Kosmokseen kirjoitettua

Myös me, kierros 4/We too, round 4

17.11.2022 klo 23.12, kirjoittaja Syksy Räsänen
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua

(The case of Christian Ott has attracted international attention, so this post is both in Finnish and English. The English version is below the Finnish text. See also these three earlier posts on the topic.)

(Tämä on jatkoa kolmelle aiemmalle merkinnälle.)

Varsinais-Suomen käräjäoikeus antoi tänään päätöksensä minua ja kollegani ja ystävääni Till Sawalaa koskevassa oikeusjutussa. Meitä syytettiin törkeästä kunnianloukkauksesta ja törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.

Kyse on tapahtumista tammi-helmikuussa 2018, jolloin astrofyysikko Christian Ott palkattiin Turun yliopistoon. Minä ja Sawala, muiden muassa, toimme esille Ottin häirintätaustaa hänen edellisessä työpaikassaan Caltechin yliopistossa, vastustimme häirintää ja arvostelimme päätöstä. Turun yliopisto perui palkkauksen. Ott haastoi oikeuteen asiassa mukana olleen Tukholman yliopiston sekä Turun yliopiston. Lisäksi hän teki tutkintapyynnön minusta ja Sawalasta, mikä johti prosessiin, joka kesti yli kolme vuotta, kaksi esitutkintakierrosta ja viisi oikeusistuntoa.

Nyt oikeus hylkäsi syytteet.

Turun Sanomat, Iltalehti, Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat on kirjoittanut päätöksestä. Turun Sanomat kirjoitti myös oikeudenkäynnin kulusta asiallisesti, samoin Iltalehti. Helsingin Sanomatkin käsitteli asiaa, muun muassa otsikolla ”Häirintäsyytöksiä levitellyt kosmologi Syksy Räsänen pääsi ääneen oikeudessa”.

Tiedelehdessä Science Jeffrey Mervis kirjoitti viime viikolla oikeudenkäynnistä laajemmasta näkökulmasta, ottaen esille sen mitä se merkitsee häirintätapauksista puhumiselle. Tammikuussa 2016 Mervis oli ensimmäinen toimittaja, joka kirjoitti Ottin häirintätapauksesta Caltechissa.

Tänään julkaistussa tiedotteessamme minä ja Till Sawala käymme hieman läpi tapausta. Lisää yksityiskohtia löytyy kolmesta aiemmasta blogimerkinnästäni. Kommentoin tiedotteessa seuraavasti:

”On tervetullutta, että olemme viimein, yli kolme vuotta kestäneen prosessin jälkeen, saaneet vapauttavan tuomion. Toivottavasti tämä toimii ennakkotapauksena.

Kenenkään ei pitäisi pelätä sakkoja tai vankeustuomiota vain siksi, että he puhuvat häirintää vastaan, perustuen laajalti ja luotettavasti raportoituihin tosiseikkoihin. Pelkkä sen uhka voi tukahduttaa keskustelua, ja haitata häirinnän vastaista työtä.

Meillä oli taloudelliset resurssit, ja tiedeyhteisömme henkinen tuki, joilla vastata perättömiin syytteisiin meitä vastaan. Jos joku heikommassa asemassa oleva, kuten jatko-opiskelija, joutuisi tähän tilanteeseen, heille ei ehkä kävisi yhtä hyvin.”

Kunnianloukkausoikeudenkäyntien ongelmat eivät rajoitu tiedeyhteisöön. Tutkitusti Suomessa ei ole selvää linjaa sille, miten kunnianloukkaustapausten esitutkintaa suoritetaan ja millaisiin päätöksiin päädytään. Rikosilmoituksia kunnianloukkauksista myös käytetään häiriköinnin välineenä. Hyvin tunnetussa toimittaja Johanna Vehkoon tapauksessa käsittely kesti viisi vuotta ja päätyi korkeimpaan oikeuteen.

Meidän tapauksessamme ei ole syytä epäillä, etteikö Ott olisi kokenut, että hänelle on tehty vääryyttä. Mutta ottaen huomioon, että esille tuomamme tiedot oli laajalti raportoitu luotettavissa lähteissä, prosessin olisi silti pitänyt pysähtyä aiemmin. Kun tapauksen ensimmäinen syyttäjä päätti jättää syytteet nostamatta, apulaisvaltakunnansyyttäjä kumosi päätöksen koska ”syyttäjä oli viitannut yksinomaan kansainvälisiin medialähteisiin arvioimatta niiden luotettavuutta tarkemmin”.

