Vihreitä juhannusmietteitä
Viime aikoina on tullut aikalailla murehdittua jotakin sellaista että ”kuinkahan tässä vielä käy?” Kuinka käy yhteiskunnalle, ihmiskunnalle ja koko planeetan eliökunnalle, kun ihmisen touhu täällä on niin hillitontä ja holtitonta. Luonnonvaroja haaskataan, ilmaa pilataan, ilmastoa muutetaan ja suuret ravintoketjut tukahdutetaan kaiken maailman mikromuoviroskaan; varmaan on päässyt tämän sävyisiä murinoita lipsahtamaan joihinkin blokeihinkin.
Mutta annapa olla, ettei jäisi pelkäksi murehtimiseksi ja murisemiseksi, niin koetan tässä tarjoilla joitakin ratkaisuja näihin maailman ongelmiin.
Joku varmaan nyt taas loukkaantuu ja huomauttaa että tämän ei kuulu olla mikään politikointipalsta, vaan pelkkää tiedettä. Puolustaudun sillä että tämä yrittää olla astrobiologiaa. Astrobiologia nimittäin tutkii paitsi elämän edellytyksiä ja syntyä maailmankaikkeudessa, myös sen selviytymismahdollisuuksia tulevaisuudessa. Tässä koetan miettiä miten me, tekninen sivilisaatio, voisimme selviytyä siitä primitiivisestä pakkomielteestä että meidän pitää elää koko ajan niin leveästi, ja niin tuhlaisevasti kuin suinkin mahdollista. Miten voisimme jotenkin ymmärtäväisesti vähentää ympäristöhaittoja, ja jopa niin ettei kulutustasoa edes tarvitsisi paljoa muuttaa, vain suunnata toisella tavalla.
Ehdottaisin että pyrittäisiin luopumaan sellaisista ”turhista” ympäristöä kuormittavista kulutustuotteista ja –tavoista, sellaisista jotka voidaan (jopa helpostikin) korvata harmittomilla. Tässä pari sellaista joista voitaisiin luopua:
- Luovutaan sementti-(eli klinkkeri-) rakentamisesta. Tämän rakennusmateriaalin valmistaminen kuluttaa ihan hillittömän paljon energiaa (n. 4500 – 5000 MJ klinkkeritonnia kohti), lisäksi kuivuvasta sementistä vapautuu ihan hillittömän paljon hiilidioksidia (n. 700 kg klinkkeritonnia konti) (tiedot löytyvät sivulta https://betoni.com/tietoa-betonista/perustietopaketti/betoni-rakennusmateriaalina/sementti-seosaineiden-kaytto/)
- Luovutaan fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Tai paremminkin, nämä pitäisi hinnoitella sen verran korkealle että korvaavat vaihtoehdot tulevat edullisemmaksi.
- Luovutaan turhien tarvikkeiden kuskaamisesta mantereelta toiselle, edestakaisin. Kuskaamme nyt rapa-halvalla tuotettuja halpis-tuotteita idästä länteen, tuote-massat päätyvät täällä pian jätteiksi, ja ongelmallisimmat jätteet kuskataan taas lännestä itään. Tämä on härskiä touhua: käytämme hyväksemme köyhää halpatyövoimaa lähes samaan tapaan kuin aiemmat sukupolvet ovat käyttäneet siirtomaita, tai pahimmillaan, orjatyövoimaa. Samalla pilaamme planeetan ilmakehää ja meriä, kun valtavat tankkeri-laivastot rahtaavat turhaa tavaraa mantereelta toiselle, polttoaineena se kaikista halvin raakaöljy. ….. Tiedän että tämä ehdotus kuulostaa ihan Trumpilta, mutta silti, turhan tavaran rahtaaminen tuntuu aika idioottimaiselle, niin kannattavaa maailmankauppaa kuin se onkin.
Ja tässä korvaavia mahdollisuuksia:
Semettiteollisuudesta ja betonirakentamisensta voitaisiin luopua, aika pitkälle, jos korvattaisiin ne uusiutuvilla bioraaka-aineella, eli puulla. Tosin perustukset ja muut kantavat rakenteet tarvitsevat edelleen rautaa ja sementtiä, mutta seinät voisivat tulla puusta. Hirsi- tai puuelementtirakentaminen olisi myös valtavan paljon laadukkaampaa ja asuinystävällisempää, se tuottaisi todellista elämisen tasoa. Pitkäikäiset tuotteet toimisivat myös ikänsä ajan hiilivarastoina.
Biopolttoaineella eli puulla olisi mahdollista korvata myös suuri osa fossiilisista polttoaineista ja muista raaka-aineista, jos vain metsät saataisiin kasvamaan riittävän tehokkaasti. Ja huomatkaa, tämä energia olisi koko ajan hiilineutraalia, jos uusi metsä kasvaa kaadetun tilalle.
Puuraaka-aine voitaisiin myös muokata nestemäiseen muotoon ja käyttää liikenteen biopolttoaineena; myös tämä polttoaine olisi hiilineutraalia. Ei sitten tarvitsisi rahdata palmuöljyä planeetan toiselta puolelta, ja tuhota siellä sademetsiä tuon näennäis-ekologisen polttoaineen tuottamiseen.
Puukuiduista voitaisiin tuottaa kankaita ja korvata niillä puuvillan tuotanto, joka kuluttaa valtavia määriä vettä ja kasvinsuojeluaineita, ja halpatyövoimaa maailman köyhissä maissa. Puusta voidaan jalostaa monenlaisia älykkäitä biotuotteita. Varmaan sillä voisi kokonaan korvata myös sellaisen muovikrääsän mitä nykyisin tuodaan itäisiltä mailta, josko monia niistä ollenkaan edes tarvittaisiinkaan.
Olen nyt joinakin päivinä kulkenut metsänomistajakavereiden mukana metsää istuttamassa ja taimikoita katselemassa, ja olen entistäkin vakuuttuneempi siitä että nämä ovat ammattilaisia jotka oikeasti tietävät sen miten metsä kasvaa parhaiten. Tietävät sen siksikin, että heidän elantonsa ja työtulonsa riippuu tästä ammattitaidosta.
Tiedon ja taidon ohella se elanto vaatii paljon pitkäjänteistä työtä, vaikka onkin kysymys luonnontuotteesta ja metsän kasvusta.
”Vihreää” polittiikkaa ja aatetta edistävät tahot voisivat nyt uudelleen harkita näkemyksiään, joiden mukaan vanhat metsät pitää jättää pystyyn seisomaan. He voisivat myös unohtaa ajatuksen siitä, että kaatokypsää metsää ei voisi hakata palstoittain, vaan että puita pitäisi poimia siltä täältä, yksitellen: sellaiseen harrastelumaiseen näpräämiseen ei riitä edes luonnonsuojelijoiden aika, saati sitten niiden ihmisten joiden pitää saada myös jotakin valmista aikaan.
