Parhaaksi katsomallaan tavalla
Kirjoitin vuonna 2019 siitä, että Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta kehotti tutkijoita kirjoittamaan ilmaiseksi artikkeleita Tekniikan Maailmaan. Tiedekunnan viestintäosasto perusteli tätä muun muassa sillä, että ”monet rahoittajat edellyttävät tulosten laajaa julkaisua ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta” ja että artikkelit parantavat yliopiston julkisuuskuvaa.
Totesin seuraavasti:
”Suotavaa olisi, että Helsingin yliopistokin puolustaisi tutkijoiden oikeutta korvaukseen tekemästään työstä sen sijaan, että se myötävaikuttaa sellaisen yhteiskunnan rakentamiseen, missä ihmisten odotetaan tekevän kaupallisille tahoille työtä palkatta.”
Yliopisto on kuitenkin mennyt vielä oudompaan suuntaan.
Huomasin toissaviikolla tähtitieteilijä Mikko Tuomen mainitsevan Twitterissä, että kaupallinen julkaisija nimeltä MustRead pyysi häntä kirjoittamaan heille ilmaiseksi. Mikäs siinä, ei ole kummallista, että yritys haluaa välttää palkkakuluja.
Outoa on se, että Helsingin yliopisto on leikissä mukana.
Kyseessä ei tällä kertaa ole vain yhden tiedekunnan linjaus. Keskushallinnon viestintä on syyskuussa tiedottanut, että Helsingin yliopisto on viiden muun korkeakoulun tavoin tehnyt sopimuksen MustRead Akatemian kanssa, ja kannustaa tutkijoita kirjoittamaan sinne. (Yliopiston avoimuuskäytännön mukaisesti tiedote ei ole ulkopuolisten luettavissa.)
Tiedotteen mukaan ”Mustread Akatemia on journalistinen, Suomen keskeisille päättäjille ja vaikuttajille suunnattu media”, joka ”tarjoaa tuoretta tutkimustietoa päättäjille helposti luettavassa muodossa”.
Tiedotteessa ei mainita palkkioista, mutta kysyttäessä viestintä varmisti, että kirjoittajille ei makseta mitään. Sen sijaan Helsingin yliopisto maksaa MustReadille siitä, että se julkaisee tutkijoiden sille ilmaiseksi kirjoittamia tekstejä.
Pyysin Helsingin yliopistolta nähtäväkseni MustReadin kanssa solmitun sopimuksen. Se on nyt luettavissa täällä. (Hämmentävää kyllä, sopimus on solmittu vasta puolitoista kuukautta sen jälkeen, kun siinä sovittu maksullinen toiminta on aloitettu.) Yliopisto kuitenkin poisti sopimuksesta tiedot siitä, kuinka paljon se MustReadille maksaa. Yliopisto perusteli hinnan salaamista sillä, että muuten joku voisi tarjota yliopistolle samaa palvelua halvemmalla (lihavointi lisätty):
”MustReadin ilmoittaman mukaan hintatieto on liikesalaisuus, koska sen päätyminen kilpailijoiden käsiin voisi aiheuttaa yritykselle merkittävää vahinkoa. Yrityksen kanta ei sido yliopistoa, vaan yliopiston pitää arvioida, voiko tietoa objektiivisesti pitää yksityisen liikesalaisuutena. Tässä tapauksessa yliopiston arvio on, että tieto on yksityisen liikesalaisuus (laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 24 § 1 mom 20 k). Sopimuksen muut ehdot ovat julkista tietoa, ja hintatiedon päätyminen julkiseksi tekisi kilpailijoille helpoksi esimerkiksi tarjota vastaavaa palvelua hieman alempaan hintaan.”
Kerrottuani haluavani valittaa salauspäätöksestä julkisia hankintoja koskevan lain nojalla yliopisto kertoi, että sopimuksen arvo on alle 60 000 euroa, eli se ei ole julkisia hankintoja koskevan lain piirissä.
Helsingin yliopiston strategian mukaan yliopiston ydintehtävien toteuttaminen perustuu avoimuuteen, ja yliopisto on tunnettu ”avoimista, akateemisen vapauden ja yhteisöllisten ja demokraattisten vaikutusmahdollisuuksien mukaisista toimintatavoistaan”. (Tiedonsaannista ja yrityssuhteista yliopistolla voi lukea entisen Helsingin yliopiston hallituksen jäsenen Thomas Wallgrenin kirjeestä muille silloisille hallituksen jäsenille.)
