Yhteyksiä ja unelmia

11.8.2022 klo 21.53, kirjoittaja
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua , Kosmologia

Olin heinä-elokuun vaihteessa matemaatikkojen ja fyysikoiden yhteisessä konferenssissa Palestiinassa. Konferenssi jatkoi vuonna 2008 alkanutta sarjaa, jossa järjestetään tapaaminen joka toinen vuosi eri yliopistossa Miehitetyillä palestiinalaisalueilla. Nyt vuorossa oli Birzeitin yliopisto, missä luennoin syksyllä 2018 kosmologiaa. Konferenssia edelsi järjestön Scientists for Palestine järjestämä opiskelijoille suunnattu kesäkoulu koneoppimisesta.

Konferenssiin osallistui palestiinalaisia Länsirannalta ja Gazasta –jälkimmäisestä etänä, koska Gaza on Israelin 15 vuotta kestäneen saarron alla– ja ulkomailta, sekä parikymmentä muuta ulkomaista kutsuttua puhujaa. Olin kutsuttujen joukossa ja konferenssin tieteellisessä komiteassa.

Kuten minulla on tullut tavaksi todeta, konferenssien tärkein anti on kohtaamiset ja keskustelut. Sen lisäksi, että kohtaa uusia tutkijoita ja kuulee odottamattomia näkökulmia, myös tapaa vanhoja tuttuja. Tohtoriksi valmistumisen ja pysyvän työpaikan saamisen välisinä vuosina tutkijat matkaavat maasta toiseen kisällien tapaan, joten kollega- ja ystäväpiiri kasvaa ja hajaantuu ympäri maailmaa; konferenssit kokoavat väkeä yhteen.

Palestiinalaisten kohdalla tämä korostuu, koska miljoonat heistä ovat pakolaisina ympäri maailmaa, ja Israel estää heitä muuttamasta kotimaahansa, koska he kuuluvat väärään etniseen ryhmään. Fysiikassa yksi ongelma on se, että Länsirannan yliopistoissa ei ole alan tohtoriohjelmaa, joten pitää lähteä ulkomaille jos haluaa tehdä väitöskirjan. Oli mukava tavata taas opiskelijoita, jotka olivat käyneet kosmologiakurssini vuonna 2018 ja kuulla mitä he ovat tehneet valmistuttuaan maisteriksi, mutta ikävä havaita, että kaikki jotka olisivat halunneet jatkaa opintojaan eivät olleet niin tehneet.

Nuoremmat opiskelijat kysyivät, koska tulisin luennoimaan kurssin uudelleen. Israel on tehnyt siitä entistä vaikeampaa tiukentamalla rajoituksia, joilla se eristää miehitettyä Länsirantaa muusta maailmasta. Luennoitsijan täytyy jättää hakemus Israelin miehityshallinnolle, jonka sotilaat päättävät, onko luentojen aihe oleellinen palestiinalaisille ja onko luennoitsija pätevä. Lisäksi ulkomaisille luennoitsijoille on 100 hengen yläraja: useampi ei saa tulla opettamaan, vaikka Länsirannalla asuu kolme miljoonaa palestiinalaista.

Miehityshallinnon sallimissa puitteissa osassa Länsirantaa paikallishallintona toimivan Palestiinalaishallinnon opetusministeri Marwan Awartani avasi konferenssin. Awartani piti epämuodollisen puheen, missä hän muisteli menneitä ja patisti yliopistolaisia yhteistyöhön kouluopettajien kanssa. Opettajille on yliopistoissa järjestetty kesäkouluja tietojen päivittämiseksi, ja hän kehotti fyysikkojen ja matemaatikkojen seuroja perustamaan omia jaostoja opettajille, jotta näillä olisi tiiviimpi yhteys yliopistoihin ja tieteeseen.

Tämä ei ollut ulkopuolisen lausunto: Awartani on taustaltaan matemaatikko, ja hän oli perustamassa ensimmäistä palestiinalaisten matemaatikkojen seuraa ja järjestämässä ensimmäistä palestiinalaista matematiikan konferenssia. Awartani myös valitti, että useampia opiskelijoita pitäisi saada kiinnostumaan matematiikasta ja luonnontieteistä ja niihin liittyvästä kriittisestä ajattelusta.

Tieteellisen ohjelman avasi Cambridgen yliopiston ja Texas A&M -yliopiston Edriss Titi, joka puhui siitä, miten turbulenssin tutkiminen yhdistää fysiikkaa ja matematiikkaa. Turbulenssi on nesteissä ja kaasuissa esiintyvä kaoottinen ilmiö, jossa energiaa siirtyy isosta mittakaavasta pieneen ja syntyy pyörteitä. Turbulenssi on tärkeä osa monia fysiikan käytännön sovelluksia (esimerkiksi polttomoottorien palamisessa ja lentokoneiden liikkeissä), ja sen ymmärtämisessä on vielä merkittäviä aukkoja.

Matemaatikko kun on, Titi kuitenkin käsitteli turbulenssia esimerkkinä ilmiöstä, jota tutkittaessa löydetyt matemaattiset rakenteet ovat kiinnostavampia kuin sovellukset, joita varten asiaa mallinnetaan. Hän vertasi tätä siihen, miten persialainen matemaatikko Muhammad ibn Musa al-Khwarizmi kehitti 800-luvulla algebran ratkaistakseen islamilaiseen perintölakiin liittyviä ongelmia.

Muussa ohjelmassa fysiikan ja matematiikan puheet olivat erikseen. Fysiikan aiheissa oli laaja kirjo: säieteorian uudesta muotivirtauksesta kaksiulotteisiin materiaaleihin, joita voidaan käyttää muuttamaan hiilidioksidia metanoliksi; uusista Higgsin hiukkasista tuulivoimaloiden tehokkuuden arviointiin. Oli mukava huomata, että mukana oli paljon gradun tai väitöskirjan tekijöitä puhumassa työstään. Konferensseihin osallistuminen ja oman työn esittäminen on tärkeä oppimisen väline.

Eri aloja yhdistävissä konferensseissa (myös Suomen Fysiikan päivillä) on usein se ongelma, että suurin osa puheista on laadittu oman alan tutkijoille. Koska tutkimus on hyvin erikoistunutta, on raskasta ja vaikeaa yrittää seurata kaukana omasta alasta olevia esityksiä, vaikka aihe kiinnostaisikin. Toisaalta joskus voi ilmetä hyödyllisiä yhteyksiä. Esimerkiksi konferenssissa oli kokeellisten fyysikkojen puheita perovskiitti-mineraalin käytöstä tehokkaampien ja ympäristöystävällisempien aurinkokennojen valmistamisessa, ja paikalla olleiden teoreetikkojen osaamisesta voi olla hyötyä tuon paljolti kokeisiin perustuvan tutkimuksen viemisessä eteenpäin.

Jocelyn Bell Burner Oxfordin yliopistosta puhui etänä otsikolla ”Naisena (astro)fysiikassa”. Bell Burner löysi ensimmäiset pulsarit vuonna 1967 ollessaan Antony Hewishin jatko-opiskelija. Löydöstä myönnettiin Nobelin palkinto vuonna 1974, mutta Bell Burner ei ollut palkinnonsaajien joukossa. Muun muassa tähtitieteilijä Fred Hoyle, joka ensimmäisten joukossa ymmärsi että pulsarit ovat supernovien jäänteitä, arvosteli päätöstä. Bell Burner on itse ollut sitä mieltä, että päätös johtui ennemmin siitä, että hän oli opiskelija kuin siitä että hän on nainen, ja on sanonut ymmärtäneensä sen. Bell Burnerin taustasta ja pulsarien löytämisestä voi kuulla enemmän New York Timesin minidokumentista, mihin häntä haastateltiin vuonna 2018.

Konferenssissa Bell Burner ei puhunut tuosta menneisyydestä, mutta kävi läpi siitä, miten hänen aikanaan naiset kasvatettiin palvelemaan muita ja arvioimaan menestymistään aviomiehensä kautta, ja millaisia esteitä naispuolisten tieteilijöiden tiellä vieläkin on. (Lisää aiheesta täällä, täällä, täällä, täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä.)

Puheessaan Bell Burner esitteli kansainvälisen tähtitieteellisen järjestön IAU:n tilastoja naisten osuudesta tähtitieteilijöistä ei maissa. Hän totesi osuuden kasvaneen hitaasti ajan myötä. Hän myös kiinnitti huomiota siihen, että monet maat joissa naisten osuus on isoin ovat etelässä. Maista, joissa on yli 100 IAU:n jäsentä eniten naisia on Argentiinassa (41%), Italiassa (31%), Etelä-Afrikassa (29%) sekä Indonesiassa ja Ranskassa (26%). Suomessa osuus on 20%, Ruotsissa 16%, ja Bell Burnerin asuinmaassa Iso-Britanniassa 18%.

Mahdollisiksi syiksi Bell Burner ehdotti sitä, että näissä maissa tähtitiede olisi vähemmän arvostettua, eikä siksi kiinnostaisi miehiä niin paljon, ja että lastenhoitoon olisi helpommin saatavilla palkattua apua ja tukea isovanhemmilta. Hän suositteli vasta ilmestynyttä kirjaa The Sky Is for Everyone, johon on koottu naistähtitieteilijöiden kertomuksia urastaan. (Tähän blogiin saattaa jossain vaiheessa ilmestyä arvostelu kirjasta.)

Ilmiö ei rajoitu tähtitieteeseen. Esimerkiksi tässä palestiinalaisessa konferenssissa naisten osuus oli isompi kuin yleensä vastaavissa eurooppalaisissa konferensseissa, ja Birzeitin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaani ja konferenssin pääjärjestäjä Wafaa Khater on nainen. (Birzeitissakin kyllä ylivoimainen enemmistö professoreista ja muista korkeamman aseman fyysikoista on miehiä.)

Toinen asia mitä Bell Burner korosti oli se, että tieteen esittämisessä jää yleensä liian pieneen rooliin se, miten tärkeitä ovat mielikuvitus, intuitio ja unelmat, jotka auttavat kehittämään ideoita siitä mitä tehdä ja miten.

4 kommenttia “Yhteyksiä ja unelmia”

  1. Merry sanoo:

    Monet noista maista, joissa naisten osuus on suurempi, ovat sellaisia, joissa vain varakkaiden vanhempien lapsilla on mahdollisuus kouluttautua pitkälle. Voisiko olla, että stereotypia ”miesten ja naisten aloista” ei elä niin vahvana maassa, jossa pienemmällä osuudella ihmisistä on ylipäätään mahdollisuus edetä akateemisella uralla? Onkohan tätä tutkittu ja millaisin tuloksin? (Ja minkä tieteenalan alle kysymys edes kuuluu? Antropologia vai sosiologia?)

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      En tiedä onko asia ihan noin. Ainakaan Miehitetyillä palestiinalaisalueilla korkeakoulutus ei ole vain rikkaiden ylellisyys: yli neljännes 18-24-vuotiasta on korkeakoulussa (vaikka niissä on ongelmallinen lukukausimaksujärjestelmä), ja koulutusta arvostetaan yleisesti.

      Yksi syy naisten isoon osuuteen fysiikan opiskelijoiden joukossa Palestiinassa on se, että osa heistä opiskelee fysiikkaa tullakseen opettajaksi – ja koska fysiikkaan ei ole tunkua, sinne on helppo päästä (kuten Helsinginkin yliopistossa).

      Mutta en tunne tutkimusta asiasta, varmaan sosiologia, antropologia tai pedagogiikka olisi oikea tutkimusala.

  2. Erkki Kolehmainen sanoo:

    Nobel-komitean ehkä suurin möhläys oli Lise Meitnerin jättäminen ilman fysiikan palkintoa silloin kun Otto Hahn sen sai. Syy oli Meitnerin väärä sukupuoli! Nyt Israelissa on Meitnerin nimeä kantava tutkimuslaitos. Somessakin vaikutti huomattava tähtitietelijä prof. Liisi Oterma, jonka ansioita kannattaisi tähtitietelijöiden tuoda enemmän esiin. Oterma oli vaatimaton ja kiinnostunut myös kielistä. Tanskalainen kollega luonnehti häntä, että Oterma vaikenee yhdellätoista kielellä!

  3. Jernau Gurgeh sanoo:

    Tässä hyviä ja mielenkiintoisia pätkiä turbulenssista (kun mainittiin merkinnässä) meille maallikoille. Tompassa on ehkä hieman sellaista Syksymäistä habitusta.

    Navier-Stokes

    https://www.youtube.com/watch?v=ERBVFcutl3M

    Reynolds Number

    https://www.youtube.com/watch?v=wtIhVwPruwY

    Käytäntö, Tompan PhD.

    https://www.youtube.com/watch?v=5mGh0r3zC6Y

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Kello tähden pinnalla

29.6.2022 klo 21.35, kirjoittaja
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua , Kosmologia

Kun mainitsin että kosminen mikroaaltotausta muodostui maailmankaikkeuden ollessa 380 000 vuotta vanha, kommenteissa kysyttiin miten tämä ajankohta tiedetään niin tarkasti, kun maailmankaikkeuden nykyinen ikä tunnetaan paljon huonommin.

Maailmankaikkeudessa ei ole yhtä kelloa, jonka viisarien asennosta voisi suoraan katsoa paljonko aikaa on kulunut. Jos tiedetään miten jotkut kappaleet –vaikkapa tähdet tai galaksit– kehittyvät, niin sellaisen iän voi arvioida ulkonäön perusteella. Jos pystyy lisäksi päättelemään, kuinka kauan maailmankaikkeuden alusta kesti siihen, että kappale muodostui, saa selville kuinka vanha maailmankaikkeus oli silloin kun siitä meille nyt saapuva valo lähti matkaan.

Usein iän määrittäminen on kuitenkin epäsuorempaa, eikä varhaisina aikoina ennen tähtien ja muun rakenteen muodostumista ole mitään kappaleita nähtäväksi. Niinpä yksi keskeinen tapa ajan mittaamiseen on maailmankaikkeuden lämpötilan ja iän suhde. Koska aine jäähtyy avaruuden laajetessa, kahden tapahtuman lämpötilan vertailu kertoo paljonko maailmankaikkeus on niiden välillä laajentunut.

Esimerkiksi kosmisen mikroaaltotaustan lämpötila on nykyään 2.7 K. Kosminen mikroaaltotausta syntyi kun aine oli jäähtynyt niin paljon, että atomit muodostuvat, minkä tiedetään tapahtuvan 3000 kelvinin lämpötilassa. Tästä voidaan päätellä, että avaruus on venynyt 1 100-kertaiseksi mikroaaltotaustan matkaan lähdöstä tähän päivään.

Jos tiedetään, millaista ainetta maailmankaikkeudessa on, niin yleinen suhteellisuusteoria ennustaa miten maailmankaikkeus laajenee. Tällöin siitä paljonko avaruus on venynyt voidaan lukea maailmankaikkeuden ikä.

Myöhäisinä aikoina tulee vastaan se ongelma, että tällainen iänmääritys on vain yhtä varma kuin tietomme siitä, miten avaruus laajenee. Harmillisesti suurin mysteeri kosmologiassa on se, mikä aiheuttaa muutaman viimeisen miljardin vuoden aikana tapahtuneen kiihtyvän laajenemisen, ja miten laajenemisnopeus on tismalleen muuttunut.

