjä vastaan toimiminen ovat tietysti ongelma vain niille, joita asia kiinnostaa. Yleensä nämä eivät ole aktiivisia planeettageologeja. Kohteiden löytämisen kannalta nimillä ei ole merkitystä, kunhan nimet kartoissa ovat oikeilla paikoillaan. Koska nimet ovat myös luokittelukeino, aiheuttavat virheelliset nimet kuitenkin myös ihan todellisia tutkimukseen heijastuvia hankaluuksia. Siksi myös tutkijat saisivat olla asiaintilasta huolissaan.
Törmäyskraatterit ovat suurimmalla osalla planeettoja, kuita, kääpiöplaneettoja ja suuria asteroideja kaikkein yleisin pinnanmuoto. Tulivuorten kraatterit ovat niihin verrattuina hyvin harvinaisia, erittäin vulkaaniset Io ja Venus pois lukien. Vaikka nimistön luokka ”kraatteri” ei otakaan kantaa syntytapaan, yhdistyy sana ”kraatteri” törmäysten hallitsevuuden vuoksi lähes automaattisesti törmäyskraattereihin.
Samoin on Kuun tapauksessa luokan ”satellite features” kohdalla. Ne tarkoittavat käytännössä suuremman tai paremmin säilyneen emäkraatterin ympärillä sijaitsevia kirjaimilla merkittyjä vähäpätöisemmiksi ajateltuja kraattereita. Nimistötoimikunta itsekin käyttää niistä nimitystä ”lettered craters”. Suomeksi niistä on tavattu puhua satelliittikraattereina.
Näin ollen Kuun ”kraattereiden” ja ”satelliittikraattereiden” ajatellaan niin tutkijoiden kuin harrastajienkin keskuudessa käytännössä aina olevan törmäyskraattereita. Tutkimuksen kannalta onkin erityisen hankalaa, että nämä luokat sisältävät kymmenittäin erilaisia vulkaanisia ja osittain myös tektonisia rakenteita, jotka eivät juurikaan näytä tavanomaisilta Kuun kraattereilta. Noin yhdeksän kilometrin läpimittainen Hyginus on Kuun suurin varmuudella tunnistettu kaldera. Se on siis tuliperäinen romahdusrakenne, jonka ympärillä ei kohonneita reunoja ole. Myöskin sen pohja on nuoresta iästään huolimatta tasainen eikä ollenkaan pyöreäpohjainen. Jo keskikokoisella harrastajakaukoputkella onkin nähtävissä, että Hyginus on jotain ihan muuta kuin tavallinen kraatteri. Silti sillä on edelleen kraatterinimi. D-kirjainta muistuttava kolmikilometrinen Ina on toinen vastaavanlainen ongelmatapaus.
Mairan T on virallisesti kolmikilometrinen satelliittirakenne. Todellisuudessa se on kuitenkin noin seitsemän kilometrin läpimittainen Ocenus Procellarumin laavatasangolta noin 800 metrin korkeuteen kohoava tulivuori. Sen huipulla on noin kolmen kilometrin läpimittainen hieman epämääräisen muotoinen vulkaaninen kraatteri tai kaldera.
