Oppipojat, kisällit ja mestarit
Maisterin tutkinnon saamista ja gradun hyväksymistä kutsutaan valmistumiseksi. Teoreettisen fysiikan tutkijaksi aikovan kohdalla se kuitenkin tarkoittaa vain sitä, että on valmis aloittamaan tutkimuksen tekemisen opettelun.
Ihmistieteissä on mahdollista valita itse aiheensa ja tehdä uutta tutkimusta jo ennen graduvaihetta. Tämä johtuu siitä, että tutkimuksen kohteet liittyvät ihmiselämään, ja niiden jäsentämisessä käytetty kieli on lähellä arkista kieltä. Fysiikassa sen sijaan pelkästään sen ymmärtäminen, mitä tutkimuskohteet ovat, vaatii arkiajattelulle vieraiden käsitteiden omaksumista, ja niiden käsittely edellyttää matematiikan kielen hallitsemista. Lisäksi tutkimus rakentuu aiemmin löydetyn päälle enemmän kuin ihmistieteissä.
Niinpä opiskelijoilla ei yleensä vielä väitöskirjatyötä aloittaessakaan ole käsitystä siitä, mitkä ovat oleellisia kysymyksiä edes jollain teoreettisen fysiikan kapealla osa-alueella, vaikkapa kosmologisten inflaatiomallien saralla. Väitöskirjan aiheiden valinta onkin suurelta osin ohjaajan käsissä, ja aiheen merkitys ja sijainti tutkimuksen kentällä tyypillisesti hahmottuu opiskelijalle vasta tutkimuksen tekemisen myötä.
Kuten käsityöt, teoreettisen fysiikan oppii vain tekemällä, ja ohjaajan ja jatko-opiskelijan suhde muistuttaa mestarin ja oppipojan suhdetta. (Käytän tuota vanhaa sukupuolittunutta termiä, vaikka fysiikan yhteisön tasa-arvon tila ei olekaan yhtä huono kuin ammoisen ammattikuntajärjestelmän.) Ohjauksessa välitetään kirjaamatonta tietoa tutkimuksen tekemisestä ja tutkimusyhteisöstä, ja väitöskirja vastaa kisällityötä. Kuten oppipoikien tapauksessa, väitöskirjaopiskelijoiden kontolle tulee ikäviä töitä, jotka jonkun pitää hoitaa, kuten kursseilla assistentteina toimimista ja konferenssien käytännön järjestelyä. Väittelyn jälkeen kisällin on sitten aika vaellella itsenäisesti eri puolilla maailmaa, kunnes lopulta pääsee jonnekin mestariksi tai luopuu leikistä.
Viime aikoina on keskusteltu siitä, pitäisikö väitöskirjojen tekijöitä rahoittaa apurahoilla vai työsuhteesta maksettavalla palkalla. Apurahoja myöntävät säätiöt haluavat pitää kiinni päätösvallastaan sen suhteen, ketä rahoitetaan, ja voivat lisäksi vedota siihen, että alle 19 000 euron apurahat ovat verovapaita, joten samalla summalla saa tuettua useampia opiskelijoita. Ainakaan teoreettisessa fysiikassa väitöskirjaopiskelu ei kuitenkaan ole riippumatonta tutkimusta, minkä tukemiseen apurahat ovat omiaan.
Kyse ei toisaalta ole tavallisesta työsuhteestakaan, edes palkkajärjestelyjen osalta. Yleensä palkka nimittäin maksetaan ohjaajan apurahoista, joita hänen täytyy opiskelijoilleen yrittää haalia vuosi toisensa jälkeen. Tutkimuksen laadun, ajankäytön ja opiskelijoiden taloudellisen vakauden kannalta olisi parempi, että tutkijat voisivat päättää keitä ottavat jatko-opiskelijoiksi, mutta nämä solmisivat työsopimuksen yliopiston kanssa, joka maksaisi heille palkkaa. Ei yrityksissäkään projektin vetäjä ole vastuussa ulkopuolisen rahoituksen haalimisesta projektin jäsenten palkkojen maksamiseen. Tällainen järjestelmä myös turvaisi jatko-opiskelijoita ohjaajan kanssa syntyvien ongelmien varalta.
