Lähellä ja kaukana
Maailmankaikkeuden laajenemisnopeus on eräs kosmologian keskeisiä suureita. Vuonna 1927 Georges Lemaître osoitti, että yleisen suhteellisuusteorian ennustaman maailmankaikkeuden laajenemisen takia galaksit etääntyvät toisistaan nopeudella, joka on verrannollinen niiden etäisyyteen. Samalla Lemaître määritti havainnoista nopeuden ja etäisyyden välisen verrannollisuuskertoimen. Tämä oli yksi modernin kosmologian ensimmäisiä askelia.
Lemaîtren löytämä laajenemislaki tunnetaan nykyään Hubblen lakina ja siinä oleva vakio Hubblen vakiona, muistaen Edwin Hubblea. Kaksi vuotta myöhemmin Hubble nimittäin löysi havainnoista saman lain ja määritti saman kertoimen. Hubblea on sittemmin tituleerattu ”laajenevan maailmankaikkeuden isäksi”, mikä on sikäli eriskummallista, että hän kuolemaansa asti kiisti sen, että havainnot osoittivat maailmankaikkeuden laajenevan.
Lemaître määritti Hubblen vakion arvoksi arvoksi 625 km/s/Mpc, Hubble 500 km/s/Mpc, missä Mpc on noin 3 miljoonaa valovuotta. Tämä tarkoittaa sitä, että jos kahden galaksin etäisyys on kolme miljoonaa valovuotta, niiden väliin tulee joka sekunti 500 km lisää etäisyyttä; jos etäisyys on kuusi miljoonaa valovuotta, etäisyys kasvaa 1 000 km sekunnissa, ja niin edelleen.
Periaatteessa Hubblen vakion arvon selvittäminen on helppoa: katsotaan, millä nopeudella galaksi etääntyy meistä ja jaetaan sen etäisyydellä. Nopeus on helppo määrittää valon punasiirtymästä, mutta etäisyyden mittaaminen on vaikeampaa. Vielä 1900-luvun alussa luultiin, että paljain silminkin näkyvä Andromeda ja muut galaksit ovat ”tähtisumuja” Linnunradassa. Vuonna 1924 Hubblen oli osoittanut, että ne ovat liian kaukana ollakseen osa Linnunrataa. Havainto osoitti, että Linnunrata on vain yksi galaksi muiden joukossa, mullisti käsityksen maailmankaikkeudesta ja valmisti tien laajenemisen löytämiselle.
Mistä tietää onko Andromeda pieni ja lähellä vai iso ja kaukana? Yksi keino on verrata samanlaisia kohteita täällä kotogalaksissa ja Andromedassa. Taivaan tähdet näyttävät sitä himmeämmiltä, mitä kauempana ne ovat. Vertaamalla sitä, miten himmeältä läheinen ja kaukainen tähti näyttävät voi määrittää niiden etäisyyksien suhteen. Jos tietää läheisen tähden etäisyyden, tästä saa selville kuinka kaukana toinen tähti on.
Menetelmän heikkous on se, että tähtien pitää olla tarpeeksi samanlaisia. Lemaître ja Hubble vertasivat virheellisesti erilaisia tähtiä. Heidän käyttämänsä muiden galaksien tähdet olivat luonnostaan Linnunradan vertailutähtiä kirkkaampia, joten he aliarvioivat galaksien etäisyyden. Senkin jälkeen kun virhe korjattiin, on Hubblen vakion historia ollut täynnä epävarmuutta ja kiistoja. Pitkään Hubblen vakiosta oli kaksi kilpailevaa arviota, 50 km/s/Mpc ja 100 km/s/Mpc.
1990-luvulla tilanne muuttui, kun tehtiin entistä monimuotoisempia ja tarkempia kosmologisia havaintoja, ja kohteiden ominaisuudet ymmärrettiin tarkemmin. Yksi tärkeimpiä uusia havaintokohteita oli kosminen mikroaaltotausta, jonka epätasaisuudet COBE-satelliitti mittasi vuonna 1992. (Tämä palkittiin Nobelilla vuonna 2006.)