Mielestäni on vielä jotenkin ”halpamainen” vaihtoehto se että kiinalaiset investoivat tänne meille suuriin sellutehtaisiin joiden tuotteena tulee olemaan ”vain” pehmopapereita, jotka sitten taas rahdataan planeetan toiselle puolelle Kiinaan. Olisihan jotenkin fiksumpaa jos itse panostaisimme tuotekehittelyyn. Kannattaisi jalostaa tuo arvokas raaka-aine pidemmälle, vaikkapa sitten hirsi- tai elementtitaloiksi, polttoöljyjä korvaaviksi polttoaineeksi, kankaiksi tai älykuiduiksi. Mutta, kyllähän tietysti kiinalaisetkin pehmo- ja pakkauspaperinsa tarvitsevat.
Jos vielä ajatellaan kaikenlaisen halpatuonnin, sekä tekstiilien että kulutustavaroiden tuonnin vähentämistä: mitenhän siinä kävisi niille lukuisille kehittyvien maiden ihmisille ketkä nykyään saavat elantonsa siitä että tuottavat halvalla kaikenlaisia tarvikkeita länsimaiden markkinoille?
Tähän eettiseen pulmaan ehdotan seuraavaa: nuo kehittyvät kansat alkavat olla tietotekniikan suuria osaajia ja tuottajia. Ajattelen että juuri digitaaliset tuotteet olisivat niitä jotka hyvin sopivat siirrettäväksi, ostettavaksi ja myytäväksi mantereelta toiselle. Ainakaan niiden kuskaamisesta ei synny ympäristöhaittoja. Lisäksi, tuollaisten korkeaa koulutusta vaativien työtehtävien kautta myös he siellä alkaisivat päästä jotenkin vertailukelpoisille työtuloille. Ehkä he siellä voisivat sitten myös mielellään tuottaa ja kuluttaa omat elintarvike- ja kulutustavaransakin, paikallisesti.
Ja metsää kannattaisi kasvattaa, mahdollisimman tehokkaasti, kaikilla mantereilla, missä se vain kasvaa. Metsänhoidon ammattilaisina voisimme kunnostautua jopa kansainvälisesti.
Hyvää juhannusta toivotellen!
Jutussa on oikeastaan yksi pieni virhe, ja se liittyy skaalaan. Koko pohjoisen pallonpuoliskon metsävarat pitää saada käyttöön ennen kuin siitä riittää muovien ja betonin korvaajaksi. Kaikkien ajoneuvojen biopolttoaineeseen sitä ei yksinkertaisesti riitä. Ja pääosa viidakosta pitäisi jättää lähes koskemattomaksi.
Ajatus on sinänsä oikean suuntainen mutta riittämätön. Ainoat riittävät ja ympäristöystävälliset energialähteet ovat ydinvoima ja maalämpö.
No niin, olet oikeassa, ei metsän tuotto kokonaan noita fossiilisia luonnonvaroja voi korvat. Mutta siihen suuntaan, jonkun osan kyllä voi. Ja mikäs olisi sen parempaa kuin että koko pohjoisen pallonpuoliskon lauhkeat vyöhykkeet kasvaisivat metsää – mutta siinä sitten tarvittaisiinkin tehokasta metsätalousosaamista. Blogin lopussa sanonkin: metsää kannattaisi kasvattaa, mahdollisimman tehokkaasti, kaikilla mantereilla, missä se vain kasvaa. Metsän ohella toki myös muita tehokkaasti kasvavia kasveja, mutta metsässä on se etu että se ei edellytä sellaista tehokasta lannoitusta ja jatkuvaa koneellista hoitoa kuin C4-peltokasvit, kuten maissi tai sokeriruoko.
JOKATAPAUKSESSA, fotosynteesi on ainoa keino millä hiilidioksidi saadaan sidottua käyttökelpoiseen biomassamuotoon, ja saadaan otettua talteen ja korvaamaan fossiilisia materiaaleja.
Väite että Suomessa osattaisiin kasvattaa metsää jotenkin erityisen hyvin on usein toistettu, mutta saattaa olla pohjimmiltaan myytti. Metsä kasvaa Suomessa koska ilmasto on sille erityisen suotuisa. Toisin on monessa muussa paikassa.
Mitä tulee ilmaston lämpenemiseen, siitä huolestuminen on alkanut saada yhteiskunnassa psykologisesti huolestuttavia apokalyptisiä piirteitä. Ilmiö on todellinen ja se johtuu kasvihuonekaasuista, mutta sen seurauksia tupataan julkisuudessa liioittelemaan – ilmeisesti vinoutuneena vastareaktiona sille että toiset taas irrationaalisesti eivät ole uskovinaan edes koko ilmiön olemassaoloon. Suurin lämpenemisefekti tulee korkeilla leveysasteilla, mutta täällä luonto on tottunut suuriin vuosittaisiin vaihteluihin; tämä ja viime kesä ovat hyvä esimerkkipari. Kasvillisuusvyöhykkeet siirtyvät, mutta entä sitten.
Metsässä elävien lajien kannalta pahin vaihtoehto on se jos metsä kaadetaan ja muutetaan pelloksi, tai yksilajiseksi puupelloksi. Minusta tilapäisratkaisuna ennen johonkin kestävään siirtymistä on parempi käyttää fossiilisia polttoaineita ja sietää muutama asteen kymmenys enemmän lämpenemistä kuin muuttaa metsiä laajassa mitassa ruoho- tai puupelloiksi jotka ovat alkuperäisen luonnon monimuotoisuuden kannalta arvottomia. Tietysti pienimuotoinen metsien hakkuu ja pilkkominen pelloilla taas päinvastoin lisää paikallisesti monimuotoisuutta – synkkä ikikuusikko kun on sekin suhteellisen vähälajinen ympäristö verrattuna sekametsään tai laidunmetsään.
Kestävä ratkaisu olisi ammoniakin valmistus aurinkosähköllä aurinkoisissa maissa ja käyttö polttonesteenä öljytuotteiden tapaan. Tai periaatteessa vaihtoehtoisesti vedyn, mutta ammoniakkia on paljon helpompi säilöä ja siirtää. Tai sitten jos LENR-kehityshankkeet joita on käynnissä monella taholla onnistuvat ja tuottavat saasteettoman ja pieniskaalaisen ydinenergian, niin sitä kannattaa varmaan ruveta käyttämään.