Väitöskirjaopiskelija on riippuvainen ohjaajasta muutenkin kuin palkan suhteen. Kehnoilla neuvoilla on vaikea oppia tekemään hyvää työtä, ja voi myös olla haitallista, jos ohjaaja on valinnut aiheen, joka on tutkimusyhteisössä marginaalinen. Väittelyn jälkeistä ensimmäistä paikkaa haettaessa on oleellista, mitä ohjaajan suosituskirjeessä lukee, ja kun kirjeiden sisältö on salainen, niin ikävä ohjaaja voisi aiheetta tyrehdyttää opiskelijan uran alkuunsa. Lisäksi paikkojen jakamisessa varmasti vaikuttaa se, kenen opiskelija on kyseessä ja millaisissa väleissä tämän ohjaaja on paikasta päättävän henkilön kanssa. Ensimmäisen paikan saamisen jälkeen ohjaajan merkitys on pienempi, kisällit ovat oman onnensa seppiä, mutta suosituskirjeillä ja epämuodollisella tuella on silti pieni rooli.
Minulla oli hyvä onni väitöskirjaohjaajien kanssa, ja Helsingissä on hiukkaskosmologian alalla tapana pitää yhteyttä väitelleisiin tutkijoihin ja rakentaa tutkimusyhteisöä heidän avullaan, mutta toisinkin olisi voinut käydä.
Wow! Kuulostaa todella vanhanaikaiselta ja hölmöltä toiminnalta, mutta toisaalta niin inhimilliseltä. Sanomattakin on selvää, että kuvaamasi järjestely ei edistä tieteen optimaalista edistymistä, pikemminkin kulloisenkin paradigman säilymistä.
Olen kuitenkin iloinen että otit asian puheeksi. Vaikea muuttaa toimintatapoja jos ongelmista ei edes puhuta ääneen. Iso käsi täältä nojatuolin perukoilta! 🙂
Kimmo Rouvari:
Nykyinen järjestelmä soveltuu, puutteistaan huolimatta, mielestäni erittäin hyvin fysiikan tutkimuksen tekemisen opettelemiseen. Pidän rahoitusmallia suurimpana ongelmana, tosin myös opiskelijoiden turvaa pitäisi parantaa siltä varalta, että ohjaajan ja opiskelijan välillä tulee ongelmia.
Lisättäköön vielä, että verrattuna apurahansaajaan, työsuhteessa oleva väitöskirjan tekijä olisi yliopistoyhteisön täysivaltainen jäsen. Vaikka uuden yliopistolain jälkeen yliopistolla ei ole enää samanlaista yhteisöllisyyden tunnetta kuin aikaisemmin, niin ainakaan yliopiston johto ei kykene samalla tavoin pompottelemaan työsuhteessa olevia kuin apurahatutkijoita. Niin ikään työsuhde kartuttaa ansiosidonnaista, mikä on monelle tarpeen, jos ei heti väittelyn jälkeen löydä post doc -rahoitusta. Samoin työsuhteessa olevat pääsevät osaksi työterveyshuoltoa jne.
Lopuksi huomautettakoon, että olisi kiva, jos jatko-opiskelijoista käytettäisiin ilmaisua nuorempi tutkija. Vaikka tohtori Räsänen osoittaa, että ainakin teoreettisessa fysiikassa väitöskirjaa aloittelevat sananmukaisesti vielä opiskelevat asioita, niin heidän kutsuminen oikeiksi tutkijoiksi auttaisi nimenomaan siihen, että kaikenmaailman yliopistojen hallintopäälliköiden olisi pakko suhtautua heidän työelämänoikeuksiinsa vakavasti.
Jiri Nieminen:
Asianmukainen lisäys tuosta täysivaltaisuudesta.
Ilmaisu ’nuorempi tutkija’ on epämääräinen, koska se voisi viitata väitöskirjaa tekevään tai jo väitelleeseen henkilöön, joiden tilanne on kuitenkin hyvin erilainen. Jatko-opiskelija ja väitöskirjaopiskelija ovat myös kansainvälisen käytännön mukaisia termejä (englanniksi graduate student, post-graduate student tai PhD student).