… sattuman ja säädetyn rajamaalla
… tässä pitää hiukan vielä jatkaa tuon edellisen blogini aiheesta – sitä minkä otsikko on ”Kaikkiko suurta sattumaa”. Aktiivine kommentaattori Metusaleh esitti siihen huomatuksen että sattumaahan kaikki on – esimerkkinä se miten suuri komeettatörmäys – aivan sattumalta – pyyhki pois dinosaurausten ja liskojen valtalajiston, ja antoi uuden tilaisuuden nisäkkäiden nousulle valtaan. No niin – tätähän yleisesti kutsutaan sattumaksi. Mutta tämä tapaus on kyllä hieno esimerkki fysikaalisesta määräytymisestä – tämä törmäys tapahtui ihan välttämättä, siksi että kyseinen komeetta oli törmäysradalla maan kanssa.
Ainoa alue missä sattuma selvästi ja selkeasti ottaa vallan on se kun elämä käynnistyy. Sattumanvaraiset muutokset eliöiden genomeissa tuottavat sen muuntelun, josta taas (aika määräytynyt) luonnonvalinta ottaa käyttöön ne versiot jotka ovat toimivia.
Voisikos sattuman määritellä vaikka kyseisen tapahtuman todennäköisyyden perusteella. Jos tapahtuman ennalta odotettu (tai oletettu) todennäköisyys lähestyy yhtä, se on määräytynyt – jos se taas on merkittävästi alle 0,5 niin se on puhdasta sattumaa.
Mutta tämä taas sisältää sen ongelman – varsinkin kun puhutaan noista hyvin vanhoista tapahtumista, kuten elämän synnystä – että emme millään voi tietää mitkä olivat sitä edeltäneet paikalliset olosuhteet. Emmekä siis myöskään sitä, miten varmasti juuri ne olosuhteet johtivat kyseiseen tapahtumaan. Emmekä myöskään sitä, miten varmasti tai ”sattumalta” juuri ne olosuhteet olivat syntyneet.
Sattumalla on huomattava merkitys matematiikan ja luonnontieteiden alueilla. Klassinen esimerkki sattumasta on arpakuutio, jonka sivut on numeroitu 1-6. Jos kuutiota heitetään ”riittävän” monta kertaa, kaikki numerot esiintyvät lopulta yhtä monta kertaa. Arpakuutiolla heitettäessä toimii siis tilastollinen laki, joka ”säätää” numeroiden esiintymismäärän. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että numeroiden (vaihtoehtojen) määrä on rajallinen. Voidaan siis puhua sattumasta, jolla on tilastotieteelliset ennustettavuuden puitteet.
Kirsin mukaan dinot tuhonnut meteoriitti osui Maahan ”välttämättä”, koska se oli törmäysradalla maapallon kanssa. Mutta miksi se oli törmäyskurssilla? Oliko joku ID asettanut sen radan niin, että törmäys olisi väistämätön? Ei ollut. Meteoriitin lentorata oli mielivaltaisen sattuman sanelemaa. Sattuma voi olla siis joko tilastollisten lakien puitteissa tapahtuva asia (arpakuutio), tai mielivaltaisen ei-ennustettavan tapahtumaketjun lopputulos.
Sattuman käsitteen pohtiminen johtaa pian filosofiaan ja metafysiikkaan. Esimerkiksi kvanttimekaniikan monimaailmatulkinnassa ajatellaan että on luultavasti olemassa (vieläpä hyvin suuri määrä) myös sellaisia rinnakkaistodellisuuksia joissa asteroidi menikin maapallosta ohi ja dinosaurukset voivat edelleen paksusti.
Herää kysymys mikä määrää, mitä rinnakkaistodellisuuden haaraa juuri ”me” (tai ”minä”) seuraamme/seuraan. Yksi mahdollisuus on olettaa että sen määrää ”sattuma”. Ei liene kuitenkaan täysin poissuljettua etteikö älyllinen olento jolla on jokin ”paksuus” tai ”syvyys” monimaailman säikeistössä voisi jossain määrin itse vaikuttaa päähaaransa valintaan. Ylipäätään rinnakkaistodellisuuden ”haaran” käsite ei ole kovin hyvin määritelty.
Jos ei pidä monimaailmatulkinnasta, kvanttimekaniikan kööpenhaminalainen tulkinta on vaihtoehto. Mutta Kööpenhaminan tulkinta saattaa johtaa filosofisesti siihen että ”realisoituakseen” maailmankaikkeus vaatii havaitsijan, koska ilman havaitsijaa aaltofunktio ei romahda mihinkään spesifiseen tilaan.