Kiitos Pekka näistä ”vastapuolen” argumenteista joiden mukaan tehokas metsänhoito uhkaa biodiversitteettiä. Kuitenkin, tässä ihan pikaisesti esitän vastakkaisia näkemyksiä:
-suomalaisessa metsänviljelyssä ei edes pyritä mihinkään ”puupelto” tyyppiseen monokulttuuriin, vaan pyritään saamaan uuden puuston kasvu tehokkaaseen kasvuus, niin että taimikkoon kasvaa tehokkaasti myös sitä mitä toivotaan, kaiken muun ohella. ”Puupeltoja” ei näihin kivikkoihin ja louhikkoihin saisi syntymään vaikka haluaisikin. Sitäpaitsi metsänhoidon yksi hieno filosofia on että se on luonnontuote joka saa kasvaa omaan tahtiinsa, villinä, ja sekaisin kaiken muun kasvillisuuden kanssa, ilman mitään turhaa hoitopanosta. Se on matalan intensiteetin tuotantoa. Sen verran sitä vain hoidetaan että se haluttu puulaji siellä pääsee myös kasvamaan, sen kaiken muun seassa.
-nuoret kasvavat taimikot ovat valoisia metsiä joiden biodiverisiteetti on huipussaan; jonkinlaista perkaamista ja pesaikon raivaamista edelleen tarvitaan jotta se haluttu puulajikin sieltä pääsee jotenkin pinnistämään ylös päin
-harvennushakkuuvaiheet tarvitaan jotta laatupuulle jää tilaa kasvaa SUUREKSI ja käyttökelpoiseksi vaativiin tarkoituksiin, esim. sata vuotta kestäväksi rakennusmateriaaliksi.
-kaikista yksipuolisin monokulttuurivaihe on se missä täyskasvuinen puusto täyttää koko latvuston kasvutilan, ja tehokkaasti varjostaa alle jäävän maa-alan. Se on komea luontotyyppi, jossa viihtyvät hyvin kaikenlaiset pieneliöt, sienet ja muut lahottajat ja tuohaiset, mutta se ei ole enää mikään toimiva hiilinielu. Se kannattaa korjata pois ja käyttää johonkin suureen raaka-ainetarpeeseen mieluummin kuin jättää metsään lahoamaan ja hajoamana, ja toimimaan hiilidioksidilähteenä.
Lisää argumentteja:
Metsä kasvaa tehokkaasti lauhkeilla havumetsävyöhykkeillä, kuten meillä Suomessa – siis tämähän on mitä parhain syy kasvattaa metsää täällä. Metsä on meidän suurin luonnonvaramme, kaikissa muodoissaan ja merkityksissään, sekä biomassan raaka-aineena että kaikenlaisen virkistyksen lähteenä.
Mutta jotta metsä kasvaa, ja jotta se olisi monipuolinen ja tehokkaasti eri laisia kerroksia (myös maaperän varvukkoa ja marjoja) tuottava ekosysteemi, sitä on hoidettava. Hoitamaton metsä kasvaa vain pusikkoa, joka vuosien mittaan venyy riukumaiseksi tiheiköksi johon ei mahdu edes sekaan kävelemään, ja joka ei tuota juuri mitään muuta käyttökelpoista kuin kevyttä polttopuuta. Katsokaapa vaikka laajoja ”koivumetsiä” tuolla itänaapurin puolella.
Metsä kasvaa tehokkaasti Pohjoismaissa, missä sitä hoidetaan tehokkaasti ja johdonmukaisesti. Vastaavia ilmastovyöhykkeitä olisi todellakin esim. itänaapurissa, mutta puun tuotto on siellä hyvin huonotehoista, ja huonolaatuista. Samoin Kanadassa – tietääkseni – ei hoideta metsiä samalla tavalla systemaattisesti kuin pohjoismaissa.
Tuo systemaattinen metsänhoito vaatii hyvin pitkäjänteistä työtä: Uudistettavat metsäalat joudutaan (kevyesti) muokkaamaan, istuttamaan, raivaamaan vesakoista useampaan kertaan,ja harvennushakkaamaan useampaan kertaan. Rankka työmaa, yhteensä kymmenkunta kertaa, ja tuloksen korjaavat vasta seuraavat sukupolvet.
-lisäargumentti tehokkaan metsänkasvatuksen puolesta: raaka-aineita ja energiaa kuitenkin tarvitaan tässä maailmassa; näille tarvitsemme jotakin mielekkäämpiä lähtöaineita kuin fossiiliset polttoaineet. Metsän tuottama biomassa on todella hiilineutraalia, silloin kun sitä hajottava käyttö (poltto) korvataan sillä että uutta puustoa kasvaa tilalle. Kasvava metsä on ehdottomasti tehokkaampi hiilinielu kuin on lahoava metsä. Ja metsästä kannattaa korjata talteen kaikki biomassa, siis myös hakkuujätteet, oksat ja risut ja sahatavaran sivuvirrat, ja käyttää ne energiaksi (tai muuhun hyvään ja tarpeelliseen tarkoitukseen), korvaamaan fossiilisia – sen sijaan että jätetään ne metsään turhanpäiten hajoamaan hiilidioksidiksi.
En voi nähdä tehokkaassa metsänkasvatuksessa ja käytössä mitään muuta kuin hyviä puolia.
–
Asiahan on varsin monipolvinen. Kuitenkin jos yksinkertaistaa, taidamme olla asiasta tällä hetkellä enemmän eri kuin samaa mieltä, vaikka yhtymäkohtiakin löytyy. Ajatteluni on myös muuttunut, joskus 20 vuotta sitten muistan ajatelleeni asiasta enemmän samalla tavalla kuin sinä nyt. Nykyään näen biotalouden enemmän uhkana kuin ratkaisuna.
On huolestuttavaa että vaikka näistä ongelmista puhutaan paljon ja monet kokevat niistä jopa turhaa ahdistusta, niitä mielestäni realistisia ratkaisuehdotuksia joita yllä esitin ei kovin paljon tutkita. LENR-tutkimusta on kyllä melko paljon, mutta se on organisoitumatonta, ohutta ja tehotonta koska se tapahtuu lähes pelkästään yksityisellä rahalla. Ammoniakkitaloutta puolestaan ei tutki juuri kukaan, vaan tutkimus keskittyy siltä osin vetytalouteen koska siinä on ilmeisesti enemmän mielenkiintoisia ja vaikeita ongelmia pähkäiltäväksi. Ongelma on että tutkimus etenee – vähän kuin evoluutio – pienten mutaatioiden kautta ja siten etsiytyy ja jää jumiin paikallisiin optimeihin ja viereinen globaalimpi optimi saattaa jäädä löytymättä. Yksittäisen tutkijan on vaikea muuttaa kuviota, koska tutkimusrahoitus ohjaa aika vahvasti sitä mihin tutkimus suuntautuu, ja rahoitus taas on yritysmaailman, poliitikkojen, julkisuuden ja edellisen sukupolven tutkijoiden linjaamaa. Joku hyvä ja realistinen ratkaisu kuten ammoniakkitalous saattaa jäädä kaikkien näiden toimijoiden intressien ulkopuolelle. Se on toisaalta myös rohkaiseva mahdollisuus että maailma ei ole keksintöjen osalta läheskään valmis vaan tuttujenkin asioiden liepeillä ja varjossa on asioita joita ei ole huomattu.