Varhaisina aikoina ainesisältö kuitenkin tunnetaan, joten lämpötilan ja iän yhteys on selvä. Koska hiukkasfysiikan pohjalta tiedetään tarkasti, mitä kussakin lämpötilassa tapahtuu, voidaan maailmankaikkeuden vaiheet ajoittaa tarkasti.

Esimerkiksi neutriinot vuorovaikuttavat muiden hiukkasten kanssa sitä heikommin, mitä vähemmän niillä on energiaa, eli mitä alhaisempi niiden lämpötila on – lämpötilahan mittaa hiukkasten liike-energiaa. Kun hiukkaspuuron lämpötila laskee alle kymmenen miljardin asteen, neutriinojen vuorovaikutuksista tulee niin heikkoja, että ne kytkeytyvät irti maailmankaikkeuden muusta aineesta ja matkaavat vapaasti. Teoriasta voimme laskea, että tämä lämpötila vastaa yhden sekunnin ikää.

Ensimmäisten noin kahden ja kolmenkymmenen minuutin välillä kevyiden alkuaineiden –vedyn, heliumin ja litiumin– ytimet syntyvät protoneista ja neutroneista. Protonien, neutronien ja ydinten käytöksen määräävä ydinfysiikka riippuu herkästi lämpötilasta ja maailmankaikkeuden laajenemisesta.

Jos maailmankaikkeudessa ei olisi neutriinoita, avaruus laajenisi verkkaisemmin, jolloin lämpötila laskisi hitaammin ja helium-4:ää syntyisi vähemmän. Toisaalta jos olisi olemassa tuntemattomia neutriinojen kaltaisia hyvin heikosti vuorovaikuttavia hiukkasia, laajenemisnopeus olisi isompi, ja syntyisi enemmän helium-4:ää. Samoin jos olisi tuntemattomia protonien ja neutronien kanssa vuorovaikuttavia hiukkasia, ne voisivat sotkeutua ydinten muodostumiseen. Ensimmäiset minuutit ovat hiukkasfysiikan laboratorio.

Erilaisten ydinten määrä muuttuu ensimmäisten minuuttien hiukkaskeitossa kun ne syntyvät, törmäilevät ja hajoavat. Kun ydinreaktiot lämpötilan laskiessa sammuvat, ydinten määrät pysähtyvät kuin kellojen viisarit. Jos nyt mitatut ydinten pitoisuudet kaikki vastaavat ennusteita, voimme todeta, että käsityksemme tapahtumien ajoituksesta pitää paikkansa. Jos pitoisuudet näyttävät eri lukemaa, on syytä miettiä uudelleen, mitä on oikein tapahtunut.

Tällä hetkellä on mahdollista mitata kevyen neljän ytimen (deuterium, helium-3, helium-4 ja litium-7) pitoisuudet. Vedyn ja heliumin määrän voi selvittää tiiraamalla kaasupilviä, joissa on vain vähän raskaampia alkuaineita. Raskaammat ytimet syntyvät tähdissä: niiden puute on merkki siitä, että kaasua ei ole juuri prosessoitu, joten ydinten pitoisuudet ovat jokseenkin samat kuin mitä ne olivat ensimmäisen puolen tunnin jälkeen. Litiumin määrä mitataan vanhojen tähtien pinnoilta.

Muut luvut sopivat ennusteisiin, mutta litium-7:ää on vain kolmannes odotetusta määrästä. Syynä voi olla uudet hiukkaset tai muu toistaiseksi tuntematon fysiikka. Arkisemmin tämä voi johtua siitä, että litiumia tuhoutuu tähdissä odotettua tehokkaammin. Toissaviikon konferenssissa Physics of the Early Universe esittämässään katsauksessa kevyiden alkuaineiden syntyyn Oleg Ruchayskiy korosti sitä mahdollisuutta, että ydinfysiikan mittaukset siitä, miten ytimet vuorovaikuttavat ovat olleet epätarkkoja, ja voi olla että ongelma poistuu kun ne kaikki päivitetään.

Olipa ratkaisu mikä tahansa, johtopäätöksemme varhaisten aikojen tapahtumista ja niiden ajoituksesta ovat samaan aikaan epäsuoria ja täsmällisiä: luemme tähtien pinnan koostumuksesta, mitä ensimmäisten minuuttien aikana tapahtui sekuntien tarkkuudella.

37 kommenttia “Kello tähden pinnalla”

  1. Erkki Kolehmainen sanoo:

    Kiitos! Tämä oli hyvin selventävä esitys ydinmagneettista resonanssia ikänsä tehneelle!

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Kiitos, mukava kuulla!

  2. Miguel sanoo:

    Tämä on varmaan kysytty moneen kertaan, mutta 380 000 vuotta kuulostaa nykykorvaan käsittämättömän pitkältä ajalta. Oliko 380 000 vuotta ajan alusta sama, kuin minkä me nykyään käsitämme 380 000 vuodeksi?

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Kyllä.

  3. Kas sanoo:

    Miten pimeän aineen oletetaan vaikuttaneen maailmankaikkeuden alkuvaiheen kehitykseen? Oletettavasti ainakin painovoiman kautta, mutta onko mitään muuta ilmiöitä maailmankaikkeuden alkuajoista, joiden selittäminen edellyttää pimeää ainetta?

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Pimeästä aineesta ei tällä hetkellä ole mitään muita todisteita kuin sen gravitaatio.

      1. Kas sanoo:

        Tämä tekee pimeästä aineesta erityisen mielenkiintoisen. Ainoa mitä siitä tiedetään on, että se on olemassa (tai ainakin sen aiheuttama gravitaatio), se ei ole tasaisesti jakautunut ja sillä on varsin rajattu nopeus (selkeästi alle valonnopeuden). Ja, että pimeää ainetta ei varsinaisesti edes tarvita alkuräjähdyksen ja sen jälkeisten aikojen selittämiseen.

        Mikäli pimeän aineen osalta ei yksinkertaisesti löydetä mitään selitystä, niin odotan mielenkiinnolla voiko selitys olla niin yksinkertainen, että pimeä aine vaikuttaa vain pelkän painovoiman kautta Oletettavasti tällainenkin teoria on jo valmiina.

        1. Syksy Räsänen sanoo:

          Pimeää ainetta tarvitaan monien havaintojen selittämiseen, alkaen 380 000 vuoden iästä nykypäiviin.

  4. Joksa sanoo:

    Koska maailmankaikkeuden ikä on kaikkialla sama niin se vaikuttaisi muodostavan eri havainnoijille heidän liike- tai gravitaatiotiloistaan riippumattoman universaalin aikareferenssin. Mahdolliset aikojen kuluessa tahtuneet kellon käynnin muutoksethan ei vaikuta tältä osin asiaan vaikka iän tarkka mittaaminen käyttämissämme aikayksiköissä jääkin epätarkaksi.

    ST ei sisällä yleistä aikareferenssiä vaan käyttää pelkästään suhteellisia havainnoijien liike- tai gravitaatiotiloista riippuvia aikoja. Ilmiö ei tietenkään ollut tunnettukaan teorian syntyaikana.

    Mutta, olisikohan näin ollen syytä käsittää aika dualistiseksi ilmiöksi, kuten muutamat muutkin asiat kosmologiassa?

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Aika kulkee lähes samalla tavalla lähes kaikkialla (ei mustien aukkojen ja neutronitähtien lähellä), koska aineen jakauma on tilastollisesti samanlainen kaikkialla.

      Se, että teorian yhtälöiden ratkaisulla (yleisen suhteellisuusteorian tapauksessa aika-avaruudella) on enemmän symmetriaa kuin yhtälöillä on tavallista. Esimerkiksi Newtonin gravitaatioteoriassa kaikki avaruuden suunnat ja paikat ovat samanarvoisia, mutta Aurinkokunnassa näin ei ole, koska on ainetta, joka ei ole jakautunut tasaisesti.

      Tällä ei ole dualismin kanssa mitään tekemistä.

      1. Martti V sanoo:

        Onko maailmankaikkeuden ikä riippumaton havaitsijasta esim. maanpinnalta katsottuna tai mustan aukon läheisyydessä?

        1. Syksy Räsänen sanoo:

          Vaihtelu ajan kulussa on pientä muualla kuin mustien aukkojen lähellä, missä se on suuri.

      2. Joksa sanoo:

        Suuressa mittakaavassa maailmankaikkeus ikääntyy yhtäläisesti kaikkialla vaikka paikallisesti yksittäisten havainnoijien/prosessien kesken näin ei olekaan. Dualismilla tarkoitetaan yleisesti kaksijakoisuutta, tästä syystä termi on tarkoituksenmukainen ajankin osalta.

        Maailmankaikkeus ei ole yhtälöiden tai niiden ratkaisujen tuotosta vaikka toiset kuvaavat sitä paremmin kuin toiset.

        Tämä riittäköön tästä.

  5. Lasse Reunanen sanoo:

    Maailmankaikkeuden alun täsmälliset aikamääritelmät saatu hämmästyttävän tarkoin selvitettyä.
    Kertomasi auttaa hieman asiaan perehtymättömänäkin ymmärtämään sitä.
    Kellojen viisareista sain tänään uuden oivaltavan havainnon:
    Viime viikolla oli kerrostalomme kierrätykseen jätettynä isohko viisarikello (+ 0,5 metriä halkaisija),
    jonka otin ja rikkoutuneen paristokielekkeen väliin laiton väännetyn pienen hakaneulan.
    Kello alkoi toimia. Huomasin, että iso minuuttiviisarin liike näkyi katsoen ja hieman tuntiviisarinkin.
    Mietin, josko maailmankaikkeuden laajentumisen kasvukin jotenkin näkyisi nopeuteen…

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Maailmankaikkeuden laajeneminen ei vaikuta ajan kulkuun Maapallolla mitenkään, jos sitä tarkoitit. Linnunrata ei laajene.

      1. Lasse Reunanen sanoo:

        Kiitos vastauksestasi.
        Kerroit avaruuden venyneen 1 100-kertaiseksi 3000 kelvinin lämpötilasta, nykyiseen 2,7 kelviniin
        (2,7 x 1 100 = 2970). Samalla mitalla olisi 1 venyminen 13 milj. vuotta (13 x 1 100),
        vaikka venymisnopeus onkin muuttuvaa.
        Keskimäärin 65 milj. v. / 5 venymää, 200 milj. v. / 15,38, 250 milj. v. / 12,23 jne.
        Käytit kelloa verraten: ”ydinten määrät pysähtyvät”, ja ”ei ole yhtä kelloa,
        jonka viisarien asennosta voisi suoraan katsoa paljonko aikaa on kulunut.”
        Vertasin kellon viisarin liikkeen havaitsemiseen – pituuden kasvaessa,
        pitkän viisarin pään liike nopeampaa kuin lyhyellä viisarilla.
        Mietin siis, että maailmankaikkeus ns. pitkän viisarin päässä nyt – jonka liikenopeus
        kasvavaa, verrattuna varhaisempaan aikaan (ns. viisari lyhyempi).
        En tosin tiedä olisiko kiihtyvyys muutoksineen ns. viisarivertaukseeni soveltuva.
        Kerroit; ”Linnunrata ei laajene.”
        Kierroksia Aurinko Linnunradassa tekee siis liki samoin etäisyyksin,
        ehkä hieman soikeasti kuten Maakin Aurinkoa kiertäen
        (4.7. paikkeilla oltiin etäisimmillään Auringosta, noin 152 milj. km).
        Tosin: kun galakseja Linnunrataan osunut niin laajentumista lienee ollut,
        ja sitten enemmin kun Andromedan galaksi Linnunradan galaksin kohtaa…

        1. Syksy Räsänen sanoo:

          Aika ei veny, ainoastaan avaruus.

          1. Lasse Reunanen sanoo:

            Kiitos, sanoit asian täsmällisesti.
            Itse em. oletuksessani laitoin laskelmaani vahingossa luvun 19,23 tilalle 12,23 (9 oli väärin 2)..

          2. Martti V sanoo:

            Intuitiivisesti tämä käy järkeen.. Kuitenkin YST mukaan aika-avaruus venyy raskaan kappaleen ympärillä, mistä päätelleen aika venyy myös.

  6. Jyri T. sanoo:

    Joskus viime vuosituhannella kaksoisparadoksi ”selitettiin pois” siten, että kiihtyvässä liikkeessä (kuten painovoimankin tapauksessa) kello hidastuu (eivätkä kaksoset siten vanhene eri tahtia).

    Nyt vallitseva selitys on se, että nopealla avaruusraketilla matkustava kaksonen vanhenee hitaammin, vaikka alus kiihdyttäisi matkallaan kuinka paljon.

    Eikö tämä riko Einsteinin ekvivalenssiperiaatetta? Jo rikkoo, onko sillä mitään käytännön merkitystä?

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Kaksosparadoksista, ks. https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-kirjoitettua/denialismi-luonnontieteiden-edistyksen-oheisvahinko/

      Koska menee vähän kauas merkinnän aiheesta, niin ei tästä enempää.

  7. Joksa sanoo:

    Varhaisten aikojen vaiheisto aineen laajentuessa alkusingulariteetista on selvitetty kiitettävän tarkoin. Päinvastaisen tapahtuman, aineen tiivistyminen singulariteetiksi mustien aukkojen ytimissä olettaisi kulkevan kutakuinkin vastaavissa vaiheissa, vaikka siinä tapahtuman skaala on pienempi niin pienempikin ääretön on kuitenkin ääretön. Singulariteettien tiivistymisvaiheiden selvittämisen osalta kosmogit tuntuvat heittäneen fysiikan ja faktat roskikseen ja tukeutuvan mediaseksikkäisiin fiktioihin.

    Toivoisi hieman enemmän jalat maassa analysointia singulariteettien tiivistymisestä sekä ajan luonteesta voimakkaan gravitaation (sm-)tapahtumahorisontissa. Gerochin on kerrottu laskeneen että tasaisesti tiivistyvän linnunradan ympärille muodostuisi (sm-)tapahtumahorisontti linnunradan jatkaessa olemassaoloaan normaalin tapaan hyvinkin pitkään. Sisällä siis vallitsisi sama normaalisti toimiva aika-avaruus ilman mitään science-fiction lajin ilmiötä. Horisontin sisällä vallitsevan ajan toimiva yhtälö ulkopuoliseen nähden olisi varsin mielenkiintoinen.

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Asia on jokseenkin päinvastoin. Nykyiset teoriamme eivät pysty kuvaamaan mitä tapahtuu kun aineen tiheys kasvaa rajatta – ne pätevät vain johonkin rajaan asti. Niinpä aivan maailmankaikkeuden alusta (jos sellainen on) meillä on vain spekulaatioita.

      Mustien aukkojen muodostuminen sen sijaan osataan kuvata, koska siinä muodostuu tapahtumahorisontti, joka peittää alueen, missä tiheys kasvaisi äärettömäksi. Koska tapahtumahorisontin takaa ei tule informaatiota, sen sisäisillä tapahtumilla ei ole mitään vaikutusta ulkopuolisiin tapahtumiin.