Kosminen mikroaaltotausta on näkymätöntä valoa, joka lähti matkaan aineen ja valon erotessa toisistaan maailmankaikkeuden ollessa 380 000 vuotta vanha, 14 miljardia vuotta sitten. Kuten auringonpilkut näyttävät sitä pienemmiltä, mitä kauempana Aurinko on, mikroaaltotaustan täplät näyttävät sitä pienemmiltä, mitä pidemmän matkan se on kulkenut. Kosmisen mikroaaltotaustan täplien koko on siis kääntäen verrannollinen sen kulkemaan matkaan, mikä taasen riippuu siitä, miten maailmankaikkeus on laajentunut, eli Hubblen vakiosta.
Menetelmän heikkous on se, että laajenemisnopeus muuttuu ajan myötä – aiemmin maailmankaikkeuden laajeneminen hidastui, viimeisen muutaman miljardin vuoden aikana se on kiihtynyt. Etäisyyden ja Hubblen vakion määrittämiseksi kosmisesta mikroaaltotaustasta pitää tietää, miten laajenemisnopeus on muuttunut. Yleisessä suhteellisuusteoriassa maailmankaikkeuden ainesisältö määrää sen laajenemisen. Pitää siis tietää millaista ainetta maailmankaikkeudessa on ja kuinka paljon. Suurin tähän liittyvä epävarmuus on se, millaista kiihtyvän laajenemisen aiheuttava pimeä energia on – vai onko kiihtymisellä joku muu selitys.
Asian voi nähdä myös parhain päin: koska Hubblen vakion arvo riippuu pimeän energian mallista, niin sen mittaamalla saa tietoa pimeästä energiasta. Fyysikoita ei yleensä kiinnostakaan Hubblen vakion, Higgsin massan tai muiden suureiden arvo sinänsä, vaan se mitä niistä voi päätellä siitä, millainen maailma on.
Kun olettaa että kiihtyvästä laajenemisesta on vastuussa tyhjön energia, mikä on yksinkertaisin selitys, niin Planck-satelliitin mikroaaltotaustan mittausten mukaan Hubblen vakio on 67.4 km/s/Mpc, tarkkuudella 0.5 km/s/Mpc.
Hubblen vakiota mitataan yhä myös samaan tapaan kuin Lemaîtren ja Hubblen aikaan, vertaamalla lähellä ja kaukana näkyviä tähtiä. Nykyään käytetään useampia askelmia: lähitienoiden tähtien avulla selvitetään naapurigalaksien etäisyydet, ja niissä räjähtävien supernovien avulla määritetään kaukaisempien galaksien etäisyydet. Viime viikolla ilmestyi uusin tutkimus näin päätellystä Hubblen vakion arvosta: 74.0 km/s/Mpc, tarkkuudella 1.4 km/s/Mpc. Tutkimusta johti Adam Riess, joka on etäisyyksien ja supernovien tutkimisen veteraani, ja sai vuonna 2011 kolmanneksen Nobelin palkinnosta kiihtyvän laajenemisen löytämisestä supernovien avulla.
Kosmisen mikroaaltotaustan ja läheisten galaksien avulla määriteltyjen Hubblen vakion arvojen ero on paljon virherajoja isompi. Todennäköisyys sille, että kyseessä on tilastollinen sattuma on yksi miljardista. Riessin ja kumpp. tutkimus on viimeisin sana eri ryhmien tutkimuksissa, jotka ovat syynänneet lähialueiden etäisyysmittauksia. Mitä tarkemmin asiaa on katsottu, sitä isommaksi ero Planckin tulokseen on kasvanut.
Riess ja kumpp. ehdottavat, että ratkaisuna olisi muutokset kosmisen mikroaaltotaustan muodostumisen aikoihin. Jos maailmankaikkeus laajenee 380 000 vuoden ikäisenä eri tavalla, mikroaaltotaustaan voi syntyä odotettua pienempiä täpliä, jolloin etäisyys näyttää isommalta kuin mitä onkaan.