Kaikissa tulkinnoissa kvanttimekaniikka näyttäisi ennustavan että maailmankaikkeus ei ole sellainen täysdeterministinen ”kellokoneisto”, jollaiseksi jotkut 1800-luvun fyysikot sen kuvittelivat.
Hyvät Metusaleh ja Pekka! Kiitokset loistavista kommenteista! Nämä osoittavat miten pian joudutaan puhtaan spekulaation – tai filosofian – tai hetteisen suon puolelle kun puhutaan kosmisista todennäköisyyksistä. Todennäköisyyslaskenta todellakin pätee nopan heittoon, niinkuin Metusaleh toteaa – mutta kun puhutaan kosmisista prosesseista se on jo paljon vaikeampaa – jo siksi(kin) että tilanteeseen vaikuttavia tekijöitä (kappaleita)on avaruudessa paljon – kosminen maailma on kehittynyt lukemattoman (äärettömämän?) monien kappaleiden ja hiukkasten vuorovaikutusten kautta. Ja JO kolmen kappaleen ongelma taitaa olla matemaattisesti vaikeasti ratkaistavissa!!
Kommentissaan Pekka lähestyy kysymystä kvanttimekaniikan monimaailma-tulkinnan ja rinnakkaistodellisuuksien kautta, ja kysyy että millä perusteella seuraamme juuri tätä rinnakkaistodellisuuden haaraa. Niinpä, siinäpä se. Tämän saman kysymyksen perusteella kait voidaan sanoa, että tämä todellisuuden haara on täysin sattumanvaraissti valittu. Mutta: käsittääkseni seuraamme tätä todellisuuden haaraa siksi, että juuri se on (havaittavasti) tapahtunut. Komeetta törmäsi Jukatanin niemimaalle 66 miljoonaa vuotta sitten ja sitä seurannut ydintalvi aiheutti vaihtolämpöisten dinosaurusten tuhon. Törmäys tapahtui siksi että kyseinen komeetta oli törmäysradalla Maan kanssa – tämä vuorovaikutus pelkistyi kahden kappaleen- Maan ja komeentan – hyvin ennustettavaksi yhdistelmäksi. Jos joku kolmas tekijä olisi tullut väliin (vaikkapa ihmisen kaltainen tekijä joka olisi voinut vaikuttaa komeetan rataan) lopputolos olisi voinut olla ihan toisenlainen. Kuitenkin: olosuhteet juuri ennen törmäystä määräsivät mitä sitten seuraavaksi tapahtuu – ja se tapahtui. Tuon törmäyksen aiheuttama ydintalvi +joukkotuho taas puolestaan määräsivät mitä sitten seuraavaksi tapahtui (eli nisäkkäät pääsivät valtaan).
Myös kaikki se mikä johti ko. komeetan ja Maan törmäykseen oli määräytynyt lukemattomien monien pienten tapahtumien kautta (komeetan muodostuminen ko. radalle) jo aikaisemmin. Joka kohdassa kehitys olisi voinut mennä myös toisin – se olisi voinut johtaa toisenlaiseen rinnakkaistodellisuuteen. Mutta joka kohdassa se määräytyi siihen välittömästi johtaneiden ja vaikuttaneiden tekijöiden kautta, je kehitys meni sitten juuri niin kuin se meni. Kehitysketju on todennettavissa jälestäkäsin, ja jälestäkäsin tämän kehityskulun todennäköisyys = 1 . Edeltäkäsin emme olisi voineet sitä määrittää.
Jos lähdetään kaikkien mahdollisten todennäköisyyksien huomioonottamisesta niin elämän synnyn todennäköisyys lienee suunnileen 10 potenssiin -60. Mutta, jos tuntisimme kaikki kosmiseen kehitykseen, ja perbioottiseen kemiaan vaikuttaneet tekijät (hiukkaset, molekyylit, olosuhteet, kemialliset affiniteetit, kaikki fysiikka, ja kaikki vuorovaikutukset) — olisiko voitu ennustaa että juuri näin kaiken kehityksen kuului tapahtua???