      Tämä riittäköön tästä.

  8. Olli sanoo:

    Hei,

    Voisiko aika-avaruuden laajeneminen synnyttää ajan? Tai voisiko laajeneminen olla aika? Voisiko olla että rajallisilla aivoillamme vain havaitsemme/koemme laajenemisen aikana

    Sanotaanhan, että entropialla ja ainakin ajan suunnalla on yhteys. Mitä jos yhteys on vielä syvempi ja laajenemisen entropian kasvu on aika?

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      On syytä erottaa kaksi käsitettä: aika ja kokemus ajan kulumisesta. Tarkemmin, ks. https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-kirjoitettua/kaksi-tarinaa-ajasta/

    2. Martti V sanoo:

      Suurin osa fysiikan laeista on aikasymmetrisiä. Poikkeus on termodynamiikan toinen sääntö, joka ennustaa entropian ikuisen kasvun. Ilman avaruuden laajenemista, entropia ei olisi voinut kasvaa ja ajan käsite olisi merkityksetön.

      1. Syksy Räsänen sanoo:

        Entropian kasvu ei tiettävästi edellytä maailmankaikkeuden laajenemista. Ja myös yleisen suhteellisuusteorian lait, jotka kuvaavat maailmankaikkeuden laajenemista, ovat aikasymmetrisiä.

      2. Lentotaidoton sanoo:

        Jollei-kysymykset tuntuvat vähän hulluilta (”ilman laajenemista”, kun lukuisat aihetodisteet puhuvat muuta). Tuo tuntuu sikälinskin oudolta, että eihän avaruuden laajeneminen näy kuin vasta galaksiryppäiden välisenä etäisyyden kasvuna. Siis ”ajan käsite olisi merkityksetön” täällä maapallolla/aurinkokunnassa/omassa galaksissamme? Emmehän me ”tunne” laajenemista. Me tunnemme vain entropian kasvun (= meille tutun ajan kulumisen ”suunnan”). Aivan varmasti entropia (termodynamiikan toisen pääsäännön mukaan) jyllää täällä paikallisesti, ja kunnolla. Ja kuten Räsänen selvästi huomauttaa, yleinen suhtis on myös aikasymmetrinen. Fysiikan suuri kysymys onkin: miksi/miten kosmoksen entropia oli erittäin alhainen (ei välttämättä nolla) ns BB:ssä. Hankaluus tässä on tietää aivan varhaisesta kosmoksesta koska inflaatio putsasi mennessään koko kosmoksen sitä edeltäneen historian (jos sitä ylipäätään edes oli). Inflaatioteorioitahan on liuta (ja joissa voidaan jossain määrin yhdistää suhtista ja kvanttifysiikkaa). Fysiikkamme joltisenkin varmempi tulkinta alkaa kuitenkin vasta inflaation loppuvaiheissa ns HBB:ssä.

        Palataan siis asiaan muutaman googolin (100^100) vuoden jälkeen. Sitten voimme (varovasti) ehkä lausua jotain entropian ”ikuisuudesta”.

  9. Martti V sanoo:

    Kosmoksen ikää olisi vaikea määrittää ilman sen laajenemista. Toki pimeä energia voi heiketä ja kosmos rysähtää kasaan. Kulkeeko aika silloin taaksepäin ja entropia laskee?

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Ei. Maailmankaikkeudessa joissain alueissa laajeneminen kääntyy romahdukseksi (joka sitten rauhoittuu niin, että alue ei laajene eikä romahda). Näin käy kun muodostuu galaksiryppäitä tai galakseja. Aika kulkee niissä eteenpäin kuten muuallakin.

      1. Martti V sanoo:

        Big Crunch skenaariossa aika jatkaa eteenpäin, mutta entropia alkaa vähentymään?

        1. Syksy Räsänen sanoo:

          Ei ala.

          1. Martti V sanoo:

            Kiitos vastauksesta . Joissain syklisissä malleissa on l hidas ekpyrotic contracting jossa entropia laskee inflaation lukemiin

        2. Lentotaidoton sanoo:

          Jo vuosikymmeniä sitten osoittivat fyysikot matematiikan laskelmilla (Standarditeorian termodynamiikan lait), että myös mahdollisessa ”takaisinkelautumisessa” entropia ei toki ala vähentymään, vaan lisääntyy normaalisti. Tämä muodostaakin yhden pulmakohdista syklisissä malleissa, koska nykyisen entropiamme tulisi tietysti olla ikuisessa kierrossa ääretön, mitä se mitä ilmeisimmin ei ole. Myös syklien iän pituuden tulisi kasvaa äärettömyteen. Toki on teorioita joissa tämä ääretön entropia kierretään (esim säieteoriat, joissa entropiaa ”piilotetaan” toisiin ulottuvuuksiin samoin kuin osa gravitaatiosta vuotaa pois = älyttömän heikko gravitaatio).

          Siis ennemmin kuin syklinen olisi multiversumiajatus järkevämpi (vaikka esim inflaation aikana tapahtunut kausaaliyhteyden ”pätkiminen”).

          1. Martti V sanoo:

            Entropian pyyhkiytymisestä syklisessä mallissa https://iopscience.iop.org/article/10.1088/1475-7516/2022/06/011

  10. Anttti sanoo:

    Eikö tuo avaruuden laajentumine/venyminen johdu siitä että
    galaksit vaan painaa avaruudessa?
    onko se mahdollista suhteellisuusteorian mukaan?
    sori jos on joutava kysymys.

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Ei. Galaksien gravitaatio hidastaa laajenemista, ei saa siitä aikaan. Laajenemisest enemmän, ks. https://www.tiede.fi/blogit/maailmankaikkeutta_etsimassa/rajaton_kasvu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Ravistelu ja romukoppa

23.6.2022 klo 19.46, kirjoittaja
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua , Kosmologia

Osallistuin viime viikolla etäkonferenssiin Physics of the Early Universe. Alun perin tapahtuman oli tarkoitus olla kosmologiaosuus isossa venäläisten yliopistojen ja tutkimusinstituuttien järjestämässä etäkonferenssissa Quarks-22. Venäjän hyökättyä Ukrainaan järjestäjät ilmoittivat peruvansa Quarks-22:n, koska tämänhetkisessä tilanteessa niin isoa kansainvälistä konferenssia ei voi järjestää.

Kosmologiaosion järjestäjät erikseen tuomitsivat Venäjän hyökkäyksen. He järjestivät osuutensa omana (venäläisistä instituuteista erillisenä) tapahtumanaan, jossa minäkin mielelläni puhuin tutkimuksestani. Jotkut puhujat aloittivat esityksensä tuomitsemalla Venäjän aloittaman sodan ja ilmaisemalla tukensa sen ukrainalaisille uhreille sekä sen venäläisille vastustajille.

Konferenssissa näkyi kosmologian kirjo. Ensimmäinen päivä alkoi puheilla maailmankaikkeudesta vailla alkua, madonreikinä tunnettujen aika-avaruuden ohituskaistojen mahdollisesti aiheuttamista ongelmista, entropian maksimoimisesta selityksenä maailmankaikkeuden tasaisuudelle (vaihtoehtona kosmiselle inflaatiolle), ja muilla spekulatiivisilla ideoilla.

Suurin osa tutkimuksesta on pientä säätämistä toimiviksi todettujen teorioiden liepeillä. On tervettä, että kaikki eivät tyydy tähän, vaan pohtivat myös vähemmän suosittuja ideoita ja esittävät vaihtoehtoja, vaikka niissä olisikin ratkaisemattomia ongelmia. Havaintovetoisilla aloilla kuten kosmologiassa on yleensä hyvät perusteet sille, miksi joistakin ideoista on tullut yleisesti hyväksyttyjä, mutta hyvätkin syyt voivat olla väärin, joten ajatuksia on syytä ravistella.

Spekulatiivisia ideoita kuunnellessa tuntuu siltä, että täytyy olla valppaana, että osaa pitää mielen yhtä aikaa avoimena ja epäilevänä. Samalla ne muistuttavat siitä, miten tärkeää on, että havainnot pitävät teoreetikot oikeassa kurssissa.

On vaikea sanoa, mitkä ideat johtavat edistykseen, etenkin kun samalla ihmisellä voi olla sekä oivaltavan hyödyllisiä että umpikujaan vieviä ideoita. Älykkyys tai kokemus eivät takaa oikeellisuutta. Lisäksi virheellistä ideaa varten kehitetty laskennallinen menetelmä tai fysikaalinen idea voi osoittautua oikeaksi, eli pitää varoa heittämästä pois pesuvettä lapsen mukana.

Suurin osa konferenssista oli lähellä havaintoja ja tunnettua fysiikkaa. Kaikkia kosmologian keskeisiä aiheita käsiteltiin: inflaatiota, pimeää ainetta, pimeää energiaa, baryogeneesiä, galaksien jakaumaa isossa mittakaavassa, mutta enimmäkseen liikuttiin hiukkasfysiikan tienoilla.

Paljon puhuttiin siitä mahdollisuudesta, että Higgsin kenttä on vastuussa kosmisesta inflaatiosta ja siten maailmankaikkeuden rakenteen siemenistä. Tämä yksinkertainen malli on noussut kosmologian keskiöön, semminkin kun se sopii vuosi vuodelta parantuviin havaintoihin yhtä erinomaisesti kuin 15 vuotta sitten, jolloin Fedor Bezrukov ja Mikhail Shaposhnikov sen esittivät. Monet kilpailevat mallit on sen sijaan jouduttu heittämään romukoppaan uusien havaintojen myötä.

Mainittakoon myös Christof Wetterichin työ asymptoottisen turvallisuuden nimellä tunnetun idean parissa. Wetterich pyrkii selittämään samaan aikaan inflaation ja pimeän energian yhdistämällä gravitaation ja hiukkasfysiikan melko yksinkertaisella tavalla. Idea ei ole saanut yhtä suurta suosiota kuin Higgs-inflaatio, mutta on vaikuttavaa, että sen perusteella Wetterich yhdessä Shaposhnikovin kanssa ennusti oikein Higgsin hiukkasen massan ennen sen löytymistä.

Mustat aukot ja gravitaatioaallot, yhdessä tai erikseen, ovat kuuma aihe ja hyvin edustettuina. Nostan esille ystäväni ja yhteistyökumppanini Daniel Figueroan työn siitä, miten eri alkeishiukkaset saattavat varhaisina aikoina jättää ainutlaatuisen jäljen gravitaatioaaltotaustaan. Niinpä gravitaatioaaltoja mittaamalla voitaisiin löytää uusia hiukkasia energioilla, joihin hiukkaskiihdyttimet eivät yllä. Idea yhdistää hiukkasfysiikan pienen ja kosmologian ison mittakaavat hieman samaan tapaan kuin kosminen inflaatio.

Ongelmana on sopivien havaintolaitteiden puute. Vuonna 2037 taivaalle nousevaksi kaavailtu gravitaatioaalto-observatorio LISA voi havaita osan varhaisen maailmankaikkeuden gravitaatioaalloista, mutta monien niistä aallonpituus voi olla liian pieni LISA:n miljoonien kilometrien käsivarsille.

Näiden ideoiden sortteeraamisessa ja uusien kehittelemisessä ovat oleellisia konferensseissa käytävät epämuodolliset keskustelut, joita jää etätapaamisista kaipaamaan, kuten myös vanhojen ja uusien ystävien tapaamista. Tiede etenee yhtä lailla henkilökohtaisen jutustelun kuin tarkan laskemisen ja huolellisten havaintojen kautta.

3 kommenttia “Ravistelu ja romukoppa”

  1. Martti V sanoo:

    Onko inflaation yhdistäminen higgsiin tai pimeään energiaan kilpailevia teorioita? Taoi toisensa poissulkevia?

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Eivät.

  2. Eusa sanoo:

    Teoriankehittely on ihmisen työtä ja edellyttää rohkeutta, nöyryyttä ja vuoropuhelua. Mikäli jokin noista jää vajaaksi, tulos kärsii keskinkertaisuudesta, henkilökohtaisista mieltymyksistä tai näkökulmavääristymistä.

    Kun luovuus ajatellaan taidoksi toimia taitavasti uudessa tilanteessa, näemme, että teoreettinen fysiikka vaatii myös luovuutta. Toisaalta luonto, jonka johdonmukaisuutta pyritään kuvaamaan, ei jätä ollenkaan sijaa taiteelliselle luovuudelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Äänen jalanjäljet

31.5.2022 klo 15.55, kirjoittaja
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua , Kosmologia

Kosminen mikroaaltotausta on yksi tärkeimpiä kosmologisia havaintoja. Se näyttää millainen maailmankaikkeus oli 380 000 vuoden ikäisenä, 14 miljardia vuotta sitten.

Varhaisina aikoina lämpötila oli niin korkea, että atomit eivät pysyneet kasassa: kun negatiivisesti varattu elektroni ja positiivisesti varattu ydin yhtyivät, fotoni heti rikkoi niiden siteen. Fotoneista, elektroneista ja ytimistä koostuvassa keitossa kulki värähtelyjä –eli ääniaaltoja– noin kolmanneksella valonnopeudesta. Kun maailmankaikkeus laajenee, lämpötila laskee, ja 380 000 vuoden iässä lämpötila oli niin matala, että fotonit eivät enää pystyneet estämään atomien muodostumista. Kun aineesta tuli sähköisesti neutraalia, se ei enää ollut kytköksissä valoon, joka on siitä pitäen matkannut lähes esteettä halki maailmankaikkeuden.

Valo ja aine olivat tiukasti kytköksissä toisiinsa, ja niiden ero oli nopea. Niinpä siellä mistä näemme tulevan enemmän mikroaaltoja oli fotonien lisäksi myös enemmän elektroneja ja ytimiä. Aineen vapauduttua valon ikeestä nämä tihentymät kasvoivat gravitaation takia, ja niihin muodostui galakseja ja muita rakenteita. Tämän takia kosmisessa mikroaaltotaustassa näkyvistä aalloista pitäisi jäädä jälki myös galaksien jakaumaan.

Yksi hankaluus on se, että suurin osa aineesta ei koostu elektroneista ja ytimistä, vaan on pimeää ainetta. Pimeä aine vuorovaikuttaa hyvin heikosti valon kanssa. Siksi sen jakauma varhaisina aikoina on erilainen kuin näkyvän aineen: näkyvä aine liikkuu yhdessä valon kanssa, pimeä aine tiivistyy yksinään. Näkyvän aineen erottua valosta pimeä aine vetää näkyvää ainetta puoleensa, ja galaksit muodostuvat pimeän aineen tihentymiin. Niinpä aaltokuvio ei näy galaksien jakaumassa yhtä selkeänä kuin kosmisessa mikroaaltotaustassa.

Toisin kuin valo, joka kulkee lähes suoraan avaruudessa, ainehiukkaset klimppiytyvät, mikä sumentaa kuvaa niiden alkuperäisistä paikoista. Galaksien sisällä aine on myllertynyt niin perinpohjaisesti, että on mahdotonta selvittää, mistä kukin hiukkanen on tullut.

