Ylös ja Ulos tältä planeetalta
Viimeinen miehitetty avaruuslento (Apollo 17) laskeutui Kuuhun vuonna 1972, ja sen jälkeen ihmisten oleskelu avaruudessa on rajoittunut Maan kiertoralle kiertäville avaruusasemille. Mutta ylöspäin on elävän mieli, niin ihmisen kuin kansakuntien, ja ihmiskunnankin. Tekniikka, osaaminen ja pystyminen kehittyvät yhä paremmiksi. Tämä tavoite pätee erityisesti avaruusmatkailuun.
Maailmassa on ollut jo hyvän aikaa paljonkin intressiä mennä kauemmaksi avaruuteen, ainakin sen lähimmälle etapille, eli Kuuhun. Useat toimijat ovat lähettäneet lentoja Kuun suuntaan. Vuonna 2006 Euroopan avaruusjärjestö ESA pudotti kiertoradalta Kuun pinnalle törmäys-laskeutujan nimeltä SMART-1, ja Japani lähetti Selene-satelliitin Kuun kiertoradalle vuonna 2007. Intian avaruusjärjestö ISRO lähetti sinne 2008 Chandrayaan-1 satelliitin, joka pudotti pinnalle törmäys-laskeutujan. Kiinalainen Change-1 taas lensi Kuun kiertoradalla vuonna 2009, ja se myös pudotetti laskeutujan. Kiinalainen mönkijä Chang’e 3 laskeutui hallitusti Kuun pinnalle vuonna 2013, Chang’e 4 mönkijä laskeutui Kuun takapuolelle vuonna 2018. Chang’e 5 on robotisoitu näytteidenhaku-lento joka on suunniteltu laukaistavaksi vuonna 2020, ja myös sitä seuraavan Chang’e 6 lennon on tarkoitus tuoda Kuusta näytteitä maahan tutkittavaksi. Kiinan avaruusohjelman tavoitteena on tehdä miehitetty lento Kuun pinnalle 2030-luvulla, ja mahdollisesti rakentaa miehitetty asema Kuun etelänavan läheisyyteen. Myös japanilaiset suunnittelevat lähettävänsä laskeutujan jä mönkijän Kuun pinnalle 2020-luvulla.
Kuuhun-meno-suunnitelmia on nyt siis runsaasti, monella taholla. Tämä tietenkin tehokkaasti edistää avaruusvaltojen kilpajuoksua samoihin kohteisiin. Yhdysvaltojen presidentti Trump allekirjoitti vuonna 2017 avaruusohjelman jonka ensisijaisena tavoitteena on seuraavan miehitetyn avaruuslennon laskeutuminen Kuun pinnalle. Varapresidentti Mike Pence ilmaisi asian USA:n avaruuskomission kokouksessa 2019 näin: ”Urgency must be our watchword. The United States must remain first in space in this century as in the last, not just to propel our economy and secure our nation but, above all, because the rules and values of space, like every great frontier, will be written by those who have the courage to get there first and the commitment to stay.” https://www.whitehouse.gov/briefings-statements/remarks-vice-president-pence-fifth-meeting-national-space-council-huntsville-al/
Niinpä, NASAn tämän hetkisen avaruusohjelman tavoitteena on Kuun kiertoradan valloittaminen, ja pysyvän aseman rakentaminen myös kuuhun. Ohjelman keskeinen elementti on Gateway –avaruusasema joka rakennetaan Kuun kiertoradalle; tämän rakentaminen alkaa jo vuonna 2022 kun sen ensimmäinen ohjausyksikkö kuljetetaan Kuun Lagrange-pisteeseen https://www.space.com/41763-nasa-lunar-orbiting-platform-gateway-basics.html. Asema tulee sijaitsemaan Kuun kohtisuoralla (Near Rectilinear Halo Orbit), missä se pysyy hyvin vähällä energialla, ja on koko ajan yhteydessä maan komentokeskuksiin https://www.nasaspaceflight.com/2018/09/nasa-lunar-gateway-plans/. Tässä kivoja videoita noista kiertoradoista: https://www.youtube.com/watch?v=X5O77OV9_ek
Kuu-ohjelman suuret kuljetukset ja miehitetyt lennot toteutetaan uudella Space Launch Systeemin (SLS) Artemis –mega-raketilla, joka tosin on vasta rakenteilla. Liikkuminen syvässä avaruudessa, Kuun kiertoradalla ja Gateway asemalle ja sieltä pois tulee tapahtumaan Orion-lauksella. Ensimmäinen Artemis-lento tulee kuljettamaan radalle ensimmäisen Orion-aluksen vuonna 2022, Artemis 2 –lento taas kuljettaa neljä ensimmäistä astronauttia Kuun ympärilennolle vuonna 2022. Ohjelman ensimmäinen miehittämätön kuumoduuli tulee myös laskeutumaan lähelle Kuun etelänapaa vuonna 2022. Vuonna 2024 Artemis 4 lento ja Orion alust kuljettavat ensimmäinen neljän hengen miehistön Gateway-asemalle, ja kaksi näistä astronauteista tulee myös laskeutumaan Kuun pinnalle kuu-moduulin avulla.