Itse en kovinkaan hyvin tunne kvanttimekaniikan filosofiaa tai siihen liittyvää sattumanvaraisuutta – joka kuitenkin perimmältään vaikutta(nee) kaikkeen mitä maailmassa tapahtuu. Minulle itselleni on kuitenkin hyvin helppoa ajatella kaikkea kosmista kehitystä Markovin ketjun kautta: kuhunkin tilanteeseen (tietyssa ajassa ja paikassa)vaikuttavat tekijät määräävät sen mitä siinä seuraavaksi tapahtuu. Mutta Markovin ketju ei liene ollenkaan täysin ennustettavissa: se voi monessa kohtaa toteuttaa vaihtoehtoisia todellisuuksia.
Elämän syntyessä tuo ennustettavuus pienenee todella pieneksi, koska siinä ei puhuta enää parin kappaleen vuorovaikutuksista, vaan vähintään 500 000 – 50 miljardin nukleotidin (=genomien kokoluokkien vaihteluväli) satunnaisista muutoksista …ja sitten luonnonvalinnasta, joka monesti näyttää toimivan puhtaan sattuman kautta.
Kvanttimekaniikka tulee kuvaan mukaan sitä kautta että jos dinosaurustörmääjän rataa seurataan riittävän pitkälle ajassa taaksepäin (arvelisin että tuo aika on alle miljoona vuotta), päädytään tilanteeseen jossa kvanttifluktuaatio (esimerkiksi yhden fotonin osuminen tai osumattomuus asteoridiin) riittää poikkeuttamaan rataa riittävästi jotta se ei tietyllä tulevaisuuden hetkellä törmääkään planeettaan.
Pekka
Joo – onhan se niin että kosmiset kehitysprosessit ja komeettojen radat ovat pienestä kiinni. KOmeetan radan määräytyminen tapahtuu matkan varrella jokaikisen hiukkasen ja valokvantin kohtaamisen kautta – jokaisen niiden kohdalla tapahtuu siis Markovin ketjun määräytyminen. Ja loppuun asti, jokainen törmäävä hiukkanen tai valokvantti/fotoni vaikuttaa yhä uudelleen sen määräytymiseen. Kaiken kokemansa jälkeen (tai siis koko historiansa tuloksena) – kyseinen komeetta oli määräytynyt törmäysradalle Maan kanssa..
Nuo kvanttifysiikan tason tapahtumat – siis alkeishiukkasten törmäykset – ovat toki sattumanvaraisia. Ja vaikuttavat kaikkeen. Mutta sitten kun puhutaan molekyylien ja isompien kappaleiden vuorovaikutuksista – niin siinä varmaankin astuu voimaan jo aika tarkka ennustettavuus, olettaen että kaikki tilanteeseen vaikuttavat tekijät tunnettaisiin. Mutta ennustaminen (tai edes todennäköisyyksien arvioiminen jälkikäteen) ei onnistu siksi että emme voi tuntea kaikkia tilanteisiin vaikuttaneita tekijöitä.
Erityisesti, elämän alku ja kehittyminen näyttävät kovin sattumanvaraisilta – varmaan siksi että siinä on niin kovin paljon tekijöitä joita ei tunneta.
Hei vielä
Pekka, tässä vielä uudelleen palaan tuohon kuvaukseesi kvanttifysiikan monimaailmatulkinnasta, ja sen kööpenhaminalaiseen vaihtoehtoon. Huomaan tässä että tämä oma ajatusketjuni nimenomaan nojautuu tuohon ”havaitsijan määräävään asemaan” – eli että ”realisoitunut” ja havaittu historia tekee maailmankaikkeuden kehityksen määrätyksi tai deterministiseksi. Sanot että tämä ”vaatii havaitsijan, koska ilman havaitsijaa aaltofunktio ei romahda mihinkään spesifiseen tilaan”.
Johtaako tämä siihen, että ilman havaitsijaa maiilmankaikkeudessa tapahtuisi kaikki mahdolliset aaltofunktiot, kaikki mahdolliset maailmankaikkeudet. Siis myös se joka tuottaa älylliset havaitsijat. Jotka sitten välttämättä romahduttavat todellisuuden juuri tähän yhteen vaihtoehtoon.
Tämä on kehäpäätelmä, jonka perusteella ihmisen kehittyminen on välttämätön ja reduntanttii tulos kosmisesta kehityksestä!! Häh???!!!
Aika absurdia tulkintaa – mutta hauskaa. Hah!! Ehkä ihmisen rooli onkin aika merkittävä tämän maailmankaikkeuden kehityksessä!!! Ja on koomisen absurdia että tähän voisi päätyä juuri kvanttifysiikan kautta, joka muutoin sanoo että mitään määräymistä ei ole olemassa.