Mutta koska maailmankaikkeuden ikä on äärellinen ja aine liikkuu äärellisellä nopeudella, ainehiukkaset ovat ehtineet kulkea vain äärellisen matkan. Ainehiukkasten ja galaksien tyypillinen nopeus on noin tuhannesosa valonnopeudesta, joten ne ovat ehtineet siirtyä alkuperäisiltä paikoiltaan muutama miljoonaa valovuotta. Isommilla etäisyyksillä galaksien jakauma on säilyttänyt alkuperäisen muotonsa.

Tätä voi verrata valokuvaan, jonka kaikkia pikseleitä siirretään sattumanvaraisesti muutaman millimetrin. Pienet yksityiskohdat sumentuvat, mutta isossa mittakaavassa kuvasta saa selvää.

Ennen kuin aineen aaltoilu lakkasi valon ja aineen irrotessa, aallot ehtivät matkata noin 400 000 valovuotta. Sittemmin galaksien etäisyydet ovat maailmankaikkeuden laajenemisen takia venyneet vähän yli tuhatkertaisiksi. Galaksien jakaumassa pitäisi siis näkyä renkaita, joiden halkaisija on noin viisisataa miljoonaa valovuotta, sekä lyhyempiä renkaita, jäänteinä aalloista jotka ovat matkanneet isoimman etäisyyden tai vain osan siitä.

Nämä aallot tunnetaan nimellä baryoniset akustiset oskillaatiot (baryon acoustic oscillations). Sana baryoninen viittaa atomiytimistä ja elektroneista koostuvaan aineeseen, ja akustinen oskillaatio on hieno tapa sanoa ääniaalto. Ne havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 2005, ja niiden ominaisuudet sopivat yhteen kosmisen mikroaaltotausten kanssa.

Näistä ääniaaltojen jalanjäljistä galaksien jakaumassa tuli pian tärkeä kosmologian työkalu. Niillä voi tehdä enemmän kuin vain tarkistaa, saako saman tuloksen kuin kosmisesta mikroaaltotaustasta. Vaikka signaali on sumeampi kuin kosmisessa mikroaaltotaustassa, galaksien jakaumassa on se etu, että sitä voi mitata kolmessa ulottuvuudessa.

Valo ja aine irtosivat 380 000 vuoden aikaan niin nopeasti ja kosminen mikroaaltotausta muuttuu niin hitaasti, että se on meille oleellisesti kaksiulotteinen taivaankartta. Galakseja voimme sen sijaan havaita eri etäisyyksillä.

Kun maailmankaikkeus laajenee, galaksien jakaumaan painautuneet aallot venyvät. Vertaamalla sitä, miltä aallot näyttävät lähellä ja kaukana meistä voi siksi mitata, miten maailmankaikkeuden laajenemisnopeus on muuttunut.

Galaksien jakauman ääniaaltojen jäljet kantavat tietoa sekä varhaisesta maailmankaikkeudesta että myöhemmistä vaiheista. Tämän takia niillä on tärkeä rooli yrityksissä selvittää, mistä johtuu se, että eri havainnot vaikuttavat antavan ristiriitaisia tuloksia siitä, miten nopeasti maailmankaikkeus laajenee nyt. Tämä on tällä hetkellä merkittävin ennusteiden ja havaintojen ero kosmologiassa. Joko havaintojen tulkinnassa on jokin systemaattinen virhe tai sitten on olemassa jotain tuntematonta fysiikkaa, jota ei ole osattu ottaa huomioon.

Havainnot kosmisesta mikroaaltotaustasta ja galaksien jakaumasta ovat sopusoinnussa keskenään, mutta ristiriidassa joidenkin muiden havaintojen kanssa. Jotkut ovat pitäneet tätä vihjeenä siitä, että ristiriidan voi ratkaista peukaloimalla sitä, miten aallot kulkevat varhaisessa maailmankaikkeudessa. Mikroaaltotausta ja galaksien jakauma eivät nimittäin mittaa laajenemisnopeutta suoraan, vaan suhteessa varhaisten aikojen aaltojen pituuteen. Jos aallot silloin kulkivat lyhyemmän matkan, niin nykyisen laajenemisnopeuden pitää olla isompi, jotta taivas näyttäisi samalta.

Toistaiseksi mikään selitys ei ole vakuuttanut kosmologien enemmistöä, ja apua odotetaan ennemmin tarkemmista havainnoista kuin teoreetikkojen pohdinnoista. Avainasemassa on Euroopan avaruusjärjestö ESAn Euclidsatelliitti, jonka on määrä nousta taivaalle ensi vuonna. Sen ohjelmaan kuuluu gravitaatiolinssien lisäksi galaksien jakauman ja erityisesti ääniaaltojen jäljen mittaaminen.

12 kommenttia “Äänen jalanjäljet”

  1. Eusa sanoo:

    Eikö hierarkisesti ja fraktaalisesti kaareutunut avaruusaika voisi selittää laajenemisnopeuden muutoshistorian näennäiseksi?

    Voisiko mielikuva avaruudellisesta isotropiasta ollakin erehdys?

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Fraktaalisia malleja maailmankaikkeuden rakenteelle on tutkittu, mutta havaintojen mukaan maailmankaikkeudella on äärellinen homogeenisuusskaala (noin 500 miljoonaa valovuotta), eli kaikki sitä isommat palaset ovat tilastollisesti jokseenkin samanlaisia.

      1. Eusa sanoo:

        Aika tulkinnanvaraista on homogeenisuus-isotrooppisuus-postulaatin päätteleminen havainnoista 70…500 miljoonan valovuoden ylittävissä mittakaavoissa. Olen tähän asti törmännyt vain kehäpäätelmiin, esim. liittyen BAO-analyysiin. Onko jokin sinut parhaiten vakuuttanut havainto yksilöitävissä?

        Yritin syvennellä tuntemusta viime aikaisiin tutkimuksiin.
        https://arxiv.org/pdf/1505.00794.pdf
        https://arxiv.org/pdf/2108.11083.pdf
        https://arxiv.org/pdf/2106.05284.pdf
        https://arxiv.org/pdf/2112.04134.pdf

        Aihe näyttää antavaan sijaa järjelliselle epäilylle ja kirvoittaa eri lähestymistavoin tutkimaan johdonmukaisuuksia.

        1. Syksy Räsänen sanoo:

          Kosmisen mikroaaltotaustan isotrooppisuus, galaksien jakauman fraktaalidimensio ja homogeenisen ja isotrooppisen mallin monet onnistuneet ennusteet.

          1. Eusa sanoo:

            Tuohon fraktaalidimension johdatukseen olenkin luottanut, mutta isotropiasta aikakaarevuudessa se ei näyttäisi kertovan mitään.

          2. Syksy Räsänen sanoo:

            Yleisessä suhteellisuusteoriassa ei ole sellaista asiaa kuin ”aikakaarevuus”. Tämä riittäköön tästä.

  2. Cargo sanoo:

    Voiko näistä kosmisista aaltokuvioista päätellä maailmankaikkeuden topologisia ominaisuuksia, esim. onko avaruus reunallinen vaiko reunaton? Jos nämä varhaiset aallot kiertäisivät kuin reunatonta pallopintaa, niin sen luulisi jättävän säännöllisen sekä avaruuden laajetessa vaimenevan jäljen, tai sitten laittavan koko kuvan niin sekaisin, ettei siitä ota erkkikään selvää.

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Kyllä voi. Jos maailmankaikkeus on äärellisen kokoinen (ja siksi sillä on erityinen topologia), niin se on isompi kuin havaitsemamme alueen koko, koska mitään tällaisia merkkejä ei ole näkynyt.

      https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-kirjoitettua/muotoja-ilman-mittanauhaa/

  3. Erkki Kolehmainen sanoo:

    Minulle George de Godzinskyn säveltämä Äänisen aallot on paljon ymmärrettävämpi kuin tämä Syksyn ”sovitus” hiukkasfysiikan ns. standardimallista. Jos maailmankaikkeuden ikä on n. 14 miljardia vuotta, niin miten voidaan sanoa, että jotakin muuttui sen ollessa 380 000 v. vanha. Minä sanoisin, että n. 400 000 v. tai alle puoli miljoonaa vuotta!

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Maailmankaikkeuden varhaisten tapahtumien ajankohta tunnetaan paljon tarkemmin kuin myöhäisten. Esimerkiksi kevyiden alkuaineiden synnyn tapahtumat tiedetään sekuntien tarkkuudella. Eri ajankohdat määritetään havainnoista epäsuorasti eri tavoin – maailmankaikkeudessa ei ole kelloa, joka mittaisi alusta loppuun paljonko aikaa on kulunut.

  4. Martti V sanoo:

    Aikahan on suhteellista. Oliko 380 000 vuoden ikäinen universumi hyvin homogenista mikroskooppisessa skaalassa ja gravitaation vaikutus saman hetkisyyteen pientä? Toisaalta onko ajankulku ollut erilainen nykyisin kokemaamme?

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Kyllä, 380 000 vuoden aikaan aineen tiheys oli sama kaikkialla tuhannesosan tarkkuudella. Myöhemminkään, kun rakenteet muodostuvat ja tiheyseroista tulee valtavia, niiden gravitaation vaikutus ajan kulkuun on pieni muualla kuin neutronitähtien ja mustien aukkojen reunalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Toinen donitsi

16.5.2022 klo 12.06, kirjoittaja
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua

Viime torstaina Event Horizon Telescope (EHT) -tutkimusryhmä julkisti ensimmäisen kuvan Linnunradan keskustassa lymyävästä mustasta aukosta. Samalla julkaistiin ryhmän ensimmäiset tutkimustulokset siitä. Vuonna 2019 ryhmä oli tuonut julki kuvan ja tulokset galaksin M87 keskustan mustasta aukosta. Molemmat kuvat perustuvat vuonna 2017 tehtyihin havaintoihin.

Linnunradan keskustaa kiertävän kuuman aineen keskellä lymynnee musta aukko. (Kuva: EHT Collaboration.)

EHT-ryhmän jäsen Heino Falcke puhuu etänä havaintojen tekemisestä ja merkityksestä Helsingin yliopiston Exactumin Linus Torvalds -salissa (Pietari Kalmin katu 5). Tapahtumaa voi seurata myös etäyhteyksin. (Tiedote täällä, Zoom-linkki tässä.) Paikan päällä ovat Kaj Wiik Tuorlan observatoriosta Turun yliopistosta ja Esko Keski-Vakkuri Helsingin yliopistosta. Wiik on EHT-ryhmän jäsen ja puhuu suomalaisten yliopistojen osuudesta projektissa, Keski-Vakkuri on tutkinut mustien aukkojen kvanttifysiikkaa ja puhuu niiden teoriasta. Puhujat myös vastaavat yleisön kysymyksiin. Minä juonnan tilaisuuden.

(Päivitys: Tilaisuuden nauhoitus on tässä. En juontanutkaan tilaisuutta sairastumisen takia.)

EHT:n kuvan rakentaminen ja analysoiminen Linnun radan mustasta aukosta kesti kolme vuotta kauemmin kuin galaksin M87 tapauksessa, koska Linnunradan musta aukko on pienempi. Sen massa on noin neljä miljoonaa Auringon massaa ja säde noin 12 miljoonaa kilometriä. Galaksin M87 keskustan mustan aukon massa on seitsemän miljardia Auringon massaa. Mustien aukkojen säde on verrannollinen niiden massaan, joten galaksin M87 musta aukko on vastaavasti noin tuhat kertaa niin paksu kuin Linnunradan lajitoverinsa. Linnunradan musta aukko on kuitenkin myös noin tuhat kertaa lähempänä meitä, vain noin 26 000-27 000 valovuoden päässä.

Molempien mustien aukkojen koko taivaalla on siis Maasta katsottuna suunnilleen sama: yhtä iso kuin Kuussa olevan donitsin reikä. Linnunradan mustan aukon kuvan kokoaminen kesti kauemmin siksi, että sen ympäristö muuttuu nopeammin. Mustan aukon lähellä aine kiertää lähes valonnopeudella. Mitä pienempi aukko, sitä lyhyemmässä ajassa aine pyörii sen ympäri ja sitä nopeammin kuva muuttuu. Galaksissa M87 tyypillinen aika muutokselle on viidestä päivästä kuukauteen, Linnunradan aukon tapauksessa 4-30 minuuttia. Nyt julkaistut tulokset perustuvat 32 tunnin havaintoihin. Tässä ajassa galaksin M87 jättiläinen ei juuri muutu, mutta aine ehtii kiertää Linnunradan mustan aukon monta kertaa.

Se, että mustan aukon tienoo käy läpi monta kierrosta havaintojen aikana vaikeuttaa tarkan kuvan ottamista. Toisaalta sen takia saadaan edustavampi otos systeemin kehityksestä. Näin voidaan olla varmempia siitä, että kuvassa näkyvät rakenteet ovat tyypillisiä eivätkä ohimeneviä piirteitä, joita vain sattui olemaan näköpiirissä kun kuva otettiin.

Uusi kuva näyttää päällepäin samanlaiselta kuin kolme vuotta sitten paljastettu: hohtava donitsi, jonka keskellä on musta alue. Näennäisen yksinkertaisen kuvan takana on monimutkainen prosessi.

EHT koostuu ympäri maailmaa olevista antenneista, jotka mittaavat Linnunradan keskustasta tulevaa sähkömagneettista säteilyä millimetrin aallonpituudella. Antennien havainnot nivotaan yhteen niin että ne toimivat kuin yksi Maapallon kokoinen teleskooppi. Mitä isompi teleskooppi, sitä tarkempi kuva – jos haluttaisiin nähdä vielä pienempiä yksityiskohtia, osa havaintolaitteista pitäisi lähettää avaruuteen.

Koska EHT-teleskooppeja on vain muutamassa paikassa eikä kaikkialla Maapallolla, ne kuvaavat vain osan kohteestaan. Kun Maa pyörii, teleskooppien katsoma kohta taivaalla muuttuu, ja kunkin teleskoopin näköala piirtää viivan taivaalle. Näiden viivoja pohjalta pitää sitten tehdä paras mahdollinen arvaus siitä, miltä kohde näyttää. Tieteellisessä artikkelissa on esitetty erilaisia vaihtoehtoja kuvalle, joista julkisuustarkoituksia varten on valittu yksi.

Havaintoa tulkitaan vertaamalla sitä malleihin siitä, miten hiukkaskeitto liikkuu ja vuorovaikuttaa mustan aukon ympärillä, ja miten ympäristön tähdistä vuotaa ainetta mustaan aukkoon. Linnunradassa on se etu verrattuna galaksiin M87, että Linnunradan keskustasta on paljon havaintoja eri aallonpituuksilla. Esimerkiksi tähtien liikkeet mustan aukon ympärillä on mitattu huolella, ja sen massa on määritetty niistä tarkasti. Näistä havainnoista myönnettiin vuonna 2020 Nobelin palkinto. Lähimmän tähden pienin etäisyys mustasta aukosta on noin tuhat kertaa mustan aukon säde, kun taas EHT:n erotuskyky riittää havaitsemaan noin neljän säteen kokoisia tapahtumia.