Kyllä, toki näin: uudet inventiot ovat uusia mahdollisuuksia. Ammoniakki- ja LENR-talous voisivat olla iso apu ihmiskunnan energiaongelmiin, ja toteutuessaan varmaankin saattaisivat käyntiin taas uuden ja globaalin taloudellisen kasvun ja kulutuksen hyökyaallon (ja näin varmaan tuleekin käymään). Kuitenkin, tämäkin on hyvin huolestuttava skenaario: jos rajallisten materiaalien (= fossiilisten ja mineraalisten raaka-aineiden) kulutus ja roskiin heittäminen yhä entisestään lisääntyy, tämä planeetta ei kestä sitä saasteen (CO2:n, roskaamisen) ja mineraalien kaivamisen ja autoistumisen taakkaa, eikä myöskään sitä betoni- ja asfalttirakentamisen taakkaa. Näkisin että raaka-aineiden pitäisi olla uusiutuvia, ja kierrätettyjä. Olisi pakko (vaikka taloudellisen kustannuksen pakottamana) vähän miettiä mistä ne tulevat ja mihin ne menevät, ja ajatella että raaka-aineet ovat arvokkaita, eikä pelkkää pois-heitto-tavaraa.
Olen muuten samaa mieltä että aika paljon tutkimusresursseja kaadetaan sellaisiin jo aika loppuun kaluttuihin ”vanhohin ja varmoihin nakkeihin”; esim. vety -polttoaineen kehittelyyn, joista tulokset ovat jo negatiivisiksi havaitut.
Materiaalien kierrätys on periaatteessa helppoa jos energiaa on riittävästi saatavilla. Riittävän korkea lämpötila kun hajottaa minkä tahansa materiaalin.
Se on totta että mineraalien kaivaminen on eräs ei-kestävä asia josta pitäisi päästä eroon. Esimerkiksi rautakaivos tarkoittaa sitä että siistissä kasassa olevat rauta-atomit levitetään ympäri planeettaa ruostuvien autonromujen ja laivanrunkojen muodossa. Rauta ei myrkytä maailmaa, mutta teräksen hinta nousee jos rauta täytyy esim. kerätä järvimalmista.
Arvelen että tulevaisuudessa kaivoksia ei ole vaan käytetään sellaisia alkuaineita joita on jokaisessa kivessä. Paimentolaisheimot ovat tunnettuja siitä että ne käyttävät teuraseläimensä tarkasti hyödyksi, suolijänteitä myöten. Tulevaisuudessa kun kivi ”tapetaan”, sen kaikki alkuaineet erotellaan ja hyödynnetään. Esimerkiksi tavallisesta graniitista 7.5 painoprosenttia on alumiinia (https://en.wikipedia.org/wiki/Granite). Sitä ei vaan tällä hetkellä oteta sieltä erilleen koska prosessi vaatisi enemmän energiaa kuin alumiinin erottaminen varsinaisesta alumiinimalmista. Melkein kaikissa sovelluksissa on sama mitä metallia käyttää, esim. polkupyörä tai auto voidaan tehdä yhtä hyvin alumiinista kuin teräksestäkin. Sitäpaitsi graniitissa on myös noin prosentti rautaa. Jos mennään riittävän pitkälle tulevaisuuteen, tämänkaltaisen kierrätysskenaarion on pakko toteutua, koska mikä tahansa kaivos on periaatteessa kestämätön ratkaisu koska malmi ehtyy joskus.
Tietysti kunakin aikana eletään silloisten reunaehtojen mukaan. Mutta on hyödyllistä ajatella niin että energia on maailmankaikkeudessa periaatteessa halpaa. Kaikessa aineessa piilevä latentti ydinenergia on suunnaton, ja sen jemmaamisessa jälkipolville ei ole paljon mieltä koska tähdet joka tapauksessa polttavat tuota energiavarastoa jatkuvalla teholla. Joko käytämme ydinenergiaa, tai aurinkoenergiaa joka sekin on peräisin ytimistä. LENR on relevantti ydinenergiaratkaisu, jos se toimii. Jos ei, niin sitten ammoniakkitalous voi ratkaista ongelman toista reittiä eli säilömällä aurinkoenerigaa tehokkaasti ja hiilettömästi. Saattaa olla muitakin ratkaisuja, mutta ainakin nämä ovat ne jotka vaikuttavat minusta riittävän skaalautuvilta. Näistä kahdesta ammoniakkitalous on suoraviivainen ”just do it” ratkaisu, jonka huono puoli on vain että jos keksitään jotain parempaa, sitten se käy turhaksi. LENRillä on mahdollisuus olla se parempi ratkaisu, mutta se joudutaan vielä toistaiseksi varustamaan jos-etuliitteellä.
Avaruussiirtokunnissa energiaongelma on muuten triviaali ratkaista koska aurinko paistaa 24/7 ilman pilviä, ja valon kohdistamiseen riittää kevytrakenteinen peili koska tuulikuorma puuttuu. Myös Maan energiahuoltoon on mietitty aurinkovoimasatelliitteja ,ja olinkin niistä innostunut joskus vuoden 2010 tienoilla koska sähköpurje voisi mahdollistaa tarvittavien rakennusmateriaalien rahtaamisen asteroideilta, mutta jossain vaiheessa aloin arvella että niin suuren massan olemassaolo Maan kiertoradalla ei ehkä olisikaan riittävän kestävä ratkaisu avaruusromumielessä. Joten enää en pidä aurinkovoimasatelliitteja kovin houkuttelevana vaihtoehtona.
Pekka, olet varmasti oikeassa siinä että mahdollisia ja potentiaalisia ratkaisuja ihmiskunnan energiatarpeisiin on olemassa. Niiden toteuttamisen uhkana, ja ongelmana on se että ne toteutetaan taloudellisten voittojen maksimoinnin ehdoilla, ja haittavaikutuksista välittämättä – kuten tälläkin hetkellä tapahtuu. Itseasiassa, lienee niin että sellaiset hyvätkin ratkaisut, joissa ei ole riittävn suuria ja nopeita voittoja näkyvillä, jäävät toteuttamatta juuri siksi. Kuten ehkä tuo aurinko-alueilla tuotettava ammoniakkienergia.