Mutta:
Tämä näkökulma – tämä että havaittu todellisuus romahduttaa kaikki vaihtoehtoisten maailmoiden aaltoyhtälöt siihen yhteen toteutuneeseen –
tämähän on ihan sama kuin antrooppinen periaate: Se tosiseikka että olemme (itsekukin) täällä pohtimassa alkuperäämme (ja muita hauskoja kysymyksiä) todistaa juuri sen, ja vain sen, että maailma kehittyi juuri niin että se tuotti tänne kaiken tämän mitä täällä nyt on (siis myös elämän, älyn, kosmologian ja biologian, ja meidät …
Kyllä tuokin on minusta yksi mahdollisuus sille miten asiat saattavat maailmankaikkeudessa olla.
Monimaailmatulkinnassa luonnonlaki (=Schrödingerin yhtälö) on deterministinen ja matemaattisesti ”siisti”, mutta sen ennustama ”todellisuus” ei ole meidän ennustenälkäisten ihmisten kannalta kovin kiinnostava koska siihen sisältyvät kaikki mahdolliset tapahtumasarjat. Kun taas se mielenkiintoinen kysymys eli mikä määrää juuri meidän haaramme jää selkeää vastausta vaille. Toisaalta se jättää runsaasti tilaa erilaisille metafysiikan olettamuksille.
Valitettavasti nämä kvanttifysiikan tulkintatarkastelut osataan jostain syystä tehdä vain Schrödingerin yhtälön tila-avaruuden mallissa, mikä ei ole läheskään täydellinen kuvaus maailmasta mm. koska se ei ole relativistinen. Sen takia parhaimmillaankin nämä tarkastelut voivat antaa vain vihjeitä siitä miten asiat oikeasti ovat.
Elämä on siinä(kin) suhteessa mielenkiintoinen ilmiö että se generoi systemaattisuutta muistuttavalla tarmolla kvanttifluktuaatioista mielekkäitä, makroskooppisia asioita. Mutaatioista, tappaja-asteroideista ja muista satunnaistapahtumista seuloutuu lajeja, ja ihmisyksilöiden aivoituksista alkaa kaikki se miten lajina muutamme maailmankaikkeutta. Jokainen elävä olento on osa samaa suurta elämä-nimistä eventtipuuta, joka ammentaa vaikutteensa neljän miljardin vuoden aikana planeetalle virranneista ja siellä tapahtuneista kvanttifluktuaatioista ja niiden seurauksista kuin suunnaton aika-avaruuden antenni. Elävien olioiden historian tapahtumapuut ovat todennäköisesti suuria absoluuttisestikin ottaen, ja ainakin verrattuna olioiden fyysiseen kokoon. Ehkä jotakin tämäntapaista suuruusmittaria voisi yrittää käyttää elämän fysiikkalähtöiseen määrittelyyn.
Pekka!
mielenkiintoisella tavalla tuolla 31.12. kirjoittamassasi kommentissa rinnastat kaiken Maan biosfäärissä tapahtuneen, kaiken historian, koko elämän eventtipuun – johonkin kvanttifluktuaatioihin! Luuletko että kaikki mikä täällä tapahtuu juontaa juurensa kvanttifysiikkaan?? Olisiko se energian (sisään virtaamisen)kautta???
tuo toinen pointtisi: ”…(näistä kvanttifluktuaatioista alkaa myös kaikki) .. aivoitukset, kaikki se miten lajina muutamme maailmankaikkeutta.”
Minusta olisi hyvä – tai aiheellista – jos nyt, älyllisenä lajina, myös miettisimme sitä mihin me tätä planeetan ja eliökunnan kehityst haluammme ohjata, sillai pikkuhiljaa. Niin että se ei mene ihan mihin sattuu, pelkästään joidenkin markkinavoimien ajamana.
Hyvin lyhesti
Tärkeintä on että ”se”.
Osui Jukatanin niemimaalle
onkos kukaan pohtinut pistettä ennen suurta pamausta?
Siis ennenkin mitään tapahtui. Mikä se oli, mitä se oli, missä se oli? Oliko siinä kaikki?
Tuo kysymys on kosmologien hommia – niin kauas ei tavallisen pienen biologin mielikuvitus ylety. Pitää kysyä Syksy Räsäseltä.