On kohtuutonta, että maailman arvostetuimpien tiedejulkaisujen Naturen ja Sciencen raportoimia faktoja, joita mikään taho ei ole julkisesti kiistänyt, ei saisi mainita eikä ottaa keskustelun pohjaksi. Jos rima nostetaan näin korkealle, julkinen keskustelu häirinnästä ja muista kiistanalaisista asioista muuttuu mahdottomaksi.

Tältä kannalta on tärkeää, että oikeus päätöksessään toteaa, että vaikka ”häirintään ja syrjintään liittyvää tietoa on vastaajien toimesta ainakin jossain määrin järjestelmällisesti tuotu suuren ihmismäärän tietoon”, tämä ei ole ”kiellettyä saati rikosoikeudellisesti rangaistavaa”, vaan sitä voidaan päinvastoin ”pitää sellaisena yleisen edun mukaisena asiana, josta tulee voida avoimesti keskustella”. Oikeus toteaa lisäksi, että ”Ottista uutisoineiden medioiden luotettavuus huomioon ottaen varsin lähdekriittinenkin lukija on […] voinut luottaa kyseisen uutisoinnin oikeellisuuteen”.

Oikeus myös toteaa, että ”asialla on oletettavasti ollut merkitystä koko pienelle tiedeyhteisölle ja se on ollut yhteiskunnallisesti ja myös maailmanlaajuisesti merkityksellinen ja laajaa keskustelua herättänyt asia, mikä korostaa sananvapauden suojaa”.

Tapauksen oikeuskäsittely toi esille ongelmia häirinnän käsittelyssä myös tiedeyhteisön sisällä.

Turun yliopiston entisen rehtorin todistajanlausunto oikeudessa alleviivasi sitä, että yliopiston johto ei ollut huolissaan niinkään Ottin toiminnasta kuin mainehaitasta. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, tällainen keskittyminen maineeseen on ongelmallista, koska siinä ohitetaan sen, mitä on todellisuudessa tapahtunut. Tämä voi johtaa siihen, että niin kauan kuin tosiseikat eivät tule julki, niistä ei piitata. Asiassa on myös toinen puoli: jos henkilöön kohdistuvat väitteet olisivat perättömiä, hänen työsopimuksensa purkaminen tai muut vastaavat toimet eivät olisi oikeutettuja.

Mainehaittaan keskittyminen saattaa myös motivoida peittelemään tapahtumia. Oikeudenkäynnissä tuli ainetodisteiden ja todistajanlausuntojen kautta esille se, miten osa henkilökunnasta Tuorlan observatoriossa, minne Ottia oltiin palkkaamassa, ei uskaltanut puhua asiasta. Yksi henkilökunnan jäsen kirjoitti tapahtumien aikaan kokevansa, että heitä on kielletty puhumasta medialle ja kuvaili ilmapiiriä sanomalla että ”olo on sellainen, että pitää olla valmis pakenemaan ikkunan kautta minä hetkenä hyvänsä”.

Turun yliopiston tähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja sanoi todistajanlausunnossaan oikeudessa, että hänen mielestään prosessi oli johdon kannalta täydellisesti epäonnistunut värväyspäätöksestä siihen, miten se kerrottiin henkilökunnalle, ja miten sen jälkeen toimittiin. Hän kommentoi, että menettelytapa, jossa ei oteta huomioon laitoksen henkilökuntaa ja ”vääristellään” yliopiston johdolle, miten suurin osa heistä muka odottaa innolla yhteistyötä Ottin kanssa ei ole hyväksyttävä.

Tuorlan observatorion johtaja Juri Poutanen oli yksi kahdesta henkilöstä, jotka ehdottivat Ottin palkkausta Turun yliopiston johdolle. Hän sanoi oikeudenkäynnissä, että vain yksi henkilökunnan jäsen oli henkilökuntatapaamisessa arvostellut palkkausta hänelle. Tämän jälkeen Ott oli tehnyt poliisille tutkintapyynnön kyseisestä henkilöstä, koska epäili hänen puhuneen Turun Sanomille kyseisestä tilaisuudesta ja Ottin palkkaamisesta. Poliisi kuulusteli henkilöä esitutkinnassa, mutta ei vienyt asiaa pidemmälle.