Sopimuksen mukaan järjestelyn tarkoituksena on ”vahvistaa tutkijoiden ja yhteiskunnan vuoropuhelua”. Tutkitun tiedon merkitys on yhteiskunnassa entistä isompi, ja on tärkeää, että se huomioidaan poliittisessa päätöksenteossa kattavammin. Osoittaisi puutteellista ymmärrystä yhteiskunnallisesta päätöksenteosta pitää ongelman ytimenä sitä, että päättäjillä ei ole tietoa saatavilla ja tilanne korjaantuu heille artikkeleita pyytämättä kirjoittamalla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tällainen popularisointi ja tärkeiden tutkimustulosten ja -kysymysten esille tuominen olisi arvokasta ja hyödyllistä.
Sitä suuremmalla syyllä siitä tulee saada korvaus. Jos yliopiston palkkalistoilla oleva tutkija puhuu vaikkapa yliopiston avoimessa tilaisuudessa tai kirjoittaa yliopiston julkaisuun, tämän voi katsoa kuuluvan hänen työtehtäviinsä. Sisällön tuottaminen kaupalliselle yritykselle on eri asia.
Kysyin miten yliopisto oikeuttaa sen, että se maksaa siitä, että kaupallinen toimija teettää tutkijoilla palkatonta työtä. Yliopiston viestintä vastasi, että yliopistolaisten tehtäviin kuuluu yhteiskunnallinen vuorovaikutus, ja ”jokainen toteuttaa sitä työajallaan parhaaksi katsomallaan tavalla”. Viestintä rinnasti MustRead Akatemiaan kirjoittamisen Tiedekulman tapahtumiin osallistumiseen ja siihen, että yliopiston viestintä kirjoittaa yliopiston kanavissa julkaistavia uutisia. Kysymykseen siitä, eikö kaupallisten toimijoiden yliopiston mielestä tarvitse maksaa yliopistolaisille heidän työstään, viestintä ei vastannut.
Ilmeisesti yliopisto ei tunnista eroa siinä, että kirjoittaa yliopistolle (tai muulle yleishyödylliselle voittoa tavoittelemattomalle taholle) tai kaupalliselle toimijalle – tekstien tekijänoikeudet muuten jäävät MustReadille, eivät kirjoittajille.
Se, että yliopisto esittää ilmaisen työn tekemiselle yritykselle tapana toteuttaa yliopiston työntekijöiden velvollisuuksia on jo sinänsä ongelmallista. Se, että yliopisto maksaa tästä yritykselle, osoittaa, että se ymmärtää rahallisen korvauksen merkityksen, mutta ei katso sen kuuluvan yliopistolaisille. Yliopistojen työilmapiiristä on viime vuosina puhuttu paljon. Tällainen asenne sitä tuskin parantaa.
Olen usein kirjoittanut siitä, miten tieteellisten lehtien kustantaminen on järjestetty kaupallisten kustantajien ehdoilla tavalla, joka merkittävästi haittaa tieteen tekemistä. (Ks. täällä, täällä, täällä, täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä.) Yliopistoilla olisi tärkeä tehtävä uusien ei-kaupallisten lehtien tukemisessa ja julkaisemisen bisnesmallin hylkäämisessä.
Tässä onkin käynyt toisin päin. Kuten Mikko Tuomi toteaa, ”tieteellisen julkaisemisen kyseenalaiset käytännöt ovat siis leviämässä tiedeviestintään: tutkijat tekevät työn, yliopisto maksaa, ja raha ja työ menevät kaupallisen toimijan liikevoitoksi”.
Järjestely osoittaa kaikkiaan huonoa harkintakykyä. Viestinnän mukaan kyseessä on vuoden kestävä kokeilu. Kaikki ottavat joskus harha-askelia, oleellista on se, miten tunnistaa ja korjaa virheensä. Yliopisto voi alkaa maksaa kirjoittajille jo nyt (ja takautuvasti), lopettaa tällaisten sopimusten tekemisen, ja ruveta puolustamaan tutkijoiden oikeutta korvaukseen työstään. (Ammattiliitto Tieteentekijöiden liiton palkkiosuosituksiin voi tutustua täällä.)
Yliopisto mainostaa mielellään arvojaan, mutta oikeasti ne määrittyvät teoilla, eivät julkilausumilla. Se, miten Helsingin yliopisto nyt muuttaa toimintaansa kertoo paljon siitä, millainen se on.
En voisi olla enempää samaa mieltä kanssasi. Tiedän, että esim. Valtioneuvosto voi pyytää oppituolin haltijalta lausuntoa ajankohtaisesta asiasta jossain lakiasiassa esim. viran puolesta tehtynä, aika kiireesti, ilmaiseksi. Mutta en voisi kuvitella, että esim. yksityinen lakifirma tekisi sen ilmaiseksi, ja jos kyseinen firma konsultoi tätä professoria, se maksaa tälle palkkion. Puhumattakaan tilanteesta, että yliopisto alkaisi maksamaan tälle yksityiselle lakifirmalle (joka laskuttaa asiakastaan) vielä erikseen lisää. Tuohon tieteen edistämiseen akateemisessa hengessä talkoina sen sijaan haluan uskoa, ja se tuottaa iloa monille halvalla. Esim. tämä blogi.