Olisin itse sitä mieltä että mitä tahansa näistä luonnonvaroista ja innovaatioista sitten hyödynnetäänkin, onpa se sitten fossiilista tai uutta innovaatioenergiaa, niin ympäristöhaittoja pitää verottaa niin kovalla kädellä että niitä ei vaan ole enää edullista tuottaa. Sitten alkaisivat haitattomat energiamuodot tulla arvoonsa.
Täsmälleen näin. Kuvionhan pitäisi mennä niin että kaivosyhtiö maksaa maailmanlaajuiseen rahastoon kestävyysmaksua jos tekee liiketoimintaa kaivamalla malmia tai vaikka öljyä – ja siihen maahan jossa kaivos sijaitsee pitää maksaa enemmän koska kaivokset primäärihaitat syntyvät sinne. Polttoaineiden osalta verotusta onkin olemassa, joskin verot ovat kansallisia ja vaihtelevat maasta toiseen, ja systeemi ei näytä siinä mielessä hyvältä että se on tuottanut joidenkin muttei kaikkien öljymaiden tolkuttoman rikastumisen. Mitä lähempänä alkutuotantoa vero kerätään, sitä parempi, koska silloin vero kohdistuu tehokkaimmin siihen mihin halutaan ja silloin rajoitetaan innovaatioita kaikkein vähiten. Mutta tärkeintä olisi että näitä ei-kestäviä asioita verotettaisiin jotenkin ja kerätyt rahat käytettäisiin kestävien ratkaisujen tutkimukseen.
JEES!! Nythän tämä luonnonvarojen hyödyntäminen on tekijöilleen pelkästään suurta voittoa tuottavaa toimintaa, samalla kun kaikki haitat jäävät muiden – ja eniten, tulevien sukupolvien – murheeksi. Sikailua.
Koska olen Kirsi Lehdon kanssa samaa mieltä siitä, että ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi tulee luopua turhista ympäristöä kuormittavista asioista (kuten niistä, mitä hän blokissaan mainitsee), ajattelin olla puuttumatta joihinkin kirjoituksessa esitettyihin vähäisiin virheellisyyksiin ja jättää ne muiden huoleksi. Mutta yhteen asiaan en malttanut olla tarttumatta. Kirsi kirjoittaa:
”Mielestäni on vielä jotenkin ”halpamainen” vaihtoehto se että kiinalaiset investoivat tänne meille suuriin sellutehtaisiin joiden tuotteena tulee olemaan ”vain” pehmopapereita, jotka sitten taas rahdataan planeetan toiselle puolelle Kiinaan.”
Ellen ole missannut jotain uutista, kiinalaisten pääomistama Kemijärven biojalostamo ei tule valmistamaan pehmopaperia, vaan tiedotteensa mukaisesti se tuottaisi perinteisen pitkäkuituisen sellun lisäksi mm. liukosellua, mikrokiteistä sellua (MCC), mäntyöljyä, biokaasua ja maanparannusaineita sekä sähköä valtakunnan verkkoon. Näistä tuotteista sellua siis rahdattaisiin Kiinaan siellä edelleenjalostettavaksi.
Kuten tiedetään, Kiinan paperi ja kartonkiteollisuus pyörii suurelta osin tuontisellun varassa, sillä Kiinassa ei ole riittävästi metsää sellutehtaiden tarpeisiin. Tosin istutusmetsistä odotetaan jonkinlaista helpotusta ongelmaan. Ympäristön kannalta haitallista on ollut se, että sellua on tuotu lähinnä Indonesiasta, jossa tuottajien väitetään syyllistyvän laittomiin hakkuisiin sademetsäalueilla.
Suomalais- ja kiinalaisomisteiset paperitehtaat Kiinassa ovat sittemmin siirtäneet selluostoksiaan Indonesiasta Etelä-Amerikkaan, jossa UPM ja Stora Enso ovat merkittäviä sellunkeittäjiä. Mutta sieltä saadaan vain lyhytkuituista eugalyptussellua, joten parempilaatuisten paperien valmistuksen edellyttämää pitkäkuituista sellua täytyy ostaa pohjoiselta pallonpuoliskolta, kohta siis myös Suomen Kemijärveltä. Lapin hidaskasvuinen havupuukuitu on maailman parasta sellun raaka-ainetta.
Erkki, kiitos tarkennuksista ja oikaisuista. En todellakaan ole kovinkaan tarkkaan tiennyt tuon Kemijärjelle tulevan sellutehtaan tuotevalikoimaa; totta on kuitenkin että sellu taipuu moneksi, ja myös muovia korvaaviksi pakkaustuotteiksi. Hyvä niin. Uskonkin että tuotteet eivät tule jäämään millekkään ”turhan matalalle” jalostusasteelle.
Muuten, minulle on syntynyt tuo väärä mielikuva varmaankin siitä että jossakin ajankohtaisohjelmassa puhuttiin tässä yhteydessä Kiinan valtaisasti kasvaneista pehmopaperimarkkinoista; tuli sellainen mielikuva että kemijärvellä keitetään sitten sellua pehmopaperitarpeisiin. Josko tuo olikin aika yksipuolinen kuva, niin siihen kuitenkin sisältyy yksi toinen tosiseikka: Kiinan ja muiden kehittyvien maiden elintason nousu on nyt viemässä tämän planeetan ihan uuteen kulutuskauteen. Heillä tietenkin lienee oikeus kaikkeen siihen mihin meilläkin, mutta voi hyvänen aika, kyllä menee sitten paljon ”pehmopaperia”, ja kaikkea muutakin kulutustarviketta ja fossiilisia raaka-aineita — joka kyllä siellä jo alkaa jo ilmetä sietmättömänä ilmanlaatuna.
Pyytäisin vielä että vilkaisisit myös tuon vastauksen minkä kirjoitin Pekka Janhuselle; sieltäkin voi löytyä seikkoja joita voisit oikaista tai vahvistaa, tämä metsänhoito kun ei ole ollenkaan ihan minun alaani. Vain sivusta seurattu juttu, ja oman intressinäni vain tämä luonnonvarojen ja raaka-aineidne käytön järkiperäistäminen.
Kirsi, kiitos vastauksestasi, jossa pyysit minua ottamaan kantaa myös Pekka Janhuselle antamiisi kommentteihin.
Mielestäni se, mitä niissä sanot, on kaikin puolin oikein erityisesti kun metsää ja sen hoitoa tarkastellaan ilmastonmuutoksen vastustamisen kannalta. Siitähän sinä itseasiassa blokkasitkin. Luontoväki, johon itsenikin luen, on kuitenkin sitä mieltä, että luonnon monimuotoisuuden vuoksi metsiä tulisi hoitaa ja hakata lempeästi turvautumatta avohakkuisiin ja synnyttämättä istutuksilla yhden puulajin metsiä. Kaikkein parasta olisi lahopuuta ja eri-ikäistä ja -näköistä puustoa sisältävä metsä.