Samalla pitäisi kuitenkin selittää muut mittaukset Hubblen vakiosta. Maailmankaikkeuden laajenemista on esimerkiksi selvitetty galaksien iän avulla. Idea on yksinkertainen. Kun mitataan galaksista tulevaa valoa, sen punasiirtymä kertoo, paljonko maailmankaikkeus on laajentunut sen jälkeen kun valo lähti galaksista. Kun määritetään galaksien ikä ja toistetaan mittaukset eri galakseille, saadaan selville maailmankaikkeuden koon muutos ajan myötä, ja siitä laajenemisnopeus. Näin saatu arvo Hubblen vakiolle on riippumaton kosmisesta mikroaaltotaustasta. Se kuitenkin sopii yhteen Planckin kanssa, ei läheisten supernovien. Tässäkin mittauksessa voi tosin olla omat ongelmansa.
Toinen mahdollisuus on se, että maailmankaikkeuden kiihtyvästä laajenemisesta ei olekaan vastuussa tyhjön energia, joten maailmankaikkeus laajenee eri tavalla kuin mitä odotetaan. Tämä voisi sopia yhteen kaikkien havaintojen kanssa. Mitään vakuuttavaa ideaa tästä ei kuitenkaan ole toistaiseksi ole esitetty, ja muitakin vaihtoehtoja on tutkittu.
Kosmologit ovat lämmenneet Planckin ja lähitienoon mittausten ristiriidan merkitykselle hitaasti, kenties Hubblen vakion poukkoilevan historian takia. Muutamassa vuodessa se on kuitenkin tasaisesti noussut kosmologian suurimmaksi ongelmaksi mitä havaintoihin tulee, ja nyt on ainakin selvää, että kyseessä ei ole sattuma. Jos vastuussa on etäisyyden määrittämiseen liittyvä virhe, se ei ole aivan yksinkertainen, kun tarkka seulonta ei ole sitä vielä löytänyt. Jos tämä sen sijaan on merkki uudenlaisesta fysiikasta, se olisi merkittävin löytö kosmologiassa ainakin kahteen vuosikymmeneen.
Tämäpä sattui hauskasti: istun juuri luentosalissa, jossa Adam Riess on aloittamassa kollokvioesitelmää aiheesta.
Kysymys ja kommentti:
1) Mistä lähteestä on peräisin tieto, että Hubble kuolemaansa asti kiisti sen, että havainnot osoittavat maailmankaikkeuden laajenevan?
2) Nykyään Hubblen laki tunnetaan nimellä Hubblen-Lemaîtren laki. Kansainvälinen tähtitieteen unioni päätyi nimeämään lain uudelleen viime syksynä pidetyn jäsenäänestyksen pohjalta (https://www.iau.org/news/pressreleases/detail/iau1812/).
1) En muista mistä luin siitä alun perin, jostain historiikista. Yhdessä Hubblen viimeisistä artikkeleista toukokuussa 1953 (neljä kuukautta ennen hänen kuolemaansa) Hubble esittää punasiirtymän alkuperän avoimena kysymyksenä, johon pitää löytää vastaus, ja laajenemisen yhtenä mahdollisuutena: https://ui.adsabs.harvard.edu//#abs/1953MNRAS.113..658H/abstract
Ks. myös Sandagen muistelo: https://apod.nasa.gov/diamond_jubilee/1996/sandage_hubble.html
Voi kyllä olla, että ilmaisu ”vastustaa” on liian vahva, ”vahvasti epäillä” voisi olla oikeampi.