EHT:n analyysi alleviivaa sitä, miten tärkeää on yhdistää eri havaintoja samasta kohteesta, mikä on yksi nykyisen astrofysiikan ja kosmologian tärkeitä piirteitä. Tässä tapauksessa eri havaintoja on niin paljon että yksikään EHT-ryhmän tutkimista malleista mustalle aukolle ja sen ympäristölle ei pysty selittämään niitä kaikkia. EHT:n ja muiden havaintolaitteiden havainnot sopivat mallien ennusteisiin erikseen, mutta eivät yhdessä. Keskeinen ongelma on se, että mustan aukon ympäristö on rauhallisempi kuin mitä mallit ennustavat.

Toisin kuin galaksissa M87, Linnunradan mustalla aukolla ei ole näkyvää hiukkassuihkua, ja se syö vain sadasmiljoonasosan Auringon massaa vuodessa. Koska aukon ympäristössä on vähemmän ainetta, se on läpinäkyvämpi ja helpompi mitata. Toisaalta ilman suihkua aukon pyörimissuuntaa ei saada erikseen mitattua.

Mallien kyvyttömyys selittää havaintoja ei ole sikäli vakavaa, että EHT-ryhmä ei ole käynyt kaikkia mahdollisuuksia läpi, esimerkiksi läheisten tähtien ja mustan aukon kiekon vuorovaikutusta on käsitelty varsin yksinkertaisesti.

Kuten galaksin M87 kuvaa, myös uusia havaintoja voi käyttää yleisen suhteellisuusteorian testaamiseen. Yksi keskeinen kysymys on se, onko donitsin reikä todella musta aukko. Lehdistötiedotteen ja tieteellisen artikkelin vertaaminen havainnollistaa tieteellisen esityksen ja myyntipuheen välistä eroa.

Tiedotteen mukaan ryhmän tulokset tarjoavat ”ylivertaista” todistusaineistoa siitä että kyseessä on musta aukko. Tieteellisessä artikkelissa taasen kerrotaan, että vaikka on ”ylivertaista” todistusaineistoa siitä, että Linnunradan keskustassa on paljon massaa hyvin pienessä tilassa, se onko kyseessä musta aukko on vielä auki.

On hieman vaikea sanoa, milloin kysymyksen voisi sanoa ratkaistuksi. Havainnot ovat täysin sopusoinnussa yleisen suhteellisuusteorian kanssa, mutta mihin tarkkuuteen pitäisi yltää?

Yleisen suhteellisuusteorian mustan aukon ennusteiden vertaaminen kilpailijan ennusteisiin kertoo, milloin havainnot pystyvät erottamaan ne toisistaan. Onkin esitetty kokonainen eläintarha vaihtoehtoja mustille aukoille. EHT:n havaintojen perusteella voidaan sulkea pois ainakin se, että Linnuradan keskustassa olisi bosonitähti mustan aukon sijaan, ja joitakin muitakin eksoottisia vaihtoehtoja, mutta ei kaikkia. Yksikään kilpailijoista ei kuitenkaan nouse yli muiden.

Toinen mahdollisuus on testata mustien aukkojen yleisiä ominaisuuksia ja todeta jossain enemmän tai vähemmän mielivaltaisessa vaiheessa, että nyt mahdolliset poikkeamat ovat niin pieniä, että kyseessä on musta aukko.

Mustien aukkojen keskeinen ominaisuus on se, että niillä on tapahtumahorisontti, eli pinta josta voi sujahtaa ongelmitta sisään, mutta jonka takaa ei voi koskaan palata. Tavallisten kappaleiden pinta sei sijaan joko heijastaa säteilyä, tai sitten imee sitä ja säteilee toisella aallonpituudella takaisin. Linnunradan keskustan kappaleesta ei näy sen enempää heijastunutta kuin mitään muutakaan säteilyä, vaikka siihen valuu koko ajan hiljakseen ainetta. EHT:n havainnot sulkevat pois sen vaihtoehdon, että tuo kappale imisi ja säteilisi sitten eri aallonpituudella kaiken säteilyn. Ne myös sulkevat pois sen, että se heijastaisi yli 30% siihen tulevasta säteilystä.

Kaikkiaan uusista havainnosta saadut rajat poikkeamille yleisestä suhteellisuusteoriasta ovat suunnilleen kaksi kertaa niin hyvät kuin galaksin M87 mustasta aukosta ja samaa luokkaa gravitaatioaaltohavainnoista saatujen rajojen kanssa. Tosin gravitaatioaallot testaavat yleistä suhteellisuusteoriaa monipuolisemmin, koska niiden yksityiskohtiin vaikuttaa sekä se miten niitä synnyttävät kappaleet kiertävät toisiaan että se millaisia aallot ovat ja miten ne etenevät. Valokuvat mustista aukoista eivät testaa jälkimmäistä.

Vuonna 2017 EHT kuvasi Linnunradan keskustaa viisi yötä, ja nyt tehty analyysi perustuu vain kahteen. Yhtenä havaintoyönä, jota ei ole vielä analysoitu,  Linnunradan mustan aukon ympäristössä näkyi lieska, mikä on erityisen kiinnostavaa. Ryhmä teki havaintoja valon kirkkauden lisäksi myös sen polarisaatiosta, mikä kertoo mustan aukon tienoon magneettikentästä. (Galaksin M87 polarisaatiohavainnot onkin jo julkaistu.) Ryhmä on myös vuoden 2017 jälkeen tehnyt lisää havaintoja paremmilla laitteilla.

Uusien havaintojen avulla on tarkoitus saada selville mustan aukon rakenteen kehitys ajassa. Toisin sanoen kuvan sijaan on luvassa elokuva, joka näyttää, mitä noilla tienoilla oikein tapahtuu – tai siis tapahtui 26 000-27 000 vuotta sitten, vähän sen jälkeen kun neandertalilaiset olivat Maassa kuolleet sukupuuttoon.

Kaikenlaisiin aihetta koskeviin kysymyksiin saa vastauksia 30. toukokuuta.

Päivitys (17/05/22): Tuotu tiedote tilaisuudesta näkyvämmin esille ja lisätty Zoom-linkki.

Päivitys (22/06/22): Lisätty linkki Heino Falcken luennon nauhoitukseen.

16 kommenttia “Toinen donitsi”

  1. Eusa sanoo:

    Aika yllättävä yhteensattuma tuo, että aukko näkyy suuntaamme renkaana – eikö olisi voinut odottaa, että keskiön lävistäisi kertymäkiekon valonlähde?

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Kiekko on ohuempi kuin miltä kuvassa näyttää. Se näyttää paksulta siksi, että EHT:n tarkkuus ei riitä sen yksityiskohtien erottamiseen. En tiedä, peittäisikö kiekko mustaa aukkoa vaikka katsoisimme sitä suoraan kiekon suunnasta (mikä on epätodennäkäistä).

      Ks. kuva 5 tässä EHT-ryhmän artikkelissa: https://iopscience.iop.org/article/10.3847/2041-8213/ac6674#apjlac6674f5

      1. Eusa sanoo:

        Elokuussahan jo Webb Telescope kääntää katseensa kohteeseen ja saanemme lisää valaistusta asiaan.

  2. miguel sanoo:

    Toisin, kuin M87 kuvassa, jossa ”kirkastumat” ovat keskityneet aukon alapuolelle, niin tässä uudessä ne ovat vähän kuin kolmiona aukon ympärillä. Onko sille joku selitys?

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Tosiaan. Tuo piirre näyttää vieläpä olevan suhteellisen stabiili (se näkyy eri versioissa kuvasta). En tiedä sen merkitystä.

      1. Eusa sanoo:

        Mitään ainettahan ei äärellisessä havaintohistoriassa voi havainnossa päästä sulkeutuneen tapahtumahorisontin läpi. Kaikkina aikoina kertynyt materiaali näkyy kuvassa säteillen eri asteisesti punasiirtyneenä.

        Voisi arvella, että kyse on tuon aineksen järjestymisestä – vrt. Jupiterin napa-alueen kuusikulmiomuodostelma.

      2. Cargo sanoo:

        Voisiko tuo kirkkausvaihtelu antaa vihiä tapahtumahorisontin geometriasta? Jos kuvan keskellä möllöttäisi vain symmetrinen musta pallo, niin sellainen symmetria voisi periytyä kiertävän aineen kiekkoon?

        1. Syksy Räsänen sanoo:

          Linnunradan musta aukko pyörii, kuten muutkin mustat aukot. Tämän takia sen tapahtumahorisontti ei ole pallomainen. Yleisessä suhteellisuusteoriassa se ei kuitenkaan saa aikaan tällaisia rakenteita. EHT-ryhmä on tutkinut erilaisia vaihtoehtoja yleisen suhteellisuusteorian mukaiselle horisontille, mutta tuolla tavalla epäsymetristä horisonttia ei ole tutkittu. On kuitenkin luultavampaa, että kyseinen rakenne liittyy kiertymäkiekon ominaisuuksiin.

          1. Cargo sanoo:

            Voisiko sellainen ominaisuus olla vaikkapa se, että kiertonopeudessa on vaihtelua, mikä saa aineen jossakin kohtaa tiivistymään ja sitä kautta kasvattaa säteilyn intensiteettiä? Sitten tuosta kuvasta tuli assosiaatio atomien orbitaaleihin, ja googlettamalla löytyi mm. ”Modelling astrophysical discs reveals the emergence of Schrödinger’s equation”.

          2. Syksy Räsänen sanoo:

            En tunne kiekon fysiikkaa, mutta tuskin.

            Orbitaaleilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä, tässä on kyse klassisesta fysiikasta.

          3. Cargo sanoo:

            Tuli mieleen, että eikö kiekon meille näkyvä intesiteetti kasva, jos gravitaatiolinssi painottaa kiekon kuvaa juuri kyseisissä kohdissa? Jos esimerkiksi kiekko pyörii meille näkyen yksinkertaisen horisontaalisesti, niin gravitaatiolinssi lisää vertikaalisen kuvan mustan aukon takaa, ja kahdessa reunakohdassa, joissa horisontaalinen ja vertikaalinen kiekko kohtaavat, on valon intensiteetti kasvanut?

          4. Syksy Räsänen sanoo:

            Kysyin Heino Falckelta, ja hänen mukaansa ei ole selvää, mistä kolminainen rakenne syntyy, ja koska se on erilainen eri versioissa kuvasta (kirkkauden maksimit ovat esimerkiksi eri kohdissa), ei ole edes selvää, vastaako se kiekon todellista piirrettä.

  3. Jari Lilja sanoo:

    Olisiko tähän luentoon saatavilla linkki?

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Linkki on tiedotteessa. Linkkaan sen selvemmin, kiitos kysymästä.

      https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/avaruus/linnunradan-musta-aukko-pystytty-kuvaamaan-heino-falcke-luennoi-305

  4. Cargo sanoo:

    Voisiko Dr. Keski-Vakkurilta kysyä, että jos entropian kasvu on universaali laki, niin millaisen mekanismin kautta se nakertaa mustia aukkoja hajalle? Tai voisiko jokin kvanttimekaaninen epätarkkuusperiaate estää epäfysikaalista singulariteettia muodostumasta, ja jos se olisi kuviteltavissa, niin millainen tämä periaate voisi olla? Ja jos ainehiukkasten kvanttimekaniikan epätarkkuusperiaate pyörii käänteisten Fourier-muunnosten ympärillä, niin millainen matemaattinen malli voisi kuvata aika-avaruuden epätarkkuutta?

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Kannattaa mennä paikan päälle (tai Zoomin linjoille) ja esittää Keski-vakkurilla tämä kysymys, jos se ei tule hänen puheenvuorostaan esille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kasvu vastaan kehitys

26.4.2022 klo 22.22, kirjoittaja
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua , Kosmologia

Minkä takia maailmankaikkeuden laajeneminen on kiihtynyt muutaman viime miljardin vuoden aikana? Tämä on yksi kosmologian suuria kysymyksiä, ja siihen tarjotaan yleensä kahta mahdollista vastausta.

Voi olla, että maailmankaikkeus on täynnä tuntematonta ainetta, jonka gravitaatio on hylkivä. Tai sitten gravitaatio onkin sellainen, että isoilla etäisyyksillä aineen tai avaruuden osat hylkivät toisiaan, sen sijaan että vetäisivät puoleensa.

Edellinen vaihtoehto tunnetaan nimellä pimeä energia, jälkimmäisessä on kyse yleisen suhteellisuusteorian muokkaamisesta. (Kolmas vaihtoehto, jonka mukaan kiihtyvä laajeneminen johtuu kosmisten rakenteiden muodostumisesta, vaikuttaa nykyään epätodennäköiseltä.)

Tällä hetkellä lähes kaikki havainnot sopivat yhteen sen kanssa, että kiihtyvä laajeneminen johtuu tyhjön energiasta tai kosmologisesta vakiosta. Tyhjön energia on yksinkertaisin pimeän energian muoto: se on tyhjään tilaan liittyvää energiaa, ja sitä on yhtä paljon kaikkialla ja aina. Kosmologinen vakio taasen on yksinkertaisin tapa muokata yleistä suhteellisuusteoriaa: se johtaa siihen, että tyhjän avaruuden osat hylkivät toisiaan samalla tavalla kaikkialla ja aina. Matemaattisesti tyhjön energia ja kosmologinen vakio ovat identtisiä, ja lepsut kosmologit käyttävät termejä joskus sekaisin.

Vain nämä yksinkertaisimmat vaihtoehdot ovat samanlaisia: monimutkaisempien pimeän energian ja muokatun gravitaation vaikutus eroaa toisistaan. Tämän eron etsiminen on yksi ensi vuonna taivaalle laukaistavan Euroopan avaruusjärjestö ESAn Euclidsatelliitin tavoitteista.

Markkinoilla lienee satoja pimeän energian malleja, sekä maltillisempi määrä muokattuja gravitaatioteorioita kiihtyvän laajenemisen selittämiseksi. Kukin malli ennustaa, miten maailmankaikkeuden laajenemisnopeus on muuttunut miljardien vuosien aikana. Ennusteissa on yleensä enemmän tai vähemmän säätämisen varaa. Jos havaitaan maailmankaikkeuden laajenemisen poikkeavan tyhjön energian ennusteista tietyllä tavalla, tämä osoittaa monta mallia vääriksi, mutta vielä luultavasti löytyy sekä niin pimeän energian kuin muokatun gravitaation malleja, jotka sopivat havaintoihin. Jos havainnot olisivat niin yllättäviä, että kukaan ei olisi sattunut esittämään sopivaa mallia, niin teoreetikot sorvaisivat sellaisen parissa päivässä.

Koko muokatun gravitaation mahdollisuuden poissulkeminen on siis hankalampaa kuin yksittäisten mallien testaaminen. Se on kuitenkin mahdollista käyttämällä hyväksi sitä, että pimeä energia ja muokattu gravitaatio eivät vaikuta ainoastaan avaruuden laajenemiseen, vaan myös siihen, miten rakenteet kehittyvät.