Mielestäni luontoväen tavoite on nykymaailmassa utopistinen, valitettavasti. Siksi en aivan allekirjoita tuota periaatetta. Lisäksi, metsää on maailmassa todella paljon ja avohakkuukin lisää omalla tavallaan luonnon biotooppikirjoa luomalla elinympäristön niille kasvi- ja eläinlajeille, joille paloaukeat ja muut avoimet maastonkohdat ovat elintärkeitä. Sen vuoksi kuulun siihen porukkaan, joka näissä metsäasioissa on päätynyt asettaman etusijalle metsien hiilinieluominaisuuksien lisäämisen ja käytön fossiilisten poltto-, voitelu- ja pakkausraaka-aineiden korvaamiseen.
Yksi pikkukommentti: puu kasvaa parhaiten (= nopeimmin ja suuremmaksi) lämpimän ilmaston, ei lauhkean ilmaston alueella. Suomi ei siis ole sijaintinsa vuoksi mitenkään erinomainen paikka metsänkasvatukseen paitsi, jos kriteeriksi otetaan puukuidun (erityisesti havupuukuidun) laatu. Siinä ja metsien hoidossa Suomi edustaa huippuosaamista.
Kiitos tasapainottavista kommenteista!
Metsänhoidon järkiperäisyydestä voidaan kiittää myös suomalaista metsälakia: sehän määrää että metsät uudistetaan tehokkaasti. Nyt kuitenkin jo monimuotoisuutta edistävä ”jatkuvan kasvatuksen” periaate on myös jo lainkin mukaan hyväksytty. Nämä hoitomuodot ovat vain hitaasti testattavissa, kun se koko uudistuskierto kestää sen sata vuotta.
Vielä: kun tämä metsän ja biomassan tehokas (mutta luonnonmukainen) tuotto olisi jonkinlainen apu nykyisiin ilmasto-ongelmiin, niin tätä hyvää metsäosaamista pitäisi koettaa levittää laajemmallekin.
Eilen katselin lyhyen aikaa asteroidipäivän youtube-ohjelmaa jossa tutkjoita haastateltiin asteroideista ja astrobiologiasta. Vastauksena toimittajan kysymykseen että onko avaruuteen levittäytyminen elämälle väistämätöntä, joku pohdiskeli että ei välttämättä koska evoluutiohan ei tee pitkän ajan suunnitelmia. Tämä liittyy siihen mitä sanoin ylläolevassa kommentissani tutkimuksesta, että se helposti urautuu viilaamaan lokaalia optimia eikä näe sellaisia parempia ratkaisuja jotka vaatisivat jonkinlaista paradigman muutosta. Ihmiskunnan kehityksen (jonka osia tutkimus ja teknologiakehitys ovat) pitäisi kuitenkin pystyä parempaan kuin evoluutio. Toisin kuin geenimutaatioiden ajamassa evoluutiossa, mikään luonnonlaki kun ei pakota älykkään lajin T&K-toimintaa inkrementaalisuuteen.
Tiede on vähän kuin ooppera: asia joka melkein ei toimi mutta toimii toisinaan sittenkin. Todellinen eteenpäinvievä tiede on jatkuvassa kriisissä ja kulkee horjahdellen kapeaa suopolkua jonka soveltavalla puolella ovat yritysmaailman lyhyen tähtäimen kaupallisten intressien ahnaat lonkerot ja jonka teoreettisella sivustalla vaanii dogmatismi.
… eteenpäin sitten mennään kuitenkin. Tai johonkin suuntaan, ja aika sokkona.
Metsästä energiaa, kyllä kohtuudella ja huomioiden näkökohdat edellä.
Suhteellisen lyhyellä tähtäimellä on perusteltua pitää munat useassa korissa, hyödyntää maa- ja geolämpö, tuuli, aalto ja monet aurinkosovellukset eli käyttää fossiilisiin nyt menevät tuet uusiutuvien energiamuotojen kehitykseen ja käyttöönottoon.
Energiaa lämpönä ja sähkönä on käytettävissä ympäri vuoden ja ympäri maailmaa, kunhan energian varastointiin kehitetään nykyisiä paljon edullisempi(a) menetelmä(ä).
Ja pitkällä tähtäimellä (kun fossiilienergiayhtiöt saadaan toimimaan toisin) kaikki energia saadaan tunnetusti auringosta. Hoidettavina on lähinnä siirtokysymykset (ei ole koskaan 100 %, ja satoja – jopa tuhansia km, sillä kuivahkoja aurinkoisia alueita on ympäri maapalloa) ja älykkäät verkkojärjestelmät, joilla poistetaan käyttöpiikkejä mm. Suomen pakkasviikkojen aikana.
Mielestäni sekä lämmön että sähkön suhteen voikin olla optimisti – pitkällä tähtäimellä.
Pelottavinta on Kirsin luettelemiaen 1, 2 ja 3-kohtien tekemiseen vaadittavan kansainvälisen yhteistoiminnan puute ja kenties esim. bias-kynnyksen ylittyessä vaikkapa metaaniklastraatit ja vastaavat.
PS. Onko tuo puhe ja usko LENR.oon mitenkään perusteltua ? En tunne asiaa, mutta verkkolinkit eivät mitenkään vakuuta.
wikipedia.org/wiki/Kylm%C3%A4fuusio .kin luettelee vuosia ja vuosikymmeniä vanhoja ”tutkimuksia” !
Kun sen sijaan modulaarista, 10 – jopa ehkä 200 MW ydinreaktoria on käytetty militääripuolella jo 1950-luvulta lähtien! Tästä sentään tehtiin valtuustoaloitteet talvella sekä Helsingissä että Turussa.
Käsitykseni mukaan LENR on todellinen ilmiö joka on tullut esiin vähintään sadoissa kokeissa ympäri maailman, mutta jota usein on vaikea toistaa luotettavasti ja jonka fysikaalinen mekanismi on toistaiseksi tuntematon. LENR-alan tärkein vertaisarvioitu lehti on Journal of Condensed Matter Nuclear Science (http://www.iscmns.org/CMNS/CMNS.htm), sen artikkelit löytyvät linkistä http://www.iscmns.org/idxjcmns.htm . Lisäksi LENR-alalla toimii sähköinen kirjasto http://lenr-canr.org/ johon on pyritty keräämään kaikki alalla julkaistut artikkelit ja kokousesitelmät.
Olen läheltä seurannut yhden LENR-artikkelin kirjoittamisprosessin ja sen taustalla olleen kokeellisen työn (http://www.iscmns.org/CMNS/JCMNS-Vol25.pdf#page=165 ). Ainakin sen artikkelin kohdalla JCMNS-lehden vertaisarviointi oli korkealaatuinen, eli referoija oli kriittinen ja vaati monia tarkistuksia ja konventionaalisten mekanismien poissulkemisia ennenkuin paperi lopulta hyväksyttiin.