Gateway asema tulee toimimaan tukikohtana Kuu-lennoille. Miehitetyt tai miehittämättömät laskeutujat siirtyvät asemalta Kuun pinnalle ja takaisin. Astronautit myös ohjaavat Kuu-mönkijöitä asemalta käsin.
Aseman tyypillinen miehitys tulee olemaan 6 henkilöä kerrallaan, miehistöjen oleskeluaika asemalla tulee olemaan 5 – 6 kk. Miehistöt ovat tällä asemalla aika suuressa eristyksessä, ja oleskelujen aikana tutkitaan ihmisen kestävyyttä tällaisissa syvän avaruuden olosuhteissa. Miehistöt tulevat tekemään kuu-mönkijöiden ohjausta lähietäisyydeltä, sekä miehitettyjä laskeutumisia Kuun pinnalle.
Kuu-aseman rakentaminen oletettavasti alkaa vuonna 2028 https://www.space.com/21583-moon-base-lunar-colony-photos.html. Siis eipä aikaakaan, kun kuussa olo on jo ihan normaalia ihmisen touhua, kuten ISS:llä nykyään. Ja hiukan pidemmän tähtäimen tavoitteena on lähteä Gateway portilta Marsiin.
Kun niin moni asia pyritään avaruustoiminnassa miniatyrisoimaan (cubesatit, jne), niin miksei sitä voisi soveltaa tähänkin?
Eli olisiko järkevämpää lähettää lihasäilykepurkeissa kuuhun ja sen kiertoradalle ihmisten sijasta hiiriä? Hiirille nimittäin voidaan rakentaa melko mukavat olohuoneet paljon pienempään tilaan, ja jopa keinotekoisen painovoiman luonti onnistuu helpommin. Esimerkiksi tässä NASAn MICEHAB nimisessä projektissa:
https://www.youtube.com/watch?v=qSZvelHqlqY
Lisäksi, koska hiirisukupolvia syntyy parhaimmillaan useita yhden vuoden aikana, niiden geneettinen sopeutuminen avaruuden rajuihin olosuhteisiin on paljon nopeampaa kuin ihmisellä. Geeniteknologialla voitaisiin sitten myöhemmin siirtää parhaiten kuun, Marsin, jne. painovoima- ja säteilyolosuhteisiin sopeutuneiden hiirten ”avaruusgeenejä” myös ihmisalkioihin.
Kuulostaako kivalta?
Tässä vielä toinen video, josta näkyy että hiiret osaavat muutenkin sopeutua kaikenlaisiin vastaantuleviin tilanteisiin, kuten vaikkapa nollapainovoimaan:
https://www.youtube.com/watch?v=q7lgj3aZ8dU
Nick Nielsenin blogit sivuavat usein hieman yleisemmin näitä aiheita. Mm. seuraavissa artikkeleissa:
https://www.centauri-dreams.org/2014/02/21/extraterrestrial-dispersal-vectors/
https://www.centauri-dreams.org/2015/05/29/transhumanism-and-adaptive-radiation/
Ovat aika huikeita nuo Nick Nielsenin visiot ihmisen lajin ja avaruusmatkailun tulevaisuudesta. Hän näkee että avaruuteen siirtymisen ja sopeutumisen myötä ihminen lähtee kehittymään uusiin suuntiin, missä monet nykyiset olemassa olomme rajoitukset tulevat katoamaan. Maasta lähteissä katoavat sidonnaisuus planeetan pinnalle, samoin kuin rajoittuminen tämän planeetan elinkelpoiseen aikaan. Geneettinen muokkaaminen, tekniset apuvälineet, sekä avaruusolojen uudet luonnonvalinta-tekijät tulevat vapauttamaan ihmisen hänen omista fyysisistä ja henkisistä rajoituksistaan. Uudet energiateknologiat tulevat vapauttamaan ihmiset kaikista niistä energian tuottamisen ja kuluttamisen rajoista, jotka tähän asti ovat muovanneet teknisen sivilisaation kehittymistä. Näiden uusien mahdollisuuksien avulla ihmiset voivat tulevaisuudessa itse valita millä tavalla, ja missä ympäristöissä he haluavat elää, joko tässä planeettakunnassa, tai jossakin muissa tähtijärjestelmissä.