Hyginuksen kaltaiset kalderat tai Mairan T:tä muistuttavat jyrkkäpiirteiset tulivuoret eivät ole ainoita hämäävästi kraattereiksi nimettyjä tuliperäisiä rakenteita. Erään yleisen tyypin edustaja on parikilometrinen Alphonsus R. Alphonsus itse on tuliperäisten voimien muokkaama rakopohjainen kraatteri. Sen pohjalla on lukuisia pieniä kraattereita, joita ympäröi tummemmasta aineksesta koostuva kehä. Eräät näistä lienevät törmäyskraattereita, jotka ovat vain kuopaisseet syvemmältä tummaa tuliperäistä kiveä ja kerrostaneet sen heitteleeksi ympärilleen. Suurin osa on kuitenkin vulkaanisia purkausaukkoja, joiden tumma kehä ei siis ole törmäyskraatterin heittelettä, vaan sisäsyntyisten tuliperäisten voimien ulos sylkemää ainesta. Pelkkien maanpäällisten kaukoputkihavaintojen perusteella useimmissa tapauksissa on liki mahdotonta sanoa, kummasta on kyse, mutta jo 1960-luvun kuva-aineiston perusteella suurimmasta osasta Alphonsuksen pohjan tummakehäisiä kraattereita on voitu nähdä, etteivät ne törmäyskraattereita ole. Alphonsus R on näistä ehkäpä selkein esimerkki. Vastaavia kraatterinimen saaneita vulkaanisia kohteita on toki monissa muissakin paikoissa ympäri Kuuta.
Yksi ryhmä tuliperäisiä rakenteita, joilla on kraatterinimi, ovat purkausaukot, joista lähtee laavauoma. Hyvä esimerkki sellaisesta on Rimae Prinzin alueella sijaitseva nelikilometrinen Ivan. Siitä lähtevä laavauoma on ollut pitkään tunnettu. Kun Ivan ei vähäisimmässäkään määrin näytä törmäyskraatterilta, miksi se pitää niputtaa samaan porukkaan niiden kanssa?
Oma lukunsa ovat aivan käsittämättömät tapaukset. Miten kenenkään mielestä voi olla täysin fiksua ja loogista, että noin 10 km pitkä ja 1,5 km leveä painauma (jonkinlainen vulkaanistektoninen graben) Patricia luokitellaan samaan ryhmään kuin vaikkapa edellä esitellyt Kuiperit?
Mikään ei kuitenkaan omasta mielestäni kuvaa Kuun nykyistä nimisotkua paremmin kuin Mare Serenitatiksen länsiosassa sijaitseva suurimmalta pituudeltaan noin kymmenkilometrinen, aika erikoisen muotoinen vulkaanistektoninen rakenne. Tähän yhteen ainoaan kohteeseen on päätetty uhrata peräti viisi eri nimeä, jotka edustavat neljää eri nimiluokkaa. Härdelli sisältää nimet Aratus CA (satelliittikraatterin satelliittikraatteri, jollaisia nykynimistössä ei enää monta ole), Manuel (kraatteri), Rima Sung-Mei (rima eli rille, jotka ovat yleensä tektonisia grabeneja tai laavauomia; aiemmalta nimeltään Rima Sung-Mei oli kraatteri Sung-Mei), sekä Vallis Christel ja Vallis Krishna (tarkemmin määrittelemätön laakso; molemmat olivat aiemmin kraattereita). Välittömästi rakenteen länsipuolella on vielä yksi kraatteri, Yoshi. Kirsikkana kakun päällä on, että laaksot ja rillet pitäisi nimetä lähistöllä sijaitsevien kraatterien tai muiden pinnanmuotojen mukaan, mutta esimerkiksi kraatteria tai vuorta nimeltä Christel, Krishna tai Sung-Mei ei tietenkään naapurustossa tai missään muuallakaan Kuussa enää sijaitse.
Mitä tulisi tehdä?
Esimerkkejä voisi helposti luetella suuret määrät lisää, mutta eiköhän idea käynyt jo selväksi. Kuun pinnanmuotoja nimetään monisatavuotista perinnettä kunnioittaen äärimmäisen sekavasti ja harhaanjohtavasti, sekä IAU:n itse määrittelemien sääntöjen vastaisesti. Totta kai ylivoimaisesti suurin osa nimistä ja luokitteluista on täysin korrekteja, mutta tämän ei pitäisi oikeuttaa sitä, että vähintään kymmeniä erittäin kiinnostavia yleensä vulkaanisia tai vulkaanistektonisia kohteita ”hukataan” tuhansien ”kraatterien” joukkoon. Tämä ilman muuta haittaa kuututkimusta.