2) En tiennytkään tuosta päätöksestä. Miksei ennemmin Lemaîtren-Hubblen laki! Ehkä pitäisi ennemminkin sanoa, että se pitäisi nyt tuntea tuolla nimellä kuin että se tunnetaan sillä nimellä…
1) Mielenkiintoista. Sandagen tekstissä kyllä sanotaan mm. ”Hubble must have understood more clearly than anyone what he was dealing with and what he had accomplished.” Tekstin loppupuolella hän tosin pohtii, miksi Hubble ei koskaan tuntunut ottavan kantaa siihen, mitä laajeneminen merkitsee maailmankaikkeuden historian kannalta.
2) Samaa mieltä molemmista!
Ajattelin Sandagen tekstin tätä osuutta:
”Hubble believed that his count data gave a more reasonable result concerning spatial curvature if the redshift correction was made assuming no recession. To the very end of his writings he maintained this position, favouring (or at the very least keeping open) the model where no true expansion exists, and therefore that the redshift ”represents a hitherto unrecognized principle of nature”. This viewpoint is emphasized (a) in The Realm of the Nebulae, (b) in his reply (Hubble 1937a) to the criticisms of the 1936 papers by Eddington and by McVittie, and (c) in his 1937 Rhodes Lectures published as The Observational Approach to Cosmology (Hubble 1937b). It also persists in his last published scientific paper which is an account of his Darwin Lecture (Hubble 1953).”
Kiitos selkeästä ja maallikollekin avautuvasta analyysistä, jonka kiinnostavin pohdinta ihan lopussa on kuin jännityskertomuksesta.
Yksi kysymys mittaustapoihin liittyen. Onko punasiirtymän käyttö etäisyyden mittarina kyetty varmentamaan muilla menetelmillä luotettavaksi sekä laajenevan että ei-laajenevan avaruuden oletuksella?
Punasiirtymä ei suoraan mittaa etäisyyttä, vaan sitä, paljonko maailmankaikkeus on laajentunut. Jos maailmankaikkeus ei laajene, ei ole kosmista punasiirtymääkään. (Paitsi pieni punasiirtymä galaksien paikallisista liikkeistä, esimerkiksi Andromeda tulee meitä kohti, ja siksi sieltä tulevan valo on siirtynyt siniseen päin.)
Avaruuden laajenemisesta on niin paljon todistusaineistoa, että se on järkevän epäilyn tuolla puolen, vähän niin kuin Maapallon pyöreys.
Tällaisen maallikon kysymys:
Laajeneeko tunnettu avaruus meistä poispäin riippumatta missä kohden avaruutta sijaitsemme?
Havaitsemme meistä kiihtyvällä nopeudella etääntyviä kohteita, mutta havaitsemmeko meitä kohden kiihtyvällä nopeudella lähestyviä kohteita, sillä emme varmastikaan sijaitse big bang nollapisteessä?
Ja en ole itse lainkaan huolissani vaikka jokin galaxi tulisikin meitä kohden, se tuskin tapahtuu huomenna, juuri silloin kun olen autolla moottoritiellä liikenteessä kohti Tamperetta.
Laajenee. Ks. https://www.tiede.fi/blogit/maailmankaikkeutta_etsimassa/rajaton_kasvu
Ei. Mitään big bangin nollapistettä ei ole, se tapahtui samaan aikaan kaikkialla avaruudessa.
Andromeda on tulossa päin, mutta kestää vielä muutaman miljardi vuotta ennen kuin se tormää Linnunrataan (tai menee läheltä ohi).
Pari asiaa hieman aiheen vierestä. Hubblen vakiosta ja sen määrittelystä, sekä siihen liittyvästä tieteen historiasta D.Overbyen Kosmoksen yksinäiset on loistavaa luettavaa, vaikkakin kyseinen opus on jo melko iäkäs.
Lisäksi Syksy Räsäselle kiitokset loistavasta blogista, erittäin hyvin ja mielenkiintoisesti kirjoitettua tekstiä näistä asioista kiinnostuneille maallikoille!
Lisäksi jos voi esittää idean blogissa käsiteltäväksi, ehdottaisin tätä viimeisimmistä merkeistä mahdollisesti löytyneistä supersymmetrian hiukkasista Ice Cuben ja ANITAN kokeissa: https://www.youtube.com/watch?v=5ESFGYkkbEI
Kiitos kiitos.