Itse luulisin että nuo visiot ovat kovin ylimitoitettuja. Ihminen on kuitenkin täysin tämän planeetan olosuhteista ja eliökunnasta riippuvainen laji. Nuo visiot voisivat toteutua nyt kuviteltavissa olevan tulevaisuuden aikana vain sitä kautta, että ihmisen sijasta niissä on avaruusmatkaajana ja toimijana teknillinen keinoäly. Robottiset ”elämänmuodot” toki voisivat kestää olosuhteissa jotka ovat biologisille elämänmuodoille liian ankarat. Ne voivat säilyä toimintakykyisinä, eristyksissä, ja sekä fyysisesti, ”psyykkisesti” ja ”kulttuurisesti” toimintakykyisinä, vaikka vuosituhansien ajan, mitä matkat eri tähtijärjestelmiin kestäisivät. Ja kun ne kuitenkin olisivat ihmisen tuottamia ”elämänmuotoja”, ehkä jopa osittain biomateriaaleista rakennettuja, niin voidaanhan ajatella että niidenkin kautta ihmisen kulttuuri ja teknologia pääsee valloittamaan galaksin tähtijärjestelmiä.
Mutta oikeasti, minä itse kovasti ihmettelen mitä ovat ne motiivit jotka ajavat ihmisiä nyt levittäytymään, tavattoman suurin kustannuksin, uusille taivaankappaleille. Onko tavoitteena uusien alueiden valloittamisen ja elämän piirin laajentamisen halu ja pakkomielle? Vai luksus-paratiisien rakentaminen niille joilla on varaa maksaa rajattoman suuria hintoja siitä että heille rakennetaan uusia design-maailmoita? Vaiko uusien kaupallisten projektien toteuttaminen? Vaiko pakopaikkojen rakentaminen sitä vaihetta varten jolloin elämä kotiplaneetalla käy mahdottomaksi Auringon kuumenemisen ja lopulta laajenemisen ja sammumisen takia? Ainakin tämän viimeisimmän pelastussuunnitelman rakentaminen tuntuu hyvinkin ennenaikaiselle hätävarjelun liioittelulle. Tärkeämpää tässä vaiheessa olisi ponnistella tämän yhden elinkelpoisen taivaankappaleen pitämiseksi elinkelpoisena.
Vai olisikohan tässä kuitenkin takana sellainenkin visio että olot tällä planeetalla voivat suhteellisen nopeassa aikataulussa käydä aika tukalaksi?
Robotit ovat vain koneita, ne eivät elä, ja keinoäly on enimmäkseen vain markkinointitermi. Robotit rakentavat avaruusasumukset asteroidien raaka-aineista, mutta niitä ohjaa ihminen, tavalla tai toisella. Samaan tapaan kuin esimerkiksi syvänmeren öljynporauksessa ihminen ohjaa koneita pinta-aluksesta käsin. Ainoa isompi ero on kommunikaatioviive, mutta asia ei kaadu siihen. Esimerkiksi raaka-aineet voidaan ensin kuljettaa asteroidilta Maa-Kuu -systeemiin ja tehdä vaativampi jalostus vasta siellä, jolloin viive on vain 2 sekuntia. Jos se on liikaa, aina on mahdollista sijoittaa muutama avaruuslentäjä perinteiseen alukseen työmaan lähelle, jolloin he voivat ohjata töitä viiveettömästi. Tai sitten voidaan investoida enemmän autonomiaan ja käyttää samaa toimintastrategiaa kuin Mars-luotaimissa. Joka tapauksessa, sitten kun ensimmäinen isompi avaruusasumus on valmis, ihmiset muuttavat sisään ja ohjaavat seuraavien asumusten teon viiveettömästi oman asumuksensa sisältä.