Ja lisäykseksi, etten tiedä sidonnaisuuksiasi, tai maksaako Ursa jotain blogista ja paljonko, eikä asia minulle kuulu. Uskoisin, että Ursa toimii kestävästi ja oikein tässä asiassa.
Ursa kyllä maksaa minulle tästä blogista. Mutta voittoa tuottamattomalle yleishyödylliselle järjestölle kirjoittaminen on eri asia kun kaupalliselle yritykselle – myös Tieteentekijöiden liiton palkkio-ohjeissa kehotetaan ottamaan huomioon millaisesta tahosta on kysymys.
Olen kyllä pitänyt puheita ja kirjoittanut artikkeleita ilmaiseksikin pienille yleishyödyllisille tahoille.
Yliopistojen ja yksityisten yritysten välillä on iät ja ajat toiminut yhteistyö varsinkin tuotekehityksessä ja tutkimuksessa. Oulun yliopiston ja it-sektorin yhteistyö on yksi tunnetuimmista. Minulla ei ole tietoa siitä kumpi silloin on maksava osapuoli. Ehkä se on yritys, joka ostaa tietotaitoa yliopistolta? Mielestäni tällainen yhteistyö on erittäin tuloksellista ja hyödyttää molempia osapuolia.
Tuo blogikirjoituksessa mainittu MustRead -tapaus ei minulle oikein aukea. Olisiko niin, että yliopistolta palkkaa saavan tutkijat työsopimukseen kuuluu myös artikkelien kirjoittaminen yliopiston osoittamille tahoille ilman eri korvausta?
Ei tutkijoilla ole tuollaista velvollisuutta.
EU:n juuri julkaistuissa korkeakoulupoliittisissa suosituksissa painotetaan eniten korkeakoulujen yrittäjyyskasvatusta kaikilla aloilla. Yrittäjyyshenkisyyttä näyttävät painottavan suomalaisetkin yliopistot. Yrittäjyysideaan ei kai kuulu, että yliopistolaiset antavat ilmaiseksi työpanostan yritysten käyttöön ja luopuvat vielä tekijänoikeuksistaan. Millaisia yrittäjiä Helsingin yliopisto on nyt kouluttamassa? – Esimerkki osoittaa, miten absurdia on poiketa yliopistojen humboldtilaisista tavoitteista kovin pitkälle.
Mielestäni voisi oll aika tervehdyttää pelisääntöjä.
Linja löytyisi ehkä siitä, että kova, loogisesti perusteltu ja yhteiseen tieteelliseen kielioppiin perustuva tutkimustuotanto velvoitettaisiin yhteiseksi ja mahdollisimman vapaaksi globaaliksi omaisuudeksi. Sen sijaan tulkinnat ja analyysit sekä katsaustyyppiset julkaisut, samoin kuin mielialoihin vetoavat kannanotot; kaikki persoonallisempi tuotanto olisi tekijänsä omaisuutta ja kauppatavaraa.
Todellinen tutkimus ehkä selkeytyisi – jätettäisiin kiire johtopäätöksille ja jatkotoimille demokraattiseen markkinakäsittelyyn, jossa median ylilyönnitkin saisivat temmellyskenttänsä ilman, että tutkijoita saisi siteerata miten sattuu; velvoite tarkistuttaa haastattelut ja maksaa niistä.
Tällä hetkellä on valitettavan sekavaa ja laadullisesti sietämättömän vaihtelevaa tulosten esittely mediassa. Follow the money. Selvät crackpotit tunnistettaisiin suoremmin?
Mutta avain olisi siinä, että vertaisarvioitavaan järjestelmään ladatessa ei voisi asettaa maksumuuria, vaan ansiot olisi kerättävä muuten uskottavuuttaan rakentaen.
En usko, että tuo vaikuttaisi tiedeuutisoinnin ongelmiin.
Tieteellisten julkaisujen ja rahankäytön kohdalla ongelman ydin on vertaisarvioinnin järjestäminen kustannustehokkaasti, ks. https://astro.theoj.org/post/168-the-future-of-journal-publishing-here-today-by-syksy-rasanen
Totta. Vertaisarvioijien on vaivanpalkkansa saatava. Jotenkin tuntuisi, että se luonnollisimmin maksettaisiin sieltä mistä perustutkimuskin yleisesti: ”sivistyksen vakuutusmaksuista” eli verovaroista. Globaaliin yhteisymmärrykseen tieten on vielä matkaa…
Kysymys ei ole siitä, että vertaisarvioijille pitäisi maksaa. Lukemalla linkkaamani artikkelin saa selville, mistä on kysymys.