En yleensä katso ihmisten lähettämiä videoita, siihen menee niin paljon aikaa.
Enpä ollutkaan kiinnittänyt huomiota noihin ANITAn tuloksiin, pitää ehkä kirjoittaa niistä jos niiden tulkinnalle uutena hiukkasfysiikkana löytyy tukea.
Kolmen vaihtoehdon mysteeri -kirjoituksessasi vuodelta 2008 käyt läpi yhtenä vaihtoehtona kiihtyvän laajenemisen selittäjäksi rakenteiden muodostumisen vaikutusta. Onko kuluneina 10 vuotena tästä tullut uutta tietoa, joka vahvistaisi tai heikentäisi kyseistä hypoteesia?
Nyt tiedetään teoreettisesti paljon paremmin, millä ehdoilla rakenteilla voi olla merkittävä vaikutus maailmankaikkeuden laajenemisnopeuteen, ja ne ovat rajoittavia. Teoreettisesti mahdollisuus ei kuitenkaan ole suljettu pois.
Havainnoissa ei ole näkynyt mitään poikkeamia tyhjön energiasta, ja jos rakenteiden muodostuminen johtaisi kiihtyvään laajenemiseen, sen vaikutuksen odottaisi olevan siinä määrin erilainen kuin tyhjön energian, että siitä olisi näkynyt merkkejä. Tästäkään asiasta ei kuitenkaan ole varmuutta.
Hypoteesi on siis heikentynyt.
”Rakenteiden muodostumisen vaikutus laajenemiseen on pääasiallinen tutkimusaiheeni.
Rakenteiden vaikutuksen tarkka laskeminen on vaikeaa, eikä vielä tiedetä ovatko ne vastuussa kiihtymisestä, vai tarvitaanko pimeää energiaa tai uutta gravitaatiolakia.”
Tiedämme männävuosilta tuon tutkimusaiheesi. Viime vuosina et ole kuitenkaan tehnyt (ainakaan näyttäviä) ulostuloja aiheesta. Kaikki blokissasi kirjoitettu on myötäillyt ”standardiselitystä”. Onko huomioni oikea?
Enpä kai ole tehnyt aiheesta näyttäviä ulostuloja missään vaiheessa.
En ”myötäile” selitystä tyhjön energiasta, vaan esitän sen (ainakin matemaattisesti) yksinkertaisimpana ja yleisesti suosituimpana, mitä se onkin.
Yritän olla varovainen siitä, miten esitän omaa tutkimustani blogissa, vaikka olenkin sitä viime aikoina entistä enemmän tehnyt.
Kun aika- avaruus laajenee, niin laajeneeko silloin vaan avaruus vai myös aika? Eli onko aika- avaruuden laajeneminen täysin sama asia kuin laajeneminen yleensä vai jotenkin erilainen?
Onko laajeneminen havainto vai liittyykö se myös siihen että teoriaa pidetään oikeana? Havaintohan on se punasiirtymä.
Kyse on vain avaruuden laajenemisesta. On olemassa lukuisia havaintoja, joiden perusteella tiedetään, että maailmankaikkeus laajenee. Se on suunnilleen yhtä paljon järkevän epäilyn ulkopuolella kuin se, että Maapallo on pyöreä.
Jostain suhteellisuusteoriaa käsittelevästä jutusta on muinoin jäänyt päähäni
”pythagoralainen” kaarialkiota ds esittävä kaava
ds⁼ = dx⁼+dy⁼+dz⁼+dT⁼ (jossa nuo ylämerkit tarkoittavat kakkosia), x, y, z ovat tavalliset pituuskoordinaatit ja T on imaginaarinen aikakoordinaati, T = ict (jossa t on tavallinen aika). Tällöin on T:lläkin pituuden dimensio.
Onko kaavassa mitään järkeä? Kuinka se tulkitaan?