Mitä nopeammin avaruus laajenee, sitä vaikeampi gravitaation on kasata ainetta rakenteiksi kuten galaksiryppäiksi. Tyhjön energia ja kosmologinen vakio eivät vaikuta rakenteiden kehitykseen muuten kuin muuttamalla laajenemisnopeutta. Mutta monimutkaisempi pimeä energia tai muokattu gravitaatio vaikuttaa rakenteiden muodostumiseen myös suoraan. On esimerkiksi vaikea muuttaa gravitaatiota siten, että se mullistaa avaruuden laajenemisen vaikuttamatta myös siihen, miten galaksit vetävät toisiaan puoleensa.

Vaikka säätäisi yhden pimeän energian mallin ja toisen muokatun gravitaatiomallin siten, että niiden vaikutus avaruuden laajenemiseen on tismalleen samanlainen, ne vaikuttavat eri tavalla rakenteiden kehitykseen. Niinpä vertaamalla avaruuden laajenemista ja rakenteiden kehitystä toisiinsa pystyy selvittämään, onko vastuussa outo aine vai kumma gravitaatio.

Euclid luotaa kolmanneksen taivasta miljardien valovuosien syvyyteen. Satelliitti havaitsee yli miljardi galaksia, ja mittaa valon taipumisesta johtuvan niiden muodon vinoutuman. Gravitaation muokkaaminen vaikuttaa siihenkin, miten kappaleet taivuttavat valoa, kun taas pimeä energia ei muuta sitä.

Rakenteiden kehityksen ja valon taipumisen tarkat mittaukset suurelle joukolle kohteita ovat vaativia. Niinpä emme vielä tiedä hyvin sitä, kuinka paljon laajenemisen ja rakenteisen kehityksen suhde voi poiketa yleisen suhteellisuusteorian ennusteesta – nykyiset virherajat ovat sadan prosentin luokkaa.

Euclidin tarkkojen mittausten odotetaan kaventavan poikkeamien mahdollista suuruutta kymmenen prosentin tiimoille. Tai sitten voi käydä niin, että havaitaan poikkeamia, ja pystytään niiden avulla erottelemaan pimeä energia ja muokattu gravitaatio toisistaan. Ei kuitenkaan ole takeita siitä, etteivätkö tyhjön energian ennusteet osu oikeaan Euclidin kohdallakin, eli että mitään poikkeamia ei nähdä – kosmologisten havaintojen tekeminen on pimeässä huutamista vastakaikua toivoen.

Mutta se, että tyhjön energian ennusteista on havaittu yksi laajenemisnopeuteen liittyvä tilastollisesti erittäin merkittävä poikkeama, joka huolellisen tarkastelun jälkeen on aina entistä vakaammalla pohjalla, viittaa siihen, että on uutta löydettävää. Se, että kyseistä poikkeamaa ei ole osattu selittää saa odottamaan Euclidin havaintoja sitä innokkaammin.

25 kommenttia “Kasvu vastaan kehitys”

  1. Tyhjiöenergian,selittämiseksi, yksi tapa olisi löytää pieni luku 1e-120. Jos on niin että tyhjiömme on Higgsin potentiaalin paikallinen tai globaali minimi, silloin se on – kuten kaikki minimit – likimain paraabeli. Voisivatkohan ei-paraabelisuuteen liittyvät epäharmoniset korjaukset antaa luokkaa 1e-120 olevaa lukua? En tiedä olisiko relevantti fluktuaatioiden suuruusluokka minimin ympärillä maailmankaikkeuden (ajasta riippuva) lämpötila, vai jonkin keveimmän stabiilin hiukkasen lepomassa., jolloin se olisi lakannut riippumasta ajasta jostain epookista alkaen.

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Tyhjön energian suuruutta ei osata laskea missään realistisessa mallissa. Monia ideoita on esitetty siitä, miksi tyhjön energia on niin paljon pienempi kuin hiukkasfysiikan skaalat, mutta ei tiedetän onko mikään niistä oikein.

  2. Xyzzy sanoo:

    Onko mahdollista, että maailmankaikkeus ei laajenekkaan kiihtyvästi, vaan kyseessä on jonkinlainen systemaattinen virhe niissä menetelmissä, joilla laajenemisen kiihtyminen on mitattu/havaittu?

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Tätä on tutkittu paljon, ja kysymys on sivunnut omia tutkimusaiheitani. Tästä on niin paljon erilaisia mittauksia, että kyse ei voi olla yksittäisen kokeen mittausongelmista. On sitten eri kysymys, voiko kokeiden tulkitsemisessa käytetty viitekehys olla perusteiltaan virheellinen.

      Tämä ei vaikuta todennäköiseltä, mutta sitä voi vielä järkevästi epäillä, ja erilaisia ideoita on esitetty esim. siitä, että maailmankaikkeuden rakenteiden vaikutus havaintoihin ja valon kulkuun on johtanut harhaan.

      Tässä skeptinen artikkeli Subir Sarkarilta (hän oli de facto esihenkilöni Oxfordin yliopistossa): https://inference-review.com/article/heart-of-darkness

  3. Martti V sanoo:

    Tyhjöenergia on kaikkialla, mutta siitä huolimatta galaksit eivät sisältä laajene. Tämä tarkoittanee sitä, että kappaleet ovat hienoisessa liikkessä kohti galaksin keskustaa painovoiman takia, mikä kumoaa laajenemisen . Onko laajenemisessa kyse, että uutta avaruutta syntyy tilalle esim parinmuodostuksessa vai nykyinen venyy?

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Galakseissa tavallisen aineen puoleensavetävä gravitaatio on vahvempi kuin tyhjön energian hylkivä gravitaatio. Tyhjön energiaa on yhtä paljon kaikkialla, mutta galakseissa on paljon keskimääräistä enemmän tavallista ainetta. Galaksit eivät toisaalta romahda, koska pyöriminen tasapainottaa ne, aivan kuten planeetat eivät syöksy Aurinkoon koska ne kiertävät sitä.

      Ei ole suurta eroa sillä, sanooko että avaruutta tulee lisää vai että nykyinen venyy. Itse sanoisin, että avaruus venyy, eli sen tilavuus kasvaa.

      1. Martti V sanoo:

        Yksi mahdollisuus toki on, että kiihtyvä laajeneminen alkoi, kun tyhjiö voitti galaksien välisen gravitaation. Onko mahdollista, että universumin curvature on hieman negatiivinen, mikä johtaa laajenemiseen? Jos aika-avaruus on kvanttikenttä, niin venyessä sen energiatiheys laskee? Jos aika-avaruutta syntyy lisää, sen energiatiheys voi pysyä vakiona?

        1. Syksy Räsänen sanoo:

          Avaruuden kaarevuus ei johda kiihtyvään laajenemiseen.

          Tyhjön energiassa ei ole kyse aika-avaruuden energiasta, vaan aika-avaruuden täyttävän aineen energiasta. Ja tosiaan, koska tyhjön energiaa on yhtä paljon kaikkialla, sitä tulee lisää kun avaruuden tilavuus kasvaa (siten, että energiatiheys -energia per kuutiometri- pysyy samana).

          1. Martti V sanoo:

            Kyllähän avaruuden kaatevuus johtaa kiihtyvään syöksyyn niin miksei kiihtyvään erkanemiseen? Vai voidaanko osoittaa, että hienoista universaalia kaatevuutta ei ole ?

          2. Syksy Räsänen sanoo:

            Avaruuden kaarevuus ei johda kiihtyvään laajenemiseen. Tämä riittäköön tästä.

          3. Huuhkaja sanoo:

            Räsänen: ”Avaruuden laajeneminen (yleisemmin, aika-avaruuden kaarevuus) ”. Tässä avaruuden laajeneminen ja aika-avaruuden kaarevuus rinnastetaan samoiksi asioiksi. Voidaanko sanoa kumpi on syy ja kumpi seuraus?

          4. Syksy Räsänen sanoo:

            Avaruuden laajeneminen on yksi aika-avaruuden kaarevuuden ilmentymä.

  4. Cargo sanoo:

    Miten muuten avaruuden laajeneminen vaikuttaa kvanttikenttiin? Jos meinaan kentätkin venyvät, niin eikö se vaikuta luonnonvakioihin ja fysiikan lakeihin? Toisaalta kenttien supistuminen varmaankin lataisi aallonpituuden pienentyessä energiaa. Jos taas laajeneminen ei vaikuta kenttiin, niin olisiko se todiste sille, että avaruus on emergentti rakenne eikä mitenkään perustavanlaatuinen näyttämö?

    Ja jos aika-avaruus olisi esim. lomittumisesta aiheutuva emergentti rakenne, niin voisiko tuon laajenemisen yhdistään siihen, että kvanttimekaanisella aallolla on yleisesti taipumus levitä? Ja voisiko eräs maailmanlopun skenaario olla sellainen, että avaruus yksinkertaisesti häviää pois?

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Avaruuden laajeneminen (yleisemmin, aika-avaruuden kaarevuus) vaikuttaa toki kvanttikenttiin, ja miten tismalleen se vaikuttaa on tärkeä tutkimuskenttä.

      Mustien aukkojen Hawkingin säteilyssä on kyse siitä, miten kaarevuuden ero lähellä mustaa aukkoa ja kaukana siitä vaikuttaa hiukkasiin. Vastaavasti maailmankaikkeuden laajetessa aika-avaruuden kaarevuus muuttuu ajan myötä, ja tämä vaikuttaa hiukkasiin. Jossain mielessä kaiken maailmankaikkeuden rakentene alkuperä kosmisessa inflaatiossa perustuu siihen, että kaarevuuden muuttuessa syntyy hiukkasia.

      Menee sen verta kauas merkinnästä, että ei tästä kiinnostavasta aiheesta tässä sen enempää.

      1. Lentotaidoton sanoo:

        Räsänen: Avaruuden laajeneminen (yleisemmin, aika-avaruuden kaarevuus) vaikuttaa toki kvanttikenttiin, ja miten tismalleen se vaikuttaa on tärkeä tutkimuskenttä.

        Mitä on avaruus? Olemme oppineet, että maailmankaikkeuden fundamentit ovat kvanttikentät (ja hiukkaset näiden kenttien eksitaatioita) ja että fundamenttiä ei voi selittää jollain vielä fundamentimmällä. Eli maailmankaikkeus ON yhtä kuin kvanttikentät, eikä siis niin, että kvanttikentät ”lilluisivat” jossain määrittelemättömässä ”esi-avaruudessa” (tausta-avaruus). Eli tämän aika-avaruuden kaarevuus (laajeneminen) vaikuttaa sitten nimenomaan kenttiin. Onko luonnehdintani oikeansuuntainen?

        1. Syksy Räsänen sanoo:

          Ei. Kvanttikentät ovat aika-avaruudessa sijaitsevaa ainetta, joten aika-avaruus tietysti vaikuttaa niihin. Mutta aika-avaruus olisi olemassa ilmankin niitä.

          1. Lentotaidoton sanoo:

            Sori että jankkaan: palautuuko tämä siihen että meillä ei ole yleisesti hyväksyttyä kvanttigravitaation teoriaa ( yleinen suhtis+kvanttiteoria).

          2. Syksy Räsänen sanoo:

            Ei. Yleisessä suhteellisuusteoriassa aika-avaruus on olemassa, vaikka ainetta ei olisi. Kun kvanttikenttiä laitetaan yleisen suhteellisuusteorian kuvaamaan aika-avaruuteen, tämä puoli ei muutu.

            On tietysti mahdollista, että kokonainen kvanttigravitaatioteoria osoittaa, että avaruuden olemassaolo on riippuvainen aineen olemassaolosta, mutta toistaiseksi tunnetuissa teorioissa näin ei ole.

  5. Erkki Kolehmainen sanoo:

    Eikö koetuloskin ole havainto? Nyt Syksy kirjoittaa havaintojen ja teorian vastaavuudesta, Jonkin aikaa sitten Syksy kirjoitti, että jos koetulos ei vastaa teoriaa, niin koetulos on hylättävä! Minusta se oli niin kummallinen väite, että se jäi mieleen ja sen vuoksi palasin ko, aiheeseen!

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Mihin kirjoitukseen viittaat?

  6. Jari Toivanen sanoo:

    Onko tuo mustien aukkojen Hawkingin säteily jo järkevän epäilyn ulkopuolella?

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Hyvä kysymys. Ei ole, koska siitä ei ole havaintoja.

      Ennustus perustuu kvanttikenttäteorian yhdistämiseen yleiseen suhteellisuusteoriaan tavalla, jota yleisesti pidetään kiistattomana.

      Samaa menetelmää sovelletaan kosmisessa inflaatiossa rakenteiden siementen laskemiseen, ja tämän laskun tuloksia on yksityiskohtaisesti ja onnistuneesti verrattu havaintoihin. Tämä lisää luottamusta siihen, että myös ennuste Hawkingin säteilystä pitää paikkansa, mutta ei todista sitä.

      Asiassa voi olla kaikenlaisia monimutkaistuksia – esimerkiksi että aineen romahduksessa ei kvanttifysikaalisten efektien takia muodostukaan tapahtumahorisonttia, jolloin ei olisi Hawkingin säteilyäkään.

      1. Syksy Räsänen sanoo:

        Tämä riittäköön mustista aukoista, jotka ovat kaukana merkinnän aiheesta.

  7. Lentotaidoton sanoo:

    Pieni jatkokysymys: Jos myös yleisen suhtiksen aika-avaruus kvantitetaan, niin silloinhan se olisi (myös) kvanttikenttä. Eli kaikki olisi kvanttikenttiä.

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Tarkoitin tässä kvanttikentällä ainetta kuvaavia kenttiä. Jos aika-avaruutta kuvaava kenttä kvantitetaan (kuten osittain tehdään kosmisessa inflaatiossa), niin silloin sekin toki on kvanttikenttä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Kummajaisesta käyttötavaraksi

21.4.2022 klo 19.26, kirjoittaja
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua , Kosmologia

Kirjoitin Helsingin opettajien ammattiyhdistyksen lehteen Rihveli 1/2022 mustien aukkojen olevasta kulta-ajasta otsikolla Kummajaisesta käyttötavaraksi. Artikkeli on tästä luettavissa. Ote:

On helppo selittää mikä musta aukko on: kyseessä on alue, jonka gravitaatio on niin voimakas, että mikään ei pääse sieltä pois. Mustat aukot ovat Albert Einsteinin ja David Hilbertin löytämän yleisen suhteellisuusteorian keskeinen ennustus, mutta niitä voi ymmärtää jo Isaac Newtonin gravitaatioteorian avulla.

7 kommenttia “Kummajaisesta käyttötavaraksi”

  1. Cargo sanoo:

    ”[…] kyseessä on alue, jonka gravitaatio on niin voimakas, että mikään ei pääse sieltä pois.”

    Ilmeisesti mustien aukkojen informaatioparadoksi liittyy juurikin tuohon, mutta en ole koskaan ymmärtänyt, että miksei se tapahtumahorisontin ylitse singahtanut informaatio voi vain jäädä jemmaan mustaan aukkoon eikä se siinä tapaksessa varsinaisesti häviä/tuhoudu, sillä musta aukko on edelleen osa maailmankaikkeutta? Onko informaation aivan pakkoa kulkea eestaas ja siten Hawkingin säteily, tai jonkin vastaavan, olla välttämätöntä?