Kuun, aivan samoin kuin muidenkin planeettojen pinnanmuotoja on vuosikymmenten saatossa tarkentuneen tiedon myötä luokiteltu uudelleen, joten sen ei pitäisi olla minkäänlainen ongelma. Christel, Krishna ja Sung-Mei ovat tästä hyviä esimerkkejä, vaikkakaan varsinaista lopputulosta ei järin onnistuneena voi pitää.
Kuun järkevöitettyä nimistöä varten ei myöskään tarvitsisi luoda uusia luokkia, vaan esimerkiksi Patricia voisi aivan hyvin muuttua Rima Patriciaksi (sääntöihin voi lisätä alaviitteen nimenmuutoksista). Kuussa on tulivuoria, joiden nimessä on sana Mons, joten Mairan T:stä voisi ongelmitta tulla Mons Mairan T. Vaihtoehtoisesti muilta taivaankappaleilta voitaisiin lainata sana esimerkiksi tholus, joka tarkoittaa pientä kupolimaista vuorta tai kukkulaa. Aurinkokunnan muihin tholuksiin verrattuna se voisi sopia Mairan T:lle paremmin kuin mons. Vastaavasti Hyginus Cavus toimisi aivan hyvin, sillä cavus tarkoittaa epäsäännöllistä jyrkkäsivuista kuoppaa, joka esiintyy yleensä muiden vastaavien joukossa.
Harhaanjohtavasti nimettyjen ja luokiteltujen Kuun pinnanmuotojen uudelleennimeäminen voitaisiin siis aivan helposti tehdä vakiintuneita käytäntöjä ja sääntöjä noudattaen ja pitäytyen kohteiden ulkonäön kuvaamisessa. Tahtoa siihen ei vain jostain kumman syystä tunnu löytyvän.
Niin älytöntä kuin jatkuva harhaanjohtava nimeäminen ja luokittelu onkin, ei se kuitenkaan ole ainut tai edes suurin Kuun tutkimista aivan turhaan hankaloittava nimistöongelma. Kuun geologia nimittäin on mitä suurimmissa määrin törmäysaltaiden geologiaa. Tästä tosiasiasta huolimatta törmäysaltailla ei ole virallisia nimiä laisinkaan. Tämä on tietenkin johtanut siihen, että samoista törmäysaltaista käytetään tutkimuskirjallisuudessa useita eri nimiä sekä toisaalta siihen, että jotain kohdetta tutkittaessa ei välttämättä ole hoksattu huomioida sen kehitykseen vaikuttanutta törmäysallasta, koska sitä ei ole kartalle merkitty. Hutilointiahan moinen on, mutta kyllä se vähenisi, jos altaat löytyisivät kartoista. No, syvällisempi avautuminen törmäysaltaiden ongelmallisuudesta saa kuitenkin jäädä johonkin toiseen kertaan.
Paikannimet ovat niin Maassa kuin muillakin taivaankappaleilla niin symboleja ja muistomerkkejä kuin osoitteita ja luokitteluvälineitäkin. Ei riitä, että nimi täyttää yhden tarkoituksensa, vaan sen tulisi toimia kaikissa tarkoituksissaan. Siksi nimiin ja niiden järkevyyteen tulisi kiinnittää aivan erityistä huomiota.
Entinen ohjaajani, planetologian dosentti Jouko Raitala veti joskus toistakymmentä vuotta sitten Lappajärvellä kansainväliselle opiskelija- ja tutkijajoukolle ison siivun aurinkokunnasta kattaneen suvereenin esityksen planeettojen nimistön ihanuudesta ja ihmeellisyydestä. Olen siis tässäkin suhteessa Joukolle kiitollisuudenvelassa.