Jo kauan työt on tehty pääosin koneiden avulla. Puhdas käsityöhän on harvinaisempaa. Kaivinkone, nosturi, metsäkone, lentokone… olemme tottuneet siihen että ihminen istuu ohjaamossa ja kääntelee vipuja. Mutta ohjaaja voisi olla myös koneen ulkopuolella datalinkin päässä. Lisätään vain videokamerat, jotka korvaavat ohjaamon ikkunat. Niin ei vain kovin usein menetellä. Tradition vuoksi, ja kun ei koeta pakottavaa tarvetta. Paitsi sodankäynnissä, missä etäohjatut lennokit ovat arkipäivää. Etäisyys voi olla pitkäkin. Vasta maapalloa isommilla etäisyyksillä kommunikaatioviive alkaa purra.
Kysymys on tämä: kenen eduksi ja hyväksi, millä motiivilla tämän pitäisi tapahtua? Ei kai pelkästään siksi että ”se on mahdollista”, tai siitä syystä miksi USA aikoinaan meni Kuuhun, presidentti Kennedyn sanojen mukaan, siksi että ”se on vaikeaa”. Ei kai liene niin että kaikki se mikä on mahdollista, pitää toteuttaa, ja vielä mahdollisimman nopeasti. Kai ihminen on sellainen vastuullinen laji, että sen kuuluu myös valita, ja perustella.
Tähän kuuluu sama kysymys kuin edellesiin kommenttiin: Miksi? Pitäisiko tämän tapahtua siksi että etätyöskentely on mahdollista? Samoin kuin: pitäisikö sotaa käydä siksi että se on nyt ”helppoa ja turvallista”, etäohjatuilla aseilla? Kerro minulle miksi? Pelkkä aluevaltaus ei riitä syyksi — jos se olisi ihmisen olemassaolon ensisijainen tavoite, niin olisimme no vallanneet Etalämantereen ja merien pohjat. Nekin ovat aivan toimintakelpoisia ja asuinkelpoisiakin kohteita, kun ne voidaan rakentaa asuinkelpoisiksi tiloiksi ”etänä”. Ja matkat ja kustannukseet ovat varmasti edullisemmat kuin avaruuteen mennessä, samoin nämä ympäristöt ovat ihmiselle suotuisammat kuin avaruus.
Oma motiivini on ”koska se on helppoa”, ja koska levittäytyminen on elämän perusominaisuus jota en koe tarvetta sen kummemmin perustella.
”Koska se on vaikeaa” on minusta huono motiivi. En juuri kannata sellaisesta syystä tehtävää avaruustoimintaa, koska koen että se voi ennemminkin hidastaa kuin nopeuttaa avaruuden asuttamista. En innostu esim. USA:n tai Kiinan valtioiden tällä hetkellä tekemästä avaruustoimintaa, koska niissä on näyttämisen halu ja kustannustiedottomuus takana. Tutkimusmaailma, startup-firmat ja SpaceX tietävät miten homma voidaan tehdä kestävällä tavalla.
Avaruusasumuksen edut ovat jatkuva auringonvalo ja luonnonkatastrofien puuttuminen. Tätä yhdistelmää ei maapallolla ole juuri missään. Energiaa ja ruokaa ei tarvitse säilöä.
Etelämantereelta ja meren pohjasta puuttuu ainakin auringonvalo ajoittain tai kokoknaan.
Aluevaltaus ei ole sinänsä se juttu, vaan elämän kolme kovaa: auringonvalo (tai muu energia), vesi, ja ravinteet/rakennusaineet. Ihminen voi järjestää ne avaruuteen, sekä itselleen että sille ekosysteemille jossa hän haluaa asua. Maapallolle niitä taitaa olla vaikeampi järjestää lisää, siihen nähden mitä täällä luonnostaan on.
