Valinnan tulos
Jos jollakin planeetalla on elämää, niin se muotoutuu sellaiseksi että se pystyy elämään juuri sen planeetan olosuhteissa. Sen planeetan ilmakehässä, lämpötiloissa, paineissa, säteilyssä – ja käyttäen siellä esiintyviä energialähteitä. Olemassa oleva elämä myös itse muuttaa olosuhteita. Meidän planeettamme perustuottajat (yhteyttävät kasvit ja muut vihreät) ovat esimerkiksi tuottaneet hapekkaan ilmakehän. Ne myös tuottavat biomassaa – ja sen myötä energialähteen lukuisille toisenvaraisille eliöille. Ne pitävät yllä ravintoketjuja, jotka aste asteelta hyödyntävät niiden sisältävän energian ja hajottavatt niiden sisältämät hiiliyhdisteet hiilidioksidiksi ja vedeksi.
Ravintoketjuissa kasvillisuuden sisältämä biomassa ja energia siirtyy ensin kasvisyöjille, sitten ensimmäisen asteen pedoille – ja niin edelleen eteenpäin, korkeammille pedoille, ja lopulta hajottaja-eliöille. Eloonjäämis-taistelussa jokaisella kuluttaja-portaalla tarvitaan erilaisia ominaisuuksia, erilaisia saalistamisen ja pakenemisen taitoja ja kykyjä.
Myös ihminen, aikanaan, on kehittynyt ja löytänyt paikkansa omassa ravintoketjussaan. Ihmisen lajin selviytymisessä, sekä saaliina että petona, on tärkeänä apuna ollut älykkyys. Ihmisen fyysiset kyvyt ovat aina olleet rajalliset (muihin petoihin verrattuna), mutta luonnon oloissa se selviytyi terävän älynsä avulla. Ankarat olot pitivät myös fyysiset ominaisuudet kohtuullisen vahvoina, sillä heikot yksilöt karsiutuivat jo nuorina pois populaatiosta.
Terävän älynsä avulla laji myös kohensi asemaansa ja elinolosuhteitaan. Ensin, noin 10 000 vuotta sitten, se omaksui varsin yksinkertaisen mutta turvallisen viljelykulttuurin. Sitten, teknisen kehityksen myötä, se nousi asemaan missä se pystyi tehokkaasti hyödyntämään monia erilaisia lajeja, sekä perustuottajia että ravintoketjuja. Teknologian ansiosta myös käytännön elämä on merkittävästi helpottunut ja keventynyt, ja lääketieteen ansiosta tauditkaan eivät juurikaan enää karsi populaatiota. Näiden seuraksena ihmisen lajiin ei kohdistu enää juuri minkaanlaisia ympäristön aiheuttamia valintapaineita.
Mutta geneettinen muuntelu – ja jonkinlainen valintakin – kuitenkin koko ajan jatkuvat, aina. Nyt ne tapahtuvat vain toisenlaisilla valintakriteereillä – jotka taitavat nyt olla enimmäkseen sosiaalia ja yhteiskunnallisia.
Tämän kehityksen myötä ihmisten keskimääräinen aivojen koko on pienentynyt n. 15 % viimeisen 10 000 vuoden aikana. Tämä hidas geneettinen muutos liittyy ilmeisesti siihen, että helpomman elämän ansiosta myös tyhmemmät yksilöt ovat voineet jäädä henkiin ja lisääntyä. Toinen mielenkiintoinen ja nopea, ilmeisesti kulttuuriin ja oppimiseen liittyvä muutos on se että vuoden 1998 jälkeen nuorten testattujen (varusmies) ikäluokkien älykkyysosamäärä on ollut hienoisessa mutta jatkuvassa laskussa. Samalla tavalla laskevat ihmisten reaktio-ajat, jotka ilmeisesti korreloivat hyvin älykkyyden kanssa.
Mitäs tästä voidaan päätellä? Että helppo elämä ei ole hyväksi älykkyydelle? Mutta minkäs mahtaa – kun se on niin ylivoimaisen makeeta…
Asiasta kirjoitti mielenkiintoisen artikkelin Bob Holmes, viimeisimmässä Tiede lehdessä (12/2014).
Voidaanko olettaa, että älykkyysosamäärän aleneminen on luonnonvalinnan tulosta. Että tämän hetken elinoloissa vähemmän älykkäät pärjäävät paremmin ja sitten lisäytyvät. Eikö meidän yhteiskunnassa enää tarvita älykkyyttä? Vai eivätkö älykkäät jostain syystä lisäänny? Vaikuttaako pitkä koulutus siihen, että kouluttautuvat( älykkäät?) ihmiset eivät perusta perhettä? Toisaalta ihmisen ”jalostaminen” haiskahtaa aina rotuopilta ja on tullut historian saatossa, aivan oikein, tuomituksi.
No, ensinnäkin pitää mainita että tuo aivojen koon pieneneminen ei välttämättä tarkoita että ihminen olisi tullut tyhmemmäksi – koska eihän se pelkästään merkitse se aivojen määrä, vaan myös laatu. Varmasti ihminen on monella tapaa aläkkäämpi ja taitavampi nyt kuin 10000 vuotta sitten — mutta toisaalta: pärjäisiköhän nykyihminen nyt yksinään villin luonnon armoilla, jos joutuisi sinne ilman teknologiaa. Ominaisuuksien muuttuminen ei tapahdu pelkästään valitsemalla — vaan tässä tapauksessa ilmeisesti valinnan puutteen vaikutuksesta. Elossa säilyminen ei enää ole yhtä haastavaa kuin se on ollut aikaisemmin. Vaihtelu tuo populaatioon koko ajan muutoksia – myös heikentäviä – ja jos luonnonvalinta ei sitä karsi, ne jäävät olemaan. Nämä ovat hitaita lajin tasolla tapahtuvia prosesseja – ei ihminen näille mitään mahda… Ei tässä ole mistään rotuopista eikä jalostamisesta kysymys, elämä vain itse menee niinkuin se menee.
Sitten taas tuo nykyään havaittu lievä ÄO:n laskeminen – mielenkiintoinen juttu. Se ei ole mitenkään tekemisissä geneettisen muutoksen kanssa, se on tapahtunut niin nopeasti. Se siis liittyy opittuihin asioihin, ja kulttuuriin. Liittyisikö siihen miten lapset nykyään oppivat ajattelemaan?? En tiedä!
Mitä aivojen kokoon tulee, Einsteinin aivot olivat fyysiseltä kooltaan keskimääräistä pienemmät(hän testamenttasi aivonsa tieteellisiin tutkimuksiin).
Onko sitten ÄO:n laskemisessa kyse lajimme degeneroitumisesta, ja jos on, minkä vuoksi? Saattaa hyvinkin olla niin, että tieteen – erityisesti lääketieteen – huima kehitys on johtanut siihen, että luonnonvalinta ei enää toimi ”normaalilla” tavalla; kuka tahansa selviytyy sukukypsään ikään vammaisuudestaan tai vakavistakin perinnöllisistä sairauksistaan huolimatta. Lisäksi olemassaolon taistelua ei nykyajan elintasokulttuureissa enää ole. Kuka tahansa voi halutessaan tulla toimeen ilman haasteita, tai tekemättä yhtään mitään. Elämisen helppous tylsistää ihmisen.