    Mitä ikinä mustassa aukossa tapahtuukaan niin prosessin täytyy olla sellainen, että entropia kasvaa ja siten hyödynnettävän energian määrä vähenee. Ja kyllähän monimutkaista elämääkin voi pitää koneena, joka mahdollisimman tehokkaasti levittää Auringosta Maahan virtaavaa energiaa, ts. suuresta potentiaalierosta seuraa monimutkaisten ”entropiatehtaiden” olemassaolo. Musta aukko lienee myös jokin entropiatehdas, joka taas myöhemmin itsekin hajoaa (kuten hajoaa myös elämä maapallolla), kun prosessia ylläpitävä potentiaaliero hiipuu.

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Informaatioparadoksissa on kyse siitä, että Hawkingin säteilyn takia musta aukko höyrystyy. Jos se lopulta katoaa kokonaan, mitä tapahtuu sinne menneelle informaatiolle?

      1. Martti V sanoo:

        Eikö informaatio höyrysty ulos säteilyn mukana?

      2. Cargo sanoo:

        Tjaa. Mutta silloinhan musta aukko ei olekaan absoluuttisen musta, vaan höyrystyessään vuorovaikuttaa tapahtumahorisontin ulkopuolisen ympäristön kanssa. Ja koska mikä tahansa vuorovaikutus välittää informaatiota, niin informaatio virtaa myös ulospäin – ainakin jossain kryptisessä muodossa.

        Jos asiaa aprikoi perusperiaatteiden kautta, niin eikö ole suht’koht selvää, että kvanttivärähtelyt nakertavat mustia aukkoja siinä missä muitakin rakenteita, vaikka täsmällinen prosessi ei olisikaan selvillä?

        1. Syksy Räsänen sanoo:

          Hawkingin laskun mukaan mustan aukon säteily on termistä, eli se ei sisällä mitään muuta informaatiota kuin lämpötilan (joka riippuu aukon massasta).

          Yksi ratkaisuehdotus paradoksille on tosiaan se, että kun säteilyä tarkastelee tarkemmin, niin siihen on koodattu mustassa aukossa ollut informaatio. Ei tiedetä onko asia näin.

          Tämä riittäköön tässä informaatioparadoksista, joka ansaitsisi oman merkintänsä.

  2. Miguel sanoo:

    Liittyy hyvin löyhästi blogiin. Olen törmännyt tähän Eisteinin, Hilbertin yleiseen suhteellisuusteoria -ilmaisuun mahdollisesti jossain blogissasi tai jossain muualla. Onko yleinen trendi, että Einsteinin yleistä suhteellisuusteoria kutsuttaisiin ”ainakin epäsuoraan ilmaistuna” Einstein-Hilbertin yleiseksi suhteellisuusteoriaksi ja ”omiko” Einstein sen?

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Yleisellä suhteellisuusteorialla oli useita kehittäjiä. Sen lopullisen muodon löysivät suunnilleen samaan aikaan Einstein ja Hilbert, jotka työskentelivät erikseen, mutta olivat yhteydessä toisiinsa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Kylmä jälki

11.4.2022 klo 09.22, kirjoittaja
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua

Maailmanhistorian isoimman tieteellisen kokeen kolmas kausi on alkamassa. CERNin hiukkaskiihdyttimen Large Hadron Collider (LHC) suprajohtavat magneetit on jäähdytetty kahden kelvinin kylmyyteen, ja tänään, kolmen vuoden tauon jälkeen, on määrä laittaa hiukkassuihku taas kiertämään 27 kilometrin kehää sata metriä maan alla. Suihkut on tarkoitus ohjata törmäämään 10. toukokuuta, ja koedataa aletaan keräämään kesäkuussa.

Ensimmäisen kerran hiukkassäde kiersi LHC:n tunnelissa 10. syyskuuta 2008. Ei kestänyt kahta viikkoa, kun LHC jouduttiin sulkemaan, kun heikkolaatuinen magneetti ylikuumeni ja rikkoi säiliön, josta vapautui kuusi tonnia nestemäistä heliumia kiihdytintunneliin. Vian korjaamisen jälkeen kiihdytin käynnistettyä uudelleen noin vuoden kuluttua. Kokeita päästiin tekemään maaliskuussa 2010, vaikkakin vain puolella alun perin suunnitellusta törmäysenergiasta, jotta ongelma ei toistuisi.

4. heinäkuuta 2012 CERN julkisti LHC:n ensimmäisen löydön: koeryhmät ATLAS ja CMS olivat havainneet Higgsin hiukkasen. Tuon hiukkasen olemassaolon lähes 50 vuotta aiemmin selittäneet teoreetikot Peter Higgs ja François Englert palkittiin vuoden 2013 fysiikan Nobelilla, mutta sen löytäneet kokeelliset fyysikot sivuutettiin.

Higgs on toistaiseksi ollut myös LHC:n ainoa löytö – ainakin mitä tulee perustavanlaatuiseen fysiikkaan. Odotukset olivat suuret. 1970-luvulla kasaan saatuun hiukkasfysiikan Standardimalliin oli vuosikymmenten varrella rakenneltu useita laajennuksia. LHC:n kokeiden odotettiin erottelevan niiden välillä ja osoittavan uuden suunnan hiukkasfysiikassa. Toivotuin lahja oli supersymmetria, mutta myös ylimääräisillä ulottuvuuksilla ja teknivärillä oli kannattajansa. Jotkut jopa varautuivat siihen, että LHC:n törmäyksissä näkyisi niin paljon uusia ilmiöitä, että niitä olisi vaikea erottaa toisistaan.

LHC:n ensimmäinen kausi loppui helmikuussa 2013. Kahden vuoden päivittämisen ja parantelun jälkeen kiihdytin palasi kehään maaliskuussa 2015. Tekniikan puolesta toinen kausi sujui erinomaisesti. Törmäysten määrä saatiin kohotettua kaksinkertaiseksi alkuperäisiin suunnitelmiin verrattuna, vaikka energia jäikin yhä hieman suunniteltua alhaisemmaksi.

Sen sijaan fysiikkaan jouduttiin pettymään. LHC:n kokeet löysivät neljän ja viiden kvarkin sidottuja kimppuja (mikä on palauttanut mielenkiintoa heksakvarkkeihin, mahdollisiin kuuden kvarkin kimppuihin) ja tekivät tarkkoja mittauksia tunnettujen hiukkasten ominaisuuksista, mutta mitään perustavanlaatuista uutta ei näkynyt. Toista kautta kuvaa hyvin se, että eniten huomiota saanut tulos, joka poiki satoja tieteellisiä artikkeleita, osoittautui lopulta pelkäksi kohinaksi. Käteen jäi vain tiukempia rajoja: jos uusia hiukkasia on olemassa, niiden pitää olla yhä raskaampia tai heikommin vuorovaikuttavia, jotta niitä ei olisi havaittu.

Kun LHC aloittaa kolmannen kauden datan keräämisen kesäkuussa, on kulunut kymmenen vuotta Higgsin hiukkasen löytämisestä. Uuden fysiikan jäljet eivät enää tunnu lämpimältä. Jotkut ovat jopa puhuneet hiukkasfysiikan kuolemasta. Vaikka mahdollisesti uuteen fysiikkaan viittaavia merkkejä on eri kokeissa nähty, yksikään ei toistaiseksi ole varmistunut. Enemmän odotuksia kohdistuu tällä hetkellä astrofysiikan ja kosmologian kokeisiin, kuten joulukuussa alkavaan gravitaatioaaltokokeiden LIGO, Virgo ja KAGRA yhteiseen havaintojaksoon.

LHC on nyt tehokkaampi kone kuin koskaan ennen, ja kolmannen kauden odotetaan lähes kolminkertaistavan aiemmin kerätyn kokonaisdatamäärän. Lisäksi on viimein tarkoitus saavuttaa alkuperäinen maksimienergia. Myös ymmärrys laitteistosta ja data-analyysistä on kehittynyt, ja luvassa on monipuolisempia ja huolellisempia analyysejä kuin koskaan ennen. Ei ole mahdollista ennustaa, mistä uudet löydöt tulevat, ja jos LHC:n ulottuvilla on merkkejä tuntemattomasta, niiden havaitsemiseen on entistä paremmat mahdollisuudet.

Kolmas kausi jatkuu vuoden 2025 loppupuolelle, jonka jälkeen on luvassa kolmen vuoden tauko. Sen aikana on tarkoitus jälleenrakentaa LHC uudeksi kiihdyttimeksi nimeltä HL-LHC. HL-LHC:ssä on vahvemmat magneetit ja tehokkaampi jäähdytysjärjestelmä, jotta se pystyy törmäyttämään samassa ajassa kymmenen kertaa enemmän hiukkasia kuin LHC. Päätöksiä seuraavan sukupolven kiihdyttimistä ei ole vielä tehty, koska ei tiedetä olisiko niillä mitään löydettävää.

Päivitys (20/04/22): Aloitus viivästyi, suihkun on määrä käynnistyä perjantaina 22.4..

12 kommenttia “Kylmä jälki”

  1. Cargo sanoo:

    ”Tuon hiukkasen olemassaolon lähes 50 vuotta aiemmin selittäneet teoreetikot Peter Higgs ja François Englert palkittiin vuoden 2013 fysiikan Nobelilla, mutta sen löytäneet kokeelliset fyysikot sivuutettiin.”

    Oliko koko Nobelia välttämätöntä edes myöntää, sillä jo edesmennyt Philip Warren Anderson teorisoi kyseisen bosonin toimintatavan? Jotenkin kornia myöntää juhlavaa palkintoa haaskalinnuille. Ja haaskalinnuista puheenollen: miksi Andrea Ghezille piti myöntää palanen Nobelista, jos kerran Reinhard Genzel oli jo aiemmin havainnoinut Sagittarius A* -mustan aukon olemassaolon Linnunradan keskustassa? Tuolla logiikalla osuus Nobelista pitäisi myöntää myös havaitsemisen varmistuksen varmistukselle. Ehkäpä kyseessä oli jonkinlainen tasa-arvopalkinto.

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Philip Anderson oli löytänyt samantyyppisen mekanismin kuin Higgs ja Englert, mutta eri yhteydessä. Kyse ei ollut hiukkasfysiikasta, eikä hänellä ollut Higgsin hiukkasta. Anderson kertoo oman näkemyksensä ideoiden kehityksestä tässä: https://www.nature.com/articles/nphys3247

      Kaikki tiede rakentuu aiemmalle (tosin Higgs ja Brout eivät kaiketi tienneet Andersonin työstä).

      Vuoden 2020 Nobel-palkinnon perusteluista voi lukea täältä: https://www.nobelprize.org/uploads/2020/10/advanced-physicsprize2020.pdf

      Pidetään jatkossa kommentit asiallisina.

  2. Kari Ojala sanoo:

    Jos hiukkasfysiikan mittaus viritetään etsimään täsmälleen sitä, minkä teoria ennustaa, miten sillä edes voitaisiin löytää mitään muuta?
    Tämä ei ole pelkästään retorinen kysymys, eli annatko muutamia vastaesimerkkejä.

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Jotkut mittaukset on säädetty tarkkaan etsimään tietynlaista signaalia, toiset ovat yleisempiä.

      Ensinnäkin ne mittaukset, jotka etsivät tarkkaan jotain signaalia, voivat silti yllättää, koska samanlaisen signaalin voikin tuottaa jokin muu asia. Esimerkiksi koe Super-Kamiokande oli rakennettu etsimään protonin hajoamisesta syntyvää valoa, mutta havaitsikin valonvälähdyksiä, joiden avulla saatiin osoitettua että neutriinoilla on massa.

      https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-kirjoitettua/sekoittumista/

      Toisekseen, on monia erilaisille tietylle signaalille suunnattuja mittauksia. LHC:n datasta tehdään satoja erilaisia tarkasteluja.

      Kolmannekseen, usein mitataan ensisijaisesti poikkeamia odotetusta signaalista, ja vasta kun jotain nähdään, mietitään miten sen selittäisi.

  3. Martti V sanoo:

    Millä energiatasoilla ollaan seuraavissa LHC kokeissa? Uusia hiukkasia kaivataan selittämään ilmiöitä standarsimallin ulkopuolelta. W primen esiintyminen on nostettu yli 3Tev

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Toisen kauden aikana energia per protoni saatiin nostettua arvoon 6.5 TeV (eli yhteensä 13 TeV), kesäkuussa se on tarkoitus nostaa arvoon 6.8 TeV ja myöhemmin arvoon 7 TeV.

      Tätä ei voi suoraan verrata uuden hiukkasen massaan, koska kaikkea törmäysenergiaa ei saada käytettyä yhden uuden hiukkasen massaan, vaan raja massalle riippuu prosessin yksityiskohdista.

      Lisäksi tärkeää ei ole vain energia, vaan myös se, kuinka usein törmäyksiä tapahtuu. Mitä useammin, sitä harvinaisempia prosesseja nähdään, ja sitä raskaampia hiukkasia voidaan nähdä. Vaikka säteen energia asettaakin ehdottoman rajan sille, miten raskaita hiukkasia voidaan tuottaa, hiukkasten epäsuora vaikutus voidaan nähdä kokeissa vaikka energia ei riittäisikään niiden tuottamiseen.

  4. Cargo sanoo:

    Mahtaakohan olla olemassa mitään (toistaiseksi tuntematonta) periaatetta, jolla voitaisiin ennustaa uusien alkeishiukkasten ominaisuuksia ja sitä kautta luoda analogia Mendelejevin ennustamalle atomien jaksolliselle järjestelmälle? Jos siis lyötäisiin tarpeeksi energiaa peliin, niin kvanttimenttien musikaalista aina löytyisi uusia ja ihmeellisiä alkeishiukkasia, ad infinitum. Eikö ainakin säieteorian mukaan erilaisia värähtelymoodeja voi periaatteessa olla äärettömästi ja sama voisi ilmetä realistisissakin malleissa? Vai olisivatko uudet alkeishiukkaset kuin matematiikan alkuluvut, joiden tarkkaa sijaintia ei voida ennustaa.

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Erilaisissa hiukkasfysiikan malleissa on erilaisia sääntöjä sille, millaisia hiukkasia on olemassa. Yleensä säännöt kuitenkin vain rajoittavat sitä, millaisia hiukkasia on olemassa, eivät määrää sitä. Eli kaikkia mahdollisia hiukkasia ei ole olemassa, ja yleensä hiukkasia on vain äärellinen määrä. Mutta on mahdollista sekin, että niitä olisi äärettömästi.

      Myös Standardimallissa on tiukat säännöt sille, millaisia hiukkasia voi olla olemassa, ja niistä vain yksinkertaisimpia hiukkasia todella on.

  5. Merry sanoo:

    Voidaanko äskettäistä havaintoa siitä, että W-bosonin massa eroaa standardimallin ennustamasta, pitää mullistavana, vai onko sen merkitystä liioiteltu uutisoinnissa?

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Jos se pitää paikkansa, se on mullistava. Toistaiseksi ei ole selvää, pitääkö se paikkansa.

