Kosmokseen kirjoitettua

Rajaton tiede

10.2.2017 klo 18.18, kirjoittaja Syksy Räsänen
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua , Kosmologia

Joukko tähtitieteilijöitä ja kosmologeja, minä heidän joukossaan, on sitoutunut boikotoimaan tieteellisiä konferensseja Yhdysvalloissa kunnes niihin on mahdollista päästä kansalaisuudesta riippumatta. Vetoomuksella Science Undivided on nyt yli 600 allekirjoittajaa, enimmäkseen tähtitieteestä ja kosmologiasta, mutta tieteilijät kaikilta aloilta on kutsuttu mukaan.

Syynä on Yhdysvaltojen uuden hallituksen laittama täydellinen maahantulokielto seitsemän maan kansalaisille. Kiellon oli määrä koskea myös kaksoiskansalaisia, mukaan lukien 11 000 suomalaista. Tuomioistuimet ovat toistaiseksi pysäyttäneet kiellon toimeenpanon muun muassa sillä perusteella, että sen tarkoituksena on syrjiä muslimeita. Tilanteen kehitys on vielä epäselvä.

Boikotin laittoi alulle Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen tähtitieteilijä Till Sawala, lehdistötiedotteessamme hän selittää asiaa näin:

”Toivon, että aloitteemme omalta pieneltä osaltaan auttaa saamaan kiellon kumottua. Mutta käytännön kysymyksen lisäksi minulle on kyse henkilökohtaisesta moraalisesta kysymyksestä: jos ilmoittautuisin nyt konferenssiin Yhdysvalloissa, minusta tuntuisi kuin ottaisin osaa toisten poissulkemiseen.”

Kiellon vaikutus tieteilijöihin ei ole teoreettinen, sillä oli käytännön seurauksia ensimmäisestä päivästä lähtien. Olemme keränneet sivuillemme joidenkin tutkijoiden tarinoita. Helsingin yliopistossa työskentelevä kollegani Venus Keus kertoo seuraavaa:

”Postdoc-tutkijana on hyvin tärkeää, että teen yhteistyötä tutkijoiden kanssa ympäri maailmaa. Olen työskennellyt hyvin pitkään ja hyvin ahkerasti päästäkseni siihen, missä olen nyt. Työskenteleminen University of California Santa Cruzin prof. Howard Haberin, maailmankuulun fyysikon, kanssa on ollut unelmani, ja kaikki oli valmiina matkaa varten. Unelma mureni kun sain sähköpostin Yhdysvaltojen suurlähetystöstä, jossa viisumitapaamiseni peruttiin. Niin pahalta kuin minusta tuntuukin, tiedän, että tilanne on vielä pahempi niille, joiden elämä on Yhdysvalloissa ja jotka eivät pääse palaamaan sinne.”

Helsingin Sanomat ja Kansan Uutiset ovat uutisoineet boikotista, samoin Science. Nature otti boikottimme -ja toisen paljon enemmän allekirjoituksia keränneen boikotin- niin vakavasti, että omisti pääkirjoituksen niiden arvostelemiseen. (Sivumennen sanoen, Nature väitti virheellisesti Till Sawalan sanoneen, että tavoitteenamme olisi estää uusien maiden lisääminen kieltolistaan. Tosiasiassa pyrimme pääsemään siitä kokonaan eroon. Korjauspyynnön jälkeen lehti on muuttanut muotoilua niin, että se on vain harhaanjohtava, ei enää kirjaimellisesti virheellinen.)

Naturen mukaan yhdysvaltalaisten konferenssien boikotoiminen haittaa lähinnä yhdysvaltalaisia tutkijoita eikä ”tutkimusten mukaan” boikoteista ole hyötyä. Nature viittaa yhteen tutkimukseen, jonka se väittää osoittavan seuraavaa:

”Etelä-Afrikan akateeminen boikotti 1980-luvulla, jonka tarkoituksena oli vastustaa apartheidia, ei näytä haitanneen eteläafrikkalaisia yrityksiä tai hallitusta ollenkaan. Sen sijaan se loi kuiluja eteläafrikkalaisten ja muun maailman tutkijoiden välille.”

Naturen väite on väärin mielenkiintoisilla tavoilla, jotka valaisevat akateemisten boikottien merkitystä ja suhtautumista niihin. (Olen aiemmin kirjoittanut Etelä-Afrikan ja Israelin akateemisista boikoteista tarkemmin.)

Tutkimus, johon Nature viittaa, käsittelee sijoitusten poisvetämistä Etelä-Afrikasta. Tutkimuksen mukaan sillä ei ollut suurta vaikutusta Etelä-Afrikan talouteen. Pitipä johtopäätös paikkansa tai ei, tutkimus ei käsittele akateemisia boikotteja. Sen kysymyksenasettelulla ja tuloksilla ei ole mitään tekemistä akateemisten boikottien kanssa, eikä akateemisten boikottien tavoitteena ole taloudellinen haitta.