*Vasemmanpuoleinen Kuiper sijaitsee Kuussa (NASA / ASU / LRO NAC / QuickMap), keskimmäinen Merkuriuksessa (NASA / JHUAPL / MESSENGER MDIS / QuickMap) ja oikeanpuoleinen Marsissa (NASA / JPL / MSSS / MGS MOC / MarsTrek). Marsin Kuiperin näennäinen soikeus johtuu vain karttaprojektiosta. Kuvien muokkaus: T. Öhman.
Se on sellaista lukemista, joka tekee oudoistakin paikannimistä jännittäviä. Kiitos paljon!
Kiitokset palautteesta, mukava kuulla että paikannimetkin kiinnostavat!
Nimistöihin on kertynyt hauskoja, hassuja ja hyviä nimiä. Hyvä nykyään kuitenkin on, että nimistöjä täydentää alan asiantuntijat. Sinulla nimistöt lähinnä Kuusta, joka blogisi kohde.
Nimistöjä voisi laajentaa kartastona myös enemmin Linnunrataan ja laajemmin maailmankaikkeuteen.
Toki niitä numeroituja kartastoja koordinaatteineen on, mutta nimettyinä sanoina ei vielä täysin kattavasti – vaikka galakseja onkin osittain nimilläkin nimettynä.
Pimeää ainetta ja pimeää energiaakin selvitetty, mutta niiden tarkennus vielä täsmentymättä.
Olen itse ajatellut, että em. selittyisi osittain säteilyn kautta, jota kaikkialla aine, tähdet jne. lähettää. Niiden hiukkasten virta vähäisenä voinee koostaa myös massaa ja sitä kautta selittää em. pimeyksiä.
Näennäisesti kirkkailla tähdillähän on jo satoja ns. virallisen aseman saaneita nimiä (https://www.iau.org/public/themes/naming_stars/#n4). Esim. sumuilla tai galakseilla ei vielä vastaavia IAU:n hyväksymiä virallisia nättejä nimiä ole, vaan ”nimet” ovat eri luetteloihin viittaavia kirjain- ja numeroyhdistelmiä. Aurinkokunnan pinnanmuotojen osalta täydellinen ”kartasto” on USGS:n ylläpitämä IAU:n Gazetteer of Planetary Nomenclature (https://planetarynames.wr.usgs.gov/). Tuosta tietenkin puuttuvat erillisten kokonaisten kappaleiden (asteroidit ja komeetat) nimet, jotka sitten löytyvät omista luetteloistaan.
Koko maapallon ulkopuolisen nimistön sisältävä ”kartasto” saadaan sitten, kun tekoäly on vähän luotettavampi kuin nämä nykyiset omiaan keksivät viritelmät ja joku riittävän korkea-arvoinen taho (käytännössä siis nähtävissä olevassa tulevaisuudessa IAU) katsoo tarpeelliseksi tehdä sellaisen. Siihen menee aikaa, sillä avaruuden nimistö kiinnostaa hyvin harvoja tutkijoita.
Antamasi linkki virallisen aseman saaneista tähdistä oli hyvä aakkosellinen luettelo,
jossa numerotietoja ja sijainti tähdistöissä. Ne tähdistöjen nimetyt voisi vielä joku sijoittaa erikseen tähdistökohtaisiin karttoihin – vaikka numeroilla ja pitkät nimilistat sitten karttojen yhteyteen. Niin niitä oppisi tunnistamaan paremmin.
Tuosta kommenttini lopun pimeästä aineesta ja pimeästä energiasta vielä otaksumaani, että kun maailmankaikkeuden todettu kiihtyvän noin 5 miljardia vuotta sitten ja sitä ennen ollut hidastuvassa etenemisessään. Että, jossa ne säteilykertymät (valo ym.) alkuun olleet maailmankaikkeuden sisäosaa ja sitten liki valonnopeudella edenneet aineen ohi, niin siten niiden yhteisvaikutus alkanut kiihdyttää maailmankaikkeutta ulospäin. Nythän emme tiedä niistä kuin ne pimeät nimeämiset ja suhteelliset osuudet aineeseen nähden.