No, okei. Jos se on helppoa, niin mikäs siinä sitten. Mutta pitää vielä vähän epäillä noita manitsemiesi resurssien helppoa saatavuutta. Kun suojaava happi/otsoni ilmakehä puuttuu niin auringonvalo on tappavaa UV-säteilyä. Vettä on kovin niukasti sekä Kuussa, Marsissa että asteroideilla. Happi puuttuu – ja josko sitä voidaankin tuottaa vedestä, tai mineraaleista, niin sen ylläpitäminen tarvitsee täysin ilmatiiviin suojan, sekä aika paljon fotosyntetoivia kasveja tai mikrobeja, tai geo-teknologiaa… Sitten, kun tuo tehokas hapen tuotanto/hiilen sidonta koneisto on käynnissä, niin sitten tarvitaan yhtä tehokas (biologinen tai geologinen) koneisto hapettamaan hiili takasin hiilidioksidiksi. Monimutkainen kokonaisuus, jonka pitäisi lähteä pyörimään ”omalla painollaan” autonomisesti, jotta se olisi riitvävän robusti. Se tarvitsee nyös riittävän ison eli kriittisen massan, niin ettei se romahda teknologian kulumisen myötä.
Ehkä tämä on se suuntä mihin teknologinen sivilisaatio kehittyy. mutta mun mielestä ei tarviis pitää tämän kanssa kiirettä, niin että kuitenkin koko ajan ensisijaisesti turvataan sivilisaation säilyminen tällä planeetalla. Olemme kuitenkin vielä hyvin pitkään riippuvaisia tästä ”turvapaikasta”. Ja varmasti haluammekin pitää tämän kotiplaneetan elinkelpoisena, hamaan tulevaisuuteen. Tuleville sukupolville, tuleville lajeille, tuleville teknisille sivilisaatioille.
Biosfäärin C, H ja O tuodaan alunperin hiilen ja veden muodossa. Kasvit tuottavat hapen. Vettä tarvitaan massallisesti joka tapauksessa selvästi vähemmän kuin seiniä, ja hiiliasteroideilla sitä pitäisi melko kivasti. Flooran tyyppi (esim puita vai ei) vaikuttaa siihen paljonko vettä tarvitaan.
Riittävä ilmatiiviys saattaa olla merkittäväkin haaste, luulen. UV-suotimet ovat käsittääkseni helppoja.
Viime vuonna sanoin että jos 300 vuoden päästä merkittävä osa ihmisistä ei asu avaruudessa, olen hämmästynyt. Mutta tällä hetkellä näyttää siltä että jo 10 vuoden sisällä voisi alkaa tapahtua isoja asioita.
Lyhyellä tähtäimellä iso juttu on satelliittipohjainen langaton netti ja erilaiset reaaliaikaiset ja avoimet maapallon monitorointisatelliitit. Niillä saattaa olla yllättäviäkin yhteiskunnallisia vaikutuksia. En esimerkiksi tiedä miten totalitaarinen valtio pystyisi teknisesti blokkaamaan satelliitin kautta tulevan netin. Nämä eivät suoraan liity avaruusasumuksiin, mutta molempien mahdollistajia ovat BFR-raketit kilpailijoineen.
Olen tuota hiiri-ideaa usein miettinyt. Voisi rakentaa suljetun ekosysteemin, jossa hiiret ovat ravintoketjun huipulla. Sukupolvikin on pikkunisäkkäillä mukavan nopea.
Jos ihminen haluaa asua avaruudessa, tarvitaan keinopainovoima. Joten hiirillekin sama. Mutta silloin olot ovat niin maankaltaiset että sen kokeileminen avaruudessa tuntuu oikeastaan turhalta. Mistä hiiret edes huomaisivat että kotikapseli on avaruudessa?
Joten säästetään rahaa vielä enemmän: rakennetaan suljettu hiiriekosysteemi, mutta ei lennätetä vaan jätetään maahan. Kukahan innostuisi siitä?
…. kiintoisa ajatus. Mutta voi olla vaikea saada pysymään tasapainossa pelkkien hiirten kanssa. Jos siellä on ihan hyvä oltavat, eikä mitään lisääntymistä rajoittavaa tekijää, niin hiiret varmaan nopeasti lisääntyvät niin että syövät loppuun kaiken sen mitä on syötävänä, ja kuolevat sitten nälkään…. Luulen että kestävän ekosysteemin pitää olla aika monipuolinen, mukaanlukien hajottajat. Mutta tuollainen koe toki pitäisi tehdä. Pitäis miettiä mitkä ovat ne lajit, perustuottajat ja kuluttajat, jotka voivat pitää yllä stabiilin ekosysteemin. Ilman ihmistä.