Naturea pidetään, ainakin joillakin luonnontieteen aloilla, huippulehtenä ja siksi pääkirjoitus on kuvaava esimerkki siitä, miten erilaiset argumentoinnin standardit ovat politiikassa kuin tieteessä. Nature tuskin julkaisisi tieteellistä artikkelia, jonka keskeisiä väitteitä perustellaan tutkimuksella, jotka käsittelee aivan muuta aihetta (ja joka esittää positiivisen tuloksen negatiivisena – alla tarkemmin ”kuiluista”).

Luonnontieteilijät kehittyvät opiskellessaan ja tutkimusta tehdessään analyysin ammattilaisiksi, jotka ovat oikeutetusti ylpeitä siitä, että he osaavat keskittyä ongelmien oleellisiin piirteisiin ja muotoilla selkeitä kysymyksiä. Analyysi tarvitsee kuitenkin pohjakseen sekä tietoa että ongelmaan sopivan viitekehyksen, muuten työkaluilla ei ole mitään, mihin pureutua. Lisäksi politiikka, toisin kuin fysiikka, käsittelee asioita, joista meillä on valmiiksi ennakkokäsityksiä, minkä takia tiedostamattomien asenteiden vaikutus analyysiin on verrattomasti isompi.

Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö tieteilijät voisi osallistua poliittiseen keskusteluun, mutta väitteiden perusteista on syytä olla yhtä huolellinen kuin täsmällisemmillä aloilla. Politiikkaan liittyvistä kysymyksistä onkin paljon raportointia ja tutkimusta, jota voi hyödyntää.

Etelä-Afrikan akateemisen boikotin vaikutuksesta on julkaistu esimerkiksi Lorraine J. Haricomben ja F.W. Lancasterin tutkimus Out in the Cold. Siitä aiemmin siteeraamani eteläafrikkalaisen akateemikon kommentti valaisee ytimekkäästi akateemisen boikotin tavoitetta ja sen saavuttamista:

”Akateeminen boikotti on tehokkaasti muuttanut akateemikkojen asenteita yliopistoissa ja katalysoinut muutosta laajemmassa yhteiskunnassa – esimerkiksi akateemikkojen kautta, jotka istuvat johtokunnissa tai päätöksentekoprosesseissa yliopiston ulkopuolella. Se on herkistänyt akateemikkoja … ajattelemaan uudelleen toimintatapaansa monissa eri yhteyksissä.”

Akateeminen boikotti pyrki luomaan eteläafrikkalaisille eristämisen tunteen. Toisin sanoen, se ”kuilun luominen eteläafrikkalaisten ja muun maailman tutkijoiden välille”, jota Nature pitää merkkinä akateemisen boikotin epäonnistumisesta, oli osoitus sen menestyksestä. (Mainittakoon, että akateeminen boikotti on vieläkin kiistelty aihe. Sitä on esimerkiksi arvosteltu siitä, että se kohdistui kaikkiin eteläafrikkalaisiin. Israelin akateeminen boikotti kohdistuukin instituutioihin, ei yksilöihin.)

Naturen väärinkäsitys akateemisesta boikotista liittyy puutteelliseen kuvaan siitä, miten politiikka toimii. Apartheid Etelä-Afrikassa (ja Israelissa nykyään) ei ollut vain hallituksen projekti, vaan sillä oli laaja kannatus sen väestönosan keskuudessa, jonka etuoikeuksia se ylläpiti. Akateeminen boikotti, kuten urheiluboikotti, pyrki horjuttamaan tuota tukea osoittamalla, että apartheidia ei hyväksytä.

Naturen argumentoinnissa on myös sellainen iso ongelma, että yhdysvaltalaisten konferenssien boikotti on hyvin erilainen kuin Etelä-Afrikan tai Israelin akateemiset boikotit. Jälkimmäisten tapauksessa maan akateeminen yhteisö tuki politiikkaa, jota boikotit vastustivat, ja se oli sen takia boikottien kohteena. Yhdysvalloissa akateeminen yhteisö ei tue maahantulokieltoa: yliopistot, tieteelliset järjestöt ja kymmenet tuhannet yksittäiset tieteilijät ovat julistaneet vastustavansa sitä.

Yhdysvaltalaisten konferenssien boikotin kohteen ei olekaan tiedeyhteisö: sen tarkoituksena on auttaa tiedeyhteisöä ja journalisteja tekemään suurelle yleisölle ja päättäjille selväksi, että maahantulokielto vahingoittaa myös Yhdysvaltoja. Kiellolla on nimittäin laaja kannatus: mielipidemittausten mukaan noin puolet kansalaisista kannattaa sitä. Toisin kuin vähemmän ehdottomat kansalaisuuteen perustuvat rajoitukset, kuten erilaiset viisumisäädökset, se ei kuitenkaan ole vakiintunutta politiikkaa, joten mielipide saattaa muuttua nopeasti, jos kiellosta osoittautuu olevan haittaa ja sitä vastustetaan.

Toisin kuin Naturen pääkirjoitus antaa ymmärtää, politiikkaa ei tehdä vain presidentin kansliassa, vaan kaikkialla yhteiskunnassa.  Boikottia tukevan yhdysvaltalaisen kollegani Rocky Kolbin sanoin: ”Meidän on oltava tieteilijöitä ilman rajoja.”