Poutanen oli palkkauksen aikoihin kirjoittanut, että hänen mielestään ei ole todisteita, että Ott olisi syyllistynyt häirintään. Hän oli syyttäjän todistajana oikeudessa. Oikeudenkäynnissä Poutaselle esitettiin Caltechin tutkimuksen tulokset, joiden mukaan Ott oli yksikäsitteisesti syyllistynyt sukupuoleen perustuvaan häirintään, ja kysyttiin pitävätkö ne hänen mielestään paikkansa. Poutanen totesi että ”minulle on aivan sama oikeastaan mitä siellä Caltechissa tapahtui”.

Astrofysiikassa on viime vuosina tullut esille korkean profiilin häirintätapauksia, joihin liittyy sukupuoleen perustuva tai seksuaalinen häirintä, viimeksi lokakuussa Leidenin yliopistossa Alankomaissa. On tyypillistä, että häirintään ei aluksi suhtauduttu vakavasti. Lausunnossaan Leidenin yliopiston johtokunta poikkeuksellisen avoimesti myönsi, että vaikka käytös oli huomattu, siihen ei puututtu tarpeeksi.

Häirintä on ongelma kaikilla aloilla ja kaikissa yhteisöissä. Se korostuu yhteisöissä, jotka ovat hyvin hierarkisia, joiden jäsenet kokevat yhteenkuuluvuutta ensisijaisesti niiden kanssa joilla on sama status, ja joissa korkeammassa asemassa olevat käyttävät merkittävää valtaa muihin. Tämä pitää paikkansa tiedeyhteisössä. Se että fysiikassa miesten osuus on isompi korkeammissa asemissa tekee alasta alttiimman sukupuoleen perustavalle ja seksuaaliselle häirinnälle, koska se on sukupuolittunutta.

Väitöskirjaohjaaja on ratkaisevassa asemassa jatko-opiskelijan tieteellisen uran kannalta. Ohjaajan ja ohjattavan suhde muistuttaa mestarin ja oppipojan suhdetta, ja on yleensä paljolti kahdenvälinen (tosin usein osana laajempaa tutkimusryhmää). Jatko-opiskelijat ovat haavoittuvassa asemassa myös siksi, että he ovat vasta aloittamassa tiedeyhteisöön nivoutumista.

Oikeusprosessin jälkeen tämä tapaus on minun ja Tillin osalta ohi. (En tosin tiedä, aikovatko syyttäjä tai Ott valittaa hovioikeuteen.) Samaa ei voi sanoa kaikista niistä, jotka ovat olleet tai ovat yhä häirinnän kohteena, tai joiden työpaikalla häirintään ja työntekijöiden hyvinvointiin suhtaudutaan välinpitämättömästi.

Päivitys (21/12/22): Syyttäjä eikä Christian Ott ei valittanut oikeuden päätöksestä, joten se on nyt lainvoimainen.

* * *

Today, the District Court of Southwest Finland delivered its judgment in the court case concerning me and my colleague and friend Till Sawala. We were accused of “aggravated defamation” and “aggravated dissemination of information that violates privacy”.

The case concerns events in January and February 2018, when astrophysicist Christian Ott was hired at the University of Turku. Me and Sawala, among others, spoke out about Ott’s harassment background and criticised the decision. The University of Turku cancelled the hire. Ott sued the University of Stockholm, which was involved in the hire, and the University of Turku. He also asked the police to investigate me and Sawala, leading to a process that took over three years, two rounds of preliminary investigation and five sessions in court.

Now the court dismissed the charges against us.

The newspapers Turun Sanomat, Iltalehti, Ilta-Sanomat and Helsingin Sanomat have written about the decision. The newspaper Turun Sanomat also wrote reasonable accounts of the trial (in Finnish), as did Iltalehti. Helsingin Sanomat also wrote about it, for example under the title “Cosmologist Syksy Räsänen who peddled harassment accusations got to speak in court”. In Science, journalist Jeffrey Mervis last week covered the case from a broader perspective, raising the issue of what it means for speaking out against harassment. In January 2016, Mervis broke the story of Ott’s harassment at Caltech.

In our press release today me and Till Sawala go over the case. More details can be found in my three previous blog entries. In the press release I comment as follows:

 “I welcome the acquittal after over three years of process. I hope this case will set a precedent.

No one should not have to fear fines or prison for simply speaking out against harassment based on widely and reliably reported facts. The threat alone can have a chilling effect that can set back work against harassment.

We had the financial resources, and support from our scientific community, to contest the baseless charges against us. If someone in a less secure position, such as a PhD student, were to be put in this situation, they might not fare so well.”