Luen parhaillaan joululahjaksi saamaani Kari Enqvistin kirjaa Ensimmäinen sekunti. Siinä esitetään meille maallikoillekin ymmärrettävästi, miten Universumimme syntyi, ja mitä elämällekin välttämättömiä asioita tapahtui kaikkeutemme historian ensimmäisten sekunnin murto-osien aikana. Mykistävää luettavaa, kerrassaan!
Enqvist oli muuten toisena valvojana Syksy Räsäsen tehdessä väitöskirjaansa vuosia sitten, joten – jos kysyä pitää – kannattaa ehkä ensin tutustua itse professorin teoksiin. 🙂
PS: Kirjoitin tuossa edellä, että Kari Enqvist oli Syksy Räsäsen ”valvojana” tämän väitöskirjatyössä (2002). Oikea termi on tietenkin ”ohjaajana”.
SATTUMAAKO, TIETENKIN! Lottonumerot 1,2,3,4,5,6,7,8 + jne. toteutuvat ennenmin tai myöhemmin, mutta eivät ole pelkästään utopiaa (numerot voivat olla ensi viikon lottorivi tai sitten esim. miljoonan vuoden kuluttua jne.). Suosittelen lukemaan Satunnaisuuden viidakot/Ivars Peterson kirjoittaman kirjan, missä satunnaisuudet eivät olekaan pelkästään epämääräisiä mahdollisuuksia, vaan todennäköiksyyksiä kunhan aikajänne on riittävän pitkä. Sama koskee elämän syntyä. Kunhan tietyt olosuhteet (kriteerit) täyttyvät ( stabiili tähti, minkä ympärillä on planeettoja ns. elämän vyöhykkeellä) elämää syntyy väistämättä kunhan mahdollisuuksia on riittävän monia! Uskon, että aminohapoista jne. syntyy elämää väistämättä olosuhteiden ollessa otollisia. Maapallolla elämä perustustuu RNA/DNA:han, mutta todennäköisesti maailmankaikkeudessa löytyy loputon määrä erillaisia variaatioita. Eli oli elämä syntynyt maapallolla tai tullut tänne esim. komeettojen/asteroidian kautta elämää on muuallakin tuntemassamme mailmankaikeudessa/maailmankaikkeuksissa. Se ei ole edes harvinaista Draken yhtälöstä huolimatta joka perustuu pelkästän olettamuuksiin, eikä tieteellisiin hypoteeseihin! ELI SATTUMAAKO TAI EI vastaus on kyllä ja ei. Eli elämää syntyy väistämättä suotuisissa olosuhteissa ja joissakin erikoistapauksisa se kehittyy asteelle, missä esim. poiketen nykytietämyksestä eri galaksien välisien sivilisaatioiden välinen viestittäminen on mahdolista suunnattomista välimatkoista huolimatta!
Hei Kai
Tuo onkin taas ihan aiheellinen pointti: hyvinkin pienen todennäköisyyden tapahtumat muuttuvat todennäköisiksi jos ja kun aikaa tai yrityksiä on riittävän paljon.
Elämän ilmaantui tälle planeetalle ensimmäisen viiden sadan miljoonan vuoden kuluessa/kuluttua. Geologisesti ottaen tuo on tosi nopeasti – mutta jos ajatellaan kemiallisia raktioita tai vaikka virus-genomeiden jakaantumista (aikaluokassa minuutti) niin tuo aika on IKUISUUS. Lisäksi voidaan olettaa että elämään johtaneiden molekyylien PITI rakentua ja reakoida nopeasti koska ne eivät pysy kauaa yksinään ehjänä — siis, ei siinä kauaa ”nokka tohissut”. …
Huh. Kaikki on kovin suhteellista …
Hei Kirsti
Aika tosissaan on suhteellista, mutta sitä mitä aika on ei oikein pystytä tyydyttävästi selittämään. Jos lähtökohdaksi otetaan ”ajattelen olen siis olemassa”, voisi siitä kuitenkin päätellä että, koska maapallolla on todistettavasti vajaan 5-miljardin vuoden historia myös aika on olemassa. Siihen se ”helppous” ajan ymmärtämisen suhteen loppuukin.
Ihmisen on lähes mahdotonta kyetä ymmärtämään syvällisemmin, mitä tarkoittaa mainitsemasi 500-miljoonan vuoden mittainen ajanjakso. Tähän evoluutioteoriaa vastustavat suorasti/epäsuorasti vetoavatkin. Tyhjästä ei voi elämää nyhjäistä eli epäorgaanisista aineista ei voi syntyä elämää eli orgaanisia aineita. Mutta, kuten edellä on käynyt ilmi niin:”hyvinkin pienen todennäköisyyden tapahtumat muuttuvat todennäköisiksi jos ja kun aikaa tai yrityksiä on riittävän paljon”.