Totta. Ihmisten tapauksessa populaatio ei ylikansoittaisi asumustaan, koska se rakentaisi lisää asumuksia tai säätelisi syntyvyyttään. Joten hiirillä kokeiltaessa pitäisi tehdä niin että kun populaatio kasvaa liian tiheäksi, sitä rajoitetaan jotenkin teknisesti. Hajottajat toki tarvitaan, eli multaa ja siellä pieneliöitä ja sieniä, jotta kuolleet hiiret ja karike hajoavat.
Tuollaisen eläinpopulaation määrä yleensä vaihtelee tai heilahtelee populaatiossa. Ainakin jos siellä on iseampi parametreja jotka vaikuttavat siihen. Koko systeemin kokoonpano voisi vaihdella paljonkin, samoin sen energialähteet ja olosuhteet. Joku ekologi voisi varmaan tehdä tästä kiintoisan tutkimukse
Toistan aikaisemmin täällä sanomani ja kerron uudelleen mielipiteenäni, että valtaosa kuun, lähiplaneettojen ja koko universuminkin tutkimiseen suunnatuista varoista ja aivokapasiteetista tulisi tänä päivänä valjastaa maapallon pelastamistalkoisiin.
Henkilökohtaisesti, olen aivan samaa mieltä. Eikä tuonne avaruuteen ainakaan pitäisi mennä taloudellisia voittoja tavoitellen, niinkuin nyt näyttää olevan. Kuitenkin ne projektit tehdään Maa-planeetan resursseja taivaan tuuliin polttamalla.
Samaa ja eri mieltä… Tässä asiassa on niinsanotusti monta monessa. Ensinnäkin, en näe että tämä valtiollinen toiminta jota blogikirjoitus kuvaa johtaisi muuhun kuin resurssien tuhlaukseen ja alihankkijoiden lyhyen tähtäimen voitontavoitteluun. Toisaalta, yksityispuoli (Musk) näyttää tekevän asioita kertalukuja halvemmin ja nopeammin ja heillä on siihen rahoitusmalli internet-palvelun tarjoamisesta. SIinä mielessä olen sitä mieltä että avaruuteen pitäisi mennä nimenomaan taloudellisia voittoja tavoitellen, koska se on se tapa millä mikään asia tässä maailmassa ylipäätään tapahtuu. Nimittäin jos voittoja ei ole tiedossa, juttu taantuu pioneerihenkiseksi seikkailuksi vähän samaan tapaan kuin joku Mount Everestillä käyminen. Kysymys on kai lähinnä siitä haetaanko aitoa pitkän tähtämen taloudellista hyötyä (mikä on positiivinen asia) vai joidenkin alihankkijoiden lyhyen tähtäimen voittoja julkisista varoista (mikä on huono asia).
Tämä on todellakin kovin monitahoinen kysymys: Mihin suuntaan, millä motiiveilla ja millä kannustimilla pitäisi ihmiskunnan suunnitella tulevaisuuttaan? Viimeiset 100 vuotta on toimittu puhtaasti markkinatalouden ja maksimaalisen taloudellisen kasvun periaatteilla; kehitysta on ajanut toki myös tiede ja innovaatiot, mutta käytännön tason sovelluksiksi ne ovat muuttuneet kaupallisten toimijoiden käsissä. Ja ihmiskunnalle on tarjottu kaikkea hyvää ja kivaa ja hyödyllistä: tehokasta elintarviketuotantoa, koulutusta, terveydenhoitoa, korkeaa elintasoa, yksityisautoilua, avointa internettiä ja massamediaa, kulutushyödykkeitä joka lähtöön… Tätä kaikkea lähinnä meille hyvinvoiville länsi-ihmisille, mutta toki kaikki ihmiset maailmassa haluavat samaa, ja yhtä paljon; tasa-arvokin on kaikkien ihmisten oikeutettu vaatimus… Siis hyviä asioita on tapahtunut — mutta nyt ollaan kuitenkin siinä että elämme täällä täysin yli varojemme, tai ainakin yli planeetan kantokyvyn rajojen. Tämä johtunee siitä että puhtaat kapitalistiset talousmallit eivät ole kiinnostuneita ottamaan vastuuta oikeista luonnonvarojen tai ympäristön pilaantumisen kustannuksista, tai toimintansa seurauksista. Koko planeetan elinkelpoinen ympäristö on uhattuna. Nyt tämä sama kaupallinen toimintamalli ollaan laajentamassa uusiin ulottuvuuksiin, ja viedään se, resursseista tai energiakustannuksista välittämättä, jo muille taivaan kappaleille… Jäljet pelottavat!!