      Aiheen asiantuntija Tommaso Dorigo kommentoi: https://www.science20.com/tommaso_dorigo/is_the_cdf_w_mass_measurement_a_nail_in_the_sm_coffin-256017

      1. Merry sanoo:

        Kiitos vastauksesta! Sain (vaivoin!) sen verran irti tuosta, että ymmärsin mittaukseen liittyvän moninaisia ja monimutkaisia epävarmuustekijöitä, jotka tunnetaan huonosti. Epäselväksi jäi, miten tulos nyt voitaisiin osoittaa oikeaksi tai vääräksi. Kaiketi samaa miettii nyt melkoinen joukko hiukkasfyysikoita jossain.

        1. Syksy Räsänen sanoo:

          Avainasemassa ovat koeryhmät ATLAS ja CMS. Dorigo kirjoittaa:

          ”the CDF measurement is slamming a glove of challenge on ATLAS and CMS faces. Why, they are sitting on over 20 times as much data as CDF was able to analyze, and have detectors built with a technology that is 20 years more advanced than that of CDF – and their W mass measurements are either over two times less precise (!!, the case of ATLAS), or still missing in action (CMS)? I can’t tell for sure, but I bet there are heated discussions going on at the upper floors of those experiments as we speak, because this is too big a spoonful of humble pie to take on.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vastavuoroinen suhde

30.3.2022 klo 01.45, kirjoittaja
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua , Kosmologia

Fysiikkaa usein kehutaan sanomalla, että se on empiirinen tiede. Olen itsekin kurssillani Fysiikkaa runoilijoille nostanut empiirisyyden yhdeksi kolmesta fysiikkaa määrittelevästä piirteestä, teorioiden ja matemaattisen mallintamisen rinnalle.

Joskus empiirisyydellä tarkoitetaan vain sitä, että teorian ennustuksia verrataan havaintoihin. Empiirisyydessä on kuitenkin kyse monimutkaisemmasta ja vastavuoroisemmasta suhteesta teorian ja havaintojen välillä. Havaintoja ei käytetä vain teorioiden testaamiseen, vaan myös niiden rakentamiseen. Ja aivan kuten vain havainnot voivat varmentaa, mitkä teoriat pitävät paikkansa, ainoastaan teoriat voivat vahvistaa, mitkä havainnot ovat oleellisia.

Kosmisen inflaation löytäminen 1980-luvulla havainnollistaa asiaa. Keskeinen inflaatioideaan johtanut havainto on se, että maailmankaikkeus näyttää samanlaiselta joka puolella. Ennen inflaation löytämistä tämä ei ollut sen enempää ristiriidassa minkään tunnetun teorian kanssa kuin yhdenkään niistä ennustus. Jos empiirisyyden käsittäisi vain ennustusten testaamisena, tällä havainnolla ei siis olisi mitään merkitystä.

Tutkijat kuitenkin päättivät nostaa havainnon seikaksi, joka kaipaa selitystä. Ratkaisuksi esitettiin se, että hiukkasfysiikan suuren yhtenäisteorian olomuodon muutokseen liittyvä tyhjön energia johtaa avaruuden laajenemisen kiihtymiseen varhaisina aikoina eli kosmiseen inflaatioon. Tämä kiihtyvä laajeneminen tasoittaa avaruuden.

Pian hahmotettiin, että inflaation aikana kvanttivärähtelyistä syntyy epätasaisuuksia aineen jakaumassa, ja nämä toimivat kaiken myöhemmän rakenteen siemeninä. Tämä teoreettinen oivallus ohjasi laskemaan täsmällisesti, millaisia siemeniä inflaatio synnyttää, sekä tekemään havaintoja kosmisesta mikroaaltotaustasta ja galaksien jakaumasta, joihin näitä ennusteita voi verrata.

Ongelmaa siitä, että maailmankaikkeus näyttää suuressa mittakaavassa samalta kaikkialla oli ensin yritetty tuloksetta ratkaista vain yleisen suhteellisuusteorian keinoin. Jotkut suhteellisuusteoreetikot vastustivatkin inflaatiota, koska he pitivät sen hiukkasfysiikan puolelta tulevia ideoita yleiselle suhteellisuusteorialle vieraina. Ehkä tunnetuin hiukkasfysiikan huonosta vaikutuksesta valittava suhteellisuusteorian taitaja on Nobelilla vuonna 2020 palkittu Roger Penrose, joka piti erityisesti olomuodon muutosta ongelmana.

Pian itse asiassa osoittautuikin, että teoria, jossa olomuodon muutokseen liittyvä tyhjön energia ajaa inflaatiota on ristiriidassa havaintojen kanssa. Ajatukselle suuresta yhtenäisteoriasta ei ole löytynyt havainnoista tukea, ja se on sittemmin mennyt pois muodista.

Oleellista oli kuitenkin se, että päädyttiin soveltamaan hiukkasfysiikan käsitteitä ja työkaluja kosmologiaan ja hylättiin puhtaan suhteellisuusteoreettinen lähestymistapa. Pian kehitettiinkin inflaatiolle lukuisia malleja, jotka sopivat havaintoihin ja ovat ennustaneet niitä erinomaisesti.

Tämä on esimerkki siitä, miten teoria voi olla hedelmällinen, vaikka se on väärin. Jos empiirisyyden ymmärtäisi naiivisti vain teorioiden testaamisena havaintojen kautta, virheellisillä teorioilla ei olisi empiiristä arvoa. Tutkimuksessa havaintoja kuitenkin käytetään myös teoreettisen ajattelun perusteiden uudelleen arvioimiseen.

Teknologian kehityksessä näkyy samanlainen vuorovaikutus. Uuden teknologian mahdollistamat havainnot johtavat uudenlaisiin teoreettisiin ideoihin, jotka osoittavat millaisia kokeita kannattaisi tehdä. Tätä varten puolestaan kehitetään teknologiaa, jota ei muuten olisi tultu ajatelleeksi.

Koska ymmärryksemme rakentuu aiemman ja osittain virheellisen tiedon pohjalle, empiirisyyden ytimessä oleva käsitysten pohtiminen havaintojen kautta on tärkeä tapa arvioida uudelleen ajattelun perusteita. Samasta syystä empiirisyyden osuutta tieteessä ei voi pelkistää yhdeksi metodiksi, jonka seuraaminen varmasti johtaisi edistykseen.

7 kommenttia “Vastavuoroinen suhde”

  1. Martti V sanoo:

    Esimerkki suuresta hedelmällisestä teoriasta, jonka oma maaperä kuihtui. Voitko selventää mitkä havainnot viittaa siihen, ettei olomuodon muutosta tapahtunut ennen inflaatioita? Tarkoittaisi, että inflaatiokenttä olisi primääri energian olomuoto.

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Kyse ei ole ihan tuosta, asia jäikin tekstissä epäselväksi. Koetan avata.

      Suuri yhtenäisteoria yhdistää sähköheikon ja vahvan vuorovaikutuksen yhdeksi vuorovaikutukseksi korkeilla energioilla. Koska ne kuitenkin käyttäytyvät eri tavalla niillä energioilla, joilla olemme niitä mitanneet, niiden yhteys pitää rikkoa. Tämä tehdään siten, että on olemassa joukko higgsinkaltaisia kenttiä, jotka vuorovaikuttavat eri tavalla suurta yhtenäisvuorovaikutusta välittävien eri hiukkasten kanssa.

      Korkeilla energioilla nämä higgsinkaltaiset kentät eivät anna hiukkasille massoja, mutta kun energia laskee tietyn rajan alle, niiden olomuoto muuttuu, ja ne tekevät osasta välittäjähiukkasia raskaita.

      Ensimmäisissä hiukkasfysiikan inflaatiomalleissa ajatuksena oli, että olomuodon muutokseen liittyvä energiatiheys ajaisi inflaatiota. Jos näin olisi, niin inflaatio päättyisi siten, että kenttä tunneloituu tilasta, missä sen energiatiheys on iso tilaan, missä sen energiatiheys on pieni. Tunneloituminen kuitenkin voi tapahtua eri aikaan eri paikoissa, joten syntyisi eri olomuotojen kuplia, vähän kuten veden kiehuessa. Näistä kuplista jäisi vahva jälki nykymaailmankaikkeuteen, jollaista ei nähdä.

      Niinpä todettiin, että pitää olla joku muu mekanismi inflaatiolle, ja keksittiin, että tyhjön energiaa ja tunneloitumista ei tarvita, ja siirtymä isosta energiatiheydesta pieneen voi olla hidas ja jatkuva.

      Tunneloitumisesta:

      https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-kirjoitettua/lapi-harmaan-kiven/

      Suuresta yhtenäisteoriasta:

      https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-kirjoitettua/parempi-vaarassa-kuin-sekaisin/

  2. Martti V sanoo:

    Kiitos vastauksesta.

    1. Martti V sanoo:

      Pitäisikö yhtenäisteorian vaatima higgsin kaltainen kenttä olla vielä olemassa jossain muodossa? Ilmeisesti kevyempi higgsin serkku on melko poissuljettu.

      1. Syksy Räsänen sanoo:

        Kyllä. Samalla tavalla kuin Standardimallin Higgsin kenttä täyttää avaruuden ja antaa W- ja Z-bosoneille (ja muille hiukkasille) massat, yhtenäisteorian higgsinkaltainen kenttä täyttäisi avaruuden ja antaisi osalle sen välittäjähiukkasista massat.

        Jokunen vuosi sitten havainnot vielä sallivat sen, että olisi olemassa Higgsin hiukkanen, joka on tuntemaamme kevyempi. En tiedä, onko mahdollisuus jo suljettu pois.

  3. Cargo sanoo:

    ”Koska ymmärryksemme rakentuu aiemman ja osittain virheellisen tiedon pohjalle, empiirisyyden ytimessä oleva käsitysten pohtiminen havaintojen kautta on tärkeä tapa arvioida uudelleen ajattelun perusteita.”

    Millaista noituutta ovatkaan olleet Aristoteleen antiikkisen fysiikan kannattajille Galileon inertialaki, eli että kappale voi liikkua ilman jatkuvaa ulkoista voimaa, tai Newtonin painovoimalaki, jossa voima välittyy ilman kosketusta. Sittemmin epätarkkuusperiaate löi lopullisesti jauhot suuhun Aristoteleen perikunnalle. Olisi kovin mieluisaa tietää, että minkä kaiken suhteen me nyt 2000-luvulla elämme ’antiikin aikaa’. Ehkäpä aika-avaruuden neliulotteinen ja jatkuva rakenne tulee jonakin päivänä menemään lopullisesti säpäleiksi.

  4. Päivystävä fenomenologi sanoo:

    ”Ehkäpä aika-avaruuden neliulotteinen ja jatkuva rakenne tulee jonakin päivänä menemään lopullisesti säpäleiksi.”

    Siinä missä toiset näkevät paradigmojen muuttuvan, näkevät toiset vain nousevan vuoroveden, joka kuljettaa saastan pois.

    Itse olen sitä mieltä, että empirian kaltaiseksi kriteeriksi tulisi nostaa myös se, miten epäparadoksaalisesti ihmismieli ilmiömaailman selityksen kokee. Ihmiseltä ihmiselle ja tiedettä elämää varten on edelleen hyvä ohjenuora.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Merkkejä muinaisuudesta

25.3.2022 klo 17.29, kirjoittaja
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua , Kosmologia

Puhun tiistaina 12. huhtikuuta kello 18.30 Kirkkonummen koulukeskuksen auditoriossa (Kirkkotallintie 6) otsikolla Merkkejä muinaisuudesta – mitä jos pimeä aine on mustia aukkoja?. Puhun myös oman tutkimukseni kulusta aiheen parissa.

Tilaisuuden järjestää Kirkkonummen komeetta. Siihen on vapaa pääsy.

6 kommenttia “Merkkejä muinaisuudesta”

  1. Päivystävä fenomenologi sanoo:

    Saattaa hyvinkin olla, ettei ihmismielen intuitio tavoita kaikkea sitä, mitä kaukoputkessa tai mikroskoopissa näkyy, muttei se myöskään johdata rakentamaan niitä epätodellisia pilvilinnoja, joita ns. moderni luonnontiede meidän eteemme maalailee. Kuvaavaa tai peräti oireellista on se, ettei itse ongelman (pimeä aine tai energia – tai mikä lie) reaalisuudesta ole aina varmaa tietoa, saati sitten sen mielikuvituksellisen ratkaisun osalta! Fyysikoiden tulisikin ottaa askel taaksepäin ja opittava uudelleen nöyriksi. Nämä tyhmänylpeät luonnontieteilijät ovat olleet taitavia, mutta nyt he ovat saaneet sumun vain sakenemaan – usvan, joka ei kanna ketään joka vilpittömin mielin haluaa astua sen päälle ja tavoitella uutta, perustavanlaatuista tietämystä. Eräänä mahdollisena ratkaisuna olisi lisätä fenomenologisen analyysin opintojaksoja luonnontieteiden perustutkintoihin, esimerkiksi Husserl on aina muodissa ja hänen terävä ajattelunsa olisikin kuin raikas tuulahdus hermeettisen kulttuurin ummehduttamaan laitosilmaan.

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      On järkevän epäilyn ulkopuolella, että näkyvä aine ja tuntemamme gravitaatiolaki eivät selitä havaintoja, vaan tarvitaan jotain uutta. Tämä on suunnilleen yhtä varmaa kuin se, että Maapallo on pyöreä ja kiertää Aurinkoa.

      Siitä, onko oikea selitys pimeä aine vai uudenlainen gravitaatio, tai pimeä energia vai uudenlainen gravitaatio vai rakenteiden vaikutus, voi vielä järkevästi keskustella.

      1. Cargo sanoo:

        Voisiko tuon pimeän energian selittää energian säilymislain kautta? Jospa avaruuden suoristuminen vapauttaa jännitysenergiaa ja se energia ilmenee jonkinlaisena lämpösäteilynä, eli laajeneva avaruus saattaisi säteillä jonkin jakauman mukaisesti kuin musta kappale? Olisiko tuollainen kuvio yhdistettävissä havaintoihin tai Einsteinin teoriaan?

        Ja voisiko äärimmäisen energeettinen alkuräjähdys virittää jotakin sellaista kvanttikenttää, joka on nykyisten havaintojen tavoittamattomissa ja lisäksi sellainen, että sen hiukkanen on raskas, neutraali ja stabiili? Voisivatko pimeän aineen hiukkaset olla jotakin tuollaisia ’inerttejä möllöttäjiä’?

        1. Syksy Räsänen sanoo:

          Energia ei säily, koska maailmankaikkeus laajenee.

          Maailmankaikkeuden alusta emme tiedä mitään. Useissa pimeän aineen malleissa pimeän aineen hiukkaset syntyvät varhaisessa maailmankaikkeudessa.

  2. Eusa sanoo:

    Eikö jatkuvan inflaation nollaenergiauniversumia sovi mainita tässä yhteydessä?

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Jos maailmankaikkeus on ääretön, sen kokonaisenergia ei ole määritelty. Mutta äärellisten osa-alueiden energian voi määritellä. Inflaation aikana kaikkien äärellisten osien energia kasvaa valtavasti.

      Menee sen verta ohi merkinnän aiheesta, että ei tästä sen enempää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *