Lilliputtien sääennusteet
Toissapäivänä Joonas Nättilä Columbian yliopistosta puhui Helsingin yliopiston (minne hän pian siirtyy) astrofysiikan seminaarisarjassa neutronitähtien säästä.
Neutronitähdet ovat suosittu tutkimusaihe. Niiden törmäyksiä on havaittu gravitaatioaalloilla, ja niiden lähettämien radiosignaalien avulla on kenties löydetty uudenlaisia gravitaatioaaltoja. Lisäksi NICER-koe kansainvälisellä avaruusasemalla mittaa neutronitähtien lähettämiä röntgensäteitä entistä tarkemmin.
Neutronitähdet ovat maailmankaikkeuden tiheimpiä kappaleita (jos mustia aukkoja ei lueta kappaleiksi). Neutronitähti syntyy kun raskas tähti romahtaa, mutta tähden massa ei ole tarpeeksi iso, että aine valahtaisi mustaksi aukoksi. Neutronitähtien säde on kymmenisen kilometriä, tuhat kertaa pienempi kuin Maan. Niiden massa on paljon Maata isompi, suunnilleen yhden ja kahden Auringon massan väliltä. Neutronitähden tiheys on niin iso, että protonit ja elektronit sulautuvat yhteen ja muodostavat neutroneita, jotka pakkautuvat tiiviisti.
Yksinkertaistaen voi sanoa, että neutronitähti on jättimäinen atomiydin. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, tämän kuvauksen tarkkuus on suunnilleen sama kuin jos sanoisi Maan olevan iso kivi. Tarkemmin katsottuna niin Maan kuin neutronitähden sisällä on erilaisia kerroksia, ja pinnalla on ohut kerros merta ja ilmakehää.
Neutronitähtien kohdalla englannin sanan atmosphere suomennos ilmakehä on hieman harhaanjohtava, koska tuo kerros ei muodostu ilmasta, vaan vapaiden ydinten ja elektronien plasmasta, jonka lämpötila on kymmenen miljoonaa astetta.
Neutronitähdet ovat voimakkaan gravitaation takia paljon Maata tasaisempia. Neutronitähdissä vuorten korkeus on korkeintaan millimetri, vain kymmenesmiljoonasosa säteestä. Maapallolla vuoret ovat tuhannesosan säteestä korkuisia nyppylöitä pinnalla, yhtä korkeita kuin mitä meri on syvä ja vain vähän ilmakehän paksuutta pienempiä. Siksi Maassa pinnanmuodoilla on säähän iso vaikutus, neutronitähdissä pieni.
Neutronitähtien meren syvyys on noin kymmenen metriä ja ilmakehän paksuus noin kymmenen senttiä. On hauskaa, miten neutronitähdissä äärimmäinen tiheys ja korkea lämpötila yhdistyvät arkiseen kokoon. Neutronitähden meren syvyys on noin tuhannesosa sen säteestä, eli se on yhtä ohut kerros suhteessa kokoon kuin Maapallollakin. Ilmakehä on sen sijaan suhteessa ohuempi kuin Maapallolla. Toisin kuin Maassa, missä meren ja ilman välinen raja on selvä, neutronitähdissä siirtymä merestä ilmaan on tasaisempi. Nättilä mainitsikin, että olisi kiinnostava tutkia meren ja ilmakehän pintaa tarkemmin.
Kun Maapalloa katsoo avaruudesta, näkee vain sen mitä ilmakehässä ja merenpinnalla (ja maanpinnalla, koska Maa ei ole kokonaan meren peitossa) tapahtuu, syvemmälle ei näe. Sama pätee neutronitähtiin. Siksi näiden ylimpien kerrosten ymmärtäminen on tärkeää.
Tähän Nättilä on pureutunut. Hänen tutkimusryhmänsä on laskenut tarkoilla simulaatioilla, miten neutronitähtien meret ja ilmakehät käyttäytyvät, eli tehnyt sääennusteita neutronitähdille. Maassa sääilmiöitä ajaa Auringosta tuleva säteily sekä maansisäiset tapahtumat kuten maanjäristykset ja tulivuoret.
Jos neutronitähti ei ole yksin, vaan sillä on yksi tai useampia tähtiä seuralaisena, niistä putoava aine aiheuttaa sääilmiöitä. Neutronitähden voimakkaan gravitaation takia aine iskeytyy pintaan isolla nopeudella, ja voi saada aikaan ydinräjähdyksen ja sitä seuraavan tsunamin pikkumeressä. Toisaalta pulsareilla on myös yksityinen elämänsä: niillä on tähdenjäristyksiä, joita on havaittu häiriöinä niiden muuten hyvin säntillisessä pyörimisessä.
Pyöriminen vaikuttaa sekin säähän niin Maassa kuin neutronitähdissä. Maapallon pyörimiseen liittyvän Coriolis-vaikutuksen takia ilmavirrat kääntyvät pohjoisella pallonpuoliskolla oikealle ja eteläisellä vasemmalle. Pallonpuoliskojen rajalla, päiväntasaajalla, Coriolis-vaikutus saa aikaan pyörremyrskyjä.
Neutronitähdet pyörivät paljon nopeammin kuin Maa, niiden päivän pituus vaihtelee sekunnin tuhannesosasta sekuntiin. Tämä johtuu siitä, että kun aine pakkautuu pienempään kokoon, sen pyörimisnopeus kasvaa. Tavallinen esimerkki tästä on taitoluistelija, joka kiihdyttää pyörimistään vetämällä raajat lähelle keskiruumista. (Ilmiötä voi kokeilla myös hyvin öljytyillä toimistotuoleilla, joskin on syytä olla varovainen.)
Tämän takia neutronitähdissä pyörremyrskyt voivat olla paljon vahvempia ja kestää kauemmin kuin Maassa. Aurinkokunnan muissa kappaleissa näkyy samanlaisia ilmiöitä, esimerkiksi Jupiterissa on jatkuvia pyörremyrskyjä, joiden keskinäinen vuorovaikutus muodostaa nauhoja. Nättilän ja kumpp. tulosten mukaan samaa tapahtuu myös joissakin neutronitähdissä, riippuen niiden pyörimisnopeudesta ja magneettikentästä.
Magneettikenttä onkin tärkeä tekijä, joka erottaa neutronitähtien sään Maan säästä. Maapallon magneettikenttä on niin heikko, että sillä ei ole suurta vaikutusta säähän. Neutronitähtien magneettikenttä on pienimmillään noin sata miljoonaa kertaa voimakkaampi kuin Maassa, ja isoimmillaan noin miljoona miljoonaa kertaa voimakkaampi.
Mitä nopeammin neutronitähti pyörii, sitä pienempiä ovat pyörteet. Nopeimmin pyörivissä neutronitähdissä pyörremyrskyjen säde on noin sata metriä, hitaimmissa se on tähden koon suuruusluokkaa, jolloin nauhoja ei synny.
Nättilän tutkimusryhmä on laskenut sääennusteita neutronitähdille, jotka pyörivät hitaasti tai nopeasti, ja joiden magneettikenttä on heikko tai vahva. Nättilä mainitsi, että olisi kiinnostava siirtyä säästä ilmaston tutkimiseen. Se vaatii paljon pidempiä simulaatioita eli enemmän tietokoneaikaa. Nyt simuloitujen tapahtumien kesto oli enimmillään sekuntien luokkaa, ilmaston saamiseksi selville pitäisi seurata neutronitähteä viikkojen ajan.
Yksi tärkeä havainto sääsimulaatioista on se, että nopeasti pyörivän neutronitähden nauhat lähettävät röntgensäteitä kirkkaammin kuin jos aine olisi tasaisesti jakautunut. Koska NICERin ja muiden kokeiden havaitsemaa röntgensäteiden kirkkautta käytetään neutronitähtien koon arvioimiseen, nauhojen takia neutronitähteä saattaa luulla todellista pienemmäksi, mikä voi johtaa virheellisiin päätelmiin sen sisärakenteesta ja siten kvarkkien vuorovaikutuksesta.
Tämä on esimerkki fysiikan eri haarojen merkityksestä toisilleen. Havaintojen ja teorian tarkalla ymmärtämisellä yhdellä alueella voi olla yllättävää merkitystä aivan muualla. Neutronitähtien sään ennustamisessa käytetään kokemusta Maan ja muiden Aurinkokunnan kappaleiden sään tutkimuksesta, mikä on kvarkeista kaukana.
Päivitys (22/01/24): Korjattu väite myrskyjen kestosta.
Kerrot, mistä neutronitähden ”ilmakehä” muodostuu ja miten paksu se on, mutta ”merestä” sanot vain sen syvyyden. Voitko selventää, mistä neutronitähden meri muodostuu.
Tosiaan. Samasta aineesta.
Täällä on tarkempi kuvaus neutronitähden rakenteesta, jossa en ollut erotellut merta ja ilmakehää:
https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-kirjoitettua/pastaa-syvemmalle/
Neutronitähden ”meri” on eräänlainen elektronien muodostama kvanttineste (ns. degeneroituneen aineen muodostama Coulomb-neste). Valkoiset kääpiöt koostuvat pääosin tästä aineesta.
Millainen tiheys ”meressä” vallitsee?
Onko vertailussa valkoiseen kääpiöön kyse kääpiön ytimestä vai jostain muusta kerroksesta?
Mikään ei voi olla tuhat kertaa pienempi. Jo yhden kerran pienempi, eli 100%, menee nollaan ja 2 kertaa pienempi menisi miinukselle. Se on tuhannesosa.
Ilmaisu ”N kertaa pienempi” on helposti ymmärrettävä sekä kätevä, koska sillä välttää joidenkin sanojen toistamisen ja taivuttamisen. Tässä tapauksessa ei olisi ollut niin koukeroista kuin joskus, mutta silti ilmaisussa ”tuhannesosa Maan säteestä” olisi toistunut sana säde.
Kiitos, minuakin alkanut häiritä yleinen tapa sanoa x kertaa pienempi vaikka tarkoitetaan x osaa. Jakolasku muuttuu sanonnassa kertolaskuksi ja se vaan on väärin. Sama virhe kuin sanoisi puolet enemmän ja tarkoittaisikin kaksinkertaista, kuten monet arkikielessä tekee.
Oikein olisi sanoa ”999 tuhannesosaa pienempi”, vaikkei se hyvältä näytäkään. Noin siksi, koska kielellinen ajattelu ja matemaattinen fysiikka tangenteeraavat vahvasti. Viestisi se myös lukijalle jotain avaavaa kulmaa. Toki on ymmärrettävää, että kansanomaisia ilmaisuja popularisoivassa julkaisussa tulee vain käyttäneeksi.
Suuret kiitokset! Minuakin on vuosikausia kiusannut tämä, varsinkin näissä tiedekirjotuksissa. Eikä ole helposti ymmärrettävä, vaan aina pitää ruveta funtsimaan mitähän tarkoitetaan. Tuhannesosa tai promille olisi oikein ja selkeä.
Olisiko sellainen tilanne mahdollinen, että sopivan kokoisen neutronitähden suuri pyörimisnopeus antaa riittävän energian mustan aukon muodostumiselle? Ja sitten toisaalta, jos jokin ulkopuolinen kappale vetovoiman avulla hidastaisi pyörimistä, niin voisiko ko. musta aukko muuttua näkyväksi neutronitähdeksi? Vielä jos tuollainen ilmiö tapahtuisi syklisesti, niin sehän olisi hieno kosminen ilmiö 🙂
Neutronitähden pyöriminen toimii romahdusta vastaan, se ei edistä romahdusta.
Mustaksi aukoksi muuttuminen on peruuttamaton prosessi, musta aukko ei voi muuttua neutronitähdeksi.
Tämä on kyllä järkevän epäilyn piirissä niin kauan kun mustien aukkojen rekisteröinti perustuu vain epäsuoriin gravitaatiohavaintoihin. Yhdenkään aukosta epäsuorasti kertovan jatkuvan vuorovaikutuksen elinaikana ei voida havaita mitään siirtyneen pysyvästi tapahtumahorisontin sisään.
Eksoottisten kompaktien kohteiden teoria on mahdollinen ja sen mukaan tapahtumahorisontti on vain asymptoottinen matemaattinen raja. Jos kohde menettää energiaansa, sen aine vaihtuu vähemmän eksoottiseksi ja voi periaatteessa päätyä (takaisin) neutronitähdeksi.
Mustien aukkojen olemassaoloa voi jörkevästi epäillä (vaihtoehdoista täällä: https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-kirjoitettua/ekologinen-elaintarha/), mutta nyt oli kyse siitä, voiko musta aukko muuttua takaisin neutronitähdeksi. Ei voi, ja tuskin voi mikään muukaan vaihtoehto mustille aukoille.
Tämä riittäköön tästä.
Oliko maailmankaikkeus alkujaan musta-aukko? Sehän on kuitenkin muuttunut aineeksi, mukaan lukien neutronitähdiksi?
Maailmankaikkeuden alkuhetkistä ei ole tietoa. Ei ole todisteita siitä, että maailmankaikkeus olisi syntynyt mustasta aukosta, vaikka tällaisikin ideoita on tutkittu.
Maailmankaikkeus ei muutu aineeksi, se on avaruus, jossa aine sijaitsee.
Ihan löyhästi asiaan liittyvä kysymys: Miksi on vain neutronitähtiä, mutta ei protonitähtiä ja jos elektroni on alkeishiukkanen ilman sisärakennetta, niin mihin elektroni katoaa, kun protoni yhtyy elektroniin? Eikö siellä ole vain U- ja D-kvarkkeja protoneissa ja neutroneissa.
Elektroni yhtyy protoniin ja muodostaa neutronin (ja elektronin neutriinon, joka pakenee tähdestä).
Koska erimerkkiset sähkövaraukset vetävät toisiaan puoleensa, isot kappaleet ovat sähköisesti neutraaleja. Siksi tähdessä on yhtä paljon protoneita ja ja elektroneita.
Ilmeisesti suomalais tutkijat ovat tutkineet myös neutronitähden ydintä, jossa neutronit todennäköisesti hajoavat kvarkkiplasmaksi. Voiko tästä olomuodosta mainita jotain?
Neutronitähtien sisärakenteesta täällä:
https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-kirjoitettua/pastaa-syvemmalle/