Aikoinaan kun selvisi, että Vostok järvi on olemassa, niin ainakin jotkut tahot olivat sitä mieltä, että se on eloton. Muistan pettyneeni siitä, koska pidin sitä melkein mahdottomana asiana, vaikka sillä on ollut jopa 25 miljoonaa vuotta jääkansi ja se lienee ollut miljoonia vuosia eristyksissä ulkomaailmasta. No, nykyään suurin kysymys lienee, millaisia ennestään tuntemattomia eliösysteemejä sieltä löytyy.
Elämää on vähintään mikrobi tasolla Vostok järvessä ja mannerjäätiköissä, mustien ja valkoisten savuttajien läheisyydessä on rikas eliöyhteisö jne. Eli elämää löytyy hyvin vaikeista olosuhteista jo pelkästään maapallolta. Aurinkokunnasta elämää voi löytyä ainakin Marssista, Europa kuusta ja Enceladuksesta.
Aika tuntuu myös suhteellisen pitkältä ennenkuin Juice: Jupiter Icy Moon Explorer luotain antaa lisätietoa elämän mahdollisuudesta esim. Europa kuusta.
Moi Kai!
Hauska juttu ottaa puheeksi näitä tuttuja käsitteitä – niinkuin aikaa. Jonka pituutta tai lyhyyttä on tosi vaikea hahmottaa, muutoinkun tässä tutussa ja tavanomaisessa mittakaavassa. Tuttu mittakaava ulottuu sekunnista (tai ehkä 1/30 s, kameran sulkimen liike) jotakuinkin tuonne mummon syntymän aikaan, siis suunnilleen sata vuotta taaksen päin. Sen vanhempia asioita tai olosuhteita, tai aikakausien pituuksia, on yhä vaikeampi hahmottaa mitä kauemmas mennään. Yksi tuttu ja helppo mittakaava ajan mittaamiseen on ihmisen sukupolven ikä, keskimäärin noin 25 vuotta. Tuhannan vuoden jaksoon mahtuu 40 sukupolvea – sen jotenkin voi ajatella jatkumona. 10 000 vuoteen on mahtunut 400 sukupolvea. Sekään ei ole kovin paljoa – ihan käsitettävissä olevan pituinen ketju ihmisten kohtaloita. Se on ihmisen sivilisaation (maanviljelyksen ja kaupunkimaisen asutuksen) ikä – jonka aikana on kuitenkin opittu kaikki tämä mitä täällä nyt teknisesti osataan. Nykyihmisen lajin historiaan (200 000 vuotta) noita sukupolvia menee noin 10 000 (ajatellaan että aikasemmin niiden keski-ikä on ollut lyhempi, 20 v). Pieneen taas menee, tämä ihmisen historia.
Pienillä bakteereilla jotka voivat lisääntyä 75 kertaa päivässä, tuo 10 000 sukupolvea vie 133 päivää, alle puoli vuotta. Elämä – kaikissa muodoissaan – on taas ollut olemassa ja sopeutumassa tällä planeetalla n. 4 miljardia vuotta. Jos ajatellaan yksisoluisia – vaikka hitaastikin lisääntyviä soluja – niin sukupolven ikä voisi olla (hatusta vedettynä) noin yksi päivä (mikrobimaailmassa tämä on suhteellisen hidas tahti). Suurin osa eliökunnan historiaa on eletty yksisoluisten maailmassa. Siispä, minkä tahansa nykyään elävän eliön historiaan mahtuu noin (kertaluokassaan) 365 x 4 x 10 potenssiin 9 sukupolvea, eli noin noin noin 10 potenssiin 12 sukupolvea. Käsittämättömän suuri luku, vaikka pienennettäisiin 1000-kertaisesti. Siinä ehtii tottua vaikka mihin.
Sitten tietty on myös hauska verrata näitä johonkin alkuräjähdyksen aikaskaaloihin: koko maailma parissa sekunnissa…
Luin joskus ajatelman: Jos sinulta ei kysytä, mitä aika on, tiedät vastauksen. Mutta jos sinulta kysytään, mitä aika on, et osaa selittää sitä.