@Erkki Tietäväinen: ”… valtaosa kuun, lähiplaneettojen ja koko universuminkin tutkimiseen suunnatuista varoista ja aivokapasiteetista tulisi tänä päivänä valjastaa maapallon pelastamistalkoisiin.”
En näe näitä kovinkaan vastakkaisina asioina. On monesti sanottu, että Apollo 17-lennolla otettu ”Blue Marble” valokuva vauhditti ihmisten ympäristötietoisuutta, kuinka hieno planeetta meillä on, ns. ”Spaceship called Earth”.
Ja avaruustutkimus on muutenkin omiaan antamaan ihmisille omaa takapihaa laajemman perspektiivin asioihin, ml. käsitystä siitä miten voi käydä, jos asiat menevät todella pieleen (vrt. Venus). Samoin Biosphere II:n kaltaiset projektit.
Lisäksi esimerkiksi aurinkokennoja tuskin koskaan olisi kehitetty sille hinta- ja hyötysuhteen tasolle, jolla ne ovat nykyään, ellei niitä olisi tarvittu ensin vuosikymmeniä satelliittien energianlähteinä, missä voitiin käyttää hyvin kallistakin teknologiaa, joka on sitten halventunut maanpäällä kannattavaksi massaenergiantuotannon muodoksi vasta viime vuosina. Sama varmasti pätee moniin muihinkin uusiin ”puhtaisiin” teknologioihin: esimerkiksi polttokennot ja mahdollinen ”vetytalous”.
Ilmastotutkimuksen kehittymistä on varmasti auttanut se, että on päästy tarkemmin tutkimaan muiden planeettojen (ja kuiden) verrokkisysteemejä. Eksoplaneettojen kaasukehistä varmasti saadaan vielä yllättäviä tuloksia kun havaintolaitteet kehittyvät.
Lisäksi muiden auringonkaltaisten tähtien aktiivisuusjaksojen seuraaminen ja selvittäminen auttanee erinäisten ilmastoskeptikkojen kahjoimpien teorioiden kumoamisessa.
Tässä lieneekin suurelta osin kysymys siitä millaisilla motiiveilla ja tavotteilla sinne avaruuteen mennään. Onko tavoitteena käynnistää avaruusteolllisuus ja -kaivostoiminta, jonka tavoitteena on tuottaa toimijoilleen suurta taloudellista voittoa — vai onko ensisijaisena tavoitteena lisätä ihmiskunnan ymmärrystä kaikesta, kuten oman planeettamme ja aurinkokuntamme toiminnasta.
Tuo taloudellinen toiminta arveluttaa minua siksi, että sen kustannukset kuitenkin maksetaan Maan taloudellisilla resursseilla. Avaruudesta louhittuja tuotteita ja rikkauksia ei todennäköisesti palauteta tälle planeetalla, vaan niillä rakennetaan jotakin sinne missä ne ovat — onpa se sitten Kuussa, tai Marsissa, tai asteroideilla. Tietysti siinä sivussa voi syntyä keksintöjä jotka ovat käyttökelpoisia myös Maassa, mutta onpahan myös kovin kalliit kehittelykustannukset.
Tuo taloudellisten voittojen ja kustannusten luonne on aika epäselvä käsitekokonaisuus. Monesti ajatellaan että sekä kustannukset että voitot ovat pelkkää rahaa. Oikeasti lienee niin että todelliset kustannukset ovat luonnonvaroja. Todelliset tuotot, eli avaruuskaivosten tuottamat tuotteet, jäävät sinne missä ne ovat. Yrittäjien voitot, eli raha, ovat oikeasti valtaa, jonka avulla täällä Maan pinnalla voidaan käyttää rajallisia resursseja, vaikkapa siihen että pidetään yllä avaruuskaivostoiminaa ja -matkailua. Siis koko toiminta itseasiassa toteutetetaan Maan rajallisten resurssien avulla.