The problems of defamation trials are not limited to the scientific community. According to research, in Finland there is no clear policy on how preliminary investigations are conducted in defamation cases and what decisions are made. Criminal complaints about defamation are also used as a tool of harassment. In the well-known case of the journalist Johanna Vehkoo the proceedings took five years and went all the way to the Supreme Court.

In our case there is little reason to doubt that Ott felt himself to be wronged. But still, taking into account that the information we publicised had been widely reported in reliable sources, the process should have stopped earlier. After the first prosecutor declined to press charges, the deputy state prosecutor overturned the decision on the grounds that “the prosecutor had only referred to international media sources without evaluating their reliability in more detail”.

It is unreasonable that facts reported by the world’s premier science publications, which have not been publicly disputed by anyone, cannot be mentioned or taken as the basis of discussion. If the bar is set so high, public discussion of harassment and other controversial matters becomes impossible.

From this point of view it is important that the court notes in its decision that although “the defendants have at least to some measure systematically made known information about harassment and discrimination to large numbers of people”, this is not “forbidden nor punishable under criminal law”, but to the contrary it “can be considered a matter of public interest that people have to be able to discuss in public”.

The court also notes that “the matter has presumably been significant to the whole small scientific community and it has been socially and also a globally important and a widely discussed matter, which enhances the protection of the freedom of speech.” The court further observes that “taking into account the reliability of the media that have reported on Ott even a highly critical reader can […] have relied on the correctness of the reporting”.

The trial also exposed problems in how the scientific community deals with harassment.

The testimony of the former rector of the University of Turku highlighted that the university leadership was more concerned about damage to its reputation than what Ott had done. As I have earlier noted, such focus on reputation is problematic, because it treats what has actually happened as irrelevant. This can lead to ignoring the facts of the case as long as they do not become public. There is also another side to the matter: if allegations about a person were unfounded, terminating their contract or similar actions would be unjust.

Concentrating on damage to reputation can also motivate covering up events. Material evidence and testimony at the trial showed how some staff members at Tuorla Observatory, where Ott was to work, were too afraid to talk about the issue. One staff member wrote during the events that they felt they had been forbidden to speak to the media and described the atmosphere such that “you feel like you have to be ready to escape through the window at any moment”.

University of Turku astronomy professor emeritus Esko Valtaoja said in his testimony in court that in his view the process was a total failure on part of the leadership, from the hiring decision to how it was related to the staff, and what was done after that. He commented that not taking into account department staff and giving a distorted picture to the university leadership that most of them supposedly eagerly await working with Ott is not an acceptable way to handle matters.

Tuorla Observatory Director Juri Poutanen was one of the two people who proposed Ott’s hire to the university leadership. At the trial, he said that at a staff meeting only one member of staff had criticised Ott’s hire to him. After this Ott had made a criminal complaint about the staff member in question, suspecting him of having talked to the media about the meeting and Ott’s hire. The police questioned the person during preliminary investigation, but did not take the matter further.

During the hire Poutanen had written that in his view there is no evidence that Ott harassed anyone. At the trial Poutanen was presented with the findings of the Caltech investigation, according to which there was “unambiguous gender-based harassment of both graduate students” by Ott and asked whether he thinks they are correct. Poutanen replied that in his view ”it really makes no difference what happened at Caltech”.

Over the last few years, high-profile harassment cases that include sexual or gender-based harassment have come to light in astrophysics, the latest in October at Leiden University in the Netherlands. It is typical that harassment was not taken seriously at first. In its statement, Leiden University executive board admitted with rare candour that although the behaviour was noticed, not enough was done about it.

Harassment is a problem in all fields and communities. This is particularly so in communities that are very hierarchical, whose members feel a sense of camaraderie primarily with others of the same status, and where those in higher positions have significant power over others. This is the case in the scientific community. The fact that in physics there are more men in higher positions makes the field more prone to sexual and gender-based harassment, which is gendered.

The PhD supervisor plays a key role in a PhD student’s scientific career. The relationship between a supervisor and PhD student is reminiscent of the relationship between master and disciple, and is usually mostly a relationship between two people (although commonly in the context of a larger research group). PhD students are vulnerable also because they are just beginning to integrate into the scientific community.

After the legal process is over, this case will be over for me and Till. (Although I don’t know whether the prosecutor or Ott are going to appeal.) The same cannot be said for all those who have been or continue to be harassed, or in whose workplace harassment and employee wellbeing are given short shrift.

Update (21/12/22): Neither the prosecutor nor Christian Ott appealed, so the court’s decision is now final.