Kari Enqvist toteaa uusimmassa kirjassaan hauskasti: ”Ensimmäisen sekunnin jälkeen ei maailmankaikkeudessa ole tapahtunut oikeastaan mitään mielenkiintoista!” 🙂
Ensimmäisen sekunnin aikana syntyi vain alkeishiukkasia, plasmapuuroa. Kaikki todella mielenkiintoinen on tapahtunut vasta sen jälkeen.
Hei Kirsi (sorry huolimattomuuteni edellisessä kommentissa nimesi suhteen) ja Metusalah!
Kyllähän kaikki mikä littyy Big Bangiin ja sen jälkeiseen aikaan on mielenkiintoista inflaatioineen ym. johdosta, mutta myös oma mieltymykseni kohdistuu aikaan jälkeen ensimmäisen sekunnin, varsinkin aikaan jälkeen ensimmäisen/ ensimmäisten tähtisukupolvien jolloin osa tähdistä räjähti supernovina ja sen seurauksena syntyi raskaampia alkuaineita,jotka niin… (vähän yksinkertaistaen) antoivat mahdollisuuden elämälle!
Kiitos Kirsi valaisevista esimerkeistä ajan suhteellisuudesta. Lainaus yllä olevasta tekstistäsi: ”ihmisellä 10 000 vuoteen on mahtunut 400 sukupolvea, pienillä bakteereilla jotka voivat lisääntyä 75 kertaa päivässä, tuo 10 000 sukupolvea vie 133 päivää, alle puoli vuotta”. Vetää vähän sanattomaksi ei pelkästään lisääntymisen nopeus ja tehokkuus, vaan myös se että se osaltaan selittää miksi jollakin taivaankappeella, missä elämä on saanut orastavan alun, se pysyy hengissä käsittömällä tavalla vaikeissakin olosuhteissa esim. maapallon historiassa!
Metusalah, Kari Enqvist on kirjoittanut monipuolisesti ja mielenkiintoisesti kosmisista ja osittain myös maallisista ilmiöistä monia mielenkiintoisia kirjoja ja ne ovat nautittavasti kirjoitettuja opuksia (itse kuulun asiasta kiinnostuneisiin harrastajiin). Uskomaton matka uskovien maailmaan kirjasta sain lähes Dejavu ilmiön, sillä lähes kaikki siinä esitetyistä ajatuksista on hyvin lähellä omaa maailmankatsomustani ja jo muutamaa vuosikymmentä sitten tehdyistä päätelmistäni!
”Ensimmäisen sekunnin jälkeen ei maailmankaikkeudessa ole tapahtunut oikeastaan mitään mielenkiintoista” on luonnollisesti Kari Enqvistin oma mieltymyksen kohde, joskaan ei semmoisenaan ole täysin uskottava ajatus ajatellen hänen kirjallista tuotantoaan. Enqvist on myös sanavalmis persoona joka on muutamaan otteeseen ilmaissut, että hän uskoo, että kaikki maailman tieto (hän ei siis tarkoittanut ns. nippelitietoutta) on ihmisen mahdollista selvittää riittävän pitkällä ajanjaksolla. Itse olisin vähän skeptinen kyseisen ajatuksen suhteen.
Jotta mitä tahansa ilmiötä voidaan tutkia, on sen osatekijöille määritettävä joitakin ihmisen määrittelemiä arvoja. Niiden tarkkuus ei ole ongelma ns. normaali elämässä esim. kysyttäessä esim. mikä on lämpötila on ulkona ulkoiluasusteita laitettaessa päälle talviaamuna. Mutta ongelmaksi niiden tarkkuus syntyy siinä vaiheessa, kun esim. pitäisi tehdä sääennustus seuraavaksi juhannukseksi viikkoa aikaisemmin.Mitättömän pieni esim. yläilmakehän ilmiö saattaa kertaantua ja jo luvattu korkeapaine saattaa ratkaisevasti muuttua ja ihmiset pettyä jo luvattuun säähän. Ilmiöhän on tuttu kaaosteorian perhosen siiveniskusta.
Myöskin näennäisesti irrationaaliset ilmiöt esim. jonkun planeetan/planeettojen kohtuullisen pieni vetovoimat voivat vaikuttaa pitkällä aikavälillä niin, että lopputuloksena on dramaattiset seuraukset! Yhden teorian mukaan Marsin kokoiseen kappaleen kiertorata on mahdollisesti muuttunut niin, että se ns. ulkoplaneettojen vetovoiman seurauksena muuttui niin,että se loppuksi törmää maahan ja sen seurauksena syntyi kuu. Ja kuun vetovoiman seurauksena on maan kiertorata suhteessa aurinkoon stabilisoitunut ja sen seurauksena olosuhteet maanpääällä ovat stabilisoinuneet ja elämän synnylle maanpäällä se on tarkoittanut … niin mitä?