Onnistuneesti kesytetty LENR olisi hyödyllinen energialähde koska sillä on ydinenergian edut mutta ei sen haittoja, ja lisäksi se ei vaadi isoja keskitettyjä laitoksia vaan toimii pienessäkin mittakaavassa.
Lieneekin niin että noita uusiutuvan energian lähteitä on tarjolla moniakin, síis nuo mitä mainitset, eli aurinko, tuuli ja maalämpö. Myös Pekka Janusen manitsema ammoniakki synteesi, ja ehkä myös LENR; ehkä myös vedyn tuotto. Ja hyvä niin, ja kaikki näitä pitää kehittää ja soveltaa, rinnan.
Kuitenkin, nähdäkseni varsinaista käyttökelpoista tuoteiden raaka-ainetta, siis rakennusmateriaalia, kuitua, pakkausmateriaalia, tarvikemateriaalia — kaikkeen siihne käytetään nyt paljon fossiilisia, ja kalkkikiveä (=betonia). Raaka-ainetta ei voi korvata energialla. Ainoa tapa sitoa energiaa materiaaliin on fotosynteesi. Joko se muinainen, siis fossiiliseen materiaaliin sitoutunut, tai nykyinen. Kannattaisin että käytettäisiin nykyistä.
Ja mineraalien louhinta voitaisiin kokonaan korvata kierrätyksellä.
Kirsi, kyllähän epäorgaaninen kemianteollisuus osaa sitoa energiaa mihin vaan materiaaliin, mutta tarkoitat varmaan sitä että ilmakehän hiilidioksidin uudelleensitomiseen ei liene muita tehokkaita tapoja kuin fotosynteesi. Syynä ei ole niinkään kemia, vaan se että hiilidioksidimolekyylejä on ilmassa niin harvassa että niiden pyydystelyyn tarvitaan paljon pinta-alaa, ja sitä kasveilla tosiaan on.
Esimerkiksi teräksen valmistukseen on Suomessa ja Ruotsissa kehitteillä hiiletön menetelmä, https://www.ssab.com/company/sustainability/sustainable-operations/hybrit . Myös sementin valmistukseen tutkitaan menetelmiä joissa ilmakehään ei päästetä hiilidioksidia, https://phys.org/news/2015-09-technique-cement-carbon-neutral.html .
Muovit, paperi, kankaat, asfaltti ja hiilikuidut ym. sisältävät hiiltä, ja sen hiilen pitää jatkossakin tulla jostakin, niin kauan kun näitä materiaaleja käytetään. Nykyään se hiili on yleensä fossiilista, mutta tulevaisuudessa pitää olla kasvipohjaista tai kierrätettyä.
Kuitenkin jos energia on riittävän halpaa, raaka-aineiden käyttöä voi vähentää periaatteessa lähelle nollaa. Esimerkiksi jos autot lentävät, teitä asfaltteineen, sorakuormineen ja suolauksineen ei tarvita. Jos energia on halpaa, ei myöskään tarvita paljon lämpöeristeitä taloihin, ja jos ihminen päättää pukea päälleen kätevän itselämpiävän uikkarin (muutaman sadan watin teho), ei hän tarvinne paljon muita tekstiilejä.
Pekka, on uppeeta että sinulla on paljon näitä vaihtoehtoisia visioita maailman kulutuksen ohjaamiseksi uusiin ja entistä ympäristöystävällisempiin suuntiin. Sanot että rajoittavana tekijänä on vain energian saatavuus, ja että ihmiset voisivat hyvinkin oppia elämään ja käyttämään uusia ja ympäristöystävällisempiä tuotteita, sellaisia missä ei enää juuri käytettäisi hiilipohjaisia raaka-aineita. Mutta, jotta tuo tapahtuisi, tarvitaan paitsi energiaa, myös massiivista muutosta ihmisten kulutustottumuksiin ja haluihin, sekä massiivista muutosta planeetan talousrakenteisiin.
Nykyinen globaali talous perustuu jatkuvaan kasvuun, ja kulutuksen ja kansainvälisen kaupan lisääntymiseen. Kiina rakentamaan uutta ”silkkitie-verkostoa”, siis uusia kauppareittejä joilla tavaran kuskaaminen pitkin planeettaa voidaan lisätä. Rakentavat sekä rautatie- että meriyhteyksiä, myös Pohjoisen jäämeren kautta. Tämä johtaa entistä reippaampaan talouskasvuun sekä Kiinassa, että myös kaikissa kauppakumppani-maissa. Kaikille on luvassa ”lisää elintasoa”; myös kiinalaisille tällaista länsimaista kulutustasoa. Järkyttävää — siis se, mitkä tulevat olemaan tämän globaalin taloouskasvun ympäristövaikutukset.
Ratkaisu voisi olla se että tuo aina niin välttämätön talouskasvu tapahtuisi jossakin muussa kuin kulutustavarassa; olisi hyvä jos tuotettais enemmän vaikka palveluita, tai kulttuurielämyksiä. Mutta ongelmana lienee se että että vallassa olevat talousmahdit haluavat myydä juuri sitä mitä ne nykyisinkin tuottavat. Siis kaikenlaisia ”härpäkkeitä”. Tosin, sellaiset talousmahdit kuin google ja facebook tietenkin tekevät omaisuutensa digitaalisilla tuotteilla, mutta nekin valitettavasti pitävät yllä ja edistävät tavarakauppaa.
Ja sitten ongelmana on se, että meitä ihmisiä on vain liian paljon. Meitä on liikaa, ainakin jos kaikilla on tavoitteena länsimainen kulutustaso, ja enemmänkin. Sen ympäristövaikutus on liikaa tälle planeetalle.
Se että elintason nousu lisää turhia härpäkkeitä on jossain mielessä totta, mutta päinvastaisiakin esimerkkejä on olemassa. Älypuhelin tai vastaava pystyy periaatteessa ja joidenkin kohdalla käytännösäkin korvaamaan monta juttua joita esim. 1990-luvulla tavoiteltiin ja pidettiin elintason mittareina: radio, TV, videonauhuri, stereot, puhelin, sanoma- ja aikakausilehdet, kirjat, kartat, kompassi, tietokone, kamera, videokamera, sanelukone, meikkipeili, taskulamppu, herätyskello, rannekello, kelloradio jne.