Menee sen verta kauemmaksi merkinnän aiheesta, että en rupea tätä kommentoimaan.
Kurssini ”Fysiikka runoilijoille” suppean suhteellisuusteorian osuudesta löytyy tästä muutama sana:
http://www.courses.physics.helsinki.fi/teor/run/
”Toinen mahdollisuus on se, että maailmankaikkeuden kiihtyvästä laajenemisesta ei olekaan vastuussa tyhjön energia, joten maailmankaikkeus laajenee eri tavalla kuin mitä odotetaan”
Maybe
🤔
Pari kysymystä: a) Onko kosmologeilla ymmärrystä siitä,miksi KIIHTYVÄ laajeneminen alkoi juuri n.5mrd.v.sitten?
b) Mikä on pienin laajenemisen yksikkö,vähän niinkuin pienin elämän yksikkö on solu?
Kiihtyvästä laajenemisesta, ks. sen kohdalla tekstissä olevat linkit:
http://www.tiede.fi/blogit/maailmankaikkeutta_etsimassa/kirkkaudesta_pimeyteen
http://www.tiede.fi/blogit/maailmankaikkeutta_etsimassa/kolmen_vaihtoehdon_mysteeri
Yleisen suhteellisuusteorian mukaan aika-avaruus on jatkuva, siinä ei ole mitään pienintä yksikköä. Aiheesta tarkemmin, ks.
https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-kirjoitettua/aika-avaruuden-atomit/
Kiitos valistus-aiheistasi! a) Eli kiihtyvä laajeneminen olisi voinut alkaa,periaatteessa miltei koska tahansa, koska se riippuu yksinomaan tyhjiöenergiasta (jonka suuruus on yhä arvoitus).
B) Tarkoitin ”soluilla” universumin tihentymä- ja laajentuma-rakenteita, sellaisia universumin alueita,jotka ovat kyllin massiivisia ja kompleksisia toimiakseen jonkinlaisina autonomisina laajentuma-kiihdyttiminä, kut.”walls and bubbles” (Backreaction Conjuncture).Mutta luin niistä vasta äskettäin tämän koosteen teon yhteydessä.
A) Niin, jos kiihtyvä laajeneminen johtuu tyhjön energiasta, niin emme tiedä, miksi se on alkanut hiljattain.
B) Ahaa. Maailmankaikkeus näyttää tilastollisesti samalta suunnilleen 300 miljoonan valovuoden mittakaavalla. Eli jos ottaa laatikon, jonka sivu on vähintään tuon pituinen, niin se laajenee keskimäärin samalla tavalla olipa se missä vain (tilastolliset fluktuaatiot tässä sivuuttaen). Kiihtymisen havaitseminen tuolla etäisyydella on tosin hankalaa, koska sen on niin pientä.
Nyt ymmärrän paljon paremmin mitä tarkoitetaan ns. avaruuden laakeudella.
Tässä ei kirjoitettu avaruuden laakeudesta mitään.
Aiheesta, ks.
https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-kirjoitettua/muotoja-ilman-mittanauhaa/
Selvisi minullekin, että vain BBT:n alkuehdoissa päti kriitiisen massatiheyden hienosäätövaatimus (omegan arvo liki-1) 3-ulotteisen kaareutuneen tilan synnylle, ja että inflatorisen laajenemisen hypoteesi ratkaisi kerralla sekä horisonttiongelman,että LAAKEUS-(flatness) ongelman. Mutta juuri laajetessaan ja ikääntyessään universumi on etääntynyt tuosta arvosta. Eli laajeneminen on ollutkin laakeuden vähenemistä ajan suunnassa! (Mutta tästähän ei tässä yhteydessä ollut kyse,kuten korjasit).
Kirkkaudesta pimeyteen -merkinnässä kirjoitat näin: ”Tästä päätellään, että maailmankaikkeus on täynnä jotain kummallista ainetta, joka toimii antigravitaation lähteenä, minkä takia kaikki etääntyy toisistaan kiihtyvällä nopeudella. Tälle aineelle on annettu nimi pimeä energia.”