No, entäs sitten avaruudessa sijaitsevasta pölypilvestä, joka on luhistumassa ja joka käsittämättömän pitkän ajan kuluttua synnyttää uusia aurinkoja. Voiko siitä ennustaa esim. millaisia aurinkokuntia se jossakin vaiheessa synnyttää ja onko mahdollista, että aurinkokuntiin syntyy planeettoja , missä elämän syntyminen on mahdollista?
Niin voiko ennustaa…(arvaus on aika helppo heittää (?!), sillä tuskin meistä kukaan on katsomassa miten tulevaisuudessa tulee käymään!)…
Moi Kai
Tuo tietämisen kysymys on sinänsä mielenkiintoinen. Tieteellisen havaitsemisen menetelmät ja keinot – ja myös teorian tuntemus – ovat kehittyneet huimasti viime vuosikymmeninä – ja maailmankuva on tarkentunut. Mikä on mielenkiintoista on että kaikki uusi tieto, kaikki läpimurrot luonnontieteissä – näyttävät aina avaavan uuden sarjan uusia, pidemmälle meneviä kysymyksiä. Onkohan tämä loputtomasti avautuva tiedon maailma …
Olen itsekin kuullut (jossakin haastattelussa) Enqvistin näkemyksen että kaikki oleellinen tiedetään jo. Sen innoittamana kirjoitin pari runoa:
Muurahaisten tieto
Kyllähän me ihmiset aika paljon tiedämme.
Monet luulevat
että tiedämme lähes kaiken!
Näinhän ovat ihmiset aina luulleet
omasta tietämisestään.
Mutta emme me tiedä sitä miten paljon on tietämättä,
ja sellaistakin mitä ihminen ei edes voi tietää,
tässä olotilassaan, tällä muurahaisen aivokapasiteetilla
—
Tietämisestä
Joku niin-sanottu viisas
väittää – ihan totta!
että ihminen tietää
jo kaiken oleellisen!!
Uskomatonta!
Ehkä ihminen tietää sen
sen mikä on tarpeellista,
tässä ja nyt
niinhän on aina ollut
kaikkea sitä mistä ei mitään tiedetä
mitä ei mitenkään tarvita, eikä kaivata
miten muka tiedetään
että sitäkin on olemassa
No joo. Siteeraukseni oli hieman huolimaton. Olisi pitänyt olla ”maailmankaikkeudelle ei ole tapahtunut…” koska Universumin syntyä ja kehitystä (inflaatio) po. kirja käsittelee.
Olisi kohtuutonta sanoa, että esim. elämä itsessään ei olisi äärimmäisen mielenkiintoinen asia, mutta sehän ei ollut Enqvistin kirjan aiheenakaan. Kuitenkin ensimmäisen sekunnin aikana muodostuivat kaikki ne elementit ja alkeishiukkasten ominaisuudet, joista sitten kaikki kehittyi, tuntemiemme fysiikan lainalaisuuksien puitteissa. Myös elämä ja sen edellytykset.
No niinhän se on. Maailma silloin syntyi juuri sellaiseksi että se sitten saattoi tuottaa kaikkea tällaista. On se vaan kumma ketju. Ja onnellista että kävi just niinkuin kävi.
Hei!
Onnellisia saamme tosiaankin olla, että juuri näin on käynyt! Sattumalla kumminkin on/ on ollut suuri rooli kaiken aikaa, oli sitten kyseessä, vaikka ensimmäisen sekunnin aikana syntyneet luonnonlait (?!).
Luonnontieteiden tiedon kasvu on ollut huikaisevaa muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana ja ”heikompia alkaa jo hirvittämään”, mutta muutama napakka runo paluttaa tukevasti maan kamaralle!
On ilahduttavaa, että tiedon lisääntyminen ei jää pelkästään tiedemisten pariin, vaan esim. eksoplaneettojen löytyminen on ylittänyt uutiskynnyksen ja lisännyt kiinnostusta avaruudentutkimusta kohtaan. Tämä toivottavasti osaltaan lisää määrärahoja avaruustutkimukseen.