Mitä tulee ihmisten määrään, Hollanti on hyvä esimerkki siitä miten maanviljely ja muutkin hommat organisoidaan tehokkaasti. Väentiheys siellä on 400/km2 mikä on maailman kärkeä ja vähän enemmän kuin esim. Intiassa. Kuitenkin Hollanti vie paljon elintarvikkeita, ja vielä riittää peltoalaa tulppaaneillekin. Silti Hollannissa ei minusta tunnu ahtaalta ja kosteikkoluontoakin siellä on runsaasti. Yksi selitys maankäytön tehokkuudelle on kasvihuoneiden runsas käyttö. Ja jos joku on huolissaan merenpinnan noususta, no, hollantilaiset ratkaisivat ongelman satoja vuosia sitten. Olen kyllä samaa mieltä siitä että uusia ihmisiä maailmaan ei juuri nyt tarvita koska ihminen työntää muita lajeja kovin ahtaalle, mutta kun ihmisten määrän vähentäminen ei ole kovin kivuton ratkaisu, tilannetta voisi helpottaa jos esimerkiksi juuri Hollannin kaltaisilta alueilta omaksuttaisiin järkeviä käytäntöjä muuallekin.
Jees. maailman väkiluvun lisääntyminen ja vaurastuminen ovat suuria megatrendejä joihin ei ihan helposti vaikuteta; vaikkakin tuo väkiluvun lisääntyminen jountanee juurensa vihreästä vallankumouksesta ja lisääntyneestä ravinnontuotannosta, eli siitä että ihmisen laji täyttää ekolokeronsa äärimmilleen. Ja ylikin, niin ettei ympäristö enää tue riittävää toimeentuloa, kuten nyt monilla Afrikan kriisialueilla.
Suuri tekijä tuossa toimeentulossa ja yhteiskunnan viisaassa toiminnassa on koulutus. Hollantilaiset ovat tässä suhteessa varmaan maailman edullisimmassa asemassa: on tietoa, taitoa ja osaamista. Ja lisäksi on postiivisia asenteita: pyöräilevät, käyttävät julkisia, ja ovat ihan viimeisen säästäväisiä. Ja hyvät hallinnolliset perinteet jo Rooman ajoilta, varmaan. Ei juurikaan mitään etnisiä ristiriitoja: maahanmuuttajatkin on sopeutettu ja kotoutettu osaksi yhteiskuntaa.
Ja sanot, aivan oikein, että tuottavat elintarvikkeita reilusti yli oman tarpeen, ja sekaan sopii vielä tulppaanejakin. Erittäin toimiva elämäntapa, näyttää oikein esimerkilliselle. Maataloustuotanto on vahvasti kemiallisesti ylläpidettyä, mutta siinäkin on voimassa tiukka lakisääteinen ohjeistus siitä mitä saa käyttää, ja miten. Eli pyrkivät siellä minimoimaan ympäristöhaittoja, hyvin ammattitaitoisesti. Mutta silti, onhan se koko ekosysteemi siellä ihan ihmisen ehdoilla rakennettu. Suomalainen talousmetsä on kertaluokkia lajirikkaampi ja luonnonmukaisempi.
Suomen metsätalousmenetelmiä ei valitettavasti suunniteltu CO2-päästöjen minimoimiseksi.
”Simolan ja työtoveriensa tulosten perusteella Suomen metsätalous köyhdyttää kangas- ja turvemaiden maaperän hiilivarastoa määrällä, joka vastaa noin 37 miljoonaa hiilidioksiditonnia vuodessa. Päästö on samaa suuruusluokkaa kuin metsiemme kasvavan puuston laskennallinen hiilinielu, ja poikkeaa olennaisesti siitä lähes neutraalista maaperän hiilitaseesta, jota Suomi YK:n ilmastonmuutoskonventille (UNFCCC) raportoi.”
https://www.uef.fi/-/uusi-tutkimus-kyseenalaistaa-metsatalouden-ilmastohyodyt
Lisäksi päätehakkuun jälkeen hakkuuaukea on noin 20 vuotta hiililähde. Vaikka tilanne toki tasoittuu sadan vuoden tähtäimellä, niin meillä ei ole sataa vuotta aikaa. Vuonna 2050, eli jo noin 30 vuoden päästä, pitäisi olla *kaikki* CO2-päästöt nollissa. Siihen ei sovi kovin montaa hakkuuaukeaa, ei turpeen polttamista, ei uusia soiden ojituksia, eikä kantojen polttamista – kaikki ”ammattilaisten hyväksymiä” metsänhoidollisia toimenpiteitä.
Sanon tämän siis itsekin metsänomistajana (enkä erityisen pienen metsän), mutta myös isänä, joka on erittäin huolissaan siitä pienestä, mutta jo nollasta eroavasta mahdollisuudesta, että lapsenlapsemme voivat todellakin olla viimeinen ihmissukupolvi.
Nämä ovat monimutkaisia yhtälöitä, joissa on mukana paljon muuttujia. Kuitenkin, jos hakkuuaukealta korjataan talteen hakkuujätteet ja käytetään ne lämmöntuotannossa korvaamaan fossiilisia polttoaineita, niin silloin ainakaan ne eivät rasita ilmakehän hiilitaloutta, koska ne korvaavat fossilisen päästöjä. Ainakin Etelä- ja Keski-Suomen korkeudella, 20 vuotta avohakkuun jälkeen, aukossa pitäisi olla jo reippaasti kasvava nuori metsä. 25-30 vuotta uudistamisesta siinä pitää tehdä ensimmäinen harvennus, jonka senkin perkuujätteen voi korjata energiapuuksi. Tämän jälkeen alkaa puuston järeytyminen ja nopein mahdollinen hiilensidonta. Jos näin ei tapahdu, metsä uudistaminen on onnistunut huonosti.
Mitähän tarkoitat tuolla, että metsätalous köyhdyttää hiilivarastoa. Se lisää metsän kasvua ja puuston määrää, siis sen nettovaikutus lienee hiilidioksidia sitova.
Keskusteluissa mainittiin että meitä ihmisiä on liikaa maapallolla. Olen samaa mieltä siitä. Syntyvyys on kuitenkin vähentynyt, ainakin Suomessa. Tulevaisuudessa hormonihäiritsijäkemikaalit, esim. bisfenoli-A säilykkeissä ja alumiinitölkeissä, ftalaatit muovipulloissa (PET), bisfenoli-G lämpöherkässä kuittipaperissa (imeytyy ihon läpi) y.m. kemikaalit hoitavat ehkä ylikansoittumisen.
Vuorovaikutussuhteet ja säätelymekanismiverkot ovat todellakin hyvin monitahoiset, ja varmasti suurelta osin sellaiset joita emme osaa edes ennakoida. Tuo ympäristön kemikalisoituminen varmasti yksi sellainen. Siis, ehkä ratkaisemme ongelman ihan huomaamattamme…
Tosin tuossa kemikalisoitumisessa on se riski että se vaikuttaa myös kaikkien muiden lajien lisääntymiskemiaan…