@Kirsi Lehto: Oleellista Nielsenin kirjoituksissa on hänen paljon tavallista pidempi aikaperspektiivinsä. Se ei aina tarkoita naiivia tulevaisuudenuskoa tai tekno-optimismia, sillä hän pohdiskelee myös vähemmän hohdokkaita tulevaisuudenkuvia.
Tässä pohdintaa ilmastonmuutoksesta:
https://geopolicraticus.tumblr.com/post/181183064307/david-attenborough-and-the-collapse-of
ja merenpohjaan pudonneiden konttien myöhemmästä kohtalosta:
https://geopolicraticus.tumblr.com/post/189448756442/a-little-big-history-of-shipping-containers
Toisessa blogissa viimeisin kirjoitus ”Intermittancy and Energy Infrastructure”, on sen sijaan nykyhetken energiapoliittiseen keskusteluun liittyvä kannanotto, jonka pointti on se, että ihmiskunnan tulisi energiankäytön suhteen opetella elämään taas luonnon (siis auringon ja tuulen) rytmien mukaan, vaikka se tapahtuisikin teollisessa mittakaavassa:
https://geopolicraticus.wordpress.com/2019/11/27/intermittancy-and-energy-infrastructure/
Nuo linkittämäsi blogikirjoitukset todella avaavat hyvin tätä historiallista tilannetta missä me olemme nyt, ihmiskuntana. Koko planetaarinen ympäristömme on muuttumassa, sekä suurten geologisten prosessien että ihmisen toimien vaikutuksesta. Maan eliökunta on monet kerrat, aina uudelleen, joutunut sopeutumaan monenlaisiin geologisiin ja ilmastollisiin muutoksiin, ja monesti myös suurten sukupuuttojen kautta. Ihmisen tekninen sivilisaation, ajatellaanpa se sitten joko 10 000 vuotta vanhaksi maatalous-kulttuuriksi tai 200 vuotta vanhaksi teolliseksi kulttuuriksi, on niin nuori että sen koko olemassaolo sijoittuu sellaisiin olosuhteisiin, jotka meistä ovat näyttäneet pysyville ja vakaille, ja juuri sopiville. Koko teollinen kulttuurimme ja hyvinvointi on rakennettu sen käsityksen varaan että resursseja riittää loputtomiin, ja että maailma ympärillä pysyy samanlaisena. Nyt nähdään että mikään ei ole pysyvää. Nyt muutokseen pitäisi osata sopeutua, ja muuttaa käytäntöjä niin että siitä selviydytään, jollakin tavalla. Nähdäkseni ratkaisu ei ole se että jollekin maksukykyiselle ryhmälle rakennetaan pakopaikka jollekin toiselle taivaankappaleelle. Oma planeettamme on kuitenkin ainoa paikka tässä aurinkokunnassa joka tarjoaa elinkelpoiset olosuhteet millekään kompleksille elämänmuodolle. Näin ainakin seuraavin useiden satojen miljoonien vuosien aikana, ennekuin Aurinko alkaa luonnostaan hissukseen lämmetä.
En ajattele että oikea vastaus olisi luopua teknisestä kulttuurista ja palata johonkin kivikautiseen tai esiteolliseen elämäntapaan – vaikka kuka tietää, jos yhteiskuntamme romahtavat niin noinkin voi käydä. Sen sijaan, ihmiskunnan pitää käyttää kaikki älynsä, kekseliäisyytensä ja voimavaransa siihen että löydämme ja kehitämme sellaisia elämäntapoja joilla selvitään, mahdollisimman mukavasti, tulevina suurten muutosten aikoina. Ja näiden ratkaisujen pitää olla myös moraalisesti kestäviä, globaaleja ja tasa-arvoisia. Jos kysymys on maailman pelastus-operaatiosta, niin siitä ei voi repiä suuria taloudellisia voittoja – eli jatkuvan talouskasvun ajatus ei sovi tämän operaation perustaksi.