Merkinnässä puhutaan myös tyhjiön energiasta yhtenä mahdollisena selittäjänä pimeälle energialle.
Tavallisten ihmisten käsitteistössä energia ja aine ajatellaan usein jollain tavalla eri asioiksi. Olisi kiinnostavaa, jos haluaisit joskus blogissa avata tarkemmin mitä fyysikot tai erityisesti kosmologit tarkoittavat puhuessaan aineesta, joksi ilmeisesti voidaan kutsua myös hiukkasfysiikan kenttiä (näin muistan jollain yleisöluennolla sinun maininneen).
Kiitos kysymyksestä, mietin. Kyse on lähinnä siitä, että fyysikot käyttävät sanaa ”aine” useissa ristiriitaisissa merkityksissä. Heille on asiayhteydestä selvää, mistä on kyse, mutta ulkopuoliselle sanan käyttö voi olla hämmentävää. (Esimerkiksi juurikin pimeän aineen ja pimeän energian kohdalla.)
Hei! Onkohan kaikki ”väsyneen valon” teoriayritykset haudattu, vai yrittääkö kukaan nykypäivänä enää keksiä uutta fysikkaa, joka selittäisi punasiirtymää vaihtoehtoisilla tavoilla?
On haudattu.
Mihin perustuu varmuus laajenemisesta muiden teorioiden kustannuksella (ja samalla millä perusteella väsynyt valo -teoria on haudattu)?
Tämä on samanlainen kysymys kuin se, että mihin perustuu varmuus Maapallom pyöreydestä muiden teorioiden kustannuksella.
Vastauskin on samanlainen: päätelmä perustuu suureen määrään havaintoja ja hyvin ymmärrettyyn teoriaan. Maailmankaikkeuden laajenemisella on keskeinen rooli valon punasiirtymän lisäksi mm. galaksien muodostumisessa ja rakenteessa, atomiydinten synnyssä, atomien synnyssä ja niin edelleen.
Jos kaivaa naftaliinista vanhan idean, jonka mukaan maailmankaikkeus on, esim. valonnopeudella laajenevan, neliulotteisen hyperpallon 3D-pinta, niin eikö havaittu kiihtyvä laajeneminen saisi selityksen kun etäisyydet kasvavat ”korkoa korolle” periaatteella?
Lisäksi, onko jokin erityinen syy miksei tuota näennäisen houkuttelevaa hyperpallo-ideaa pyöritellä mainstream fysiikassa?
Kysymyksen taustalla vaikuttaa olevan väärinymmärretty idea siitä, että avaruuden kaarevuus liittyisi siihen, että se on upotettu johonkin korkeampiulotteiseen avaruuteen. Näin ei ole.
Avaruuden kaarevuudesta enemmän täällä: https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-kirjoitettua/muotoja-ilman-mittanauhaa/
Tämä riittäköön tästä.
Täytyy myöntää, että mä vain koitan ymmärtää näitä asioita siinä juurikaan onnistumatta. Mutta tykkään ajatella näitä juttuja. Esimerkiksi, että gravitonilla on antihiukkanen ja se vaikuttaa maailmankaikkeuden laajenemiseen. Jostakin muistan lukeneeni, että tilaa tulee kokoajan lisää ”kaikkialle” kun avaruus laajenee, mutta painovoima pitää galaksit, planeetat ja muut asiat koossa (vai sähkömagneettinen vuorovaikutus vai molemmat) mietin, että ilmestyykö avaruutta jatkuvasti myös maapallon ja meidän kehojen ja talojen kohdalla, mutta me ei vain huomata sitä. Kiitos ja mukavaa kevättä!
Tämä on sen verta kaukana merkinnän aiheesta, että en kommentoi tarkemmin, mutta avaruuden laajenemisesta enemmän täällä:
https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-kirjoitettua/sormustimen-verran/