Elleivät tiedeyhteisöt kaikkialla maailmassa keskustele yhteisestä toimintalinjasta, kaupalliset toimijat voivat jatkaa kahdenvälisiä lehmänkauppojaan ohi tieteen työntekijöiden.
Artikkelissasi viljelit paljon yleistyksiä. Fraktaalirakenteissaan business ei toki ole aivan noin yksioikoista. Suomen erityisesti painottuneesta korruptioympäristöstä käsin helposti näyttää siltä.
Mielestäni akateemisen toiminnan yhteisten globaalien pelisääntöjen tarve on ilmeinen. Pekan esille ottama väärinkäytös ja tiedeuutisoinnin ongelmat eivät ole offtopiccia. Jos olisi leveät hartiat valvomassa sovittujen menettelyjen noudattamista, kyllä sillä olisi merkitystä.
Tieteellisen julkaisemisen ongelmana ei ole se, että sovittuja menettelyjä ei noudatettaisi, vaan se, että sovitut menettelyt ovat tieteelle tuhoisia.
Kyse ei ole kaupallisten toimijoiden välisistä ”lehmänkaupoista”, vaan kaupallisten toimijoiden ja yliopistojen (ja tutkimusinstituuttien) välisistä sopimuksista.
En ole perehtynyt asiaan, mutta ehkäpä yliopisto maksaa Mustread Akatemialle siitä hyvästä, että he spämmäävät kaikkien yhteiskunnallisten päättäjien sähköpostit täyteen HY:n tutkijoiden hengentuotoksia – ja vielä useampana aaltona. Tällöin myös nimitys Mustread selittyisi luonnollisella tavalla 🙂
Off-topic, mutta liittyy julkaisemiseen. Tämän ”lehden” nettisivulla https://www.walshmedicalmedia.com/scholarly/extraterrestrial-life-journals-articles-ppts-list-1879.html on kaksi muka minun kirjoittamaa ”artikkelia”. Minulla ei ole kuitenkaan niiden kanssa mitään tekemistä. Olen pyytänyt poistamista käyttäen heidän webbilomaketta (muuta yhteydenottokanavaa sieltä ei löytynyt), mutta viestiin ei ole vastattu eikä valeartikkeleita poistettu.
Onko teillä yliopistojen tutkijoilla oikeus kieltäytyä, ilman sanktioita, kirjoittamasta artikkeleita Mustreadille? Tai esimerkiksi jopa tehdä yhdessä päätös joukkokieltäytymisestä?
On toki. Tuollaista yhteistä päätöstä tuskin tulisi, jokin ammattiliiton tuomitseva lausunto olisi varmaan sitä lähimpänä.
Samalla on syytä muistaa, että yliopisto vaatii tutkijoilta jotain ”yhteiskunnallista vuorovaikutusta”, ja paikkoja ja rahoja jaettaessa katsotaan, paljonko meriittejä kullakin on.
Jos työnantajasi sanoo, että jos teet sen kaverille töitä ilmaiseksi, sinulla on parempi mahdollisuus saada uusi työsopimus nykyisen loppuessa, niin onhan se kyseenalaista.
Tarkoitin kaupallisetn toimijoiden ja tutkimuslaitosten välisiä ”lehmänkauppoja”. Kansainvälisesti sponsorointi on hieman erilaista kuin Suomen sosiaalidemokratiassa.
Mihin ”sponsorointiin” viittaat?
Viittaan yksittäisten tutkijoiden rahoitusjunailuihin.
https://www.weforum.org/agenda/2019/11/top-research-universities-by-funding-list/
Siellä missä julkinen rahoitus yliopistoille ja tutkimuslaitoksille on ohutta pakosta tehdään runsaasti epävirallisiakin sponsoridiilejä kaupallisten toimijoiden kanssa. Jos siinä samalla tulee häirittyä kilpailevan kollegan uraa, eipä liene hidaste joillekin määräävässäkin asemassa oleville.
Yksittäiset tutkijat ja tutkimuslaitokset ovat eri asia, tutkijoiden ”sponsoridiilit” eivät ole merkittävä ongelma, saati kilpailijoiden uran häiritseminen niillä (en ole koskaan kuullut kummastakaan), eikä tällä ole mitään tekemistä tieteellisen julkaisemisen ongelmien kanssa.
Tämä riittäköön tästä.